Stalker Tallinnassa

(Julkaistu Turun Sanomissa 26.10.1997)

Arvo Iho oppi Stalkerin kuvauksissa Tarkovskilta:
Huipputyö ei tule kevyesti

TS/Tallinna
Leena Hietanen

Kun venäläinen elokuvaohjaaja Andrei Tarkovski päätti kuvata Stalker-elokuvansa Tallinnassa vuosina 1977-78, Virossa oltiin ylpeitä. Ohjaaja oli jo tuolloin kuuluisuus, jonka maine ylsi ympäri maailmaa.
Stalker lienee maailmanhistorian ainoa filmi, joka on kuvattu kahteen kertaan alusta loppuun. Neuvostoliiton sensuuria pidettiin yhtenä maailman pahimmista ja Tarkovskia sen suurimpina uhrina, joten Stalker asettaa Tarkovskin aseman neuvostoelokuvassa myös toiseen valoon.
Virolainen kuvaaja ja ohjaaja Arvo Iho seurasi Stalkerin kuvauksia Tarkovskin ystävänä ja oppilaana. Hänelle jäi kuvauksista käteen käsityö.
”Huipputyö ei tule kevyesti. Sen minä opin. Sen jälkeen minua on myös sanottu vähän hulluksi.”

Aasiasta
Tallinnaan

Arvo Iho tutustui Andrei Tarkovskiin 1976 Tarkovskin toimiessa virolaisten nuorten elokuvantekijöiden taiteellisena johtajana Tallinn-filmissä. Kun Tarkovski vuotta myöhemmin aloitti Stalkerin kuvaukset, Arvo Iho sai olla kuvauspaikalla oppilaana.
”Tarkovski sanoi venäläiseen tapaan: 'Ota minut. Olen tehnyt viisi ja puoli elokuvaa. Käytä minua hyväksesi'”, Arvo Iho kertoo.
Tarkovski oli suunnitellut tekevänsä Stalkerin Aasiassa, Turkmenistanissa. Tallinnassa Tarkovski alkoi kuitenkin viehättyä virolaiseen maisemaan.
”Hän viihtyi Tallinnassa, koska täältä puuttui venäläinen brutaalius ja moukkamaisuus”, Iho arvelee.
Tarkovski valitsi Stalkerin kaupunkimaisemaksi Viru-hotellin ikkunoista merelle avautuvan tehdasympäristön. Elokuvan vyöhyke, zone, löytyy parinkymmenen kilometrin päästä Jägalajoelta, jossa saastunut joki vaahtoineen ei tarvinnut lavastamista. Stalkerin sisäkuvat on tehty Moskovassa Mos-filmin studiossa.

Epäonnen
kesä

Ensimmäisenä kesänä Tarkovskin kuvaajana oli venäläinen huippu Giorgi Rerberg. Filmimateriaalina oli vanha Kodak, jota ei enää tuotettu. Tarkovski keräsi joka puolelta Neuvostoliiton studioista vanhat jäännökset filmin erikoisen värin takia.
Tavallisesti Tarkovski antoi kuvaajille vapauksia, mutta Stalkerin kuvauksissa Tarkovski katsoi jokaisen oton kameran läpi itse. Kuvaajalle jäi vain valon laitto ja tallentaminen. Rerberg ei ollut tyytyväinen. Hän oli itse hyvin luova ja loistava kuvaaja. Rerberg purki turhautumistaan riitelyyn, juopotteluun ja naisiin.
Ohjaajan ja kuvaajan erimielisyydet pahenivat ja filmaukset todettiin epäonnistuneeksi sillä verukkeella, että filmissä oli tekninen vika.
Tarkovski oli Arvo Ihon mukaan jo tuolloin kirjoittanut koko käsikirjoituksen uudelleen.
”Näin kuvamateriaalia ja se oli minusta äärimmäisen kiinnostava. On mahdollista, että filmi oli vaurioitunut, mutta suurin syy oli se, ettei Tarkovski ollut enää tyytyväinen elokuvan pituuteen. Tarkovski halusi tehdä kolmen tunnin filmin ja muuttaa tyyliä”, Iho arvioi.
Rerberg sai potkut. Samana syksynä kuvaajaksi tuli vielä Leonid Kalashnikov. Hänen kanssaan kuvattiin kolme viikkoa, kunnes Tarkovski sai sydänkohtauksen. Tarkovski ei kyennyt lopettamaan kuvauksia vaan joutui sairaalaan Moskovaan.

Hidasta
työskentelyä

Seuraavana kesänä kaikki aloitettiin alusta. Kuvausryhmällä oli uusi, parempi kamera ja uusi kuvaaja, Aleksandr Knjazhinski.
Työskentely eteni hitaasti. Elokuva kuvattiin ”maagisena hetkenä”, hämärän rajamailla, kun aurinko oli juuri laskenut. Hyvin tavallista oli, että päivässä otettiin vain yksi otto ja se kaksi kertaa.
”En ole koskaan elämässäni nähnyt kenenkään tekevän niin hitaasti töitä”, Arvo Iho sanoo.
”Vyöhykkeellä keräsimme kaikki värilliset kukat pois. Jäljelle jäivät vain valkeat kukat. Maalasimme pensaikkoa mustaksi, koska sisäotoissa ikkunasta näkyvät pensaikot olivat Tarkovskin mielestä liian heleät. Iloisia värejä ei saanut olla”, Iho muistelee.
Tarkovski oli pikkutarkka yksityiskohdissa, sillä hänen mielestään väri oli tunnetta. Filmissä jokaisen neliömetrin piti olla kiinnostava ja emotionaalinen.

Lännessä
mahdotonta

Ensimmäisen kesän kuvauksista, 2000 metristä filmiä ei käytetty mitään uudessa versiossa.
”Sellainen ei olisi lännessä mahdollista”, Iho arvelee.
Tarkovskin erioikeus johtui Arvo Ihon mielestä Tarkovskia kohtaan tunnetusta kunnioituksesta.
”Hänellä oli kummallinen asema. Virkamiesten joukossa häntä vihattiin, mutta samalla kunnioitettiin. Neuvostoliitto oli suuri maa. Siellä ajateltiin, että no, hyvä on, annetaan vielä mahdollisuus. Eihän se raha ole kenenkään omaa rahaa”, Iho arvelee.
Tarkovskin kuvausryhmässä työtoverit ihailivat häntä ja työskentelivät hyvin antaumuksellisesti.
”Tarkovski sai Tallinnassa ihanteelliset olosuhteet. Hänet majoitettiin kaikkein parhaimpaan hotelliin, hänelle hankittiin parhaat autot.”
”Kuvasipa hän päivässä yhden oton tai ei, kukaan ei kysynyt perään. Hänellä oli kaikki ne filmin tekijän mahdollisuudet, mitä kuvitella voi”, Iho arvioi.
Tarkovskia kunnioitettiin niin paljon, että Tallinn-Filmi jätti laskuttamatta tekemänsä palvelut.

Suuret
naiset

Tarkovskilla oli yksi harrastus. Hän piti suurista naisista. Tarkovski antoi juoksupojalleen, nuorelle armenialaiselle syvässä humalassa käskyn etsiä suuri, kaunis, vaalea nainen.
”Armenialainen toi jonkun Virun prostituoidun Andrein luokse. Hän tunsi Andrein maun, suuririntainen, kaksi päätä Andreita pitempi, äiti, suuri mama. Andrei istutti naisen viereensä ja kuin pieni poika, laittoi päänsä linnun syliin, keräsi polvensa koukkuun ja sammui”, Iho kertoo.
Sydänkohtauksen jälkeen vaimo saatettiin Tarkovskin perään katsojaksi toisena kuvauskesänä.
”Andrei oli kuvauspaikalla äärimmäisen totinen, ei nauranut kertaakaan, otsa rypyssä, hermostunut ja ahdistunut. Vapaalla hän kykeni laskemaan leikkiä ja nauramaan”, Iho muistelee.
Tarkovskille elokuva oli pyhä toimitus, kaikkein tärkein asia.
Arvo Ihon mielestä Stalkerin luokitteleminen poliittiseksi elokuvaksi on virhe.
”Se on filosofinen essee, kaikkien yhteiskuntien tulevaisuuden miettimistä ja vastuuntuntoa. Pienenä sivujuonena on yleinen totalitäärisen yhteiskunnan vastaisuus.
Stalker (1979) tulee TV 1:ssä tänään kello 22.10 alkaen.

Kuvat: Arvo Iho ja Albert Truuväärt (ETA).

Kuvatekstit: Andrei Tarkovskille elokuva oli pyhä toimitus. Stalkerin kuvauksissa hän katsoi jokaisen oton kameran läpi itse.

Stalker lienee maailmanhistorian ainoa filmi, joka on kuvattu kahteen kertaan. Anatoli Solonitsin (vas.), Andrei Tarkovski ja Aleksandr Kaidanovski Stalkerin kuvausksissa.

Arvo Iho Stalkerin kuvauspaikalla Tallinnassa.

Totaalikieltäytyjä karkotettiin

(Julkaistu Turun Sanomissa 14.12.1997)

Totaalikieltäytyjä Pjotr Rozok palasi oikeuden päätöksellä

TS/Tallinna
Leena Hietanen

Virossa aloitti kuluvan viikon maanantaina työnsä Venäjän ulkoministeriön virkamiesryhmä, joka tutustuu Viron lainsäädäntöön, venäläisten olosuhteisiin ja Viron valtion politiikkaan ulkomaalaisia kohtaan.
Viron ja Venäjän on tarkoitus perustaa asiantuntijaryhmä selvittämään venäjää puhuvien ongelma Virossa.
Koplin sataman kattilanlämmittäjä Pjotr Rozok on ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa Virosta karkotettu venäläinen. Rozok on niin sanottu totaalikieltäytyjä. Hän ei ole suostunut anomaan oleskelu- ja työlupaa eikä jättämään ulkomaalaispassihakemusta. Kielikoetta hän pitää naurettavana. Rozokin mielestä hänellä on automaattinen oikeus Viron kansalaisuuteen.
Viime keväänä Rozok vaati äänekkäästi venäläisiä vastustamaan oleskelulupamenettelyä ja venäläisten tekemistä ulkomaalaisiksi. Hän kehotti jopa Virossa olevia venäläisiä sotilaseläkeläisiä tarttumaan aseisiin. Viron kansalaisuusvirasto katsoi hänet Viron turvallisuudelle vaaralliseksi ja kirjoitti hänelle maasta poistumismääräyksen. Rozok ei sitä totellut. Poliisi haki hänet kotoaan, laittoi käsirautoihin ja saatteli junalla Narvan asemalle.
Rozokin vaimo, lapset ja lastenlapset jäivät Viroon. Rozok aloitti oikeudenkäynnin Viron kansalaisuusvirastoa vastaan. Venäjän duuman venäläisvähemmistöjen oikeuksia puolustava organisaatio palkkasi Moskovasta huippujuristin. Oikeudenkäynnin seurauksena Tallinnan hovioikeus peruutti karkotuksen laittomana. Rozok elää nyt Tallinnassa kotonaan kansalaisuusviraston myöntämällä viisumilla.
Rozokin mielestä Viron kansalaisuus- ja ulkomaalaislait sekä kielilaki aiheuttavat sen, että venäläisten on mahdotonta elää virolaisessa yhteiskunnassa.
”Kansalaisuuden ja identiteetin puuttuminen, työpaikkojen menetys sekä sosiaalinen huonovointisuus tekevät venäläisistä potentiaalisia rikollisia”, hän sanoo.

Historian
tulkintaa

Viron kansalaisuuslaki hyväksyttiin helmikuussa 1992 vuoden 1938 kansalaisuuslain pohjalta. Ulkomaalaislaki puolestaan hyväksyttiin pääministeri Mart Laarin hallituskaudella 1993. Tuolloin Virossa kaikki muut paitsi Viron kansalaiset tulkittiin ulkomaalaisiksi, joiden tuli hakea oleskelu- ja työlupa. Politologi ja Viron entinen kansalaisministeri Klara Hallik luonnehti päätöstä etnisen valtion perustamisasiakirjaksi.
”Silloin hyväksyttiin, että kaikki jotka eivät ole omia, ovat vieraita. Ulkomaalaislakia perusteltiin teknisesti välttämättömänä maassa olevien ihmisten rekisteröimiseksi, mutta todellisuudessa sillä estettiin ei-kansalaisten virallinen asettuminen Viron yhteiskuntaan”, Hallik sanoo.
Hallikin mielestä Viron kansalaisuutta määrittelevistä laeista henkii kansallinen kosto.
”Kaikki hyväksyvät vuoden 1940 tapahtumat laittomiksi. Eri asia on, pitääkö nykyisten yksityisten ihmisten vastata neuvostohallinnon ja Josif Stalinin hirmutöistä”, hän sanoo.
Kansalaisuus- ja ulkomaalaislakien yksi tekijä, Isänmaa-puolueen Mart Nutt on jyrkimpiä nykyisen kansallisuuspolitiikan kannattajia. Hänen lähtökohdistaan Viron ei-kansalaiset ovat laittoman neuvostohallinnon maahanmuuttajia, joille Viro antaa kuitenkin mahdollisuuden hakea kansalaisuutta.
”Länsimaat eivät ole rekisteröineet Virossa ihmisoikeusloukkauksia, ja ulkomaalaislaki on jopa lievempi kuin monissa länsimaissa”, hän sanoo.
Hänen mielestään Venäjä pyrkii syytöksillä ihmisoikeusloukkauksista vain etsimään keinoja pitääkseen Viron etupiirissään.
”Nyt Venäjä ei halua allekirjoittaa rajasopimusta vedoten venäläisten oikeuksiin. Seuraavaksi syynä on jokin muu asia”, hän sanoo.
Entisen Neuvostoliiton alueen itsenäistyneistä maista vain Viro ja Latvia ovat kieltäytyneet antamasta automaattisesti kansalaisuutta entisen Neuvostoliiton asukkaille.

Kuva: Andres Teiss
Kuvateksti: Pjotr Rozok suostuu puhumaan vain autossa, koska hän uskoo Viron suojelupoliisin salakuuntelevan häntä.

Kommentit:
1.Venäjän duuma palkkasi Viron venäläisten ongelmia varten Moskovassa muun muassa Coca Colaa edustaneen huippujuristin, joka puolusti Rozokin oikeuksia Moskovasta käsin. Virosta ei löytynyt hänelle apua.
2. Samanaikaisesti maaliskuussa 1997 Venäjän pääministeri Viktor Tshernomyrdin tunsi huolta virolaisen laulaja Georg Otsin lesken Ilonan ja hänen tyttärensä kohtalosta. Heitä uhkasi häätö Tallinnan kodista, koska talo oli palautettu Yhdysvalloissa asuvalle entiselle omistajalle. Venäjän painostuksesta pääministeri Mart Siimann teki asunnosta museon, jotta Otsin leski sai jatkaa talossa asumista. Ilman Venäjän puuttumista asiaan, Ilona Ots ei olisi onnistunut pitämään asuntoaan. (Postimees 11.03.1997)
3. Virossa on Neuvostoliiton tapaan toisinajattelijoiden yleinen ammatti ”kattilanlämmittäjä”. Se tarkoittaa suurten tehtaiden lämmityskattilan valvojaa. Viimeisin työ, johon niin sanotut ”hankalat” henkilöt saatiin palkkalistoille.

Kieli diskriminaation välineenä

(Julkaistu Turun Sanomissa 14.12.1997)

Venäläiset pänttäävät viron alkeita
Kielikoe kansalaisuuden vaikein este

TS/Tallinna
Leena Hietanen

Tallinnan Lasnamäellä opiskelee yksitoista oppilasta viron kieltä. He ovat käyneet kurssilla kaksi kertaa viikossa kolmen kuukauden ajan. Heidän pitäisi olla nyt valmiita suorittamaan Viron kansalaisuuteen vaadittava kielikoe.
Opettaja Inge Krjunov on varma, että hänen kurssilaisensa läpäisevät kielikokeen.
”He ovat hyvin motivoituneita”, hän sanoo oppilaistaan.
Kurssilla on Tallinnan lentokentältä kolme nuorta miestä, joille 750 kruunun (325 markkaa) kielikurssin maksaa työnantaja. Lentokenttä vaatii työntekijöiltään E-tason viron kielen osaamisen vuoteen 1998 mennessä (F-taso on korkein).
”Ammattiyhdistys neuvottelee parhaillaan vaatimuksien alentamisesta”, yksi pojista sanoo.
Yksikään heistä ei usko vielä selvittävänsä E-tasoa.
”Näin vaativa taso ei ole perusteltu, sillä lentokentän työkieli on englanti”, he sanovat.

Työpaikka
vaarassa

Lentokentän työntekijöistä puolet on venäjänkielisiä ja puolet vironkielisiä. Venäjää puhuville pelko työpaikan menettämisestä luo paineita. Sergei, Slava ja Aleksandr sanovat viron kielen oppimisen olevan vaikeaa, koska työssään he puhuvat vain venäjää ja englantia.
Vapaa-aikanaan he seurustelevat toisten venäjänkielisten kanssa. Vain Aleksandr on lapsuudessaan oppinut muutaman sanan viron kieltä kotipihallaan.
Työpaikan säilyttämisen lisäksi he tähtäävät kielikurssilla myös Viron kansalaisuuteen. Heillä on vain entisen Neuvostoliiton sisäpassi, niin sanottu ”punapassi”.
”Olemme syntyneet Virossa ja haluamme elää täällä”, he sanovat.
Pojat aikovat käydä kielikokeessa niin monta kertaa, että se menee läpi. Sergei on jo kerran yrittänyt.
”Kuin pitäisi puhua Oxfordin englantia”, hän luonnehtii kriittisesti koetta.
Kielikokeen epäonnistumisen varalta heillä on ulkomaalaispassihakemus vireillä. He pitävät sitä huonona vaihtoehtona. Ulkomaalaispassi ei mahdollista matkustamista kaikkiin maihin, eivätkä he tunne olevansa identiteetiltään ”ulkomaalaisia”.

Nuoret
kiinnostuneita

Kurssilaiset ovat enimmäkseen koululaisia, joiden vanhemmat ovat lähettäneet heidät kurssille. Mihail, Sergei ja Jelena haluavat saada koulutuksen Virossa.
Yliopistoon päästäkseen heidän täytyy suorittaa viron kielen koe. Vaikka he oppivat viron keiltä jo koulussa, heidän vanhempansa maksavat erikseen kielikurssin auttaakseen lapsiaan niin yliopistoon pääsyssä kuin kansalaisuuden hakemisessa.
Joillakin koululaisilla on tähtäimessä opiskelu ulkomailla. Marina ja kurssin kuopus, 16-vuotias Jaroslav haluavat passin päästäkseen ulkomaille korkeakouluihin. Jaroslav on huolissaan, sillä hän haluaa Venäjälle yliopistoon – mutta sitten hän on siellä ulkomaalainen, ja opiskelu tulee kalliiksi.
Kysymykseen, käyttävätkö he viron kieltä yksityiselämässään, kaikki 11 kurssilaista vastaavat: ei. Virolainen ja venäläinen väestö ovat hyvin eristyneitä, mikä heijastuu kurssilaisissakin. Vanhempienkin suhteessa viron kansalaisuuteen löytyy samankaltaisuutta. Kurssilaisten yleinen vastaus on: äiti haluaa Viron kansalaiseksi, isä on joko Venäjän tai Ukrainan kansalainen. Tämä ei estä perheitä kuitenkaan haluamasta lapsistaan Viron kansalaisia. Joidenkin tutkijoiden mukaan saattaa jopa olla, että nykynuorten sukupolvi integroituu virolaiseen yhteiskuntaan, mutta heidän vanhempansa eivät.
Joukon ainoa keski-ikäinen, venäjän kielen opettaja Valentina on samassa tilanteessa kuin lentokenttävirkailijat. Pitääkseen työpaikkansa hänen on todistettava osaavansa viron kieltä D-tasolla. Se pelottaa häntä.
Opettaja Inge Krjunov vakuuttaa Valentinan kielitaidon olevan riittävä.
”Esteet ovat psykologisia. Venäläiset kuvittelevat viron kielen olevan liian vaikea opittavaksi. He ymmärtävät puhuttua kieltä, mutta pelkäävät puhua sitä itse. Miehet ovat erikoisen arkoja”, hän sanoo.

Määrä
romahtanut

Marraskuun alkuun mennessä Viron kansalaisuuden oli saanut hakemuksen perusteella 85 000 henkilöä, heistä 35 000 kielikokeen kautta. Virolaisen syntyperänsä vuoksi kansalaisuuden sai 25 000 ihmistä, Viron komitean vihreiden korttien avulla 25 000 ja niin sanottujen erityisten ansioiden takia 600 henkeä.
Kun aikaisempina vuosina kansalaisuutta hakeneiden venäjänkielisten määrä on ollut 10 000 henkilön vuositasoa, tänä vuonna kielikoetta yrittää kielikeskuksen johtaja Leeni Simmin mukaan 3500 henkilöä.
Määrän alenemiselle on hänen mielestään luonnolliset syyt.
”Itsenäisyyden alkuaikoina ihmiset olivat epätietoisia ja pyrkivät nopeasti saamaan kansalaisuusasiat kuntoon”, hän arvioi.
Joidenkin arvioiden mukaan kielikokeessa ovat käyneet kaksikieliset, joille kielikokeen suorittaminen on helppoa. Jäljelle jääneet ovat ummikkovenäläisiä, joiden määrä on noin 300 000 ja joiden kiinnostus kielikoetta kohtaan edelleen vain laskee.
Venäläiset ovat pitäneet kielikoetta liian vaativana ja vaikeana.
”Kielikokeet on tehty Euroopan Neuvoston standardien mukaisesti. EN:n asiantuntijat ovat käyneet valvomassa kielikokeita”, Simm sanoo.
Kielikokeiden läpimenoprosentti on korkea, 70-80 prosenttia.
”Tähdennämme passiivista osaamista, kielen ymmärtämistä. Puhekielessä pitää osata keskustella tavallisista asioista, mikä merkitsee noin 800 perussanaa ja käytännössä 1500-3000 sanan osaamista”, Simm sanoo.
Kielikokeisiin osallistuvat enää vain nuoret.
”Kielikeskuksen kanta on, että vanhukset ja eläkeläiset pitäisi vapauttaa kielikokeesta ja antaa heille kansalaisuus automaattisesti, sillä he eivät tule kielikokeisiin”, Simm jatkaa.
Parlamentti ei ole ehdotukseen suostunut.

Valtio
ei tue

Viron valtio ei tue rahallisesti kielikursseja.
”Valtiolla ei ole rahaa. Haluaisimme, että viron kielen opetus aloitettaisiin venäjänkielisissä kouluissa jo varhaisessa vaiheessa”, Simm sanoo.
Venäjänkielisen väestön viron kielen taitoa sääntelee kaksi lakia: kansalaisuuslaki ja kielilaki. Kansalaisuuslain mukaan Viron kansalaisuuden saaminen edellyttää viron kielikokeen ja perustuslakitekstin suorittamista. Kielilaki taas määrittelee eri ammateissa toimivien viron kielen vaatimustason, joka vaihtelee A:sta F:ään. Esimerkiksi taksikuskeilta vaaditaan C-tason viron kieltä. Sen valvonta on työnantajan ja Kieliviraston kielitarkastajien tehtävä. Mikäli tasovaatimus ei täyty, joutuu työpaikasta lähtemään.
Kielilain perusteella muun muassa lentoyhtiö Estonian Airin kaikki venäläiset lentäjät, parikymmentä henkilöä, joutuivat jättämään työpaikkansa. Poikkeuksiakin on kuten poliisilaitos, jossa kielilain noudattaminen esimerkiksi Narvan alueella johtaisi katastrofiin.
Kielen tasokokeita ja kansalaisuutta varten tehtävää kielikoetta valvovat eri viranomaiset. Kielilakia valvova Keeleinspektsioon on Viron opetusministeriön alainen virasto. Kansalaisuushakemuksia käsittelevä Kansalaisuusvirasto on sisäministeriön alainen.
Viime aikoina on puitu jopa oikeudessa eri ammateissa vaadittavia kielitodistuksia. Viron Rautateiltä sanottiin irti venäjänkielisiä työntekijöitä väärennettyjen kielitodistusten perusteella. He eivät osanneet viroa, vaikka kielitodistus niin väitti.
Erotetut työntekijät haastoivat Viron Rautatiet oikeuteen. Tallinnan alioikeus katsoi erottamisen lainvastaiseksi – perusteluna se, että kielen tasotodistuksia voi ostaa torilta ja että niitä myöntävien viranomaisten käsitykset kielitaidon tasosta vaihtelevat.

Kommentit:
1. Kielivirasto toimii jatkuvasti erittäin aktiivisesti. Sen kotisivulla kerrotaan, että 14.-18.01.2008 välisenä aikana kielilain täyttämistä kontrolloitiin 13 julkishallinnon laitoksessa ja yrityksessä. Yhteensä tehtiin 34 tarkistuspöytäkirjaa, niistä 25 julkisella ja 9 yksityisellä sektorilla. Kielen tasoa kontrolloitiin Narvan musiikkikoulussa, Tallinnan lastentarhoissa, Valgan postissa, Etelä-Viron poliisilaitoksella, kaapelitelevisioyhtiö Orsentissa, muutamissa kaupoissa, autopesuloissa ja parkkipaikoilla. Huomautuksen sai 21 työntekijää. Heille annettiin kehotus nostaa viron kielen taso työssä edellytetylle tasolle. Yhden työntekijän suhteen aloitettiin rankaisumenettely, sillä hän ei ollut noudattanut saamaansa varoitusta. AS Ekspress Grupp sai huomautuksen kielilakia rikkovasta mainoksestaan kaupungin tiloissa.
2. Viron oikeusministeriö irtisanoi viimeiset ummikkovenäläiset vanginvartijat. Tallinnan vankilasta kenkää sai 18 vartijaa. Kielivirasto tutkii lisäksi vankilan 12 vartijan todellista viron kielen taitoa ja sen vastaavuutta tasovaatimuksiin. Viron hallitus muutti vankilatyöntekijöiden vaatimuksia niin, että vuoden 2008 maaliskuussa vanginvartijoilta edellytetään keskitason viron kielen taitoa, kun tähän saakka alkeistaso on riittänyt. (Postimees 14.11.2007)

Ulkomaalaisuus sinetöidään

(Julkaistu Kauppalehdessä 6.6.1995)

Viron työpaikoilla järjestetään venäläisille työlupia
Hakemuksia jätetään laiskasti, vaikka määräaika kuluu umpeen

KL/Tallinna

Venäläisillä on puolitoista kuukautta aikaa järjestää itselleen työ- ja oleskelulupa Virossa. Työnantaja on velvollinen vuoden kuluttua irtisanomaan työntekijän, joka ei ole heinäkuun 12. päivään mennessä jättänyt työ- ja oleskelulupahakemustaan.
Jotta suuret tehtaat toimisivat jatkossakin, ovat viranomaiset tuoneet tehtaisiin työntekijät hoitamaan työ- ja oleskelulupa-asiat kuntoon. Tunnelma työntekijöiden joukossa ei ole paras mahdollinen. Venäläiset eivät ole koskaan hyväksyneet Viron päätöstä rinnastaa maassa olevat yli 400 000 entisen Neuvostoliiton aikana maahan tullutta asukasta ulkomaalaisiin.
Huhtikuun loppuun mennessä Virossa olevat ei-kansalaiset olivat hakeneet työ- ja oleskelulupia 185 000 kappaletta. Viron kansalaisuusviraston mukaan hakemus on jättämättä noin 230 000 ei-kansalaisella.
Viron ulkomaalaislain mukaan niiden, jotka eivät ole jättäneet hakemusta ajoissa, pitää poistua maasta vuoden kuluessa. Viranomaiset eivät usko joukkomuuttoliikkeeseen. Yhtä vähän he uskovat siihen, että nyt on virolaisten vuoro lastata venäläisiä itään vieviin juniin.
Työ- ja oleskeluluvalla ei ole tekemistä kansalaisuuden kanssa. Nyt jaettavat työ- ja oleskeluluvat ovat voimassa viisi vuotta, jonka jälkeen on mahdollista anoa pysyvää oleskelulupaa.
Virossa ei ole selvää kuvaa siitä, mitä tapahtuu, jos suuri osa ei-kansalaisista jättää työ- ja oleskeluluvan hakematta. Toistaiseksi hakuaikaa ei ole haluttu jatkaa. Viranomaisilla on täysi valmius ottaa vastaan hakemuksia niin paljon kuin niitä jätetään. Ongelma on, ettei niitä jätetä.

Tunnelma
arkaluontoinen

Tallinnassa sijaitsevan Baltian laivatelakan 1500 työntekijästä 90 prosenttia on venäläisiä. Kaksi virkailijaa ottaa vastaan työntekijöiden hakemuksia. Työntekijät eivät suostu haastateltaviksi. Heidän selitetään olevan peloissaan. Julkisen työ- ja oleskelulupamenettelyn arvostelun uskotaan johtavan Pjotr Rozokin kohtaloon. Hänet karkotettiin maasta kuukausi sitten. Rozok oli Zhirinovskin kannattaja, mutta myös äänekäs venäläisten kansalaisoikeuksien puolustaja.
Telakan talousjohtaja Dimitri Kubitskin sanoo tehtaan kansalaisuus- ja kielikysymysten olevan vaikeita. Työntekijät nurisevat työ- ja oleskeluluvan hakemisesta. Osa on työskennellyt tehtaalla 20-30 vuotta.
”He pitävät vaatimusta ihmeellisenä ja nöyryyttävänä, mutta suhtautuvat asiaan vielä maltillisesti. Kysymys on hyvin arkaluonteinen ja herättää voimakkaita tunteita”, Kubitskin sanoo.
Työntekijät ovat pakkotilanteessa. Telakan työntekijöillä on perhe elätettävänään ja telakka tarjoaa toistaiseksi varman työpaikan. Heillä ei ole varaa menettää työpaikkaa.
Toisessa suuressa neuvostotehtaassa, Dvigatelissa, ongelmat ovat johtaja Vladimir Galkinin mukaan samankaltaiset. Tehtaan 1500 työntekijästä valtaosa on ei-kansalaisia. Galkin toivoo, että heinäkuun alkuun mennessä lupa-asiat saadaan kuntoon. Tehtaan sisäinen kieli on edelleen venäjä. Uusien vaatimusten mukaan virallinen dokumentaatio tehdään kahdella kielellä. Kaikki tehtaasta ulos menevä materiaali on vironkielistä.
Tehtaissa pitäisi myös ylemmän henkilökunnan täyttää viron kielen tasovaatimukset. Sekä Dvigatel että Baltian laivatelakka ovat järjestäneet työntekijöilleen kielikursseja. Dimitri Kubitskin toteaa, että telakan kaikki insinöörit ovat käyneet kielikurssit, mutta heidän kielitaitonsa ei täytä työssä vaadittavaa tasoa. Kubitskin itse puhuu täydellistä viroa, jonka hän on oppinut jo lapsena kotipihalla. Vladimir Galkin käy kielikurssia, mutta tulokset ovat vielä vaatimattomat.

Ongelmat
edessä

Koska Virossa työ- ja oleskeluluvan haku on ei-kansalaisille psykologisesti vaikeata ja Viron kansalaisuuden tavoittelu kielikokeineen lähes mahdotonta, se on johtanut tilanteeseen, että Venäjän kansalaisuutta on haettu yhä enemmän. Virossa Venäjän kansalaisuus on jo 71 000 ihmisellä. Venäjän kansalaisuuden hakemista jouduttaa ennen kaikkea se, että sen saa välittömästi, mikä mahdollistaa esimerkiksi matkustamisen.
Venäläisiä on loukannut se, että työ- ja oleskelulupa annetaan aluksi vain viiden vuoden määräajaksi. Se tarkoittaa sitä, että puolentoista vuoden päästä pidettävissä paikallisvaaleissa heillä ei ole äänioikeutta. Se on vain pysyvän oleskeluluvan saaneilla ihmisillä.
Viron uusi kansalaisuusviraston johtaja Andres Kollist pitää tilannetta vaarallisena. Hän pelkää, että maassa laittomasti olevien määrä jää lähes 200 000:een. Se merkitsee anarkian lisääntymistä. Maahan jää ihmisiä, joilla ei ole äänioikeutta eikä passia, jolla matkustaa ulkomaille. Samanaikaisesti Narvan alueella haetaan yhä enemmän Venäjän kansalaisuutta, minkä Kollist katsoo olevan Venäjän valtion rakentamista Viron sisällä.
Virossa ei ole vielä poliittisella tasolla mietitty toimia, joilla ei-kansalaiset saataisiin houkuteltua hakemaan enemmän työ- ja oleskelulupia. Yhtenä vaihtoehtona on alustavasti esitetty, että määräaikainen oleskelulupa muutettaisiin pysyväksi. Varsinaisiin toimenpiteisiin ryhdyttäneen heinäkuussa, kun lopulliset luvut ”laittomasti” maahan jääneistä paljastuvat.
Leena Hietanen

Kommentit:
1.Virossa pyrittiin itsenäisyyden alkuaikoina tekemään venäläisten olot mahdollisimman hankaliksi. Samaan tapaan kuin Natsi-Saksassa Virossa venäläiset joutuivat hakemaan jatkuvasti erilaisia lupia. Jokainen lupa maksoi tietenkin rahaa. Virolaiset elättivät myös toiveita, että erilaisilla määräaikaisilla luvilla joudutetaan venäläisten maasta muuttoa.
2. Virosta lähti yli sata tuhatta venäläistä vuosien 1989-1992 välissä. Julkisessa keskustelussa vaietaan heidän oikeudestaan palata kotimaahansa takaisin. Käytännössä he eivät eroa palestiinalaisista, jotka ovat paenneet Israelista elämään esimerkiksi Jordaniaan.
3. Oleskelulupien jaon aloitti voimallisesti huhtikuussa 1995 pääministeriksi noussut Tiit Vähi. Hänen aikanaan venäläisten status ”ulkomaalaisina” vahvistettiin työ- ja oleskeluluvilla. Seuraava pääministeri, Vähin puoluetoveri, kokoomuslainen Mart Siimann edusti maltillista kansallisuuspolitiikkaa. Hän pyysi venäläisiltä anteeksi heidän karkottamisyrityksiään. Vuoden 1999 maaliskuussa pääministeriksi noussut Mart Laar jatkoi Vähin jyrkkää linjaa. Hänen aikanaan venäläisistä ryhdyttiin puhumaan ”okkupantteina”.
4. Ei-kansalaisilla oli mahdoton matkustaa, koska maailmalla ei ollut maita, jotka olisivat tunnustaneet Viron jakamia matkustusdokumentteja. Vasta vuoden 1996 jälkeen, kun neuvostopassi kadotti voimassaolonsa ja Viro jakoi muukalaispassit ei-kansalaisilleen, eri maat ryhtyivät hyväksymään virolaisia matkustusasiakirjoja. Muutaman kerran Virosta Suomeen lähteneen urheiluseuran tie katkesi Suomen suurlähetystöön, kun ei-kansalaisille ei tullut viisumia.

Kielikoe vaikea

(Julkaistu Turun Sanomissa 04.01.1995)

Venäläisten Viron kansalaisuus
kaatuu usein kielikokeeseen

TS/Tallinna
Leena Hietanen

Vaikka Viron kansallisuuslaki on Euroopan Neuvoston hyväksymä ja luonteeltaan lievempi kuin monen länsimaan - muun muassa Suomen – on venäjänkielisen väestön kansalaisuuden tavoittelu jäänyt Virossa minimaaliseksi. Helmikuusta 1992 joulukuun alkuun 1994 kansallisuus- ja muuttovirasto on myöntänyt kansalaisuuden 47 851 henkilölle. Heistä 39 163 on saanut kansalaisuuden ns. ”helpotetun naturalisaation” kautta ja 8 688 on niin sanotun ”tavallisen naturalisaation” kautta. Ensimmäinen ryhmä koostuu lähinnä etnisistä virolaisista, jälkimmäinen Viron venäjänkielisestä väestöstä.
”Naturalisaatio tarkoittaa, että kansalaisuutta tavoittelevan on pitänyt asua Virossa kaksi vuotta, jättää kansalaisuusanomus, jonka käsittely kestää vähintään vuoden sekä täyttää kielivaatimukset,” kansalaisuus- ja muuttoviraston pääjohtaja Märt Piiskop sanoo.
”Helpotetun naturalisaation kautta kansalaisuuden saavien täytyy todistaa olevansa syntyperältään virolaisia. Heidän ei tarvitse suorittaa kielikoetta eikä odottaa yhtä vuotta”, hän jatkaa.
Viron itsenäistyttyä 1991 kansalaisuuden saivat automaattisesti vuosina 1918-1940 Viron passin omanneet henkilöt ja heidän jälkeläisensä. Viron kansalaisuus- ja muuttoviraston ongelmaksi jäivät neuvostoaikana maahan muuttaneet neuvostoliittolaiset sekä tsaarin aikana ennen vuotta 1918 Venäjälle muuttaneiden virolaisten jälkeläiset. Virosta vuosina 1941-44 länteen emigroituneet noin 100 000 virolaista eivät koskaan menettäneet Viron kansalaisuuttaan, joten he ja heidän jälkeläisensä ovat automaattisesti Viron kansalaisia.
Heti itsenäistymisen jälkeen Virossa jaettiin hetken aikaa ei-kansalaisille niin sanottuja vihreitä kortteja kansalaisuuden saamisen helpottamiseksi. Korttien jako on nyt lopetettu.
Kielitaidottomat
kansalaiset
Märt Piiskop jakaa ”helpotetun naturalisaation” kautta kansalaisuuden saaneet kahteen ryhmään: viron kieltä osaaviin ja ei-osaaviin.
”Virolaista syntyperää olevat ihmiset yleensä hallitsevat kielen, mutta samaa ei voi sanoa jo tsaarin aikana Venäjälle muuttaneiden virolaisten lastenlastenlapsista. Heitä tulee Siperiasta, Kazakstanista ja Georgiasta.”
”Koska kielikoetta ei ole, heidän kielitaitonsa on vaikea määritellä. Luultavasti heillä on motivaatiota oppia viron kieli.”
Vihreillä korteilla ”helpotetun naturalisaation” kautta kansalaisuuden on saanut parikymmentä tuhatta ihmistä. Piiskopin arvion mukaan heistä 90 prosenttia ei puhu viroa.
Virossa kansalaisuuteen vaadittavan kielikokeen on suorittanut kolmen vuoden aikana vajaa yhdeksän tuhatta ihmistä. Se on häviävän pieni osa siitä lähes 400 000 neuvostokansalaisen joukosta, joille kansalaisuus tulee vain kielikokeen kautta.
Venäjänkielisten vaatimatonta osuutta kansalaisuuden saaneiden määrässä Märt Piiskop luonnehtii lyhyesti:
”He eivät halua oppia viron kieltä.”
Se näkyy muun muassa siinä, että kielikoetta pyritään välttämään kaikin keinoin, etenkin laittomin.
”Kielitodistuksia on väärennetty ja erityisesti vihreiden korttien kohdalla on ilmennyt massiivista väärinkäyttöä.”
Viimeisin esimerkki oli ex-pääministeri Indrek Toomen yritys lahjoa poliisi myöntämään passi Virossa 14 vuotta asuneelle venäläiselle liikemiehelle ja hänen perheelleen. Liikemiehellä oli vihreä kortti, johon oli ilmoittanut totuuden vastaisesti äitinsä syntyneen Virossa.
Kohtalon
kesä 1996
Märt Piiskop ei usko, että Virossa tulisi oleellisia helpotuksia kielikokeeseen lähiaikoina. Neuvostopassien voimassaolo lakkaa heinäkuussa 1996. Tuolloin Virossa on arviolta 300 000 ihmistä, joilta puuttuu kansalaisuus ja voimassa oleva passi.
”He eivät ole vailla kansalaisuutta. Heille on tarjolla Venäjän kansalaisuus vuosisadan loppuun saakka ja avoin mahdollisuus hakea Viron kansalaisuutta. Jo nyt lähes 60 000 ihmistä on hakenut Venäjän kansalaisuuden”, Piiskop huomauttaa.
”Poliitikkojen asia on olla tilanteesta huolissaan, ei meidän”, hän muistuttaa.

Kuva: Tarvo Hanno Varres
Kuvateksti: Märt Piiskop ihmettelee sitä, miten suuri määrä Viron kansalaisuuden saaneista ei puhu viron kieltä.

Kainalo:
Uusi kielilaki ei tunne venäjän kieltä
TS/Tallinna
Leena Hietanen
Viron kansalaisuus edellyttää vähintään 1500 viron kielen sanan hallintaa. Määrä vastaa kieliviraston johtaja Mart Rannutin mielestä alkeellisen peruskurssin käymistä. Venäläisten käsitykset siitä, että kielikokeessa kysyttäisiin nippelitietoutta kuten Viron luonnossa esiintyvien kukkien ja lintujen nimiä, ovat Rannutin mielestä puppua.
”Koe keskittyy vain käytännölliseen kieleen, normaalielämässä tarvittaviin asioihin kuten äänestämiseen, kaupassa käyntiin jne. Onhan kansalaisen tiedettävä, mitä ehdokkaat esittävät vaaliohjelmissaan”.
Kokeessa on kysytty muun muassa Viron lipun värejä ja vaakunan tunnusmerkkejä.
”Viron valtiollisten symbolien tietämättömyys ei ole ollut este kansalaisuudelle tähänkään saakka. Vain kielitaito on ratkaissut”, Rannut korostaa.
Virossa tulee tammikuussa parlamentin käsittelyyn uudistettu kielilaki, jossa vaatimuksia lievennetään jonkin verran. Samalla kielilaista poistuu sana ”venäjän kieli”.
”Emme ole halunneet korostaa valtion virallisen kielen rinnalla erikseen venäjän kieltä. Sen sijasta puhutaan vähemmistökielistä”, Rannut sanoo.
Kielilain säädöksissä on eri tasoisia vaatimuksia eri ammattikunnille. Niiden toteuttaminen on ollut hankalaa esimerkiksi poliisien kohdalla. Kolmasosalta poliiseista puuttuu edelleenkin Viron kansalaisuus. Tallinnassa 24 prosenttia ja Narvassa 86 prosenttia poliiseista ei puhu viron kieltä.
Kieliasetuksen neljän vuoden määräaika opiskella kieli kului umpeen viime kesänä. Viron hallitus teki erillispäätöksen viime toukokuussa antaa poliiseille jatkoaikaa kielivaatimusten suhteen toistaiseksi määräämättömäksi ajaksi.

Kommentit:
1. ”Helpotettu naturalisaatio” ja ”tavallinen naturalisaatio” oli keino hämärtää keskustelua venäläisten kansalaisuusongelmista. Saivartelu ja kryptisten ilmaisujen kehittäminen toimi peiteoperaationa kansalaisuuden riistolle.
2. Perusongelma oli näkyvissä jo tuolloin. Mistä virolaiset saivat päähänsä, että heillä on enemmän oikeuksia Virossa kuin venäläisillä?
3. ETYJ:in vähemmistövaltuutettu Knut Vollebaek jälleen toisti Moskovassa (Postimees on-line 26.01.2008) harhaisen käsityksen siitä, että virolaisilla olisi oikeus vaatia viron kielen taitoa kaikilta venäläisiltä. Vain jos venäläiset ovat olleet päättämässä myös asiasta. Venäläisillä on täsmälleen samat oikeudet Virossa kuin virolaisilla, myös äidinkieleensä.
4. Apartheid-lakeja ovat erilaiset kielitasokokeet eri ammateissa toimiville ihmisille. Viron kielivirasto antaa todistuksia kielikategorioista. Väärennettyjä kielitodistuksia saattoi ostaa Mustamäen torilta.

Ookean-farssin onnellinen loppu

(Julkaistu Maaseudun tulevaisuus-lehdessä 3.12.2007)
RAS Ookeanin
oikeudenkäynti päättyi

Viro maksaa vihdoinkin suomalaispankeille niiden saatavat

Pariisissa, Maailmanpankin alaisuudessa toimiva kansainvälinen välimiesoikeus ICSID päätti suomalaispankkien, OKO:n ja Sampo Pankin hyväksi, että Viro joutuu korvaamaan niiden takaukset Viroon perustetulle Esvan kalapuikkotehtaalle vuodelta 1989. Pankit takasivat Valion lainoja, joka perusti tuolloin yhteisyrityksen yhdessä neuvosto-virolaisen Eströbromin kanssa. Eströbormin jatkajana toimi itsenäistyneessä Virossa kalastusyhtiö RAS Ookean.
Viron hallitus päätti torstaina, ettei se valita päätöksestä vaan maksaa vaaditut 240 miljoonaa kruunua eli noin 15 miljoonaa euroa. Takaajina olivat OKO Osuuspankkien keskuspankki, Postipankki ja saksalainen Ost-West-Handelsbanken, jokainen niistä 20 miljoonan Suomen markan suuruisella summalla. Nyt jokainen saa Viron valtiolta korvausta noin 5 miljoonaa euroa (noin 30 miljoonaa FIM).
”Olemme erittäin tyytyväisiä oikeuden päätökseen, vaikka pitkään sitä on pitänyt odottaa. Kurssin huomioon ottaen saamme, mitä haluamme ja hiukan enemmän”, Sampo Pankin viestintäjohtaja Hannu Vuola sanoo.
RAS Ookeanin ajauduttua konkurssiin vuonna 1995 pankit ryhtyivät oikeusteitse velkomaan saataviaan konkurssipesästä. Viro ei koskaan tunnustanut pankkien asemaa velkojina. Sekä OKO että Postipankki luonnehtivat virolaista oikeudenkäyntiä farssiksi ja puhtaaksi oikeudenloukkauksesi niitä kohtaan. Pankit poistivat saamisensa jo taseestaan epävarmoina saatavina.

Oikeutta käytiin
12 vuotta

”Meille asia oli periaatteellinen ja päätös näyttää, että oikeutta kannatti käydä. Lopputulos osoitti, että olimme oikeassa”, Vuola sanoo.
Viro katsoi, että Ookeanin velat kuuluvat Neuvostoliiton jatkajavaltiolle Venäjälle. Samanaikaisesti Virossa Ookeanin jättiomaisuus katosi virolaisiin taskuihin. Yhtiö omisti satamia, sairaalan, kalatehtaita ja suuren joukon laivoja. Viron talousministeri Toomas Sildmäe allekirjoitti vielä vuonna 1994 sopimuksen, jossa Viron valtio sitoutui maksamaan pankkien saatavat. Viron korkein oikeus mitätöi ministerin allekirjoituksen myöhemmin. Pankeille oli pantattu kuusi Ookeanin kalastuslaivaa saatavien vakuudeksi. Viron laivarekisteristä takausmerkinnät poistettiin oikeusteitse niin, etteivät pankit tienneet oikeusprosessista mitään. Ne kuulivat vasta myöhemmin ilmoitusluonteisena asiana, että konkurssipesä on myynyt niille pantatut laivat.
OKO ja Sampo Pankki eivät kuitenkaan antaneet periksi, vaikka Viron korkein oikeus katsoi niiden vaatimukset konkurssipesään aiheettomiksi vuonna 2001. Pankit vetosivat investointisuojasopimukseen. Ne katsoivat Esvale annettujen lainojen olevan Viroon tehtyjä investointeja. Kansainvälinen oikeus asettui samalle kannalle pankkien kanssa.
Leena Hietanen, Tallinna.

Etnoapartheidia Baltiassa

Russofobia ideologisena kivijalkana

Venäläiset politologit pitävät naurettavina Baltian maiden yrityksiä saada Venäjältä korvauksia niin sanotusta ”neuvostomiehityksestä”. Liettuan presidentti Valdas Adamkus muistutti omaa ulkoministeriötään vuoden alussa, että Venäjän painostusta olisi jatkettava miehityksen tunnustamiseksi, kertoo venäläinen uutistoimisto Interfax. (Postimees 07.01.2008)
Venäjän poliittisen tutkimuslaitoksen johtaja Sergei Markov katsoi, että ”miehitysvahingoista” puhuminen on tyypillistä kaikille Baltian maille.
”Näiden maiden ideologia kehittyi 20.vuosisadan lopulla russofobian ympärille. Kuten kaikissa ideologioissa, silläkin on omat rasistiset ilmenemismuotonsa”, Markov sanoi Interfaxille.
”Venäjän pitää vastustaa tällaisia vaatimuksia poliittisin, ideologisin ja diplomaattisin keinoin ja saatava muiden maiden tuomio tällaisille vaatimuksille”, hän jatkoi.
Markov korostaa erityisesti Latvian ja Viron ajavan russofobista politiikkaa.
”Se johtuu siitä, että Latviassa ja Virossa on voimassa epädemokraattinen etnoapartheid-järjestelmä, jonka perusteella suuri osa asukkaista, noin 20-30 prosenttia, on jätetty ilman äänioikeutta”, Markov selvensi.
Jos venäjänkieliset asukkaat saisivat äänestää, kansalliskiihkoiset puolueet häviäisivät Markovin mielestä niin eduskunnasta kuin hallituksesta.
”Jotta tällaiset puolueet säilyttävät oman asemansa, niiden poliitikkojen tulee näyttää venäläiset valtion vihollisina ja Venäjä on esitettävä imperialistisena vihollismaana”, Markov korosti.
Politiikan säätiön johtaja Vjatseslav Nikonov puolestaan katsoi, että Liettuan tulisi ensi voittaa Venäjä sodassa ennen kuin kannattaisi tulla puhumaan korvauksista.
”Sen jälkeen hävinneen osapuolen tulee tunnustaa rauhansopimuksessa sotakorvausten maksamisen tarpeellisuus”, Nikonov sanoi. (Postimees on-line 12.01.2008)


Kommentti:
Suomen saamattomuus näkyy siinä, ettei Suomi saa hiljaiseksi tällaista tyhjänpäiväistä ja Venäjää loukkaavaa keskustelua Baltian maissa. Suomen ulkopoliittinen johto voisi tarjota itseään avuksi ja aloittaa neuvottelut Liettuan kanssa esimerkiksi pääkaupunki Vilnan luovuttamisesta Puolalle. Vilna on tunnetusti Stalinin lahja Liettualle.
Suomi on maailman maista ainoa, joka voi kyseenalaistaa Baltian maiden miehitysmyytin. Se velvoittaa Suomea paljastamaan Viron, Latvian ja Liettuan naurettavat vaatimukset. Miksi Suomi aina vaikenee? (LH)

Arnold Meren filosofisia mietteitä

(Litteroitu nauha Arnold Meren haastattelusta kesällä 2001)

ARNOLD MERI:
kasetin loppuosa, alku puuttuu
Talouden globalisoituminen on näiden tapahtumien aineellinen (materiaalinen) perusta ja pohja tai jotakin sellaista. Ideologia tulee mukaan tietenkin. Ei ainoastaan raha vaan myös valta. Raha on tällä hetkellä tärkeä ja päällimmäinen vallan lähde. Globalisoituminen tarkoittaa mieletöntä työn tehokkuuden kasvua. Ja tietenkin jälleen täysin luonnollisesti valta ihmisiin, rikkauksiin. Ja Nato on sotilaallinen organisaatio, jonka tehtävänä on se systeemi varmistaa. Tietenkin on olemassa sinisilmäisiä ihmisiä, jotka haluavat käyttää hyväkseen sitä uutta, mieletöntä tehokkuuden kasvua, joka seuraa globalisoitumista, koko ihmiskunnan hyväksi. On sellasiia olemassa. Sellaisia on natonkin joukossa, mutta he eivät ole enemmistönä. Natossa valta on parhaillaan niiden kädessä, jotka haluavat kaikkea uutta hyvinvointia käyttää puhtaasti oman voiton tavoitteluna.
Nato on se sotilaallinen voima, joka varmistaa, että talouden globalisoitumisesta saatava hyöty päätyy oikeisiin käsiin.
EU:n laajeneminen on kolonialismia?
Jopa 90 vuotta sitten, tilanne on toinen, mutta yleiset arviot on samat. Leninin teoksissa kohta: Yhdistyvien Euroopan valtioiden iskulauseesta. Asian ydin oli jopa silloin selvä.
Viro EU:n jäsenenä.
En idealisoi EU:ta, mutta EU:n ja samanlaisten organisaatioiden kuten Amerikoiden yhteismarkkina, jne. Se on minun mielestäni täysin looginen ja laillinen talouden globalsioitumisen seuraus. Talous ei enää tunnusta ahtaita valtiollisia rajoja. Se on objektiivisesti progressiviinen ilmiö. Sellaisten organisaatioiden synty on välttämätön. Ei voi kuvitellakaan, että jonkinlainen Viro, itsenäinen ja itsenäinen talous 40 000 neliömetrin pinta-alalla ja 1,5 miljoonan asukkaan. Se oli mahdollista kaksi sataa vuotta sitten, mutta tänä päivänä se ei ole mahdollista. Valitukset (etteheited)
siitä, että EU on byrokraattinen jne. ovat oikeita. siinä on niin positiivisia kuin negatiivisia asioita. Se on ase mielestäni täysin katastrofimaisen paikallinen kitsarinnalisuse vastu, Viron provinsiaalisuutta vastaan. Perinteinen virolainen suhtautuminen on sellainen, että olemme pieniä, haluamme kaikkien edessä olla riippumattomia ja tehdä kaikkea oman mielemme mukaan. Maailman kysymykset meitä ei kiinnosta. Se ei ole ehkä kaikkein tärkein asia, mutta virolaisten suhde toiseen maailman sotaan on samanlainen. Tämän hetkinen selitys on sellainen, että virolaiset halusivat jäädä sodan ulkopuolelle itsenäiseksi valtioksi aivan niin kuin se olisi ollut mahdollista. Sitä vaihtoehtoa ei ollut.
Tuolloin oli tilanne täysin selvä: joko Hitlerin puolella Neuvostoliittoa vastaan tai Neuvostoliiton puolella Hitleriä vastaan. Kolmatta vaihtoehtoa ei ollut. Oli vain kaksi valtaa. Ja esimerkiksi ne 40-luvun tapahtumat, joista nyt puhutaan miehityksenä. En halua sanoa, että Neuvostoliitto oli täysin puolueeton. Miksi tapahtumat kävivät niin kuin kävivät johtui siitä, että enemmistö kansasta tiesi ja ymmärsi, että jos ei lähde mukaan Neuvostoliiton kanssa, he olisivat joutuneet valitsemaan Hitlerin. Kolmatta tietä ei ollut. Oli kyllä sellaisia valtioita, jotka saattoivat olla Hitlerin liittolaisia säilyttäen itsenäisyytensä, mutta Viro oli niin pieni ja voimaton, ettei sitä vaihtoehtoa ole.
Viro oli eliittivaltio Neuvostoliitossa?
Virolla ei ole koskaan samaa asemaa EU:ssa. Neuvostoliiton osana Virolla oli paljon plussia, miksi Viro oli ensimmäisten joukossa. Samoja plussia EU:ssa meillä ei ole.
Varhainen kapitalismin kehitys Viron alueella. Virolla oli kova kapitalistinen koulu takana verrattuna Kazakastaniin ja Uzbekistaniin. Virossa oli jo parin sadan vuoden ajan sivilisoinut kapitalistinen koulutus takana. Sivistys, jopa Tsaarin Venäjällä, sivistyksensä puolesta Viro oli koko imperiumissa lukutaito oli täydellinen.
EU:n negatiivinen puoli.
Viro oli Neuvostoliitossa eliittiasemassa. EU:ssa Viro jää ilman muuta takapihalle. Joskin sanotaan, että Viron plussana on se, että Viron kautta alkaa kulkea transito Venäjältä Eurooppaan. Ei Virolla ole mitään etuisuuksia verrattuna Latviaan, Liettuaan ja Puolaan.
Viron poliittinen eliitti arvioi, että Viron kansan eloonjäämisen takaa Nato. Te ajattelette, että se on Viron kansan tuho. Miksi ajattelette niin eri tavalla poliittisen eliitin kanssa?
Ymmärrän, miksi nykyiset Viron poliitikot etsivät itselleen paikan Nato-systeemissä. En halua puhua siitä, miten he suhtautuvat Natoon ja kuinka he kuvittelevat itselleen nato-paikan ja politiikan ja Naton käytännön askelia. Tällä hetkellä muodostuu uusi taloussysteemi. Siinä taloussysteemissä nähdään isäntiä ja omistajia, joiden kädessä on taloudelliset rikkaudet ja jotka hallitsevat. He haluavat hallita maailmaa ennen kaikkea käyttäen taloudellisia aseita mutta koska siinä systeemissä väistämättä jotkut jäävät köyhiksi ja he alkavat rettelöidä, silloin tarpeen myös sellainen organisaatio, jota voi käyttää kapinallisia vastaan varmistakseen omistajille mahdollisuuden leikkiä omistajaa menestyksekkäästi eteenpäin. Tietty valinta on olemassa: jos lähdet Natoon, olet omistajien joukossa ja murusia pöydältä tipahtaa sinullekin. Onko se systeemi stabiilinen ja voiko se aina hallita, se ei ole mahdollista. Se on myös joku päivä hajoava systeemi. Sellaiset järjestelmät voivat toimia menestyksekkäästi hetken, suhteellisen lyhyen aikaa, mutta historia on näyttänyt, että systeemit, jotka perustuvat eksploiteerimiselle, rohumiselle, eivät voi hallita ikuisesti. Ne muuttuvat ihmiskunnan kehitykselle jarruttavaksi voimaksi. Ne alkavat sisäisesti mädät ja hajota, heikentyä. Niin käy myös EU:lle. EU:ssa negatiiviset ominaisuudet on heikompia, se kestää paremmin.
Nato ja EU eivät ole kaksoset?
Eivät. EU on luotu, jotta asettaisi tiettyjä rajoja Natolle. EU:ssa oli myös se argumentti, että jokainen eurooppalainen valtio yksinään on amerikkalaisen imperialismin suhteen voimaton, mutta eurooppalaisten valtioiden yhteisö on kykenevä pakottamaan amerikkalaisen imperialismin ottamaan huomioon Euroopan maiden intressit.
NL ja Amerikka- pariteetti?
Dialogi itsessään oli vaarallinen. Kylmä sota. Joka hetki saattoi tuoda lähes ihmiskunnan häviön. Liian vaarallista.
Viron kansan tuho?
En usko, että Venäjä reagoi voimakkaasti Viron Nato-jäsenyyteen. Tuho ei tule sieltä. Maailman kehitys sellaisessa suunnassa, että yksi hallitsee ja maailmaan jää kaksi leiriä, missä yksi hallitsee ja toisen pitää olla toisen täysin kuuliainen, mihin se lopuksi vie. Se voi viedä katastrofiin. Niissä katastrofiolosuhteissa, jos Viro jää niissä katastrofin rajamaille, sehän kärsii ensimmäisenä.
Viron poliitikot on vastuuntunnottomia. Voivatko he valita?
Epäilen, että heillä ei ole vaihtoehtoa. Jos Viro ei haluaisi Natoon, en tiedä, tulisiko Nato joka tapauksessa. Mutta niissä olosuhteissa olisi viisampi olla tunkematta ja ryntäämättä Natoon.
Virolaiset politiikot voisivat ottaa esimerkkiä lähinaapureista.
Tärkein asia, mikä pakottaa meidät Natoon, täytyy kysyä, mistä ne paineet tulevat. Tunnen tiettyjä venäläisiä piirejä ja venäläisiä. Sieltä vaaraa ei tule. Ei minkäänlaista organisoitua voimaa ole, joka olisi suuntautunut Viron itsenäisyyttä vastaan. Mutta kriisejä syntyy suhteissa, kiitos nykyiselle politiikalle.
Poliitikot eivät ajattele niin kauas.
Onko Viron kansa yhtenäinen?
Viron kansa ei ole ollut koskaan yhtenäinen. Viron kansa oli menneisyydestä puhumattakaan hetken yhtenäinen 1989-90. Kansa yhtyi ei minkäänlaisen todellisen ohjelman vaan myyttisellä perusteella. Viron kansa maalasi itselleen kuvia, jotka eivät olleet todellisuuden kanssa sidottuja. 1988-90 myytit, eläkkeet ovat liian matalat, liian alhaiset eläkkeet eivät mahdollista normaalia elämää. Luovien ihmisten iskulauseet
Konsensus-yhteiskunta? Onko se peruste Naton jäseneksi saamiseksi?
Onko Nato se voima, joka takaa nykyisille vallanpitäjille vallan. Ei se sitä tee. Niin suurta sisäisiin asioihin sekaantumista Natosta on vaikea odottaa. Minusta tuntuu, että Natolta odotettaisiin turvaa Venäjän aggressiota vastaan, sitä minä en usko. Siksi, että sitä hyökkäystä ei ole näköpiirissä ja että Venäjällä ei ole tarvetta siihen. En ole nähnyt minkäänlaisia mielipuolisia haluja venäläisillä imperiumin palauttamiseen. Minusta tuntuu, että asian ydin on sittenkin siinä, että Viro ei halua jäädä lopullisesti takapihaksi. Tulevaisuudessa Viro haluaa olla lähellä isäntiä ja omistajia. voittajien puolella. Se on liian vaarallinen. Kaikki käy tasajalkaa talouden kanssa.
Lennart Meren asema?
Ei vähänkään sidottu minun neuvostosankarin aseman kanssa. Joidenkin silmissä sukulaisuus minuun on tuonut hänelle plussaa, sitä voin kuvitella. Voin todistaa sen teille faktoilla. Hänen nousunsa tapahtui silloin, kun minut oli heitetty ulos puolueesta ja kaikki tittelit ja arvomerkit oli otettu pois ja välttääkseni pidätyksen olin pakotettu matkustamaan mahdollisimman kaukaksi Virosta Siperiaan, sillä arvioinm varan piilevän Virossa. En vielä tänäkään päivänä kuka se vaaran lähde oli. aikavälillä 1952-60 sukulaisuus minun kanssa oli negatiivinen. Minä oli vihollinen. 55-56 rehabilitoitiin.
En ole koskaan halunnut osallistua politiikkaan. Osallistuin vain painostuksen takia. Minua ei miellytä politiikka vaan työ ja työ omien käsien avulla. Johtaminen ei minua miellytä.

Viimeinen mohikaani, Arnold Meri

(Julkaistu Kauppalehdessä Kaupungin Valot sarjassa 31.07.2001)

Se Meri, joka tapasi Vladimir Putinin

Kaksi serkusta ja kaksi vastakkaista maailmaa: Arnold ja Lennart. Toinen on kommunisti, toinen haluaa kieltää heidät lailla. Toinen on Neuvostoliiton sankari, toinen Viron presidentti. He eivät onnittele toisiaan syntymäpäivänä. Tyypillinen tarina jakaantuneesta Virosta.
-Virossa ei koskaan ole ollut yhtenäistä kansaa. Hetken aikaa virolaiset tunsivat yhteisyyttä 1989-90, mutta sekin perustui myyttisille harhoille, Arnold Meri kuittaa sukunsa tilanteen.
Sankarin
titteli
Arnold Meri (82) sai ensimmäisenä virolaisena Neuvostoliiton korkeimman kunniamerkin, Neuvostosankarin kultaisen tähden sotasaavutuksistaan vuonna 1941. Kymmenen vuotta nuorempi serkku Lennart Meri vanhempineen joutui samaan aikaan Siperiaan. Kun Arnold Merestä tuli vuonna 1945 Viron komsomolin pääsihteeri, hän kirjoitti Lavrenti Berialle pyytäen sukulaistensa vapautusta. Lennart Meren perhe vapautettiin yhtenä perusteena Arnoldin sankariteot.
Arnold Meri kiistää olleensa serkkunsa suojelusenkeli ja mahdollistaneensa Lennartille Neuvostoliitossa epätavallisia vapauksia kuten pienten kansojen tutkintaa ja runsaita ulkomaan matkoja.
-Hän aloitti uransa silloin, kun minä istuin Siperiassa kunniamerkeistä riisuttuna. En voinut olla hänen suojelusenkelinsä, Arnold Meri sanoo.
Talouden
globalisaatio
Päinvastoin kuin serkkunsa, Arnold Meri on tunnettu Nato-vastustaja. Hänestä Nato on vain vallitsevan taloussysteemin oma turvamiesjoukko.
-Tuntuu, että kaikkien suurten poliittisten päätösten taloudelliset perusteet pohjaavat vain yhteen asiaan: talouden globalisaatioon, Meri aloittaa.
-Nato pitää yllä systeemiä, joka on mahdollistanut tuottavuuden rajun kasvun, suuremmat voitot ja herruuden ihmisiin ja maailman rikkauksiin.
Globalisaatiota voitaisiin Arnold Meren mielestä käyttää koko ihmiskunnan hyväksi, mutta sitä ei tehdä.
-Natossa voima on niiden käsissä, jotka haluavat varmistaa, että globalisaatiosta saatava voitto päätyy ”oikeisiin” käsiin, hän pohtii.
Meren mielestä Natoa tarvitaan, koska talouden globalisaatio merkitsee väistämättä joidenkin jäämistä köyhiksi.
-Kapinoijia vastaan on oltava organisaatio, joka taltuttaa heidät ja takaa omistajille turvallisen elämän, Meri sanoo.
Viron tulisi
jarrutella
Arnold Meri on hyvin epäilevä Viron Nato-jäsenyyden suhteen.
-Jo vuonna 1988 pidin mahdollisena, että jos Viro itsenäistyy, se saattaa päätyä Naton jäseneksi ja saada maaperälleen Naton tukikohdat. Se merkitsee Viron kansan tuhoa, Meri sanoo.
-Maailman kehitys suunnassa, että maailmassa on kaksi leiriä, joissa toinen hallitsee ja toinen seuraa kuuliaisena perässä, voi päätyä vain katastarofiin. Niissä olosuhteissa pieni maa, joka on raja-alueella, kärsii eniten, Meri ennustaa.
Meren mielestä Virolla tuskin on todellista vapautta kieltäytyä Nato-jäsenyydestä.
-Voisimme ainoastaan pyrkiä vähemmän innokkaasti, Meri toteaa.
Mielipiteiden lisäksi Arnold ja Lennart Merta erottaa eräs pieni seikka. Kutsun Kremliin Venäjän presidentti Vladimir Putinin luokse sai Arnold. Hän oli voiton päivänä (9.5.) sotaveteraanien edustajana Putinin vieraana. Baltian presidenteistä Lennart Meri on ainoa, joka ei ole tavannut Putinia.
Leena Hietanen
KUVA: ANDRES TEISS
Kuvateksti:
Meren serkuksista Arnold Meri vastustaa Natoa taloudellisen globalisaation pystyssä pitäjänä.

Kyyditykset alkoivat taas

(Julkaistu Turun Sanomissa marraskuussa 2003)

Viro aloitti venäläisten
karkoitukset jälleen

Kansalaisuusvirasto pitää karkotettavia suljetulla leirillä

TS/Tallinna
Leena Hietanen
Viro on karkoittamassa ensimmäistä venäläistä kahdentoista venäläisen joukosta, jotka se on määrännyt maasta poistettavaksi. Kaikki 12 venäläistä ovat entisen Neuvosto-Viron kansalaisia. Viro perustelee karkoituksia sillä, että miehet ovat sotilaseläkeläisiä ja saaneet Yhdysvalloilta muuttoapua Venäjälle. Viro yritti edellisen kerran karkoittaa neuvostoupseereita vuonna 1997. Ulkoministeri Toomas-Hendrik Ilves ja Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön saksalainen ihmisoikeustarkkailija Uwe Mahrenholz listasivat yhdeksän neuvostoupseeria Viron turvallisuudelle vaarallisiksi henkilöiksi. Pääministeri Mart Siimann esti kuitenkin kyyditykset.

Asunto
Pietarissa

Karkoitettavaksi määrätty Nikolai Mikolenko (49) on sotilasarvoltaan luutnantti. Hän otti vuonna 1995 vastaan Yhdysvaltain raha-avun 25000 dollaria ostaakseen asunnon Pietarista. Hän ei kuitenkaan lähtenyt maasta. Viron kansalaisuusvirasto (KMA) eväsi häneltä oleskeluluvan jo vuonna 2001. Mikolenko valitti asiasta oikeuteen, mutta on hävinnyt kaikki oikeusasteet KMA:ta vastaan. Mikolenkon asianajaja on valittanut päätöksestä Euroopan neuvoston ihmisoikeustuomioistuimeen. Hänen mukaansa Viro ei noudata Viron ja Venäjän välistä sopimusta vuodelta 1994, jossa Viro sitoutuu antamaan neuvostoarmeijassa palvelleille miehille sosiaaliset takuut.
KMA:n lehdistösihteeri Heikki Kirotar puolestaan katsoo, että 12 venäläisen karkoittaminen on täysin perusteltua.
-He ovat saaneet Yhdysvalloilta asunnon Venäjältä. Mikolenko palautetaan kotimaahansa, Kirotar sanoo.
Mikolenko on asunut Virossa 22 vuotta. Hänellä on kaksi täysikäistä lasta, joista toinen on syntynyt Virossa. Lapset ja hänen entinen vaimonsa asuvat Virossa.
-Mikolenko ei voi vedota perheen hajottamista estäviin ihmisoikeussopimuksiin, koska hänen perheensä on hajonnut, Kirotar sanoo.

Karkotuskeskus
vai keskitysleiri

KMA sijoitti Mikolenkon odottamaan junakyytiä Venäjän rajalle Harkun karkoituskeskukseen.
-Euroopan Unioni vaati, että karkoitettavia ei saa sijoittaa vankiloihin, koska he eivät ole rikollisia, Kirotar selittää.
KMA kunnosti vanhan rakennuksen huoneistot vastaamaan EU:n vaatimuksia. Keskusta ympäröi piikkilanka-aita. Mikolenkolla on ympärivuorokautinen valvonta. Hän ei saa poistua leiriltä. Hänen luokseen ei päästetä kuin sukulaiset, lakimies, Venäjän konsuli ja pappi. Lehdistö ei pääse häntä tapaamaan. Mikolenkon huoneen ovi lukitaan ulkopuolelta.
KMA ei kerro, kuinka monta vartijaa Mikolenkolla on ja minkälainen aseistus heillä on. Jos Mikolenko yrittää paeta, vartijoilla on oikeus ampua häntä.
-Virossa on tarkkaan määritelty, milloin saa ampua. Se on viimeinen keino, kun muut puolustus- ja estämiskeinot on käytetty, Kirotar sanoo.
Karkoitusleiri ei kuulu Viron vankilalaitokselle eikä ole siten oikeusministeriön alainen. Sen ylläpitäjä on KMA, joka ostaa vartijapalvelut yksityiseltä turvafirma Falckilta.
-Keskus vastaa EU:n asettamia normeja karkoitettavien pitopaikaksi, Kirotar vakuuttaa.

Yhdysvallat
tukena

Latvia on tehnyt jo vastaavanlaisia karkoituksia. Euroopan Neuvosto on määrännyt Latvian ottamaan karkoitetut takaisin ja määrännyt valtion maksamaan vahingonkorvauksia heille.
-Euroopan Neuvostossa oikeudenkäynti kestää pitkää. Mikolenko odottaa päätöstä kotimaassaan, Kirotar sanoo.
KMA on etsimässä 11 muuta karkoitettavaa leirille. Heistä yhden tiedetään jo lähteneen maasta. Yhdysvallat seuraa karkoituksia Viron sisäisenä asiana. Yhdysvaltain Viron suurlähetystön lehdistösihteeri Thomas Hodges antaa kuitenkin tukea Viron karkoituksille.
-Jokainen venäläinen upseeri teki valoehtoisen todistuksen osallistuessaan asunto-ohjelmaan, että hän ja hänen perheensä luopuvat asuinnoistaan Baltian maissa, he eivät hae pysyvää oleskelua missään Baltian maassa ja tulevat sen jälkeen Baltiaan ainoastaan ’ulkomaisena vieraana’, Thomas Hodges sanoo.
-USA:n näkemyksen mukaan päätös venäläisten upseerien laillisuudesta Virossa kuuluu Viron hallitukselle. Kyse on kansallisesta itsemääräämisoikeudesta, Hodges lisää.

Kuvat: Albert Truuväärt
Kuvateksti: Viron kansalaisuusviraston mukaan pikkilanka-aita ja aseistetut vartijat vastaavat EU:n vaatimia ei-vankilamaisia oloja karkoitetuille.

Kansalaisuusviraston lehdistösihteeri Heikki Kirotar katsoo venäläisten upseereiden Yhdsyvaltain avun vastaaoton laillistavan karkoitukset.

Dorosenkon perhettä uhkaa karkoitus

(Julkaistu Turun Sanomissa 26.11.2003)

Viron politiikan panttivangit
valitsevat vankilan ja Venäjän välillä
TS/Paldiski
Leena Hietanen
Nina ja Vladimir Dorosenko valmistautuvat lähtöön. Lähtöpäivä on joulukuun yhdeksäs. Viron Korkein oikeus on vahvistanut, että kansalaisuusviraston päätös olla antamatta heille oleskelulupaa Virossa on laillinen. Heidän valitustiensä Virossa on lopussa. He voivat kieltäytyi poistumasta maasta. Silloin Viron viranomaiset siirtävät heidät poliisisaatossa karkoitettavien leirille Harkuun odottamaan junakyyditystä Venäjälle. Sen jälkeen he eivät saa tulla Viroon kymmeneen vuoteen. Toinen vaihtoehto on lähteä vapaaehtoisesti.
Vanhemmat ja
lapset jäävät
Dorosenkot ovat valinneet vapaaehtoisen poistumisen, mutta tosin vain toistaiseksi. He ovat valittaneet Viron Korkeimman oikeuden päätöksestä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen Strasbourghiin. Valitus on lähtenyt matkaan ja rekisteröity vastaanotetuksi. Käsittelyyn menee aikaa pari vuotta. Viron kansalaisuusvirasto haluaa, että Dorosenkot odottavat valituksen tuloksia “kotimaassaan”.
Dorosenkoilta jää Viroon kolme aikuista lasta ja heidän lapsenlapsensa. Lisäksi Vladimirin vanhemmat Grigori (80) ja Ludmila (75) jäävät Paldiskiin. Grigori on sotaveteraani ja invalidi, joka tarvitse huolenpitoa. Dorosenkot yrittivät vedota oikeudessa Vladimirin isän huonoon terveyteen, mutta turhaan.
-Emme voi ottaa riskiä, ettemme pääsisi kotiin tarvittaessa vapaasti, Nina sanoo.
Amerikan apu
tuli kalliiksi
Vladimir Dorosenko (54) on elänyt Virossa 2-vuotiaasta saakka. Hän oli töissä Paldiskin neuvostokasarmeilla rakennusmiehenä. Vuonna 1994 neuvostojoukkojen poistuessa hän osallistui Yhdysvaltain antaman humanitaarisen avun vastaanottoon eli sai asunnon Venäjältä Smolenskista.
-Ajat olivat epävarmoja. Armeijan joukkojen lähtiessä emme tienneet, miten meille käy, Vladimir perustelee.
Nina-vaimo oli siivojana kasarmeilla. Vladimir sai heti töitä Paldiskin ydinsukellusveneiden harjoittelua varten rakennetun ydinreaktorin purkutyömaalta.
Vuonna 1995 Viro antoi kaikille Virossa olleille venäläisille oleskelu- ja työluvan. Niille, jotka Viro katsoi olevan sotilaseläkeläisiä, se antoi viiden vuoden väliaikaisen oleskeluluvan. Nina ja Vladimir Dorosenko saivat sellaisen.
Vuonna 1999 Mart Laarin hallitus päätti, ettei se jatka enää Yhdysvaltain apua saaneiden venäläisten oleskelulupia. Oikeusprosessien seurauksena Viron kansalaisuusvirasto sai tänä vuonna oikeuden karkottaa 14 perhettä. Niistä jokainen on valittanut päätöksestä Strasbourghiin.
-Virossa ei ole minkäänlaista oikeusseurantoa. Uusi hallitus voi pyörtää edellisen päätökset, Vladimir valittaa.
Vladimir sanoo olevansa valmis luovuttamaan asunnon Yhdysvalloille takaisin heti, kun hän tietää voivansa jäädä Viroon.
Vaimoilla
ei oikeuksia
Viro ei tunnusta ei-toivottojen henkilöiden vaimoilla minkäänlaisia oikeuksia. Nina (51) on syntynyt Virossa. Hän ei ole saanut Viron kansalaisuutta. Hänen ei annettu edes osallistua kielikokeeseen kansalaisuuden saamista varten. Hänen ainoa mahdollisuutensa hankkia Viron kansalaisuus olisi erota Vladimirista. Nina ei ole kiinnostunut fiktiivisestä avioerosta.
-Olemme olleet naimisissa 36 vuotta. Jos eroamme, eroamme vain oikeasti, Nina toteaa.
Virolainen neuvostoarmeijan kantahenkilökunta ei koskaan joutunut vastaavanlaisiin vaikeuksiin. He ovat saaneet nopeasti paikan Viron omassa armeijassa. Valtaosa yli 35-vuotiasta Viron ministereistä on myös neuvostoupseereja, joille sotilasarvo ei ole ollut koskaan este heidän urallaan.
Dorosenkon perheellä on selkeä käsitys, miksi Viro heitä pompottaa.
-Olemme politiikan panttivangit. Meille kostetaan Venäjän ja Viron huonoja suhteita, Nina arvelee.
Dorosenkon perheestä isovanhemmilla on pysyvät oleskeluluvat Virossa. Lapsista toisella pojalla on pysyvä oleskelulupa. Nuorimmalla Vitalilla on viiden vuoden oleskelulupa. Tytär Julialla on muukalaispassi ja pysyvä oleskelulupa. Muut Dorosenkon perheen jäsenet ovat Venäjän kansalaisia.
Amerikan apu
samalla vakoilua
Yhdysvallat ja Venäjä solmivat vuonna 1994 humanitaarisen apupaketin, jonka mukaan Yhdysvallat rahoittaa Viroon jääville sotilaseläkeläisille asuntoja Venäjällä. Halukkaat lähtijät saivat 25 000 dollarin voucherin. Heidän täytyi sitoutua lähtemään niin, että he palaavat Baltiaan vain “ystävällismielisinä vieraina”.
Yhdysvallat keräsi lähtijöistä perusteelliset tiedot, heidän palveluspaikkansa, sotilasarvonsa ja urakiertonsa neuvostoarmeijassa. Yleisesti on epäilty, että avun varjolla Yhdysvallat suoritti myös samalla vakoilua.
Yhdysvallat ei ole ollut avoimesti kiinnostunut siitä, miten venäläiset ovat käyttäneet apupaketin. Joidenkin väitteiden mukaan Yhdysvaltain lähettiläs olisi pyytänyt vuonna 1997 Viroa ratkaisemaan apua saaneiden venäläisten kohtalon Viron Nato-jäsenyyden takia. USA luovutti tuolloin ensimmäistä kertaa Viron viranomaisille dokumentaation apupakettiin osallistuneista. Virolaiset tulkitsivat pyyntöä niin, että he ryhtyivät karkottamaan amerikkalaisilta saamiensa tietojensa perusteella venäläisiä.
Poliittinen
kysymys
Viron ja Venäjän välillä on sopimus, joka estää Viroa syrjimästä maahan jääneitä sotilaseläkeläisiä. Sopimuksen allekirjoittivat joukkojen vetäytymisen yhteydessä Boris Jeltsin ja Lennart Meri. Venäjän duuma ratifioi sopimuksen, mutta Viron parlamentti ei todellisuudessa sitä koskaan tehnyt vaan lisäsi kaikista kansainvälisistä tavoista poiketen tekstiin oman lisäyksen: oleskelulupa annettaan vain niille, jotka ovat jääneet eläkkeelle ennen joukkojen poistumista 26.7.1994. Purkutöihin jääneen Vladimir Dorosenkon sopimus neuvostoarmeijan kanssa loppui vuotta myöhemmin.
Venäjä jätti tuolloin asiasta nootin, mutta “unohti” asian myöhemmin.
-Se saattoi johtua siitä, että Viro antoi oleskeluluvat kaikille. Ongelma tuntui olevan poissa päiväjärjestyksestä, Ihmisoikeuksien tiedotuskeskuksen lakimies Andrei Arjupin sanoo.
Viro on jo siirtänyt ensimmäiset karkoitettavat Harkun leirille. Venäjä paheksui välittömästi Viron toimia. Viron ulkoministeriö puolestaan arvosteli kansalaisuusvirastoa omavaltaisesta toiminnasta. UM:n mielestä karkoitukset mitätöivät sen yritykset parantaa suhteita Venäjään. Myös Viron kansalaisuusviraston entinen johtaja Andres Kollist kritisoi televisiossa karkoituksia turhana vanhojen ihmisten kiusaamisena.
-Kysymys on jo nyt poliitiinen, Arjupin sanoo.
Kuva: Albert Truuväärt
Kuvateksti: Dorosenkon perheen äiti Nina ja isä Vladimir pitävät kädessään korkeimman oikeuden päästöstä, joka pakottaa heidän lähtemään Virosta ja jättämään Paldiskiin tyttärensä Julian ja isovanhemmat Grigorin ja Ludmilan.
tai
Nina ja Vladimir Dorosenko pitävät kädessään korkeimman oikeuden päätöstä, joka pakottaa heidät lähtemään Virosta tytär Julian ja isoisä Grigorin jäädessä Paldiskiin.
Kuva: Leena Hietanen
Kuvateksti: Ihmisoikeuksien tiedotuskeskuksen juristi Andrei Arjupin on valittanut Dorosenkojen kohtelusta Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimeen.

Salainen leiri

(Julkaistu Journalisti-lehdessä 14.11.2003)

Viro ei päästä toimittajia
karkoitettavien leirille
Viron kansalaisuusvirasto eväsi viime keskiviikkona pääsyn Viron televisiolta, Venäjän televisiolta ja Turun Sanomilta ns. karkoituskeskukseen, jonne ensimmäinen karkoitettava tuotiin päivää aikaisemmin tiistaina. Karkoituspäätöksen saanut 49-vuotias Nikolai Mikolenko on Venäjän kansalainen, mutta elänyt Virossa 22 vuotta. Hänellä ei ole rikostaustaa.
Viron kansalaisuusviraston tiedotuspäällikkö Heikki Kirotar perusteli toimittajiltä pääsyn eväämistä leirille sillä, että toimittajat ovat myöhässä.
-Keskusta esiteltiin toimittajille maaliskuussa sen valmistuessa, Kirotar sanoo.
EU on vaatinut Viroa sijoittamaan karkoitettavat muualle kuin vankilaan, koska he eivät ole rikoksesta tuomittuja. Kansalaisuusvirasto kunnosti Tallinnan lähistöllä Harkussa vanhan rakennuksen sisätilat vastaamaan EU:n vaatimuksia. Keskusta ympäröi piikkilanka-aita. Mikolenkolla on ympärivuorokautinen valvonta. Hän ei saa poistua leiriltä. Hänen luokseen pääsevät vain sukulaiset, lakimies, Venäjän konsuli ja pappi. Lehdistö ei pääse häntä tapaamaan. Mikolenkon huoneen ovi lukitaan ulkopuolelta. Kirotar kieltäytyy kertomasta, montako vartijaa hänellä on ja millainen on heidän aseistus.
-Se on salaista tietoa, hän sanoo.
Jos Mikolenko yrittäisi paeta leiriltä, vartijoilla olisi oikeus Kirotarin mukaan ampua.
Kirotarin mukaan Harkun leiri on EU:n direktiivien mukainen ei-vankilamainen ympäristö matkustusdokumenttia odottavalle karkoitettavalle. Sellaisen odottelu Venäjän lähetystöstä saattaa kestää pari kuukautta. Harkun leirille pitäisi tuoda 11 muuta karkoituspäätöksen saanutta. Heidät karkoitetaan, koska he ovat ottaneet vastaan Yhdysvalloilta vuonna 1995 muuttoapua. Viron Punainen Risti teki selvityspyynnön leirin oloista Kansalaisuusvirastolle.
Leena Hietanen
Kuva: Albert Truuväärt
Kuvateksti: Viron kansalaisuusviraston mukaan Harkun leiri on ei-vankilamainen ympäristö karkoitettaville.

Apartheid-vastine

(Vastine julkaistu 23.12.2004 Aamulehdessä)

Hyvä päätoimittaja Matti Apunen.
Pyydän vastineoikeutta koskien Matti Posion uutisointia artikkelistani Molodosh Estoniassa.
Toivoisin, että vastineen yhteydessä julkaistaisiin alkuperäinen suomenkielinen artikkelini tavalla, jonka lehti katsoo parhaaksi. Sen voi julkaista ilman korvausta.


Päätoimittajalle:
Suomalainen russofobia
näkyy parhaiten lehdistössä
On hyvä, että Viron venäjänkieliseen lehteen, Molodosh Estoniaan kirjoittama artikkelini on tuotu esille myös kotimaassa. Pidän sen teemoja tärkeinä ja keskustelun arvoisina Suomessakin. Aamulehden tapa reagoida asiaan päätyi kuitenkin heijastamaan vain nykyistä suomalaista asenneilmapiiriä ja sitä, mitä venäläiset kutsuvat russofobiaksi. Suomessa on ilmeisen mahdotonta tuoda julki Venäjän ja EU:n jäsenmaiden ristiriitojen takana olevia todellisia ongelmia. Keskeisenä syynä on median asennevamma, joka estää Venäjän ja ulkovenäläisten näkemyksen esilletulon Suomessa. Venäjän ja Euroopan perusongelmista, koskivatpa ne Baltiaa tai Ukrainaa ollaan Suomessa onnellisen tietämättömiä.
Olen myös hämmästynyt toimittaja Matti Posion tavasta sotkea juttuun Juri Derjabin. Vapaana toimittajana olin suunnannut kyseisen artikkelini venäläisille lukijoille. Virossa työskennellässäni olen saanut julkaistua venäjänkielisessä lehdistössä juttujani; niitä on jopa toivottu. Halusin luetuttaa artikkelini Juri Derjabinilla selvittääkseni, kannattaako sitä tarjota Venäjällä ilmestyviin lehtiin. Olin vakuuttunut, että eläkkeellä oleva neuvostodiplomaatti Juri Derjabin on oikea kommentoija, koska hän osaa suomea ja tuntee Moskovan lehdistön. Minulla ei kuitenkaan ollut Juri Derjabinin yhteystietoja. Välttääkseni sidoksen venäläisiin diplomaatteihin en ottanut yhteyttä Venäjän lähetystön lehdistöosastolle vaan käännyin kollegani Matti Posion puoleen. Hän antoi minulle Juri Derjabinin puhelinnumeron ja sähköpostiosoitteen.
Olen kiitollinen Juri Derjabinille, että hän ystävällisesti luki tuntemattoman toimittajan hänelle lähettämän suomenkielisen tekstin ja suositteli muutamia lehtiä. Ukrainan kriisin puhjettua arvioin kuitenkin Suomea koskevan aiheen menettäneen ajankohtaisuuden Moskovassa ja tarjosin jutun Molodosh Estoniaan.
Olen pahoillani, että Derjabin sotkettiin asiaan, johon hänellä ei ole osaa eikä arpaa. Jos Posiolla oli epäilyksiä Derjabinin osuudesta artikkelin syntyyn, hänen olisi pitänyt tarkistaa asia suoraan minulta. Nyt syntyi mielikuva, että toimittajan keskusteleminenkin venäläisen kanssa on, jos ei rikollista, niin ainakin epäilyttävää. Ilmeistä on, että Suomessa suorat kontaktit venäläisiin ovat “kotiryssäilyä” ja siis maanpetosta.
Leena Hietanen
toimittaja

Kommentti: Aamulehti julkaisi vastineen otsikolla "Derjabin luki tekstin". Aamulehti ei koskaan julkaissut edes ilmaiseksi artikkelia "Suomi laillistaa Baltian apartheid-valtiot".

Viro, Venäjä ja EU

(Julkaistu Venäjän aika-lehdessä nr 2/2005)

Virosta tuli pysyvä ongelma
Venäjän ja EU:n suhteisiin
Venäjää hiertää vähemmistön kielellisten ja kansalaisoikeuksien loukkaukset
Teksti: Leena Hietanen
Kuvat: Albert Truuväärt ja perhekokoelma
Venäjän ja EU:n suhteisiin on pesiytynyt pysyväksi ongelmaksi Baltian venäläisen vähemmistön asema. Venäjän presidentti Vladimir Putinin EU-neuvonantaja Sergei Jastrzembski vakuutti ennen edellistä EU:n ja Venäjän välistä huippukokousta, ettei Venäjä tule unohtamaan ulkovenäläisten murheita.
-Maanmiestemme olotila Latviassa ja Virossa jää yhdeksi jatkuvaksi teemaksi suhteissamme EU:n kanssa, Jastrzembski lupasi.
Jastrzembski esitteli ennen huippukokousta Moskovassa esitettä ”Vähemmistökansojen oikeuksista Latviassa ja Virossa”. Kansainvälisten ihmisoikeusjärjestöjen huomautuksista koostetussa syntilistassa on 20 sivua, joista puolet koskevat Viroa.
Politiikan kieleksi
myös venäjä
Viron suurimpina ongelmina ovat venäläisen vähemmistön kielellisten ja kansalaisoikeuksien loukkaukset. Narvan kaupungissa 97 prosenttia väestöstä on venäjän kielisiä, mutta kaupunginvaltuuston kokouksissa ei siltikään saa käyttää venäjän kieltä. Narvalaiset kaupunginvaltuutetut ovat ratkaisseet asian siten, että he pitävät ennen virallista kokousta teknisen kokouksen, jossa asiat käsitellään venäjän kielellä. Sen jälkeen ”virallinen” kokous kirjaa päätökset viron kielellä.
Tallinnan kaupunginvaltuustossa venäläisten kielellisten oikeuksien puolustajaksi on noussut keskustapuoluetta edustava Dimitri Klenski. Hänestä on tullut Tallinnan kaupunginvaltuuston vakiohäirikkö, kun hän on ryhtynyt pitämään puheenvuoronsa venäjän kielellä.
-Venäjän kielen käyttöön on objektiivinen oikeus. Euroopassa ei voi olla kaksoisstandardeja, Klenski perustelee.
Hän ottaa esimerkiksi Makedonian, jossa 20 prosentin albaani-vähemmistöisille alueille sallitaan kaksikielisyys. Tallinnassa lähes 50 prosenttia asukkaista on venäjän kielisiä, mutta kielellä ei ole mitään virallista asemaa.
-Laki lupaa pitää työkielenä venäjää, jos se tulkataan viroksi ja jos itse maksaa
kulut. Kaupunki voisi maksaa tulkkauksen niin halutessaan, Klenski väittää.
Syrjäytyminen
uhkaa venäläisiä
Viron kielen käyttöpakko muuttaa Klenskin mielestä venäjänkieliset poliitikot mykäksi.
-He eivät uskalla esiintyä pelätessään tekevänsä virheitä viron kielellä, hän sanoo.
Tallinnan 63 kaupunginvaltuutetusta venäjänkielisiä valtuutettuja on parisenkymmentä, mutta valtaosa heistä on kaksikielisiä. Klenski itsekin puhuu puhdasta viroa, sillä hän on kuudennen polven Viron venäläinen.
-Tietenkin tämä on protesti, hän tunnustaa.
Klenski pitää virolaisten pelkoa oman kielen katoamisesta keinotekoisena. Kielipolitiikkaa käytetään hänen mielestään määrätietoisesti välineenä torjua venäläiset virolaisesta yhteiskunnasta. Syrjäytymisestä seuraa puolestaan AIDS. Suonensisäisiä huumeita käyttävistä narkomaaneista valtaosa on venäläisiä.
-Tämä on sivistynyttä kansanmurhaa, Klenski pauhaa.
Klenski katsoo yhden miehen sotansa tärkeäksi, vaikka Viron oikeuskanslerikin jo totesi hänen venäjän kielen käyttönsä valtuuston kokouksissa laittomaksi.
- En tee tätä ainoastaan venäläisten etujen ajajana vaan koko Viron yhteiskunnan parhaaksi, hän sanoo.
Oleskeluluvat
kiven takana
Pahimmat ongelmat Virossa koskevat venäläisten kansalaisoikeuksia. Apatriitteja eli isänmaattomia, kansalaisuudettomia venäläisiä on Virossa 160 000. Oman erityisryhmänsä muodostavat sotilaseläkeläiset. Heillä ja heidän perheenjäsenillään on edelleen vaikeuksia saada oleskelulupia Virossa. Näkyvin tapaus on Nikolai Mikolenko (50), joka on virunut jo puolitoista vuotta Harkun karkoitusleirillä odottamassa maasta poistamista.
Mikolenko oli neuvostoarmeijassa yliluutnantti. Hän on asunut Virossa 23 vuotta. Hänellä on kaksi täysikäistä poikaa: toisella on pysyvä, toisella väliaikainen oleskelulupa Virossa. Hän erosi vaimostaan kolme vuotta sitten.
Vaimolla ei ollut mahdollisuuksia hakea oleskelulupaa Virosta naimisissa ollessaan. Sotilaseläkeläisten vaimojen ihmisoikeuksien kieltäminen on johtanut jopa niin sanottuihin fiktiivisiin avioeroihin. Nikolai Mikolenkon entinen vaimo Nadja hakee oikeusteitse oleskelulupaa jo toistamiseen.
-Haluan jäädä lasteni luokse, Nadja Mikolenko sanoo.
Ihmisoikeuksia
Strasbourgista
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin Strasbourgissa alkoi käsitellä Nikolai Mikolenkon valitusta Viron valtiota vastaan helmikuussa. Viron kansalaisuusvirasto perustelee oleskeluluvan kieltoa sillä, että Mikolenko sai vuonna 1994 humanitaarista apua Yhdysvalloista 21 000 dollaria. Apu oli tarkoitettu asunnon ostoon sotilaskylästä Venäjältä ja muuttamiseksi Venäjälle.
Avun vastaanotti yli tuhat sotilaseläkeläistä. Neljätoista perhettä, joukossa Mikolenkot, eivät kuitenkaan lähteneet. Yhdysvallat ei ole koskaan vaatinut muuttoavun takaisin maksua.Viro puolestaan antoi kaikille venäläisille oleskeluluvat jo vuonna 1996. Mikolenkon oleskelulupaa pidennettiin aina vuoteen 2001 saakka.
Mikolenkon asianajaja Andrei Arjupin katsoo, että Mikolenkon voi tuomita moraalisesti matka-avustuksen vastaanottamisesta, mutta rikollinen hän ei ole.
-Mikolenkolle on jo annettu oleskelulupa aiemmin. Häntä ei ole pidetty Virolle vaarallisena. Yli 20 vuodessa hän on jo integroitunut virolaiseen elämään, Arjupin perustelee.
Viro rikkoo Arjupinin mielestä Mikolenkon oikeuksia perhe-elämään kieltäytyessään antamasta hänelle oleskelulupaa.
-Eronneella miehelläkin on oikeus lapsiin, Arjupin sanoo.
Käsiraudoissa
sairaalaan
Nadja Mikolenko pitää edelleen huolta entisestä miehestään käymällä katsomassa tätä Harkun leirillä. Hänen mielestään miehen psyykkinen ja fyysinen kunto heikkenee vankilamaisissa olosuhteissa nopeasti.
-Hänet viedään lääkäriin käsiraudoissa. En halua lasteni näkevän isäänsä kohdeltavan kuin rikollista, hän sanoo.
Harkun leirille ei päästetä toimittajia. Leirin vartiointi on salainen. Mikolenkoa saavat käydä katsomassa vain pappi, konsuli ja lakimies sekä lähimmät perheenjäsenet. Nadja Mikolenko toivoo, että mies päästettäisiin kotiinsa odottamaan oikeuden päätöstä, koska Strasbourgin oikeuskäsittely vie vuosia.
-Miksi pitää leirillä miestä, joka ei ole karkaamassa maasta, Nadja Mikolenko ihmettelee.
Harkun leirillä päiväkävelyllä oleva Nikolai Mikolenko ennättää sanoa muutaman sanan verkon läpi ennen kuin vartija ilmoittaa, ettei yhteydenpito kiinnipidettävän kanssa ole sallittua.
-Tämä paikka on pahempi kuin vankila, Nikolai Mikolenko sanoo.
Demokratiavaje
poistettava
Venäjä on vaatinut, että EU:n tulisi nopeasti reagoida Viron demokratiavajeeseen. Ennen kaikkea EU:n tulisi kiirehtiä 162 000 ei-kansalaisen Viron kansalaisuuden saantia. Viron kansalaisuuden saa vuodessa noin 3700-4000 venäläistä eli nykyisellä vauhdilla ongelma poistuu vasta 43 vuoden kuluttua.
Venäjä ja EU ovat jo perustaneet yhteisen ihmisoikeusfoorumin, joka kokoontui ensimmäisen kerran Luxemburgissa (01.03.) maaliskuun alussa. Foorumi käsitteli muun muassa Viron ja Latvian venäläisvähemmistön oikeuksia. Tarkoitus on, että foorumi kokoontuu kaksi kertaa vuodessa eli joka kerta, kun EU:n puheenjohtaja maa vaihtuu.

Kuvatekstit:
Kielilaki vai kieltolaki, kysyy Dimitri Klenski kädessään olevan esitteen tekstiin vedoten.
tai
Dimitri Klenski on ryhtynyt ajamaan venäjän kielelle oikeuksia kaupungeissa, joissa venäjänkielinen väestö muodostaa huomattavan vähemmistön asukkaista.
Viron ”Quantanamossa” päiväkävelyllä oleva Nikolai Mikolenko valittaa paikan olevan pahempi kuin vankila.
Nikolai Mikolenko nuoremman poikansa kanssa kymmenen vuotta sitten Aleksander Nevski-katedraalin edessä Tallinnassa. (perhealbumi)

Ullakkovarkaat

(Julkaistu Kauppalehdessä 29.2.2000)

TALLINNAN VANHAN KAUPUNGIN
KATTOJEN ALLA MUHII KRIISI

Ullakkorakentamiset ja omin luvin tehdyt laajennukset aiheuttavat sekaannusta
KL TALLINNA
Virossa pitäisi kahden vuoden kuluessa viedä talot ja asunnot maan kanssa kiinteistörekisteriin, jotta ns. omaisuusreformi saataisiin loppuunsa. Mikäli asunnot eivät ole vuoden 2001 lopulla kiinteistörekisterissä, niitä ei ole oikeutta myydä, ostaa eikä pantata. Pelkästään Tallinnan vanhassa kaupungissa puolet taloista ovat sellaisia, etteivät ne kelpaa suoraan kiinteistörekisteriin.
Keskikaupungin hallituksen asiantuntija Katrin Pent yhdistää työkseen vanhan kaupungin ja keskustan talojen todellisia rakennustietoja omistussuhteisiin. Hän sanoo suurimman osan vaikeuksista olevan luonteeltaan teknisiä, joista ei ole odotettavissa omistuskiistaa. Sen sijaan hurjaksi riehaantuneen ullakkorakentamisen seuraukset alkavat näkyä vasta nyt.
”Ongelmia tulee omin luvin tehdyistä laajennuksista. Olemme ryhtyneet merkitsemään niitä yhteisomistukseen”, hän sanoo.
Osassa taloissa on ullakojen rakentamisen seurauksena yliomistusta, mikä on purettava ennen kiinteistörekisteriin vientiä. Kun omin luvin tehtyjä laajennuksia merkitään yhteisomistukseen, talojen sisällä on odotettavissa riitoja ja oikeusjuttuja.
Suuri
puhallus
Vanhan kaupungin ullakot ovat aina olleet haluttuja. Heti itsenäisyyden alussa Tallinnan kaupungin rakennusvirasto myönsi ullakon rakennuslupia asukkailta lupaa kysymättä. Yhteistä omaisuutta siirtyi yksityiseen taskuun aina siihen saakka, kunnes ensimmäiset asunnot yksityistettiin. Tuolloinkin rakennusvirasto jakeli leväperäisesti ullakoiden rakennuslupia niin, että vain yhden omistajan suostumus riitti. Kiinteistövälittäjät suorastaan mainostivat yläkerroksen asuntoja laajennusmahdollisuudella ullakolle. Taloyhdistyksiä ei ollut ja asukkailta puuttuivat kaikki mahdollisuudet puolustautua ”ullakkovarkaita” vastaan. Usein nämä esiintyivät hyväntekijöinä kuten katonkorjaajina.
Ullakkovarkauksien kausi loppui vasta, kun rakennusvirasto alkoi pari vuotta sitten vaatia kaikkien asunnon omistajien suostumusta ullakon rakentamiselle. ”Teimme sen, kun huomasimme, miten paljon asukkaat vastustivat ja minkälaisia ongelmia siitä seurasi”, kaupunkisuunniteluosaston apulaisjohtaja Märt Ilus sanoo.
Edelleenkään rakennusvirastolla ei ole lain velvoitetta tarkistaa kaikkien asukkaiden suostumusta ullakon rakentamiseen. Se tekee sen vain ”hyvyyttään”.
Omistusoikeuden
suoja olematon
Virossa talot eivät ole asunto-osakeyhtiöitä kuten Suomessa vaan talon omistavat asuntojen omistajat suhteellisesti. Prosentit lasketaan heidän asuntojensa pinta-alan suhteesta koko talon asumispinta-alaan. Koska asunnot ovat vielä irtainta omaisuutta, niiden omistusoikeutta valvotaan rakennusrekisterissä (hooneregister). Se on neuvostoaikainen virasto, joka perinteisesti piti kirjaa rakennuksissa tapahtuneista teknisistä muutoksista.
Jos se onkin onnistunut teknisten muutosten kirjauksissa, omistusoikeudesta se ei ole ymmärtänyt mitään. Johtaja Lidia Mölder sanoutuukin avoimesti irti omistusoikeuden valvomisesta:
”Me emme valvo omistusoikeutta, sillä omaisuudet ovat kiinteistörekisterissä”, hän sanoo. (Kiinteistörekisteri on toistaiseksi lähes tyhjä, toim. huom.)
Rakennusrekisterissä on taloja, joissa on omistusta 114, 120 ja jopa 200 prosenttia. 200-prosentin talot ovat sellaisia, joissa on sekä liike- että asuinhuoneistoja. Ongelman ratkaissee valmisteilla oleva laki, jossa huoneistotyypit erotellaan toisistaan. Kukaan ei osaa sanoa, onko prosessi osapuolille kivuton.
Muissa taloissa yliomistus on kasvanut ns. käyttöluvan avulla. Kun ullakoille ilmestyy uusia huoneistoja, rakennusvirasto antaa niille käyttöluvan. Rakennusrekisteri puolestaan merkitsee käyttöluvan perusteella omistusoikeutta luvan haltijalle, jolloin omistus nousee yli sadan prosentin. Ullakon valtaukset olivat siten käytännössä riskittömiä.
Valtaukset
laillistetaan
Tallinnassa asuntojen kiinteistörekisteriin vientiä valvova omaisuusreformivirasto pitää yliomistusta marginaalisena ongelmana. Osastonjohtaja Enno Selirand arvioi sellaisia taloja olevan vanhassakaupungissa ja keskustassa korkeintaan sata.
”Meillä ei ole kokonaiskuvaa tilanteesta. Se muotuotuu seuraavan kolmen vuoden kuluessa”, hän sanoo.
Tallinnassa on 150 000 kohdetta, jotka pitää viedä kiinteistörekisteriin. Tähän mennessä sinne on viety vasta 6000 kiinteistöä. Ne ovat pääsääntöisesti yhden omistajan taloja eli ns. palautettua omaisuutta. Omaisuusreformivirastolla on 96 prosenttia työstään tekemättä.
Ullakon valtausten seurauksena syntyneen yliomistuksen purkaminen vanhassa kaupungissa tuo tuskia, sen Selirand myöntää. Asukkaiden täytyy notaarin luona vahvistaa omistussuhteiden muutos. Jos yksikin kieltäytyy, talon vienti kiinteistörekisteriin on mahdoton.
”Virossa ei ole kuolemattomia ihmisiä. Joskus tulee järkevä perijä, joka kirjoittaa nimensä alle”, hän sanoo.
Selirand ei halua puhua ullakkovarkausten laillistamisesta, vaikka asukkaat joutuvat pakkotilanteen eteen. Jolleivat he suostu vähentämään omistustaan ullakonvaltaajan hyväksi, koko talo on myyntikelvoton.
”Kun asunnot yksityistettiin, kaikki saivat ne ilmaiseksi. Ullakon rakentajat ovat sijoittaneet omia rahojaan taloon”, hän perustelee.
Ensin sopimus,
sitten rakentaminen
Virossa on syntynyt taloyhdistysten suojaksi kattojärjestö, Eesti Korteriühistute Liit. Yhdistyksen juristi Urmas Mardi sanoo ullakoiden rakentamisen sääntöjen selkiytyneen. Hänen neuvonsa on, että asukkaat ja rakentaja tekevät jo etukäteen notaarin luona sopimuksen omistussuhteiden muutoksesta ja rakentajan velvollisuuksista.
”Virossa vaaditaan asukkaiden sadan prosentin hyväksyntää omaisuuden myyntiä koskeville päätöksille. Yksimielisyys kannattaa saavuttaa ennen kuin rakentamiseen ryhdytään”, hän sanoo.
LEENA HIETANEN
Kolumni:
YKSITYISTÄMINEN
JA YHTIÖITTÄMINEN
Asuntojen kiinteistörekisteriin vienti paljastaa puutteita, jotka olisi pitänyt miettiä ennen kuin asuntoja alettiin yksityistää. Rakennusrekisterin epäonnistuminen omistusoikeuden valvonnassa on suoraan seurausta siitä, että talot jätettiin yhtiöittämättä ennen kuin niitä alettiin yksityistää. Syntyneessä sekavassa tilanteessa informaatiota omaavat ihmiset pystyivät käyttämään tilaisuutta hyväkseen. Post-kommunistisessa maailmassa on jo herännyt epäily, että koko yksityistäminen järjesteltiin tarkoituksella niin, että se teki mahdollisimman helpoksi yhteisen omaisuuden omaan taskuun pistämisen. Virossa ei ole tältä vältytty kuten ei koko Itä-Euroopassakaan.
Virossa ei kukaan todellisuudessa usko, että kiinteistörekisteri on euro-kunnossa vuoden 2002 alussa. Talojen yhteydessä oleva maa yksityistetään yksityistämisarvopapereilla. Viron hallitus haluaa niistä eroon kesällä 2002, silllä EU-kelpoisessa maassa sellaisia ei tunneta.
Asuntojen yksityistämisen taustalla on Virossa suuri määrä katkeruutta. Asunnot yksityistettiin työvuosista jaetuilla yksityistämisarvopapereilla. Kaikkein katkerimpia ovat ne, jotka asuivat palautetuissa taloissa. He jäivät kokonaan ilman oikeutta asuntoonsa. Viron valtio ei myöskään korvannut heille mitenkään menetystä. Nyt he riemuitsevat tilanteesta, missä 96 prosenttia Tallinnan asunnoista uhkaa jäädä arvottomaksi.
LEENA HIETANEN
KUVAT: ANDRES TEISS
KUVATEKSTIT:
Vanhan kaupungin ullakoita ennätti siirtyä massiivisesti yksityisiin taskuihin ennen kuin asukkaat kykenivät puolustamaan omaisuuttaan.
Rakennusrekisterin johtaja Lidia Mölder sanoutuu irti omistusoikeuden valvonnasta.
Juristi Urmas Mardi korostaa juridisten sopimusten teon tärkeyttä ennen ullakoiden rakentamisen aloittamista.
Karu 18- talossa on omistusta 114 prosenttia.

EU ja vähemmistöpolitiikka

(Julkaistu Kauppalehdessä 2.11.2000)

VIRON VÄHEMMISTÖPOLITIIKKA
REMONTOITAVA ENNEN EU-JÄSENYYTTÄ
Suomelta toivotaan aktiivisempaa otetta vähemmistön aseman parantamiseksi
KL TALLINNA
Virossa toimiva kansalaisjärjestö Ihmisoikeuksien tiedotuskeskus on korostanut linjaa, ettei Viroa tulisi hyväksyä EU:n jäseneksi ennen kuin vähemmistön asema on Virossa turvattu.
”Epäilen, ymmärretäänkö Brysselissä, mikä Viron todellinen tilanne on”, keskuksen johtaja, Aleksei Semjonov kysyy.
”Nyt olisi oikea aika vaikuttaa, koska Viron ulkopoliittinen johto tekee kaikkensa EU-kelpoisuuden saavuttamiseksi”, hän sanoo.
Semjonovin mielestä EU:ssa ei ymmärretä Viron kansalaisuudettomuuden ongelmaa eikä sen historiaa. EU:n tulisi Semjonovin mielestä myös miettiä, mitä EU:lle merkitsevät Viron ja Latvian jäsenyyksien mukanaan tuomat sadat tuhannet statukseltaan ei-kansalaiset.
EU:ssa
kaksoisstandardit
Semjonovin mukaan EU:n painostus Viron vähemmistöpolitiikkaa kohtaan on ollut heikkoa, jos ei suorastaan olematonta. Hän siteeraa juutalaista ystäväänsä, jonka mukaan maailma ei koskaan katsoisi rauhallisena sivusta, jos yksi maa jättäisi 300 000 juutalaista ilman kansalaisuutta.
”EU:ssa on kaksoisstandardit. Se, mitä ei ole mahdollista tehdä juutalaisille on mahdollista tehdä venäläisille”, hän ironisoi.
Viron vähemmistön olotila on Semjonovin mukaan ”integraatiopoliitikasta” huolimatta vain vaikeutunut. Uutena ilmiönä on epäsuora syrjintä. Vaikka Viron kansalaisista jo noin 10 prosenttia on venäläisiä, heidän äänensä ei kuulu.
”Venäläisillä on selvä aliedustus julkisella sektorilla. Viron kansalaisuus ja kielitaito ei takaa venäläisille parempia mahdollisuuksia Virossa. Kansalaisinakin heitä sorretaan”, hän toteaa.
Tästä on seurauksena se, että esimerkiksi Narvassa Venäjän kansalaisuutta otetaan yhä enenevässä määrin. Venäläiset nuoret myöskin alkavat opiskella viron kielen sijasta englantia ja valmistautua maasta lähtöön.
Euroopan
Israel
Semjonovin mielestä nyky-Viroa voi verrata Israeliin, joka on Viron tapaan etninen demokratia.
”Viro on kehittymässä Euroopan Israeliksi, jossa on kahden luokan kansalaisia ja täysin kansalaisuudettomia ihmisiä”, hän sanoo.
Virossa jatkuu edelleen työpaikoilla venäjänkielisten irtisanomiset.Viimeksi vankilat suunnittelivat kaikille ei-kansalaisille potkuja. Julkinen sektori, koulut, oikeuslaitos ja poliisi on puhdistettu ei-kansalaisista. Semjonov uskoo venäläisten sietokyvyn kestävän yhden sukupolven.
”Kuten Israelissakin jossakin vaiheessa väkivaltaisuudet ovat väistämättömiä. Ensimmäinen sukupolvi odottaa ja toivoo parempaa. Seuraavat enää eivät”, Semjonov sanoo.
Semjonov ennustaa venäläisen vähemmistön jakautuvan tulevaisuudessa kahteen ryhmään: kouluttamattomat vajoavat yhteiskunnan pohjalle ja dynaamiset, koulutetut pakenevat Virosta.
”Kehitys on jo alkanut. Narkomania-ongelma venäläisten parissa kertoo osan väestön romahduksesta. Se tuo uusia ongelmia Virolle”, hän arvioi.
Vähemmistön aseman parantamisen kannalta oleellista on kansalaisuuden saaminen ehdoitta ja kielilain helpottaminen. Semjonov ei usko muutosten tapahtuvan ilman ulkopuolista painostusta.
”Suomen rooli on tärkein. Suomi on Viron puolesta puhuja EU:ssa. Suomalaisten pitäisi olla aktiivisempia ja paremmin informoituja vähemmistön tilanteesta, jotta he voisivat esittää rakentavaa painostusta Virolle”, hän sanoo.
LEENA HIETANEN
KUVA: ANDRES TEISS
KUVATEKSTI:
Venäläisten ihmisoikeuskysymyksiin keskittynyt Aleksei Semjonov vaatii nolla-ratkaisua eli venäläisille automaattista Viron kansalaisuutta.

Viron verotuksesta

(Julkaistu Taloussanomissa toukokuussa 2006)

Tsuhnat verosopan keittäjinä EU:ssa


Viron verotus tuottaa erilaista ilosanomaa tasaverosta yritysten nollaveroon siihen tahtiin, että Goebbelskin olisi kateellinen. Kuukausi sitten Viron pääministerin puolue lupasi jälleen veroalea, jossa yritysten nollaveroa lasketaan vieläkin alemmaksi. Miten temppu tehdään?
Viro kehitti niin sanotun investointien verovapauden eli yritysten nollaveron kuusi vuotta sitten. Heti, kun vero lanseerattiin, suomalaiset taloustieteilijät tutkivat "nollaveron" luonnetta ja totesivat, ettei sellaista ole olemassakaan. Paljon puhuttu investointien verovapaus toteutuu käytännössä kaikissa maissa, sillä maailmassa ei yksikään maa verota investointeja. Viro myy itsestäänselvyyttä. Suomikin voisi markkinoida investointiverovapautta. Taloustieteilijät kuittasivat kyseessä olevan vain verojen maksun lykkäyksen: verot maksetaan sitten kun jaksetaan.
STT:n äskettäin haastattelema pääministeri Andrus Ansip totesi Viron valtion keränneen yritysveroa enemmän kuin oli uskallettu toivoa. Yritysverokertymä oli suhteessa bkt:hen jopa Saksaa suurempi. Millä prosentilla yritysveroa oli siis kerätty, kun nollalla verokertymää ei synny?
Etsin kysymykseen vastausta pari vuotta sitten Virossa. Tutkivana journalistina jalkauduin suomalaisten yritysten pariin. Virossa olevat suomalaiset pienyrittäjät ovat useasti vähän koulutettuja eivätkä osaa vieraita kieliä. Heidän vakaa uskomuksensa oli, ettei Virossa ole yritysveroa. Yritykset maksoivat kuitenkin veroa, joka oli hurjan korkea, yli 35 prosenttia. Veron nimeä he eivät tienneet. Virolaisten yritysten parissa tulos ei juuri ollut hääppöisempi. Pienyrittäjillä ei viivan alle ollut juuri jäänyt mitään, mitä verottaa. Silti heidänkin käsityksensä oli, ettei Virossa ole yritysveroa. Suurten virolaisten yritysten johtajat taas mutisivat jotakin myytistä ja Viron valtiovarainministeriön onnistuneesta markkinointikampanjasta. Yritysveron prosenttilukua oli mahdotonta puristaa heidän suustaan. Pelastukseksi koitui siirtyminen englanninkieliseen maailmaan. Suomalais-ruotsalaisen TeliaSoneran tytäryhtiö Eesti Telekom tekee tilinpäätöksensä englanniksi. Yhtiö maksoi Virossa veroa, joka kirjattiin tilinpäätökseen nimellä "corporate tax", suomeksi yritysvero, yhteisövero. Veron suuruus oli 35,14 prosenttia. Eesti Telekomissa oli vakaa käsitys, että Virossa maksettiin huomattavasti korkeampaa yritysveroa kuin Suomessa ja Ruotsissa. Tätä tietoa oli ajoittain vaikea välittää Suomeen, sillä Suomen talouselämä ajoi yritysveroa alas Suomessa. Siihen taisteluun sopi paremmin luku 0 kuin 35,14.
Viron yritysvero on kaksiosainen lause, joka kuuluu: Virossa ei peritä yritysveroa, mutta yritys maksaa ulosotetuista voitoistaan veroa 23/77. Lausetta tulkiten Viron yritysvero on laskenut huippulukemasta 26/74. Se on nyt 23/77 eli 29,87 prosenttia. Viron valtiovarainministeriö ei ilmoita vieläkään mitään prosenttilukua. Päinvastoin. BBC:n haastattelussa valtiovarainministeri Aivar Sõerd vasta vakuutti, ettei Virossa ole yritysveroa.
Viron pääministeri Andrus Ansip on aivan oikeassa peräänkuuluttaessaan EU:hun läpinäkyvyyttä verotukseen. Ensimmäiseksi hänen olisi kuitenkin syytä katsoa peiliin. Jos Virossa toimiva kansainvälinen pörssiyhtiö löytää yritysveron ja sille vielä prosenttiluvun, tulisiko luvun olla yleisesti tiedossa myös pääministerin kansliassa ja valtiovarainministeriössä. Yleisemmällä tasolla kysymys kuuluu, voiko EU:ssa olla maa, joka ei kykene ilmoittamaan kansainvälisesti vertailukelpoista ja yksiselitteistä yritysveroa? Pitäisikö Viro heittää ulos EU:sta?
Venäläisillä on suomalaisia ja virolaisia tarkoittava sana tsuhna. Tsuhnan näkyvin ominaisuus on sanoin kuvaamaton tyhmyys. Nolla-verojen kehittäminen ja niihin uskominen on mahdollista vain tsuhna-vyöhykkeellä. Virolaiset ovat saaneet EU:lta aikaa jatkaa epämääräisellä yritysverollaan vuoteen 2009. Olisi viimeinen aika varmistaa, että Viro siirtyisi muiden valtioiden tapaan ilmoittamaan yksiselitteisen "corporate tax"-luvun.
Leena Hietanen
Kirjoittaja on toiminut toimittajana Virossa vuodesta 1993.

Hariri, Jushtshenko, Politkovskaja....

(Julkaistu Journalisti-lehdessä 3.11. 2006 otsikolla:
Politkovskaja-myytti Venäjän ulkopuolelta
Otsikon muutos Journalisti-lehden)


Suomalaiset Moskovan kirjeenvaihtajat epäonnistuivat kahdessa asiassa. He eivät onnistuneet välittämään Suomeen tietoa siitä, miksi Anna Politkovskaja oli täysin yhdentekevä venäläisille ja toiseksi, minkälaisia spekulaatioita venäläisissä lehdissä esitettiin hänen murhaajistaan.
Mediassa syntyy välillä omituisia ilmiöitä. Joku asia on ulkomailla tärkeä, mutta maan sisällä sillä ei ole juurikaan katetta. Kun amerikkalainen lehti, The Washington Post julkaisi vuonna 2005 Suomesta artikkelin, lehden internetpalstoilla syntyi kiivas keskustelu pakkoruotsin asemasta Suomessa. Suomalaiset dissidentit käyttivät vapaan maailman vapaata lehdistöä kertoakseen, kuinka Suomessa sorretaan pakkoruotsin vastustajia. Amerikkalaisesta näkökulmasta näytti, että Suomen pahin ongelma on pakkoruotsi ja sen vastustajia vaiennetaan Suomessa. Suomalaisessa todellisuudessa asiasta ei juurikaan keskustella, koska pakkoruotsi on valtaosalle suomalaisista täysin yhdentekevä kysymys.
Vastaavalla tavalla Anna Politkovskaja edusti lännessä asioita, joilla ei ole venäläisessä todellisuudessa katetta. Myyttiä hänen sensuroinnistaan rakennettiin ennen kaikkea Venäjän ulkopuolella.

Käsialan
tunnistaa

Maailmalla on tapahtunut viime vuosina kolme samanlaisella käsikirjoituksella tehtyä selvittämätöntä rikosta: Ukrainan presidenttiehdokas Viktor Jushtshenkon myrkyttäminen, Libanonin ex-pääministeri Rafik al-Haririn murha ja nyt toimittaja Anna Politkovskajan murha. Yhteistä näille ”provokaatioille” on se, että ne ovat saaneet tietyn tahon näyttämään heti syylliseltä. Haririn murhasta epäiltiin heti Syyriaa, Jushtshenkon myrkyttämisestä Venäjää ja Politkovskajan kohdalla mennään jo suoraan presidentti Putiniin. Kaikissa tapauksessa voi kysyä, onko tämä ilmeinen epäilyksen kohde oikea syyllinen.
Venäläinen Kommersant-lehti lähti hakemaan Politkovskajan murhaajaa Putinin vihamiehistä. Ensimmäisenä vastaan tuli Putinin kilpailija ja venäläisen lehti-imperiumin entinen omistaja, Lontoossa maanpaossa elävä Boris Berezovski. Berezovskin tappiota Venäjän sisäisessä valtataistelussa ja lehti-imperiumin kukistumista seurattiin lännessä kuin vapaan lehdistön kuolemaa Venäjällä. Hän jos kuka ymmärsi Anna Politkovskajan arvon marttyyrinä lännen lehdistössä. Venäjän sisällä tätä ei ymmärretty.

Hollywoodkin
epäilee jo

Berezovskin rahoilla voisi palkata kenet tahansa palkkamurhaajaksi. Mielenkiintoinen kysymys onkin, kuka tekee likaisen työn? Työn taitavuus viittaa perinteisiin epäiltyihin, FSB, CIA, MI6 ja Mossad. Ukrainan ja Libanonin tapausten samankaltaisuus saakin salaliittoteoreetikon kysymään, voisiko Berezovski olla myös näiden attentaattien takana.
George Clooneyn tähdittämä, entisen CIA-agentin Robert Baerin kirjaan löyhästi pohjaava Syriana-elokuva esitti mielenkiintoisen näkökulman CIA:n taustalla vaikuttavista voimista. CIA ei ehkä ole enää poliittisesti ja demokraattisesti valittujen organisaatioiden valvonnassa. Etniset pakolaiskomiteat toimivat CIA:n operaatioiden eräänlaisena hallintoneuvostona. Taistelussa lähi-idän öljystä Syriana-elokuvassa tappotilauksia CIA:lta teki Yhdysvaltain talouseliitti. Ilmeistä on, että Berezovskilla, Venäjän juutalaisena oligarkkina on suhteita myös Yhdysvaltojen talouseliittiin. Mutta mikä on hänen suhteensa CIA:han?
Jos taustalla on salaliitto, uhrit, Hariri, Jushtshenko ja Politkovskaja, on valittu erinomaisen ammattitaitoisesti. Kaikkia tapauksia yhdistää provokatiivisuus; ne onnistuvat operoimaan länsimedialla ja sen halulla nähdä Venäjä ja itä pahana. Tämä viimeksi mainittu ominaisuus kävi erityisesti Politkovskajalle kohtalokkaaksi. Länsimedian usko Politkovskajaan Venäjän vapauttajana ja Venäjän vapaan lehdistön viimeisenä puolustajana tappoi hänet.
Leena Hietanen
toimittaja, Tallinna

Arkkitehtuuri

(Haastattelujen purkua syksy 2006)

Funkkis palasi Viroon
Viron arkkitehtuurin kivijalka on funktionalismissa

Teksti: Leena Hietanen

Virolainen arkkitehti Kalle Vellevoog on harvinaisessa asemassa. Hän voi sanoa asiakkaalleen, että piirtää vain funkkista. Jos se ei kelpaa, asiakas voi mennä muualle.
- Arkkitehti voi valita asiakkaansa. Meillä on hyvä tilauskanta, Kalle Vellevoog vahvistaa.
Kalle Vellevoogilla on Tallinnassa yhdessä Enn Rajasaaren ja Velle Kadalippin kanssa arkkitehtitoimisto JVR OÜ, jossa työskentelee yhdeksän henkeä. Vellevoog on yksi johtavia neofunktionalistisen arkkitehtuurin edustajia Virossa.

Pärnu funkkiksen
pääkaupunki

Virolaisen arkkitehtuurin juuret ovat 1930-luvun funktionalismissa. Funkkis tuli Viroon Saksasta kuten Suomeenkin. Kaikki alkoi huvilarakentamisesta. Pärnua pidetään Viron funkkiksen pääkaupunki.
-Pärnun funkkishuvilat ovat muuttuneet jo ikoneiksi. Niitä on myöhempinä vuosina ihmetelty ja matkittu tähän päivään saakka, Vellevoog kertoo.
Toinen tuleminen neofunktionalismin nimen alla tapahtui 1970-luvulla.
-Virolaiset arkkitehdit pyrkivät erottautumaan neuvostosysteemistä etsimällä omia juuriaan 30-luvusta. Se oli eräänlaista toisinajattelua, Vellevoog arvioi.
Neofunktionalismin parhaat näytteet löytyvät nekin Pärnusta. Viron neuvostoaikainen funkkis on joidenkin arvioiden mukaan jopa kansainvälisempää kuin 1930-luvun suhteellisen suljettu ja provinssimainen tyyli. Kolmas funkkiksen paluu ajoittuu 1990-luvulle. Tuolloin neofunktionalismista etsittiin elitististä erottautumista valtavista neuvostoaikaisista kiinteistömassoista.
-Asiakkaat rakennuttivat hyvin näyttäviä taloja. He julistivat muodikasta, trenditietoista elämänasennetta. Haluttiin eroon seinätapeteista ja kerrottiin, että oltiin luettu sisustuslehtiä ja käyty maailmalla. Funkkis tarjosi mahdollisuuden erottua massasta, Vellevoog sanoo.

Tyylistä tuli
kulutushyödyke

Funkkiksen uusi tuleminen on jalostanut talojen sisustusta. Ulkomuodoltaan talot saattavat näyttää 30-luvun toisinnoilta, mutta 90-luvulla sisätilojen käsittely on toisenlaista. Huoneet kuten keittiö, ruokailutila ja olohuone olivat 30-luvulla erikseen, kun taas 90-luvulla ne ovat yhtä suurta avointa tilaa.
-Pieniä, eristettyjä tiloja on vähän. Tärkeitä ovat suuret, avoimet ja ilmavat huoneet, Vellevoog arvelee.
Neofunktionalismi tarjoaa virolaisille arkkitehdeille mahdollisuuden luoda ajatonta arkkitehtuuria.
-Tyylit muuttuvat ja vaihtuvat, tulevat ja menevät. Neofunktionalismi on ollut ajatonta, joka korkeatasoisimmillaan on aina ollut eri vuosikymmenillä tuoretta. Se ei ole muuttunut kertaakaan vanhanaikaiseksi, Vellevoog sanoo.
Kiinteistökehittäjät ovat kuitenkin latistaneet rakentamista 1990-luvun lopulla vallanneella ajattelulla funkkisesta kulutushyödykkeenä.
-Neofunktionalistiset omakotitalot olivat alun perin rakennusratkaisuiltaan monimutkaisia ja niiden muotokäsitys oli haastava. Ne olivat rakentamismielessä kalliita. Kulutushyödykkeenä niistä on kadonnut tuoreus, muoto on yksinkertaistunut ja jäljelle on jäänyt vain harvat neofunktionalismille tyypilliset avainmuodot. Samalla kiinteistökehittäjille tärkeintä on taloudellisuus, edullisuus ja teollisen muotoilun avulla saada hinta mahdollisimman alhaiseksi. Se on devalvoinut neofunktionalismin merkitystä, Vellevoog sanoo.

Arkkitehtuuri
kirjavaa

Vielä 1990-luvulla neofunktionalismi oli Virossa elitistinen. Matka tavalliseen kuluttajaan oli pitkä.
-Funkkistalot olivat vain laatikoita, joissa ei ole mahdollista elää. Nyt kuluttaja arvioi, että on pop, hienoa ja muodikasta elää valkeassa laatikossa, Vellevoog jatkaa.
Vellevoogin mielestä Suomessa parasta neofunktionalismia edustaa kolmikko Gullichsen-Kairamo-Vormala.
-Suomessa tehdään kaunista neofunktionalistista arkkitehtuuria, myös yksityiskoteihin, Vellevoog lisää.
Viron uutta arkkitehtuuria hän pitää Suomea monimuotoisempana ja vaihtelevampana. Suomessa on hänen mielestään hyvin korkeatasoinen, vahva arkkitehtuuri, mutta ulkopuolelta arkkitehtien kädenjälki näyttää samanlaiselta.
-Suomessa ”mainstream” on hyvin vahva, mutta Virossa yleinen ilme on kirjava ja sukupolvittain vaihteleva, Vellevoog luonnehtii.

Arkkitehteja
käytetään

Virossa yksityisen omakotitalon tilaaja on tottunut kääntymään arkkitehdin puoleen toisin kuin Suomessa. Virossa jokainen suuremman omakotitalon tilaaja haluaa tehdä sen omien toiveidensa mukaisesti. Se antaa mahdollisuutta tehdä myös hyvää arkkitehtuuria.
-Virossa on sekä hyvää ja huonoa arkkitehtuuria. Tällä hetkellä kaikissa Viron arkkitehtitoimistoissa on hirveä työnpaljous ja työvoimapula. Eniten töitä teettävät kerrostaloasunnot, joiden rakentaminen on vuosi vuodelta moninkertaistunut, Vellevoog kertoo.
Edulliset pankkilainat ja palkkojen nousu on mahdollistanut keskituloisillekin uuden kodin hankinnan. Tällä hetkellä jopa omakotitaloalueille yritetään rakentaa kerrostaloja, sillä ne tuovat kiinteistökehittäjille enemmän tuloa.
-Paikoin se häiritsee, sillä rakentamistiheys muuttuu luonnottomaksi. Kaikki, mikä saadaan valmiiksi, myydään. Ei ole ollut tarvetta panostaa arkkitehtuuriin. Odotan, että buumi hiukan laantuisi ja ostajan tietoisuus kasvaisi eivätkä asiakkaat suostuisi ostamaan mitä tahansa. Kysynnän ja tarjonnan suhteen tulisi normalisoitua, Vellevoog sanoo.

Viru-hotellin
tuhoutuminen

Viron arkkitehtiliiton hallituksen jäsenenä Kalle Vellevoog on vastustanut suomalaisen rakennusliike SRV Viitosten Viru-hotellin kylkeen rakennettavaa Virun poikaa.
-Viru-hotelli olisi pitänyt erikseen suojella modernistisena teoksena. Se vaatii tilaa ympärilleen. Sen poika ei sitä kauniimmaksi tee, Vellevoog pahoittelee.
Hänen mielestään kiinteistökehittäjä hakee vain volyymiä eikä kunnioita Viru-hotellin arkkitehtuuria.
- Arkkitehtuuri on primaarinen. Viru-hotellin omistaja ei ole ymmärtänyt, että rakennus on kulttuurinen ja arkkitehtoninen teos. Nyt 1970-luvun merkkiteos on tuhottu. Hotellirakennus vaati kaukaa katsomista. Nyt se on laatoitettu, katettu levyillä ja mainoksilla, mikä on rikkonut elitistisen vaikutelman. Viron valtion vika oli, ettei hotellia otettu suojelun alle. Se olisi ansainnut sen, Vellevoog harmittelee.

Kun muuta
ei osaa

Arkkitehti Emil Urbel on Kalle Vellevoogin ohella toinen johtava funkkikselle pyhittäytynyt arkkitehti. Hän on kymmenen vuoden ajan tehnyt pelkästään neofunktionalistista valkoista laatikkoa. Valkoinen laatikko alkaa jo kyllästyttää häntä.
-Kun en oikein osaa muutakaan, hän valittaa.
Mielenvirkistykseksi hän on siirtynyt etsimään uusia rakennusmateriaaleja, betonia, puuta ja tiiltä.
Urbel uskoo funktionalismin suosion perustuvan Virossa historiaan. Viron uusi itsenäistyminen palautti mieliin edellisen itsenäisyyden ajan arkkitehtuurin, Olev Siinmaan ja Herberty Johanssonin huvilat Pärnussa ja Tallinnassa. Funkkis ei kadonnut myöskään neuvostoaikana.
-Se on aina ollut virolaisista symppaattinen. Se on Viron arkkitehtituurin kivijalka, Urbel sanoo.
Virossa funkkis kääntyy Urbelin mielestä minimalismiin ja jopa klassisismiin, kun Suomessa funkkiksessa on enemmän yksinkohtia.
-Viron funkkis tukeutuu Le Corbusierille, joka sai vaikutteita Välimeren arkkitehtuurista, klassisismissa, mikä näkyy valkeana, puhtaana muotona, Urbel jatkaa.
Urbelin mielestä täysin ortodoksista funkkista on mahdoton tehdä. Hän arvostaa Alvar Aaltoa, joka oli samaan aikaan arkkitehti, mutta liikkui orgaaniseen suuntaan.
-Hän oli puhdas funktionalisti, jolla oli omat kansalliset nyanssit, hän arvioi.

Kontrolli
puuttuu

Tallinnassa käyvät suomalaiset kollegat ihailevat, miten Tallinnan ympäristöä rakennetaan. Jokainen kun saa tehdä mitä haluaa. Suomessa kaikki on säännösteltyä ja käytännöt vakiintuneet. Virolaiset arkkitehdit itse kritisoivat omaa systeemiään. Urbel ihailee Helsingin ympäristön rakentamista. Rakentaminen on systemaattista.
-Meillä kaikki rakentavat. Ensin myydään tontit ihmisille, sitten jokainen etsii arkkitehdin, rakentajat ja teettää suunitelman. Säännöstely puuttuu kokonaan. Vierekkäin seisovat hirsitalo, valkea laatikko ja kivikattoinen tiilitalo. Kaikki on sekaisin, Urbel valittaa.
Urbel pitää suomalaista aluerakentamista ehdottomasti parempana vaihtoehtona.
-Helsingissä yksi yrittäjä rakentaa yhden alueen. Tallinnassa pellot sikiävät taloja. Yksi aloittaa jostakin, toinen aloittaa viiden vuoden päästä. Prosessi on täysin kontrolloimaton. Suomessa osataan kaupunkisuunnittelu, tiedetään, missä on pelto, laidun ja asuinalue, Urbel vuodattaa.

Neuvostoaikana
arkkitehti jokaiselle

Arkkitehdit tekevät Virossa paljon pientalojen suunnittelua.
-Se on neuvostoajan perintöä, että jokainen pystyy hankkimaan arkkitehdin suunnitteleman talon, Urbel kertoo.
Arkkitehdit työskentelivät neuvostoaikana suurissa valtion toimistoissa. He saivat kuitenkin tehdä töitä toimistojen ulkopuolella ja suunnitella yksityiskoteja ja kesämökkejä. Työtä tehtiin iltaisin ja viikonloppuisin kotona. Se oli hyvin laajalti levinnyt käytäntö.
-Samalla tavalla suutari ja räätäli rohkenivat tehdä iltaisin kotona töitä, kunhan maksoivat pientä leimaveroa valtiolle, Urbel kertoo.
Arkkitehdit pyrkivät ylitöillä vähentämään palveluiden kysyntää ja valvomaan rakennustoimintaa. Suuret suunnittelutoimistot eivät saaneet tehdä omakotitaloja tai ottaa asiakkaiksi yksityisiä ihmisiä.
-Vaikka suunnittelutyö oli edullista, arkkitehti saattoi tienata kesämökin suunnittelulla yhden ylimääräisen kuukausipalkan, Urbel muistelee.
Neuvostoaikana yksityisten ihmisten oli mahdollista ostaa myös tyyppitalosuunnittelua. Ne olivat edullisempia kuin oma arkkitehti. Tällä hetkellä Virosta puuttuvat tyyppitalot.
-Muutamia on, mutta ne ovat hirveitä, Urbel sanoo.
Urbel pitää arkkitehtien kulta-aikana neuvostoaikaa 1960-70 luvulla.
-Järjestelmä toimi. Oli tyyppiprojekteja, joita rakennettiin. Maaseudulla rakennettiin myös arkkitehtikilpailujen perusteella eikä niin, että jonkun sukulainen tuli ja suunnitteli, hän kertoo.
Urbel arvostaa suuresti suomalaisia arkkitehteja.
-Kutsun suomalaiset arkkitehdit töihin heti meille, että saisimme korkeamman tason, hän sanoo.

Uutta
etsimässä

Viron nuoren polven arkkitehdeista rohkeita kokeiluja tekevä Indrek Allmann (34) on vasta aloittamassa ensimmäisiä omia funkkistöitään.
-Huvila-arkkitehtuurissa se on paikallaan, kun tarvitaan tilaa ja lopputulos saa olla eräänlainen patsas, hän sanoo.
-Minua kiinnostavat luonnon ja ihmisen suhde. Teoksiani hallitsee orgaaninen tyyli ja luonnosta ja ympäristöstä lähtevä muotologiikka, hän sanoo.
Allmannin kuuluisammat työt ovat kallion kielekkeellä, ilmassa roikkuva hänen oma kotinsa Oma Pesä. Tärkeimpänä työnään hän pitää Padistessa sijaitsevaa puista huvilaa, joka paranee vuosi vuodelta kotiutuessaan ympäristöönsä. Hänen mielestään neofunkkis alkaa kuluttaa itsensä jo Virossa loppuun.
-Kymmenen vuotta sitten, kun Emil Urbel aloitti valkeilla laatikoilla, kaikki kauhistuivat ensiksi ajatusta. Nyt kaikki haluavat sellaisen. Jokainen trenditietoinen haluaa kodistaan funkkistalon. Parhaimmat arkkitehdit eivät enää ole kiinnostuneita suunnittelemaan niitä ja taloista tulee perheenemäntien suunnittelemia tyylirikkoja. Termi on täysin devalvoitumassa, Allmann valittaa.
Hän arvioi Viron arkkitehtuurin tilan kirjavaksi.
-Se on rosollia, hyvää virolaista perusruokaa, jossa on kaikenlaisia elementtejä, hän sanoo.