Arkkitehtuuri

(Haastattelujen purkua syksy 2006)

Funkkis palasi Viroon
Viron arkkitehtuurin kivijalka on funktionalismissa

Teksti: Leena Hietanen

Virolainen arkkitehti Kalle Vellevoog on harvinaisessa asemassa. Hän voi sanoa asiakkaalleen, että piirtää vain funkkista. Jos se ei kelpaa, asiakas voi mennä muualle.
- Arkkitehti voi valita asiakkaansa. Meillä on hyvä tilauskanta, Kalle Vellevoog vahvistaa.
Kalle Vellevoogilla on Tallinnassa yhdessä Enn Rajasaaren ja Velle Kadalippin kanssa arkkitehtitoimisto JVR OÜ, jossa työskentelee yhdeksän henkeä. Vellevoog on yksi johtavia neofunktionalistisen arkkitehtuurin edustajia Virossa.

Pärnu funkkiksen
pääkaupunki

Virolaisen arkkitehtuurin juuret ovat 1930-luvun funktionalismissa. Funkkis tuli Viroon Saksasta kuten Suomeenkin. Kaikki alkoi huvilarakentamisesta. Pärnua pidetään Viron funkkiksen pääkaupunki.
-Pärnun funkkishuvilat ovat muuttuneet jo ikoneiksi. Niitä on myöhempinä vuosina ihmetelty ja matkittu tähän päivään saakka, Vellevoog kertoo.
Toinen tuleminen neofunktionalismin nimen alla tapahtui 1970-luvulla.
-Virolaiset arkkitehdit pyrkivät erottautumaan neuvostosysteemistä etsimällä omia juuriaan 30-luvusta. Se oli eräänlaista toisinajattelua, Vellevoog arvioi.
Neofunktionalismin parhaat näytteet löytyvät nekin Pärnusta. Viron neuvostoaikainen funkkis on joidenkin arvioiden mukaan jopa kansainvälisempää kuin 1930-luvun suhteellisen suljettu ja provinssimainen tyyli. Kolmas funkkiksen paluu ajoittuu 1990-luvulle. Tuolloin neofunktionalismista etsittiin elitististä erottautumista valtavista neuvostoaikaisista kiinteistömassoista.
-Asiakkaat rakennuttivat hyvin näyttäviä taloja. He julistivat muodikasta, trenditietoista elämänasennetta. Haluttiin eroon seinätapeteista ja kerrottiin, että oltiin luettu sisustuslehtiä ja käyty maailmalla. Funkkis tarjosi mahdollisuuden erottua massasta, Vellevoog sanoo.

Tyylistä tuli
kulutushyödyke

Funkkiksen uusi tuleminen on jalostanut talojen sisustusta. Ulkomuodoltaan talot saattavat näyttää 30-luvun toisinnoilta, mutta 90-luvulla sisätilojen käsittely on toisenlaista. Huoneet kuten keittiö, ruokailutila ja olohuone olivat 30-luvulla erikseen, kun taas 90-luvulla ne ovat yhtä suurta avointa tilaa.
-Pieniä, eristettyjä tiloja on vähän. Tärkeitä ovat suuret, avoimet ja ilmavat huoneet, Vellevoog arvelee.
Neofunktionalismi tarjoaa virolaisille arkkitehdeille mahdollisuuden luoda ajatonta arkkitehtuuria.
-Tyylit muuttuvat ja vaihtuvat, tulevat ja menevät. Neofunktionalismi on ollut ajatonta, joka korkeatasoisimmillaan on aina ollut eri vuosikymmenillä tuoretta. Se ei ole muuttunut kertaakaan vanhanaikaiseksi, Vellevoog sanoo.
Kiinteistökehittäjät ovat kuitenkin latistaneet rakentamista 1990-luvun lopulla vallanneella ajattelulla funkkisesta kulutushyödykkeenä.
-Neofunktionalistiset omakotitalot olivat alun perin rakennusratkaisuiltaan monimutkaisia ja niiden muotokäsitys oli haastava. Ne olivat rakentamismielessä kalliita. Kulutushyödykkeenä niistä on kadonnut tuoreus, muoto on yksinkertaistunut ja jäljelle on jäänyt vain harvat neofunktionalismille tyypilliset avainmuodot. Samalla kiinteistökehittäjille tärkeintä on taloudellisuus, edullisuus ja teollisen muotoilun avulla saada hinta mahdollisimman alhaiseksi. Se on devalvoinut neofunktionalismin merkitystä, Vellevoog sanoo.

Arkkitehtuuri
kirjavaa

Vielä 1990-luvulla neofunktionalismi oli Virossa elitistinen. Matka tavalliseen kuluttajaan oli pitkä.
-Funkkistalot olivat vain laatikoita, joissa ei ole mahdollista elää. Nyt kuluttaja arvioi, että on pop, hienoa ja muodikasta elää valkeassa laatikossa, Vellevoog jatkaa.
Vellevoogin mielestä Suomessa parasta neofunktionalismia edustaa kolmikko Gullichsen-Kairamo-Vormala.
-Suomessa tehdään kaunista neofunktionalistista arkkitehtuuria, myös yksityiskoteihin, Vellevoog lisää.
Viron uutta arkkitehtuuria hän pitää Suomea monimuotoisempana ja vaihtelevampana. Suomessa on hänen mielestään hyvin korkeatasoinen, vahva arkkitehtuuri, mutta ulkopuolelta arkkitehtien kädenjälki näyttää samanlaiselta.
-Suomessa ”mainstream” on hyvin vahva, mutta Virossa yleinen ilme on kirjava ja sukupolvittain vaihteleva, Vellevoog luonnehtii.

Arkkitehteja
käytetään

Virossa yksityisen omakotitalon tilaaja on tottunut kääntymään arkkitehdin puoleen toisin kuin Suomessa. Virossa jokainen suuremman omakotitalon tilaaja haluaa tehdä sen omien toiveidensa mukaisesti. Se antaa mahdollisuutta tehdä myös hyvää arkkitehtuuria.
-Virossa on sekä hyvää ja huonoa arkkitehtuuria. Tällä hetkellä kaikissa Viron arkkitehtitoimistoissa on hirveä työnpaljous ja työvoimapula. Eniten töitä teettävät kerrostaloasunnot, joiden rakentaminen on vuosi vuodelta moninkertaistunut, Vellevoog kertoo.
Edulliset pankkilainat ja palkkojen nousu on mahdollistanut keskituloisillekin uuden kodin hankinnan. Tällä hetkellä jopa omakotitaloalueille yritetään rakentaa kerrostaloja, sillä ne tuovat kiinteistökehittäjille enemmän tuloa.
-Paikoin se häiritsee, sillä rakentamistiheys muuttuu luonnottomaksi. Kaikki, mikä saadaan valmiiksi, myydään. Ei ole ollut tarvetta panostaa arkkitehtuuriin. Odotan, että buumi hiukan laantuisi ja ostajan tietoisuus kasvaisi eivätkä asiakkaat suostuisi ostamaan mitä tahansa. Kysynnän ja tarjonnan suhteen tulisi normalisoitua, Vellevoog sanoo.

Viru-hotellin
tuhoutuminen

Viron arkkitehtiliiton hallituksen jäsenenä Kalle Vellevoog on vastustanut suomalaisen rakennusliike SRV Viitosten Viru-hotellin kylkeen rakennettavaa Virun poikaa.
-Viru-hotelli olisi pitänyt erikseen suojella modernistisena teoksena. Se vaatii tilaa ympärilleen. Sen poika ei sitä kauniimmaksi tee, Vellevoog pahoittelee.
Hänen mielestään kiinteistökehittäjä hakee vain volyymiä eikä kunnioita Viru-hotellin arkkitehtuuria.
- Arkkitehtuuri on primaarinen. Viru-hotellin omistaja ei ole ymmärtänyt, että rakennus on kulttuurinen ja arkkitehtoninen teos. Nyt 1970-luvun merkkiteos on tuhottu. Hotellirakennus vaati kaukaa katsomista. Nyt se on laatoitettu, katettu levyillä ja mainoksilla, mikä on rikkonut elitistisen vaikutelman. Viron valtion vika oli, ettei hotellia otettu suojelun alle. Se olisi ansainnut sen, Vellevoog harmittelee.

Kun muuta
ei osaa

Arkkitehti Emil Urbel on Kalle Vellevoogin ohella toinen johtava funkkikselle pyhittäytynyt arkkitehti. Hän on kymmenen vuoden ajan tehnyt pelkästään neofunktionalistista valkoista laatikkoa. Valkoinen laatikko alkaa jo kyllästyttää häntä.
-Kun en oikein osaa muutakaan, hän valittaa.
Mielenvirkistykseksi hän on siirtynyt etsimään uusia rakennusmateriaaleja, betonia, puuta ja tiiltä.
Urbel uskoo funktionalismin suosion perustuvan Virossa historiaan. Viron uusi itsenäistyminen palautti mieliin edellisen itsenäisyyden ajan arkkitehtuurin, Olev Siinmaan ja Herberty Johanssonin huvilat Pärnussa ja Tallinnassa. Funkkis ei kadonnut myöskään neuvostoaikana.
-Se on aina ollut virolaisista symppaattinen. Se on Viron arkkitehtituurin kivijalka, Urbel sanoo.
Virossa funkkis kääntyy Urbelin mielestä minimalismiin ja jopa klassisismiin, kun Suomessa funkkiksessa on enemmän yksinkohtia.
-Viron funkkis tukeutuu Le Corbusierille, joka sai vaikutteita Välimeren arkkitehtuurista, klassisismissa, mikä näkyy valkeana, puhtaana muotona, Urbel jatkaa.
Urbelin mielestä täysin ortodoksista funkkista on mahdoton tehdä. Hän arvostaa Alvar Aaltoa, joka oli samaan aikaan arkkitehti, mutta liikkui orgaaniseen suuntaan.
-Hän oli puhdas funktionalisti, jolla oli omat kansalliset nyanssit, hän arvioi.

Kontrolli
puuttuu

Tallinnassa käyvät suomalaiset kollegat ihailevat, miten Tallinnan ympäristöä rakennetaan. Jokainen kun saa tehdä mitä haluaa. Suomessa kaikki on säännösteltyä ja käytännöt vakiintuneet. Virolaiset arkkitehdit itse kritisoivat omaa systeemiään. Urbel ihailee Helsingin ympäristön rakentamista. Rakentaminen on systemaattista.
-Meillä kaikki rakentavat. Ensin myydään tontit ihmisille, sitten jokainen etsii arkkitehdin, rakentajat ja teettää suunitelman. Säännöstely puuttuu kokonaan. Vierekkäin seisovat hirsitalo, valkea laatikko ja kivikattoinen tiilitalo. Kaikki on sekaisin, Urbel valittaa.
Urbel pitää suomalaista aluerakentamista ehdottomasti parempana vaihtoehtona.
-Helsingissä yksi yrittäjä rakentaa yhden alueen. Tallinnassa pellot sikiävät taloja. Yksi aloittaa jostakin, toinen aloittaa viiden vuoden päästä. Prosessi on täysin kontrolloimaton. Suomessa osataan kaupunkisuunnittelu, tiedetään, missä on pelto, laidun ja asuinalue, Urbel vuodattaa.

Neuvostoaikana
arkkitehti jokaiselle

Arkkitehdit tekevät Virossa paljon pientalojen suunnittelua.
-Se on neuvostoajan perintöä, että jokainen pystyy hankkimaan arkkitehdin suunnitteleman talon, Urbel kertoo.
Arkkitehdit työskentelivät neuvostoaikana suurissa valtion toimistoissa. He saivat kuitenkin tehdä töitä toimistojen ulkopuolella ja suunnitella yksityiskoteja ja kesämökkejä. Työtä tehtiin iltaisin ja viikonloppuisin kotona. Se oli hyvin laajalti levinnyt käytäntö.
-Samalla tavalla suutari ja räätäli rohkenivat tehdä iltaisin kotona töitä, kunhan maksoivat pientä leimaveroa valtiolle, Urbel kertoo.
Arkkitehdit pyrkivät ylitöillä vähentämään palveluiden kysyntää ja valvomaan rakennustoimintaa. Suuret suunnittelutoimistot eivät saaneet tehdä omakotitaloja tai ottaa asiakkaiksi yksityisiä ihmisiä.
-Vaikka suunnittelutyö oli edullista, arkkitehti saattoi tienata kesämökin suunnittelulla yhden ylimääräisen kuukausipalkan, Urbel muistelee.
Neuvostoaikana yksityisten ihmisten oli mahdollista ostaa myös tyyppitalosuunnittelua. Ne olivat edullisempia kuin oma arkkitehti. Tällä hetkellä Virosta puuttuvat tyyppitalot.
-Muutamia on, mutta ne ovat hirveitä, Urbel sanoo.
Urbel pitää arkkitehtien kulta-aikana neuvostoaikaa 1960-70 luvulla.
-Järjestelmä toimi. Oli tyyppiprojekteja, joita rakennettiin. Maaseudulla rakennettiin myös arkkitehtikilpailujen perusteella eikä niin, että jonkun sukulainen tuli ja suunnitteli, hän kertoo.
Urbel arvostaa suuresti suomalaisia arkkitehteja.
-Kutsun suomalaiset arkkitehdit töihin heti meille, että saisimme korkeamman tason, hän sanoo.

Uutta
etsimässä

Viron nuoren polven arkkitehdeista rohkeita kokeiluja tekevä Indrek Allmann (34) on vasta aloittamassa ensimmäisiä omia funkkistöitään.
-Huvila-arkkitehtuurissa se on paikallaan, kun tarvitaan tilaa ja lopputulos saa olla eräänlainen patsas, hän sanoo.
-Minua kiinnostavat luonnon ja ihmisen suhde. Teoksiani hallitsee orgaaninen tyyli ja luonnosta ja ympäristöstä lähtevä muotologiikka, hän sanoo.
Allmannin kuuluisammat työt ovat kallion kielekkeellä, ilmassa roikkuva hänen oma kotinsa Oma Pesä. Tärkeimpänä työnään hän pitää Padistessa sijaitsevaa puista huvilaa, joka paranee vuosi vuodelta kotiutuessaan ympäristöönsä. Hänen mielestään neofunkkis alkaa kuluttaa itsensä jo Virossa loppuun.
-Kymmenen vuotta sitten, kun Emil Urbel aloitti valkeilla laatikoilla, kaikki kauhistuivat ensiksi ajatusta. Nyt kaikki haluavat sellaisen. Jokainen trenditietoinen haluaa kodistaan funkkistalon. Parhaimmat arkkitehdit eivät enää ole kiinnostuneita suunnittelemaan niitä ja taloista tulee perheenemäntien suunnittelemia tyylirikkoja. Termi on täysin devalvoitumassa, Allmann valittaa.
Hän arvioi Viron arkkitehtuurin tilan kirjavaksi.
-Se on rosollia, hyvää virolaista perusruokaa, jossa on kaikenlaisia elementtejä, hän sanoo.