keskiviikko 9. tammikuuta 2008

SS-patsas poistettiin

(Julkaistu Turun Sanomissa 04.09.2004)

Viron hallitus poisti
kiusallisen natsipatsaan

TS/Tallinna
Leena Hietanen

Viron hallitus poisti Länsi-Viroon Lihulan kuntaan pystytetyn skandaalinkäryisen natsipatsaan torstai-iltana yön pimeyden turvin. Operaatiota suojasi 44 poliisia ja koira. Lihulan hautausmaalle oli Postimees-lehden mukaan kokoontunut satoja patsaan puolustajia, jotka alkoivat mellakoida. Poliisi joutui ensimmäistä kertaa Viron itsenäisyyden aikana käyttämään kyynelkaasua ja kuminuijia omia kansalaisia vastaan tilanteen rauhoittamiseksi. Paikalla olijat heittelivät kivillä poliisiautoja ja nosturia. Sen kuljettaja sai lieviä vammoja.
Viron hallitus perusteli päätöstä sillä, että patsas on pystytetty luvatta valtion maalle. Patsaassa on kuvattu virolainen sotilas toisen maailman aikana Natsi-Saksan univormussa. Saksan puolella soti noin 70 000 virolaista miestä, joista 14000 kuului Waffen-SS:ään. Patsaassa on teksti: Viron miehille, joka sotivat 1940-1945 bolsevismia vastaan ja Viron itsenäisyyden palauttamisen puolesta.
Patsas herätti kiusallista huomiota maailmalla. Sen tuomitsi Venäjä, Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö sekä juutalaisjärjestöt. Viron pääministeri Juhan Parts piti patsasta provokaationa. Hallitus perusteli patsaan kaatoa sillä, että patsas voidaan tulkita maailmalla yrityksenä kunnioittaa Viroa miehittäneitä totalitaarisia valtoja.
Lihulan kunnanjohtaja Tiit Madisson on luvannut etsiä patsaalle uuden paikan yksityiseltä maalta. Isänmaaliitto puolestaan vaati Viron hallitusta kaatamaan myös kaikki neuvostoaikaiset patsaat toisen totalitaarisen valtakauden symboleina.
Lihulan natsipatsaasta tuli hyvin suosittu turistikohde. Se kiinnosti kaiken ikäisiä virolaisia.
-Kävijöissä on paljon nuoria. Kaikilla virolaisilla on joku sukulainen, joka on taistellut saksalaisten puolella. Monet heistä eivät edes tiedä, mihin kaatuneet on haudattu. He ovat olleet 50 vuotta sorrettuja ja vainottuja ja voivat vasta nyt puhua asiasta, Lihulan kunnanjohtaja Tiit Madisson perusteli patsaan suosiota Turun Sanomille hetki ennen sen kaatamista.
Virossa pystytettiin edellisen kerran Saksan puolella sotineille patsas vuonna 2002 Pärnussa. Tuolloin patsas sai olla esillä 9 päivää. Lihulan patsas kerkisi olla pystyssä kaksi viikkoa.
Kuva: Leena Hietanen
Kuvateksti: Lihulassa sijainnutta muistomerkkiä saksalaisten puolella sotineille virolaisille ei voi enää ihailla kuin valokuvissa.

Ei kommentteja: