keskiviikko 16. tammikuuta 2008

Salainen leiri

(Julkaistu Journalisti-lehdessä 14.11.2003)

Viro ei päästä toimittajia
karkoitettavien leirille
Viron kansalaisuusvirasto eväsi viime keskiviikkona pääsyn Viron televisiolta, Venäjän televisiolta ja Turun Sanomilta ns. karkoituskeskukseen, jonne ensimmäinen karkoitettava tuotiin päivää aikaisemmin tiistaina. Karkoituspäätöksen saanut 49-vuotias Nikolai Mikolenko on Venäjän kansalainen, mutta elänyt Virossa 22 vuotta. Hänellä ei ole rikostaustaa.
Viron kansalaisuusviraston tiedotuspäällikkö Heikki Kirotar perusteli toimittajiltä pääsyn eväämistä leirille sillä, että toimittajat ovat myöhässä.
-Keskusta esiteltiin toimittajille maaliskuussa sen valmistuessa, Kirotar sanoo.
EU on vaatinut Viroa sijoittamaan karkoitettavat muualle kuin vankilaan, koska he eivät ole rikoksesta tuomittuja. Kansalaisuusvirasto kunnosti Tallinnan lähistöllä Harkussa vanhan rakennuksen sisätilat vastaamaan EU:n vaatimuksia. Keskusta ympäröi piikkilanka-aita. Mikolenkolla on ympärivuorokautinen valvonta. Hän ei saa poistua leiriltä. Hänen luokseen pääsevät vain sukulaiset, lakimies, Venäjän konsuli ja pappi. Lehdistö ei pääse häntä tapaamaan. Mikolenkon huoneen ovi lukitaan ulkopuolelta. Kirotar kieltäytyy kertomasta, montako vartijaa hänellä on ja millainen on heidän aseistus.
-Se on salaista tietoa, hän sanoo.
Jos Mikolenko yrittäisi paeta leiriltä, vartijoilla olisi oikeus Kirotarin mukaan ampua.
Kirotarin mukaan Harkun leiri on EU:n direktiivien mukainen ei-vankilamainen ympäristö matkustusdokumenttia odottavalle karkoitettavalle. Sellaisen odottelu Venäjän lähetystöstä saattaa kestää pari kuukautta. Harkun leirille pitäisi tuoda 11 muuta karkoituspäätöksen saanutta. Heidät karkoitetaan, koska he ovat ottaneet vastaan Yhdysvalloilta vuonna 1995 muuttoapua. Viron Punainen Risti teki selvityspyynnön leirin oloista Kansalaisuusvirastolle.
Leena Hietanen
Kuva: Albert Truuväärt
Kuvateksti: Viron kansalaisuusviraston mukaan Harkun leiri on ei-vankilamainen ympäristö karkoitettaville.

Ei kommentteja: