Viron elokuva

(Julkaistu Turun Sanomissa 30.04.2004)

Viron elokuva taistelee olemassaolostaan

Elokuvan valtion tuki ei riitä edes yhden puheteatterin ylläpitoon Virossa
TS/Tallinna
Leena Hietanen
Virossa on kevään aikana ollut lähes ”ruuhkaksi” asti kotimaisen elokuvan ensi-iltoja: kolme peräkkäin. Se ei kuitenkaan vakuuta virolaista, Euroopan elokuva-akatemian jäsentä, Tiina Lokkia.
-Se on aivan liian vähän, jotta elokuvan ammattimaisuus voidaan taata Virossa, hän sanoo.
Tiina Lokk on virolaisen elokuvan puolesta puhuja ja sitoutumaton alan auktoriteetti. Hän valmistui Moskovan VGIK:stä, Neuvostoliiton elokuvakorkeakoulusta elokuvakriitikoksi. Neuvostoajalla hän oli elokuvatoimittaja. Nyt hän johtaa joka marraskuu Tallinnassa pidettävää, yleisön suosion saavuttanutta Pimeiden Öiden Filmifestivaalia (PÖFF).
-Virossa täytyisi tehdä joka vuosi 7-10 elokuvaa, jotta alan kehitys säilyisi. Virolainen elokuva taistelee tällä hetkellä olemassaolostaan, Lokk arvioi.
Loistava
menneisyys
Virolainen elokuva oli luovuuden huipussaan Tiina Lokkin mielestä neuvostoajan lopulla. Virossa toimi kolme eri filmistudiota. Tärkein oli Tallinnfilm, jossa tehtiin vuosittain 3-4 näytelmäelokuvaa. Eesti Telefilm puolestaan tuotti vuodessa kaksi koko pitkää televisioelokuvaa. Virossa toimi myös mainoselokuvia tuottava Reklaamfilm.
-80-luku oli hyvin suotuisa aika virolaiselle elokuvalle. Virossa oli suuri joukko ohjaajia ja dramaturgeja, jotka taistelivat menestyksellä Moskovassa rahasta. Virossa tehtiin kaikkia elokuvan lajityyppejä dokumenteista, animaatio- ja nukkefilmeistä puhumattakaan, Lokk sanoo.
Elokuvien vahvuudesta Lokk tuo todisteena sen, että neuvostoaikaiset elokuvat ovat nousseet Virossa kulttielokuvan asemaan. Syyt elokuvien korkeatasoisuudelle hän löytää tuon ajan poliittisesta systeemistä.
-Neuvostoliitossa elokuva oli poliittinen taidemuoto. Osana ’ideologista
taistelua’ elokuvalta edellytettiin, että sen piti olla äärimmäisen hyvin tehtyä, professionaalia. Ideologiaa ei voinut jättää amatöörien käsiin, Lokk naurahtaa.
Poliittisuus pakotti ohjaajat perustelemaan ja miettimään tarkoin produktionsa.
- Sataprosenttista vapautta ei ole missään. Raha on politiikkaa pahempi
sensori. Poliittisen viestin voi aina piilottaa, kunhan saa mahdollisuuden tehdä elokuvan, Lokk väittää.
Tuho tuli
yhdessä yössä
Viron itsenäistyessä ja uudistusten alkaessa Viron elokuvan perusta petti. Viron elokuva oli rahoitettu täysin Moskovasta eikä Neuvosto-Viron kulttuuribudjetista.
- Tuho tuli 24 tunnissa. Vielä eilen studiot toimivat. Heräsimme todellisuuteen, jossa kaikki oli yksityistetty. Tallinnfilm oli rikas. Sillä oli kiinteistöjä ja tekniikkaa. Kaikki katosi, Lokk kertoo.
Latviassa ja Liettuassa neuvostoaikaiset elokuvastudiot ovat säilyneet. Lokk ei halua pohtia sitä, mihin Tallinn Filmin varallisuus katosi. Taloudellista katastrofia pahempana Lokk pitää taiteellista tuhoa.
- Viron elokuva oli sisällöllisesti ja taiteellisesti täysin Pohjoismaisella tasolla, mutta teknisesti se ehkä oli köyhempää, Lokk arvelee.
Itsenäistyneen Viron elokuva aloitti järkyttävissä tunnelmissa. Se sai valtion budjetista rahaa vaivaiset 3 miljoonaa kruunua eli 200 000 euroa. Vielä 1980-luvulla elokuvaa ja teatteria rahoitettiin tasavertaisesti, tosin elokuvaa Moskovasta ja teatteria Virosta. Tänä vuonna elokuva sai valtiolta 37 miljoonaa kruunua eli 2,2 miljoonaa euroa.
-Se on vähemmän kuin Tartossa toimivan Vanemuine-teatterin
vuosibudjetti. Elokuva on katastrofaalisen alirahoitettua, Lokk huomauttaa.
Alan koulutus
lähes olematonta
Elokuva oli Neuvostoliiton lempilapsi baletin tapaan. Se näkyy Virossa elokuva-alan koulutuksessa ja elokuvateatteriverkostossa. Molemmat voivat Neuvosto-Virossa hyvin, mutta ovat nyt romahtaneet.
- Elokuva jäi virolaisille vieraaksi ruumiinosaksi, koska se ei ollut
osana Neuvosto-Viron omaa kulttuuripolitiikkaa vaan Moskovasta sataprosenttisesti ohjattua, Lokk arvelee.
Neuvosto-Virossa oli keskiasteen filmikoulutus. Leningradissa oli alan tekninen ja Moskovassa alan taiteellinen korkeakoulutus.
- Nyt koulutus on nolla, Lokk sanoo.
Tallinnan opettajankoulutuslaitoksella on elokuva-alan opetuksen osasto,
mutta se toimii lähinnä opettajien kutsumuksesta.
- Minäkin opetin siellä hetken, mutta en perhesyistä voi tehdä työtä palkatta
enkä voi opettaa ilman elokuva-arkistoa, Lokk luonnehtii.
Hän muistuttaa, että esimerkiksi kuvaajat eivät pääse opetusaikanaan tekemisiin elokuvakameroiden kanssa, koska opettajankoulutuslaitoksella ei ole rahaa välineisiin.
- Tilanne on kauhean surullinen, koska opetus on kaukana ammattimaisuudesta, Lokk sanoo.
Virossa on sukupolvien välinen tiedonsiirto myös katkennut. Neuvostoajan ammattilaiset on täysin työnnetty syrjään. Puolikoulutetut ja puoliammattilaiset ovat vallanneet elokuva-alan.
- Olotila on kriittinen. Tungos elokuvaa oppimaan on suuri, mutta
lahjakkailla ohjaajilla ei ole tilaa. Puoliammattilaiset eivät pidä mistään niin lujasti kiinni kuin siitä, että lahjakkuudet eivät pääse esille, Lokk väittää.
Valtio likvidoi
elokuvan
Koulutuksen puutteen lisäksi virolaisen elokuvan ongelmana on jakeluverkon puute. Neuvostoaikana Virossa toimi 600 elokuvateatteria. Jäljellä on enää 20. Valtaosa kaupungeista ja kunnista on vailla elokuvateatteria, koska kiinteistövälittäjät ovat muuttaneet ne jo kauan sitten rahaksi.
- Viron tulisi etsiä esimerkkiä Norjasta, missä valtio rakentaa maaseudulle kunnallista elokuvaverkkoa, Lokk sanoo.
Hän pitää naurettavana Viron kulttuuriministeriön 20 000 euron tukea elokuvien levitykselle.
-Viro on ensimmäinen maa maailmassa, joka likvidoi elokuvan, Lokk ennustaa.
Kuva: Albert Truuväärt
Kuvateksti: Euroopan Elokuva-akatemian jäsen Tiina Lokk pitää kulttuuriministeriön heräämistä tärkeänä Viron elokuvan tulevaisuudelle.