Hariri, Jushtshenko, Politkovskaja....

(Julkaistu Journalisti-lehdessä 3.11. 2006 otsikolla:
Politkovskaja-myytti Venäjän ulkopuolelta
Otsikon muutos Journalisti-lehden)


Suomalaiset Moskovan kirjeenvaihtajat epäonnistuivat kahdessa asiassa. He eivät onnistuneet välittämään Suomeen tietoa siitä, miksi Anna Politkovskaja oli täysin yhdentekevä venäläisille ja toiseksi, minkälaisia spekulaatioita venäläisissä lehdissä esitettiin hänen murhaajistaan.
Mediassa syntyy välillä omituisia ilmiöitä. Joku asia on ulkomailla tärkeä, mutta maan sisällä sillä ei ole juurikaan katetta. Kun amerikkalainen lehti, The Washington Post julkaisi vuonna 2005 Suomesta artikkelin, lehden internetpalstoilla syntyi kiivas keskustelu pakkoruotsin asemasta Suomessa. Suomalaiset dissidentit käyttivät vapaan maailman vapaata lehdistöä kertoakseen, kuinka Suomessa sorretaan pakkoruotsin vastustajia. Amerikkalaisesta näkökulmasta näytti, että Suomen pahin ongelma on pakkoruotsi ja sen vastustajia vaiennetaan Suomessa. Suomalaisessa todellisuudessa asiasta ei juurikaan keskustella, koska pakkoruotsi on valtaosalle suomalaisista täysin yhdentekevä kysymys.
Vastaavalla tavalla Anna Politkovskaja edusti lännessä asioita, joilla ei ole venäläisessä todellisuudessa katetta. Myyttiä hänen sensuroinnistaan rakennettiin ennen kaikkea Venäjän ulkopuolella.

Käsialan
tunnistaa

Maailmalla on tapahtunut viime vuosina kolme samanlaisella käsikirjoituksella tehtyä selvittämätöntä rikosta: Ukrainan presidenttiehdokas Viktor Jushtshenkon myrkyttäminen, Libanonin ex-pääministeri Rafik al-Haririn murha ja nyt toimittaja Anna Politkovskajan murha. Yhteistä näille ”provokaatioille” on se, että ne ovat saaneet tietyn tahon näyttämään heti syylliseltä. Haririn murhasta epäiltiin heti Syyriaa, Jushtshenkon myrkyttämisestä Venäjää ja Politkovskajan kohdalla mennään jo suoraan presidentti Putiniin. Kaikissa tapauksessa voi kysyä, onko tämä ilmeinen epäilyksen kohde oikea syyllinen.
Venäläinen Kommersant-lehti lähti hakemaan Politkovskajan murhaajaa Putinin vihamiehistä. Ensimmäisenä vastaan tuli Putinin kilpailija ja venäläisen lehti-imperiumin entinen omistaja, Lontoossa maanpaossa elävä Boris Berezovski. Berezovskin tappiota Venäjän sisäisessä valtataistelussa ja lehti-imperiumin kukistumista seurattiin lännessä kuin vapaan lehdistön kuolemaa Venäjällä. Hän jos kuka ymmärsi Anna Politkovskajan arvon marttyyrinä lännen lehdistössä. Venäjän sisällä tätä ei ymmärretty.

Hollywoodkin
epäilee jo

Berezovskin rahoilla voisi palkata kenet tahansa palkkamurhaajaksi. Mielenkiintoinen kysymys onkin, kuka tekee likaisen työn? Työn taitavuus viittaa perinteisiin epäiltyihin, FSB, CIA, MI6 ja Mossad. Ukrainan ja Libanonin tapausten samankaltaisuus saakin salaliittoteoreetikon kysymään, voisiko Berezovski olla myös näiden attentaattien takana.
George Clooneyn tähdittämä, entisen CIA-agentin Robert Baerin kirjaan löyhästi pohjaava Syriana-elokuva esitti mielenkiintoisen näkökulman CIA:n taustalla vaikuttavista voimista. CIA ei ehkä ole enää poliittisesti ja demokraattisesti valittujen organisaatioiden valvonnassa. Etniset pakolaiskomiteat toimivat CIA:n operaatioiden eräänlaisena hallintoneuvostona. Taistelussa lähi-idän öljystä Syriana-elokuvassa tappotilauksia CIA:lta teki Yhdysvaltain talouseliitti. Ilmeistä on, että Berezovskilla, Venäjän juutalaisena oligarkkina on suhteita myös Yhdysvaltojen talouseliittiin. Mutta mikä on hänen suhteensa CIA:han?
Jos taustalla on salaliitto, uhrit, Hariri, Jushtshenko ja Politkovskaja, on valittu erinomaisen ammattitaitoisesti. Kaikkia tapauksia yhdistää provokatiivisuus; ne onnistuvat operoimaan länsimedialla ja sen halulla nähdä Venäjä ja itä pahana. Tämä viimeksi mainittu ominaisuus kävi erityisesti Politkovskajalle kohtalokkaaksi. Länsimedian usko Politkovskajaan Venäjän vapauttajana ja Venäjän vapaan lehdistön viimeisenä puolustajana tappoi hänet.
Leena Hietanen
toimittaja, Tallinna