keskiviikko 27. toukokuuta 2009

Demokratiavajetta yli oman tarpeen

(Apartheid-katsaus viikko 22/2009)

Viron valitsema tapa valita mepit listavaalina lisää maan demokratiavajetta entisestään. Listavaalin heikkous näkyy siinä, että vaaleja käymättä on jo selvää, ketkä Virosta tulevat valituksi EU-parlamenttiin. Puolueiden kannatuksen tietäen keskustalta menee kaksi ehdokasta ja kolmelta hallituspuolueelta jokaiselta niiden listojen ykkösnimi. Ainoa jännitysmomentti on listojen ulkopuoliset yrittäjät. Protestiääniä näyttäisi mielipidemittausten mukaan ajautuvan riippumattomille ehdokkaille. Listavaalia on Virossa kritisoitu rajusti. Esimerkiksi keskustan puheenjohtaja Edgar Savisaar on vain ääniä keräämässä puolueelleen. Hänellä ei ole aikomustakaan lähteä Brysseliin. Virosta valitaan Brysseliin 6 edustajaa.
Viron sisäpoliittisen tilanteen kärjistyneisyydestä johtuen vaalikampanjaa käydään värikkäästi. Oppositiopuolue keskusta on levittänyt Tallinnassa venäläiskaupunginosassa Lasnamäellä kerrostalojen alaoville julisteita, joissa kerrotaan, että talo ei halua reformipuolueen propagandaa postiluukkuihinsa. Vastaavasti Tallinnan kaupunginjohtaja Edgar Savisaar on asentanut työhuoneeseensa webbikameran, jotta hänen toimiaan voi seurata suorana lähetyksensä läpi vuorokauden. Hänen työhuoneestaan löytyi ”lutikka” eli mikrofoni. Savisaar sarkastiseen tapaansa ilmoitti, ettei häntä kiinnosta, kuka häntä haluaa salakuunnella, suojelupoliisi vai lehdistö? Hän asensi kameran, että halukas saa äänen lisäksi myös kuvan.
Venäläisten hajaantuneisuus estää taas kerran heidän ehdokkaansa läpipääsyn. ETV2:n venäjänkielisessä televisioväittelyssä haastattelija aiheellisesti kysyi, eikö venäläiset halua varmistaa, että he saisivat oman edustajansa Brysseliin. Venäläisillä on kaksi listaa. Rkp:tä vastaava ”Venäläisten puolue Virossa” pyrkii Brysseliin parantamaan venäläisten asemaa Virossa. Samalla tavalla ”Yhdistynyt vasemmisto Virossa”- nimisen puolueen ykkösnimi, venäläinen Georgi Bistrov haluaa Brysseliin nopeuttamaan venäläisten kansalaisuutta Virossa. Virolainen politiikka olisi aivan toisenlaista, jos 250 000 venäläistä pääsisi Virossa mukaan poliittisiin prosesseihin. Riippumaton Dimitri Klenski korosti, että venäläisten on mentävä Brysseliin hoitamaan venäläisten asiaa, kun se ei onnistu Virossa.
Venäläisten hajaantuneisuus johtuu venäläisistä itsestään. ”Venäläisten puolue Virossa” haluaa yhdistää venäjää puhuvan kielellisen vähemmistön riippumatta poliittisesta maailmankatsomuksesta. Vasemmistossa oleva ”Yhdistynyt vasemmisto Virossa” on alun perin ollut virolaisten puolue. Nyt sen ovat valloittaneet venäläiset. Luokkatietoisuus on kadonnut ja tilalle on tullut pelkästään venäläisten kansalaisoikeuksien ajaminen Virossa. Se on karkottanut puolueesta virolaiset vasemmistolaiset. Venäläisten yhteistyökyvyttömyyttä estänee se, että Brysselin palkka houkuttelee yrittämään ykkösnimenä puolueiden puheenjohtajia tilanteessa, missä jo riittävän moni venäläinen saa äänestää.
Ohjelmassa mukana olleet kolmen hallituspuolueen edustajaa kertoivat pyrkivänsä Brysseliin hoitamaan Viron työttömyyttä. Kyynisesti he kertoivat venäläisille, että venäläisten kansalaisuus on kansallisen parlamentin asia, kun taas talouslama on globaali ja kuuluu EU-parlamentin kompetenssiin. Työttömyyshän iskee juuri venäläisiin, joten he ovat venäläisten asialla.
Suomalaisten europarlamentaarikkojen on aika pyrkiä kaikilla tavalla edesauttamaan, että tällainen pelleily loppuu.

tiistai 26. toukokuuta 2009

”Toimittajat lähtevät linnaan”-laki

Hesarin kulttuuritoimittaja Kirsikka Moring naureskeli Venäjän pyrkimyksille saada historian vääristelijät kuriin uuden historiakomission avulla. Moring ei artikkelissaan ”Venäjä opettaa naapureilleen historiaa” vielä ymmärtänyt sitä, että hyväksytyllä asetuksella Moringin tapaiset toimittajat lähtevät linnaan. Luvassa on maksimissaan viisi vuotta vankilaa.
Toimittajat joutuvat aina välillä natsimoodiin. Fasismi integroituu kieleen niin, että keskustelu muuttuu mahdottomaksi. Media oli edellisen kerran natsimoodissa Natsi-Saksassa. Natsi-Saksa oli avoin yhteiskunta. Hitler ei sulkenut lehtiä eikä karkottanut ulkomaisia kirjeenvaihtajia Berliinistä. Toimittajat katsoivat ”livenä” holokaustia näkemättä Hitlerin toimissa mitään kummallista. Se johtui siitä, että toimittajat olivat yhtä antisemitistisiä kuin ympäristönsä. Toimittajat käsittelivät kyllä juutalaisten kohtaloa, mutta otsikot kirkuivat: ”Juutalaisrottien kauppoja kivitettiin Münchenissä” ... ja niin edelleen. Toimittajat myös kysyivät saman kysymyksen kuin Hitler: ”Mitä Hitlerin tulisi tehdä juutalaisongelmalle?” Kukaan ei kysynyt, mitä tehdä Saksan fasismiongelmalle?
Antisemitismi ja russofobia ovat samanlaisia ilmiöitä. Suomessa russofobia on jo läpäissyt täydellisesti kaikki yhteiskunnan kerrokset, median erityisesti.
Historiaa vääristelemällä Virossa ja Latviassa perustellaan yhteensä 1,5miljoonan venäläisen jääminen ilman kansalaisuutta vuonna 1991. Kun Kirsikka Moring kirjoittaa, että Venäjä haluaa estää häntä kirjoittamasta Viron miehityksestä ja pakottaa hänet valehtelemaan, Moring on natsimoodissa. Hän haluaa laillistaa maailmalle 1,5 miljoonan ihmisen poliittisten ja kansalaisoikeuksien riiston. Hän haluaa puolustaa Baltian apartheidia. Hän piilottaa oman rasistisen maailmansa syyttämällä Venäjää hänen sanavapautensa rajoittamisesta. Uusi laki on vain Venäjän varoitus näille toimittajille. He syyllistyvät kiihotukseen kansanryhmää vastaan. Yhtenä päivänä he lähtevät linnaan.
Huomauttaisin, että Virossa käytetään ”miehitys” -sanaa synonyyminä Viron sosialistiselle neuvostotasavallalle. Moringin kirjoitus vahvistaa käsitystäni siitä, kumpi on tärkeämpi Viron apartheidille, Tarja Halonen vai Aatos Erkko? Kyllä se on Aatos Erkko.

sunnuntai 24. toukokuuta 2009

SUOMEN ANTIFASISTISEN KOMITEAN KANNANOTTO ANTONIN TAPAUKSESSA

Suomen poliittisen johdon on aika antaa perusteellinen selvitys siitä, mitä tapahtui niiden kolmen viikon aikana, joina 5-vuotias Anton Salonen piileskeli isänsä Paavo Salosen kanssa Pietarin konsulaatin seinien suojissa.

Suomessa on esitetty, sekä mediassa, että ulkoministeri Aleksander Stubbin suulla, että suomalaiset eivät tehneet Venäjällä mitään laitonta. Paavon ja Antonin vaikeudet rajalla johtuivat vain siitä, että Venäjän alemmat virkamiehet eivät noudattaneet Venäjän lakia. On väitetty, että Venäjä yleensäkään ei ole oikeusvaltio vaan viranomaiset säännöllisesti viis veisaavat laista.

Presidentti Tarja Halonen on tiennyt konsulaatin piileskelijöistä kolmen viikon ajan. Neljä ministeriä oli keskustellut isän kanssa. Ilmeisesti hallituksessa asiaa on seurannut kokonainen kriisiryhmä. Miksi siis Suomen poliittinen johto ei ottanut yhteyttä Venäjän poliittiseen johtoon ja vaatinut Venäjän lain noudattamista ja isän ja pojan välitöntä palauttamista Suomeen? Jos poliittiseen johtoon on oltu yhteydessä, olisi siitä aika kertoa nyt! Onko Suomesta oltu yhteydessä edes Venäjän viranomaisiin?

Nyt syntyy vaikutelma, että Suomen poliittinen johto päätti hoitaa asian oman käden oikeudella salaa Venäjän viranomaisilta. Konsulaatin viranomaiset valehtelivat myös Suomen kansalainen Rimma Saloselle tämän tiedustellessa poikansa olinpaikkaa. Itse asiassa kyse ei ole vain vaikutelmasta. On ilmeistä, että Suomen poliittinen johto on halunnut määrätietoisesti hämätä Venäjän viranomaisia ja tukea Venäjän lain vastaista toimintaa.

Jos suomalaiset eivät tehneet mitään rikollista, miksi Stubb ei hoitanut asiaa kuntoon Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrovin kanssa?

Vaadimme selvitystä siitä, milloin Suomi oli ensimmäisen kerran yhteydessä Venäjän ulkoministeriöön Pietarin konsulaatin ongelmista? Oliko Suomen hallitus tietoinen Venäjällä tapahtuvan toiminnan laittomuudesta?

Vaadimme myös selvitystä siitä, kuka hoiti yhteydenpidon Pietarin konsulaatin ja hallituksen välillä. Keneltä hallituksen ministerit saivat tietää laittomasta rajanylityksestä ja lapsen salakuljetuksesta sen tapahduttua?

Selvitystä on vaatinut myös Venäjän ulkoministeriö. Suomen ulkoministeri ei voi vähättelyllä ja vaikenemalla poistaa Suomen ja Venäjän suhteita jäytävää kiistaa. Diplomaattinen kiista ei ole ohi, ennen kuin Venäjä sanoo, että se on ohi.


Suomen antifasistinen komitea

perjantai 22. toukokuuta 2009

Viron apartheid näkyy lapsikaappauksessa

(Apartheid-katsaus viikko 21/2009):

MTV3:n uutisissa kerrottiin Antonin äidin haastattelussa virheellisesti, että "lapsen huoltajuus määrättiin avioeron jälkeen isälle." Antonia ei ollut vielä siitettykään, kun pari erosi. Avioero on tapahtunut vuonna 2002. Anton on syntynyt lokakuussa 2003. Lapsen synnyttyä eronnut pari sopi yhteishuoltajuudesta. Äiti  Rimma vei Antonin Venäjälle viime vuonna ilman isän suostumusta. Riitatilanteissa tällaisissa tapauksissa oikeudessa automaattisesti määrätään äiti menettämään huoltajuutensa ja isästä tulee yksinhuoltaja.  
Huolestuttavaa, että näin arkaluontoisessa asiassa toimittajat esittävät vääriä tietoja vielä tässä vaiheessa uutisointia, kun teema on jo viikon myllännyt mediassa. MTV3 oli jo sentään löytänyt haastateltavaksi Rimman, mutta häntäkin esiteltiin vain vahvistamaan isän tarinaa. Toivottavasi uutisissa tulee tilaa korjata virhe, koska virhe oleellisesti vahingoittaa äidin mainetta.
Suomalainen media ja erityisesti nettikeskustelu on niin puhtaan russofobista, että vaikuttaa siltä kuin kirjoittajat ovat valinneet isän puolen vain purkaakseen ”ryssävihaansa”. Voin ymmärtää enää konsuli Simo Pietiläisen motiivia osallistua tähän ryöstöretkeen vain isän uhkauksen muistaen: ”Elävänä me ei venäläisille jäädä.” Ilmeisesti konsuli on pelännyt pienen pojan hengen puolesta ja päättänyt toimittaa pojan elävänä Suomeen.
Safkalle tämän tapauksen tekee tärkeäksi se, että se joka käänteessään muistuttaa meidän teemoistamme. Suomalainen russofobia kumpuaa Suomen tuesta Viron apartheidille. Ne ovat saman kolikon kääntöpuolet. Vironvenäläinen Rimma on tämän virolaisen etnisen puhdistuksen näyte, miten Virosta kammetaan vähemmistöä ulos maasta. Usein näille ihmisille avioliitto ulkomailla on matkalippu tulevaisuuteen. Päästäkseen Virosta pois nämä naiset ovat usein valmiita menemään naimisiin itseään parikymmentä vuotta vanhemman miehen kanssa.
Isän motiivit tässä taistelussa ovat minulle hämärät. Hän on isoisän iässä ja voisi toteuttaa luontevasti lapsirakkauttaan varmastikin myös omien lastenlastensa parissa. On tietenkin loukkaavaa, jos tuntee tulleensa hyväksi käytetyksi rakkaudessa. Minusta on luonnollista, jos äidillä on symbioottinen suhde tuon ikäiseen lapseen, mutta isän kohdalla se ihmetyttää.

Taustaa:
Anton Salonen kaapattiin Venäjältä 12.04. 2009 äitinsä Rimma Salosen sylistä. Isä Paavo Salonen oli tehnyt Anton-pojasta katoamisilmoituksen ja syytti äitiä laittomasta lapsen maasta viennistä ja lapsikaappauksesta. Paavo Salonen salakuljetti lapsen Suomeen Pietarin konsulaatin työntekijän avustuksella. Konsuli Simo Pietiläinen piilotti lapsen ja isän diplomaattiautonsa takakonttiin ja kuljetti parivaljakon rajan yli Suomeen. Isä ja lapsi ennättivät piileskellä Pietarin konsulaatissa kolme viikkoa. Vironvenäläinen Rimma ja Paavo Salonen tapasivat Virossa 1994. Avioliitto solmittiin Suomessa 1997. He erosivat vuonna 2002. Anton syntyi lokakuussa 2003.
Venäjä on jättänyt nootin Suomelle Antonin kaappauksesta pyytäen muun muassa tietoa suomalaisen diplomaatin osuudesta lapsen salakuljetukseen Suomeen.

keskiviikko 20. toukokuuta 2009

Ministeri ei voi kaatua Venäjään

Amerikkalainen kirjailija Truman Capote on innoittanut toimittajien työhön selkeän ohjeen: ”Don´t get emotionally involved.” Eli ei saa sitoutua jutun kohteisiin tunteella. Capote teki kirjansa ”Kylmäverisesti” niin tunteella, ettei sen koommin kyennyt kirjoittamaan mitään. Minun tietojeni mukaan tähän samaan ansaan lankesi Pietarissa lapsikaappauksia hoitanut konsuli Simo Pietiläinen. Hän oli hoitanut Antonin tapausta niin sitoutuneena tämän isän tunteisiin, että ymmärrettyään Antonin isän joutuvan Venäjällä vankilaan mahdollisesti jopa 15 vuodeksi ja kuolevan siellä, teki omat johtopäätöksensä. Ilman toimintaohjetta.
Johan Bäckman on omilla kirjoituksillaan paljastanut, miten heikossa kantimissa suomalainen journalismi on. Johan B. on käytännössä kyennyt tuottamaan asiaan aina uuden käänteen ja vastannut uusista paljastuksista. Venäjän nootin jälkeen on selvää, että joku lähtee. Lähteekö konsuli Olli Perheentupa vai ulkoministeri Aleksander Stubb, sen ratkaisevat toimittajat paljastuksillaan. Isä ja poika olivat kolme viikkoa konsulaatin tiloissa, joten on selvää, että erilaisia keskusteluja on käyty. Valtionjohto on sekaantunut asiaan, mutta miten? Se pitäisi toimittajien selvittää. Jos ne viitsisivät, mutta kun eivät viitsi.
Ilkka Kanerva oli edellinen kokoomusministeri, jonka toimittajat kaatoivat. Kanerva kuuluu Paavo Väyrysen kanssa niihin viimeisiin mohikaaneihin, jotka eivät ole kompromentoineet itseänsä idän suhteen. Kumpikaan ei puhu pahaa Venäjästä tai sen menneisyydestä Neuvostoliitosta. Koko toimittajakaarti ei mitään muuta osaakaan. Kanerva edusti toimittajille niin sanottua suomettunutta Suomea, joka oli saatava ulos. Sen sijaan Aleksander Stubb on ilmoittanut, ettei hän edes käynyt koskaan Neuvostoliitossa. Toimittajien maailmassa kansallinen etu ja kansallinen turvallisuus vaatii nyt, ettei ministeri kaadu Venäjään. Sen takia he vaikenevat Anton-skandaalin eivätkä tutki, kuka tiesi, mitä tiesi ja millaisia ohjeita antoi....
Skandaalin vakavuus paljastuu vasta sitten, kun nähdään, tuleeko Putin kylään? Ilman tankkeja, valtiovierailulle.
Siteeraan lopuksi ystäväni Petri Krohnin lausahdusta: ”Tisu ja pilu voi kaataa ministerin, Venäjä ei!”

Anton ja Viro

Olen yhtä shokissa ja masentunut kuin valtaosa Johanin ihailijoista ja vihaajista, jotka jäämme nyt ilman jokapäiväistä piristettämme tai kiukkukohtaustamme. Uuden Suomen blogipalvelu menetti valovoimaisen ja loistavan kirjoittajan. Valtakunnan ykköshärnääjän. Johan kirjoittaa tyylilleen uskollisesti niin, että ottaa aina puolustaakseen yhden totuuden. Johan jatkaa Antonin tapauksen seuraamista omassa eurovaaliblogissaan: http://johaneurovaali.blogspot.com/.
Kiitän kovasti kommenteista, jotka ovat nyt ajautuneet sivuilleni ilmeisesti silkasta ikävästä Johania kohtaan. Kiitos myötätunnosta. Uuden Suomen säännöt olivat selvät. Kolme varoitusta ja ulos. Johan käytti pelotta kaikki kolme. Safkalle Uusi Suomi on ollut äärimmäisen tärkeä kanava esitellä ajatuksiamme. Käytännössä meidän pää-äänenkannattajamme, mikä on tietenkin hyvin sympaattista erikoista, kun edustamme niin ääripäätä Suomessa.
Anton omalla kohtalollaan sivuaa Viroa ja Safkaa. Hänen Rimma-äitinsä on vironvenäläinen, joka on mennyt naimisiin itseään 20 vuotta vanhemman suomalaisen miehen kanssa päästäkseen pois Virosta, järjestelmästä, jota syytämme apartheidiksi. Olemme kritisoineet myös suomalaisten sekaantumista Viron ortodoksikirkon asemaan. Sen sotkun laineet lyövät nyt Suomeenkin. Safka vastustaa uskonnolista vainoa ja muukalaisvihaa, joka ilmenee Suomessa russofobiana.
Kannustakaa ja äänestäkää Johania, loistavaa soturia, jonka suuta ei internetin maailmassa enää kukaan voi tukkia.

tiistai 19. toukokuuta 2009

Lenin ja Stalin uskonpuhdistajina

Neuvostoliiton yksi suuria saavutuksia oli kristillisyyden kitkeminen. Asia lähti liikkeelle Leninistä ja Stalinista. He näkivät uskovaisissa vaarallista ”lahkolaisuutta”, samoin kuin pienen Anton-pojan isä Paavo Salonen ja Johan Bäckmanin blogissa riehuvat suomalaiskansalliset kiihkoilijat. Uskovaiset rukoilevat, veisaavat virsiä, tekevät ristinmerkkejä, pitävät hartausharjoituksia. Papit ovat hyvin tärkeitä henkilöitä uskoville. Seurakunnissa uskovaiset naiset mielellään tapaavat sielunpaimentaan, joka usein on mies. Ulkopuolisesta tämä näyttää pelkästään jumalattomalta menolta, jos ei pedofilialta niin ainakin seksuaaliselta ahdistelulta.
Suomalaisessa uskonnollisessa kulttuurissa olemme jo tottuneet siihen, että meidän luterilaisemme ja ortodoksimme ovat ateisteja. Eihän ne mitään oikeita uskovaisia ole. Voimme luottaa siihen, että kirkollisessa hierarkiassa virkaa toimittavat henkilöt arkkipiispasta alaspäin eivät ole oikeasti ”uskossa”. Pienen Anton-pojan äidin uskonnollisuudesta on tehty kummajainen. Sen avulla Suomi purkaa taas kerran russofobiaansa, rasismiansa ja pelkoaan ortodoksista uskoa kohtaan. Kaikki tämä vain sen takia, että joku käy kirkossa, joka on tsasouna.
Suomalaisten natsien tapaan Lenin ja Stalin olivat sitä mieltä, että uskonto on myrkkyä kansalle. Eurovaaliehdokkaana olin kuvitellut vastustavani Euroopan parlamentissa kaikenlaista uskonnollista vainoa, erityisesti Virossa ja Suomessa venäläisiin ortodokseihin kohdistuvaa vainoa. Ehkä täytyy palata takaisin Leninin ja Stalinin linjalle ja ryhtyäkin vaatimaan lopullista kristillisyyden kitkemistä maailmasta.

maanantai 18. toukokuuta 2009

Pronssisotilas kummittelee yhä

(Apartheid-katsaus viikko 20/2009)

Virolaisen taiteilija Kristina Normanin valmistama kopio pronssipatsaasta toi myrskyn vesilasiin. Taiteilija sijoitti kultavärillä maalatun patsaan kokoisen jäljennöksen sen alkuperäiselle paikalla Tõnismäelle voiton päivänä. Teos on osa hänen työtään Venetsian biennaalia varten. Norman on kaksikielinen ja halusi ilmaista oman kannanottonsa patsaaseen. Paikalle tullut poliisi luuli patsasta aluksi Yövartio-liikkeen provokaatioksi. Poliisi poisti patsaan, mutta luovutti sen myöhemmin taiteilijalle takaisin. Norman sai kirjallisen huomautuksen. (PM 12.05.2009)
Hovioikeus vapautti kahden vuoden takaisista pronssimellakoista syytetyt Dmitri Linterin, Maxim Revan, Dimitri Klenskin ja Mark Sirokin. Hovioikeus päätyi samalla kannalle Tallinnan kaupunginoikeuden kanssa, että mellakat syntyivät spontaanisti ilman ulkopuolista järjestelyä. Syyttäjä on luvannut valittaa korkeimpaan oikeuteen. (PM 13.05.2009)

torstai 14. toukokuuta 2009

EU:n ja Venäjän viisumivapaudesta

Julkaistu ensin:
http://leenahietanen.blogit.uusisuomi.fi

Tämän päivän murskauutinen Viron talouskasvun romahduksesta, -15,6 prosenttia, selkiyttää virolaisten päätä. Vain Latviassa menee vielä huonommin, laskua -18 prosenttia. Taloustieteilijöiden mukaan yli kymmenen prosentin talouslasku tarkoittaa käytännössä elämän pysähtymistä, moratoriota. Positiivisena uutisena kerrottiin, että Viro helpottaa venäläisten viisumien saantia. Viroon turismimatkalle haluavat venäläiset eivät enää tarvitse kutsua. Eesti Päevalehden toimittaja Andrus Karnau jopa vaatii samaa kuin Johan Bäckman: EU:n ja Venäjän välistä viisumivapautta. Viron tulisi Karnaun mukaan ottaa EU:ssa johtava rooli Venäjän viisumivapauden edistämiseksi EU:ssa. Viro saisi siten etulyöntiaseman idänkaupassa. Tosiasia on myös se, että ulkomaisista turisteista vain venäläisiä on Virossa ollut viime vuotista enemmän.

Entinen pääministeri, sataman omistaja ja logistiikkayrittäjä Tiit Vähi vaatii hallitustaan katsomaan pikaisesti karttaan. Sen sijaan että hallitus miettisi, miten lisätä vientiä Turkkiin, Viron tulisi ymmärtää paikkansa idän ja lännen välissä. Turha sanoakaan, ettei talouselämä ole koskaan halveksinut – ei Neuvostoliittoa eikä Venäjää. Valtion yrityksiä on kapitalismissakin. Yritysjohtajat suhtautuvat aina kunnioituksella omistajaan järjestelmästä riippumatta.

Viron viime vuosien tärkein vientituote on ollut historia. Historian vääristely ja russofobia myi hyvin vielä viime vuonna. Ensi vuonna ne joutuvat romukoppaan. Ennustan, että jo syksyllä virolaiset ryhtyvät käyttämään historian valheitaan vessapaperina. Ne voisi painaa jo valmiiksi pehmeälle paperille.

tiistai 12. toukokuuta 2009

Neuvostoliiton rikoksia osa 5.

http://leenahietanen.blogit.uusisuomi.fi

Joidenkin suomalaisten käsitykset neuvostoajan Virosta ovat niin harhaisia, että epäilen provokaatiota. Selvyyden vuoksi Virossa toimivat neuvostoaikana lehdistö ja televisio viron kielellä. Virossa olivat myös vironkieliset koulut, yliopisto jne. Rinnalla tosin venäjänkieliset koulut. Tarton yliopiston opetuksesta virallisesti 75 prosenttia oli vironkielistä, loput venäjänkielistä. Virolaiset korkeakoulutetut tuttavani ovat kertoneet, että Tartossa todellisuudessa opetettiin venäjän kielellä vain lääkäreitä ja oikeusoppineita. Heidän todelliseksi osuudekseen arveltiin noin 10 prosenttia, joten vironkielistä opetusta olisi ollut peräti 90 prosenttia. Yliopistossa helpointa oli päästä opiskelemaan viron kielen opettajaksi venäjänkielisiin kouluihin. Tällaiselle opintolinjalle Tallinnan opettajan korkeakoululaitoksessa oli vaikein löytää opiskelijoita. Niin vähän neuvostoaikana virolaisia kiinnosti opettaa venäläisille viron kieltä.

Neuvostoliitossa toisin kuin EU:ssa oli kulttuuribudjetti. Moskova rahoitti Viron teatterit, joita oli jokaisessa suuremmassa kaupungissa. Moskova rahoitti myös elokuvateatterit, joita oli neuvostoaikana parhaimmillaan yli 900. Nyt niitä on enää 13 koko Virossa. Elokuvateatteritarjonnasta vastaa suomalainen Rautakirja.

Neuvosto-Viron parlamentti toimi viron kielellä. Kansanedustajista venäjänkielisiä oli noin 30 prosenttia, joka vastasi hyvin heidän osuuttaan väestöstä. Heille tulkattiin venäjäksi vironkielinen puhe. Tulkkauslaitteet poistettiin vasta vuonna 1992.

Totta on, että virolaiset miehet joutuivat armeijassa puhumaan venäjää. Siellä komentokieli oli venäjä. Käsittääkseni Suomen armeijassa se on suomi, ruotsinkieliset joutuvat tyytymään siihen. Tosi on, että osa virolaisesta talouselämästä toimi venäjän kielellä. Virossa olevissa strategisissa yrityksissä kuten satamissa, rautateillä, postissa jne. valtakieli oli venäjä. Pääosa virolaisten johtamasta talouselämästä toimi viron kielellä. Niin kuin se on Suomessakin. Ruotsalaiset leikkivät keskenään. Lika barn leka best.

Mikään ei ole niin vastenmielistä kuin se, että virolaiset kehtaavat väittää, että heitä sorrettiin kielellisesti ja kulttuurisesti Neuvostoliitossa. Virolaiset tietävät valehtelevansa ja valehtelevat silti.

maanantai 11. toukokuuta 2009

Kun suojelupoliisi soittaa...

(Julkaistu ensin Uuden Suomen eurovaaliblogissa.)

Virolainen toimittajapari Inno ja Irja Tähismaa järkytti eilen (la 9.5.2009) kuulijoitaan tarinallaan siitä, miltä tuntuu, kun poliisi takavarikoi toimittajan työvälineet, tietokoneen ja puhelimen. Kuulijoiden joukossa oli ystäväni, joka jälkikäteen tivasi, että eihän se tarina voinut olla totta! Muistin oman kokemukseni, mitä tuntuu, kun suojelupoliisi soittaa. Eräänä kesänä virolainen valokuvaajani soitti hätääntyneenä minulle Helsinkiin, että Viron suojelupoliisi haluaa keskustella hänen kanssaan minusta. Valokuvaaja kyseli ärtyneenä, tietääkö hän minusta kaiken, mikä hänen tuleekin tietää? Vastasin rehellisesti, että en keksi mitään, mitä hän ei tietäisi. Säikähdin niin hirveästi sitä puhelinsoittoa, että jouduin etsimään Helsingissä puistonpenkin, jolla istuin polvet vetelänä odottaen valokuvaajani soittoa. Hän soittikin takaisin ja kertoi helpottuneena, että suojelupoliisi oli vain kiinnostunut tuttavistani. ”Sinä kuulemma tiedät niin hyvin asioista”, hän kertoi. Hän oli antanut suojelupoliisille puhelinnumeroni. Suojelupoliisi kuulemma halusi soittaa minulle. Sitä soittoa olen odottanut tähän päivään saakka.
Kysymys oli kirkkokriisistä. Suojelupoliisissa oli luettu lehtiä. Siellä seurattiin samoja asioita virolaisessa yhteiskunnassa kuin minä. Pidin heidän kiinnostustaan työtodistuksena. Samalla hiukan ihmettelin suojelupoliisin käyntiä valokuvaajani luona, sillä yhteystietoni olivat täysin julkisesti saatavilla Viron ulkoministeriössä lehdistöosastolla. Jos heidän tarkoitus oli pelotella, sen he onnistuivat tekemään. Tosin vain hetkellisesti.
Säikähdykseni syy oli yksinkertainen. Pelkäisin suojelupoliisin voivan estää oleskelulupani jatkon. Kauppalehden päätoimittaja Lauri Helve oli joutunut kirjoittamaan suurlähetystöön, että työlupaani jatkettaisiin. Minulla oli asuntovelkaa, joten työpaikan menetys todella hirvitti. Enää tuollaisia pelkoja ei ole, joten suhteeni virkavallan puhelinsoittoihin on muuttunut yhdentekeväksi. Se ei silti tarkoita, että hyväksyisin kollegoihini suuntautuvan vainon.

perjantai 8. toukokuuta 2009

Poliittinen vaino Virossa

(Apartheid-katsaus viikko 19/2009)

Perinteisen Impressium- lehdistöfoorumin piti toimia eilen Tallinnassa Nordic Hotel Forumissa aiheena hiljattain kuollut Arnold Meri. Hotellin omistaja peruutti tilaisuuden viime hetkellä perusteena se, ettei se halua politiikkaa tiloihinsa. Erikoinen vastaus hotellilta, jonka tiloissa Viron hallituspuolueetkin pitävät omat seminaarinsa. Kaiken huipuksi hotelli tarjosi osallistujille pahoitteluna 40 kruunun (2,5 euron) illallista hotellin ravintolassa. Muistotilaisuudelle löydettiin pitopaikka aivan viime hetkellä. Se oli Venäjän suurlähetystö. Virossa syntynyt Komsomolskaja Pravdan toimittaja Galina Saposhnikova esitteli tilaisuudessa uutta kirjaansa ”Viron viimeinen sankari, Arnold Meri.” Ohjelmassa oli myös dokumenttielokuva Merestä.
Mieleen tuli Safkan yritys löytää tiloja Helsingistä antifasistien kokoukselle maaliskuussa, kun Finlandia-talo hyppäsi viime hetkellä alta. Samat natsit molemmilla puolen Suomenlahtea.
Viime viikolla virolaisen poliisivaltion otteita sai tuntea virolainen toimittajapariskunta Irja ja Inno Tähismaa. Poliisi teki tietoturvavaltuutetun pyynnöstä kotietsinnän toimittajaparin kotiin Rakveren kaupunkiin. Heiltä takavarikoitiin tietokoneet ja Innon kännykkä. Pariskunta pitää blogia, ”Irja ja Inno Kohvik”. He ovat varsin teräväsanaisia ja armottomia seurapiirikaunottarille ja politiikoille, erityisesti hallituspuolueille ja sen sisäministeri Jüri Pihlille. Virossa paperimedia on täydellisesti nyky-hallituksen äänitorvi. Oppositiolla, eli keskustalla ei ole muuta kanavaa kuin oma puoluelehti Kesknädal ja kaupunkilehdet. Nyt Tähismaiden on nähty palvelevan oppositiota. Sehän ei Virossa käy. Poliisi tulee ja vie tietokoneet. Se on toimittajalle katastrofi! Tähismaat eivät ole vieläkään saaneet työvälineitään takaisin.
Pariskunta kirjoittaa parhaillaan kirjaa Virossa poliisin ja suojelupoliisin väkivallan uhreiksi joutuneista ihmisistä. Erityisesti he keskittyvät mielipiteidensä vuoksi vainon kohteeksi joutuneisiin henkilöihin. Eräs sellainen on entinen Tallinnan apulaiskaupunginjohtaja Vladimir Panov, joka laitettiin kesken työpäivän käsirautoihin ja vietiin kuulusteluihin televisiokameroiden loisteessa. Syyte oli korruptioepäily. Vuosi oli 2003, maaliskuun 4. päivä. Panov oli tietenkin paitsi venäläinen, myös keskustapuolueen jäsen. Suomalaiset tiedotusvälineet, Helsingin Sanomat ja Yleisradio tekivät suuret uutiset keskustan korruptoituneisuudesta. Kun vuosia myöhemmin mies todettiin syyttömäksi, suomalaiset tiedotusvälineet eivät enää muistaneet koko tapausta. Tallinnan kaupunki on sen sijaan ryhtynyt viettämään maaliskuun neljättä päivää ”Vapaan yhteiskunnan päivänä”, muistutuksena poliittisesta vainosta Virossa.

P.S. Irja ja Inno Tähismaa kertovat kohtalostaan lauantaina Helsingissä Seurahuoneella kello 14 lähtien. Inno Tähismaa oli samaan aikaan taloustoimittajana virolaisessa talouslehti Äripäevassa, kun kirjoittelin Kauppalehteen. Olen hänelle velkaa monta otsikkoa.

torstai 7. toukokuuta 2009

Neuvostoliiton rikoksia osa 4.

Julkaistu ensin:
http://leenahietanen.blogit.uusisuomi.fi

Kuinka tultiin toisinajattelijaksi Neuvosto-Virossa? Kuuluisa näyttelijä ja Viron kansallisteatterin ohjaaja Mikk Mikiver pääsi vielä elinaikanaan toisinajattelijoiden harvalukuiseen joukkoon Virossa. Nyt jo edesmennyt näyttelijä on näytellyt muun muassa Rauni Mollbergin ohjaamassa elokuvassa Ystävät, toverit (1990).

Mikk Mikiverillä oli tunnetusti alkoholiongelma. Neuvostoliitossa työnantaja oli velvoitettu ohjaaman työntekijän alkoholistiparantolaan kolmannen varoituksen jälkeen. Mikiver joutui parantolaan. Samanaikaisesti Neuvostoliitto järjesti Unkarissa, Budapestissä suomalais-ugrilaiset heimopäivät. Virolaiset halusivat esittää kansalliseepostaan, Kalevipoikaa (Kalevipoeg). Ainoa, joka osasi eeposta ulkomuistista oli Mikk Mikiver. Hänet saatiin erikoisluvan avulla hoitolaitoksesta ulos ja lentokoneeseen. Kukaan ei huomannut vahtia häntä Aeroflotin koneessa, jossa tarjoiltiin ilmaista shampanjaa. Budapestiin saavuttaessa Mikiver oli jo niin humalassa, ettei häntä voitu päästää esiintymään. Mikiver on myöhemmin ylpeänä kertonut, kuinka Neuvostoliitto esti häntä esiintymästä heimopäivillä. Myös alkoholistiparantolaan hän oli joutunut siksi, että oli kansallisteatterin rappusilla huutanut, että alas Neuvostoliitto!

Todettakoon, että virolaiset arvostivat suurta näyttelijä ja ohjaaja Mikk Mikiveriä. Tämän tarinan kertonut mieshenkilö kertoi kirjoittavansa kirjaa virolaisista toisinajattelijoista. Hän ei ole vieläkään sitä kirjaa julkaissut.

Neuvostoliiton rikoksia osa 3.

(Julkaistu ensin http://leenahietanen.blogit.uusisuomi.fi/2009/05/06/neuvostoliiton-rikoksia-osa-3/)

Iltalehden kolumnisti Aarno Laitinen kirjoitti tapaamisestaan Lennart Meren kanssa 1980-luvulla, miten Meri ei sanallakaan puhunut Viron itsenäistymisestä. Neuvostoliitto oli silloin niin vahva, ettei sellainen tullut kenellekään mieleen. Jos Laitinen vielä tarkemmin muistelisi, Lennart Meri ei varmasti myöskään maininnut Viro olevan ”miehitetty” maa. Koko käsitettä ei tuolloin ollut vielä olemassa muualla kuin Yhdysvalloissa asuvien ulkovirolaisten mielissä.
Aarno Laitinen on viimeinen suomalainen toimittaja, jolla on muisti tallella ja hän käyttää sitä. Laitinen on kiinnostava hahmo senkin takia, että hän oli yksi Tamminiemen pesänjakajien (1981) kirjoittajista, päätekijä itse asiassa. Kirja oli sensaatio, poliittinen satiiri, niin sanotun suomettuneen Suomen pesänselvitys.
Tänä päivänä suomalainen media katsoo suomettuneisuuden olleen Neuvostoliiton sortotoimenpide Suomen kohtaan, siis Neuvostoliiton rikosta.
Todellisuudessa tuon ajan poliittinen sirkus oli pelkästään suomalaisten omaa käsialaa. Vaikka Neuvostoliitto oli läsnä politiikassa tuonaikaisen ”kotiryssäjärjestelmän” kautta, Moskovan korttia käytettiin sisäpolitiikan välineenä. Se oli suomalaisten omaa demokratiakehitystä. Suomalainen demokratiataso oli suomettuneena aikana huomattavasti korkeampi kuin se on nyt. Puolueita oli enemmän ja maassa oli aito oppositio.
Politiikka on noista ajoista mitätöitynyt. Samoin poliittinen journalismi. On naurettavaa lukea toimittajien Katja Boxbergin ja Taneli Heikan valituksia ”Lumedemokratia”-pamfletista, ettei Suomessa olisi tehty pesänselvitystä niin sanotusta suomettuneisuuden ajasta. Tamminiemen pesänjakajat oli sellainen. Niin rajua, että Laitinen sai kenkää. Ihailtavaa on vielä se, että toimittajat tekivät sen heti tuoreeltaan ajankuvana.
Olisi aika rehabilitoida Aarno Laitinen. Hänet tulisi palauttaa Hesariin päätoimittajaksi. Laitinen muistaisi, että Viron sosialistinen neuvostotasavalta oli olemassa. Suomenlahden etelärannalla ei ollut mitään Palestiinan tapaista miehitettyä maata. Hän antaisi potkut jokaiselle Hesarin toimittajalle, joka erehtyy kirjoittamaan Viron SNT:stä ”neuvostomiehityksenä”. Laitinen huomaisi pian, että hän olisi Suomen vasemmistolaisin päätoimittaja. Jopa Tiedonantajan päätoimittaja Erkki Susi kysyy Martti Turtolalta, miehitettiinkö Viro?
Suomalaisen median tila on katastrofaalinen. Toimittaja, jolla on muisti tallella, joutuu vielä vasemmalle Tiedonantajastakin.

maanantai 4. toukokuuta 2009

Neuvostoliiton rikoksia osa 2.

(Tämä kirjoitus on julkaistu ensimmäisenä Uuden Suomen vaaliblogissa
http://leenahietanen.blogit.uusisuomi.fi/)

Selvennän varmuuden vuoksi, mitä virolainen tarkoittaa, kun hän sanoo neuvostoajasta, että se oli aikaa, kun ”oltiin jumalten kanssa podiumilla”. Olen ymmärtänyt, että lukijani eivät varmasti ole äänestäjiäni, joten voin olla rehellinen. Olen varastanut lausahduksen virolaiselta olympiavoittaja Erika Salumäeltä. Hän on voittanut olympiakultaa sekä Neuvostoliiton että itsenäisen Viron joukkueessa. Häneltä kysyttiin eräässä radio-ohjelmassa, kumpi kulta hänelle oli merkittävämpi, Neuvostoliiton vai Viron? Salumäe vastasi, että Neuvostoliiton. Hän perusteli sitä sillä, että jo lähtiessä Moskovasta Souliin hän tiesi olevansa jotakin. Neuvostoliiton olympiajoukkueen lentokonetta saatteli Mig-hävittäjät. Kun lentokone laskeutui Soulin kentälle, urheilijat kävelivät punaista mattoa pitkin terminaaliin. Heillä oli erikseen vastaanottoseremoniat, erityiskohtelu olympiakylässä, he olivat sankareita ennen kuin olivat kilpailleet ensimmäistäkään kilpailua. Kun kisojen avajaisissa Neuvostoliiton joukkue astui Soulin stadionille, koko 60 000 -päinen katsomo nousi seisomaan ja huusi hurraata. Salumäen mielestä se oli hetki, kun hän tunsi, että he olivat jumalia, jotka olivat laskeutuneet maan päälle. (Tämän saman kohtelun sai tietenkin Yhdysvaltain joukkue.) Olympiakullan voitto Neuvostoliiton joukkueessa oli myös niin iso asia, että Salumäen mukaan hän tiesi ja tunsi koko ajan olevansa ”podiumilla”, jalustalla jo pelkästään televisiokameroiden määrästä. Vastaavasti, kun hän lähti Barcelonaan, hän joutui itse kantamaan polkupyöränsä reittikoneeseen Helsingissä, etsimään taksin Barcelonassa ja olympiakylässä ketään ei kiinnostanut hänen olemassaolonsa. Televisiokamerat eivät edes seuranneet hänen palkintoseremonioitaan niin, että Virossa olisi nähty hänen kultamitalin pokkauksensa. Hän tiesi voittaneensa olympiakultaa vasta Tallinnassa Raatihuoneen torilla järjestetyssä voitonjuhlassa.
Voin vakuuttaa, että 15 vuotta Viroa on vahvistanut minussa vain ja ainoastaan näkemystä, että virolaisilla ei ole pienintäkään syytä mustamaalata Neuvostoliittoa. Virolaisilla ei ollut mitään hätää Neuvostoliitossa. He voivat siellä erinomaisen hyvin. Muutkin kuin olympiamitalistit. Vain virolaisilla natseilla oli rankkaa.

sunnuntai 3. toukokuuta 2009

Neuvostoliiton rikoksista

(Tämä on julkaistu ensimmäisenä Uuden Suomen vaaliblogissa
http://leenahietanen.blogit.uusisuomi.fi/)

Viroa koskevaa nettikeskustelua ja erityisesti kommentteja seuratessa tulee mieleen, että olihan se Neuvostoliitto sittenkin rikollisvaltio. Neuvostoliiton rikoksista pahin oli se, että se nosti kaksi pientä kansaa Euroopan perslävestä maailmanhistorialliseen merkitykseen. Suomi ja Viro eivät sijaintinsa ja kokonsa puolesta olisi koskaan itse pystyneet omin voimin nousemaan maailmanhistorian valokeilaan, virolaiset suorastaan olivat mukana johtamassa maailmaa. Ei kai kukaan vakavasti asioihin suhtautuva henkilö voi kiistää sitä, että kun Viron todellinen historia kirjoitetaan, Viron ainoa merkittävä hetki maailmanhistoriassa ajoittuu juuri neuvostoaikaan. Neuvostoliiton rikos oli siinä, että nostamalla nämä pienet, syrjäiset kansat jumalten kanssa podiumille, ne ovat kadottaneet täydellisesti todellisuudentajunsa.
Kiinnostavaa oli lukea virolaisten analyysejä amerikkalaisten uusimmasta Venäjä-raportista. Nixon-keskus ja Harvardin yliopiston Belfer-keskus koostivat yhdessä USA:n ja Venäjän suhteita käsittelevän tiekartan, joka luovutettiin sekä USA:n presidentti Barack Obamalle että Venäjän presidentti Dimitri Medvedeville. Raportti korostaa, että parantaakseen suhteitaan Venäjään Yhdysvaltojen tulisi katsoa Baltian maat samalla tavalla Venäjän etupiiriin kuuluviksi kuin Georgia ja Ukraina. Virolaisia säikäytti seikka, etteivät amerikkalaiset muistaneet ollenkaan Baltian maiden kuuluvan Natoon. Tarton yliopiston politologian professori Andres Kasekamp luonnehti asiaa amerikkalaisten huolimattomuusvirheeksi.

http://www.postimees.ee/?id=112948
http://www.postimees.ee/?id=112950