sunnuntai 3. toukokuuta 2009

Neuvostoliiton rikoksista

(Tämä on julkaistu ensimmäisenä Uuden Suomen vaaliblogissa
http://leenahietanen.blogit.uusisuomi.fi/)

Viroa koskevaa nettikeskustelua ja erityisesti kommentteja seuratessa tulee mieleen, että olihan se Neuvostoliitto sittenkin rikollisvaltio. Neuvostoliiton rikoksista pahin oli se, että se nosti kaksi pientä kansaa Euroopan perslävestä maailmanhistorialliseen merkitykseen. Suomi ja Viro eivät sijaintinsa ja kokonsa puolesta olisi koskaan itse pystyneet omin voimin nousemaan maailmanhistorian valokeilaan, virolaiset suorastaan olivat mukana johtamassa maailmaa. Ei kai kukaan vakavasti asioihin suhtautuva henkilö voi kiistää sitä, että kun Viron todellinen historia kirjoitetaan, Viron ainoa merkittävä hetki maailmanhistoriassa ajoittuu juuri neuvostoaikaan. Neuvostoliiton rikos oli siinä, että nostamalla nämä pienet, syrjäiset kansat jumalten kanssa podiumille, ne ovat kadottaneet täydellisesti todellisuudentajunsa.
Kiinnostavaa oli lukea virolaisten analyysejä amerikkalaisten uusimmasta Venäjä-raportista. Nixon-keskus ja Harvardin yliopiston Belfer-keskus koostivat yhdessä USA:n ja Venäjän suhteita käsittelevän tiekartan, joka luovutettiin sekä USA:n presidentti Barack Obamalle että Venäjän presidentti Dimitri Medvedeville. Raportti korostaa, että parantaakseen suhteitaan Venäjään Yhdysvaltojen tulisi katsoa Baltian maat samalla tavalla Venäjän etupiiriin kuuluviksi kuin Georgia ja Ukraina. Virolaisia säikäytti seikka, etteivät amerikkalaiset muistaneet ollenkaan Baltian maiden kuuluvan Natoon. Tarton yliopiston politologian professori Andres Kasekamp luonnehti asiaa amerikkalaisten huolimattomuusvirheeksi.

http://www.postimees.ee/?id=112948
http://www.postimees.ee/?id=112950

2 kommenttia:

Renna-Maria kirjoitti...

Virolaisille omassa erittäin pienessä maassa ja suomalaisille omassa pienessä maassa on täysin vieras ajatella, että pitäisi nousta maailmahistorian valokeilaan. Meille riittää täysin hyvin jos saamme olla itsenäisinä valtioina oma itseämme. Raamattukin sanoo että Jumalalle on tasavertaisesti rakkaat niin isot että pienet. Pienikin maa saa olla suuri. Virolaisille on ilo, että olympiakulta Erika Salumäe sai edustaa Viroa eikä Neuvostoliittoa. Jo tsaarinaikana oli Virossa huomattavasti enemmän lukutaitoisia kuin Venäjällä. Meillä oli ensimäisen itsenäisyytemme aikana korkea eurooppalainen kulttuuri. Kunnes tulit "kultturin tuojat" ...
Venäjä on suurvaltio ja käyttäytyy kuin suurvaltio. Se näkyy olevaan KGBtaustaisen pääministerin sanoma. Miksi suurvaltio ei pysty parantamaan oma kansalaisten hyvinvointia? Suurisieluisen venäläisen naisen hätä näkyy tähän Suomen metsien asti. Suomalainen kolleegani sai sähköpostin tuntemattomalta Moskovan takana asuvalta yksihuoltajaäidiltä. Noin 200€ pelastaisi heidät kylmästä, tarvitaan uunia. Pakkoavioittunut venäläisrouva ulkoilutta koira täällä Suomessa ikkunani alla ja itkee sala. Suomalainen mies luokkaa, mutta paluu köyhuuteen pelottaa. Jne. Jne.
Miksi siellä suurvaltiossa on niin huono elää?
Miksi vironvenäläisistä ja osseetteista on niin iso "huoli" kuin oma kansalaiset kerjäävät maailmalla?

Anonyymi kirjoitti...

Leena H.: "Neuvostoliiton rikoksista pahin oli se, että se nosti kaksi pientä kansaa Euroopan perslävestä maailmanhistorialliseen merkitykseen. Suomi ja Viro eivät sijaintinsa ja kokonsa puolesta olisi koskaan itse pystyneet omin voimin nousemaan maailmanhistorian valokeilaan, virolaiset suorastaan olivat mukana johtamassa maailmaa."

Niinpä niin korkeaa retoriikkaa. Missä perslävessä Suomi oli, josta Neuvostoliitto sen nosti maailmanhistorian valokeilaan? Talvisota oli maailmanlaajuisesti esillä tiedotusvälineissä. Siinä olet oikeassa. Silloin Suomi oli koko maailman huomion kohteena. "Suomi perslävessä!" Minua loukkaa tuollainen ilmaisu tästä maasta, jossa elän. Vastaava ilmaisu Venäjästä johtaisi vankilatuomioon, joten ole hyvä Leena varovainen kirjoituksissasi.
Mutta tuo virolaisten maailmaa mukana johtaminen ei oikein aukea. Vai onko kyse siitä, että Virossa elintaso oli 2-30-luvuilla korkeampi kuin Suomessa? Neuvostoliiton miehittäessä maan elinolosuhteethan putosivat kehitysmaiden tasolle jos ei allekin.