maanantai 8. lokakuuta 2007

Media ja kansallinen turvallisuus

Pressiklubilla 26.09.2007 Iltasanomien toimittaja Sakari Nupposen isännöimä Viro-ilta. Vieraina Viron entinen suurlähettiläs Jaakko Blomberg ja tohtori Pirkko-Liisa Rauhala.

Rettelöin Pressiklubilla. Yhteiskuntatieteiden tohtori Pirkko-Liisa Rauhala esitti käsittämättömän väitteen, ettei Virossa olisi venäläisten ja virolaisten välillä jännitteitä. Hän piti täysin normaalina tilannetta, ettei osalla venäläistä ole kansalaisuutta. Räjähdin hänelle. Pidin täysin ennen kuulumattomana, että korkeasti koulutettu tutkija ja tohtori ei edes hämmästele, että voi olla ensimmäisen, toisen ja ei minkään luokan kansalaisia. Syytin häntä epäkompetentiksi. Aiheutin myös hälinän epäsuoralla kysymykselläni: onko joku eri mieltä siitä, että Viro on rasistinen apartheid-valtio? Lähes kaikki nostivat kätensä ylös. Vain yksi lehtikuvaaja oli kanssani samaa mieltä. Olen tehnyt Hesarin aikana joskus hänen kanssaan yhteistyötä. Maikkarin Pertti Nyberg etunenässä nosti kätensä pystyyn erimielisyyden merkiksi. Ja tietenkin Jaakko Blomberg. Alan uskoa, että Suomi ei ainoastaan tue Viron apartheidia vaan myös rahoittaa sen.
Arvostelin myös sitä, että Viro kiinnostaa vain estofiileja ja että uutisointi on jäänyt estofiilien harteille. Se vääristää Viro-kuvan. Eriäviä näkemyksiä ei pääse edes esittämään lehtiin vakituisten kirjeenvaihtajien rinnalle. Tämä mediakritiikki oli tarkoitettu erityisesti Yleisradiolle ja Hesarille. Olen pitänyt Hesaria ja Yleä Viron apartheidin tärkeimpinä tukipilareina. Kun niiden toimittajat eivät näe mitään, Suomi ei tiedä mitään. STT sentään vaihtaa välillä kirjeenvaihtajia. Tämän hetkinen naistoimittaja on kaikkien aikojen maltillisin uutisoija. Hän ei käytä miehitys-sanaa. Ilmeisesti hän on oivaltanut, että Virossa sitä käytetään eräänlaisena hate-speechinä, kiihotuksena kansanryhmää vastaan. Sillä perustellaan venäläisten sorto. Toinen mielenkiintoinen muutos on konformisti Jarmo Virmavirran täyskäännös. Hänkin on luopunut miehitys-sanan käytöstä ja alkanut mukamas moitiskella Viroa. Suomessa ei ilmeisesti pysty menestymään Viron asiantuntijana, jos vain ihastelee. Entisenä päätoimittajana hän on tottunut kääntämään päätään kuin tuuliviiri.
Pidin valheellista uutisointia vaarallisena. Kerroin toimittajakollegoille, että kysymyksessä on lopulta Suomen turvallisuus. Naton läsnäolo estää eurooppalaisia arvoja toteutumasta Virossa. Apartheidia pidetään yllä Nato-jäsenyyden avulla. Tällä hetkellä Baltian Nato-jäsenyys kahdella hävittäjällä Liettuassa on hiukan kuin blanco shekki. Jos Suomi on Naton jäsen, sitten Baltiassa ovat myös Nato-joukot olemassa. Kun suomalaiset haluavat Natoon, ymmärtävätkö he joutuvansa myös puolustamaan Viron apartheidia? Voiko Suomen Nato-jäsenyys olla mahdollinen ennen kuin Viron apartheid puretaan?
Pronssiyön jälkeen venäläisillä oli slogan: Tapa virolainen, pidä maailma puhtaana fasismista. Kyynisesti voi sanoa, ettei Viron fasismi-ongelma ole enää Suomen murhe. Venäläiset hoitavat sen. Oleellista Suomen kannalta on, onko Suomi silloin Naton jäsen, kun virolaisten verilöylyt alkavat?

Tapahtui kauan sitten. Ulla-Maija Määttänen, Ylen kirjeenvaihtaja, heitti minut ulos juhlistaan, kun haukuin virolaisia toimittajia fasisteiksi. Itketin myös yhtä Viron ulkoministeriön naisvirkamiestä. Hän ei tiennyt, onko Nyky-Viro Neuvosto-Viron jatkajavaltio vai ei? Minusta se oli skandaali. Virolaisillahan ei ole mitään yhtenäistä käsitystä siitä, mistä nyky-Viro jatkuu; vuodesta 1918, 1939, 1991 vai vuodesta 1992. Mutta että ulkoministeriön virkamies vastaa viattomasti: ”Minä en tiedä.”
Mietin matkaani Kuubaan ja siellä haastattelemaani ulkoministeriön virkamiestä. Ei edes käynyt mielessä esittää hänelle kysymystä, onko Castro Batistan jatkaja vai ei? Kuubassa virkamiehet tietävät olevansa vallankumouksellisia. Tällainen maa kuin Viro, jossa ei tiedetä jatkumoa, on käytännössä vallankumouksellisessa tilassa oleva maa. Onkohan Virolla edes laillista hallitusta? Sen saisi selville pienellä kysymyksellä Viron pääministerille. Miten Viro suhtautuu vuonna 1961 pidettyihin natsioikeudenkäynteihin Neuvosto-Virossa? Tuolloin tuomittiin kuolemaan Ain-Ervin Mere, Viron suurin sotarikollinen ja koko keskitysleirijärjestelmän ja kuolemanleirien päävastuullinen. Häntä ei saatu koskaan tuomiolle, koska Englanti antoi hänelle turvapaikan. Kun Viro pitää kaikkea neuvostoaikaista rikollisena, onko hänen kuolemantuomionsa peruutettu? Jos sitä ei ole peruutettu, miksi sitten venäläisillä ei ole kansalaisuutta?

Ei kommentteja: