sunnuntai 28. lokakuuta 2007

Boikotti ja merimiehet

(Julkaistu Kauppalehdessä 2.3.1999)
Viron ay-liike syyttää Merimiesunionia yksinvaltaisista otteita
Laivasota kiihdyttää mieliä Virossa
KL TALLINNA
Viron ammattiyhdistysliikkeet ovat toistaiseksi hillinneet virolaisten intoa ryhtyä boikotoimaan suomalaisia tuotteita. Helsingin hovioikeuden päätös laillistaa Merimiesunionin boikotti Estonian Shipping Companyn (ESCO) laivoja vastaan herätti Virossa vaatimukset ryhtyä ”laivasodassa” vastaiskuun. Viron ammattiyhdistysten keskusliiton johtaja Raivo Paavo sanoo ratkaisua odotettavan maaliskuun lopulla, kun ITF (International Transport Workers Federation) pitää kokoustaan Tallinnassa.
”Pyrimme tekemään merimiesjärjestöjen kanssa yksimielisen julkilausuman, jonka avulla asiaa voitaisiin ratkoa ITF:n kanssa”, Paavo sanoo.
Viron ammattiyhdistysten keskusliitto lähtee siitä, että Suomen Merimiesunioni on rikkonut boikotilla kaikkia ay-perinteitä sivuuttamalla kokonaan virolaisen ay-osapuolen.
Kun suuri yleisö Virossa näkee laivasodan hyökkäyksenä Viron kansallisia arvoja vastaan, virolaiset merimiehet vaikenevat. Heille ESCO ei ole enää kansallinen yhtiö. Virolaiset merimiehet ovat myös jo yhtiön laivat jättäneet. ESCO:on ovat jääneet venäläiset merimiehet.
Tulkinnalle
tilaa
Viron merimiehet kuuluvat kolmeen eri järjestöön, joilla on erilainen näkökulma asiaan. Vesikuljetustyöläisten ammattiliittoon (Veetransporditöötajade aü) kuuluu noin sata merimiestä, jotka kaikki työskentelevät ulkomailla mukavuuslippulaivoissa. Se on syntynyt neuvostoajalla ja on ainoa, joka on ITF:n jäsen. Pääsihteeri Tarmo Multasen mielestä he olisivat se ainoa ammattiyhdistys, joka olisi voinut pyytää Suomen merimiesunionia boikotoimaan laivoja ja neuvottelemaan boikotin lopettamisesta. Järjestö ei ole sitä tehnyt.
Multasen mielestä ESCO:n tilanne on ITF:n kannalta vaikea, koska sen omistussuhteet ja Viron lipun käyttö jättävät tilaa tulkinnoille. ITF:n sääntöjen mukaan tietyn maan lipun alla seilaavien laivojen omistuksen ja kontrollin on oltava kansallisissa käsissä.
”ESCO:n kohdalla niin ei ole”, hän sanoo.
ESCO yksityistettiin vuonna 1997, jolloin yli 50 prosenttia siirtyi ulkomaisiin käsiin, ensin norjalaisille, jotka ovat jo myyneet osuutensa eteenpäin amerikkalaisille. Multanen toteaa, että ITF pitää sellaisia maita mukavuuslippumaina, jotka antavat ulkomaisten omistajien käyttää omaa laivarekisteriään.
”ESCO:lla ei olisi ITF:n mukaan oikeutta käyttää Viron lippua. On mahdollista tehdä tulkinta, etteivät laivat ole ns. puhtaita laivoja”, hän toteaa.
Multanen pitää ongelmana Viron lainsäädäntöä, joka vaarantaa Viron maineen mukavuuslippumaaksi. Hänen mielestään lainsäädännön muutoksilla laivarekisteri olisi puhdistettava.
Viron laivanvarustajaliiton pääsihteeri Enn Kreem pitää Multasen kantaa mahdottomana.
”Kuka tämän päivän maailmassa voi estää pääomia liikkumasta. Onhan Nokiakin jo ulkomaisessa omistuksessa oleva suomalainen yhtiö”, hän vetoaa.
Multasen suhde ESCO:oon on äärimmäisen hapan. Hän muistuttaa, miten yhtiöstä yksityistettiin 70 prosenttia 700 miljoonan kruunun (270 milj. mk) hintaan ja miten yhtiö ensi töikseen myi kuusi laivaa hänen arvionsa mukaan 42-48 miljoonan dollarin (220-270 milj. mk) hintaan.
”Uudet omistajat ovat tulleet tekemään rahaa. Sinä päivänä, kun Viron lipun käyttö ei ole heille suotuisaa, he vievät yhtiön mukavuuslippurekisteriin. Kukaan ei takaa siellä virolaisille merimiehille töitä puhumattakaan siitä että Eesti Merelaevandus (ESCO) meidän lippulaivastomme katoaa ”, hän sanoo.
Huonot
palkat
Viron riippumattoman merimiesammattiyhdistyksen (Eesti Sõltumatude Meremeeste aü) kanta kysymykseen lähtee palkasta. Liiton pääsihteeri Jüri Lember sanoo, että ESCO on huono palkan maksaja. Hänen järjestönsä perustettiin Estonian uppoamisen jälkeen. Sillä on jäseniä noin 950. Jäsenet työskentelevät pääsääntöisesti matkustajalaivoilla ja ovat kansalaisuudeltaan virolaisia. Matkustajalaivoilla palkat ovat huomattavasti rahtilaivoja parempia.
Järjestö on kehottanut ESCO:a aloittamaan palkankorotusneuvottelut jo viime syksynä, mutta Lember arvioi niiden viivästyneen boikotin takia.
”ESCO:n merimiehet ovat 90 prosenttisesti venäläisiä. Yli puolet heistä ei ole Viron kansalaisia ja he työskentelevät määräaikaisella työ- ja oleskeluluvalla. He ovat peloissaan työlupansa menettämisestä eivätkä uskalla esittää vaatimuksia”, Lember arvioi.
Hän katsoo Suomen Merimiesyhdistyksen paljastaneen palkkavaatimuksillaan itsensä.
”Jos he haluaisivat auttaa venäläisiä kollegoitaan, he eivät olisi koskaan asettaneet palkkavaatimuksia niin korkealle”, hän sanoo.
Koskaan ei
kysytty
Viron kolmas merimiesten ammattiyhdistys, Eesti Meremeeste Ametiühing (EMA) on järjestöistä suurin. Sillä on jäseniä 1100, joista ESCO:n omaan alajaostoon kuuluu 600 merimiestä. EMA:n pääsihteeri Valentin Nikitin luonnehtii omaa jäsenistöään seuraavasti:
”Meille kuuluvat venäläiset, eläkekerholaiset ja lossivahdit. Ne, jotka ovat pystyneet, ovat lähteneet töihin matkustajalaivoille tai ulkomaille”, hän sanoo.
Nikitinin mukaan hänen alajärjestönään olevan ESCO:n ammattiyhdistyksen olisi kuulunut istua neuvottelupöydässä Suomen Merimiesunionin kanssa. Sitä ei koskaan tapahtunut. Suomen merimiesunioni paljasti itsensä myös EMA:lle, sillä alajaoston edustajaa ei koskaan laskettu edes neuvotteluhuoneeseen, kun merimiesunioni ja ESCO kävivät neuvotteluja.
”Odotamme ITF:n kokousta”, Nikitin sanoo.
Muutosten
kipeys
Kaikki kolme virolaista merimiesyhdistystä lähtevät siitä, ettei Suomen merimiesunioni ole ajatellut hetkeäkään heidän parastaan. Niin Tarmo Multanen, Jüri Lember kuin Valentin Nikitin katsovat, että heidän järjestönsä tulee protestoimaan ITF:lle Suomen ammattiveljien tapaa hoitaa asiaa.
”Suomalaisten käyttäytyminen on ollut kiltisti sanottu typerää. Selvää on, että suomalaiset tuntevat kaikkein vähiten huolta virolaisten merimiesten palkoista. Tärkeintä on torjua kilpailija”, Tarmo Multanen sanoo.
Virolaisten kannalta kipeää tekee yksityistäminen. Se, mikä oli eilen oli virolaista, ei tänään ole sitä. ESCO:n laivat ovat seilanneet 15 vuotta reitillä Muuga-Helsinki-Aaarhus. Vaikeudet alkoivat jo viisi vuotta sitten, kun Finnacarries avasi saman linjan. Yksityistäminen ja ulkomaalaisomistukseen siirtyminen antoivat pikkusormen pirulle, joka on sitä käyttänyt. Tänään ESCO on poissa linjalta.
LEENA HIETANEN

Ei kommentteja: