Maaorjuuden loppu Virossa

(Julkaistu Turun Sanomissa 7.6.1998)
Mahtran päivän kestäneestä sodasta 140 vuotta
Talonpoikien kansannousua muistellaan Virossa
TS/Mahtra
Leena Hietanen
Mahtran talonpoikien kapina on virolaisten mielissä saanut symbolisen aseman. Päivän kestäneestä taistelusta on tullut virolaisten mielissä sota, jolla vahvistettiin kansallista heräämistä ja joudutettiin maaorjuuden todellista lopettamista.
Tallinnasta noin 50 kilometriä kaakkoon sijaitsevassa Mahtran kylässä on kapinan ympärille rakennettu talonpoikaismuseo. Museon johtaja Tiia Schmitte muistuttaa, miten Mahtran talonpoikien kapinaa on eri aikoina tulkittu eri tavalla. Välillä sitä on pidetty pelkkänä humalaisten päämäärättömänä riehumisena. Toisina aikoina Mahtran kapinan on nähty johtaneen jopa venäjän maaorjuuden lopettamiseen. Sen merkityksestä Viron oikeussysteemin kehittäjänä keskustellaan yhä.
Mahtran sodan käsite iskostunut virolaisiin ennen kaikkea Eduard Vilden samannimisen romaanin mukaan. Mahtra on virolaisten ”Täällä Pohjatähden alla”, missä romaanin tapahtumista on tullut todellisempia kuin historian faktoista.
Maaorjuus
jatkui
Pohjois-Virossa, Eestinmaan kuvernementissa talonpojat oli muodollisesti vapautettu maaorjuudesta jo vuonna 1816. Liivinmaahan kuuluvassa Etelä-Virossa maaorjuus lakkautettiin muutamaa vuotta myöhemmin 1819.
”Ihmisiä ei saanut enää vaihtaa eläimiin. Vahtikoirallakin saattoi olla paremmat olot kuin maaorjilla. Talonpojille ryhdyttiin antamaan myös sukunimiä”, Tiia Schmitte kertoo.
Yhtenä helpotuksena oli se, että talonpojat ryhtyivät maksamaan tiluksistaan rahallista vuokraa. Kartanonherralla oli kuitenkin edelleen oikeus määrätä muun muassa rangaistuksia talonpojilleen.
Pieksäjäisiä järjestettiin niin naisille kuin miehille. Tiia Schmitten mielestä maaorjuudesta ei oltu päästy eroon vielä käytännön tasolla.
Talonpoikien herännyt levottomuus pakotti vallanpitäjiä lieventämään säädöksiä ja vuoden 1856 talonpoikaislaki ei enää maininnut talonpojille aputyövelvoitetta. Kun aikaisemmin talonpojan oli tehtävä kartanon herralle tarvittaessa töitä Jürin päivästä Mihklin päivään, käytännössä siis koko kesä, nyt talonpoika sai keskittyä omiin peltoihinsa.
Mahtran Baltian saksalainen kartanon herra vaati kuitenkin talonpoikiaan keväiseen lannan ajoon, josta nämä kieltäytyivät ja tunnelmat kiristyivät.
Kartanon
poltto
Talonpoikien liikehdintää vuonna 1858 kuvastaa se, että pelkästään Eestinmaan kuvernementissa oli tuona vuonna 75 talonpoikien kapinaa.
Mahtran talonpoikien kieltäytyminen aputöistä sai liikkeelle talonpojat myös naapurikartanoista. Huhu kiiri ”sodan alkamisesta”. Kylän krouveihin kokoontui noin 700-800 talonpoikaa, jotka lähtivät rohkaistuneina kohti kartanon portteja. Aseinaan heillä oli hankoja, viikatteita ja seipäitä.
Heitä odotti kartanon suojaksi komennetut 50 Venäjän tsaarin sotilasta. Talonpoikien johtaja riuhtaisi portin auki, ryntäsi sotilaiden päällikön kimppuun ja repi tämän sotilasmerkit. Sotilaat saivat käskyn ampua. Talonpojista sai surmansa välittömästi seitsemän, neljä kuoli haavoihinsa myöhemmin. Talonpoikien ylivoima oli kuitenkin niin suuri, että sotilaat pakenivat. Talonpojat ryntäsivät kartanoon, aukaisivat viina-aitat ja sytyttivät kartanon tuleen.
Myöhemmin talonpoikia alettiin vangita naapurikartanoiden kellareihin, joista heidät siirrettiin Toompean vankilaan. Koska rangaistukseksi oli määrätty kuolemantuomio, useat talonpojat piilottelivat haavojaan ja osallisuuttaan kapinaan.
Helmikuussa 1859 tuomioita lievennettiin niin, että 41 talonpojalle määrättiin 50-1000 kepiniskua, 33 vietiin Siperiaan ja kaksi sai 20 vuoden pakkotyötuomion.
Vaikka kapinat loppuivat Mahtran tapahtumien jälkeen talonpoikien asemaa se ei enää huonontanut. Vuosisadan lopulla talonpoikien oli jo mahdollista ostaa tiluksiaan.
Vapaussodan
esitaistelu
Mahtran kapinan erikoisasemaa kaikkien muiden kapinoiden joukossa on Tiia Schmitten mielestä auttanut eniten se, että vuonna 1902 Konstantin Päts pyysi kirjailija Eduard Vildeä kirjoittamaan romaanin tapahtumista. Historiallisiin tositapahtumiin perustunut kaunokirjallinen teos ilmestyi jatkokertomuksena lehdissä, josta se nousi virolaisten tietoisuuteen.
Myöhemmin toinen virolainen presidentti, Jaan Tõnisson luonnehti Mahtran kapinaa Viron vapaussodan esitaisteluksi.
”Se on ollut esimerkkinä rohkeudesta ja taistelusta oikeuden puolesta”, Schmitte sanoo.
Myös neuvostoaika on kunnioittanut Mahtran tapahtumia. Baltian saksalaiseen aatelistoon kohdistunut kapina ei ollut ristiriidassa neuvostoideologian kanssa.
Mahtrassa juhlitaan tänä viikonloppuna kolmena päivänä Mahtran sodan 140-vuotismuistopäivää. Mahtraan on kokoontunut lähes 200 harrastajanäyttelijää Virosta, Norjasta, Tanskasta, Latviasta ja Liettuasta esittämään Mahtran sodan näytelmäversiota.