tiistai 16. lokakuuta 2007

Suomen verottaja hulinoi jo Virossakin

(Julkaistu Kauppalehdessä 20.09.1999)
SUOMEN VEROTTAJA
HULINOI JO VIROSSAKIN
Divecin johtaja katsoo Suomen verottajan tutkimuksissaan osallistuvan rikokseen
KL TALLINNA
Virolaisen konsulttiyhtiö Divecin johtajan, Erik Vallasten mielestä Suomen Verohallitus on osallinen rikokseen, mikäli se käyttää tutkimuksissaan Divecistä takavarikoitua materiaalia.
”Viron verohallitus ja poliisi ovat hankkineet materiaalin rikollisella tavalla. Silloin materiaalin käyttäjänkin voi sanoa olevan osallisena rikoksessa”, Vallaste sanoo.
Divec on haastanut sekä Viron poliisin että verottajan oikeuteen heinäkuun 5.päivänä yhtiöön tehdystä ratsiasta. Tehoisku tehtiin hiukan Venäjän verotarkastajien malliin. 15-20 henkilöä astui Divecin toimistoon esittelemättä itseäänsä ja asiaansa. Virallista etsintälupaa ei ollut. Työntekijöitä komennettiin lopettamaan työnteko ja poistumaan työpöydistä kauemmaksi.
Poliisi kertoi etsivänsä neljään rikosasiaan liittyen dokumentteja yhtiöistä, joiden nimet olivat Scute Corporation Ltd., Wiz Consulting Ltd., Warley Business Ltd. Ja Tarsia Trade Inc. Kun dokumentteja ei löytynyt, poliisi vei Divecistä materiaalia 130 laatikkoa, tietokoneet ja tiedostot.

Hyvämaineinen
yhtiö
Pöytälaatikkofirmoja ja konsulttipalveluja myyvä Divec oli vielä pari kuukautta sitten yksi hyvämaineisimpia virolaisia yhtiöitä. Kun suomalainen yrittäjä tuli Viroon, esimerkiksi Suomen suurlähetystön kaupalliselta osastolta hänet neuvottiin Diveciin yhtiön perustamispuuhiin.
Erik Vallaste arvioi Divecin asiakkaina olleen viime vuosien aikana useita satoja suomalaisia. He ovat lähes poikkeuksetta olleet kiinnostuneita aloittamaan yritystoiminnan Virossa. Vallasten arvion mukaan 99 prosenttia heistä perusti paikallisen yhtiön Viroon. Yhtiöiden tiedot ovat julkisesti nähtävillä Viron yritysrekisterissä. Vallaste arvioi suomalaisille myydyn offshore-yhtiöitä 1-2 kappaletta. Offshore-yhtiöiden tiedot eivät ole Divecissä, sillä yhtiöt perustetaan esittäjäosakkeilla ja dokumentointi on annettu omistajalle.

Termit
ylösalaisin
Poliisi perusteli ratsiaa sillä, että se etsi todisteita kyseisen neljän yhtiön syyllisyydestä liikevaihtoveropetoksiin. Yhtiöt oli ostettu aikoinaan Divecistä. Viron lehdistö alkoi syyttää Diveciä yhtiöiden liikevaihtoveropetoksista ajatuksella, että ”murhaajalle aseen myynyt kauppias on murhaan syyllinen”. Viron verohallituksen johtaja Aivar Sõerd jopa ehdotti Äripäev-lehdessä, että offshore-yhtiöiden myyjät täytyisi laittaa vastuuseen myymiensä yhtiöiden tekemisistä.
Seuraavaksi poliisi kertoi, että Divecillä on yhteistyösopimukset kaikkien Viron pankkien kanssa ja asia näyttää rahanpesulta. Poliisi ei yksilöinyt tapauksia eikä esittänyt virallisesti epäilyä kenenkään suuntaan. Viron lehdistö kirjoitti Hansapankin ja Optiva Pankin pesevän rahaa.
Pelin puhalsi poikki Viron keskuspankki, kun Divec kohosi jo niin suureksi uutisankaksi, että se päätyi uhkaamaan Viron ja Yhdysvaltain suhteita. Yhdysvaltain nootti kutistui kyselyksi, Aku Ankka-tilit osoittautuivat huuhaaksi ja rahanpesussa oli korkeintaan kysymys veropetoksista jos niistäkään.

Poliisi
tutkii
Viron poliisi on kertonut löytäneensä oleellista apua Divecin materiaalista talousrikosten tutkimiseksi Virossa. Tutkimusten keskeneräisyyteen nojautuen poliisi on ollut vaitonainen, mitä yhtiöitä asiat koskevat. Diveciä itseänsä poliisi on epäillyt kirjekuoripalkkojen maksamisesta työntekijöilleen, mikä sinänsä on hyvin yleistä Virossa.
Divecin johtaja Erik Vallaste sanoo poliisin hätiköineen lausunnossaan, sillä Divecillä ei ole yhtään työntekijää. Se on pelkkä holding-yhtiö ja palkat maksetaan tytäryhtiöiden kautta.

Suomen verottaja
ei hulinoi
Suomen verohallituksen selvitysmies Markku Hirvonen kiistää, että Suomen verottajan kiinnostus Divecin materiaalia kohtaan olisi huliganismiin mukaan menemistä.
”Kyllä siellä verottajalla ja poliisilla on täytynyt olla riittävä syy operaatioon. Lehtitietojen perusteella sieltä on löytynyt materiaalia, joka riittää perusteeksi. Oletamme Viron viranomaisten toimineen oikein”, Hirvonen sanoo.
LEENA HIETANEN

Kommentti:

VEROTTAJAN SHOWTIME
Divecin ympärillä pyörinyt sirkus muistuttaa Viron poliisin aiempaa tehoiskua muutama vuosi sitten. Kohteena tuolloin oli erotiikkabaari Lily. Poliisi rymisteli sisään potkaisten oven auki, nosti baarimiehet seinälle, pahoinpiteli asiakkaita ja ryntäsi yläkerran huoneisiin. Sieltä löytyi sieltä pari paikallista miestä – ei rikollisia eikä edes suomalaisia. Baarin omistaja uhkasi haastaa poliisin oikeuteen turhasta väkivallasta. Hänellä oli selityskin valmiina. Saksalainen televisioryhmä kuvasi poliisin perässä dokumenttia rikollisuuden torjunnasta Virossa.
Viron verottaja on nyt tehnyt oman shownsa, joka saattaa jäädä tuloksiltaan yhtä laihaksi.
Viron verohallituksen uudella johtajalla on paineensa. Virossa veronkeruuta tulee tehostaa, kun budjettivaje uhkaa. Virolaiset ovat vielä kurittomia veronmaksajia, joten pelottelu ei ole pahitteeksi. Kun tarkasti katsoo, ”saksalainen kuvausryhmäkin” löytyy tämän tehoiskun kannoilta. Suomalainen verottajahan se siellä kulkee virolaisen kolleegansa takin hihassa vakuuttuen tämän tehokkuudesta ja legitimitoiden hänen toimintaansa.
Divec-sirkuksen tässä vaiheessa ainoat varmat matkalla raastupaan ovat Viron verottaja ja poliisi. Toivotaan, että muitakin löytyy.
LEENA HIETANEN

Kommentit:
1.
Kauppalehti siisti otsikkoa muotoon:
Virolaisen Divecin johto suivaantui verotutkimuksista. Kolumni oli jätetty kokonaan pois.
2. Verohallituksen selvitysmies Markku Hirvonen hankki kuuluisuutta myös Suomessa epäilemällä syystä ja syyttä useita yrityksiä veronkierrosta.

Ei kommentteja: