Äänetön alistuminen

(Julkaistu Turun Sanomissa 25.09.1999)

VIROSSA ON KONSTANTIN PÄTSIN
UUDELLEENARVIOINNIN AIKA
Pätsin merkitystä vuoden 1939-40 tapahtumissa tutkitaan
TS/Tallinna
LEENA HIETANEN
Virossa on syksyn pommiuutisena seurattu historioitsija Magnus Ilmjärven tutkimuksia Viron presidentin Konstantin Pätsin suhteista Neuvostoliittoon 1924-34. Ilmjärven mielestä tuolloin politiikan ulkopuolella ollut Päts hankki kommunistiseen Neuvostoliittoon suhteita, jotka myöhemmin johtivat vuoden 1934 vallankaappaukseen ja sitä tietä vastalauseettomaan antautumiseen 1939-40.
Konstantin Päts on ollut Virossa ns. kansakunnan kaapin päällä. Hänet on valittu Viron vuosisadan merkkihenkilöiden joukkoon. Nyt Ilmjärven on julkaistuilla tutkimuksilla arvioitu pyrkivän rikkomaan tabuja Kosntantin Pätsin ympärillä. Päts oli Viron valtionhoitajana (riigivanem) vuosina 1921-22 ja 1923-24 ja jälleen pariin otteeseen 1930-luvun alussa. Vuodesta 1934 kesään 1940 Päts hallitsi Viroa tiukoin ottein ensin vt. valtionpäämiehenä, sitten valtionhoitajana ja keväästä 1938 tasavallan presidenttinä. Päts lakkautti kaikki puolueet vuonna 1935.

Vakoilija vai
lobbari
Ilmjärv selvitti Moskovan arkistoista, että Päts oli tehnyt yhteistyötä Venäjän valtiollisen öljy-yhtiön kanssa, joka myi yksinoikeudella Virossa öljytuotteita. Vuonna 1928 Venäjän hallitus halusi muuttaa syndikaatin virolais-venäläiseksi osakeyhtiöksi. Moskova halusi yhtiöön mukaan virolaisia suurliikemiehiä sekä Konstantin Pätsin, joka oli tuolloin pörssinkomitean johtaja. Päts valittiin yhtiön juristi-konsultiksi 4000 dollarin vuosipalkalla.
Venäjä luopui kuitenkin öljy-yhtiön luomisesta, mutta jatkoi edelleen Pätsille palkan maksamista. Ilmjärv itse ei määrittele maksettua rahasummaa lahjukseksi vaan palkkioksi Pätsin tekemistä konsulttitöistä. Päts informoi Neuvostoliiton lähetystöä ja kaupallista edustustoa Tallinnassa mm. virolaisten pankkien konkursseista niin, että ne ennättivät pelastaa rahansa pankeista. Päts myös säännöllisesti keskusteli Venäjän lähetystössä Viron sisä-, ulko- ja talouspoliittisista kysymyksistä.
Ilmjärven mielestä Moskova käytti öljysyndikaattia eräänlaisena poliittisena vaikuttamisen muotona. Päts ei itse ottanut suoraan rahaa vastaan vaan se maksettiin hänen uskotulle miehelleen, Rudolf-Kaarel Renningille.
Osa virolaisista ei ole ollut valmis pitämään Pätsiä Venäjän agenttina vaan he katsoivat hänen olleen eräänlainen lobbari.

Myikö Päts
Viron?
Magnus Ilmjärv selittää viime torstain Postimees-lehden haastattelussa, että öljysyndikaatilta saatu raha muutti Pätsin helposti kompromentoitavaksi. Todisteita siitä, olisiko Neuvostoliitto käyttänyt tilaisuutta hyväkseen ei ole. Ilmjärven mielestä Pätsin luomat suhteet kuitenkin auttoivat häntä tekemään vallankaappauksen vuonna 1934. Viroon vuonna 1934 saapunut Neuvostoliiton suurlähettiläs Aleksei Ustinov oli saanut Moskovalta ohjeet antaa kaiken tukensa Pätsille tuolloin Virossa vallinneessa poliittisesti sekasortoisessa tilanteessa.
”Pätsin käyttäytymistä sääteli monien motiivien ristiriita”, Ilmjärv uskoo.
Yksi oli halu olla tekemisissä suurvallan lähetystön kanssa ja käyttää sieltä saatavaa tietoa ja valtaa omaksi hyödykseen. Ilmjärv pitää kuitenkin selvänä, että Päts piti huolen myös Viron kansallisista eduista.
”Viron talous oli lamassa. Päts ei ollut ainoa, joka luotti Neuvostoliiton tilausten avulla saatavan taloutta jaloilleen”, Ilmjärv sanoo.
Ilmjärv päätyy toteamaan haastattelussa, että Viron kohtalon vuosina Pätsin roolia oleellisempi oli maailmanpoliittinen tilanne.
”Maailmanpoliittinen tilanne osoittautui määrääväksi ja ennen kaikkea Molotov-Ribbentrop-sopimus. Viro ei olisi voinut välttää miehitystä – ei Neuvostoliiton eikä Saksan puolelta”, hän sanoo.

Vaikutukset
nykypäivään
Neuvostoliiton päämäärä oli Ilmjärven mielestä 1930-luvun loppupuolella pitää Baltit erossa toistaan. Tärkeää Neuvostoliitolle oli, etteivät maat muodostaisi liittoa keskenään eivätkä ne liittyisi mihinkään suurvaltablokkiin.
Ilmjärv pitää vuoden 1939 hiljaisen alistumisen pääorganisaattorina Viron silloista puolustusvoimain komentajaa Johan Laidoneria. Arkistoista löytyy Laidonerin eronpyyntö Pätsille, jossa hän korostaa omia ponnistelujaan sodan välttämiseksi ja rauhanomaisen ratkaisun saavuttamiseksi Neuvostoliiton kanssa. Ilmjärven mielestä Laidoner teki virhearvioin kuvitellessaan pian alkavassa Neuvostoliiton ja Saksan välisessä sodassa Neuvostoliiton häviävän joka tapauksessa.
Virossa ei ole arkistomateriaalia, jotka kertoisivat ratkaisevien päivien tapahtumat Viron hallituksessa vuoden 1940 kesäkuun 16-17. päivinä. Tuolloin hallitus käsitteli Neuvostoliiton ultimatumia (uhkavaatimusta) Virolle. Siellä puhuttu ja päätetty on jäänyt salaisuudeksi eikä Virossa tiedetä, ketkä puolsivat mitäkin ratkaisua. Lopputulos oli kuitenkin se, että neuvostojoukot saapuivat Viroon ilman että niitä vastaan ammuttiin laukaustakaan.
”Miehitys, mikä toteutettiin kaksipuolisilla sopimuksilla, aiheuttaa tietenkin ongelmia tämän päiväisissä suhteissa Venäjän kanssa”, Ilmjärv sanoo.