keskiviikko 12. syyskuuta 2007

Kotimaa kadoksissa



(Julkaistu Turun Sanomissa 15.10.1996)
KOTIMAA KADOKSISSA
Harkun pahamaineisesta leiristä tuli masentuneiden naisten lepokoti
TS/Tallinna
LEENA HIETANEN
Tallinnan lähellä sijaitsevassa Harkun internointileirissä odottaa piikkilanka-aidan takana kumipamppuisten vartijoiden valvomina kuusi naista päätöstä Viron kansalaisuusvirastolta, keitä he ovat. Neuvostoliiton hajoaminen jätti entisiin neuvostotasavaltoihin lukuisan joukon ihmisiä, joiden kotimaa ja kansalaisuus ovat epäselviä. Viro sai kaaoksesta osansa.

Kyseenalainen
maine
Harkun internointileiri sai kesällä kyseenalaista kuuluisuutta, kun leiriltä pakeni kaksikymmentä miestä, joista kaksi yritti etsiä Riiassa Ruotsin lähetystössä poliittista turvapaikkaa. He eivät ennättäneet jättää hakemustaan, kun poliisi pidätti heidät.
Tuolloin paljastui, että muutama leiriläinen oli ollut suljettuna jo kaksi vuotta odottaen Viron kansalaisuusviraston päätöstä oleskeluluvista. Pahennusta herätti myös se, että osa leiriläisistä oli Virossa syntyneitä eikä heidän pidättämiselleen nähty mitään syytä. Valokuvissa Harkua esiteltiin keskitysleirimäisillä kuvilla piikkilanka-aidan takana seisovista miehistä.
Nyt Harkussa olleet kaikki lähes 50 miestä on siirretty paremmin vartioituun leiriin, vankilaan. Leiriä ovat puolestaan piirittäneet niin ihmisoikeusviranomaiset, Punainen Risti kuin uskonnolliset järjestötkin.

Tausta usein
rikollinen
Vartija Matti Visnapuu toteaa, etteivät leiriläiset ole internoituja sanan varsinaisessa merkityksessä: sodan aikana pidätettyjä vihollismaan kansalaisia. Virossa sanalla on toinen merkitys: epäsosiaalisten, kansalaisuudettomien ihmisten sulkeminen leireihin.
"Joillakin heistä on rikollinen tausta. Usein he ovat asunnottomia, alkoholiongelmaisia, epäsosiaalisia henkilöitä. Heidän rikoksensa on se, että heiltä puuttuu passi ja henkilöllisyystodistus", Visnapuu sanoo.
"Naiset ovat joutuneet leiriin pidätyksen yhteydessä. Joko he ovat riehuneet humalassa tai näpistäneet jotakin. Niin suurta rikosta he eivät ole tehneet, että vankilaan joutuisivat", Visnapuu jatkaa.
Internointileirissä naiset alkavat järjestää papereitaan oleskeluluvan anomiseksi. Viro ei sitä heille mielellään myöntäisi vaan käy neuvotteluja Venäjän lähetystön kanssa leiriläisten lähettämisestä Venäjälle. Toistaiseksi Venäjä on järjestelmällisesti kieltäytynyt ottamasta vastaan yhtään internoitua.

Vuodenkin
odottelu
Tatjana Feodorovalle tulee vuosi täyteen Harkussa. Hän työskenteli 13 vuotta Ämarin sotilaslentotukikohdassa. Kun neuvostojoukot lähtivät kaksi vuotta sitten Virosta, Tatjana kadotti asuntonsa. Hänellä ei ole sen jälkeen ollut vakituista osoitetta eikä työpaikkaa.
Virolaisen käytännön mukaan asukkaalla täytyy olla ns. neuvostoaikainen "sisäänkirjoitus", jossa hänet on merkitty tietyn asunnon asukkaaksi. Jos "sisäänkirjoitus" puuttuu, Virossa epäillään asukkaan tulleen laittomasti maahan jostakin entisestä neuvostotasavallasta vuoden 1991 jälkeen. Jos ihmisellä ei ole työpaikkaa, tulojen epäillään tulevan rikollisuudesta.

Virossa
syntyneitä
Harkun leirillä on myös Virossa syntyneitä naisia. Olga on syntynyt Narvassa. Hän lähti Venäjälle kuudeksi vuodeksi, mutta palasi myöhemmin takaisin Viroon. Olga on eronnut ja hänen 14-vuotias poikansa on huostaan otettuna Virossa. Olga on työskennellyt ompelijana. Hän selittää ongelmiensa johtuvan siitä, että hänen vanhempansa ovat kuolleet, eivätkä ole voineet vahvistaa hänelle maahan paluu kutsua.
Vartija kertoo, että monet ovat ottaneet maastamuuttoon myönnettyä avustusta, uloskirjoittautuneet Virosta ja luopuneet oikeudestaan Viron kansalaisuuteen. He ovat kuitenkin juhlineet muuttoon tarkoitetut rahat eivätkä ole koskaan lähteneetkään maasta.
Viron viranomaisten kannalta hankaluutena on kysymys, voiko ihminen kadottaa oikeutensa kotimaahansa ja kansalaisuuteensa muuttoavustuksen vastaanottamalla.

Elämäntavat
erilaisia
Mustalais-Mitronskaja on 60-vuotias kolhoosityöntekijä. Hän on syntynyt Latviassa, muuttanut Valko-Venäjälle ja palannut takaisin Latviaan. Mitronskajan "sisäänkirjoitukset" ovat olleet vähän sitä sun tätä. Kun kolhoosit lopetettiin Mitronskaja sanoo viettäneensä normaalia mustalaisen elämää.
Harkun uusin tulokas on vanha alkoholistinainen, jolle leirin tiukka raittius on tehnyt hyvää. Hän on istunut vankilassa muutaman kerran. Leiriin hän päätyi varastettuaan suklaata. Ludmilalla on venäjän kansalaisuus, mutta hän ei halua lähteä Virosta, jossa hän on asunut 40 vuotta. Hän on jo kerran saanut muuttoavustuksen. Ludmila ei ole jaksanut hoitaa eläkepapereitaan Viron sosiaaliministeriössä. Venäjälläkään hän ei saisi eläkettä, sillä hänen työvuosistaan ei ole tietoa.

Talvella
lämpimään
Harkun leirin olosuhteet ovat erinomaiset. Asukkaat saavat kolme kertaa päivässä ruokaa. Heillä on suuret huoneet ja keittiö käytössä. Joskus kun naisten sukulaiset lähettävät rahaa, vartijat käyvät tekemässä heille ostoksia. Naisilla on seuranaan Harkussa kaksi nuorta miespuolista luottovankia, jotka kärsivät rangaistustaan tekemällä leirin talonmiehen työt.
Vaikka kansalaisuusviraston työskentely leirin asukkaiden oleskeluluvan ratkaisemiseksi on hidasta, naiset eivät itse ole myöskään olleet kovin aktiivisia dokumenttiensa kokoajia. Monet heistä ovat moniongelmaisia ja liian masentuneita hoitamaan paperiasioitaan. Voihan olla, että talvella Harkussa voi olla miellyttävääkin saada ruoka valmiina ja levätä lämpimässä.


kuvatekstiehdotukset:
Harkun internointileirissä on kuusi naista Ludmila (vas.), Svetlana, Irina, Tatjana (tak.), Olga ja Mitronskaja, jotka ovat entisen Neuvostoliiton kansalaisia, mutta nyt ilman kansalaisuutta.


Ludmila (vas.), Svetlana ja Irina odottavat suljetulla leirillä oleskeluluvan saantia.

Latvian mustalainen Mitronskaja saa lounaaksi keiton ja pääruuan.

Tatjana Feodorova on viettänyt Harkun leirillä jo vuoden odotellen papereitaan ja kasvatellen kissanpoikaansa.

Miespuoliset luottovangit toimivat ruuan jakajina, talonmiehinä ja remonttimiehinä Harkun leirillä.


Kommentit:
1. Jutun alkuasetelma oli tutkia Turun Sanomille Harkun leiriä eräänlaisena keskitysleirinä. Naisten kova kohtalo, ilmiselvä masennus ja siitä seurannut elämän hallinnan kadottaminen muuttivat tutkivan toimittajan asenteen jutun tekovaiheessa täysin. Naiset vaikuttivat lähinnä kaipaavan psykiatrista hoitoa ja selkeää huolenpitoa. Oli erikoista päätyä pitämään suljettua leiriä elämän kolhimien naisten lepopaikkana.

2. Vuonna 1996 Viron ihmisoikeustilanne kiinnosti Eurooppaa vielä aidosti. Harkun leiriä piirittivät erilaiset ihmisoikeusjärjestöt ja viranomaiset. Myös venäläisten karkoitukset herättivät pahennusta. Viroa pidettiin tuolloin tarkasti silmällä. Viron EU-jäsenyys kuitenkin oleellisesti heikensi ihmisoikeustilannetta Virossa. Nyt Harkun leirillä on virunut kohta viisi vuotta venäläinen Nikolai Mikolenko ja kaksi muuta venäläistä miestä odottamassa karkoitusta. He eivät ole asosiaalisia "heittiöitä" vaan Mikolenkolla esimerkiksi on Virossa kaksi poikaa ja entinen vaimo, ja työpaikkakin. Ketään ei kiinnosta leirin luonne eikä sisällä olevien ihmisten kohtalo. Päinvastoin. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ei antanut Mikolenkolle valitusoikeutta karkoituspäätökseen vaan katsoi, että Virolla on oikeus karkoittaa venäläisiä Virosta.
Petrin kommnentti Strasbourgin päätökseen: Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on samalla tasolla kuin USA:n korkein oikeus 200 vuotta sitten, kun ensimmäinenkään inkkari ei ollut vielä saanut oikeutta.

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tämä on todistukseni ihmisen hyvää työtä kohtaan, joka auttoi minua. Nimeni on ELDA VERA ja olen Espanjassa. Elämäni on palannut! 8 vuoden avioliiton jälkeen aviomies jätti minut ja jätti minut kolmen lapsen kanssa. Tunsin, että elämäni oli loppumassa ja kaatunut. Kiitos avustajan, nimeltään DR Chamberc, jonka tapasin verkossa. Uskollinen päivä, kun surffailin internetissä, etsin hyvää oikeinkirjoittajaa, joka pystyi ratkaisemaan ongelmani. Löysin sarjan todistuksia tästä erikoisavusta. Jotkut ovat todistaneet, että hän toi takaisin entisen rakastajansa, jotkut todistivat, että hän oli palauttanut kohdun, jotkut todistavat, että hän voisi saada loitsun lopettamaan avioeron ja niin edelleen. Oli erityinen todistus siitä, että minä näin, Grace-nimisen naisen, joka todisti, kuinka Dr.Chamberc vetäytyi entisen rakastajansa alle 48 tunnissa ja todistuksen lopussa hän julkaisi Dr.Chambercin sähköpostiosoitteen. Kun olen lukenut tämän kaiken, päätin kokeilla DR Chanbercia. Otin yhteyttä sähköpostitse ja selitin ongelmani. Vain kolmessa päivässä mieheni tuli takaisin minulle. Me ratkaisemme ongelmamme, ja olemme edes onnellisempiakin. Dr.Chamberc on todella lahjakas mies, enkä lopeta julkaisemista, koska hän on ihana mies. Jos sinulla on ongelmia ja etsit todellista ja aitoa ohjatun tehtävän ongelman ratkaisemiseksi. Kokeile suurta Dr.Chambercia tänään, hän voisi olla vastaus ongelmaan. Voit ottaa hänet yhteyttä sähköpostilla chamberc564@yahoo.com Kiitos,
Ota hänet yhteyttä seuraaviin:
(1) Jos haluat palauttaa ex
(2) Jos sinulla on aina pahoja unia.
(3) Haluat olla edustettuina toimistossasi.
(4) Haluat, että naiset / miehet juoksevat sinua
(5) Jos haluat lapsen.
(6) Haluat olla rikas.
(7) Haluat sitoa miehesi / vaimosi niin, että sinun tahtosi kestää ikuisesti.
(8) Jos tarvitset taloudellista tukea.
(9) Yrttien hoito
10) Auta ihmisiä ulos vankilasta
(11) Avioliitto roolit
(12) Ihmeelliset sauvat
(13) Lotto
(14) CHARMING PROPHET
(15) Houkuttelevat hetket
(16) Tautien poistaminen
(17) PUPPIEN VOITUSJOHTAJAT
(18) MENETELMÄN JÄLKEEN
(19) Lumo tietää, kuka rakastaa sinua.
(20) Yritystoiminta
(21) Poista HIV-tartunnan sauvat
Ota yhteyttä tänään:
chamberc564@yahoo.com

Anonyymi kirjoitti...

Pyydän, rakas ystäväni, olen pahoillani, että luet tämän viestin näin, näen vain sen tapa auttaa sitä, joka tarvitsee sellaista apua, jonka saan. varmista, että luet tämän todistukseni loppuun, se on elämäntapa, koska se on todistus siitä, että kerron jokaiselle kuulemaan. Olen ollut naimisissa 3 vuoden ajan ja avioliiton neljänä vuotena toinen nainen otti rakastajan pois minusta ja miehestäni jätti minut ja lapset ja olemme kärsineet 2 vuotta, kunnes tapasin paikalle, jossa mies nimeltä korkeapaperi Dr. Chamberc ovat auttaneet jotakuta ja päätin antaa hänelle yrittää auttaa minua tuomaan rakastajaani kotiin ja uskoa minua lähetän vain kuvan ja yksityiskohdat hänelle ja miehelleni ja kahden päivän kuluttua, kun hän kertoi minulle, näin auton ajoi taloon ja katso, se oli mieheni ja hän on tullut minulle ja lapsille ja siksi olen onnellinen siitä, että jokainen teistä on samanlainen tapaamaan tämän miehen kanssa, koska voin vannon elämässäni, että mies on erittäin vahva oikeinkirjoitus ja hänen oikeinkirjoituksensa toimivat erittäin hienoina ilman mitään sivuvaikutuksia y jos haluat lisätietoja papista Dr. Chambercista Oletko todella kärsimässä suhteestasi juuri nyt? Haluatko pääpappi, tohtori Dr. Chamberc, puuttua suhteestasi, jotta voit korjata suhteesi? ota hänet nyt yhteyttä sähköpostilla: chamberc564@yahoo.com, jos sinulla on ongelmia tässä seuraavassa numerossa
(1) Jos haluat ex: n takaisin
(2) jos sinulla on aina pahoja unia.
(3) Haluat olla edustettuina toimistossasi.
(4) Jos haluat lapsen.
(5) Kasviperäinen hoito
(6) Haluat olla rikas.
(7) Haluat sitoa miehesi / vaimosi olemaan sinun ikuisesti.
(8) Jos tarvitset taloudellista apua.
(9) Anna ihmisten noudattaa sanoja ja tehdä toiveesi
(10) E.T.C-tapauspäätös
Ota yhteyttä sähköpostisi temppelissä chamberc564@yahoo.com ja ota kaikki ongelmasi ratkaistuksi
Send feedback
History
Saved

Hanna Rose kirjoitti...

HOW I GOT MY EX HUSBAND BACK WITH THE HELP OF REAL AND EFFECTIVE SPELL FROM DR Osasu My name is Olivia Jayden, I never thought I will smile again, My husband left me with two kids for one year, All effort to bring him back failed I thought I'm not going to see him again not until I met a lady called Jesse who told me about a spell caster called Dr. Osasu , She gave me his email address and mobile number and I contacted him and he assured me that within 48hours my husband will come back to me, In less than 48hours my husband came back started begging for forgiveness saying it is the devils work, so I'm still surprise till now about this miracle,i couldn't conceive but as soon as the spell was cast,i became pregnant and gave birth to my third child,if you need any assistance from him you can contact him via:email: drosasu25@gmail.com Or WhatsApp or call him now: +2347064365391 . Dr.Osasu also cures: 1. HIV / AIDS 2. HERPES 1/2 3. CANCER 4. ALS (Lou Gehrig’s disease) 5. Hepatitis B

Hanna Rose kirjoitti...

HOW I GOT MY EX HUSBAND BACK WITH THE HELP OF REAL AND EFFECTIVE SPELL FROM DR Osasu My name is Olivia Jayden, I never thought I will smile again, My husband left me with two kids for one year, All effort to bring him back failed I thought I'm not going to see him again not until I met a lady called Jesse who told me about a spell caster called Dr. Osasu , She gave me his email address and mobile number and I contacted him and he assured me that within 48hours my husband will come back to me, In less than 48hours my husband came back started begging for forgiveness saying it is the devils work, so I'm still surprise till now about this miracle,i couldn't conceive but as soon as the spell was cast,i became pregnant and gave birth to my third child,if you need any assistance from him you can contact him via:email: drosasu25@gmail.com Or WhatsApp or call him now: +2347064365391 . Dr.Osasu also cures: 1. HIV / AIDS 2. HERPES 1/2 3. CANCER 4. ALS (Lou Gehrig’s disease) 5. Hepatitis B

Hanna Rose kirjoitti...

HOW I GOT MY EX HUSBAND BACK WITH THE HELP OF REAL AND EFFECTIVE SPELL FROM DR Osasu My name is Olivia Jayden, I never thought I will smile again, My husband left me with two kids for one year, All effort to bring him back failed I thought I'm not going to see him again not until I met a lady called Jesse who told me about a spell caster called Dr. Osasu , She gave me his email address and mobile number and I contacted him and he assured me that within 48hours my husband will come back to me, In less than 48hours my husband came back started begging for forgiveness saying it is the devils work, so I'm still surprise till now about this miracle,i couldn't conceive but as soon as the spell was cast,i became pregnant and gave birth to my third child,if you need any assistance from him you can contact him via:email: drosasu25@gmail.com Or WhatsApp or call him now: +2347064365391 . Dr.Osasu also cures: 1. HIV / AIDS 2. HERPES 1/2 3. CANCER 4. ALS (Lou Gehrig’s disease) 5. Hepatitis B

Anonymous kirjoitti...

Hei kaikille, tämä vuosi on minulle niin hyvä. Olen Aila Korhonen Etelä-Suomen Hämeenlinnasta, olen ollut naimisissa 6 vuotta ilman itkevää vauvaa avioliittokodissani, mikä sai mieheni erottamaan minut. Tämän vuoden alussa näin todistuksen tohtori Odiasta siitä, kuinka hän on auttanut naisia palauttamaan kadonneen rakkauden ja raskauttamaan heitä, joten otin yhteyttä häneen ja sanon nyt mielelläni, että tohtori Odia auttoi minua palauttamaan mieheni hänen ihmeellisillä voimillaan ja auttoi minua raskaaksi miehelleni. Olen nyt 8 kuukautta raskaana poikavauvan kanssa. Olen kutsunut suurta juhlaa, olen niin onnellinen, että siksi kirjoitin tämän todistuksen kertoakseni kaikille täällä Odia hyvästä työstä. Voit ottaa yhteyttä häneen nyt, jos avioliitossa on ongelmia, hän voi auttaa sinua aivan kuten hän oli tehnyt minulle. Alla on yksityiskohdat, joita käytin ottaessani yhteyttä Odiaan. Sähköposti: odiasolutioncenter@gmail.com WhatsApp: +2348107381533

Anonymous kirjoitti...

DR WALE PARAS Loitsu
Kaikki kiitos tohtori Walelle, joka auttoi minua saamaan rakkaan mieheni takaisin minuun. Se oli pitkä tarina, mutta sanon vain vähän siitä, kuinka tämä suuri mies nimeltä Dr Wale auttoi minua tuomaan takaisin mieheni, joka ei ole koskaan puhunut kanssani nyt 5 vuotta. Hän teki työnsä mahtavan voimakkaan loitsunsa kanssa. Ainoa mitä tein, oli saada joitain esineitä, joita käytettiin loitsun valmistelemiseen minulle. Kun hän oli käyttänyt esineitä, seuraavien kolmen päivän aikana mieheni alkoi soittaa ja kertoi minulle palaavansa kotiin luokseni. WhatsApp +2347054019402 TAI E.mail drwalespellhome@gmail.com

John Stoner kirjoitti...

Genuine Hackers on paras ratkaisu varastetun kryptovaluutan palauttamiseen. He auttoivat minua saamaan takaisin kadonneet rahakkeet sen jälkeen, kun jouduin tietokalasteluhuijauksen uhriksi Telegramissa, jossa hyökkääjät pääsivät lompakkooni ja varastivat kaikki kolikoni. Genuine Hackersin avulla pystyin palauttamaan yhteensä 11,8 BTC:tä ja 6,479 ETH:ta 2 päivän kuluessa tapaukseni lähettämisestä. Ota yhteyttä GENUINEHACKERS000@GMAIL.COM saadaksesi luotettavat ja tehokkaat palautuspalvelut.