Natsi-Saksa ulkoisti juutalaisten tappamisen virolaisille

”Eksiilivirolaisilla on tekemättä denatsifikaatio.” Petri Krohn

Natsi-Saksa ulkoisti juutalaisten tappamisen virolaisille

Oikeusprosessi fasistisia rikollisia vastaan
Korkeimman oikeuden tuomio Viron SNT:ssä ”. 11. maaliskuuta 1961.

...oikeuskollegio vahvistaa:

Valapattoinen hyökkäys Neuvostoliittoa vastaan ja miehityksen aikana Viron sosialistisen neuvostotasavallan alueella, saksalais-fasistisilla anastajilla oli yksityiskohtaisesti valmisteltu ohjelma, joka valmisteli Neuvosto-Viron valtiollisen itsenäisyyden likvidointia, teollisuuden ja maatalouden ryöstöä, täydellistä kansallisen kulttuurin hävitystä. Viron kansa oli orjuuden ja fyysisen hävityksen partaalla. Tämän hirviömäisen ohjelman toteuttamiseksi hitleriläiset kattoivat koko Viron SNT:n tiheällä verkolla vankiloita ja keskitysleirejä, joissa eläimellisesti hävitettiin kymmeniä tuhansia siviilejä ja sotilashenkilöitä.
Aikana, kun kaikki Neuvostoliiton kansat ja koko edistyksellinen yhteisö syvästä järkytyksen tunteesta taisteli yhdessä fasistisia anastajia vastaan, hitleriläiset avustajat, pettivät virolaisen kansan, auttoivat fasisteja toteuttamaan rikollista politiikkaa ja yhdessä heidän kanssaan johtivat ja toteuttivat kaikkia rankaisutoimenpiteitä siviiliväestöä vastaan.
Syytetyt A. Mere, R, Gerrets ja J. Viik aktiivisesti osallistuivat rikoksiin ja joukkomurhiin, joita fasistiset anastajat toteuttivat Viron SNT:n alueella.
Jokaisen syytetyn syyllisyys perustuu seuraavaan:
Ain-Ervin Mere. Alunperin neuvostoarmeijan sotilas, mutta vaihtoi isänmaata, heinäkuussa 1941 siirtyi vihollisen puolelle ja vapaaehtoisesti astui sotilaallis-fasistiseen Omakaitse-järjestöön, jossa hänellä oli johtava asema.
Vuoden 1941 lopulla Mere siirtyi töihin poliisin palvelukseen ja 8. joulukuuta 1941 hänet nimitettiin poliittisen poliisin päälliköksi koko miehitetyssä Virossa. Meren johdolla niin sanottu rangaistuksia suunnittelut komissio tuomitsi kuolemaan tuhansia siviilejä neuvostokansalaisia, tuhannet viattomat kansalaiset riutuivat vankiloissa ja keskitysleireissä. Yksi suurimmista keskitysleireistä sijaitsi Tarton kaupungissa, josta neuvostokansalaiset, mukaan luettuna naiset ja lapset, massoittain vietiin teloitettavaksi panssarintorjuntahautaan, joka sijaitsi 4 kilometriä kaupungista.
Tuhansia neuvostokansalaisia vangittiin turvallisuuspoliisin ja SD:n toimesta ja sijoitettiin keskitysleireihin Tallinnaan, Avasaareen, Järvakandiin, Vasteen, Rakvereen, Murruun ja Narvaan sekä vankiloihin Tallinnaan, Tarttoon, Võruun, Harkuun, Pärnuun, Petseriin, Haapsaluun, Valgaan ja Kuressaareen.
Keskitysleireissä ja vankiloissa olot olivat sietämättömän raskaat: vankeja pieksettiin ruoskilla, kepeillä, pakotettiin tekemään töitä näännyksiin, he näkivät nälkää ja heidät ammuttiin.
Tallinnan-Harjumaan poliittisen poliisin prefektuurin toimintakertomuksesta selviää, että pelkästään tämän prefektuurin toiminta-alueella 21 toukokuuta 1943 mennessä oli pidätetty 5180 henkeä, joista 2134 henkeä oli teloitettu.
Fasistisen rotuteorian ohjeiden mukaisesti poliittinen poliisi ja SD harjoittivat myöskin juutalaisten ja mustalaisten hävittämistä.
Tätä varten elo-syyskuussa 1941 Mere henkilökohtaisesti (välitön läsnäolo) järjesti 30 kilometrin päähän Tallinnasta kuolemanleirin ”Jägala”. Jägalan komentajaksi Mere nimitti Aleksander Laakin ja hänen apulaisekseen Ralf Gerretsin.
Syyskuun 5. päivänä 1942 Raasikun asemalle erityisessä junalastissa saapui noin 1500 Tsekkoslovakian kansalaista. Mere henkilökohtaisesti Laakin ja Gerretsin avulla valikoi, ketkä tulijoista ammutaan ja ketkä lähetetään Jägalan leirille. Enemmän kuin 1000 henkeä, joukossa enimmäkseen lapsia, sairaita ja vanhuksia, passitettiin Kalevi-Liivan maastoon ja siellä varta vasten valmisteltuihin kuoppiin heidät teloitettiin julmasti.
Tämän kauhean rikoksen suoritti leirin komentaja Laak, leirin vartijat ja erityisesti paikalle tuodut poliisit. Läsnä oli myös verilöylyn organisoija Mere.
Syyskuun puolessa välissä 1942 Raasikun asemalle toimitettiin toinen juna, jossa oli noin 1500 vankia Saksasta.
Mere, Laak ja Gerrets valikoivat yli tuhat henkeä, jotka tuomittiin tuhottaviksi. Nämä henkilöt, joiden joukossa oli naisia, lapsia, imeväisiä ja vanhuksia, kuljetettiin Kalevi-Liivalle ja eläimellisesti tapettiin.
Jägalan leirin jäljelle jääneet vangit, jotka olivat saapuneet junilla Tsekkoslovakiasta ja Saksasta alistettiin julmalle ja epäinhimilliselle kohtelulle ja syksyllä ja talvella 1942-1943 Meren luvalla heidät tapettiin pienissä erissä.
Tammikuussa 1943 Jägalan leirillä oli jäljellä vain pieni määrä vankeja. Maaliskuussa 1943 Jägalan leirin henkilökunta Kalevi-Liivalla ampui noin 50 mustalaista, joiden joukossa oli noin 25 lasta iältään 3-5-vuotiaita. Myös 60 mustalaista kouluikäisiä lasta teloitettiin.
Vuosina 1942-1943 Mere kävi useasti Jägalan leirissä ja Laakin läsnäollessa järjesti orgioita juominkien kera, joiden aikana käytettiin väkivaltaa vankeihin, jotka myöhemmin ammuttiin Kalevi-Liivalla.
Turvallisuuspoliisin työntekijät ja SD ja Jägalan leirin henkilökunta keräsivät teloitettujen vaatteet, tavarat ja arvoesineet. Mere keräsi itse parhaimmat tavarat ja arvoesineet...
Mere oli järjestäjänä ja läsnä toimeenpanijana kaikissa rikoksissa, erityisesti poliisin ja SD:n kanssa yhdessä.
Syytetty Ralf Gerrets, saksalais-fasistisen miehityksen aikana Viron SNT:ssä , vaihtoi isänmaata 1941, liittyi vapaaehtoisesti sotilaallis-fasistiseen järjestöön Omakaitse, jossa hänellä oli johtava asema Läänemaan kihlakunnassa. Kesällä 1942 Gerrets liittyi virolaiseen turvallisuuspoliisiin ja SD:hen ja hänet nimitettiin Meren apulaiskomentajaksi Jägalan kuolemanleirille.
Komentajan apulaisena Gerrets edellä kuvatulla leirillä johti ja henkilökohtaisesti tuhosi syyttömiä kansalaisia.
Elokuussa 1942 Gerrets yhdessä Jägalan komentaja Laakin kanssa matkusti varta vasten Riikaan, jossa he osallistuivat pidätettyjen fasistisen Saksan kansalaisten joukkoteloituksiin, joita Laak itse aktiivisesti tappoi.
Syyskuun 5. 1942, kun Raasikun asemalle saapui erityinen juna, jossa oli noin 1500 pidätettyä Tsekkoslovakian kansalaista, Gerrets määräsi pidätetyt itse Kalevi-Liivalle, ennalta määrättynä ammuttavaksi. Gerrets seisoen linja-autojen lähellä, pakotti vangit riisuutumaan alasti, keräsi heidän arvoesineensä, näytti kuopan, jossa ampuminen tapahtui niiden ohjeiden mukaan, jotka Gerrets ja Laak olivat saaneet Riiassa. Veristen sortotoimenpiteiden aikana Gerrets ampui pistoolilla kuoppaan ihmisiä, jotka nujerrettuna näyttivät elonmerkkejä. Tuona päivänä pyövelit tappoivat yli tuhat ihmistä.
Syyskuussa 1942, kun toinen juna toi Raasikun asemalle vankeja Saksasta, Gerrets toistamiseen osallistui yli tuhannen ihmisen tappamiseen. Hän pakotti vangit riisuuntumaan alasti, keräsi heiltä arvoesineet ja näytti kuopan, jossa verinen sortotoimi suoritettiin.
Lisäksi 1942-1943 Gerrets osallistui erillisten vankiryhmien tappamiseen Kalevi-Liivalla.
Siten, syksyllä 1942 Gerrets, valikoi ryhmän sairaita vankeja noin 20-25 henkeä, vei heidät henkilökohtaisesti Kalevi-Liivalle. Siellä Gerrets pakotti heidät riisuuntumaan, määräsi heidät kuoppiin, johon leirin komentaja Laak heidät ampui.
Marraskuussa 1942 Gerrets osallistui vielä yhden vankiryhmän teloitukseen. Hän valikoi noin 25 henkeä luvaten siirtoa toiseen leiriin töihin. Heidät kuitenkin vietiin Kalevi-Liivalle, jossa Laak teloitti heidät.
Maaliskuussa 1943 Gerrets osallistui mustalaisten teloituksiin. Teloituksissa tapettiin 20-25 sairasta ja iäkästä mustalaista. Gerrets seisoi linja-auton luona ja ohjasi mustalaiset kuoppiin. 20-25 mustalaislapsen teloituksessa Gerrets ajoi lapset väkivalloin kuoppiin.
Jägalan apulaiskomentajana työskennellessään Gerrets anasti vangeille kuuluvaa omaisuutta, henkilökohtaisesti tuhosi vankeja, vakiinnutti leirin toimintatavat ja johti vartijoita.
Syyskuusta 1943 syykuuhun 1944 Gerrets työskenteli Tallinnan keskusvankilassa.
Gerrets organsioi ja osallistui henkilökohtaisesti nykyajan eläimellisimpiin rikoksiin.

Syytetty Viik, vältteli mobilisaatiota neuvostoarmeijaan, lokakuussa 1941 vapaaehtoisesti astui saksalaisarmeijaan, missä kuului rajavartio-osastoon länsirannikolla Viron SNT:n miehityksen ajan. Osallistui neuvostosotilaan takaa-ajoon Naisaarelta.
Syyskuussa 1942 Viik liittyi vapaaehtoisesti Viron turvallisuuspoliisiin ja SD:hen ja syyskuun 3. päivästä 1942 huhtikuuhun vuonna 1943 kuului keskitysleiri Jägalan vartijoihin. Viik vartioi leirin aluetta, joukkoteloitusten aikana hän seisoi Kalevi-Liivan vartijana ja osallistui viattomien ihmisten teloituksiin ja ryösti teloitettujen omaisuutta.
Maaliskuussa 1943 Viik oli läsnä 50 mustalaisen teloituksessa, joiden joukossa oli noin 25 lasta iältään 3-5-vuotiaita. Aluksi Viik vartioi teloituspaikkaa, myöhemmin hän veti lapset kuoppiin ja ampui heidät omalla aseellaan.
Jägalan leirin palveluksensa jälkeen Viik siirtyi vartioimaan Viron turvallisuuspoliisin ja SD:n päärakennusta, liittyi rankaisujoukkoihin, jotka toimivat Leningradin läänissä, saattoi vankeja Vasalemma-Murrun leiristä Tallinnan vankilaan.
Viik osallistui nykyajan epäinhimillisimpiin rikoksiin.

Oikeus katsoo, että Ain-Ervin Meren, Ralf Gerretsin ja Jaan Viikin syyllisyys on todistettu syytettyjen Gerretsin ja Viikin osalta useiden todistajan lausuntojen, oikeuden kuulustelujen ja dokumenttien sekä asiatodisteiden avulla.
Siten seuraavien todistajien lausunnot; J. Läätsa, J. Ranne, P. Toone, P. Kyrovsk, A. Madara, F. Anijalg, P. Mälk, K. Asmer, K. Treufeld, A. Meisnerov, M. Mashov, E. Stampahov, H. Klenkov, P. Kopetskov, R. Adamov, ja muiden sekä syytettyjen Gerretsin ja Viikin todistajanlausunnot ja myöskin turvallisuuspoliisin ja SD:n arkistoidut dokumentit todistavat, että 8. päivästä joulukuuta 1941 vuoden 1943 loppuun Mere toimi poliittisen poliisin johtajana, turvallisuuspoliisin johtajana ja SD:n johtajana Viron SNT:n miehityksen aikana, johti kaikkia rankaisutoimintaa keskitysleireissä ja vankiloissa ja on syyllinen tuhansien siviili-ihmisten ja sotilashenkilöiden tappamiseen.
Amerikkalaisten miehitysjoukkojen päämaja Saksassa toukokuussa 1946 myöskin julisti Meren etsintäkuulutetuksi sotarikollisena.
A. Madaran, P. Mälkin, F. Anijalan, P. Oison, I. Davidan, A. Meinherovin, M. Mashovin, E. Stampahovin, H. Klenkovin, J. Adamovin ja muiden todistajien lausunnot, ja lisäksi syytettyjen itsensä Gerretsin ja Viikin lausunnot vahvistavat, että Gerrets Jägalan leirin yhtenä johtohahmona aktiivisesti osallistui Kalevi-Liivan vankien massateloituksiin, minkä lisäksi hän itse henkilökohtaisesti teloitti syyttömiä ihmisiä.
Viikin oman todistajan lausunnon perusteella ja myöskin syytetty Gerretsin ja todistajien P. Mälkin, K. Asmerin, F. Anijalan, P. Oison ja K. Treufeldin ja muiden todistajan lasunnot näyttävät toteen, Viikin osallistuneen rankaisutoimenpiteisiin ja hänen henkilökohtaisen osallisuutensa syyttömien ihmisten teloituksiin.
(Edellä kuvatun perusteella oikeuskollegio katsoo syytettyjen Ain-Ervin Meren, Ralf Gerretsin ja Jaan Viikin syylliseksi rikoksiin, jotka määritellään Neuvostoliiton rikoslaeissa valtiollisista rikoksista 25. joulukuuta 1958. )
Tuomiossaan oikeuskollegio katsoo, että rikokset, erityisesti Meren, Gerretsin ja Viikin, olivat suunnattuja koko ihmiskuntaa vastaan, osoittivat erityisen vaarallista rikollisuutta yhteiskuntaa kohtaan, he henkilökohtaisesti osallistuivat syyttömien ihmisten kidutuksiin ja teloituksiin Suuren Isänmaallisen Sodan aikana 1941-1944.
Rikoslakien 319 ja 320 mukaan, jotka ovat voimassa Viron SNT:ssä, oikeus tuomitsee:
Mere (Martens) Ain-Ervin Johanovitsin, Gerrets Ralf Helmarovistin ja Viik Jaan Janovitsin valtiollisten rikosten lakikokoelman perusteella 25.12.1958 – kuolemaan jokaisen ja takavarikoi heidän omaisuutensa.
Tuomio on lopullinen, valitusoikeutta ei ole.

Tammikuussa 1962 Tarton kaupungissa toimi oikeusprosessi fasistisia rikollisia E. Viksia, K. Linnusia ja J. Jüristeä vastaan, jotka saksalais-fasistisen miehityksen aikana Tarton keskitysleirissä osallistuivat 12 000 viattoman ihmisen teloitukseen. Oikeus tuomitsi heidät kuolemaan. Syytettyjen penkille saatiin kuitenkin vain J. Jüriste, sillä tuohon aikaan pääsyytetty E. Viks pakeni yhdessä miehittäjien kanssa pakoon kansan vihaa, ja piileskelee tällä hetkellä Australiassa. K. Linnas löysi turvapaikan USA:sta.
Neuvostoliiton hallitus vaati rikollisten luovuttamista, mutta tähän vaatimukseen ei suostuttu, ei USA:n eikä Australian hallitus. Ne antoivat turvapaikan näille fasistisille murhaajille. Niin kävi myös Englannin hallituksen kanssa, joka kieltäytyi luovuttamasta sotarikollista Ain-Ervin Mereä, joka tuomittiin kuolemaan sotarikoksista Tallinnassa 2. maaliskuuta 1961.

Lähteet:
Sovjetskaja Estonia Nr. 61, 12. maaliskuuta 1961.
Nemetsko-fashistkaja okkupatsia B Estonii 1941-1944. Tallinn 1963 ss. 69-76. Toimituskollegio:
Leede V.J., Matsulevits A.T., Tamm B.L. (toimittaja)
(raakakäännös venäjästä Leena Hietanen)


Petri:

Viroa vaivaa Natsi-menneisyys


1.)Ulkovirolaisten eksiiliyhteisö ei ole tehnyt denatsifikaatiota vaan natsismi on pääosin rikastunut. (enriched). Pienessä virolaisten eksiiliosuudessa natsivirolaisten osuus on suuri. He kaikki ovat natseja. Muualla maailmassa natsit on ”hirtetty”. Virossa Hitlerin perikunta jatkaa, sillä ulkovirolaiset eivät ole koskaan tehneet natsipuhdistusta.
2.)Nyky-Virossa vallassa ovat ulkovirolaiset. Viro ei ole koskaan hankkiutunut eroon Natsi-rikollisista.
3.)Englanti tuki Neuvosto-Virossa toimivia metsäveljiä. He edustivat Mart Laarin mukaan neuvostovastarintaa. Englanti lähetti aseita metsäveljille. Virolainen Ain-Ervin Mere oli natsien pääkollaboraattori Virossa. Hän pakeni Englantiin. Vuonna 1961 Neuvosto-Virossa pidettiin oikeudenkäynti, jossa hänet tuomittiin poissaolevana kuolemaan. Englanti ei kuitenkaan koskaan luovuttanut häntä. Hän kuoli 1969 Englannissa Leicesterissä. Miksi Englanti ei luovuttanut häntä Neuvostoliittoon? On mahdollista, että johtaessaan vastarintaa Englannista Neuvosto-Viroon, Englanti nimenomaisesti tuki häntä tässä. Samalla tavalla kuin Englanti antaa nykyisin turvapaikan Boris Berezovskille ja tukee Venäjän vastaista toimintaa.

Kommentti.
Viron filmiarkiston hoitaja kertoi seuranneensa oikeudenkäyntiä paikan päällä Tallinnan Laivastoupseerien päämajassa. Hänen mielestään oikeudenkäynti oli farssi, joka järjestettiin Kuuban kriisin takia. Oikeudenkäynnillä haluttiin