Viron ortodoksien asema uhkaa hajottaa Bysantin

(Julkaistu 03.03.1996 Turun Sanomissa)

Kirkkokiista rasittaa Viron, Venäjän ja Suomenkin suhteita
Viron ortodoksien asema uhkaa hajottaa Bysantin
TS/Tallinna
Leena Hietanen
Konstantinopolin päätös antaa autonomia vasta rekisteröidylle kansallismieliselle Viron oikeauskoiselle kirkolle merkitsee sitä, että uusi kirkko sai yksinoikeuden oikeauskoiseen (ortodoksiseen) uskoon ja omaisuuteen Virossa. Samanaikaisesti Viron ortodoksinen kirkko, jota johtaa arkkipiispa Kornelius ja johon arvioidaan kuuluvan 200 000 ortodoksia, kadotti kirkon jalkojensa alta. Viron ortodoksit ovat kuuluneet Moskovan patriarkaattiin, jolta Konstantinopolin päätös vei oikeuden edustaa ortodokseja Virossa.
Moskovan patriarkka Aleksius II katkaisi välittömästi välinsä Konstantinopoliin. Välirikko on ensimmäinen Bysantin tuhatvuotisessa historiassa.

Kolme
Roomaa
Ortodoksisen kirkon ”paavi”, Konstantinopolin ekumeeninen patriarkka Bartholomeus istuu Turkin Istanbulissa. Läntinen ja itäinen kristikunta erosivat vuonna 1054. Katolinen kirkko jäi Roomaan, itäinen kirkko sijoittui Konstantinopoliin, nykyiseen Istanbuliin.
Konstantinopolin alaisista patriarkaateista ylivoimaisesti suurin on Moskovan patriarkaatti. Moskovan ja Konstantinopolin suhde on aina ollut vaikea, sillä Moskovan patriarkaatin painoarvo ja itsenäisyys on häirinnyt Konstantinopolin valta-asemaa.
Viime lokakuussa Moskovaa alettiin vakavasti kutsua kolmanneksi ”Roomaksi”. Moskovan patriarkka kieltäytyi tuolloin osallistumasta ortodoksijohtajien kokoukseen Patmoksen saarella. Kieltäytyminen oli protesti Konstantinopolin pyrkimyksille tukea Virossa ja Ukrainassa syntyneitä kansallismielisiä ortodoksikirkkoja.

Kirkko
maanpaossa
Viron oikeauskoisen kirkon historia alkaa vuodesta 1923, jolloin Konstantinopoli antoi sille autonomian. Kirkko toimi normaalisti ns. ”neuvostomiehitykseen” saakka vuoteen 1940. Viron arkkipiispa pakeni ”miehitystä” Tukholmaan vuonna 1944. Viron oikeauskoinen kirkko jatkoi toimintaansa Tukholmassa maanpaossa. Virosta paenneet noin 8000 ortodoksia muodostivat eri puolilla maailmaa seurakuntia Viron ortodoksikirkon nimen alla. Viron arkkipiispa Aleksander kuoli maanpaossa 1953, minkä jälkeen kirkon tehtäviä Tukholmassa on hoitanut näihin päiviin saakka kirkkoneuvosto.
Neuvosto-Viron ortodoksiset seurakunnat liitettiin Moskovan patriarkaattiin. Konstantinopoli tunnusti de jure Moskovan patriarkaatin oikeuden toimia Virossa vuonna 1978. Samalla Konstantinopoli poisti Viron oikeauskoisen kirkon oikeuden toimia Virossa, mutta vahvisti sen maanpaossa Tukholmassa. Määritelmän mukaan oikeaoppisuutta voi alueella edustaa vain yksi ortodoksinen kirkko kerrallaan.

Uusi
kirkko
Viron uudelleen itsenäistyttyä 1991 virolainen ortodoksi Henn Tosso alkoi puuhata kansallismielisen Viron oikeauskoisen kirkon toiminnan aloittamista Virossa. Hän sai Tukholmasta valtuutuksen toimia kirkon nimissä.
”Tukholmalla ei ole mitään muuta tekemistä meidän kanssamme. Viro ja Ruotsi ovat niin eri maailmat, ettei Tukholmassa ymmärretä”, mitä Virossa tapahtuu, Henn Tosso sanoo.
Viron eduskunta hyväksyi 1993 kirkkolain, joka määräsi kaikki Viron kirkot ja seurakunnat rekisteröitymään uudelleen. Henn Tosso sai rekisteröityä ”Viron oikeauskoisen kirkon” elokuussa 1993. Kuukauden päästä Tallinnan kaupunginoikeus oli päättänyt, että rekisteröity, vielä pöytälaatikkokirkko oli oikeutettu saamaan takaisin Viron ortodoksikirkolle kuuluneet varat ennen vuotta 1940. Samalla laki määriteltiin niin, että seurakunnilla ei ole oikeutta omaisuuden palautukseen. Virossa syntyi ainoalaatuinen tilanne maailmassa: kirkko sai itselleen myös seurakuntien omaisuuden.
Viron ortodoksisen kirkon johtaja, arkkipiispa Kornelius, sai tylyn vastauksen pyrkiessään rekisteröimään kirkkoansa: sellainen oli jo olemassa. Samalla arkkipiispa Kornelius sai kuulla, että ortodoksisen kirkon omaisuus oli siirretty pöytälaatikkokirkolle.

Poliitikot ja
suomalaiset apuun
Kansallismielinen Viron oikeauskoinen kirkko ei voinut aloittaa toimintaansa ennen kuin sen asema olisi vahvistettu Konstantinopolissa.
Presidentti Lennart Meri lähetti helmikuussa 1995 Konstantinopoliin kirjeen, missä hän ilmoitti virallisesti tukevansa Viron ortodoksien siirtämistä Moskovan alaisuudesta Konstantinopolin alle. Hän ei keskustellut asiasta ortodoksien johtaja Korneliuksen kanssa.
Eurooppa-ministeri Endel Lippmaa kirjoitti Konstantinopoliin vahvistaen, että pääministeri Tiit Vähi antaa tukensa järjestölle, joka on rekisteröity ”Viron oikeauskoiseksi kirkoksi”. Lippmaa otti valtuudet ortodoksien nimissä vakuuttaa, että ”kaikki Viron ortodoksit haluavat kuulua Konstantinopolin alaisuuteen”.
Viron poliittisen johdon avuksi tuli Suomen ortodoksinen kirkko, joka aloitti lobbaustyön Konstantinopolissa. Vihdoin helmikuun 20. päivänä 1996 Konstantinopoli päätti, että kansallismielinen Viron oikeauskoinen kirkko saa autonomisen aseman ja yksinoikeuden ortodoksiseen uskoon Virossa.
”Viron neuvostomiehitys loppui tuohon päätökseen”, Henn Tosso sanoo.

Hajaannus
edessä
Viron ortodoksien määrästä on hyvin vaihtelevia lukuja. Viron ortodoksisen kirkon tiedottaja Leonti Morozkin toteaa, ettei Moskovan patriarkaatilla ole perinnettä rekisterin pidosta. Suomen luterilaisessa kirkossa rekisteri on samalla henkikirjoitusrekisteri, mitä tehtävää Moskovan patriarkaatilla ei ole. Morozkin arvioi, että ortodokseja on Virossa 200 000, joista viisi prosenttia on vironkielistä väestöä.
Ortodoksiseurakuntia on 84, joista 54 seurakuntaa on ilmoittanut halunsa liittyä kansallismieliseen Viron oikeauskoiseen kirkkoon. Henkilömäärissä lukujen suhde on toinen, sillä Moskovan alaisuuteen jäävän 30 seurakunnan osuuden ortodokseista arvioidaan olevan 80 prosenttia.
Sekä Henn Tosso että Leonti Morozkin pitävät lukuja alustavina. Kamppailu sieluista vasta käynnistyy. Ensimmäiseen kansallismielisen Viron oikeauskoisen kirkon jumalanpalvelukseen, jonka piti Viron uudeksi arkkipiispaksi nimitetty Suomen arkkipiispa Johannes, osallistui 76 ihmistä. Vastaavasti arkkipiispa Korneliuksen ristisaattoon joulukuussa osallistui 7000-10000 ihmistä.

Pääjuonittelija
Lennart Meri
Leonti Morozkin arvioi Suomen ortodoksien toimintaa Viron kirkkokriisissä yhdellä sanalla: ”Huligaanit”.
Hän ei usko arkkipiispa Johanneksen saavuttavan suosiota seurakuntalaisten parissa.
”Arkkipiispamme Kornelius on Viron kansalainen ja puhuu viroa. Kuka on arkkipiispa Johannes? Hän ei ole Viron kansalainen eikä puhu viroa eikä venäjää”, Morozkin ihmettelee.
Morozkin katsoo, ettei Konstantinopolin päätös millään tavalla ole ratkaissut ortodoksien asemaa Virossa.
”Konstantinopoli voi sanoa edustavansa oikeauskoisia, mutta me emme tule koskaan antamaan sille sitä asemaa”, hän vakuuttaa.
Kysymykseen, hajoaako Bysantti kiistan seurauksena, Morozkin vastaa:
”Tilanne vastaa presidentti Lennart Meren mielilausetta: kolmas maailmansota on alkanut”.
Morozkinin mukaan Viron ortodoksisen kirkon elän takana on juoniteltu ja juonittelun pääarkkitehtina on presidentti Lennart Meri.
”Viron valtio ei tunnusta kirkkomme toiminnan laillisuutta. Lennart Meri on ilmoittanut jo kaksi vuotta sitten, että Viron ortodoksit eivät voi kuulua Moskovan alaisuuteen”.

Laittomia
lakeja
Viron ortodoksinen kirkko on protestoinut kansallismielisen Viron oikeauskoisen kirkon rekisteröintitapaa ja omaisuuden siirtoja koskevia kohtia. Laatimassaan muistiossa arkkipiispa Kornelius katsoo, että ”Viron oikeauskoinen kirkko” ei täyttänyt rekisteröintihetkellä kirkolle määriteltyä järjestysmuotoa eikä sen Tukholmaan rekisteröity hallinnollinen johto istunut Virossa yhtään sen enempää kuin Moskovan patriarkka. Omaisuuden siirrot on tehty kyseenalaisesti kansallismieliselle Viron oikeauskoiselle kirkolle varta vasten säädetyllä lailla, jolla pääosin venäjänkielisten seurakuntien omaisuus siirrettiin uudelle rekisteröidylle kirkolle.
Viron ortodoksisen kirkon omaisuus ei ole merkittävä. Se omistaa maata 3500 hehtaaria, kirkkoja ja Tallinnan vanhassa kaupungissa toimivan hallinnollisen rakennuksen.
Morozkin ei pidä omaisuuskysymyksiä merkittävinä. Hänen mielestään peruskysymys on Viron venäjänkielisen vähemmistön oikeudesta kuulua Moskovan patriarkaatin alaisuuteen. Henn Tosso arvioi, että omaisuuskysymykset tulevat olemaan vaikeita etenkin Moskovalle.
”Moskova ei anna periksi. Venäjän lehdistössä on jo esitetty fyysisiä uhkauksia”, Tosso sanoo.
Tosson mukaan Suomen ortodoksien virolaisille antaman tuen kautta Suomikin on asiaan sidottu.
”Nyt Suomen ja Viron ortodoksikirkot ovat yhdessä rintamassa Venäjää vastaan. Suomikin saa tuntea Venäjän vihan”, hän virnistää.
Viron ortodoksinen kirkko järjestää maaliskuun 16. päivänä ristisaaton, jonka pelätään muuttuvan mielenosoitukseksi.


Kommentit:
1. Petri Krohn neuvoi pakanaa ymmärtämään ortodoksien jurisdiktio-käsitettä lähtemällä liikkeelle ortodoksisuutta tarkoittavasta venäjänkielisestä sanasta ”pravoslavnij”. Sen voi lähes sanan mukaisesti kääntää: the real thing. Ortodoksinen maailma toimii samoin kuin Coca-Cola ja Pepsi-Cola 1970-luvulla, kun ne jakoivat maailman. Pepsi sai Neuvostoliiton ja Coca-Cola Kiinan. Kumpikaan ei pullota omaa juomaansa toisen alueella. Pullotuslisenssit olivat eksklusiivisia eli poissulkevia. Samalla tavalla Konstantinopoli ja Moskova jakavat maailman. Ne eivät vie uskoaan toisen jurisdiktion alueelle. Tämä sääntö on nyt rikottu sekä Virossa että Suomessa suomalaisten hölmöilyn seurauksena Virossa.

2. Leonti Morozkin määritteli Moskovan ja Konstantinopolin suhteen seuraavasti: Konstantinopoli on paperiseurakuntien paperivatikaani, kun tosiuskovaiset ovat Moskovassa.

3.Tarjosin Etelä-Suomen Sanomiin samaista juttua lyhennettynä otsikolla: "Arkkipiispa Johannes on huligaani". En koskaan kysellyt, julkaistiinko juttua ja saako siitä rahaa. Ei sitä julkaistu. Asia selvisi 11.09.2007.

4. Virolainen toimittaja Märt Kivine löi lyttyyn yllä olevan artikkelin Luup-lehdessä 18.03.1996 toteamalla, että Bysantti hajosi jo vuonna 1453 turkkilaisten valloitettua Konstantinopolin. Tosin Venäjä on mieltänyt itsensä sen jatkajana 1500-luvulta lähtien. Kivine katsoi, että Turun Sanomista on kehkeytynyt Moskovan propagandakoneiston osa, jossa kirjoittaja viljelee suoria valheita ja on asenteellinen. Virheenä hän piti esimerkiksi uuden kirkon nimittämistä pöytälaatikkokirkoksi. Muut arkkipiispa Johannesta Suomessa arvostelevat kirjoittajat paljastavat Kivisen mielestä vain oman henkilökohtaisen kaunan Johannesta kohtaan ja pelkonsa Venäjän edessä.

5.Suomi oli ollut ETYJ:in kokoonkutsujamaa vuonna 1975. Sen olisi erityisesti pitänyt velvoittaa Suomea varmistamaan, etteivät suomalaiset sekaannu vähemmistön kirkon tuhoamiseen naapurimaassa. ETYJ keskittyi erityisesti vähemmistöjen oikeuksien vaalintaan Euroopassa. Erikoista oli, ettei Suomessa nähty asiassa mitään kummallista. Venäläisillä ei ollut tuolloin edes kansalaisuutta. Lähes puolella miljoonalla venäläisellä ei ollut Virossa edes oleskelulupaa! Viro oli tehnyt heidät täysin lainsuojattomiksi. Suomalaiset katsoivat asiakseen rajoitaa vielä heidän uskonnon vapauttaan. Nimitin myöhemmin tätä toimepidettä Kauppalehdessä vähemmistöön kohdistuvana pogromina, väkivaltaisena sortotoimenpiteenä.