Rakkautta & Anarkiaa

Rakkautta ja Anarkiaa -elokuvaviikon syntyhistoria

Iiro Auterisen 50-vuotispäivien jatkoilla (22.02.2007) pidetty puhe päivänsankarille. Suluissa Iiron omat lisäykset kursiivilla:

Minulla on rakkauslapsi, joka pian täyttää 20 vuotta. Sen isästä ei ole koskaan ollut epäilystäkään. Se on päivänsankari Iiro. Lapsi näki päivän valon 11.-17.3.1988. Tämän lapsen nimi on Rakkautta ja Anarkiaa – elokuvaviikko.

Lapsentekoprosessista itsestään voi mainita, että lapsi saatiin kyllä juuri ja juuri laitettua alulle, mutta paljon muulla ei kannata kehua.

Syksyllä 1987 olin töissä Elokuvataiteen laitoksella tuotantoassistenttina, kun luokseni käveli leikkauksen opiskelija Ulrika Enckell. Hän kertoi, että on olemassa kuppikunta nimeltä Image Kulttuuriyhdistys ry., joka haluaa tehdä elokuvaviikon. Ryhtyisinkö järjestäjäksi? Minun pitäisi soittaa Iiro Auterinen -nimiselle henkilölle.

(Iiron kommentti: "Imagen toimituskunnassa oli noussut esiin ajatus ottaa lehdessä esiin eurooppalainen elokuva. Muiden suunnitellessa lehteen tehtäviä artikkeleita Iiro ehdotti, että Image voisi myös järjestä valittavien ohjaajien elokuvien esitysviikon Helsingissä. Ehdotus sai kannatusta ja Iiro valtuutettiin etsimään sopiva tuottaja elokuvaviikolle. Iiro soitteli elokuva-alan tutuilleen ja yksi heistä oli Ulli Enckell, jonka kautta erityisesti teatterimaailmassa (Ylioppilasteatteri, Kellariteatteri) tuottajana toiminut Leena Hietanen löytyi.")

Puhelinsoitosta Iirolle kaikki alkoi. Imagessa Eerikinkatu 7:ssä kokoontui pian aivoriihi: Raoul Grünstein, Ruben Stiller, Kai Kalin, Jari Ehnrooth, Jaana Lähteenmaa, Juha Kääpä, Iiro ja minä. Päätettiin hakea jotakin marginaalista: naisia ja homoja. Minä ehdotin Lina Wertmülleriä. Juha Kääpä toi muistaakseni pöytään nimen Derek Jarman. Elokuvaviikon ohjaajat oli löydetty.
Elokuvataiteen laitoksen vieressä Pursimiehenkadulla oli Elokuva-arkisto. Kävelin naapuriin. Sieltä löytyi 5 Wertmüllerin filmiä ja Jarmanin Caravaggio. Elokuvaviikon ohjelmisto oli varmistettu.
Seuraavaksi piti löytää elokuvateatteri. Soitin Illusioniin Harri Ahokkaalle. Hän suorastaan komensi minut luokseen tapaamaan häntä. Ahokas ilmoitti heti kättelyssä antavansa kaikki salinsa käyttöön ilmaiseksi ja mainostavansa meitä omalla palstallaan Hesarissa. Hän kysyi minulta: ”Onhan sen elokuvaviikon nimi sitten ”Rakkautta ja Anarkiaa”? (Se on Lina Wertmüllerin yhden leffan nimi.) Se kuulosti hienolta! Kiitos Harri Ahokkaan oivalluksen elokuvaviikko sai lähes kulttimaisen nimen.

(Iiron kommentti: "Harri Ahokkaalta saatu innostunut vastaanotto varmisti, että nyt oltiin tekemässä jotain merkittävää.")

Seuraavaksi alkoi kädenvääntö Raoulin kanssa budjetista. Päädyttiin tarkkojen laskelmien jälkeen 60 000 markkaan. Imagella oli luotollinen shekkitili, jonka takaajina olivat Raoul ja Michel Grünstein sekä Ruben Stiller ja Iiro Auterinen. Käytännössä he rahoittivat ensimmäisen elokuvaviikon. Raoul oli tiukka poika rahasta. Yritin saada nostettua budjettia, jotta voisin tuoda Italiasta Wertmüllerin alkutuotantoa. Raoul ei suostunut vaan vetosi äitiinsä.”Äiti on loistava liikenainen ja tietää, ettei Italiasta tule mikään ajoissa.” (Iiron synttäreillä Raoul tunnusti, ettei hänen äitinsä ollut ollenkaan loistava liikenainen.)

Alkoi sponsoreiden metsästys. Saimme 3000 markkaa Pohjolasta. Markkinointipäällikkö Kari Kallio kysyi shekkiä kirjoittaessaan että, ettehän te vain pornofestivaalia tee? En uskaltanut sanoa mitään, koska en tiennyt, mitä Jarmanin homoelokuvissa tapahtuu.

Sain puhelimitse yhteyden sekä Lina Wertmülleriin että Derek Jarmaniin. Molempia pyydettiin elokuvaviikolle vieraiksi. Wertmüllerillä vastasi taloudenhoitaja. Kun Wertmüller vihdoin itse tuli puhelimeen, hänellä oli aivan miehen ääni. Kun kysyin lupaa esittää hänen alkutuotantoaan elokuvaviikolla, Wertmüller vastasi: ”Ei ikinä!” Hänen mielestään hänen ensimmäiset elokuvansa olivat niin huonoja. Wertmüller pahoitteli, ettei filmauskiireiltään ennätä Helsinkiin. Derek Jarman naureskeli ystävällisesti, että hänkin valitettavasti filmaa juuri uutta elokuvaansa eikä pääse tulemaan. Mutta pitäkää hyvä festivaali, hän toivotteli.

Image alkoi mainostaa Rakkautta ja Anarkiaa -elokuvaviikkoa omassa lehdessään. Eija Wager teki Italiassa haastattelun Lina Wertmülleristä, Juha Kääpä Lontoossa Derek Jarmanista.

Englannista BBC:ltä tuli Jarmanin leffat, British Airways sponssasi. Wertmüllerin leffat tulivat Elokuva-arkistosta. Iiron kanssa hoidettiin juliste ja käsiohjelma. Julisteen suunnitteli Jussi Kylliäinen Kellariteatterista. Sieltä löytyi julistetiimi. Iiron kanssa istuttiin ravintola Kosmoksessa tekemässä käsiohjelmaa ja sovittamassa ohjelmistoa paikalleen. Se oli kova työ.

(Iiron muistikuva: "Käsiohjelman materiaalin tuottivat Juha Kääpä, Leena ja Iiro. Elokuvaviikon toimisto oli yksi pöydänkulma ja hylly Imagen toimitushuoneessa Suomi-latomon takahuoneessa Eerikinkadulla. Ohjelmistokartan varmaankin väänsimme kasaan Leenan muistaman mukaisesti Leenan kanssa Kosmoksessa. Laadukkaasti taitettu käsiohjelma ja komea juliste olivat osa sitä ”Imagemaisuutta” jolla elokuvaviikko luotiin.")

Julisteita levitettiin kaupungille pareittain. Yhtenä koleana sunnuntaiaamuna kokoonnuimme kello 10 Ruben Stillerin kanssa Imagen toimistoon ja lähdimme liisteriämpärin ja niittipistoolin kanssa julisteiden levitykseen tyhjään Helsinkiin. Kukaan ei meinannut uskoa, että Ruben oli kokonaisen päivän ampunut niittipistoolilla julisteita lauta-aitaan. Hän inhosi kaikenlaista vallankumouksellista toimintaa käytännössä, mutta ei ajatuksissa. Ruben paleli, mäkätti ja marisi, mutta iski julisteita seinään.
Iiron parina Raouliltakin lensi niittipistooli heti lumihankeen, kun he näkivät poliisiauton lähestyvän Tehtaankadun kulmilla. Poliisit olivat kuitenkin enemmän kiinnostuneita neukkulähetystön turvallisuudesta kuin julisteita levittävästä parvaljakosta – ja jatkoivat pysähtymättä matkaansa.


Seuraava tulikoe oli lehdistötilaisuus. Vain kaksi toimittajaa tuli: Länsiväylän Mika Siltala ja Hesarin Helena Ylänen. Elokuvaviikko oli pelastettu.

Ensi-ilta pursusi väkeä. Illusionin johtaja Harri Ahokas oli hämmästynyt, miten paljon väkeä elokuvaviikolla kävi. Hän ei ollut uskonut sen menestykseen, vaikka heti tukikin hanketta.

Elokuvakoneen käyttäjillä oli ongelmia Jarmanin Sebastiane-elokuvan kanssa. Leffassa kun ei ole päätä eikä häntää. He eivät saaneet koko elokuvaviikon aikana keloja oikeaan järjestykseen. Koneenkäyttäjät tekivät töitä ympäri vuorokauden. Raoul ei meinannut antaa minun lahjoittaa heille edes viskipulloa. Tein sen kuitenkin.

Elokuvaviikon jatko oli pitkälti Mika Siltalan käsissä. Hän oli ymmärtänyt, mikä tähtisilmä oli syntynyt.

(Iiro: "Ensimmäisen elokuvaviikon menestyksen myötä Imagea julkaissut Kulttuuriyhdistys Image päätti jatkaa Rakkautta ja Anarkiaa- elokuvaviikkoa. Iiro värväsi sen tuotantosihteeriksi lehden mainosmyyjänä toimineen elokuvista kiinnostuneen lakitieteen opiskelija Janne Kairon (nyt jo edesmennyt) ja elokuva-alan asiantuntijoiksi elokuvaharrastajaporukan: Mika Siltalan, Pekka Lanervan, Eija Niskasen ja Matti Paunion. Syyskuussa 1989 järjestetyn toisen elokuvaviikon avajaisissa yhdistettiin Imagen bilejärjestelyporukan ja elokuvaviikon porukan voimat. Vanhalla ylioppilastalolla oli ohjelmassa mm. elokuvaperformanssia ja Edvard Vesalan live-säestys Luis Buñuelin ja Salvador Dalín surrealistiseen lyhytfilmiin Andalusialainen koira varta vasten tehty sävellys/live-improvisaatio)."

Nyt 20-vuotias elokuvaviikko on yhä elinvoimainen. Se sai hyvät geenit insinööri-isältään Iirolta ja inspiroivan lähdön kummisedältään Raoulilta.

Jälkikirjoitus.
Elokuvaviikon suurin skandaali on tähän päivään saakka pysynyt julkisuudelta piilossa. Onnistuin tilaamaan Italian elokuva-arkistosta Wertmüllerin I Basilishci -elokuvan. Italialaiset pitivät kerrankin kiirettä. Leffa oli Finnairin tullivarastossa jo kolmen päivän kuluttua puhelinsoitostani ja viikkoa ennen elokuvaviikon alkua. Italialaiset varoittivat, että kopio on huono ja sen ääninauha on surkea. Ryhdyin järjestämään tulkkausta. Simultaanitulkki kieltäytyi tehtävästä kuultuaan, ettei saa painettua tekstiä käsiinsä vaan joutuisi tekemään tulkkauksen ääninauhalta elokuvanäytännössä. Raoul ja Iiro tulivat tulokseen, ettei elokuvaa lunasteta tullivarastosta.
Finnairilta karhuttiin säilytysmaksuja, joita Image kieltäytyi maksamasta. Vuoden kuluttua Finnairin tullivarastossa elokuvakela lyötiin kirveellä palasiksi. Kahden vuoden taistelujen jälkeen Image vihdoin maksoi Italian elokuva-arkistolle elokuvasta korvaukset. Italialaiset saivat tehdä uuden, hienon kopion I Basilishcista.