keskiviikko 17. kesäkuuta 2009

Virolais-suomalainen aateklusteri

(Apartheid-katsaus viikko 24/2009 osa 2.)

Suomen antifasistisen komitean (SAFKA) selkeä sanoma on fasismin vastustaminen. Eräs jäsenemme, tamperelainen historian opiskelija Antti Siika-aho kyseli, miten fasismin tunnistaa. Kerroin Antille, ettei asiasta tarvitse olla huolissaan. Fasistit itse ilmoittautuvat meille. He tunnistavat meissä vihollisensa. Ensimmäisenä meidät huomasi halla-aholaiset. Suomen Sisu ryhtyi raivoisaan vihanpitoon SAFKAA vastaan. Suomen Sisusta ei käytetä f-alkuista sanaa, mutta näiden äärioikeistolaisten aseharrastajien ajatukset tunnetaan niin hyvin, että perussuomalaisten EU-ehdokas Sampo Terho ei ole juuri muuta ennättänyt tehdä kuin vakuuttaa, ettei hänellä ole mitään tekemistä Suomen Sisun kanssa.
Seuraavaksi ilmoittautuivat viehättävät virottaret: Iivi Anna Masso, Imbi Paju ja Sofi Oksanen. Kolmikko vaati dosentti Johan Bäckmanin heittämistä ulos Helsingin yliopistosta. Viron apartheidista puhuminen pitää heidän mielestään kieltää.
Tallinnassa asuvat Suur-Suomesta haaveilevat, Pro Karelian jäsenet Veikko Saksi ja Antti-Pekka Mustonen tunnistavat SAFKA:ssa päävihollisensa. Antti-Pekka Mustonen ja Veikko Saksi rakentavat Virossa Suur-Suomea menetetyn Karjalan sijasta. Samalla tavalla kuin Karjalassa tehtäisiin Pro Karelian suunnitelmien mukaan venäläisten etninen puhdistus, Saksi ja Mustonen nauttivat nyt Virossa siitä, että maassa sorretaan niin sosiaalisesti, taloudellisesti, poliittisesti, kielellisesti kuin kulttuurisesti venäläisiä. Yhdessä Suomessa asuvien virolaisten naisten kanssa he muodostavan aateklusterin, jonka päämääränä on tuottaa venäjäläisvihaa savuverhoksi Virossa tapahtuvalle venäläisten sorrolle. Veikko Saksi on kehunut, kuinka Iivi Anna Masso ja Imbi Paju ovat avartaneet suomalaista keskustelua. Sofi Oksanen on tunnustanut ihailevansa historioitsija Mart Laaria ja tämän työtä SS-kytköksistä tunnettujen metsäveljien rehabilitoimiseksi vapaustaistelijoina. Samainen Laar on Antti-Pekka Mustosen kavereita. Laar on juuri se henkilö, josta englantilainen professori Mark Almond on ihmetellyt, miksi fasistia ei sanota fasistiksi. Antti-Pekka Mustonen varmasti tietää, että kun Viron apartheidia puretaan, Mart Laar on ensimmäisenä syytettyjen penkillä. Hän sentään vei pääministerinä ollessaan kansalaisuuden puolelta miljoonalta venäläiseltä!
Antti-Pekka Mustonen jaksaa vaatia SAFKA:n blogeja suljettavaksi. Hänen kommenttiensa patologia ja alatyylisyys paljastaa, miten hirveästi häntä huolestuttaa SAFKA:n olemassaolo. Vielä toistaiseksi valtamedia ajattelee Mustosen tavoin. Aika työskentelee kuitenkin SAFKA:n hyväksi. Mitä useammin me SAFKA:ssa puhumme Viron apartheidista, sen vaikeampi valtamedian on enää sulkea silmiään Viron tapahtumilta. Toivoisin tietenkin kohteliaasti, että Mustonen ryhtyisi pitämään omaa blogiaan maailmankuvansa esittelemiseksi. Niin tekevät myös Juhani Putkinen ja Aila Niinimaa-Keppo.
Viron aateveljien keskustelu:

http://www.kareliaklubi.com/KareliaKlubiLehti/019/028.pdf

Ei kommentteja: