lauantai 27. kesäkuuta 2009

Naiset on natseja

Julkaistu ensin:
http://leenahietanen.blogit.uusisuomi.fi/2009/06/25/naiset-on-natseja/


Naiset on natseja, miehestä saattaa hyvässä lykyssä kehittyä kommunisti. Tähän johtopäätökseen tulin seuratessani Kauppalehden avustajana Virossa olevia suomalaisia yritysjohtajia. Söin illallista noin viisi vuotta sitten suomalaisten naisjohtajien kanssa. Keskustelun aiheena oli työvoimapula. Eräs naisjohtaja valitti, että hän ei löydä hyvää kirjanpitäjää. Hakijoiden joukossa oli ollut kyllä yksi aivan ylivoimainen ”svedu”, mutta hän ei uskaltanut naista palkata. Tollona toimittajana kysäisin, oliko kysymyksessä kenties ruotsalainen hakija? Naisjohtaja vastasi, että ei. Kysymyksessä oli Svetlana. Naisjohtajan mukaan venäläisen kirjanpitäjän palkkaaminen yritykseen olisi loukannut virolaisten työntekijöiden tunteita. Yllätykseni oli melkoinen, kun pöytäseurueen kaksi muuta naisjohtajaa valittivat samaa. Tarjolla on vain venäläisiä työtekijöitä, mutta virolaisten tunteita säästääkseen naisjohtajat eivät heitä palkanneet. Tein johtopäätöksen, että naisten empatiakyky ja heidän niin sanotut pehmeät arvonsa johtavat siihen, että he käyttäytyvät yhtä rasistisesti kuin ympäristönsä. Naisten johtava voima on valtaa pitävien miellyttämisenhalu.
Vastaavasti minulla oli kunnia kuulua erään suomalaisen miesinsinöörin kesäjuhlien kutsuvieraisiin. Tällä miesinsinöörillä oli harvinainen taito: hän puhui venäjää. Miesinsinöörillä oli yritykset kaikissa Baltian maissa ja Venäjällä. Hän oli valinnut Virosta yhteistyökumppanikseen venäjänkielisen miehen. Hänen alaisuudessaan oli myös virolaisia johtajia. Tallinnassa firman käytävillä puhuttiin sujuvasti niin venäjää kuin viroa. Firman kesäjuhlissa, jossa kaikkien tytäryritysten johtajistoa kestittiin, puhuttiin sujuvasti viron lisäksi myös venäjää. Yksikään baltti ei inissyt juhannuskokolla, että täällä ei puhuta valtion virallista kieltä. Miesinsinööri sai baltit käyttäytymään aivan kuin kyseessä olisivat sivistyskansat.
Miesinsinööri näytti lojaalisuutensa Virolle vaimonsa avulla. Hänen kartanoaan emännöi viehättävä virotar. Auttaessani yksissä juhannusjuhlissa tämä viehättävä virotar antoi minulle ohjeen jälkiruuan suhteen: ”Venäläisille ei tarvitse antaa jäätelöä.”
Asia tuli harvinaisen selväksi. Moukasta ei saa kartanonrouvaa, vaikka voissa paistaisi.

Ei kommentteja: