keskiviikko 17. kesäkuuta 2009

Suomikin osaksi Assholes-ketjua

Suomeakin ollaan nyt sitten kytkemässä amerikkalaisjohtoiseen persläpien helminauhaan eli Venäjään ympäröivien vihamielisten maiden joukkoon. Sitä tehdään Suomen Brysselin komissaarin toimistossa. Tämä selvisi eilisen Kauppalehden pääkirjoituksen kommenttiosuudessa.
SAFKA on määritellyt Axis of Assholes- (suomeksi ”persläpien helminauha”) maiksi ne, jotka osallistuivat Viron presidentti Toomas-Hendrik Ilveksen johdolla tukemaan Georgian presidentti Mihail Saakasviliä tämän hyökättyä Etelä-Ossetiaan elokuussa 2008. Nämä maat ovat Georgia, Ukraina, Puola, Liettua, Latvia ja Viro.
Nyt Suomikin on kovaa kyytiä liittymässä joukkoon. Kauppalehden pääkirjoitusta ”Rehn vahvoilla komissioon” kommentoinut Lh paljastaa, että Olli Rehniä lobbaa komission korkeaan tehtävään erityisen innokkaasti Yhdysvallat. Syitä on monia. Rehn puoltaa Nato-maa Turkin EU-jäsenyyttä. Hän suhtautui suopeasti Georgiaan Venäjän konfliktin aikana. Rehn on myös Balkanilla palvellut kansainvälisiä isäntiään hyvin. Lh jopa epäilee, että Rehnin nimi komission korkeaan virkaan olisi tullut Atlantin takaa. Jotta Rehnin valinta onnistuisi, USA:n agentit Suomessa ryhtyivät varmistamaan, ettei Rehnille tule Suomesta kilpailijaa. Muodollisesti Rehnin ehdokkuuden nosti esille kokoomuksen Ville Itälä. Lh:n käsityksen mukaan Itälällä ei kuitenkaan ole älyä riittävästi tällaisiin avauksiin. Taustalla ovat aivan toiset tahot. Lh väittää, että Rehnin nimen olisi syöttänyt Itälälle Lasse Lehtinen Martti Ahtisaaren pyynnöstä! Lh ei sano tätä ääneen, mutta SAFKA sanoo. Suomen todellinen persläpien kolmikko on löytynyt. Se on Martti Ahtisaari, Alpo Rusi ja Olli Rehn. Ei ihme, että Alpo Rusi on loukkaantunut, kun häntä epäillään Stasin agentiksi! Kaikkihan me muistamme sen innon, jolla Olli Rehn puolusti ystäväänsä Alpo Rusia.
Enää ei ole epäilystäkään siitä, etteikö Suomi olisi EU-komissaarinsa kautta osana Yhdysvaltalais-johtoista Axis of Assholes ketjua. Vai torpedoiko joku Rehnin?
Olli Rehnillä on esikunnassaan töissä virolainen Mati Maasikas. Mies oli pääministeri Mart Laarin lehdistöavustaja ja myöhemmin Suomen suurlähettiläs. Mati Maasikas kuuluu Isänmaa-puolueeseen. Hän on virolainen nationalisti, joka palvelee isänmaataan (Amerikkaa) yhtä auliisti kuin Mart Laar. Mart Laar oli Georgian presidentti Mihail Saakasvilin neuvonantaja. Laar harrasti hetki ennen Georgian sotaa sukkuladiplomatiaa. Hän kertoi Eesti Ekspress-lehdessä tavanneensa ulkoministereitä enemmän kuin pääministeriaikanaan. Epäilemättä hän on viettänyt aikaa myös Brysselissä. Mistähän Olli Rehn sai Georgia-sympatiansa? Ainakin hän heti nimitettyään Mati Maasikaksen esikuntaansa, alkoi kehua Viroa EU:n mallimaaksi.

http://paakirjoitus.blogit.kauppalehti.fi/2009/06/16/rehn-vahvoilla-komissioon/#comments

Ei kommentteja: