(Apartheid-katsaus viikko 26/2009)
Tallinnassa paljastettiin 23. päivän iltana Viron vapaussodan taistelujen kunniaksi 30 metriä korkea ja 100 miljoonaa kruunua maksanut Voiton patsas. Venäläinen media tyrmäsi patsaan heti kättelyssä. Venäläinen televisiokanava Pervoi Kanal katsoi ristin muotoisen patsaan kopioivan suoraan virolaisten SS-upseerien, Eesti legioonalaisten kauluslaatoissa olleita natsitunnuksia.
”Patsaan paljastustilaisuudessa olleiden kunniavieraiden joukosta pisti silmään ne, jotka toisessa maailmansodassa taistelivat fasistisen Saksan puolella. Eturivissä istui Natsi-Saksan rautaristin saaja Harald Nugiseks”, televisiouutinen kertoi.
Komsomolskaja Pravda kiinnitti huomiota seikkaan, että valkeassa lasiristissä on Natsi-Saksan legioonalaisten kauluslaatasta tunnus. Lehti muistuttaa, että jatkossa Viron sotilasparaatit pidetään ”rehabilitoidun” SS-kauluslaatan alla.
Uutistoimisto Regnum huomauttaa, että patsas sijaitsee lähes samassa paikassa, missä sijaitsi aiemmin Pronssisotilas, joka oli Tallinnan fasismista vapauttamisen muistomerkki. Nyt uuden patsaan luokse tulevat voiton päivänä fasistien puolella taistelleet virolaiset sotaveteraanit. (Postimees 25.06. 2009)
lauantai 27. kesäkuuta 2009
Jackson teki historiaa
(Julkaistu Uuden Suomen blogipalvelussa
http://leenahietanen.blogit.uusisuomi.fi/2009/06/27/jackson-teki-historiaa/
Opettavaisimman kokemukseni ammattilaisuudesta, musiikista ja Viron historiasta tarjosi minulle itse popin kuningas Michael Jackson. Hän ei ainoastaan esiintynyt Viroa takaisin maailmankartalle vaan kaatoi myös omalla tavallaan Viron historian myyttejä.
Oli vuosi 1997, kun Michael Jackson tuli esiintymään Tallinnan laululavalle. Tammikuussa Lauri Laubren ohjelmatoimisto piti Palace-hotellissa asiasta ensimmäisen lehdistötilaisuuden. Paikalle saapui vain yksi toimittaja. Kukaan ei ottanut todesta, että Jackson tulisi Tallinnaan. En mennyt itsekään paikalle. Pidin Laubrea suuruudenhulluna. Virossa ei ollut tuolloin vielä käynyt ensimmäistäkään maailmanluokan rock-tähteä ja että ensimmäisenä tulisi itse Michael Jackson, en voinut uskoa todeksi.
Jacksonilla meni tuolloin huonosti. Häntä varjostivat pedofiliaepäilyt. Kevään aikana huhut Jacksonin tulosta vahvistuivat ja lipunmyynti lähti käyntiin. Kävin jo itsekin hakemassa lipun. Se maksoi 495 kruunua eli noin 30 euroa. Se oli tuolloin hirvittävä hinta tavalliselle virolaiselle.
Ohjelmatoimistoa painoi huoli. Laulavan vallankumouksen aikana oli levinnyt käsitys, että vuoden 1989 laulujuhlilla yleisöä laululavalla olisi ollut 300 000. Jacksonin konserttiin lippuja oli myyty vasta 50 000. Laubre pelkäsi, että nurmikko näyttää tyhjältä. Lipunmyynnissä alkoi viimeinen rutistus. Hain jo itsekin lippuja Helsingin tuttaville. Hetki ennen konserttia ohjelmatoimisto ilmoitti, että lippuja oli myyty 75 000 kappaletta.
Kun sitten yleisö alkoi valua laululavalle odottamaan Jacksonin konsertin alkua, yksi asia tuli heti selväksi. Laululavalle ei koskaan ole mahtunut kolmeasataa tuhatta ihmistä. Kaikki 75 000 lipun ostanutta seisoivat kuin sillit purkissa. Nurmikentällä ei ollut tyhjää tilaa viittä senttiä. Istuminen oli aivan mahdotonta.
Se konsertti aukaisi silmiä. Olin suhtautunut rock-tähtiin hiukan ironisesti. Jacksonin täsmällisyys, jolla hän esiintyi, oli lähes yliluonnollinen kokemus. Ensimmäistä kertaa tajusin, mitä tarkoittaa ammattilaisuus. Aloin aivan toisella tavalla arvostaa niin sanottuja megatähtiä. Olimme Helsingin vieraitteni kanssa aivan häkeltyneitä. Vielä vuosia konsertin jälkeen palasimme aina pohtimaan, mikä konsertista teki niin vaikuttavan. Jackson kun ei erityisemmin pyrkinyt miellyttämään yleisöä saati improvisoimaan. Musiikki, Jackson ja hänen tanssinsa loivat sen maagisen tunnelman. Jackson sai todella monta fania tuona iltana.
Konserttivierailu nosti myös virolaisten itsetuntoa, sillä Jackson siirsi Viron läntisten muusikkojen kartalle.
Eesti Ekspress teki pienen uutisen siitä, että laulavan vallankumouksen todellinen osallistujamäärä lienee 30 000, siis yksi nolla vähemmän kuin myytti kertoo.
http://leenahietanen.blogit.uusisuomi.fi/2009/06/27/jackson-teki-historiaa/
Opettavaisimman kokemukseni ammattilaisuudesta, musiikista ja Viron historiasta tarjosi minulle itse popin kuningas Michael Jackson. Hän ei ainoastaan esiintynyt Viroa takaisin maailmankartalle vaan kaatoi myös omalla tavallaan Viron historian myyttejä.
Oli vuosi 1997, kun Michael Jackson tuli esiintymään Tallinnan laululavalle. Tammikuussa Lauri Laubren ohjelmatoimisto piti Palace-hotellissa asiasta ensimmäisen lehdistötilaisuuden. Paikalle saapui vain yksi toimittaja. Kukaan ei ottanut todesta, että Jackson tulisi Tallinnaan. En mennyt itsekään paikalle. Pidin Laubrea suuruudenhulluna. Virossa ei ollut tuolloin vielä käynyt ensimmäistäkään maailmanluokan rock-tähteä ja että ensimmäisenä tulisi itse Michael Jackson, en voinut uskoa todeksi.
Jacksonilla meni tuolloin huonosti. Häntä varjostivat pedofiliaepäilyt. Kevään aikana huhut Jacksonin tulosta vahvistuivat ja lipunmyynti lähti käyntiin. Kävin jo itsekin hakemassa lipun. Se maksoi 495 kruunua eli noin 30 euroa. Se oli tuolloin hirvittävä hinta tavalliselle virolaiselle.
Ohjelmatoimistoa painoi huoli. Laulavan vallankumouksen aikana oli levinnyt käsitys, että vuoden 1989 laulujuhlilla yleisöä laululavalla olisi ollut 300 000. Jacksonin konserttiin lippuja oli myyty vasta 50 000. Laubre pelkäsi, että nurmikko näyttää tyhjältä. Lipunmyynnissä alkoi viimeinen rutistus. Hain jo itsekin lippuja Helsingin tuttaville. Hetki ennen konserttia ohjelmatoimisto ilmoitti, että lippuja oli myyty 75 000 kappaletta.
Kun sitten yleisö alkoi valua laululavalle odottamaan Jacksonin konsertin alkua, yksi asia tuli heti selväksi. Laululavalle ei koskaan ole mahtunut kolmeasataa tuhatta ihmistä. Kaikki 75 000 lipun ostanutta seisoivat kuin sillit purkissa. Nurmikentällä ei ollut tyhjää tilaa viittä senttiä. Istuminen oli aivan mahdotonta.
Se konsertti aukaisi silmiä. Olin suhtautunut rock-tähtiin hiukan ironisesti. Jacksonin täsmällisyys, jolla hän esiintyi, oli lähes yliluonnollinen kokemus. Ensimmäistä kertaa tajusin, mitä tarkoittaa ammattilaisuus. Aloin aivan toisella tavalla arvostaa niin sanottuja megatähtiä. Olimme Helsingin vieraitteni kanssa aivan häkeltyneitä. Vielä vuosia konsertin jälkeen palasimme aina pohtimaan, mikä konsertista teki niin vaikuttavan. Jackson kun ei erityisemmin pyrkinyt miellyttämään yleisöä saati improvisoimaan. Musiikki, Jackson ja hänen tanssinsa loivat sen maagisen tunnelman. Jackson sai todella monta fania tuona iltana.
Konserttivierailu nosti myös virolaisten itsetuntoa, sillä Jackson siirsi Viron läntisten muusikkojen kartalle.
Eesti Ekspress teki pienen uutisen siitä, että laulavan vallankumouksen todellinen osallistujamäärä lienee 30 000, siis yksi nolla vähemmän kuin myytti kertoo.
Naiset on natseja
Julkaistu ensin:
http://leenahietanen.blogit.uusisuomi.fi/2009/06/25/naiset-on-natseja/
Naiset on natseja, miehestä saattaa hyvässä lykyssä kehittyä kommunisti. Tähän johtopäätökseen tulin seuratessani Kauppalehden avustajana Virossa olevia suomalaisia yritysjohtajia. Söin illallista noin viisi vuotta sitten suomalaisten naisjohtajien kanssa. Keskustelun aiheena oli työvoimapula. Eräs naisjohtaja valitti, että hän ei löydä hyvää kirjanpitäjää. Hakijoiden joukossa oli ollut kyllä yksi aivan ylivoimainen ”svedu”, mutta hän ei uskaltanut naista palkata. Tollona toimittajana kysäisin, oliko kysymyksessä kenties ruotsalainen hakija? Naisjohtaja vastasi, että ei. Kysymyksessä oli Svetlana. Naisjohtajan mukaan venäläisen kirjanpitäjän palkkaaminen yritykseen olisi loukannut virolaisten työntekijöiden tunteita. Yllätykseni oli melkoinen, kun pöytäseurueen kaksi muuta naisjohtajaa valittivat samaa. Tarjolla on vain venäläisiä työtekijöitä, mutta virolaisten tunteita säästääkseen naisjohtajat eivät heitä palkanneet. Tein johtopäätöksen, että naisten empatiakyky ja heidän niin sanotut pehmeät arvonsa johtavat siihen, että he käyttäytyvät yhtä rasistisesti kuin ympäristönsä. Naisten johtava voima on valtaa pitävien miellyttämisenhalu.
Vastaavasti minulla oli kunnia kuulua erään suomalaisen miesinsinöörin kesäjuhlien kutsuvieraisiin. Tällä miesinsinöörillä oli harvinainen taito: hän puhui venäjää. Miesinsinöörillä oli yritykset kaikissa Baltian maissa ja Venäjällä. Hän oli valinnut Virosta yhteistyökumppanikseen venäjänkielisen miehen. Hänen alaisuudessaan oli myös virolaisia johtajia. Tallinnassa firman käytävillä puhuttiin sujuvasti niin venäjää kuin viroa. Firman kesäjuhlissa, jossa kaikkien tytäryritysten johtajistoa kestittiin, puhuttiin sujuvasti viron lisäksi myös venäjää. Yksikään baltti ei inissyt juhannuskokolla, että täällä ei puhuta valtion virallista kieltä. Miesinsinööri sai baltit käyttäytymään aivan kuin kyseessä olisivat sivistyskansat.
Miesinsinööri näytti lojaalisuutensa Virolle vaimonsa avulla. Hänen kartanoaan emännöi viehättävä virotar. Auttaessani yksissä juhannusjuhlissa tämä viehättävä virotar antoi minulle ohjeen jälkiruuan suhteen: ”Venäläisille ei tarvitse antaa jäätelöä.”
Asia tuli harvinaisen selväksi. Moukasta ei saa kartanonrouvaa, vaikka voissa paistaisi.
http://leenahietanen.blogit.uusisuomi.fi/2009/06/25/naiset-on-natseja/
Naiset on natseja, miehestä saattaa hyvässä lykyssä kehittyä kommunisti. Tähän johtopäätökseen tulin seuratessani Kauppalehden avustajana Virossa olevia suomalaisia yritysjohtajia. Söin illallista noin viisi vuotta sitten suomalaisten naisjohtajien kanssa. Keskustelun aiheena oli työvoimapula. Eräs naisjohtaja valitti, että hän ei löydä hyvää kirjanpitäjää. Hakijoiden joukossa oli ollut kyllä yksi aivan ylivoimainen ”svedu”, mutta hän ei uskaltanut naista palkata. Tollona toimittajana kysäisin, oliko kysymyksessä kenties ruotsalainen hakija? Naisjohtaja vastasi, että ei. Kysymyksessä oli Svetlana. Naisjohtajan mukaan venäläisen kirjanpitäjän palkkaaminen yritykseen olisi loukannut virolaisten työntekijöiden tunteita. Yllätykseni oli melkoinen, kun pöytäseurueen kaksi muuta naisjohtajaa valittivat samaa. Tarjolla on vain venäläisiä työtekijöitä, mutta virolaisten tunteita säästääkseen naisjohtajat eivät heitä palkanneet. Tein johtopäätöksen, että naisten empatiakyky ja heidän niin sanotut pehmeät arvonsa johtavat siihen, että he käyttäytyvät yhtä rasistisesti kuin ympäristönsä. Naisten johtava voima on valtaa pitävien miellyttämisenhalu.
Vastaavasti minulla oli kunnia kuulua erään suomalaisen miesinsinöörin kesäjuhlien kutsuvieraisiin. Tällä miesinsinöörillä oli harvinainen taito: hän puhui venäjää. Miesinsinöörillä oli yritykset kaikissa Baltian maissa ja Venäjällä. Hän oli valinnut Virosta yhteistyökumppanikseen venäjänkielisen miehen. Hänen alaisuudessaan oli myös virolaisia johtajia. Tallinnassa firman käytävillä puhuttiin sujuvasti niin venäjää kuin viroa. Firman kesäjuhlissa, jossa kaikkien tytäryritysten johtajistoa kestittiin, puhuttiin sujuvasti viron lisäksi myös venäjää. Yksikään baltti ei inissyt juhannuskokolla, että täällä ei puhuta valtion virallista kieltä. Miesinsinööri sai baltit käyttäytymään aivan kuin kyseessä olisivat sivistyskansat.
Miesinsinööri näytti lojaalisuutensa Virolle vaimonsa avulla. Hänen kartanoaan emännöi viehättävä virotar. Auttaessani yksissä juhannusjuhlissa tämä viehättävä virotar antoi minulle ohjeen jälkiruuan suhteen: ”Venäläisille ei tarvitse antaa jäätelöä.”
Asia tuli harvinaisen selväksi. Moukasta ei saa kartanonrouvaa, vaikka voissa paistaisi.
Minä tunnen Iivin
Julkaistu ensin:
http://leenahietanen.blogit.uusisuomi.fi/2009/06/24/mina-tunnen-iivin/
Tai tunsin. En ole lehdestä lukenut, että olit Kaukasuksella laskettelun opettaja. Kerroit sen matkalla Kuusamoon kotiini. Olimme yhteisellä hiihtolomamatkalla Suomessa nykyisen aviomiehesi ja hänen edellisestä avioliitosta olevien lastensa kanssa. Kävitte vanhempieni kotona Kuusamossa. Tuolloin tuli ilmi, että olit taitava laskettelija.
Olen pahoillani, että muistin väärin taustasi sukupolvien taakse ulottuvan sivistyksen. Suomessa meillä -nen päätteisillä ei juuri ole kahta sukupolvea enempää korkeakoulusivistystä. Ja jos on, se on melkein aina ruotsinkielistä. Vilpitön onnitteluni. Olen itse varsin vaatimattomista lähtökohdista.
Ehkä vähän liioittelin vasemmistointellektualismiasi. Olen matkustanut kanssasi kuuntelemaan luentoasi Viljandiin. Se oli kyllä ennen Viron EU-jäsenyyttä. Siteerasin lehdessä puhettasi. Luin myös mielelläni artikkeleitasi Eesti Päevalehdestä. Niissä on täytynyt olla häivähdys punaista, jos minä olen niitä arvostanut. Tosin sinulla oli silloin Viron passi ja kirjoitit virolaisille lukijoille.
Suomen kansalaisuus ja suomalaisille kirjoittaminen on muuttanut käsialaasi. Kirjoitin todellakin SAFKA:n blogiin jutun otsikolla ”Virolainen fasismi Suomessa” ja mainitsin koko joukon virolaisia nimiä sinut mukaan lukien. Yllättävää oli, että eräs virolainen vasemmistoryhmittämä käänsi kyseisen postauksen käyttääkseen sitä kritiikkinä sinua vastaan. Virossa olevia vasemmistopiirejä oli ryhtynyt ihmetyttämään ”mielenmuutoksesi”. Minulla ei ole käsitystä, mistä ”8. Mai Liikumine” oli saanut päähänsä, että sinä olisit joskus ollut vasemmistolainen?
Minua on ryhtynyt kiinnostamaan, millä kielellä Suomessa kerrotaan Neuvostoliitosta? Suomessa esimerkiksi demarit, Lasse Lehtinen ja Ulpu Iivari kysyvät amerikkalaiselta Toomas Hendrik Ilvekseltä, mitä ajatella Neuvostoliitosta? Jotkut kelpuuttivat siihen Latvian kanadalaisen presidentti Vaira Vike Freibergan. Toisille ehdoton auktoriteetti ovat virolaiset. Erityisesti mainitsisin Jutta Zilliacuksen, Imbi Pajun, Sofi Oksasen ja sinut. Kuten jo totesin kohdallasi, kovin huonot kokemukset Neuvostoliitosta sinulla ei ole. Jutta Zilliacus ei ole siellä päivääkään elänyt, samoin kuin ei Sofi Oksanenkaan. Imbi Paju kuuluu varsin hyväosaisiin neuvostoeläjiin hänkin. Ottaen huomioon, että suomalaiset olivat Neuvostoliiton ystäviä 50 vuotta, en olisi uskonut, että meille kerrotaan ”totuutta” Neuvostoliitosta amerikanenglannilla tai sitten sen tekevät virolaiset, joilla siihen on varsin hyväosaisen näkökulma.
En ole keksinyt ilmiölle muuta selitystä kuin sen, että Suomessa asuvat virolaiset tai suomalaistuneet virolaiset kertovat nyt Neuvostoliitosta tarinaa vain siitä näkökulmasta, mikä puolustaa nykyistä Viron apartheid-politiikkaa. Näillä ihmisillä ei ole aikomustakaan minkäänlaiseen älylliseen rehellisyyteen.
P.S. En koskaan pysty arvostamaan Toomas Hendrik Ilvestä demokraattina. Yhdysvallat voisi lähettää joskus edes yhden demokraatin iloksemme tänne Eurooppaan, koska kyllä niitä siellä varmasti riittää. Ilves on henkilö, joka ei ole vielä kuullut, että mustaihoiset saivat Yhdysvalloissa kansalaisoikeudet jo 1960-luvulla.
http://leenahietanen.blogit.uusisuomi.fi/2009/06/24/mina-tunnen-iivin/
Tai tunsin. En ole lehdestä lukenut, että olit Kaukasuksella laskettelun opettaja. Kerroit sen matkalla Kuusamoon kotiini. Olimme yhteisellä hiihtolomamatkalla Suomessa nykyisen aviomiehesi ja hänen edellisestä avioliitosta olevien lastensa kanssa. Kävitte vanhempieni kotona Kuusamossa. Tuolloin tuli ilmi, että olit taitava laskettelija.
Olen pahoillani, että muistin väärin taustasi sukupolvien taakse ulottuvan sivistyksen. Suomessa meillä -nen päätteisillä ei juuri ole kahta sukupolvea enempää korkeakoulusivistystä. Ja jos on, se on melkein aina ruotsinkielistä. Vilpitön onnitteluni. Olen itse varsin vaatimattomista lähtökohdista.
Ehkä vähän liioittelin vasemmistointellektualismiasi. Olen matkustanut kanssasi kuuntelemaan luentoasi Viljandiin. Se oli kyllä ennen Viron EU-jäsenyyttä. Siteerasin lehdessä puhettasi. Luin myös mielelläni artikkeleitasi Eesti Päevalehdestä. Niissä on täytynyt olla häivähdys punaista, jos minä olen niitä arvostanut. Tosin sinulla oli silloin Viron passi ja kirjoitit virolaisille lukijoille.
Suomen kansalaisuus ja suomalaisille kirjoittaminen on muuttanut käsialaasi. Kirjoitin todellakin SAFKA:n blogiin jutun otsikolla ”Virolainen fasismi Suomessa” ja mainitsin koko joukon virolaisia nimiä sinut mukaan lukien. Yllättävää oli, että eräs virolainen vasemmistoryhmittämä käänsi kyseisen postauksen käyttääkseen sitä kritiikkinä sinua vastaan. Virossa olevia vasemmistopiirejä oli ryhtynyt ihmetyttämään ”mielenmuutoksesi”. Minulla ei ole käsitystä, mistä ”8. Mai Liikumine” oli saanut päähänsä, että sinä olisit joskus ollut vasemmistolainen?
Minua on ryhtynyt kiinnostamaan, millä kielellä Suomessa kerrotaan Neuvostoliitosta? Suomessa esimerkiksi demarit, Lasse Lehtinen ja Ulpu Iivari kysyvät amerikkalaiselta Toomas Hendrik Ilvekseltä, mitä ajatella Neuvostoliitosta? Jotkut kelpuuttivat siihen Latvian kanadalaisen presidentti Vaira Vike Freibergan. Toisille ehdoton auktoriteetti ovat virolaiset. Erityisesti mainitsisin Jutta Zilliacuksen, Imbi Pajun, Sofi Oksasen ja sinut. Kuten jo totesin kohdallasi, kovin huonot kokemukset Neuvostoliitosta sinulla ei ole. Jutta Zilliacus ei ole siellä päivääkään elänyt, samoin kuin ei Sofi Oksanenkaan. Imbi Paju kuuluu varsin hyväosaisiin neuvostoeläjiin hänkin. Ottaen huomioon, että suomalaiset olivat Neuvostoliiton ystäviä 50 vuotta, en olisi uskonut, että meille kerrotaan ”totuutta” Neuvostoliitosta amerikanenglannilla tai sitten sen tekevät virolaiset, joilla siihen on varsin hyväosaisen näkökulma.
En ole keksinyt ilmiölle muuta selitystä kuin sen, että Suomessa asuvat virolaiset tai suomalaistuneet virolaiset kertovat nyt Neuvostoliitosta tarinaa vain siitä näkökulmasta, mikä puolustaa nykyistä Viron apartheid-politiikkaa. Näillä ihmisillä ei ole aikomustakaan minkäänlaiseen älylliseen rehellisyyteen.
P.S. En koskaan pysty arvostamaan Toomas Hendrik Ilvestä demokraattina. Yhdysvallat voisi lähettää joskus edes yhden demokraatin iloksemme tänne Eurooppaan, koska kyllä niitä siellä varmasti riittää. Ilves on henkilö, joka ei ole vielä kuullut, että mustaihoiset saivat Yhdysvalloissa kansalaisoikeudet jo 1960-luvulla.
tiistai 23. kesäkuuta 2009
Viron ”vapaudenpatsaasta”
(Julkaistu Uudessa Suomessa ensin:
http://leenahietanen.blogit.uusisuomi.fi/2009/06/23/viron-vapaudenpatsaasta/
Nyt valkeni Viron vapauden patsas ja suomalaisten demarien maailma. En olisi suurin surmin uskonut, että se, joka kiihottuu Viron uudesta ylpeydestä, lasisesta natsi-stondiksesta on demari, Katriina Kajannes. Viron vapaudenpatsaan olemuksesta on jaksettu riidellä Virossa. Jotkut taiteilijat ovat tuohtuneita siitä, että patsaan suunnittelijat ratsastavat kansallistunteella enemmän kuin taiteella. Virolaisia politiikkoja on rasittanut ristisymboli. Virolaiset kun ovat yksi ateistisimpia kansoja maailmassa. Ristin viittaaminen sotilassymboliikkaan on sekin arveluttava. Virolaisten sotilaiden kauluslaatoissa risti on kulkeutunut vapaustaistelijoilta fasisteille. Käsittääkseni virolaista poliitikoista esimerkiksi kaupunginjohtaja Edgar Savisaar ei ollut paikalla patsaan paljastustilaisuudessa. Se kun ei vähimmässäkään määrin ollut Viron vasemmiston juhla. Virolainen vasemmisto ei juhli sotilasristiä, joka on tehnyt yhteistyötä Natsi-Viron kanssa vuosina 1941-1944. Ei sittenkään, vaikka se naamioitaisiin muistoksi Vapaussodasta.
Jyväskyläläinen demari Kajannes ei ilmeisesti tiedä, että Virossa vasemmistoa, demariutta edustaa puolue nimeltä keskusta. Amerikkalainen Toomas-Hendrik Ilves, joka käyttää presidentin titteliä ja leikkii demaria, on perinteisesti kauhistunut kaikkea sos-alkuista. Ihan samalla tavalla kuin Suomessa tekevät Lasse Lehtinen ja Ulpu Iivari. Virossa kukaan ei erehdy pitämään CIA-agentti Ilvestä demarina.
Kansallistunne apartheidin välineenä on rikollista. Vapaudenpatsaan pystytyksellä virolaiset vain vahvistavat omaa käsitystään siitä, että heillä on ”venäläisongelma” eivätkä venäläiset kuulu Viroon. Suomalaiset demarit eivät voi olla niin tyhmiä, etteivät he tajua tämän virolaisen pelleilyn tarkoitusta.
Toimittajat tuntevat jo niin suurta myötähäpeää virolaisten natseilusta, etteivät juurikaan vaivautuneet patsaan julkistamisesta kirjoittamaan. Jokainen ymmärtää, että ensi keväänä Voiton päivänä kukkia patsaalle tuovat haudan partaalla hoippuvat virolaiset SS-veteraanit. Meitä hävettää.
Minulle valkeni erään virolaisen vasemmistointellektuelli tarina. Olen nimittäin tuntenut Iivi Anna Masson vielä silloin, kun hän oli länsimaisittain ajateltuna niin sanottu tavallinen vasemmistointellektuelli. Hänen vanhempansa olivat yliopistoväkeä Neuvosto-Virossa. Hän on toisen polven sivistyneistöä. Hän eli länsimaisittain ajateltuna varsin etuoikeutettua elämää. Opiskelujen ohessa hän toimi laskettelun opettajana Kaukasuksella. Kuusamosta kotoisin olevana tiedän, että lasketteluopettajat kulkevat niin sosialismissa kuin kapitalismissa hiukan nenä pystyssä ja ovat olevinaan muita parempaa väkeä.
Jos demarit ovat sitä, mitä Kajannes, Lehtinen ja Iivari edustavat, on selvää, ettei virolainen vasemmistointellektuelli löydä täältä mitään vastakaikua. Kokoomuskin edustaa suurempaa humanismia kuin virolaista fasismia ihailevat demarit.
http://leenahietanen.blogit.uusisuomi.fi/2009/06/23/viron-vapaudenpatsaasta/
Nyt valkeni Viron vapauden patsas ja suomalaisten demarien maailma. En olisi suurin surmin uskonut, että se, joka kiihottuu Viron uudesta ylpeydestä, lasisesta natsi-stondiksesta on demari, Katriina Kajannes. Viron vapaudenpatsaan olemuksesta on jaksettu riidellä Virossa. Jotkut taiteilijat ovat tuohtuneita siitä, että patsaan suunnittelijat ratsastavat kansallistunteella enemmän kuin taiteella. Virolaisia politiikkoja on rasittanut ristisymboli. Virolaiset kun ovat yksi ateistisimpia kansoja maailmassa. Ristin viittaaminen sotilassymboliikkaan on sekin arveluttava. Virolaisten sotilaiden kauluslaatoissa risti on kulkeutunut vapaustaistelijoilta fasisteille. Käsittääkseni virolaista poliitikoista esimerkiksi kaupunginjohtaja Edgar Savisaar ei ollut paikalla patsaan paljastustilaisuudessa. Se kun ei vähimmässäkään määrin ollut Viron vasemmiston juhla. Virolainen vasemmisto ei juhli sotilasristiä, joka on tehnyt yhteistyötä Natsi-Viron kanssa vuosina 1941-1944. Ei sittenkään, vaikka se naamioitaisiin muistoksi Vapaussodasta.
Jyväskyläläinen demari Kajannes ei ilmeisesti tiedä, että Virossa vasemmistoa, demariutta edustaa puolue nimeltä keskusta. Amerikkalainen Toomas-Hendrik Ilves, joka käyttää presidentin titteliä ja leikkii demaria, on perinteisesti kauhistunut kaikkea sos-alkuista. Ihan samalla tavalla kuin Suomessa tekevät Lasse Lehtinen ja Ulpu Iivari. Virossa kukaan ei erehdy pitämään CIA-agentti Ilvestä demarina.
Kansallistunne apartheidin välineenä on rikollista. Vapaudenpatsaan pystytyksellä virolaiset vain vahvistavat omaa käsitystään siitä, että heillä on ”venäläisongelma” eivätkä venäläiset kuulu Viroon. Suomalaiset demarit eivät voi olla niin tyhmiä, etteivät he tajua tämän virolaisen pelleilyn tarkoitusta.
Toimittajat tuntevat jo niin suurta myötähäpeää virolaisten natseilusta, etteivät juurikaan vaivautuneet patsaan julkistamisesta kirjoittamaan. Jokainen ymmärtää, että ensi keväänä Voiton päivänä kukkia patsaalle tuovat haudan partaalla hoippuvat virolaiset SS-veteraanit. Meitä hävettää.
Minulle valkeni erään virolaisen vasemmistointellektuelli tarina. Olen nimittäin tuntenut Iivi Anna Masson vielä silloin, kun hän oli länsimaisittain ajateltuna niin sanottu tavallinen vasemmistointellektuelli. Hänen vanhempansa olivat yliopistoväkeä Neuvosto-Virossa. Hän on toisen polven sivistyneistöä. Hän eli länsimaisittain ajateltuna varsin etuoikeutettua elämää. Opiskelujen ohessa hän toimi laskettelun opettajana Kaukasuksella. Kuusamosta kotoisin olevana tiedän, että lasketteluopettajat kulkevat niin sosialismissa kuin kapitalismissa hiukan nenä pystyssä ja ovat olevinaan muita parempaa väkeä.
Jos demarit ovat sitä, mitä Kajannes, Lehtinen ja Iivari edustavat, on selvää, ettei virolainen vasemmistointellektuelli löydä täältä mitään vastakaikua. Kokoomuskin edustaa suurempaa humanismia kuin virolaista fasismia ihailevat demarit.
Nato kollektivismin kaatajana
(Julkaistu Uudessa Suomessa ensin:
http://leenahietanen.blogit.uusisuomi.fi/2009/06/22/nato-kollektivismin-kaatajana/
Naton turvaaman maailman arvot paljastuvat selkeästi sen uuden, tanskalaisen pääsihteerin, Andres Fogh Rasmussenin pojan, Henrik Fogh Rasmussenin kulutusyhteiskunnan ylityksestä. Henrik Fogh Rasmussen on Yhdysvaltoihin emigroinut tanskalainen, joka on lumoutunut amerikkalaisen elämäntavan ylivoimaisuudesta maailmassa. Hän antautuu ehdoitta ruotsalaisessa Neo-lehdessä (2008/5) urbaanin ihmisen materialismin ja individualismin edessä.
Henrik Fogh Rasmussen muistuttaa, ettei omakotitalon, kahden auton ja purjeveneen omistaminen estä ihmistä olemasta onnellinen. Rasmussen katsoo, että amerikkalainen onnen tavoittelu, jossa materialismi ja kuluttaminen ovat tarvehierarkiassa heti elämän ja vapauden jälkeen, tuottaa tyytyväisempiä ihmisiä kuin skandinaavinen elämäntapa. Pohjoismaissa ollaan arkipäivän marksisteja kuvitellen, että materiaalinen hyvinvointi tarkoittaa yläluokkaisuutta ja merkitsee aina sortoa köyhempiä kohtaan.
Yhdysvaltain perustuslakiin vaikuttanut liberalistinen filosofi John Locke arvioi asioiden tärkeysjärjestyksen seuraavasti: elämä, vapaus ja omistaminen. Yhdysvaltain perustuslaissa omistaminen korvattiin sanaparilla ”onnen tavoittelu”. Valtion tulee taata kansalaisilleen mahdollisuus elämään, vapauteen ja onnen tavoitteluun. Amerikkalaisen ajattelutavan mukaan onnen tavoittelussa oleellista on ostaminen ja omistaminen.
Henrik Fogh Rasmussen ei esitä minkäänlaista kritiikkiä amerikkalaista kulutusyhteiskuntaa kohtaan. Hänestä on hienoa, että litran maito- ja tuoremehupurkit ovat korvautuneet neljän litran purkeilla. Hummer-autokaan ei ole pahasta, sillä tila antaa mukavuutta.
Artikkeli on kirjoitettu ennen lamaa ja ennen kuin isä Andresista tuli Naton pääsihteeri.
Kriitikot tulevat muualta. Esimerkiksi amerikkalainen elokuvaohjaaja Ang Lee valitti Woodstock-elokuvaa tehdessään, ettei Yhdysvalloista löydä enää laihoja ihmisiä esittämään 1960- ja 70-luvun roolihahmoja. Isompi kuvio on tällä hetkellä urbaanin ihmisen käsitys siitä, että koulutetun ja vauraan, individualistin valinnat ovat arvokkaampia kuin köyhien ja maalaisten. Amerikkalaisen elämäntavan samaistaminen demokratiaan alkaa näkyä parhaillaan esimerkiksi Iranissa. Vaalitulosta ei voida hyväksyä, koska presidentin vaalin ratkaisseet maalaiset ja köyhät eivät edusta tätä amerikkalaista unelmaa, koulutettua, materiaalisesta hyvinvoinnista nauttivaa kaupunkilaista individualistia.
Muistikuva Virosta. Siellä eräs taideteollinen muotoilija sanoi kauniisti Neuvostoliiton tavarapulasta: ”Neuvostoliittolainen kuluttaja oli maltillinen. Hänelle riitti, että malli vaihtui joka viides vuosi.” Se oli kollektivismin ja immaterialismin valtakautta. Tiedämme jo nyt, miten tuhannen vuoden päästä historia kirjoitetaan. Suurin rikollinen maailmassa on ollut amerikkalainen elämäntapa, joka söi tulevien sukupolvienkin hiilijalanjäljet.
Naton turvaaman maailman arvot paljastuvat selkeästi sen uuden, tanskalaisen pääsihteerin, Andres Fogh Rasmussenin pojan, Henrik Fogh Rasmussenin kulutusyhteiskunnan ylityksestä. Henrik Fogh Rasmussen on Yhdysvaltoihin emigroinut tanskalainen, joka on lumoutunut amerikkalaisen elämäntavan ylivoimaisuudesta maailmassa. Hän antautuu ehdoitta ruotsalaisessa Neo-lehdessä (2008/5) urbaanin ihmisen materialismin ja individualismin edessä.
Henrik Fogh Rasmussen muistuttaa, ettei omakotitalon, kahden auton ja purjeveneen omistaminen estä ihmistä olemasta onnellinen. Rasmussen katsoo, että amerikkalainen onnen tavoittelu, jossa materialismi ja kuluttaminen ovat tarvehierarkiassa heti elämän ja vapauden jälkeen, tuottaa tyytyväisempiä ihmisiä kuin skandinaavinen elämäntapa. Pohjoismaissa ollaan arkipäivän marksisteja kuvitellen, että materiaalinen hyvinvointi tarkoittaa yläluokkaisuutta ja merkitsee aina sortoa köyhempiä kohtaan.
Yhdysvaltain perustuslakiin vaikuttanut liberalistinen filosofi John Locke arvioi asioiden tärkeysjärjestyksen seuraavasti: elämä, vapaus ja omistaminen. Yhdysvaltain perustuslaissa omistaminen korvattiin sanaparilla ”onnen tavoittelu”. Valtion tulee taata kansalaisilleen mahdollisuus elämään, vapauteen ja onnen tavoitteluun. Amerikkalaisen ajattelutavan mukaan onnen tavoittelussa oleellista on ostaminen ja omistaminen.
Henrik Fogh Rasmussen ei esitä minkäänlaista kritiikkiä amerikkalaista kulutusyhteiskuntaa kohtaan. Hänestä on hienoa, että litran maito- ja tuoremehupurkit ovat korvautuneet neljän litran purkeilla. Hummer-autokaan ei ole pahasta, sillä tila antaa mukavuutta.
Artikkeli on kirjoitettu ennen lamaa ja ennen kuin isä Andresista tuli Naton pääsihteeri.
Kriitikot tulevat muualta. Esimerkiksi amerikkalainen elokuvaohjaaja Ang Lee valitti Woodstock-elokuvaa tehdessään, ettei Yhdysvalloista löydä enää laihoja ihmisiä esittämään 1960- ja 70-luvun roolihahmoja. Isompi kuvio on tällä hetkellä urbaanin ihmisen käsitys siitä, että koulutetun ja vauraan, individualistin valinnat ovat arvokkaampia kuin köyhien ja maalaisten. Amerikkalaisen elämäntavan samaistaminen demokratiaan alkaa näkyä parhaillaan esimerkiksi Iranissa. Vaalitulosta ei voida hyväksyä, koska presidentin vaalin ratkaisseet maalaiset ja köyhät eivät edusta tätä amerikkalaista unelmaa, koulutettua, materiaalisesta hyvinvoinnista nauttivaa kaupunkilaista individualistia.
Muistikuva Virosta. Siellä eräs taideteollinen muotoilija sanoi kauniisti Neuvostoliiton tavarapulasta: ”Neuvostoliittolainen kuluttaja oli maltillinen. Hänelle riitti, että malli vaihtui joka viides vuosi.” Se oli kollektivismin ja immaterialismin valtakautta. Tiedämme jo nyt, miten tuhannen vuoden päästä historia kirjoitetaan. Suurin rikollinen maailmassa on ollut amerikkalainen elämäntapa, joka söi tulevien sukupolvienkin hiilijalanjäljet.
Ruotsalaiseen uusoikeistolaiseen lehteen voi tustustua täällä:
http://leenahietanen.blogit.uusisuomi.fi/2009/06/22/nato-kollektivismin-kaatajana/
Naton turvaaman maailman arvot paljastuvat selkeästi sen uuden, tanskalaisen pääsihteerin, Andres Fogh Rasmussenin pojan, Henrik Fogh Rasmussenin kulutusyhteiskunnan ylityksestä. Henrik Fogh Rasmussen on Yhdysvaltoihin emigroinut tanskalainen, joka on lumoutunut amerikkalaisen elämäntavan ylivoimaisuudesta maailmassa. Hän antautuu ehdoitta ruotsalaisessa Neo-lehdessä (2008/5) urbaanin ihmisen materialismin ja individualismin edessä.
Henrik Fogh Rasmussen muistuttaa, ettei omakotitalon, kahden auton ja purjeveneen omistaminen estä ihmistä olemasta onnellinen. Rasmussen katsoo, että amerikkalainen onnen tavoittelu, jossa materialismi ja kuluttaminen ovat tarvehierarkiassa heti elämän ja vapauden jälkeen, tuottaa tyytyväisempiä ihmisiä kuin skandinaavinen elämäntapa. Pohjoismaissa ollaan arkipäivän marksisteja kuvitellen, että materiaalinen hyvinvointi tarkoittaa yläluokkaisuutta ja merkitsee aina sortoa köyhempiä kohtaan.
Yhdysvaltain perustuslakiin vaikuttanut liberalistinen filosofi John Locke arvioi asioiden tärkeysjärjestyksen seuraavasti: elämä, vapaus ja omistaminen. Yhdysvaltain perustuslaissa omistaminen korvattiin sanaparilla ”onnen tavoittelu”. Valtion tulee taata kansalaisilleen mahdollisuus elämään, vapauteen ja onnen tavoitteluun. Amerikkalaisen ajattelutavan mukaan onnen tavoittelussa oleellista on ostaminen ja omistaminen.
Henrik Fogh Rasmussen ei esitä minkäänlaista kritiikkiä amerikkalaista kulutusyhteiskuntaa kohtaan. Hänestä on hienoa, että litran maito- ja tuoremehupurkit ovat korvautuneet neljän litran purkeilla. Hummer-autokaan ei ole pahasta, sillä tila antaa mukavuutta.
Artikkeli on kirjoitettu ennen lamaa ja ennen kuin isä Andresista tuli Naton pääsihteeri.
Kriitikot tulevat muualta. Esimerkiksi amerikkalainen elokuvaohjaaja Ang Lee valitti Woodstock-elokuvaa tehdessään, ettei Yhdysvalloista löydä enää laihoja ihmisiä esittämään 1960- ja 70-luvun roolihahmoja. Isompi kuvio on tällä hetkellä urbaanin ihmisen käsitys siitä, että koulutetun ja vauraan, individualistin valinnat ovat arvokkaampia kuin köyhien ja maalaisten. Amerikkalaisen elämäntavan samaistaminen demokratiaan alkaa näkyä parhaillaan esimerkiksi Iranissa. Vaalitulosta ei voida hyväksyä, koska presidentin vaalin ratkaisseet maalaiset ja köyhät eivät edusta tätä amerikkalaista unelmaa, koulutettua, materiaalisesta hyvinvoinnista nauttivaa kaupunkilaista individualistia.
Muistikuva Virosta. Siellä eräs taideteollinen muotoilija sanoi kauniisti Neuvostoliiton tavarapulasta: ”Neuvostoliittolainen kuluttaja oli maltillinen. Hänelle riitti, että malli vaihtui joka viides vuosi.” Se oli kollektivismin ja immaterialismin valtakautta. Tiedämme jo nyt, miten tuhannen vuoden päästä historia kirjoitetaan. Suurin rikollinen maailmassa on ollut amerikkalainen elämäntapa, joka söi tulevien sukupolvienkin hiilijalanjäljet.
Naton turvaaman maailman arvot paljastuvat selkeästi sen uuden, tanskalaisen pääsihteerin, Andres Fogh Rasmussenin pojan, Henrik Fogh Rasmussenin kulutusyhteiskunnan ylityksestä. Henrik Fogh Rasmussen on Yhdysvaltoihin emigroinut tanskalainen, joka on lumoutunut amerikkalaisen elämäntavan ylivoimaisuudesta maailmassa. Hän antautuu ehdoitta ruotsalaisessa Neo-lehdessä (2008/5) urbaanin ihmisen materialismin ja individualismin edessä.
Henrik Fogh Rasmussen muistuttaa, ettei omakotitalon, kahden auton ja purjeveneen omistaminen estä ihmistä olemasta onnellinen. Rasmussen katsoo, että amerikkalainen onnen tavoittelu, jossa materialismi ja kuluttaminen ovat tarvehierarkiassa heti elämän ja vapauden jälkeen, tuottaa tyytyväisempiä ihmisiä kuin skandinaavinen elämäntapa. Pohjoismaissa ollaan arkipäivän marksisteja kuvitellen, että materiaalinen hyvinvointi tarkoittaa yläluokkaisuutta ja merkitsee aina sortoa köyhempiä kohtaan.
Yhdysvaltain perustuslakiin vaikuttanut liberalistinen filosofi John Locke arvioi asioiden tärkeysjärjestyksen seuraavasti: elämä, vapaus ja omistaminen. Yhdysvaltain perustuslaissa omistaminen korvattiin sanaparilla ”onnen tavoittelu”. Valtion tulee taata kansalaisilleen mahdollisuus elämään, vapauteen ja onnen tavoitteluun. Amerikkalaisen ajattelutavan mukaan onnen tavoittelussa oleellista on ostaminen ja omistaminen.
Henrik Fogh Rasmussen ei esitä minkäänlaista kritiikkiä amerikkalaista kulutusyhteiskuntaa kohtaan. Hänestä on hienoa, että litran maito- ja tuoremehupurkit ovat korvautuneet neljän litran purkeilla. Hummer-autokaan ei ole pahasta, sillä tila antaa mukavuutta.
Artikkeli on kirjoitettu ennen lamaa ja ennen kuin isä Andresista tuli Naton pääsihteeri.
Kriitikot tulevat muualta. Esimerkiksi amerikkalainen elokuvaohjaaja Ang Lee valitti Woodstock-elokuvaa tehdessään, ettei Yhdysvalloista löydä enää laihoja ihmisiä esittämään 1960- ja 70-luvun roolihahmoja. Isompi kuvio on tällä hetkellä urbaanin ihmisen käsitys siitä, että koulutetun ja vauraan, individualistin valinnat ovat arvokkaampia kuin köyhien ja maalaisten. Amerikkalaisen elämäntavan samaistaminen demokratiaan alkaa näkyä parhaillaan esimerkiksi Iranissa. Vaalitulosta ei voida hyväksyä, koska presidentin vaalin ratkaisseet maalaiset ja köyhät eivät edusta tätä amerikkalaista unelmaa, koulutettua, materiaalisesta hyvinvoinnista nauttivaa kaupunkilaista individualistia.
Muistikuva Virosta. Siellä eräs taideteollinen muotoilija sanoi kauniisti Neuvostoliiton tavarapulasta: ”Neuvostoliittolainen kuluttaja oli maltillinen. Hänelle riitti, että malli vaihtui joka viides vuosi.” Se oli kollektivismin ja immaterialismin valtakautta. Tiedämme jo nyt, miten tuhannen vuoden päästä historia kirjoitetaan. Suurin rikollinen maailmassa on ollut amerikkalainen elämäntapa, joka söi tulevien sukupolvienkin hiilijalanjäljet.
Ruotsalaiseen uusoikeistolaiseen lehteen voi tustustua täällä:
http://www.magasinetneo.se/tidigare-nummer/nr-5-2008/FoghRasmussen.pdf
keskiviikko 17. kesäkuuta 2009
Suomikin osaksi Assholes-ketjua
Suomeakin ollaan nyt sitten kytkemässä amerikkalaisjohtoiseen persläpien helminauhaan eli Venäjään ympäröivien vihamielisten maiden joukkoon. Sitä tehdään Suomen Brysselin komissaarin toimistossa. Tämä selvisi eilisen Kauppalehden pääkirjoituksen kommenttiosuudessa.
SAFKA on määritellyt Axis of Assholes- (suomeksi ”persläpien helminauha”) maiksi ne, jotka osallistuivat Viron presidentti Toomas-Hendrik Ilveksen johdolla tukemaan Georgian presidentti Mihail Saakasviliä tämän hyökättyä Etelä-Ossetiaan elokuussa 2008. Nämä maat ovat Georgia, Ukraina, Puola, Liettua, Latvia ja Viro.
Nyt Suomikin on kovaa kyytiä liittymässä joukkoon. Kauppalehden pääkirjoitusta ”Rehn vahvoilla komissioon” kommentoinut Lh paljastaa, että Olli Rehniä lobbaa komission korkeaan tehtävään erityisen innokkaasti Yhdysvallat. Syitä on monia. Rehn puoltaa Nato-maa Turkin EU-jäsenyyttä. Hän suhtautui suopeasti Georgiaan Venäjän konfliktin aikana. Rehn on myös Balkanilla palvellut kansainvälisiä isäntiään hyvin. Lh jopa epäilee, että Rehnin nimi komission korkeaan virkaan olisi tullut Atlantin takaa. Jotta Rehnin valinta onnistuisi, USA:n agentit Suomessa ryhtyivät varmistamaan, ettei Rehnille tule Suomesta kilpailijaa. Muodollisesti Rehnin ehdokkuuden nosti esille kokoomuksen Ville Itälä. Lh:n käsityksen mukaan Itälällä ei kuitenkaan ole älyä riittävästi tällaisiin avauksiin. Taustalla ovat aivan toiset tahot. Lh väittää, että Rehnin nimen olisi syöttänyt Itälälle Lasse Lehtinen Martti Ahtisaaren pyynnöstä! Lh ei sano tätä ääneen, mutta SAFKA sanoo. Suomen todellinen persläpien kolmikko on löytynyt. Se on Martti Ahtisaari, Alpo Rusi ja Olli Rehn. Ei ihme, että Alpo Rusi on loukkaantunut, kun häntä epäillään Stasin agentiksi! Kaikkihan me muistamme sen innon, jolla Olli Rehn puolusti ystäväänsä Alpo Rusia.
Enää ei ole epäilystäkään siitä, etteikö Suomi olisi EU-komissaarinsa kautta osana Yhdysvaltalais-johtoista Axis of Assholes ketjua. Vai torpedoiko joku Rehnin?
Olli Rehnillä on esikunnassaan töissä virolainen Mati Maasikas. Mies oli pääministeri Mart Laarin lehdistöavustaja ja myöhemmin Suomen suurlähettiläs. Mati Maasikas kuuluu Isänmaa-puolueeseen. Hän on virolainen nationalisti, joka palvelee isänmaataan (Amerikkaa) yhtä auliisti kuin Mart Laar. Mart Laar oli Georgian presidentti Mihail Saakasvilin neuvonantaja. Laar harrasti hetki ennen Georgian sotaa sukkuladiplomatiaa. Hän kertoi Eesti Ekspress-lehdessä tavanneensa ulkoministereitä enemmän kuin pääministeriaikanaan. Epäilemättä hän on viettänyt aikaa myös Brysselissä. Mistähän Olli Rehn sai Georgia-sympatiansa? Ainakin hän heti nimitettyään Mati Maasikaksen esikuntaansa, alkoi kehua Viroa EU:n mallimaaksi.
http://paakirjoitus.blogit.kauppalehti.fi/2009/06/16/rehn-vahvoilla-komissioon/#comments
SAFKA on määritellyt Axis of Assholes- (suomeksi ”persläpien helminauha”) maiksi ne, jotka osallistuivat Viron presidentti Toomas-Hendrik Ilveksen johdolla tukemaan Georgian presidentti Mihail Saakasviliä tämän hyökättyä Etelä-Ossetiaan elokuussa 2008. Nämä maat ovat Georgia, Ukraina, Puola, Liettua, Latvia ja Viro.
Nyt Suomikin on kovaa kyytiä liittymässä joukkoon. Kauppalehden pääkirjoitusta ”Rehn vahvoilla komissioon” kommentoinut Lh paljastaa, että Olli Rehniä lobbaa komission korkeaan tehtävään erityisen innokkaasti Yhdysvallat. Syitä on monia. Rehn puoltaa Nato-maa Turkin EU-jäsenyyttä. Hän suhtautui suopeasti Georgiaan Venäjän konfliktin aikana. Rehn on myös Balkanilla palvellut kansainvälisiä isäntiään hyvin. Lh jopa epäilee, että Rehnin nimi komission korkeaan virkaan olisi tullut Atlantin takaa. Jotta Rehnin valinta onnistuisi, USA:n agentit Suomessa ryhtyivät varmistamaan, ettei Rehnille tule Suomesta kilpailijaa. Muodollisesti Rehnin ehdokkuuden nosti esille kokoomuksen Ville Itälä. Lh:n käsityksen mukaan Itälällä ei kuitenkaan ole älyä riittävästi tällaisiin avauksiin. Taustalla ovat aivan toiset tahot. Lh väittää, että Rehnin nimen olisi syöttänyt Itälälle Lasse Lehtinen Martti Ahtisaaren pyynnöstä! Lh ei sano tätä ääneen, mutta SAFKA sanoo. Suomen todellinen persläpien kolmikko on löytynyt. Se on Martti Ahtisaari, Alpo Rusi ja Olli Rehn. Ei ihme, että Alpo Rusi on loukkaantunut, kun häntä epäillään Stasin agentiksi! Kaikkihan me muistamme sen innon, jolla Olli Rehn puolusti ystäväänsä Alpo Rusia.
Enää ei ole epäilystäkään siitä, etteikö Suomi olisi EU-komissaarinsa kautta osana Yhdysvaltalais-johtoista Axis of Assholes ketjua. Vai torpedoiko joku Rehnin?
Olli Rehnillä on esikunnassaan töissä virolainen Mati Maasikas. Mies oli pääministeri Mart Laarin lehdistöavustaja ja myöhemmin Suomen suurlähettiläs. Mati Maasikas kuuluu Isänmaa-puolueeseen. Hän on virolainen nationalisti, joka palvelee isänmaataan (Amerikkaa) yhtä auliisti kuin Mart Laar. Mart Laar oli Georgian presidentti Mihail Saakasvilin neuvonantaja. Laar harrasti hetki ennen Georgian sotaa sukkuladiplomatiaa. Hän kertoi Eesti Ekspress-lehdessä tavanneensa ulkoministereitä enemmän kuin pääministeriaikanaan. Epäilemättä hän on viettänyt aikaa myös Brysselissä. Mistähän Olli Rehn sai Georgia-sympatiansa? Ainakin hän heti nimitettyään Mati Maasikaksen esikuntaansa, alkoi kehua Viroa EU:n mallimaaksi.
http://paakirjoitus.blogit.kauppalehti.fi/2009/06/16/rehn-vahvoilla-komissioon/#comments
Riian kommuuni
(Apartheid-katsaus viikko 25/2009)
Pariisin kommuunin merkitys tiedetään. Sen jäsenet, kommunardit antoivat nimensä kommunisteille. Nyt Riiasta kuuluu kummia. Siellä on kaupungin valtuustoon päässyt venäläisten puolue, joka haluaa helpottaa ei-kansalaisten Latvian kansalaisuuden saantia ja virallistaa venäjän kielen kouluissa ja virastoissa. Sosiaalitukia pitää voida hakea myös venäjän kielellä, kuuluu julistus. Tämä vasemmistopuolueiden liittoutuma, Harmonia, voitti 26 paikkaa Riian kaupunginvaltuuston 60 paikasta. Siis lähes puolet.
Kaupunginvaltuustojen pätevyyteen ei perinteisesti kuulu laillistaa maahan toista virallista kieltä saati ryhtyä massiivisesti kansalaistamaan Latvian 350 000 ei-kansalaista. Soitto Latvian pääkaupunkiin Riikaan vahvistaa, ettei Riiassa vielä ihan omaa kommuunia luoda. Tosin se ei kenties ole enää kovin kaukana. Samanaikaisesti pidetyt europarlamenttivaalit kertovat omaa kieltään.
Latviassa on eurooppalaisittain räikeä tilanne. Poliittinen osallistuminen paikallis- ja parlamenttivaaleihin on kielletty entisiltä kommunistisen puolueen jäsenillä. He saavat silti osallistua eu-vaaleihin. Nyt Euroopan parlamenttiin pääsi kaksi entistä kommunistia Latvian kahdeksasta EU-parlamentaarikosta, Tatjana Zdanoka ja Alfreds Rubiks. Toistamiseen valittu Zdanoka on puolueesta Ihmisoikeuksien puolesta Yhteisessä Latviassa. Virolaiset lehdet ilkeästi vääristelevät Zdanokan poliittisten oikeuksien rajoituksen johtuneen KGB- yhteyksistä, mutta totuus on hänen jäsenyytensä kommunistisessa puolueessa, josta hän ei suostunut eroamaan vuonna 1991. Jättiyllätys oli toisen, entisen kommunistijohtajan ja Riian kaupungin johtajan, 73-vuotiaan Alfreds Rubiksin pääsy EU-parlamenttiin Harmonia-liittoutumasta. Rubiks joutui vankilaan heti Latvian itsenäistyttyä aatteensa takia. Hän on siis entinen mielipidevanki.
Kun Latvia kielsi kommunistisen puolueen, Rubiks perusti tilalle sosialistisen puolueen. Hän määritteli sen ohjelman lyhyesti: marksilainen. Rubiks on klassinen tai paremminkin ehkä konservatiivinen kommunisti. Hän on luokkatietoinen internationalisti. Rubiksin sosialistinen puolue ajaa kansalaisuutta kaikille, jotka olivat Latvian kansalaisia vuonna 1990. Rubiks vastusti aluksi Latvian EU-jäsenyyttä, mutta haluaa nyt Brysseliin kertomaan, kuinka paljon Latviassa on tyytymättömyyttä.
Niin Zdanoka kuin Rubiks ryhtyvät ajamaan venäläisten kansalaisuusasiaa Brysselissä. Näiden kahden pahimmat vastustajat tulevat Virosta Tunne Kelam ja Latviasta Sandra Kalniete. Kalniete kuuluu Viron entisen pääministeri Mart Laarin ja Ruotsin ulkoministeri Carl Bildtin kanssa yhteiseen ruotsalaiseen kommunismin vastaiseen organisaatioon, ”Upplysning om kommunismen”. Kelam taas rinnastaa EU:ssa kommunismin natsismiin.
Latvian tapaus näyttää selkeästi, että Bryssel tarvitsee vasemmistoa ja kommunisteja. Puolustaessaan venäläisten oikeuksia Baltiassa entiset kommunistit edustavat sitä humanismia, jota eurooppalaiset arvot parhaimmillaan ovat. Humanismi kulkee heissä, ei Kelamissa tai Kalnietessa.
Pariisin kommuunin merkitys tiedetään. Sen jäsenet, kommunardit antoivat nimensä kommunisteille. Nyt Riiasta kuuluu kummia. Siellä on kaupungin valtuustoon päässyt venäläisten puolue, joka haluaa helpottaa ei-kansalaisten Latvian kansalaisuuden saantia ja virallistaa venäjän kielen kouluissa ja virastoissa. Sosiaalitukia pitää voida hakea myös venäjän kielellä, kuuluu julistus. Tämä vasemmistopuolueiden liittoutuma, Harmonia, voitti 26 paikkaa Riian kaupunginvaltuuston 60 paikasta. Siis lähes puolet.
Kaupunginvaltuustojen pätevyyteen ei perinteisesti kuulu laillistaa maahan toista virallista kieltä saati ryhtyä massiivisesti kansalaistamaan Latvian 350 000 ei-kansalaista. Soitto Latvian pääkaupunkiin Riikaan vahvistaa, ettei Riiassa vielä ihan omaa kommuunia luoda. Tosin se ei kenties ole enää kovin kaukana. Samanaikaisesti pidetyt europarlamenttivaalit kertovat omaa kieltään.
Latviassa on eurooppalaisittain räikeä tilanne. Poliittinen osallistuminen paikallis- ja parlamenttivaaleihin on kielletty entisiltä kommunistisen puolueen jäsenillä. He saavat silti osallistua eu-vaaleihin. Nyt Euroopan parlamenttiin pääsi kaksi entistä kommunistia Latvian kahdeksasta EU-parlamentaarikosta, Tatjana Zdanoka ja Alfreds Rubiks. Toistamiseen valittu Zdanoka on puolueesta Ihmisoikeuksien puolesta Yhteisessä Latviassa. Virolaiset lehdet ilkeästi vääristelevät Zdanokan poliittisten oikeuksien rajoituksen johtuneen KGB- yhteyksistä, mutta totuus on hänen jäsenyytensä kommunistisessa puolueessa, josta hän ei suostunut eroamaan vuonna 1991. Jättiyllätys oli toisen, entisen kommunistijohtajan ja Riian kaupungin johtajan, 73-vuotiaan Alfreds Rubiksin pääsy EU-parlamenttiin Harmonia-liittoutumasta. Rubiks joutui vankilaan heti Latvian itsenäistyttyä aatteensa takia. Hän on siis entinen mielipidevanki.
Kun Latvia kielsi kommunistisen puolueen, Rubiks perusti tilalle sosialistisen puolueen. Hän määritteli sen ohjelman lyhyesti: marksilainen. Rubiks on klassinen tai paremminkin ehkä konservatiivinen kommunisti. Hän on luokkatietoinen internationalisti. Rubiksin sosialistinen puolue ajaa kansalaisuutta kaikille, jotka olivat Latvian kansalaisia vuonna 1990. Rubiks vastusti aluksi Latvian EU-jäsenyyttä, mutta haluaa nyt Brysseliin kertomaan, kuinka paljon Latviassa on tyytymättömyyttä.
Niin Zdanoka kuin Rubiks ryhtyvät ajamaan venäläisten kansalaisuusasiaa Brysselissä. Näiden kahden pahimmat vastustajat tulevat Virosta Tunne Kelam ja Latviasta Sandra Kalniete. Kalniete kuuluu Viron entisen pääministeri Mart Laarin ja Ruotsin ulkoministeri Carl Bildtin kanssa yhteiseen ruotsalaiseen kommunismin vastaiseen organisaatioon, ”Upplysning om kommunismen”. Kelam taas rinnastaa EU:ssa kommunismin natsismiin.
Latvian tapaus näyttää selkeästi, että Bryssel tarvitsee vasemmistoa ja kommunisteja. Puolustaessaan venäläisten oikeuksia Baltiassa entiset kommunistit edustavat sitä humanismia, jota eurooppalaiset arvot parhaimmillaan ovat. Humanismi kulkee heissä, ei Kelamissa tai Kalnietessa.
Virolais-suomalainen aateklusteri
(Apartheid-katsaus viikko 24/2009 osa 2.)
Suomen antifasistisen komitean (SAFKA) selkeä sanoma on fasismin vastustaminen. Eräs jäsenemme, tamperelainen historian opiskelija Antti Siika-aho kyseli, miten fasismin tunnistaa. Kerroin Antille, ettei asiasta tarvitse olla huolissaan. Fasistit itse ilmoittautuvat meille. He tunnistavat meissä vihollisensa. Ensimmäisenä meidät huomasi halla-aholaiset. Suomen Sisu ryhtyi raivoisaan vihanpitoon SAFKAA vastaan. Suomen Sisusta ei käytetä f-alkuista sanaa, mutta näiden äärioikeistolaisten aseharrastajien ajatukset tunnetaan niin hyvin, että perussuomalaisten EU-ehdokas Sampo Terho ei ole juuri muuta ennättänyt tehdä kuin vakuuttaa, ettei hänellä ole mitään tekemistä Suomen Sisun kanssa.
Seuraavaksi ilmoittautuivat viehättävät virottaret: Iivi Anna Masso, Imbi Paju ja Sofi Oksanen. Kolmikko vaati dosentti Johan Bäckmanin heittämistä ulos Helsingin yliopistosta. Viron apartheidista puhuminen pitää heidän mielestään kieltää.
Tallinnassa asuvat Suur-Suomesta haaveilevat, Pro Karelian jäsenet Veikko Saksi ja Antti-Pekka Mustonen tunnistavat SAFKA:ssa päävihollisensa. Antti-Pekka Mustonen ja Veikko Saksi rakentavat Virossa Suur-Suomea menetetyn Karjalan sijasta. Samalla tavalla kuin Karjalassa tehtäisiin Pro Karelian suunnitelmien mukaan venäläisten etninen puhdistus, Saksi ja Mustonen nauttivat nyt Virossa siitä, että maassa sorretaan niin sosiaalisesti, taloudellisesti, poliittisesti, kielellisesti kuin kulttuurisesti venäläisiä. Yhdessä Suomessa asuvien virolaisten naisten kanssa he muodostavan aateklusterin, jonka päämääränä on tuottaa venäjäläisvihaa savuverhoksi Virossa tapahtuvalle venäläisten sorrolle. Veikko Saksi on kehunut, kuinka Iivi Anna Masso ja Imbi Paju ovat avartaneet suomalaista keskustelua. Sofi Oksanen on tunnustanut ihailevansa historioitsija Mart Laaria ja tämän työtä SS-kytköksistä tunnettujen metsäveljien rehabilitoimiseksi vapaustaistelijoina. Samainen Laar on Antti-Pekka Mustosen kavereita. Laar on juuri se henkilö, josta englantilainen professori Mark Almond on ihmetellyt, miksi fasistia ei sanota fasistiksi. Antti-Pekka Mustonen varmasti tietää, että kun Viron apartheidia puretaan, Mart Laar on ensimmäisenä syytettyjen penkillä. Hän sentään vei pääministerinä ollessaan kansalaisuuden puolelta miljoonalta venäläiseltä!
Antti-Pekka Mustonen jaksaa vaatia SAFKA:n blogeja suljettavaksi. Hänen kommenttiensa patologia ja alatyylisyys paljastaa, miten hirveästi häntä huolestuttaa SAFKA:n olemassaolo. Vielä toistaiseksi valtamedia ajattelee Mustosen tavoin. Aika työskentelee kuitenkin SAFKA:n hyväksi. Mitä useammin me SAFKA:ssa puhumme Viron apartheidista, sen vaikeampi valtamedian on enää sulkea silmiään Viron tapahtumilta. Toivoisin tietenkin kohteliaasti, että Mustonen ryhtyisi pitämään omaa blogiaan maailmankuvansa esittelemiseksi. Niin tekevät myös Juhani Putkinen ja Aila Niinimaa-Keppo.
Viron aateveljien keskustelu:
http://www.kareliaklubi.com/KareliaKlubiLehti/019/028.pdf
Suomen antifasistisen komitean (SAFKA) selkeä sanoma on fasismin vastustaminen. Eräs jäsenemme, tamperelainen historian opiskelija Antti Siika-aho kyseli, miten fasismin tunnistaa. Kerroin Antille, ettei asiasta tarvitse olla huolissaan. Fasistit itse ilmoittautuvat meille. He tunnistavat meissä vihollisensa. Ensimmäisenä meidät huomasi halla-aholaiset. Suomen Sisu ryhtyi raivoisaan vihanpitoon SAFKAA vastaan. Suomen Sisusta ei käytetä f-alkuista sanaa, mutta näiden äärioikeistolaisten aseharrastajien ajatukset tunnetaan niin hyvin, että perussuomalaisten EU-ehdokas Sampo Terho ei ole juuri muuta ennättänyt tehdä kuin vakuuttaa, ettei hänellä ole mitään tekemistä Suomen Sisun kanssa.
Seuraavaksi ilmoittautuivat viehättävät virottaret: Iivi Anna Masso, Imbi Paju ja Sofi Oksanen. Kolmikko vaati dosentti Johan Bäckmanin heittämistä ulos Helsingin yliopistosta. Viron apartheidista puhuminen pitää heidän mielestään kieltää.
Tallinnassa asuvat Suur-Suomesta haaveilevat, Pro Karelian jäsenet Veikko Saksi ja Antti-Pekka Mustonen tunnistavat SAFKA:ssa päävihollisensa. Antti-Pekka Mustonen ja Veikko Saksi rakentavat Virossa Suur-Suomea menetetyn Karjalan sijasta. Samalla tavalla kuin Karjalassa tehtäisiin Pro Karelian suunnitelmien mukaan venäläisten etninen puhdistus, Saksi ja Mustonen nauttivat nyt Virossa siitä, että maassa sorretaan niin sosiaalisesti, taloudellisesti, poliittisesti, kielellisesti kuin kulttuurisesti venäläisiä. Yhdessä Suomessa asuvien virolaisten naisten kanssa he muodostavan aateklusterin, jonka päämääränä on tuottaa venäjäläisvihaa savuverhoksi Virossa tapahtuvalle venäläisten sorrolle. Veikko Saksi on kehunut, kuinka Iivi Anna Masso ja Imbi Paju ovat avartaneet suomalaista keskustelua. Sofi Oksanen on tunnustanut ihailevansa historioitsija Mart Laaria ja tämän työtä SS-kytköksistä tunnettujen metsäveljien rehabilitoimiseksi vapaustaistelijoina. Samainen Laar on Antti-Pekka Mustosen kavereita. Laar on juuri se henkilö, josta englantilainen professori Mark Almond on ihmetellyt, miksi fasistia ei sanota fasistiksi. Antti-Pekka Mustonen varmasti tietää, että kun Viron apartheidia puretaan, Mart Laar on ensimmäisenä syytettyjen penkillä. Hän sentään vei pääministerinä ollessaan kansalaisuuden puolelta miljoonalta venäläiseltä!
Antti-Pekka Mustonen jaksaa vaatia SAFKA:n blogeja suljettavaksi. Hänen kommenttiensa patologia ja alatyylisyys paljastaa, miten hirveästi häntä huolestuttaa SAFKA:n olemassaolo. Vielä toistaiseksi valtamedia ajattelee Mustosen tavoin. Aika työskentelee kuitenkin SAFKA:n hyväksi. Mitä useammin me SAFKA:ssa puhumme Viron apartheidista, sen vaikeampi valtamedian on enää sulkea silmiään Viron tapahtumilta. Toivoisin tietenkin kohteliaasti, että Mustonen ryhtyisi pitämään omaa blogiaan maailmankuvansa esittelemiseksi. Niin tekevät myös Juhani Putkinen ja Aila Niinimaa-Keppo.
Viron aateveljien keskustelu:
http://www.kareliaklubi.com/KareliaKlubiLehti/019/028.pdf
torstai 11. kesäkuuta 2009
Ekstremismistä
Julkaistu ensin:
http://leenahietanen.blogit.uusisuomi.fi/2009/06/11/ekstremismista/
(Apartheid-katsaus viikko 24/2009)
Virolainen runoilija Juhan Viiding kirjoitti hetkeä ennen kuolemaansa runon, jossa hän purki järkytystään nähtyään Tallinnan Vanhassa kaupungissa seinällä vaatimuksen ”Viro virolaisille”. Runon Juhan kadottaa säikähdyksestä ajan ja todellisuudentajun. Hän näkee toisen ajan ja paikan, menneisyydestä – mutta että nyt Virossa. Runoilija ymmärtää, että on viimeinen hetki pakata matkalaukkunsa ja lähteä.
Runon ilmestyessä tammikuussa 1995 Eesti Sõnumid- lehdessä Juhan Viiding oli edellisenä päivänä tehnyt itsemurhan.
Nyt tämän samaisen runoilijan, Juhan Viidingin siskon poika, Indrek Tarand on päässyt Virosta europarlamenttiin. Hän teki sen omalta listaltaan ilman puoluepoliittisia tunnuksia. Indrekin isä Andres Tarand on ollut sosiaalidemokraattien edustajana europarlamentissa. Isä Tarand katsoo tärkeimmäksi ansiokseen europarlamentissa sen, että hän on hidastanut Nord Stream- kaasuputken rakentamista! Miten hän on sen tehnyt, en tiedä. Indrek Tarandin veli Karel Tarand on kulttuurilehti Sirpin päätoimittaja. Vuosia sitten hän oli pääministeri Mart Laarin lehdistösihteeri. Jouduin tekemisiin hänen kanssaan tehdessäni juttua Turun Sanomiin niin sanotuista ”miehityskorvauksista”. Karel Tarand aloitti vastauksen reippaasti: ”Kommunistit pitäisi viedä saunan taakse ja ampua”. Tunsin niin hirveää häpeää tämän lehdistösihteerin lausunnoista, että en koskaan kehdannut siteerata häntä julkisesti missään. Karel Tarand ei pitkään viipynyt Laarin lehdistösihteerinä.
Indrek Tarand ei poikkea veljestään. Pronssiyön jälkeen hän verenhimoisesti vaati kaikkia mellakoineita venäläisiä nuoria maasta karkotettavaksi. Indrek Tarand on pesunkestävä nationalisti, Viron oman Mannerheimin, kenraali Johan Laidonerin museon johtaja, sotahullu ekstremisti. Nyt tämä poliittinen huligaani etsii europarlamentissa kotia. Hän on ilmoittanut liittyvänsä Vihreisiin.
Kolumnisti Kaspar Näf (PM 11.06.09) antaa kyynisen ohjeen Tarandille. Tämän tulisi Vihreiden ryhmässä varmistaa, että latvialainen Tatjana Zdanoka heitetään ulos Vihreistä. Zdanoka on tunnetusti puolustanut venäläisten oikeuksia Baltiassa.
”Siten Tarand parhaiten puolustaisi Viron etuja”, Näf kirjoittaa.
Suomalaisilla mepeillä on paljon töitä Baltian demokratiavajeen poistamiseksi. Otan osaa.
Tarandien perhetarina näyttää virolaisen intellektuellisuvun tragedian nykyisessä nationalistisessa ilmapiirissä. Menestystä politiikassa ei tule ilman räikeitä venäläisvastaisia lausuntoja.
http://leenahietanen.blogit.uusisuomi.fi/2009/06/11/ekstremismista/
(Apartheid-katsaus viikko 24/2009)
Virolainen runoilija Juhan Viiding kirjoitti hetkeä ennen kuolemaansa runon, jossa hän purki järkytystään nähtyään Tallinnan Vanhassa kaupungissa seinällä vaatimuksen ”Viro virolaisille”. Runon Juhan kadottaa säikähdyksestä ajan ja todellisuudentajun. Hän näkee toisen ajan ja paikan, menneisyydestä – mutta että nyt Virossa. Runoilija ymmärtää, että on viimeinen hetki pakata matkalaukkunsa ja lähteä.
Runon ilmestyessä tammikuussa 1995 Eesti Sõnumid- lehdessä Juhan Viiding oli edellisenä päivänä tehnyt itsemurhan.
Nyt tämän samaisen runoilijan, Juhan Viidingin siskon poika, Indrek Tarand on päässyt Virosta europarlamenttiin. Hän teki sen omalta listaltaan ilman puoluepoliittisia tunnuksia. Indrekin isä Andres Tarand on ollut sosiaalidemokraattien edustajana europarlamentissa. Isä Tarand katsoo tärkeimmäksi ansiokseen europarlamentissa sen, että hän on hidastanut Nord Stream- kaasuputken rakentamista! Miten hän on sen tehnyt, en tiedä. Indrek Tarandin veli Karel Tarand on kulttuurilehti Sirpin päätoimittaja. Vuosia sitten hän oli pääministeri Mart Laarin lehdistösihteeri. Jouduin tekemisiin hänen kanssaan tehdessäni juttua Turun Sanomiin niin sanotuista ”miehityskorvauksista”. Karel Tarand aloitti vastauksen reippaasti: ”Kommunistit pitäisi viedä saunan taakse ja ampua”. Tunsin niin hirveää häpeää tämän lehdistösihteerin lausunnoista, että en koskaan kehdannut siteerata häntä julkisesti missään. Karel Tarand ei pitkään viipynyt Laarin lehdistösihteerinä.
Indrek Tarand ei poikkea veljestään. Pronssiyön jälkeen hän verenhimoisesti vaati kaikkia mellakoineita venäläisiä nuoria maasta karkotettavaksi. Indrek Tarand on pesunkestävä nationalisti, Viron oman Mannerheimin, kenraali Johan Laidonerin museon johtaja, sotahullu ekstremisti. Nyt tämä poliittinen huligaani etsii europarlamentissa kotia. Hän on ilmoittanut liittyvänsä Vihreisiin.
Kolumnisti Kaspar Näf (PM 11.06.09) antaa kyynisen ohjeen Tarandille. Tämän tulisi Vihreiden ryhmässä varmistaa, että latvialainen Tatjana Zdanoka heitetään ulos Vihreistä. Zdanoka on tunnetusti puolustanut venäläisten oikeuksia Baltiassa.
”Siten Tarand parhaiten puolustaisi Viron etuja”, Näf kirjoittaa.
Suomalaisilla mepeillä on paljon töitä Baltian demokratiavajeen poistamiseksi. Otan osaa.
Tarandien perhetarina näyttää virolaisen intellektuellisuvun tragedian nykyisessä nationalistisessa ilmapiirissä. Menestystä politiikassa ei tule ilman räikeitä venäläisvastaisia lausuntoja.
tiistai 9. kesäkuuta 2009
Sofi Oksanen vasemmiston tuholaisena
Julkaistu ensin:
http://leenahietanen.blogit.uusisuomi.fi/2009/06/09/sofi-oksanen-vasemmiston-tuholaisena/
Pakko palata analysoimaan vasemmiston romahdusta eurovaaleissa. Olihan ensimmäinen vaaliteemani suoraan asian ytimestä: ”Viron fasismi on Suomen vasemmiston tuho”. Virolaista fasismia Suomessa edustaa erityisesti kirjailija Sofi Oksanen, jonka ”Puhdistus”-kirjaa on myyty runsaasti yli 100 000 kappaletta. Kirja ruokkii Suomessa paitsi neuvostovastaisuutta, niin ennen kaikkea vasemmiston vastaista mielialaa.
Kirjan tarkoituksena on muodollisesti käsitellä Neuvostoliiton rikoksia, mutta sen perimmäisenä tarkoituksena on laillistaa venäläisten sortoa Virossa. Olen varoittanut aiemminkin tästä viehättävien virottarien huijarikolmikosta: Sofi Oksanen, Imbi Paju ja Iivi Anna Masso. Nämä naiset ovat Suomessa varmistamassa, että puhutaan pahaa Neuvostoliitosta, mutta ei varmasti tämän päivän Viron apartheidista. Tämä kolmikko tekee todellista myyräntyötä suomalaisen vasemmiston päänmenoksi. Sen takia suomalaisen ja eurooppalaisen vasemmiston tehtävä on herätä ihmettelemään venäläisten sortoa Virossa ja Latviassa. Vasemmisto löytää aina äänensä, kun se ryhtyy vastustamaan fasismia.
Sofi Oksasen ”Puhdistus”-kirja pesee virolaisten fasistien käsiä juutalaisten verestä. Mikään suuri salaisuus ei ole, että kirjan päähenkilöt, metsäveljet, olivat vastuussa Virossa juutalaisten tuhosta.
Suomalaisen vasemmiston heikkoutta on se, että se hyväksyy saman näkökulman oikeiston kanssa. Vasemmistokin pesee virolaisten SS-miesten käsiä puhtaaksi juutalaisten verestä. Vasemmiston tehtävä on aina vastustaa fasismia. Vasemmiston tulisi muistaa historiallinen tehtävänsä: kommunismi tuhosi fasismin. Siitä vasemmiston on aina oltava ylpeä. Paljon mahdollista on, että Suomen vasemmisto ei tätä näkökulmaa Viron kohdalla ymmärrä, koska virolaiset salaavat tehokkaasti omat rikoksensa historiassa.
Vasemmisto romahti koko Euroopassa. Baltit, erityisesti virolaiset ja latvialaiset, ovat johtaneet Neuvostoliiton mustamaalausta europarlamentissa. Kaiken takana on tämä heidän oma rikollinen venäläisten kohtelunsa sekä heidän natsirikoksensa. Kuinka kalliiksi eurooppalaiselle vasemmistolle tulee Neuvostoliiton romahdus ja 1,5 miljoonaa kansalaisuuden riiston kohteeksi joutuneet venäläiset Virossa ja Latviassa?
Vasemmiston menestymistä haittaa varmasti myös vaaliajankohta. Se ajoittuu seuraavat 5-vuotisjaksot aina Tiananmenin aukion verilöylyjen vuosipäivään. Ei sekään ole parasta mainosta vasemmistolle.
http://antifasistit.blogspot.com/2009/01/virolainen-fasismi-suomessa.html
http://leenahietanen.blogit.uusisuomi.fi/2009/06/09/sofi-oksanen-vasemmiston-tuholaisena/
Pakko palata analysoimaan vasemmiston romahdusta eurovaaleissa. Olihan ensimmäinen vaaliteemani suoraan asian ytimestä: ”Viron fasismi on Suomen vasemmiston tuho”. Virolaista fasismia Suomessa edustaa erityisesti kirjailija Sofi Oksanen, jonka ”Puhdistus”-kirjaa on myyty runsaasti yli 100 000 kappaletta. Kirja ruokkii Suomessa paitsi neuvostovastaisuutta, niin ennen kaikkea vasemmiston vastaista mielialaa.
Kirjan tarkoituksena on muodollisesti käsitellä Neuvostoliiton rikoksia, mutta sen perimmäisenä tarkoituksena on laillistaa venäläisten sortoa Virossa. Olen varoittanut aiemminkin tästä viehättävien virottarien huijarikolmikosta: Sofi Oksanen, Imbi Paju ja Iivi Anna Masso. Nämä naiset ovat Suomessa varmistamassa, että puhutaan pahaa Neuvostoliitosta, mutta ei varmasti tämän päivän Viron apartheidista. Tämä kolmikko tekee todellista myyräntyötä suomalaisen vasemmiston päänmenoksi. Sen takia suomalaisen ja eurooppalaisen vasemmiston tehtävä on herätä ihmettelemään venäläisten sortoa Virossa ja Latviassa. Vasemmisto löytää aina äänensä, kun se ryhtyy vastustamaan fasismia.
Sofi Oksasen ”Puhdistus”-kirja pesee virolaisten fasistien käsiä juutalaisten verestä. Mikään suuri salaisuus ei ole, että kirjan päähenkilöt, metsäveljet, olivat vastuussa Virossa juutalaisten tuhosta.
Suomalaisen vasemmiston heikkoutta on se, että se hyväksyy saman näkökulman oikeiston kanssa. Vasemmistokin pesee virolaisten SS-miesten käsiä puhtaaksi juutalaisten verestä. Vasemmiston tehtävä on aina vastustaa fasismia. Vasemmiston tulisi muistaa historiallinen tehtävänsä: kommunismi tuhosi fasismin. Siitä vasemmiston on aina oltava ylpeä. Paljon mahdollista on, että Suomen vasemmisto ei tätä näkökulmaa Viron kohdalla ymmärrä, koska virolaiset salaavat tehokkaasti omat rikoksensa historiassa.
Vasemmisto romahti koko Euroopassa. Baltit, erityisesti virolaiset ja latvialaiset, ovat johtaneet Neuvostoliiton mustamaalausta europarlamentissa. Kaiken takana on tämä heidän oma rikollinen venäläisten kohtelunsa sekä heidän natsirikoksensa. Kuinka kalliiksi eurooppalaiselle vasemmistolle tulee Neuvostoliiton romahdus ja 1,5 miljoonaa kansalaisuuden riiston kohteeksi joutuneet venäläiset Virossa ja Latviassa?
Vasemmiston menestymistä haittaa varmasti myös vaaliajankohta. Se ajoittuu seuraavat 5-vuotisjaksot aina Tiananmenin aukion verilöylyjen vuosipäivään. Ei sekään ole parasta mainosta vasemmistolle.
http://antifasistit.blogspot.com/2009/01/virolainen-fasismi-suomessa.html
maanantai 8. kesäkuuta 2009
Valheiden torjunta jatkuu
Oma äänisaaliini eurovaaleissa, ruhtinaalliset 247 ääntä, tekee nöyräksi. Kiitos kaikille kannattajilleni. Olin arvioinut itse, että kaksi ääntä on paljon ja kolme ”hirveesti”. Vaalikampanjaan käytin kaikki nolla euroa. Vaalityötä tein käytännössä vain kirjoittamalla Uuden Suomen blogipalveluluun. Erikseen kiitos Uudelle Suomelle mahdollisuudesta esitellä ajatuksia verkkolehden palstoilla.
Suomen antifasistinen komitea perusteli näissä vaaleissa tarpeellisuutensa. Vasemmiston romahdus paljastaa vasemmiston tarvitsevan ryhtiliikettä. Kuinkahan kauan menee ennen kuin vasemmistoliiton puheenjohtaja Martti Korhonen ymmärtää, minkälaisen virheen vasemmistoliitto teki potkaistessaan kommunistit ulos puolueesta? Ylen Isossa Pajassa vihjaisin jo Korhoselle, että häviäjien olisi syytä ottaa voittajia listoilleen. Suomen Työväen puolue sentään kuului äänisaaliissa voittajiin. Se on eurovaaleissa suuri saavutus. Erityisen hienoa oli nähdä Johan Bäckman puolueen ääniharavana. Oma suoritukseni puoleen kolmanneksi eniten ääniä saaneena ehdokkaana on itselleni suuri, positiivinen yllätys.
Vaikka eurovaalit ovat ohi, jatkan valheiden torjuntablogin pitoa edelleenkin. Lukijoiden kiinnostus on ollut kiitettävä ja keskustelu historian vääristelystä ilmeisesti vain paisuu.
Viron vaaleja voi pitää täytenä katastrofina. Listavaalien takia kaikki läpimenijät tiedettiin jo etukäteen. Vaalit voitti muusta Euroopasta poiketen oppositiossa oleva keskusta, käytännössä Viroa ainoa vasemmistolainen puolue. Latviassa parlamenttiin pääsi venäläisten oikeuksia puolustava Tatjana Zdanoka. Venäläiset eivät menestyneet Viron vaaleissa. Äärinationalistinen, protestiäänillä europarlamenttiin päässyt puolueisiin sitoutuman Indrek Tarand on seuraavat viisi vuotta EU-parlamentin todellinen murheen kryyni löyhäpäisine lausuntoineen.
Vaikka tämä saattaa kuulostaa ”happamilta sanoi kettu pihlajanmarjoista”- puheelta, siteeraan Brysselissä asuvaa virolaista kolumnistia Ahto Lobjakasta, joka kutsuu europarlamenttia kuolleeksi hevoseksi, johon ei enää piiskaamallakaan saa liikettä.
”Valtiot lähettivät aikaisemmin europarlamenttiin oman kansallisen parlamentin edustajia. EU:n laillisuuden vahvistamiseksi olisi hyödyllisempää laajentaa kansallisten parlamenttien oikeuksia ja kontrollia kuin ruoskia fiktiivistä europatriotismin nimeä kantavaa kuollutta hevosta.”
(http://www.postimees.ee/?id=128961)
Suomen antifasistinen komitea perusteli näissä vaaleissa tarpeellisuutensa. Vasemmiston romahdus paljastaa vasemmiston tarvitsevan ryhtiliikettä. Kuinkahan kauan menee ennen kuin vasemmistoliiton puheenjohtaja Martti Korhonen ymmärtää, minkälaisen virheen vasemmistoliitto teki potkaistessaan kommunistit ulos puolueesta? Ylen Isossa Pajassa vihjaisin jo Korhoselle, että häviäjien olisi syytä ottaa voittajia listoilleen. Suomen Työväen puolue sentään kuului äänisaaliissa voittajiin. Se on eurovaaleissa suuri saavutus. Erityisen hienoa oli nähdä Johan Bäckman puolueen ääniharavana. Oma suoritukseni puoleen kolmanneksi eniten ääniä saaneena ehdokkaana on itselleni suuri, positiivinen yllätys.
Vaikka eurovaalit ovat ohi, jatkan valheiden torjuntablogin pitoa edelleenkin. Lukijoiden kiinnostus on ollut kiitettävä ja keskustelu historian vääristelystä ilmeisesti vain paisuu.
Viron vaaleja voi pitää täytenä katastrofina. Listavaalien takia kaikki läpimenijät tiedettiin jo etukäteen. Vaalit voitti muusta Euroopasta poiketen oppositiossa oleva keskusta, käytännössä Viroa ainoa vasemmistolainen puolue. Latviassa parlamenttiin pääsi venäläisten oikeuksia puolustava Tatjana Zdanoka. Venäläiset eivät menestyneet Viron vaaleissa. Äärinationalistinen, protestiäänillä europarlamenttiin päässyt puolueisiin sitoutuman Indrek Tarand on seuraavat viisi vuotta EU-parlamentin todellinen murheen kryyni löyhäpäisine lausuntoineen.
Vaikka tämä saattaa kuulostaa ”happamilta sanoi kettu pihlajanmarjoista”- puheelta, siteeraan Brysselissä asuvaa virolaista kolumnistia Ahto Lobjakasta, joka kutsuu europarlamenttia kuolleeksi hevoseksi, johon ei enää piiskaamallakaan saa liikettä.
”Valtiot lähettivät aikaisemmin europarlamenttiin oman kansallisen parlamentin edustajia. EU:n laillisuuden vahvistamiseksi olisi hyödyllisempää laajentaa kansallisten parlamenttien oikeuksia ja kontrollia kuin ruoskia fiktiivistä europatriotismin nimeä kantavaa kuollutta hevosta.”
(http://www.postimees.ee/?id=128961)
sunnuntai 7. kesäkuuta 2009
Pahoittelut Perheentuville
Käytän tilaisuuden pahoitellakseni Anton-kohun yhteydessä aiheuttamaani pahaa mieltä tädilleni Pirkolle ja hänen aviomiehelleen Olli Perheentuvalle. Oli helpottavaa nähdä Ajankohtaisessa Kakkosessa konsuli Simo Pietiläisen vapauttavan Olli Perheentuvan täydellisesti osallisuudesta Anton-pojan salakuljetukseen. Pietiläinen kertoi ohjelmassa ehdottaneensa Pietarin pääkonsuli Olli Perheentuvalle isän ja pojan salakuljetusta autollaan Suomeen. Olli Perheentupa oli jyrkästi kieltänyt häntä tekemästä sitä. Ollin tuntien en koskaan uskonut häntä osalliseksi Antonin kaappaukseen. Oli surullista, että jouduimme Safkassa ulkoministeri Aleksander Stubbia kovistellessamme sivuamaan usein myös pääkonsulia. En halunnut tietenkään vaikuttaa mitenkään siihen, mitä Johan Bäckman kirjoitti aiheesta.
lauantai 6. kesäkuuta 2009
SAFKA:n Anton-painostus tuottaa tulosta
Presidentti Tarja Halosen asettuminen Anton-tapauksessa näkyvästi Putinin puolelle oli parasta tukea SAFKA:n taistelulle saada ulkoministeri Aleksander Stubb vastuuseen alaistensa laittomuuksista. Halonen selvästi ilmaisi, ettei Stubb nauti hänen luottamustaan.
EU:n oikeusministerit Brysselissä joutuivat myös käsittelemään Antonin tapausta. Tuija Brax paljasti Hesarissa rivien välistä, kuinka syvästi suomalaiset ministeri-gangsterit ovat Antonin salakuljetutukseen sekaantuneet.
”Kansainvälisessä mediassa on ollut juttua vain suomalaisdiplomaatin salakuljetuksesta. Siksi oli hyvä, että pääsin kertomaan myös siitä, kuinka paljon töitä oli tehty sitä ennen virallisia kanavia pitkin",
Brax sanoi perjantaina kokouksen jälkeen.
Myös kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen tuli ulos kuorestaan. Hän toi keskusteluun uuden termin, uussuomettuneisuuden. Kataisen mukaan (HS 5.6.2009) hän on todella hämmästynyt uussuomettuneesta ilmapiiristä, joka tuli jälleen esiin Venäjän pääministerin Vladimir Putinin Suomen-vierailun yhteydessä.
Kataisen puheesta on vaikea saada selvää, kuka Suomessa on ”uussuomettunut”? SAFKA:lla tuskin on sellaista näkyvyyttä valtakunnan politiikassa, että olisimme yksin kyenneet luomaan ”uussuomettunutta ilmapiiriä”. Hyökkäyksen kohteena on ilmeisesti myös demarit presidentti Halosta myöten. On erinomaista, jos SAFKA on nyt samalla puolella demareiden kanssa. SAFKAn tarkoituksena on alusta alkaen ollut yhdistää vasemmisto oikeiston historiavalheita vastaan.
Yksi esimerkki oikeiston historiavalheista on suomettumismyytti, joka on Viron miehitysmyytin pikkusisko. Sen tarkoituksena on kumota ja häpäistä Suomen 1960-ja 70-lukujen yhteiskunnallinen edistys. Suomalaisten omat ansiot kiistetään, tuon ajan poliitikkoja syytetään "neukkujen nuoleskelusta", pahimmillaan puhutaan aikakaudesta jopa ”Neuvostoliiton sortona” .
Neuvostoliitolla oli merkittävä ellei jopa ratkaiseva rooli tässä edistyksessä. Yhteiskunnallisen rakennemuutoksen käsikirjoituksena toimi sosiaalipoliitikko Pekka Kuusen vuonna 1961 julkaisema kirja "60-luvun sosiaalipolitiikka". Kuusen keskeinen teesi oli, että ellei porvarillinen Suomi itse ymmärrä yhteiskunnallisen edistyksen tarpeellisuutta, Neuvostoliiton
esimerkki ja vetovoima johtaa työväestön bolshevisoitumiseen ja viime kädessä Neuvosto-Suomeen. Muutosten välttämättömyyden ymmärsi tuolloin kokoomuskin. Suomalaisen yhteiskunnan uudistukset vietiin läpi konsensuspolitiikalla.
Nyt tätä edistystä kumoavat erilaiset ”lumedemokraatit” kokoomuksen johdolla. Erikoista on, ettei vasemmistokaan kykene paremmin puolustamaan omia ansioitaan 1960-ja 70-luvulla.
P.S. Valtamedia jaksaa huolestuttavalla tavalla uutisoida Anton-tapausta vain isän näkökulmasta. Iltalehti kirjoittaa, että ”Antonin isä Paavo Salonen taisteli poikansa palauttamiseksi Suomeen yli vuoden. Äitiään tapaamaan mennyt poika vietiin viime vuonna ilman lupaa Venäjälle.” Jos ja kun Antonista tulee suomenkielinen, suomalaisia lehtiä lukiessa hän tulee saamaan käsityksen, että hänellä oli huono äiti. On suotavaa, että Johan Bäckman saa valmiiksi kirjansa Antonin tapauksesta. Pojan on tärkeätä tietää, ettei hänen äitinsä koskaan hylännyt pientä poikaansa.
EU:n oikeusministerit Brysselissä joutuivat myös käsittelemään Antonin tapausta. Tuija Brax paljasti Hesarissa rivien välistä, kuinka syvästi suomalaiset ministeri-gangsterit ovat Antonin salakuljetutukseen sekaantuneet.
”Kansainvälisessä mediassa on ollut juttua vain suomalaisdiplomaatin salakuljetuksesta. Siksi oli hyvä, että pääsin kertomaan myös siitä, kuinka paljon töitä oli tehty sitä ennen virallisia kanavia pitkin",
Brax sanoi perjantaina kokouksen jälkeen.
Myös kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen tuli ulos kuorestaan. Hän toi keskusteluun uuden termin, uussuomettuneisuuden. Kataisen mukaan (HS 5.6.2009) hän on todella hämmästynyt uussuomettuneesta ilmapiiristä, joka tuli jälleen esiin Venäjän pääministerin Vladimir Putinin Suomen-vierailun yhteydessä.
Kataisen puheesta on vaikea saada selvää, kuka Suomessa on ”uussuomettunut”? SAFKA:lla tuskin on sellaista näkyvyyttä valtakunnan politiikassa, että olisimme yksin kyenneet luomaan ”uussuomettunutta ilmapiiriä”. Hyökkäyksen kohteena on ilmeisesti myös demarit presidentti Halosta myöten. On erinomaista, jos SAFKA on nyt samalla puolella demareiden kanssa. SAFKAn tarkoituksena on alusta alkaen ollut yhdistää vasemmisto oikeiston historiavalheita vastaan.
Yksi esimerkki oikeiston historiavalheista on suomettumismyytti, joka on Viron miehitysmyytin pikkusisko. Sen tarkoituksena on kumota ja häpäistä Suomen 1960-ja 70-lukujen yhteiskunnallinen edistys. Suomalaisten omat ansiot kiistetään, tuon ajan poliitikkoja syytetään "neukkujen nuoleskelusta", pahimmillaan puhutaan aikakaudesta jopa ”Neuvostoliiton sortona” .
Neuvostoliitolla oli merkittävä ellei jopa ratkaiseva rooli tässä edistyksessä. Yhteiskunnallisen rakennemuutoksen käsikirjoituksena toimi sosiaalipoliitikko Pekka Kuusen vuonna 1961 julkaisema kirja "60-luvun sosiaalipolitiikka". Kuusen keskeinen teesi oli, että ellei porvarillinen Suomi itse ymmärrä yhteiskunnallisen edistyksen tarpeellisuutta, Neuvostoliiton
esimerkki ja vetovoima johtaa työväestön bolshevisoitumiseen ja viime kädessä Neuvosto-Suomeen. Muutosten välttämättömyyden ymmärsi tuolloin kokoomuskin. Suomalaisen yhteiskunnan uudistukset vietiin läpi konsensuspolitiikalla.
Nyt tätä edistystä kumoavat erilaiset ”lumedemokraatit” kokoomuksen johdolla. Erikoista on, ettei vasemmistokaan kykene paremmin puolustamaan omia ansioitaan 1960-ja 70-luvulla.
P.S. Valtamedia jaksaa huolestuttavalla tavalla uutisoida Anton-tapausta vain isän näkökulmasta. Iltalehti kirjoittaa, että ”Antonin isä Paavo Salonen taisteli poikansa palauttamiseksi Suomeen yli vuoden. Äitiään tapaamaan mennyt poika vietiin viime vuonna ilman lupaa Venäjälle.” Jos ja kun Antonista tulee suomenkielinen, suomalaisia lehtiä lukiessa hän tulee saamaan käsityksen, että hänellä oli huono äiti. On suotavaa, että Johan Bäckman saa valmiiksi kirjansa Antonin tapauksesta. Pojan on tärkeätä tietää, ettei hänen äitinsä koskaan hylännyt pientä poikaansa.
perjantai 5. kesäkuuta 2009
Venäläisten itsetunto noussut Virossa
(Apartheid-katsaus viikko 23/2009:)
Viron europarlamenttivaaleissa venäläiset ehdokkaat uskaltavat jo avoimesti ajaa omia oikeuksiaan ja käyttää reipasta kieltä maan johtajista. Puolueista riippumattomana ehdokkaana oleva Juri Zuravljov vertaa Viroa Hitlerin Plan Ostiin Postimees-lehden tentissä (29.05.2009):
Miksi pyrit europarlamenttiin?
”Ensiksikin venäläisten poliittinen, taloudellinen ja sosiaalinen syrjintä täytyy lopettaa. Toiseksi venäjän kielestä pitää tulla virallinen kieli.”
Teitä on rangaistu pronssiyön mellakkaan osallistumisesta. Ettekö näe eettisiä ongelmia ehdokkuudessanne?
”Eettisyydestä pitää olla huolissaan niiden, jotka rakensivat Virossa natsimaisen syrjintäjärjestelmän (siniset, punaiset ja harmaat passit) ja jotka varastivat meidän rahamme 20 vuoden aikana.”
Lisääkö venäjän kielen asema virallisena kielenä venäläisten ja virolaisten keskinäistä luottamusta?
”Kyllä. Se luo yhdenvertaiset oikeudet ja velvollisuudet. Se on ensimmäinen askel syrjinnän lopettamiseksi. Se auttaa myös niitä ihmisiä, joilla ei ole ollut kansalaisuutta vuodesta 1990 lähtien. Kansalaisuuskysymys tulee ratkaista nolla-vaihtoehtona niin kuin se tehtiin Liettuassa.”
”Viron tulee antaa kansalaisuus kaikille Viron asukkaille itsenäistymisen alusta lähtien. Se on oikeudenmukaista. Nykyinen vaihtoehto on Hitlerin itä-suunnitelman toteuttamista. 20 vuotta on jaettu politiikka ja talous ”sinisiin käsiin”. Se on uskoa hakaristiin fasistisen reformipuolueen suunnitelman mukaan. Se loppuu pian.”
Zuravljovin kielen käyttö kuulostaa aivan Johan Bäckmanilta. Safka on tehnyt tehtävänsä. Venäläiset eivät enää pelkää vaan uskaltavat sanoa ääneen omia ajatuksiaan.
Venäläisiä edustaa Viron eurovaaleissa kaksi venäläisten puolueiden listaa ja kaksi riippumatonta venäjänkielistä edustajaa. Viron yhdistynyt vasemmisto koostuu venäläisistä nimistä, ensimmäisenä Maardun kaupunginjohtaja Georgi Bystrov. Venäläisillä on myös toinen lista, Venäläisten puolue Virossa, joka hakee suomalaisittain Ruotsalaisten kansanpuoleen (rkp) tapaista asemaa kansallisen vähemmistön yhdistäjänä. Juri Zuravljov ja Dimitri Klenski yrittävät listojen ulkopuolta europarlamenttiin.
Kaikilla ehdokkailla on selkeä sanoma. He ovat menossa Brysseliin ajamaan venäläisen vähemmistön asiaa.
Viron europarlamenttivaaleissa venäläiset ehdokkaat uskaltavat jo avoimesti ajaa omia oikeuksiaan ja käyttää reipasta kieltä maan johtajista. Puolueista riippumattomana ehdokkaana oleva Juri Zuravljov vertaa Viroa Hitlerin Plan Ostiin Postimees-lehden tentissä (29.05.2009):
Miksi pyrit europarlamenttiin?
”Ensiksikin venäläisten poliittinen, taloudellinen ja sosiaalinen syrjintä täytyy lopettaa. Toiseksi venäjän kielestä pitää tulla virallinen kieli.”
Teitä on rangaistu pronssiyön mellakkaan osallistumisesta. Ettekö näe eettisiä ongelmia ehdokkuudessanne?
”Eettisyydestä pitää olla huolissaan niiden, jotka rakensivat Virossa natsimaisen syrjintäjärjestelmän (siniset, punaiset ja harmaat passit) ja jotka varastivat meidän rahamme 20 vuoden aikana.”
Lisääkö venäjän kielen asema virallisena kielenä venäläisten ja virolaisten keskinäistä luottamusta?
”Kyllä. Se luo yhdenvertaiset oikeudet ja velvollisuudet. Se on ensimmäinen askel syrjinnän lopettamiseksi. Se auttaa myös niitä ihmisiä, joilla ei ole ollut kansalaisuutta vuodesta 1990 lähtien. Kansalaisuuskysymys tulee ratkaista nolla-vaihtoehtona niin kuin se tehtiin Liettuassa.”
”Viron tulee antaa kansalaisuus kaikille Viron asukkaille itsenäistymisen alusta lähtien. Se on oikeudenmukaista. Nykyinen vaihtoehto on Hitlerin itä-suunnitelman toteuttamista. 20 vuotta on jaettu politiikka ja talous ”sinisiin käsiin”. Se on uskoa hakaristiin fasistisen reformipuolueen suunnitelman mukaan. Se loppuu pian.”
Zuravljovin kielen käyttö kuulostaa aivan Johan Bäckmanilta. Safka on tehnyt tehtävänsä. Venäläiset eivät enää pelkää vaan uskaltavat sanoa ääneen omia ajatuksiaan.
Venäläisiä edustaa Viron eurovaaleissa kaksi venäläisten puolueiden listaa ja kaksi riippumatonta venäjänkielistä edustajaa. Viron yhdistynyt vasemmisto koostuu venäläisistä nimistä, ensimmäisenä Maardun kaupunginjohtaja Georgi Bystrov. Venäläisillä on myös toinen lista, Venäläisten puolue Virossa, joka hakee suomalaisittain Ruotsalaisten kansanpuoleen (rkp) tapaista asemaa kansallisen vähemmistön yhdistäjänä. Juri Zuravljov ja Dimitri Klenski yrittävät listojen ulkopuolta europarlamenttiin.
Kaikilla ehdokkailla on selkeä sanoma. He ovat menossa Brysseliin ajamaan venäläisen vähemmistön asiaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
