(Julkaistu Kauppalehdessä 28.12.2000)
Kun MS Georg Ots
yritettiin upottaa
Puolalaiset sabotoivat laivan rakennustöitä
KL TALLINNA
Tallinnan ja Helsingin välisellä reitillä liikennöinnin lopettaneen Georg Ots -laivan alkutaival ei ollut aivan yhtä ruusuinen kuin mitä suuren sankarin saamat suitsutukset ovat 20 vuoden seilaamisen jälkeen.
Laivan pitkäaikainen kapteeni, Ülo Kollo, muistelee virolaisessa Sõnumilehdessä, kuinka hän oli hakemassa laivaa puolalaiselta telakalta vuonna 1979. Telakalla Szeczecin kaupungissa toimi suosionsa huipulla kommunismin vastainen Solidaarisuus-liike. Sen johtaja Lech Walesa työskenteli kyseisellä Adolf Warskiego-telakalla sähkömekaanikkona.
”Walesa oli niin suuri johtaja, ettei hän enää tehnyt tavallista työtä. Hänen ja hänen ystäviensä aika kului vain siihen, että he pyrkivät kaiken tavoin sabotoimaan Neuvostoliitolle valmistettavan laivan rakennustöitä”, Kollo kertoo lehdessä.
Kaksi kertaa puoliksi rakennettu laiva sytytettiin palamaan. Kerran se upotettiin telakan laiturilla meren pohjaan. Onneksi vesi oli matala ja laiva saatiin nostettua ylös. Puolalaisten hupina oli myös laittaa aluksen vesisäiliöihin kuolleita kissoja ja rottia.
Kun kesäkuussa 1980 Ülo Kollo purjehti Georg Otsin ensimmäiselle matkalle Tallinnasta Helsinkiin, kesken matkaa kapteenille jäi ruori käteen pulttien hajottua.
”Jos se olisi tapahtunut parikin minuuttia myöhemmin, olisimme ajaneet päin Harmajan luotoa. Solidaarisuuden miehet olivat onnistuneet järjestämään meille rankasta kontrollista huolimatta todellisen yllätyksen”, Kollo muistelee.
Georg Otsin mekaanikot korjasivat vian puolessa tunnissa ja neitsytmatka päättyi onnellisesti. Sen jälkeen Georg Otsilla ei enää puolalaisten vallankumousinto kummitellut.
Pitäisiköhän Nobelin rauhanpalkinnon saanutta Lech Walesaa syyttää vakavasta meriturvallisuuden vaarantamisesta ja satojen ihmisten murhayrityksestä? Kuka uskaltaa enää rakentaa Puolassa laivoja?
LEENA HIETANEN
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Henkilökuvia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Henkilökuvia. Näytä kaikki tekstit
maanantai 29. lokakuuta 2007
maanantai 22. lokakuuta 2007
Keskuspankin keinottelut
(Julkaistu Kauppalehdessä Kaupungin valot-sarjassa 22.12.2003)
Keskuspankki paljon haltijana
Viron tämän syksyn kirjallinen tapaus on ollut keskuspankin entisen neuvonantajan Urmas Kajun muistelmat. Teos, Eesti Pank: persoonid ja saladused, on Viron oma Tamminiemen pesänjakajat. Se on poliittinen satiiri ja skandaalikirja, äärimmäisen hauska ja vaarallinen. Kirjoittajaa ei uskoisi juristiksi. Kirjan poliittiset vaikutukset heijastunevat kesän europarlamenttivaaleihin. Joillekin poliitikoille Brysselistä tulee viimeinen kunniallinen varauloskäynti Viron päivän politiikasta.
Ilman
katkeruutta
Kaju oli Viron keskuspankissa sen syntyhetkistä lähtien. Hän on nähnyt kruunun tulon ja rikollisen ruplien myynnin Tsetseniaan. Hän istui aitiopaikalla keskuspankin pitkäaikaisen pääjohtajan, Siim Kallasin oikeana kätenä. Hänen uransa päättyi surullisesti keskuspankin keinotteluyritykseen. Keskuspankin johto ryhtyi rahanahneuksissaan harrastamaan sijoitustoimintaa sillä seurauksella, että tuli vedetyksi nenästä ja 10 miljoonaa dollaria haihtui kuin tuhka tuuleen. Kajukin istui lopulta syytettyjen penkillä, mutta vapautui syyttömänä. Hän on ainoa asiaan sekaantunut, joka kadotti kaiken. Hän menetti virkansa, vaimonsa, rahansa ja terveytensä. Silti kirja ei ole katkeran miehen kirjoittama.
Tyhjäntoimittajat
keskuspankissa
Kajun kirja kuvaa hyvin virolaisen yhteiskunnan muotoutumista ja selviytymisstrategiaa heti itsenäistymisen jälkeen. Kaju muistuttaa, että koska Viro valitsi kiinteän kurssin politiikan eli valuuttakomitean, keskuspankkia ei olisi todellisuudessa tarvittu ollenkaan. Sillä kun ei ole mitään virkaa siinä systeemissä. Parhaimmillaan keskuspankissa oli kuitenkin työntekijöitä lähes kolmesataa. Pääosin tekemässä talousanalyysia maailmalta jo kotoa. Siim Kallas piti hyvän huolen työntekijöistä tuomalla keskuspankkiin kunnon ruokalan. Hän otti sen ylhäältä Toompealta eduskuntatalon henkilökuntaruokalasta. Se oli jo neuvostoaikana nomenklatuuran käytössä kehittynyt huippuunsa. Keskuspankin ruokatunneilla alettiin nähdä kansanedustajiakin, kun ateriahinnatkin olivat kaupungin edullisimmat.
Suomessa
saunassa
Keskuspankin vaurastuessa työntekijät alkoivat saada myös yhä parempia bonuksia joululahjarahasta puhumattakaan. Keskuspankki rakensi asuntoja. Autoetua laajennettiin yhä useammalle. Keskuspankki antoi edullista lainaa. Tärkeisiin kokouksiin maailmalla pyrittiin lähettämään aina mahdollisimman suuri delegaatio, jotta mahdollisimman moni saisi ulkomaan päivärahaa. Suomessakin käytiin tästä syystä aina kaksin. Samalla tavattiin Suomen Pankin kolleegoita, jotka veivät virolaisia virkaveljiä syömään ja saunaan. Suomen Pankissa Viron kaksoisedustukselle vähän naureskeltiin. Samalla virolaiset pankkivirkailijat tekivät pieniä kodinkonehankintoja vaimoilleen Helsingin tavarataloissa.
Epäpätevyys
ongelmana
Kajun kirja ei jätä epäilystä siitä, ketkä olivat vastuussa keskuspankin kadonneista miljoonista. Se myös rikkoo yleistä myyttiä Virosta menestystarinana. Viro ei eroa Venäjästä muussa kuin koossa. Päällimmäiseksi jää Kajun toteamus siitä, että asioita tekivät yleensä henkilöt, joilla ei ollut niihin minkäänlaista pätevyyttä.
Leena Hietanen
Kuva: Andres Teiss
Kuvateksti: Viron nykyinen keskuspankin pääjohtaja Vahur Kraft adjutantteineen saa osansa syksyn bestsellerissä Virossa.
Keskuspankki paljon haltijana
Viron tämän syksyn kirjallinen tapaus on ollut keskuspankin entisen neuvonantajan Urmas Kajun muistelmat. Teos, Eesti Pank: persoonid ja saladused, on Viron oma Tamminiemen pesänjakajat. Se on poliittinen satiiri ja skandaalikirja, äärimmäisen hauska ja vaarallinen. Kirjoittajaa ei uskoisi juristiksi. Kirjan poliittiset vaikutukset heijastunevat kesän europarlamenttivaaleihin. Joillekin poliitikoille Brysselistä tulee viimeinen kunniallinen varauloskäynti Viron päivän politiikasta.
Ilman
katkeruutta
Kaju oli Viron keskuspankissa sen syntyhetkistä lähtien. Hän on nähnyt kruunun tulon ja rikollisen ruplien myynnin Tsetseniaan. Hän istui aitiopaikalla keskuspankin pitkäaikaisen pääjohtajan, Siim Kallasin oikeana kätenä. Hänen uransa päättyi surullisesti keskuspankin keinotteluyritykseen. Keskuspankin johto ryhtyi rahanahneuksissaan harrastamaan sijoitustoimintaa sillä seurauksella, että tuli vedetyksi nenästä ja 10 miljoonaa dollaria haihtui kuin tuhka tuuleen. Kajukin istui lopulta syytettyjen penkillä, mutta vapautui syyttömänä. Hän on ainoa asiaan sekaantunut, joka kadotti kaiken. Hän menetti virkansa, vaimonsa, rahansa ja terveytensä. Silti kirja ei ole katkeran miehen kirjoittama.
Tyhjäntoimittajat
keskuspankissa
Kajun kirja kuvaa hyvin virolaisen yhteiskunnan muotoutumista ja selviytymisstrategiaa heti itsenäistymisen jälkeen. Kaju muistuttaa, että koska Viro valitsi kiinteän kurssin politiikan eli valuuttakomitean, keskuspankkia ei olisi todellisuudessa tarvittu ollenkaan. Sillä kun ei ole mitään virkaa siinä systeemissä. Parhaimmillaan keskuspankissa oli kuitenkin työntekijöitä lähes kolmesataa. Pääosin tekemässä talousanalyysia maailmalta jo kotoa. Siim Kallas piti hyvän huolen työntekijöistä tuomalla keskuspankkiin kunnon ruokalan. Hän otti sen ylhäältä Toompealta eduskuntatalon henkilökuntaruokalasta. Se oli jo neuvostoaikana nomenklatuuran käytössä kehittynyt huippuunsa. Keskuspankin ruokatunneilla alettiin nähdä kansanedustajiakin, kun ateriahinnatkin olivat kaupungin edullisimmat.
Suomessa
saunassa
Keskuspankin vaurastuessa työntekijät alkoivat saada myös yhä parempia bonuksia joululahjarahasta puhumattakaan. Keskuspankki rakensi asuntoja. Autoetua laajennettiin yhä useammalle. Keskuspankki antoi edullista lainaa. Tärkeisiin kokouksiin maailmalla pyrittiin lähettämään aina mahdollisimman suuri delegaatio, jotta mahdollisimman moni saisi ulkomaan päivärahaa. Suomessakin käytiin tästä syystä aina kaksin. Samalla tavattiin Suomen Pankin kolleegoita, jotka veivät virolaisia virkaveljiä syömään ja saunaan. Suomen Pankissa Viron kaksoisedustukselle vähän naureskeltiin. Samalla virolaiset pankkivirkailijat tekivät pieniä kodinkonehankintoja vaimoilleen Helsingin tavarataloissa.
Epäpätevyys
ongelmana
Kajun kirja ei jätä epäilystä siitä, ketkä olivat vastuussa keskuspankin kadonneista miljoonista. Se myös rikkoo yleistä myyttiä Virosta menestystarinana. Viro ei eroa Venäjästä muussa kuin koossa. Päällimmäiseksi jää Kajun toteamus siitä, että asioita tekivät yleensä henkilöt, joilla ei ollut niihin minkäänlaista pätevyyttä.
Leena Hietanen
Kuva: Andres Teiss
Kuvateksti: Viron nykyinen keskuspankin pääjohtaja Vahur Kraft adjutantteineen saa osansa syksyn bestsellerissä Virossa.
torstai 18. lokakuuta 2007
Venäläisten puolueet
(Julkaistu Turun Sanomissa 5.3.1999 artikkelisarjassa Viron vaalit, 7.3.)
Viron ainoat julkisesti vasemmistolaiset liittoutuvat venäläisten kanssa
RIIDAT HAJOTTAVAT VENÄLÄISET
TS/Tallinna
LEENA HIETANEN
Viron venäläisten tilannetta heikentää vaaleissa se, etteivät venäläiset kyenneet sopimaan yhteisestä vaalilistasta vaan parlamenttiin pyrkii kaksi venäläisten puoluetta. Hajaantuminen merkitsee mahdollisuutta, ettei venäläisten edustusta nähdä Viron parlamentissa ollenkaan. Sitä pidetään vaarallisena Viron kansainvälisen maineen kannalta.
Venäläiset eivät olleet edustettuna uudelleen itsenäistyneen Viron ensimmäisessä parlamentissa vuosina 1992-95. He saivat ensimmäisen kerran edustajia läpi vuoden 1995 vaaleissa, kun Viron parlamentin 101 kansaedustajasta kuusi paikkaa meni venäläisille. Neuvosto-Viron korkeimmassa neuvostossa vuonna 1991 venäläisten määrä oli 27 kansanedustajaa neuvoston 105 edustajasta.
Kommunistit
hengissä
Venäläisten puolueista vahvempi on Yhdistynyt kansanpuolue (Ühinenud Rahvapartei), jonka puheenjohtaja on Viktor Andrejev. Se on ainoa monikansallinen puolue Virossa, joka korostaa yhteistyöhaluaan kaikkien virolaisten puolueiden kanssa. Yhdistyneen kansanpuolueen jäsenistä 10-15 prosenttia on virolaisia. He ovat useimmiten venäjää puhuvia, Venäjältä palanneiden virolaisten jälkeläisiä, jotka ovat saaneet kansalaisuuden automaattisesti. Puolueen piirissä on myös runsaasti juutalaisia.
Toinen parlamenttiin pyrkivä ryhmittymä Venäläisten puolue (Vene erakond Eestis) on selkeästi keskittynyt venäläisten etujen ajamiseen. Se vaatii kansalaisuuden helpottamista venäläisille sekä tietyille alueille venäjän kielelle virallista toisen kielen asemaa. Sen kannattajat ovat ei-kansalaisia, joilla ei ole äänioikeutta parlamenttivaaleissa. Siksi Nikolai Maspanovin johtaman Venäläisten puolueen ei odoteta ylittävän äänikynnystä jä pääsevän parlamenttiin.
Andrejevin johtama Yhdistynyt kansanpuolue on liittoutunut Viron kommunistisen puolueen (EKP) jatkajan, Viron sosiaalidemokraattisen työpuolueen kanssa. Koska EKP:n viimeinen johtaja Tiit Toomsalu on vaalilistalla kolmantena nimenä, on hyvin todennäköistä, että Viron parlamentissa tullaan näkemään myös entisiä kommunisteja, jotka vielä tunnustavat väriä.
Hiljaa
huipulla
Venäläisten jakautuminen kahteen leiriin johtuu ennen kaikkea puolueiden johtohahmojen välisestä valtataistelusta ja kyvyttömyydestä sopia yhteisistä ehdokkaista.
Viktor Andrejev on syntynyt Latvian rajalla sijaitsevassa Valgan kaupungissa vuonna 1946. Hän on koulutukseltaan insinööri ja työskennellyt pääosan elämästään Koillis-Viron palavan kiven laitoksilla tutkijana. Politiikkaan hän joutui sattumalta. Aivan neuvostoajan lopulla hänet valittiin korkeimpaan neuvostoon, jossa hänestä tuli puheenjohtaja Arnold Rüütelin varamies. Virolaisille oli tärkeää näyttää venäläisten pääsevän myös poliittisesti merkittäville paikoille itsenäisyystuulien puhaltaessa. Andrejev täyttikin suurenmoisesti hänelle annetun roolin vaieten monta vuotta korkeimman neuvoston johtokunnassa.
Ensimmäisten parlamenttivaalien jälkeen vuonna 1992 isänmaalaisten noustessa valtaan venäläisiä ei päässyt yhtään parlamenttiin. Andrejevia ei kuitenkaan unohdettu vaan hänet valittiin Tallinnan kaupungin apulaiskaupunginjohtajaksi. Sielläkin Andrejev jatkoi uskollista, hiljaista työtyyliään.
Andrejev löysi äänensä vasta ennen vuoden 1995 vaaleja, kun hänet valittiin Yhdistyneen kansanpuolueen puheenjohtajaksi. Hänen taakseen johtokuntaan asettui pääosin venäjänkielinen tekninen intelligentsia. Yleisesti puoluetta pidetään valtaapitävien suhteen lojaalina ja se pyrkii välttämään teräviä poliittisia kannanottoja.
Äänekäs
kilpailija
Yhdistynyt kansanpuolue sai vuonna 1995 kovan kilpailijan, kun Nikolai Maspanov perusti Venäläisten puolueen. Se oli heti alusta lähtien kriittinen Viron kansalaisuuspolitiikkaa kohtaan ja korosti venäläiskeskeisyyttään. Verrattuna Andrejevin puolueeseen, Venäläisten puolueella on demagogisia ja populistisia piirteitä runsaasti. Puheenjohtaja Nikolai Maspanov puhuu sujuvaa viron kieltä toisin kuin Andrejev. Maspanovia pidetään kunnianhimoisena ja taitavana poliitikkona. Hän on ammatiltaan kemisti. Maspanov viihtyy hyvin juhlissa ja hänen alkoholin käyttönsä on runsaanlaista. Hän on nukahtanut humalassa kerran parlamentissakin.
Toisin kuin Andrejevilla Maspanovilla ei ole oleellisia siteitä Moskovaan. Venäjällä Maspanovin puoluetta pidetään shovinistisena, jolle avointa tukea ei haluta osoittaa.
Maspanovin puolue tulee olemaan Yhdistyneen kansanpuolueen kovin kilpailija. Tosin venäläisten ääniä vie myös keskustapuolue. Yhdistynyt kansanpuolue on valmis yhteistyöhön keskustan kanssa. Mikäli keskustan puheenjohtaja Edgar Savisaar pääsee hallituksen muodostajaksi, ei ole mahdotonta, että ensimmäinen venäläinen pääsisi jopa ministeriksi, ei kuitenkaan kovin merkittävälle postille.
Kuvateksti:
Monet venäläiset pitävät Viktor Andrejevia liian pehmeänä virolaisille vallanpitäjille.
Viron ainoat julkisesti vasemmistolaiset liittoutuvat venäläisten kanssa
RIIDAT HAJOTTAVAT VENÄLÄISET
TS/Tallinna
LEENA HIETANEN
Viron venäläisten tilannetta heikentää vaaleissa se, etteivät venäläiset kyenneet sopimaan yhteisestä vaalilistasta vaan parlamenttiin pyrkii kaksi venäläisten puoluetta. Hajaantuminen merkitsee mahdollisuutta, ettei venäläisten edustusta nähdä Viron parlamentissa ollenkaan. Sitä pidetään vaarallisena Viron kansainvälisen maineen kannalta.
Venäläiset eivät olleet edustettuna uudelleen itsenäistyneen Viron ensimmäisessä parlamentissa vuosina 1992-95. He saivat ensimmäisen kerran edustajia läpi vuoden 1995 vaaleissa, kun Viron parlamentin 101 kansaedustajasta kuusi paikkaa meni venäläisille. Neuvosto-Viron korkeimmassa neuvostossa vuonna 1991 venäläisten määrä oli 27 kansanedustajaa neuvoston 105 edustajasta.
Kommunistit
hengissä
Venäläisten puolueista vahvempi on Yhdistynyt kansanpuolue (Ühinenud Rahvapartei), jonka puheenjohtaja on Viktor Andrejev. Se on ainoa monikansallinen puolue Virossa, joka korostaa yhteistyöhaluaan kaikkien virolaisten puolueiden kanssa. Yhdistyneen kansanpuolueen jäsenistä 10-15 prosenttia on virolaisia. He ovat useimmiten venäjää puhuvia, Venäjältä palanneiden virolaisten jälkeläisiä, jotka ovat saaneet kansalaisuuden automaattisesti. Puolueen piirissä on myös runsaasti juutalaisia.
Toinen parlamenttiin pyrkivä ryhmittymä Venäläisten puolue (Vene erakond Eestis) on selkeästi keskittynyt venäläisten etujen ajamiseen. Se vaatii kansalaisuuden helpottamista venäläisille sekä tietyille alueille venäjän kielelle virallista toisen kielen asemaa. Sen kannattajat ovat ei-kansalaisia, joilla ei ole äänioikeutta parlamenttivaaleissa. Siksi Nikolai Maspanovin johtaman Venäläisten puolueen ei odoteta ylittävän äänikynnystä jä pääsevän parlamenttiin.
Andrejevin johtama Yhdistynyt kansanpuolue on liittoutunut Viron kommunistisen puolueen (EKP) jatkajan, Viron sosiaalidemokraattisen työpuolueen kanssa. Koska EKP:n viimeinen johtaja Tiit Toomsalu on vaalilistalla kolmantena nimenä, on hyvin todennäköistä, että Viron parlamentissa tullaan näkemään myös entisiä kommunisteja, jotka vielä tunnustavat väriä.
Hiljaa
huipulla
Venäläisten jakautuminen kahteen leiriin johtuu ennen kaikkea puolueiden johtohahmojen välisestä valtataistelusta ja kyvyttömyydestä sopia yhteisistä ehdokkaista.
Viktor Andrejev on syntynyt Latvian rajalla sijaitsevassa Valgan kaupungissa vuonna 1946. Hän on koulutukseltaan insinööri ja työskennellyt pääosan elämästään Koillis-Viron palavan kiven laitoksilla tutkijana. Politiikkaan hän joutui sattumalta. Aivan neuvostoajan lopulla hänet valittiin korkeimpaan neuvostoon, jossa hänestä tuli puheenjohtaja Arnold Rüütelin varamies. Virolaisille oli tärkeää näyttää venäläisten pääsevän myös poliittisesti merkittäville paikoille itsenäisyystuulien puhaltaessa. Andrejev täyttikin suurenmoisesti hänelle annetun roolin vaieten monta vuotta korkeimman neuvoston johtokunnassa.
Ensimmäisten parlamenttivaalien jälkeen vuonna 1992 isänmaalaisten noustessa valtaan venäläisiä ei päässyt yhtään parlamenttiin. Andrejevia ei kuitenkaan unohdettu vaan hänet valittiin Tallinnan kaupungin apulaiskaupunginjohtajaksi. Sielläkin Andrejev jatkoi uskollista, hiljaista työtyyliään.
Andrejev löysi äänensä vasta ennen vuoden 1995 vaaleja, kun hänet valittiin Yhdistyneen kansanpuolueen puheenjohtajaksi. Hänen taakseen johtokuntaan asettui pääosin venäjänkielinen tekninen intelligentsia. Yleisesti puoluetta pidetään valtaapitävien suhteen lojaalina ja se pyrkii välttämään teräviä poliittisia kannanottoja.
Äänekäs
kilpailija
Yhdistynyt kansanpuolue sai vuonna 1995 kovan kilpailijan, kun Nikolai Maspanov perusti Venäläisten puolueen. Se oli heti alusta lähtien kriittinen Viron kansalaisuuspolitiikkaa kohtaan ja korosti venäläiskeskeisyyttään. Verrattuna Andrejevin puolueeseen, Venäläisten puolueella on demagogisia ja populistisia piirteitä runsaasti. Puheenjohtaja Nikolai Maspanov puhuu sujuvaa viron kieltä toisin kuin Andrejev. Maspanovia pidetään kunnianhimoisena ja taitavana poliitikkona. Hän on ammatiltaan kemisti. Maspanov viihtyy hyvin juhlissa ja hänen alkoholin käyttönsä on runsaanlaista. Hän on nukahtanut humalassa kerran parlamentissakin.
Toisin kuin Andrejevilla Maspanovilla ei ole oleellisia siteitä Moskovaan. Venäjällä Maspanovin puoluetta pidetään shovinistisena, jolle avointa tukea ei haluta osoittaa.
Maspanovin puolue tulee olemaan Yhdistyneen kansanpuolueen kovin kilpailija. Tosin venäläisten ääniä vie myös keskustapuolue. Yhdistynyt kansanpuolue on valmis yhteistyöhön keskustan kanssa. Mikäli keskustan puheenjohtaja Edgar Savisaar pääsee hallituksen muodostajaksi, ei ole mahdotonta, että ensimmäinen venäläinen pääsisi jopa ministeriksi, ei kuitenkaan kovin merkittävälle postille.
Kuvateksti:
Monet venäläiset pitävät Viktor Andrejevia liian pehmeänä virolaisille vallanpitäjille.
Siim Kallas
(Julkaistu Turun Sanomissa 14.02.1999 artikkelisarjassa Viron vaalit 7.3.)
Reformipuolueen Siim Kallas on vaalien ennakkosuosikki, mutta invalidi:
MILJOONAT DOLLARIT TIELLÄ
TS/Tallinna
LEENA HIETANEN
Viron yhden karismaattisimman poliitikon vastustajat ovat onnistuneet tavoitteissaan: Siim Kallasin tie pääministeriksi on torpedoitu käynnissä olevaan oikeusprosessiin. Kallas istuu syytettynä yrityksestä kavaltaa valtion varoja noin 100 miljoonaa kruunua (40 miljoonaa markkaa) omaan taskuun. Kallas on torjunut kaikki syytteet poliittisena ajojahtina. Kallas oli keskuspankin pääjohtajana, kun valtion pankki Põhja-Eesti Pank sijoitti keskuspankista lainaamansa 10 miljoonaa dollaria Sveitsiin, josta rahat katosivat taivaan tuuliin.
Opposition
johtaja
Siim Kallasin reformipuolueen kanssa haluaa hallitusyhteistyöhön kolme puoluetta Andres Tarandin johtamat Maltilliset, Mart Laarin johtama Isänmaan liitto ja Toomas-Hendrik-Ilveksen Kansanpuolue. Kaikki neljä puoluetta ovat tällä hetkellä oppositiossa.
Siim Kallasia on pidetty tämän hallitusvaihtoehdon pääministeriehdokkaana ennen kaikkea siksi, että reformipuoluetta pidetään yhtenä vaalien voittajista.
Reformipuolue luokitellaan Virossa liberaaliin oikeistoon. Se kannattaa vahvaa äärikapitalistista talouspolitiikkaa, siltä puuttuvat äärikansalliset elementit. Sen äänestäjiksi luokitellaan virolaiset menestyjät, yrittäjät ja pankkiirit.
Tekijä jo
menneisyydessä
Siim Kallas on ollut tekijä jo Neuvosto-Virossa. Kallas syntyi Tallinnassa 1948 ja lopetti opiskelut Tarton yliopiston taloustieteellisessä tiedekunnassa 1972. Vuoteen 1975 Kallas keskittyi Tartossa syventäviin opintoihin rahoitus- ja lainoitusalalla, mutta väitöskirja jäi kirjoittamatta. Sen jälkeen hän työskenteli mm. Neuvosto-Viron valtiovarainministeriössä ja Säästökassojen pääjohtajana.
Siim Kallas oli poliittisesti aktiivinen jo opiskelija-aikanaan. Hän oli yliopiston komsomol-komitean aktivisti agitoiden opiskelijoita astumaan puolueen jäseneksi uralla etenemiseksi. Myöhemmin hän nousi Viron kommunistisen puolueen äänenkannattajan, Rahva Häälen päätoimittajan sijaiseksi. Perestroikan lopulla Siim Kallas valittiin Neuvostoliiton kansanedustajalaitoksen edustajaksi Moskovaan.
IME toi
mainetta
Kallas kuului nelikkoon, joka osallistui aktiivisesti Viron talouden irrottamiseen Neuvostoliitosta. Yhdessä Tiit Maden, Mihkel Tigman ja Edgar Savisaaren kanssa hän kuului IME-projektiin, joka kehitteli Virolle itsenäistä talouspolitiikkaa. IME tulee sanoista Ise majandav Eesti.
Neuvostoajan lopulla Kallasin onnistui hankkia vielä merkittävä nomenklatuuria henkivä virkanimitys – hänestä tuli Viron ammattiyhdistysten keskusliiton puheenjohtaja.
Sekavissa oloissa vuonna 1991 Kallas näytti taitonsa, kuinka nopeasti orientoitua uudelleen sekasorron keskellä: hän junaili itsensä Viron keskuspankin pääjohtajaksi. Se oli tuohon aikaan suhteellisen neutraali virkapaikka. Hän saavutti asemassaan mainetta ”Viron kruunun isänä”. Jo vuodesta 1992 Viron lehdistö alkoi kuitenkin sekoittaa hänen nimensä epämääräiseen valtion asekauppaan, pankkisotkuihin ja keskuspankin ruplien myyntiin Tsetseniaan.
Kunnianhimoa
pääministeriksi
Siim Kallasin poliittista kunnianhimoa työ Viron keskuspankissa ei rauhoittanut. Jo vuonna 1994 hän pyrki ensimmäistä kertaa pääministeriksi Mart Laarin jouduttua eroamaan, turhaan.
Vuoden 1995 parlamenttivaalien alla voimia keränneet pankit ja transitosta riippuvaiset liikemiehet päättivät perustaa omien etujensa ajamiseksi oman puolueen, reformipuolueen. Transito-liikemiehiä ei tyydyttänyt Isänmaan avoin venäläisvastainen sisä- ja ulkopolitiikka. Elinkeinoelämä pumppasi Viron oloissa erikoisen paljon rahaa reformipuolueen vaalikampanjaan ja tulokset olivatkin silminnähtävät. Tuolloin saadut äänet eivät kuitenkaan riittäneet hallituksen muodostamiseen ja reformistit jäivät oppositioon.
Monimutkainen
tilanne
Kun Virossa käynnistyi syksyllä 1995 ns. ”nauhaskandaali”, Siim Kallasista tuli Tiit Vähin hallituksen ulkoministeri. Kallas ei tuntenut itseään ulkoministerinä erityisen vahvaksi, ehkäpä vain heikon englannin kielen taitonsa takia. Hänen onnistui kuitenkin syksyllä 1996 tavata Petroskoissa venäläinen kollegansa, Jevgeni Primakov (nykyinen pääministeri). Tapaamista seurasi rakentava vaihe Viron ja Venäjän välisissä rajasopimusneuvotteluissa.
Reformipuolue on hyvin ristiriitaisessa tilanteessa ennen maalisvaaleja. Sen tukijat vaativat voittoa hinnalla millä hyvänsä, mutta puolue ei yksinään ole kykenevä muodostamaan hallitusta. Se on pakotettu yhteistyöhön Isänmaan liiton ja Maltillisten kanssa. Yhteistyöstä tulee vaikea. Äärikansalliset isänmaalaiset ja sosiaalidemokraattiset Maltilliset luovat eri suuntiin repiviä ja hajottavia jännitteitä.
KUVA:
KUVATEKSTI:
Siim Kallas kuuluu poliitikoihin, joille menneisyys ei merkitse taakkaa nykyisellä poliitikon uralla.
Reformipuolueen Siim Kallas on vaalien ennakkosuosikki, mutta invalidi:
MILJOONAT DOLLARIT TIELLÄ
TS/Tallinna
LEENA HIETANEN
Viron yhden karismaattisimman poliitikon vastustajat ovat onnistuneet tavoitteissaan: Siim Kallasin tie pääministeriksi on torpedoitu käynnissä olevaan oikeusprosessiin. Kallas istuu syytettynä yrityksestä kavaltaa valtion varoja noin 100 miljoonaa kruunua (40 miljoonaa markkaa) omaan taskuun. Kallas on torjunut kaikki syytteet poliittisena ajojahtina. Kallas oli keskuspankin pääjohtajana, kun valtion pankki Põhja-Eesti Pank sijoitti keskuspankista lainaamansa 10 miljoonaa dollaria Sveitsiin, josta rahat katosivat taivaan tuuliin.
Opposition
johtaja
Siim Kallasin reformipuolueen kanssa haluaa hallitusyhteistyöhön kolme puoluetta Andres Tarandin johtamat Maltilliset, Mart Laarin johtama Isänmaan liitto ja Toomas-Hendrik-Ilveksen Kansanpuolue. Kaikki neljä puoluetta ovat tällä hetkellä oppositiossa.
Siim Kallasia on pidetty tämän hallitusvaihtoehdon pääministeriehdokkaana ennen kaikkea siksi, että reformipuoluetta pidetään yhtenä vaalien voittajista.
Reformipuolue luokitellaan Virossa liberaaliin oikeistoon. Se kannattaa vahvaa äärikapitalistista talouspolitiikkaa, siltä puuttuvat äärikansalliset elementit. Sen äänestäjiksi luokitellaan virolaiset menestyjät, yrittäjät ja pankkiirit.
Tekijä jo
menneisyydessä
Siim Kallas on ollut tekijä jo Neuvosto-Virossa. Kallas syntyi Tallinnassa 1948 ja lopetti opiskelut Tarton yliopiston taloustieteellisessä tiedekunnassa 1972. Vuoteen 1975 Kallas keskittyi Tartossa syventäviin opintoihin rahoitus- ja lainoitusalalla, mutta väitöskirja jäi kirjoittamatta. Sen jälkeen hän työskenteli mm. Neuvosto-Viron valtiovarainministeriössä ja Säästökassojen pääjohtajana.
Siim Kallas oli poliittisesti aktiivinen jo opiskelija-aikanaan. Hän oli yliopiston komsomol-komitean aktivisti agitoiden opiskelijoita astumaan puolueen jäseneksi uralla etenemiseksi. Myöhemmin hän nousi Viron kommunistisen puolueen äänenkannattajan, Rahva Häälen päätoimittajan sijaiseksi. Perestroikan lopulla Siim Kallas valittiin Neuvostoliiton kansanedustajalaitoksen edustajaksi Moskovaan.
IME toi
mainetta
Kallas kuului nelikkoon, joka osallistui aktiivisesti Viron talouden irrottamiseen Neuvostoliitosta. Yhdessä Tiit Maden, Mihkel Tigman ja Edgar Savisaaren kanssa hän kuului IME-projektiin, joka kehitteli Virolle itsenäistä talouspolitiikkaa. IME tulee sanoista Ise majandav Eesti.
Neuvostoajan lopulla Kallasin onnistui hankkia vielä merkittävä nomenklatuuria henkivä virkanimitys – hänestä tuli Viron ammattiyhdistysten keskusliiton puheenjohtaja.
Sekavissa oloissa vuonna 1991 Kallas näytti taitonsa, kuinka nopeasti orientoitua uudelleen sekasorron keskellä: hän junaili itsensä Viron keskuspankin pääjohtajaksi. Se oli tuohon aikaan suhteellisen neutraali virkapaikka. Hän saavutti asemassaan mainetta ”Viron kruunun isänä”. Jo vuodesta 1992 Viron lehdistö alkoi kuitenkin sekoittaa hänen nimensä epämääräiseen valtion asekauppaan, pankkisotkuihin ja keskuspankin ruplien myyntiin Tsetseniaan.
Kunnianhimoa
pääministeriksi
Siim Kallasin poliittista kunnianhimoa työ Viron keskuspankissa ei rauhoittanut. Jo vuonna 1994 hän pyrki ensimmäistä kertaa pääministeriksi Mart Laarin jouduttua eroamaan, turhaan.
Vuoden 1995 parlamenttivaalien alla voimia keränneet pankit ja transitosta riippuvaiset liikemiehet päättivät perustaa omien etujensa ajamiseksi oman puolueen, reformipuolueen. Transito-liikemiehiä ei tyydyttänyt Isänmaan avoin venäläisvastainen sisä- ja ulkopolitiikka. Elinkeinoelämä pumppasi Viron oloissa erikoisen paljon rahaa reformipuolueen vaalikampanjaan ja tulokset olivatkin silminnähtävät. Tuolloin saadut äänet eivät kuitenkaan riittäneet hallituksen muodostamiseen ja reformistit jäivät oppositioon.
Monimutkainen
tilanne
Kun Virossa käynnistyi syksyllä 1995 ns. ”nauhaskandaali”, Siim Kallasista tuli Tiit Vähin hallituksen ulkoministeri. Kallas ei tuntenut itseään ulkoministerinä erityisen vahvaksi, ehkäpä vain heikon englannin kielen taitonsa takia. Hänen onnistui kuitenkin syksyllä 1996 tavata Petroskoissa venäläinen kollegansa, Jevgeni Primakov (nykyinen pääministeri). Tapaamista seurasi rakentava vaihe Viron ja Venäjän välisissä rajasopimusneuvotteluissa.
Reformipuolue on hyvin ristiriitaisessa tilanteessa ennen maalisvaaleja. Sen tukijat vaativat voittoa hinnalla millä hyvänsä, mutta puolue ei yksinään ole kykenevä muodostamaan hallitusta. Se on pakotettu yhteistyöhön Isänmaan liiton ja Maltillisten kanssa. Yhteistyöstä tulee vaikea. Äärikansalliset isänmaalaiset ja sosiaalidemokraattiset Maltilliset luovat eri suuntiin repiviä ja hajottavia jännitteitä.
KUVA:
KUVATEKSTI:
Siim Kallas kuuluu poliitikoihin, joille menneisyys ei merkitse taakkaa nykyisellä poliitikon uralla.
Arnold Rüütel
(Julkaistu 3.3.1999 Turun Sanomissa artikkelisarjassa Viron parlamenttivaalit).
Viron politiikan patriarkka Arnold Rüütel on yhä edelleen suosittu
MAASEUTU TUKEE RÜÜTELIÄ
TS/Tallinna
LEENA HIETANEN
Maaseudun ihmisiä edustava Maakansan puolue (Eesti Maarahva Erakond) on ollut hallitusvastuussa ja se maksaa. Mielipidemittaukset näyttivät puolueelle tammikuussa kehnoa 6 prosentin kannatusta, mutta jo helmikuussa kannatusluvut olivat nousseet 9 prosenttiin. Maaseudun väki on Virossa vihaista. Se ei ole saanut haluamiaan tuontitulleja ulkomaisille elintarvikkeille. Huono kesä vei sadon. Venäjän viennin tyrehtyminen on halvaannuttamassa koko maatalouselinkeinon.
Maakansan puolue tarjoaa ratkaisuna valtion suurempaa puuttumista asioihin, suoria maataloustukia ja suojatulleja. Puolueen merkittävin vaalivaltti on kuitenkin sen puheenjohtaja, Viron politiikan patriarkka Arnold Rüütel. Niin huonoa politiikkaa Maakansan puolue ei kykene ajamaankaan, etteikö Rüütel aina keräisi mahtavaa tukea maalta.
Maakansan puolue määritellään Virossa vasemmalle valtion roolin korostamisen takia. Rüütelin yhteistyösopimus keskustan Edgar Savisaaren kanssa vahvistaa vasemmistoleimaa.
Vahva
menneisyys
Arnold Rüütel syntyi Saarenmaalla talonpoikaisperheeseen vuonna 1928. Jo lapsena hän tahtoi ennen kaikkea menestyä. Koulussa hänet tunnettiin hiljaisena, määrätietoisena ja yritteliäänä poikana. Rüütel palveli neuvostolaivastossa Mustalla Merellä vuosina 1950-55. Vuonna 1958 hän solmi hyvin suotuisan avioliiton. Hänen vaimonsa on tunnetun virolaisen kommunistin ja Viron kommunistisen puolueen pääsihteerin, Neeme Ruusin tytär Ingrid.
Rüütel valmistui Viron maatalousakatemiasta vuonna 1964. Hänen uransa maataloudessa alkoi lupaavasti vieden hänet Tarton mallisovhoosin johtajaksi. Rüütel päätti kuitenkin pyhittäytyä puoluetyöhön. Hän kuului vuosina 1966-90 Neuvosto-Viron nomenklatuuraan. Hän oli Neuvostoliiton keskuskomitean jäsen 1986-90. Vuosina 1967-92 hän oli Neuvosto-Viron Korkeimman Neuvoston jäsen ja vuosina 1990-92 sen puheenjohtaja. Rüütel työskenteli Viron Maatalousakatemian rehtorina vuosina 1969-77.
Puolusteluja
kommunismille
Tällä menneisyydellä Rüütelin oli vaikea uskoa poliittisen menestyksen jatkuvan uudelleen itsenäistyneessä Virossa. Hän ryhtyi jo vuodesta 1990 tekemään ahkerasti pesäeroa kommunistiseen menneisyyteensä. Rüütel perustelee ”omaa poliittista alibiaan” kahdella tasolla: puoluetyössä hän keskittyi maatalouteen, ei ideologiaan ja puolueen jäsenenä hän halusi pelastaa sen, mitä pelastettavissa oli. Kysymyshän oli vain Viron kansan pelastamisesta, niinhän enemmistö Viron ex-kommunisteista asian nyt selittää. Rüütelin uutta imagoa rakentaa touhukkaasti myös hänen vaimonsa Ingrid, joka ei häpeä antaa suorastaan alkukantaisia, venäläisvastaisia lausuntoja miehensä muutoksen tueksi.
Itsenäisyystaistelun aikana Rüütel johti Viron Korkeinta Neuvostoa säilyttäen neutraalin aseman Kansanrintaman, kommunistisen puolueen ja Eestin Kongressin konflikteissa. Varovainen Rüütel ilmeisesti odotti tilanteen selkiytymistä. Toisin kuin hänen liettualainen kollegansa, Vitautas Landsbergis, Arnold Rüütel ei erityisesti ikävystyttänyt Mihail Gorbatsovia itsenäistymispuheilla. On mahdollista, että siinä oli yksi syy, miksi Viron sisäpoliittinen kriisi ratkesi rauhanomaisesti.
Torjunta
unohduksiin
Moskovan epäonnistuneen vallankaappausyrityksen jälkeen elokuussa 1991 Rüütel pyrki saamaan vallan tuolloiselta pääministeriltä, Edgar Savisaarelta. Juuri Savisaaren ansioksi on luettu, etteivät Tallinnan tapahtumat 1991 kääntyneet väkivaltaisiksi kuten Riiassa ja Vilnassa. Se yritys tuhoutui. Vuonna 1992 kansallisradikaalit saivat Viron parlamentissa enemmistön ja muodostivat hallituksen. Heidän presidenttiehdokkaansa Lennart Meri tuli valituksi parlamentin toimesta presidentiksi, vaikka Arnold Rüütel sai vaalien ensimmäisellä kierroksella, kansanäänestyksessä 44 prosenttia ja Lennart Meri 30 prosenttia äänistä. Kansa ei saanut osallistui toiselle kierrokselle, ja niin ”oikea” mies tuli valituksi. Kansalliskiihkoilijat olivat tehneet kaikkensa työntääkseen Rüütelin poliittiseen unohdukseen.
Rüütelin onnistui kuitenkin vastoin heidän oletuksiaan säilyttää suosiotaan runsaan virolaisjoukon keskuudessa, ennen kaikkea maalla ja kypsien naisten parissa. Nyt Rüütel liittoutui parlamenttivaaleissa keskustan kanssa, koska Savisaar tukee presidentin suoraa kansanvaalia. Tosin Savisaar tekee sen itsensä takia. Maakansan puolue on jo asettanut Rüütelin ehdokkaakseen seuraaviin presidentinvaaleihin kahden vuoden kuluttua.
Kuvateksti:
Arnold Rüütelin äänestäjäkunta ei pelkää hänen menneisyyttään vaan jakaa sen.
Viron politiikan patriarkka Arnold Rüütel on yhä edelleen suosittu
MAASEUTU TUKEE RÜÜTELIÄ
TS/Tallinna
LEENA HIETANEN
Maaseudun ihmisiä edustava Maakansan puolue (Eesti Maarahva Erakond) on ollut hallitusvastuussa ja se maksaa. Mielipidemittaukset näyttivät puolueelle tammikuussa kehnoa 6 prosentin kannatusta, mutta jo helmikuussa kannatusluvut olivat nousseet 9 prosenttiin. Maaseudun väki on Virossa vihaista. Se ei ole saanut haluamiaan tuontitulleja ulkomaisille elintarvikkeille. Huono kesä vei sadon. Venäjän viennin tyrehtyminen on halvaannuttamassa koko maatalouselinkeinon.
Maakansan puolue tarjoaa ratkaisuna valtion suurempaa puuttumista asioihin, suoria maataloustukia ja suojatulleja. Puolueen merkittävin vaalivaltti on kuitenkin sen puheenjohtaja, Viron politiikan patriarkka Arnold Rüütel. Niin huonoa politiikkaa Maakansan puolue ei kykene ajamaankaan, etteikö Rüütel aina keräisi mahtavaa tukea maalta.
Maakansan puolue määritellään Virossa vasemmalle valtion roolin korostamisen takia. Rüütelin yhteistyösopimus keskustan Edgar Savisaaren kanssa vahvistaa vasemmistoleimaa.
Vahva
menneisyys
Arnold Rüütel syntyi Saarenmaalla talonpoikaisperheeseen vuonna 1928. Jo lapsena hän tahtoi ennen kaikkea menestyä. Koulussa hänet tunnettiin hiljaisena, määrätietoisena ja yritteliäänä poikana. Rüütel palveli neuvostolaivastossa Mustalla Merellä vuosina 1950-55. Vuonna 1958 hän solmi hyvin suotuisan avioliiton. Hänen vaimonsa on tunnetun virolaisen kommunistin ja Viron kommunistisen puolueen pääsihteerin, Neeme Ruusin tytär Ingrid.
Rüütel valmistui Viron maatalousakatemiasta vuonna 1964. Hänen uransa maataloudessa alkoi lupaavasti vieden hänet Tarton mallisovhoosin johtajaksi. Rüütel päätti kuitenkin pyhittäytyä puoluetyöhön. Hän kuului vuosina 1966-90 Neuvosto-Viron nomenklatuuraan. Hän oli Neuvostoliiton keskuskomitean jäsen 1986-90. Vuosina 1967-92 hän oli Neuvosto-Viron Korkeimman Neuvoston jäsen ja vuosina 1990-92 sen puheenjohtaja. Rüütel työskenteli Viron Maatalousakatemian rehtorina vuosina 1969-77.
Puolusteluja
kommunismille
Tällä menneisyydellä Rüütelin oli vaikea uskoa poliittisen menestyksen jatkuvan uudelleen itsenäistyneessä Virossa. Hän ryhtyi jo vuodesta 1990 tekemään ahkerasti pesäeroa kommunistiseen menneisyyteensä. Rüütel perustelee ”omaa poliittista alibiaan” kahdella tasolla: puoluetyössä hän keskittyi maatalouteen, ei ideologiaan ja puolueen jäsenenä hän halusi pelastaa sen, mitä pelastettavissa oli. Kysymyshän oli vain Viron kansan pelastamisesta, niinhän enemmistö Viron ex-kommunisteista asian nyt selittää. Rüütelin uutta imagoa rakentaa touhukkaasti myös hänen vaimonsa Ingrid, joka ei häpeä antaa suorastaan alkukantaisia, venäläisvastaisia lausuntoja miehensä muutoksen tueksi.
Itsenäisyystaistelun aikana Rüütel johti Viron Korkeinta Neuvostoa säilyttäen neutraalin aseman Kansanrintaman, kommunistisen puolueen ja Eestin Kongressin konflikteissa. Varovainen Rüütel ilmeisesti odotti tilanteen selkiytymistä. Toisin kuin hänen liettualainen kollegansa, Vitautas Landsbergis, Arnold Rüütel ei erityisesti ikävystyttänyt Mihail Gorbatsovia itsenäistymispuheilla. On mahdollista, että siinä oli yksi syy, miksi Viron sisäpoliittinen kriisi ratkesi rauhanomaisesti.
Torjunta
unohduksiin
Moskovan epäonnistuneen vallankaappausyrityksen jälkeen elokuussa 1991 Rüütel pyrki saamaan vallan tuolloiselta pääministeriltä, Edgar Savisaarelta. Juuri Savisaaren ansioksi on luettu, etteivät Tallinnan tapahtumat 1991 kääntyneet väkivaltaisiksi kuten Riiassa ja Vilnassa. Se yritys tuhoutui. Vuonna 1992 kansallisradikaalit saivat Viron parlamentissa enemmistön ja muodostivat hallituksen. Heidän presidenttiehdokkaansa Lennart Meri tuli valituksi parlamentin toimesta presidentiksi, vaikka Arnold Rüütel sai vaalien ensimmäisellä kierroksella, kansanäänestyksessä 44 prosenttia ja Lennart Meri 30 prosenttia äänistä. Kansa ei saanut osallistui toiselle kierrokselle, ja niin ”oikea” mies tuli valituksi. Kansalliskiihkoilijat olivat tehneet kaikkensa työntääkseen Rüütelin poliittiseen unohdukseen.
Rüütelin onnistui kuitenkin vastoin heidän oletuksiaan säilyttää suosiotaan runsaan virolaisjoukon keskuudessa, ennen kaikkea maalla ja kypsien naisten parissa. Nyt Rüütel liittoutui parlamenttivaaleissa keskustan kanssa, koska Savisaar tukee presidentin suoraa kansanvaalia. Tosin Savisaar tekee sen itsensä takia. Maakansan puolue on jo asettanut Rüütelin ehdokkaakseen seuraaviin presidentinvaaleihin kahden vuoden kuluttua.
Kuvateksti:
Arnold Rüütelin äänestäjäkunta ei pelkää hänen menneisyyttään vaan jakaa sen.
Andres Tarand ja Toomas-Hendrik Ilves
(Julkaistu 25.02.1999 Turun Sanomissa artikkelisarjassa Viron vaalit 7.3.)
Tarandin ja Ilveksen epäpyhä allianssi kerää laarin pohjia
ÄÄNET HENKILÖILLE
TS/Tallinna
LEENA HIETANEN
Maltilliset (Mõõdukad) ja Kansanpuolue (Rahvaerakond) ovat puolueensa ohjelmien puolesta niin monenkirjavia, että heitä äänestäessään äänestäjä valitsee henkilön, ei puoluetta. Kansanpuolue ei ole parlamentissa edustettuna eikä omana nimenään vaaleissa vaan Maltillisten suojissa. Puolueen puheenjohtaja, entinen ulkoministeri Toomas-Hendrik Ilves ei luottanut Kansanpuolueen mahdollisuuksiin ylittää äänikynnystä ja liittoutui varman läpimenijän, Maltillisten johtajan Andres Tarandin kanssa.
Andres Tarandin johtamat Maltilliset määrittelevät itsensä sosiaalidemokraateiksi. He kuuluvat Sosialistiseen Internationaaliin. Virossa jotkut vaativat heidän heittämistään ulos kyseisestä järjestöstä, sillä Maltillisten äärikapitalistisen uudistuspuolueen liehittelyä pidetään sosialisteille sopimattomana. Maltillisten vaalilistoilla on sellaisia nimiä kuin Marju Lauristin sekä presidentti Lennart Meren poika Mart Meri.
Kansanpuolue edustaa oikeistolaista maailmankatsomusta, joskin se kannattaa sosiaalista markkinataloutta. Puolueesta löytyy konservatiivisia, kansallismielisiä ja maanviljelijöitä edustavia aineksia.
Maltillisten ja Kansanpuolueen vaaliteemoja ovat alhainen syntyvyys, koulutussysteemin kehittäminen, maaseudun ongelmat ja rikollisuus.
Mahdollinen
pääministeri
Mikäli oikeistopuolueet saavat vaalivoiton, Andres Tarand on todennäköinen pääministeriehdokas, kunnes Siim Kallasin oikeusjuttu on ohi.
Andres Tarand on syntynyt Tallinnassa 1940. Hän on ammatiltaan maantietelijä. Tarand oli Viron Korkeimman Neuvoston kansanedustaja ja sen ympäristökomitean puheenjohtaja 1990-92. Tarand oli mukana itsenäisyysliikkeenä tunnetussa Kansanrintamassa (Rahvarinne). Tarandilla on vahva tieteellinen ura. Hän on julkaissut 80 tieteellistä artikkelia ja osallistunut Antarktiksen tutkimusretkeen 1968-70.
Tarand on naimisissa kirjailija Paul Viidingin tyttären Marian kanssa. Heillä on kaksi poikaa. Indrek Tarand työskentelee ulkoministeriön kansliapäällikkönä ja Karel Tarand toimittajana.
Andres Tarand ei ole kuulunut kommunistiseen puolueeseen. Hänellä on hyvä maine niin kansallismielisten kuin keskustalaisten parissa. Toistaiseksi Tarandin nimeä ei ole sekoitettu –ei korruptioon, ei valtion varojen varastamiseen eikä valehteluun. Hän on jäänyt kiinni vain kerran rattijuoppoudesta, josta hän sai ankaran sakon.
Poliitikkona Andres Tarand sopii konfliktitilanteiden hetkelliseksi ratkaisuksi; esimerkkinä pääministerin tuoli syksyllä 1994, kun Mart Laar joutui eroamaan. Tarandin poliittiset taidot eivät ole silmiinpistäviä. Rautaisella ilmeellään ja syvän murheisella äänellä hän kykenee puhumaan pitkään ja ikävästi kaikille jo vanhastaan tutuista asioista.
Presidentin
paikka kiikarissa
Maltillisten vaalilistan numero kaksi, Toomas-Hendrik Ilves on viimeinen ulkovirolainen, joka on kyennyt kiinnittymään Viron poliittiseen eliittiin. Ilves syntyi Tukholmassa 1953 perheeseen, jossa isä oli matemaatikko ja äiti kirjastonhoitaja. Ilves vietti nuoruutensa Yhdysvalloissa. Hän oli 15 vuotta sitten USA:n kongressin ylläpitämän Radio Vapaa Euroopan päätoimittaja.
Ilves on kuuluisa yksityiselämästään ja juhlivista elämäntavoistaan. Hän on eroamassa tutkijavaimostaan, amerikkalaisesta Mary Bullockista eikä peittele julkisuudelta uutta, nuorta virolaista intohimoaan. Ilves viihtyy niin poliitikon kuin playboyn roolissakin. Hän esiintyy mielellään taiteilijapiireissä, tupakoi runsaasti ja kallistaa lasia häpeämättömästi viski- ja olutklubeissa.
Ilveksen merkittävin tukija on presidentti Lennart Meri, joka näkee Ilveksessä oman manttelinperijänsä. Ilves käyttäytyykin sen mukaisesti, aidon amerikkalaisen itsevarmasti. Hän on luopunut Yhdysvaltain kansalaisuudestaan ollakseen valmis presidenttitaisteluun.
Ilves puhuu kaikkein mieluiten englantia. Hänen vironsa on erittäin sujuvaa.
Menestynyt
lännessä
Ulkoministerinä Ilves teki erityisen hyvän työn suhteessa länteen Viron EU-neuvottelujen aloittajana sekä suhteissa USA:han ja NATO:oon. Sen sijaan Venäjä jäi täysin paitsioon. Venäjä ei hyväksynyt amerikkalaista ulkoministeriä vaan neuvotteli mieluummin ”kotivirolaisten” kanssa. Ilves johti ulkoministerinä Virossa olevien sotilaseläkeläisten maastakarkotuskomiteaa ja teki äärimmäisen selväksi oman syvän venäläisvihamielisyytensä.
Venäjä ei koskaan kutsunut ulkoministeri Ilvestä Moskovaan. Yhtenä syynä epäillään sitä, että Moskova piti Ilvestä agenttina, koska Radio Vapaa Euroopan toimittajien katsotaan pätevöityvän CIA:n erikoiskoulutuksessa. Ilves johti Radio Vapaa Euroopan Viron toimitusta.
Vaalitaistelussa Maltilliset tulevat saamaan enemmän ääniä kuin Kansanpuolue. Ilves on suosittu sivistyneistön keskuudessa, mutta tavallinen kansa alkaa vierastaa yhä enemmän hänen elämäntyyliään. Tulevat parlamenttivaalit ovat Ilveksen kannalta kohtalokkaat. Jos hän ei onnistu pääsemään hallitukseen, hän voi unohtaa myös presidenttihaaveensa.
Kuvateksti:
Andres Tarand ja Toomas-Hendrik Ilves ovat yhdistäneet voimansa ainakin vaalien ajaksi.
Tarandin ja Ilveksen epäpyhä allianssi kerää laarin pohjia
ÄÄNET HENKILÖILLE
TS/Tallinna
LEENA HIETANEN
Maltilliset (Mõõdukad) ja Kansanpuolue (Rahvaerakond) ovat puolueensa ohjelmien puolesta niin monenkirjavia, että heitä äänestäessään äänestäjä valitsee henkilön, ei puoluetta. Kansanpuolue ei ole parlamentissa edustettuna eikä omana nimenään vaaleissa vaan Maltillisten suojissa. Puolueen puheenjohtaja, entinen ulkoministeri Toomas-Hendrik Ilves ei luottanut Kansanpuolueen mahdollisuuksiin ylittää äänikynnystä ja liittoutui varman läpimenijän, Maltillisten johtajan Andres Tarandin kanssa.
Andres Tarandin johtamat Maltilliset määrittelevät itsensä sosiaalidemokraateiksi. He kuuluvat Sosialistiseen Internationaaliin. Virossa jotkut vaativat heidän heittämistään ulos kyseisestä järjestöstä, sillä Maltillisten äärikapitalistisen uudistuspuolueen liehittelyä pidetään sosialisteille sopimattomana. Maltillisten vaalilistoilla on sellaisia nimiä kuin Marju Lauristin sekä presidentti Lennart Meren poika Mart Meri.
Kansanpuolue edustaa oikeistolaista maailmankatsomusta, joskin se kannattaa sosiaalista markkinataloutta. Puolueesta löytyy konservatiivisia, kansallismielisiä ja maanviljelijöitä edustavia aineksia.
Maltillisten ja Kansanpuolueen vaaliteemoja ovat alhainen syntyvyys, koulutussysteemin kehittäminen, maaseudun ongelmat ja rikollisuus.
Mahdollinen
pääministeri
Mikäli oikeistopuolueet saavat vaalivoiton, Andres Tarand on todennäköinen pääministeriehdokas, kunnes Siim Kallasin oikeusjuttu on ohi.
Andres Tarand on syntynyt Tallinnassa 1940. Hän on ammatiltaan maantietelijä. Tarand oli Viron Korkeimman Neuvoston kansanedustaja ja sen ympäristökomitean puheenjohtaja 1990-92. Tarand oli mukana itsenäisyysliikkeenä tunnetussa Kansanrintamassa (Rahvarinne). Tarandilla on vahva tieteellinen ura. Hän on julkaissut 80 tieteellistä artikkelia ja osallistunut Antarktiksen tutkimusretkeen 1968-70.
Tarand on naimisissa kirjailija Paul Viidingin tyttären Marian kanssa. Heillä on kaksi poikaa. Indrek Tarand työskentelee ulkoministeriön kansliapäällikkönä ja Karel Tarand toimittajana.
Andres Tarand ei ole kuulunut kommunistiseen puolueeseen. Hänellä on hyvä maine niin kansallismielisten kuin keskustalaisten parissa. Toistaiseksi Tarandin nimeä ei ole sekoitettu –ei korruptioon, ei valtion varojen varastamiseen eikä valehteluun. Hän on jäänyt kiinni vain kerran rattijuoppoudesta, josta hän sai ankaran sakon.
Poliitikkona Andres Tarand sopii konfliktitilanteiden hetkelliseksi ratkaisuksi; esimerkkinä pääministerin tuoli syksyllä 1994, kun Mart Laar joutui eroamaan. Tarandin poliittiset taidot eivät ole silmiinpistäviä. Rautaisella ilmeellään ja syvän murheisella äänellä hän kykenee puhumaan pitkään ja ikävästi kaikille jo vanhastaan tutuista asioista.
Presidentin
paikka kiikarissa
Maltillisten vaalilistan numero kaksi, Toomas-Hendrik Ilves on viimeinen ulkovirolainen, joka on kyennyt kiinnittymään Viron poliittiseen eliittiin. Ilves syntyi Tukholmassa 1953 perheeseen, jossa isä oli matemaatikko ja äiti kirjastonhoitaja. Ilves vietti nuoruutensa Yhdysvalloissa. Hän oli 15 vuotta sitten USA:n kongressin ylläpitämän Radio Vapaa Euroopan päätoimittaja.
Ilves on kuuluisa yksityiselämästään ja juhlivista elämäntavoistaan. Hän on eroamassa tutkijavaimostaan, amerikkalaisesta Mary Bullockista eikä peittele julkisuudelta uutta, nuorta virolaista intohimoaan. Ilves viihtyy niin poliitikon kuin playboyn roolissakin. Hän esiintyy mielellään taiteilijapiireissä, tupakoi runsaasti ja kallistaa lasia häpeämättömästi viski- ja olutklubeissa.
Ilveksen merkittävin tukija on presidentti Lennart Meri, joka näkee Ilveksessä oman manttelinperijänsä. Ilves käyttäytyykin sen mukaisesti, aidon amerikkalaisen itsevarmasti. Hän on luopunut Yhdysvaltain kansalaisuudestaan ollakseen valmis presidenttitaisteluun.
Ilves puhuu kaikkein mieluiten englantia. Hänen vironsa on erittäin sujuvaa.
Menestynyt
lännessä
Ulkoministerinä Ilves teki erityisen hyvän työn suhteessa länteen Viron EU-neuvottelujen aloittajana sekä suhteissa USA:han ja NATO:oon. Sen sijaan Venäjä jäi täysin paitsioon. Venäjä ei hyväksynyt amerikkalaista ulkoministeriä vaan neuvotteli mieluummin ”kotivirolaisten” kanssa. Ilves johti ulkoministerinä Virossa olevien sotilaseläkeläisten maastakarkotuskomiteaa ja teki äärimmäisen selväksi oman syvän venäläisvihamielisyytensä.
Venäjä ei koskaan kutsunut ulkoministeri Ilvestä Moskovaan. Yhtenä syynä epäillään sitä, että Moskova piti Ilvestä agenttina, koska Radio Vapaa Euroopan toimittajien katsotaan pätevöityvän CIA:n erikoiskoulutuksessa. Ilves johti Radio Vapaa Euroopan Viron toimitusta.
Vaalitaistelussa Maltilliset tulevat saamaan enemmän ääniä kuin Kansanpuolue. Ilves on suosittu sivistyneistön keskuudessa, mutta tavallinen kansa alkaa vierastaa yhä enemmän hänen elämäntyyliään. Tulevat parlamenttivaalit ovat Ilveksen kannalta kohtalokkaat. Jos hän ei onnistu pääsemään hallitukseen, hän voi unohtaa myös presidenttihaaveensa.
Kuvateksti:
Andres Tarand ja Toomas-Hendrik Ilves ovat yhdistäneet voimansa ainakin vaalien ajaksi.
Mart Siimann
(Julkaistu Turun Sanomissa 28.02.1999 artikkelisarjassa Viron parlamenttivaalit 7.3.)
Pääministeri Mart Siimann yllätti poliitikon kyvyillään omankin puolueensa
KORRUPTIO KAATOI KOKOOMUKSEN
TS/Tallinna
LEENA HIETANEN
Virossa hallitusvastuussa oleminen on epäkiitollista, sillä odotettavissa on vain putoaminen vallan huipulta kansan kiukun kohteeksi. Sen sai tuntea vuonna 1995 Isänmaa. Nyt on kokoomuksen vuoro.
Viime vaalien voittaja, kokoomus (Koonderakond) ei ole enää pitkään aikaan nauttinut kansansuosiota. Sille on povattu vaikeuksia äänikynnyksen ylittämisessä ja jopa katoamista parlamentista.
Kokoomukselle on tullut kalliiksi korruptio. Asuntoskandaalin nimellä kulkenut Tallinnan arvokiinteistöjen lahjoittaminen kokoomusta lähellä oleville henkilöille ryvetti puolueen maineen perusteellisesti. Virossa näkee kokoomusta luonnehdittavan hyvin usein vain yhdellä sanalla: ”korruptoitunut”.
Viron kokoomus ei vastaa ohjelmaltaan Suomen kokoomusta. Virossa kokoomus sijoitetaan keskustaan. Se korostaa valtion roolia niin taloudessa kuin sosiaaliturvan takaajana. Puolueen pääpaino on sosiaalisektorin ongelmien ratkaisemisessa.
Kokoomukselle arvioidaan vaa’ankielen asemaa vaaleissa. Oikeisto-nelikko saattaa tarvita heitä enemmistön muodostaakseen, samoin kuin keskusta-maakansanliitto. Monelle kokoomuslaiselle jälkimmäinen hallituskumppanuus olisi mieluisampi.
Tausta
mediassa
Puolueen puheenjohtaja ja nykyinen pääministeri Mart Siimann syntyi tuikitavalliseen insinööriperheeseen 1946. Hän opiskeli Tarton yliopistossa historiallis-kielitieteellisessä tiedekunnassa ja työskenteli yliopiston vanhempana tutkijana vuosina 1975-82. Väitöskirja jäi kuitenkin tekemättä ja epäonnistunut tutkija alkoi katsella television suuntaan. Kymmenen vuoden kuluessa, 1982-92, Siimannilla onnistui nousta tavallisesta televisioreportterista Viron television pääjohtajaksi. Samanaikaisesti vuosina 1987-89 hän oli televisio- ja radiolähetyskomitean puheenjohtajan ensimmäinen varamies. Siimann työskenteli vuosina 1992-95 Viron ensimmäisen yksityisen RTV-televisioyhtiön toimitusjohtajana.
Siimann oli kommunistisen puolueen jäsen vuosina 1982-92. Hänestä tuli kokoomuksen jäsen 1995, hetkeä ennen edellisiä parlamenttivaaleja.
Siimann on toista kertaa naimissa. Hänen ensimmäinen vaimonsa, venäläinen Raisa on lääkäri. Toinen vaimo, Maarika Saarna-Siimann on ammatiltaan toimittaja, ja työskennellyt Tiit Vähin hallituksen lehdistösihteerinä.
Kunnianhimoa
politiikassa
Siimannin ulkoinen olemus, siivo ja vaatimaton käytös ei heti paljasta hänen äärimmäisen suuria poliittisia ambitioitaan. Ne ovat yllättäneet mitä ilmeisemmin niin hänen sukulaisensa, tuttavansa kuin puoluetoverinsakin.
Ennen edellisiä parlamenttivaaleja Siimann kuulosteli puolueita ja parhaimman paikan vaalilistalla hänelle tarjosi kokoomus. Huolimatta vähäisestä, vain 500 äänen äänisaaliista, Siimann pääsi parlamenttiin. Tasaisen varman työskentelyn avulla hänen onnistui kohota kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi. Monelle sopi se, ettei hänellä näyttänyt olevan mitään intohimoja korkeammalle.
Kun kokoomuksen edellinen pääministeri Tiit Vähi joutui asuntoskandaalin takia eromaan, hänen seuraajakseen valittiin Mart Siimann, josta tuli automaattisesti myös puolueen puheenjohtaja. Tuolloin Siimannin arvioitiin jäävän lyhytaikaiseksi vieraaksi Viron poliitikassa. Toisin kävi. Siimann osoittautui energiseksi ja osaavaksi poliittiseksi juonijaksi. Vihollisia häneltä ei puolueen sisällä puutu, suurin heistä Tiit Vähi. Siimannin uskotaan kadottavan puolueen puheenjohtajan paikkansa tulevan vaalitappion takia.
Kokoomuksen arvioitu heikko menestys vaaleissa on aiheuttanut sen, etteivät monet tunnetut kokoomuksen poliitikot ole rohjenneet lähteä ollenkaan vaalitaistoon mukaan, esimerkkinä jo mainittu Tiit Vähi.
Kuvateksti:
Mart Siimann todisti olevansa poliitikko, jolle povataan ministerin paikkaa uudessa hallituksessa.
Kommentit:
1.Mart Siimann oli gallupeissa pitkään Viron suosituin pääministeri. Hän oli hyvin maltillinen ja antoi venälisille välitömästi elämisluvat. Hän pyysi esimerkiksi julkisesti anteeksi muutaman venäläisen kyyditystä Narvajoen toiselle puolelle.
2. Mart Siimann lähti politiikasta urheilun pariin. Hän johtaa nyt Viron Olympiakomiteaa.
3. Suomen kokoomus olisi aina voinut valita Virossa sisarpuolueekseen Viron kokoomuksen. Siinä olivat edustettuina erilaiset pääjohtajat,( radio ja televiso, kolhoosit, keskuspankki, suuret kombinaatit )kuten Suomen kokoomuksessakin. Sen sijaan Suomen kokoomus valitsi Isänmaa-nimisen puolueen, jonka ohjelmassa oli avoimesti venäläisten määrän vähentäminen 10 prosenttiin Viron asukaskunnasta.
Pääministeri Mart Siimann yllätti poliitikon kyvyillään omankin puolueensa
KORRUPTIO KAATOI KOKOOMUKSEN
TS/Tallinna
LEENA HIETANEN
Virossa hallitusvastuussa oleminen on epäkiitollista, sillä odotettavissa on vain putoaminen vallan huipulta kansan kiukun kohteeksi. Sen sai tuntea vuonna 1995 Isänmaa. Nyt on kokoomuksen vuoro.
Viime vaalien voittaja, kokoomus (Koonderakond) ei ole enää pitkään aikaan nauttinut kansansuosiota. Sille on povattu vaikeuksia äänikynnyksen ylittämisessä ja jopa katoamista parlamentista.
Kokoomukselle on tullut kalliiksi korruptio. Asuntoskandaalin nimellä kulkenut Tallinnan arvokiinteistöjen lahjoittaminen kokoomusta lähellä oleville henkilöille ryvetti puolueen maineen perusteellisesti. Virossa näkee kokoomusta luonnehdittavan hyvin usein vain yhdellä sanalla: ”korruptoitunut”.
Viron kokoomus ei vastaa ohjelmaltaan Suomen kokoomusta. Virossa kokoomus sijoitetaan keskustaan. Se korostaa valtion roolia niin taloudessa kuin sosiaaliturvan takaajana. Puolueen pääpaino on sosiaalisektorin ongelmien ratkaisemisessa.
Kokoomukselle arvioidaan vaa’ankielen asemaa vaaleissa. Oikeisto-nelikko saattaa tarvita heitä enemmistön muodostaakseen, samoin kuin keskusta-maakansanliitto. Monelle kokoomuslaiselle jälkimmäinen hallituskumppanuus olisi mieluisampi.
Tausta
mediassa
Puolueen puheenjohtaja ja nykyinen pääministeri Mart Siimann syntyi tuikitavalliseen insinööriperheeseen 1946. Hän opiskeli Tarton yliopistossa historiallis-kielitieteellisessä tiedekunnassa ja työskenteli yliopiston vanhempana tutkijana vuosina 1975-82. Väitöskirja jäi kuitenkin tekemättä ja epäonnistunut tutkija alkoi katsella television suuntaan. Kymmenen vuoden kuluessa, 1982-92, Siimannilla onnistui nousta tavallisesta televisioreportterista Viron television pääjohtajaksi. Samanaikaisesti vuosina 1987-89 hän oli televisio- ja radiolähetyskomitean puheenjohtajan ensimmäinen varamies. Siimann työskenteli vuosina 1992-95 Viron ensimmäisen yksityisen RTV-televisioyhtiön toimitusjohtajana.
Siimann oli kommunistisen puolueen jäsen vuosina 1982-92. Hänestä tuli kokoomuksen jäsen 1995, hetkeä ennen edellisiä parlamenttivaaleja.
Siimann on toista kertaa naimissa. Hänen ensimmäinen vaimonsa, venäläinen Raisa on lääkäri. Toinen vaimo, Maarika Saarna-Siimann on ammatiltaan toimittaja, ja työskennellyt Tiit Vähin hallituksen lehdistösihteerinä.
Kunnianhimoa
politiikassa
Siimannin ulkoinen olemus, siivo ja vaatimaton käytös ei heti paljasta hänen äärimmäisen suuria poliittisia ambitioitaan. Ne ovat yllättäneet mitä ilmeisemmin niin hänen sukulaisensa, tuttavansa kuin puoluetoverinsakin.
Ennen edellisiä parlamenttivaaleja Siimann kuulosteli puolueita ja parhaimman paikan vaalilistalla hänelle tarjosi kokoomus. Huolimatta vähäisestä, vain 500 äänen äänisaaliista, Siimann pääsi parlamenttiin. Tasaisen varman työskentelyn avulla hänen onnistui kohota kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi. Monelle sopi se, ettei hänellä näyttänyt olevan mitään intohimoja korkeammalle.
Kun kokoomuksen edellinen pääministeri Tiit Vähi joutui asuntoskandaalin takia eromaan, hänen seuraajakseen valittiin Mart Siimann, josta tuli automaattisesti myös puolueen puheenjohtaja. Tuolloin Siimannin arvioitiin jäävän lyhytaikaiseksi vieraaksi Viron poliitikassa. Toisin kävi. Siimann osoittautui energiseksi ja osaavaksi poliittiseksi juonijaksi. Vihollisia häneltä ei puolueen sisällä puutu, suurin heistä Tiit Vähi. Siimannin uskotaan kadottavan puolueen puheenjohtajan paikkansa tulevan vaalitappion takia.
Kokoomuksen arvioitu heikko menestys vaaleissa on aiheuttanut sen, etteivät monet tunnetut kokoomuksen poliitikot ole rohjenneet lähteä ollenkaan vaalitaistoon mukaan, esimerkkinä jo mainittu Tiit Vähi.
Kuvateksti:
Mart Siimann todisti olevansa poliitikko, jolle povataan ministerin paikkaa uudessa hallituksessa.
Kommentit:
1.Mart Siimann oli gallupeissa pitkään Viron suosituin pääministeri. Hän oli hyvin maltillinen ja antoi venälisille välitömästi elämisluvat. Hän pyysi esimerkiksi julkisesti anteeksi muutaman venäläisen kyyditystä Narvajoen toiselle puolelle.
2. Mart Siimann lähti politiikasta urheilun pariin. Hän johtaa nyt Viron Olympiakomiteaa.
3. Suomen kokoomus olisi aina voinut valita Virossa sisarpuolueekseen Viron kokoomuksen. Siinä olivat edustettuina erilaiset pääjohtajat,( radio ja televiso, kolhoosit, keskuspankki, suuret kombinaatit )kuten Suomen kokoomuksessakin. Sen sijaan Suomen kokoomus valitsi Isänmaa-nimisen puolueen, jonka ohjelmassa oli avoimesti venäläisten määrän vähentäminen 10 prosenttiin Viron asukaskunnasta.
Edgar Savisaar
(Julkaistu Turun Sanomissa 15.02.1999 artikkelisarjassa Viron Vaalit 7.3.)
Edgar Savisaar nousee tuhkasta vastustajiensa kiusaksi aina uudelleen
KESKUSTA SEISAUTTAA VEREN VIROSSA
TS/Tallinna
LEENA HIETANEN
Keskustan johtaja Edgar Savisaar johtaa kahta vastakkaista tilastoa: hän on sekä Viron suosituimpia että vihatuimpia poliitikkoja. Savisaar lähtee maaliskuun vaaleihin ennakkosuosikkina. Viron yhteiskunnan häviäjät ovat linnoittautuneet Savisaaren taakse; maaseutu, eläkeläiset, omaisuudenpalautuksen uhrit ja venäläiset.
Virossa keskusta luonnehditaan vasemmistopuolueeksi sen talouspolitiikan takia. Keskusta kannattaa valtion suurempaa osuutta taloudessa, tulleja maatalouden suojaksi ja suurituloisten verotuksen koventamista.
Venäläinen
tausta
Edgar Savisaar syntyi 1950 maanviljelijäperheeseen Harjun maakunnassa. Hänen äitinsä Maria Savisaar oli omaa sukuaan Bureshin, venäläinen. Molemmat vanhemmat kyyditettiin Siperiaan. Edgar Savisaar lopetti opiskelut Tarton historiallis-kielitieteellisessä tiedekunnassa 1973 ja teki väitöskirjansa 1981.
Savisaar oli Viron itsenäistymisliikkeen johtohahmoja. Hän oli Viron kommunistisen puolueen jäsen vuosina 1982-1990 sekä johti itsenäisyysliikettä, kansanrintamaa vuosina 1988-92. Savisaar oli mukana talousuudistuksia suunnittelevassa IME-projektissa. Hänen uransa huipentui Viron pääministerinä 1990-92.
Savisaar on ollut keskustapuolueen johtaja sen perustamisesta lähtien vuodesta 1991.
Savisaar valittiin parlamenttiin 1995 suurella äänivyöryllä. Hän toimi Tiit Vähin hallituksessa sisäministerinä maaliskuusta 1995 saman vuoden syyskuun nauhaskandaaliin saakka. Skandaali syntyi, kun paljastui, että Savisaar oli nauhoittanut keväällä 1995 käymiään hallitusneuvotteluja salaa muilta osapuolilta.
Runsaasti
vihollisia
Edgar Savisaarta luonnehditaan poliitikkona energiseksi, idearikkaaksi ja aikaansaavaksi. Hänen heikkouksinaan pidetään turhamaisuutta, itserakkautta ja vallanhalua. Savisaar ei tupakoi, hän juo alkoholia hyvin kohtuullisesti. Juonittelijana hän on vailla vertaa. Savisaaren uskotaan olevan Laarin hallituksen 1994 kaataneen ruplaskandaalin takana. Keskuspankin ruplat löytyivät Tsetseeniasta.
Vaikka Savisaar on harjaantunut puhuja, kielellisesti hän ei ole erikoisen vahva. Hän puhuu sujuvasti vain viroa. Hän ei osaa englantia ja hänen venäjänsä on täynnä virheitä.
Savisaarella on runsaasti vihollisia. He ovat kaikki sidoksissa Savisaarta vastaan organisoituun nauhaskandaaliin. Heitä ovat presidentti Lennart Meri, reformipuolueen johtaja Siim Kallas, entinen pääministeri ja kokoomuksen johtohahmoihin kuuluva Tiit Vähi sekä suojelupoliisin johtaja Jüri Pihl.
Oikeistopoliitikkojen uskotaan tähdänneen nauhaskandaalin avulla Savisaaren lopulliseen tuhoamiseen Viron sisäpolitiikassa. Salaliiton syynä pidetään pelkoa Savisaarta kohtaan. Savisaar on analyyttinen ja ovela, siis vaarallinen. Hän on osittain venäläinen eikä hänellä ole venäläiskammoa. Savisaaren johtama keskusta on lisäksi jäsenmäärältään Viron suurin puolue.
Kumppanit
puuttuvat
Johtuen Savisaaren poliittisista kunnianhimoista keskustapuolueelta puuttuvat vahvat liittolaiset. Savisaaren elämäntehtävä on olla Viron presidentti! Savisaaren diktatoriset otteet ovat yksi syy puolueen eristyneisyyteen. Savisaaren ominaisuuksien takia joukko intellektuelleja on hylännyt keskustan, mm. Jaan Kaplinski ja Mati Hint.
Keskustan politiikka houkuttelee ennen kaikkea keski-ikäisiä työssä käyviä henkilöitä. Keskusta on myös suosittu venäläisten keskuudessa. Puolueen äänestäjistä 10-15 prosenttia on ei-kansalaisia. Savisaar on tietoisesti lähtenyt kalastamaan venäläisten ääniä puolustamalla kansalaisuuden saannin helpottamista.
Keskustan vahvuus on puolueen alaorganisaatioiden järjestäytyneisyys. Puolueen heikkous on sen vähäinen suosio yrittäjien ja nuorten seassa. Nuoret kuvittelevat Savisaaren edustavan Neuvostoajan nomenklatuuraa.
Keskusta puolustaa ns. keskiluokkaa, jonka vuositulo on noin 40-100 tuhatta kruunua (15-40 tuhatta markkaa). Se ajaa asteittaista tuloveroa nykyisen yhden veroprosentin sijaan. Keskusta on ainoa puolue Virossa, joka ei kannata venäjänkielisen kouluopetuksen lopettamista vuonna 2007 ja jonka ohjelmassa ei mainita sanaakaan Nato-jäsenyydestä.
KUVATEKSTI:
Edgar Savisaarella on vahvat kannattajat, mutta myös kiivaat vihamiehet.
Edgar Savisaar nousee tuhkasta vastustajiensa kiusaksi aina uudelleen
KESKUSTA SEISAUTTAA VEREN VIROSSA
TS/Tallinna
LEENA HIETANEN
Keskustan johtaja Edgar Savisaar johtaa kahta vastakkaista tilastoa: hän on sekä Viron suosituimpia että vihatuimpia poliitikkoja. Savisaar lähtee maaliskuun vaaleihin ennakkosuosikkina. Viron yhteiskunnan häviäjät ovat linnoittautuneet Savisaaren taakse; maaseutu, eläkeläiset, omaisuudenpalautuksen uhrit ja venäläiset.
Virossa keskusta luonnehditaan vasemmistopuolueeksi sen talouspolitiikan takia. Keskusta kannattaa valtion suurempaa osuutta taloudessa, tulleja maatalouden suojaksi ja suurituloisten verotuksen koventamista.
Venäläinen
tausta
Edgar Savisaar syntyi 1950 maanviljelijäperheeseen Harjun maakunnassa. Hänen äitinsä Maria Savisaar oli omaa sukuaan Bureshin, venäläinen. Molemmat vanhemmat kyyditettiin Siperiaan. Edgar Savisaar lopetti opiskelut Tarton historiallis-kielitieteellisessä tiedekunnassa 1973 ja teki väitöskirjansa 1981.
Savisaar oli Viron itsenäistymisliikkeen johtohahmoja. Hän oli Viron kommunistisen puolueen jäsen vuosina 1982-1990 sekä johti itsenäisyysliikettä, kansanrintamaa vuosina 1988-92. Savisaar oli mukana talousuudistuksia suunnittelevassa IME-projektissa. Hänen uransa huipentui Viron pääministerinä 1990-92.
Savisaar on ollut keskustapuolueen johtaja sen perustamisesta lähtien vuodesta 1991.
Savisaar valittiin parlamenttiin 1995 suurella äänivyöryllä. Hän toimi Tiit Vähin hallituksessa sisäministerinä maaliskuusta 1995 saman vuoden syyskuun nauhaskandaaliin saakka. Skandaali syntyi, kun paljastui, että Savisaar oli nauhoittanut keväällä 1995 käymiään hallitusneuvotteluja salaa muilta osapuolilta.
Runsaasti
vihollisia
Edgar Savisaarta luonnehditaan poliitikkona energiseksi, idearikkaaksi ja aikaansaavaksi. Hänen heikkouksinaan pidetään turhamaisuutta, itserakkautta ja vallanhalua. Savisaar ei tupakoi, hän juo alkoholia hyvin kohtuullisesti. Juonittelijana hän on vailla vertaa. Savisaaren uskotaan olevan Laarin hallituksen 1994 kaataneen ruplaskandaalin takana. Keskuspankin ruplat löytyivät Tsetseeniasta.
Vaikka Savisaar on harjaantunut puhuja, kielellisesti hän ei ole erikoisen vahva. Hän puhuu sujuvasti vain viroa. Hän ei osaa englantia ja hänen venäjänsä on täynnä virheitä.
Savisaarella on runsaasti vihollisia. He ovat kaikki sidoksissa Savisaarta vastaan organisoituun nauhaskandaaliin. Heitä ovat presidentti Lennart Meri, reformipuolueen johtaja Siim Kallas, entinen pääministeri ja kokoomuksen johtohahmoihin kuuluva Tiit Vähi sekä suojelupoliisin johtaja Jüri Pihl.
Oikeistopoliitikkojen uskotaan tähdänneen nauhaskandaalin avulla Savisaaren lopulliseen tuhoamiseen Viron sisäpolitiikassa. Salaliiton syynä pidetään pelkoa Savisaarta kohtaan. Savisaar on analyyttinen ja ovela, siis vaarallinen. Hän on osittain venäläinen eikä hänellä ole venäläiskammoa. Savisaaren johtama keskusta on lisäksi jäsenmäärältään Viron suurin puolue.
Kumppanit
puuttuvat
Johtuen Savisaaren poliittisista kunnianhimoista keskustapuolueelta puuttuvat vahvat liittolaiset. Savisaaren elämäntehtävä on olla Viron presidentti! Savisaaren diktatoriset otteet ovat yksi syy puolueen eristyneisyyteen. Savisaaren ominaisuuksien takia joukko intellektuelleja on hylännyt keskustan, mm. Jaan Kaplinski ja Mati Hint.
Keskustan politiikka houkuttelee ennen kaikkea keski-ikäisiä työssä käyviä henkilöitä. Keskusta on myös suosittu venäläisten keskuudessa. Puolueen äänestäjistä 10-15 prosenttia on ei-kansalaisia. Savisaar on tietoisesti lähtenyt kalastamaan venäläisten ääniä puolustamalla kansalaisuuden saannin helpottamista.
Keskustan vahvuus on puolueen alaorganisaatioiden järjestäytyneisyys. Puolueen heikkous on sen vähäinen suosio yrittäjien ja nuorten seassa. Nuoret kuvittelevat Savisaaren edustavan Neuvostoajan nomenklatuuraa.
Keskusta puolustaa ns. keskiluokkaa, jonka vuositulo on noin 40-100 tuhatta kruunua (15-40 tuhatta markkaa). Se ajaa asteittaista tuloveroa nykyisen yhden veroprosentin sijaan. Keskusta on ainoa puolue Virossa, joka ei kannata venäjänkielisen kouluopetuksen lopettamista vuonna 2007 ja jonka ohjelmassa ei mainita sanaakaan Nato-jäsenyydestä.
KUVATEKSTI:
Edgar Savisaarella on vahvat kannattajat, mutta myös kiivaat vihamiehet.
tiistai 16. lokakuuta 2007
Mart Laar
(Julkaistu 17.2.1999 Turun Sanomissa artikkelisarjassa Viron vaalit 7.3.)
Mart Laarin uskottiin jo painuneen historian hämäryyteen
ISÄNMAAN YLÖSNOUSU
TS/Tallinna
LEENA HIETANEN
Isänmaa-puolueella on ollut vaikeuksia selvitä edellisten parlamenttivaalien rökäletappiostaan vuonna 1995. Puolue kutistui ja uusien tekijöiden saaminen puolueen riveihin kangerteli. Presidenttiehdokkaana tunnetun Tunne Kelamin johtaman kansallismielisen ERSP:n liittyessä Isänmaahan, puolue alkoi käyttää itsestään nimeä Isänmaa-liitto.
Isänmaa-liitolla meni vielä pari vuotta sitten niin heikosti, etteivät puolueen pitkäaikainen puheenjohtaja ja entinen pääministeri Mart Laar eikä presidenttiehdokas Tunne Kelam suostuneet puheenjohtajaksi. Nyt Isänmaa-liitto on oikeiston riveissä ryhtynyt haastamaan uudistuspuoluetta. Kun Kallasin johtamia uudistajia syytetään saamattomuudesta, sitä ei voi koskaan sanoa isänmaalaisista. Niin hyvin ihmisillä on muistissa Mart Laarin tehokas ”plats puhtaks” (paikka puhtaaksi)-politiikka. Isänmaa-liitto on myös onnistunut uudistuspuoluetta paremmin houkuttelemaan vahvoja talousnimiä vaalilistoilleen. Viron suurimman pankin, Hansapankin entinen pääjohtaja Jüri Mõis on yksi sen ääniharavoista.
Naiivi
nationalisti
Mart Laar oli valtaan päästyään vuonna 1992 maailman nuorin pääministeri; vain 32-vuotias. Laar on syntynyt vuonna 1960 Viljandissa perheeseen, jossa isä oli insinööri ja äiti laborantti. Laar on itse koulutukseltaan historioitsija. Hän on ollut sekä Eesti Kongressin että Korkeimman Neuvoston kansanedustaja. Laar työskenteli 1987-90 kulttuuriministeriössä muinaismuisto-osastolla. Mart Laarin vaimo Katrin työskentelee logopedina Tallinnan lastensairaalassa. Heillä on kaksi lasta, tytär ja poika.
Laar oli Viron pääministeri vuosina 1992-94. Häntä voi luonnehtia poliitikkona naiiviksi nationalistiksi ja mukautujaksi. Laar on hyvin emotionaalinen, joka esimerkiksi haastatteluja antaessaan uskoo itsekin sanomaansa. Tosin vain haastattelun hetken. Laar on myös tunnettu lobby-työn tekijä, jonka lojaalisuuden hinta saattaa olla ulkomaisen investoijan edessä yllättävänkin edullinen.
Historioitsijana häntä kiinnostaa virolaisten taistelu Toisessa maailmansodassa saksalaisten puolella Neuvostoliittoa vastaan. Laar on tutkinut ns. metsäveljien aseellista vastarintaa sodan jälkeisenä aikana sekä kirjoittanut runsaasti historiallis-propagandistisia kirjoja.
Laar ei ole koskaan kuulunut kommunistiseen puolueeseen.
Esikuvat
oikealla
Laarin pääministerinä olon aikana hänen ympärillään pyöri kaksi skandaalia: kyseenalainen aseiden osto Israelista ja keskuspankin ruplien myynti Tsetseeniaan. Jälkimmäinen johti hänen eroonsa.
Laarin esikuvat politiikassa ovat Ronald Reagan, Margaret Thatcher ja Carl Bildt. Puolueen sisällä hänellä on parhaimmat suhteet kansallismieliseen siipeen.
Mielipidemittausten mukaan noin 9-10 prosenttia äänestäjistä kannattaa Isänmaa-liittoa. Muutama kuukausi sitten Laar valittiin takaisin puolueen puheenjohtajaksi, mikä viittaa siihen, että puolue luottaa hänen karsimaansa edelleenkin.
Poliittisella tasolla Isänmaa-liitto on hivuttautunut viime vuosina äärioikeistosta keskusta-oikeistoon. Puolue on ryhtynyt painottamaan markkinatalouden sosiaalisempaa muotoa. Puolueen ohjelmassa kaikkein tärkein on edelleenkin kansallisuuskysymys. Suurin paino on viron kielen suojelussa jopa venäläisten ihmisoikeuksien kustannuksella. Puolue on Viron puoluekartalla ainoa tukevasti kansalliskiihkoinen.
Kuvateksti:
Mart Laar yrittää paluutta politiikan mahtitekijäksi neljän vuoden takaisesta rökäletappiosta.
Mart Laarin uskottiin jo painuneen historian hämäryyteen
ISÄNMAAN YLÖSNOUSU
TS/Tallinna
LEENA HIETANEN
Isänmaa-puolueella on ollut vaikeuksia selvitä edellisten parlamenttivaalien rökäletappiostaan vuonna 1995. Puolue kutistui ja uusien tekijöiden saaminen puolueen riveihin kangerteli. Presidenttiehdokkaana tunnetun Tunne Kelamin johtaman kansallismielisen ERSP:n liittyessä Isänmaahan, puolue alkoi käyttää itsestään nimeä Isänmaa-liitto.
Isänmaa-liitolla meni vielä pari vuotta sitten niin heikosti, etteivät puolueen pitkäaikainen puheenjohtaja ja entinen pääministeri Mart Laar eikä presidenttiehdokas Tunne Kelam suostuneet puheenjohtajaksi. Nyt Isänmaa-liitto on oikeiston riveissä ryhtynyt haastamaan uudistuspuoluetta. Kun Kallasin johtamia uudistajia syytetään saamattomuudesta, sitä ei voi koskaan sanoa isänmaalaisista. Niin hyvin ihmisillä on muistissa Mart Laarin tehokas ”plats puhtaks” (paikka puhtaaksi)-politiikka. Isänmaa-liitto on myös onnistunut uudistuspuoluetta paremmin houkuttelemaan vahvoja talousnimiä vaalilistoilleen. Viron suurimman pankin, Hansapankin entinen pääjohtaja Jüri Mõis on yksi sen ääniharavoista.
Naiivi
nationalisti
Mart Laar oli valtaan päästyään vuonna 1992 maailman nuorin pääministeri; vain 32-vuotias. Laar on syntynyt vuonna 1960 Viljandissa perheeseen, jossa isä oli insinööri ja äiti laborantti. Laar on itse koulutukseltaan historioitsija. Hän on ollut sekä Eesti Kongressin että Korkeimman Neuvoston kansanedustaja. Laar työskenteli 1987-90 kulttuuriministeriössä muinaismuisto-osastolla. Mart Laarin vaimo Katrin työskentelee logopedina Tallinnan lastensairaalassa. Heillä on kaksi lasta, tytär ja poika.
Laar oli Viron pääministeri vuosina 1992-94. Häntä voi luonnehtia poliitikkona naiiviksi nationalistiksi ja mukautujaksi. Laar on hyvin emotionaalinen, joka esimerkiksi haastatteluja antaessaan uskoo itsekin sanomaansa. Tosin vain haastattelun hetken. Laar on myös tunnettu lobby-työn tekijä, jonka lojaalisuuden hinta saattaa olla ulkomaisen investoijan edessä yllättävänkin edullinen.
Historioitsijana häntä kiinnostaa virolaisten taistelu Toisessa maailmansodassa saksalaisten puolella Neuvostoliittoa vastaan. Laar on tutkinut ns. metsäveljien aseellista vastarintaa sodan jälkeisenä aikana sekä kirjoittanut runsaasti historiallis-propagandistisia kirjoja.
Laar ei ole koskaan kuulunut kommunistiseen puolueeseen.
Esikuvat
oikealla
Laarin pääministerinä olon aikana hänen ympärillään pyöri kaksi skandaalia: kyseenalainen aseiden osto Israelista ja keskuspankin ruplien myynti Tsetseeniaan. Jälkimmäinen johti hänen eroonsa.
Laarin esikuvat politiikassa ovat Ronald Reagan, Margaret Thatcher ja Carl Bildt. Puolueen sisällä hänellä on parhaimmat suhteet kansallismieliseen siipeen.
Mielipidemittausten mukaan noin 9-10 prosenttia äänestäjistä kannattaa Isänmaa-liittoa. Muutama kuukausi sitten Laar valittiin takaisin puolueen puheenjohtajaksi, mikä viittaa siihen, että puolue luottaa hänen karsimaansa edelleenkin.
Poliittisella tasolla Isänmaa-liitto on hivuttautunut viime vuosina äärioikeistosta keskusta-oikeistoon. Puolue on ryhtynyt painottamaan markkinatalouden sosiaalisempaa muotoa. Puolueen ohjelmassa kaikkein tärkein on edelleenkin kansallisuuskysymys. Suurin paino on viron kielen suojelussa jopa venäläisten ihmisoikeuksien kustannuksella. Puolue on Viron puoluekartalla ainoa tukevasti kansalliskiihkoinen.
Kuvateksti:
Mart Laar yrittää paluutta politiikan mahtitekijäksi neljän vuoden takaisesta rökäletappiosta.
torstai 6. syyskuuta 2007
Lennart Meri
Lennart Meri on kuin herra Kurtz, hahmo Joseph Conradin Pimeyden sydän-romaanista, joka rakentaa mielisairaan yhteisön syvimpään Afrikkaan. Fenno-ugrit palvovat Lennart Merta seitajumalanaan samalla tavalla kuin mustat palvoivat Kurtziaan Afrikassa.
"Se mies, kuulkaa, on avartanut minun mieltäni", venäläinen merimies Kurtzista. (Pimeyden sydän)
(Julkaistu Turun Sanomissa lokakuussa 2001.)
Kylmän sodan viimeinen
soturi poistuu voittajana
Presidentti Lennart Meri mursi ennakkoluulot Naton laajentumisesta
TS/Tallinna
Leena Hietanen
Presidentti Lennart Meri nautti silminnähden viimeisestä julkisesta esiintymisestään viime tiistaina Tallinnassa ennen virallista vallanvaihtoa Arnold Rüütelin kanssa. Meren kootut puheet viimeiseltä viisivuotiskaudelta sisältävä kirja Riigimured, Valtiohuolet, julkistettiin kansalliskirjastossa. Vapautunut presidentti naureskeli, jakeli auliisti nimikirjoituksiaan ja lahjoitti ensimmäisen kappaleen uunituoreesta kirjastaan seuraajalleen Arnold Rüütelille.
-Maata on johdettava rauhallisesti. Politiikka on tasapainoa, hän evästi seuraajaansa.
Uskollisuus
Virolle
Valtaan tullessaan syksyllä 1992 Lennart Meri hätkähdytti. Hän ei pelännyt julistaa kolmannen maailman sodan alkaneen. Meren manifesti oli: kylmä sota päättyy vasta, kun Baltian maat ovat Naton jäseniä. Tuolloin maailma kauhisteli yhdistelmää Baltian maat ja Nato. Sitä ei otettu todesta.
Meri ei salannut, että hänen tehtävänsä on korjata Jaltan vääryydet, tuon vuoden 1945 kokouksen, jossa Stalin, Roosevelt ja Churchill jakoivat Euroopan sivuamatta Baltian maiden kohtaloa sanallakaan. Meri ei erikoisesti piitannut myöskään vuoden 1975 Helsingin Etyj-kokouksesta, jossa maailman mahtavat vahvistivat Euroopan rajat ja Jaltan tulokset.
Lennart Meri oli Viron asialla. Hänelle oli tärkeintä saada maailma tunnustamaan Neuvostoliiton miehittäneen Viron vuonna 1940. Tuon historiallisen vääryyden korjaamiseksi hän pyhitti koko presidentti-instituution. Asian vakuudeksi hän aloitti presidentintehtävät 8. päivänä lokakuuta 1992 ottamalla symbolisesti vastaan presidentin viran Tukholmassa 50 vuotta toimineen pakolaishallituksen pääministeri Heinrich Markilta.
-Presidentin tärkein tehtävä on uskollisuus Virolle. Presidentin on osattava arvostaa historiallista jatkumoa, hän sanoi Tallinnan kansalliskirjastossa.
Kylmän sodan
argumentit
Tukholman pakolaishallitusta ei otettu maailmalla vakavasti. Sen sijaan
Yhdysvallat antoi New Yorkissa toimia koko neuvostoajan Viron konsulaatin, josta se sai kylmän sodan aikana hyvän aseen Neuvostoliittoa vastaan. Lennart Meri tukeutui tähän. Hänen mielestään Yhdysvallat oli ainoa maa, joka oli selkeästi kieltäytynyt tunnustumasta Baltian maiden kuulumista Neuvostoliittoon. Meri halusi
Yhdysvalloilta myös virallisen tunnustuksen Neuvostoliiton miehityksestä. Kylmän sodan retoriikassa Yhdysvallat kyllä puhui miehityksestä, mutta käytännössä se oli hyväksynyt Neuvostoliiton voimassa olevat rajat.
Lennart Meren voiton hetki tuli tammikuussa 1998 Yhdysvaltain ja Baltian maiden allekirjoittaessa yhteistyösopimuksen, Partnership Charter. Sopimustekstiä siteeraten: ”Muistutamme mieliin, ettei Yhdysvallat ole koskaan tunnustanut Viron, Latvian ja Liettuan pakonomaista liittämistä Neuvostoliittoon vuonna 1940 vaan Yhdysvallat pikemminkin arvioi näiden maiden valtioiden jatkuvuuden katkeamattomaksi itsenäisyyden julistuksesta lähtien – politiikka, mitä Yhdysvallat on jatkuvasti harjoittanut viiden vuosikymmenen ajan”.
Siinä se oli. Pienen maan presidentti, tuo nerokas kylmän sodan soturi oli voittanut. Yhdysvallat alkoi kirjoittaa historiaa uudelleen ja Roosevelt kääntyi haudassaan.
Ulkopolitiikan
karikot
Lennart Merellä on ollut ulkopolitiikassa myös ongelmansa. Hän on ollut huomattavasti kiinnostuneempi Viron Nato- kuin EU-jäsenyydestä. Meren väitetään motivoineen Viron Nato-jäsenyyttä muun muassa siten, että samalla tavalla kuin Israel toimii Yhdysvalloille sillanpääasemana koko arabimaailmaa vastaan, Viro voisi toimia Yhdysvalloille sillanpääasemana koko slaavilaista maailmaa vastaan. Tämän päivän kontekstissa Viro Euroopan Israelina on äärimmäisen kyyninen ajatus.
Meri sai myös suututettua Saksan liittokansleri Helmut Kohlin terävällä kielellään huomautettuaan tietävänsä, kuka on tämän päivän Molotov, mutta Ribbentroppia hän ei vielä tunne. Meri viittasi Baltian maat pettäneeseen Molotov-Ribbentropp-sopimukseen. Sujuvasta saksan kielen taidostaan huolimatta Lennart Merellä ei ole ollut erityisen läheisiä suhteita Saksaan. Saksa on pitänyt etäisyyttä Baltian maihin niin Kohlin kuin Gerhard Schröderin kaudella varjellakseen hyviä suhteita Venäjään.
Itärintamalla
jääkylmää
Lennart Meren Venäjän suhteita voisi luonnehtia lähinnä sanalla katastrofi. Se suunta on tuonut hänelle vaikeuksia ensimmäisen presidenttikauden hetkellistä hurmaa lukuunottamatta. Meri oli se presidentti, jonka aikana neuvostojoukot poistuivat maasta. Tuolloin Meri vielä kykeni skoolaamaan Boris Jeltsinin kanssa. Myöhemmin välit tulehtuivat. Yhdeksi syyksi epäillään Lennart Meren aktiivista roolia Viron ortodoksikirkon tuhoamisessa ja sen omaisuuden kansallistamisessa. Venäläiset pitävät Lennart Merta operaation pääjuonittelijana. Kun Jeltsin lähetti Merelle asiasta nootin, Meri ei vaivautunut vastaamaan vaan Venäjän lähetystö joutui kaksi kertaa huomauttamaan kirjailijanakin tunnetulle Merelle, että Venäjän presidentti odottaa vastausta.
Lennart Meren ylimielisyys on maksanut sen, että hänestä tuli ainoa Baltian presidentti, joka ei tavannut Vladimir Putinia. Miesten välejä on leimannut molemmin puolinen kylmä välinpitämättömyys.
Voimakas
vaikuttaja
Ortodoksikirkon kohtalo on yksi esimerkki, joka ilmentää Lennart Meren suhtautumista venäläiseen vähemmistöön. Hän ei ole erikoisesti kerännyt kehuja vähemmistön presidenttinä. Virolaisen väestön, ”koko kansan” presidentiksi, Meri on liian arrogantti. Hänen halunsa kieltää kommunismi kertoi, ettei hänellä ole haluja konsensuspresidentiksi.
Meri onnistui ärsyttämään sisäpolitiikassa vahvoilla otteillaan. Hän puuttui tavan takaa nimityksiin, sekaantui parlamenttivaaleihin ja ministerien eroihin. Räikein esimerkki lienee se, kun Meri kieltäytyi erottamasta yhdysvaltalaista, virolaisperäistä puolustusvoimain komentaja Alexander Einselniä. Einseln hääti puolustusvoimista virolaiset upseerit nimittäen heitä kommunisteiksi. Kun pääesikunnassa ei enää ollut jäljellä kuin konttoristinaisia, Einseln alkoi ylentää heitä upseereiksi. Yhdysvaltain puolustusministeri William Perryn tullessa kylään cocktail-tilaisuudessa miesupseereita tuurasivat vielä eilen sihteereinä työskennelleet naisupseerit. Meren vihdoin erottaessa Einselnin sotilasasiantuntijat arvioivat Viron puolustusvoimien joutuneen sabotaashin uhriksi.
Uudelleen
arviointeja
Lennart Meren charmi ja äly ovat olleet niin häikäiseviä, ettei hänen pieniin virheisiinsä ole kiinnitetty huomiota. Erityisesti ulkomailla Lennart Meri on nauttinut varauksetonta suosiota. Häntä on tituleerattu Viron käyntikortiksi maailmalla. Euroopan Instituutti palkitsi hänet viime vuonna Itävallassa ensimmäisenä pienten valtioiden päämiehille suunnatulla palkinnolla. Ranskassa hänet puolestaan valittiin vuoden eurooppalaiseksi.
Lennart Meren missio presidenttinä, toteuttaa historiallista oikeudenmukaisuutta, on päättynyt. Onnistumisen ensimmäinen arviointi on jo tullut. Arnold Rüütelin valinta on takaisku, sillä se kertoo valitsijoiden arvioivan neuvostomenneisyyttä toisin kuin Meri. Ulkomaailman silmissä missio onnistui. Vastustus Naton laajentumista Baltiaan oli hiipumassa. Syyskuun 11. päivä kuitenkin muutti maailman. Naton laajenemisen tarve on ehkä kadonnut ja historia ajanut Meren mission ohi.
Kuva: Andres Teiss
KUVATEKSTI:
Presidentin virasta hyvän tuulisena luopuva Lennart Meri antoi puhekokoelmansa luettavaksi tulevalle presidentille, Arnold Rüütelille.
Presidentti Lennart Meri teki Viroa tunnetuksi maailmalla. Kuten hän itse sanoo, yksikään valtio ei enää sekoita Viroa Kirgisiaan ja Moldoviaan.
"Se mies, kuulkaa, on avartanut minun mieltäni", venäläinen merimies Kurtzista. (Pimeyden sydän)
(Julkaistu Turun Sanomissa lokakuussa 2001.)
Kylmän sodan viimeinen
soturi poistuu voittajana
Presidentti Lennart Meri mursi ennakkoluulot Naton laajentumisesta
TS/Tallinna
Leena Hietanen
Presidentti Lennart Meri nautti silminnähden viimeisestä julkisesta esiintymisestään viime tiistaina Tallinnassa ennen virallista vallanvaihtoa Arnold Rüütelin kanssa. Meren kootut puheet viimeiseltä viisivuotiskaudelta sisältävä kirja Riigimured, Valtiohuolet, julkistettiin kansalliskirjastossa. Vapautunut presidentti naureskeli, jakeli auliisti nimikirjoituksiaan ja lahjoitti ensimmäisen kappaleen uunituoreesta kirjastaan seuraajalleen Arnold Rüütelille.
-Maata on johdettava rauhallisesti. Politiikka on tasapainoa, hän evästi seuraajaansa.
Uskollisuus
Virolle
Valtaan tullessaan syksyllä 1992 Lennart Meri hätkähdytti. Hän ei pelännyt julistaa kolmannen maailman sodan alkaneen. Meren manifesti oli: kylmä sota päättyy vasta, kun Baltian maat ovat Naton jäseniä. Tuolloin maailma kauhisteli yhdistelmää Baltian maat ja Nato. Sitä ei otettu todesta.
Meri ei salannut, että hänen tehtävänsä on korjata Jaltan vääryydet, tuon vuoden 1945 kokouksen, jossa Stalin, Roosevelt ja Churchill jakoivat Euroopan sivuamatta Baltian maiden kohtaloa sanallakaan. Meri ei erikoisesti piitannut myöskään vuoden 1975 Helsingin Etyj-kokouksesta, jossa maailman mahtavat vahvistivat Euroopan rajat ja Jaltan tulokset.
Lennart Meri oli Viron asialla. Hänelle oli tärkeintä saada maailma tunnustamaan Neuvostoliiton miehittäneen Viron vuonna 1940. Tuon historiallisen vääryyden korjaamiseksi hän pyhitti koko presidentti-instituution. Asian vakuudeksi hän aloitti presidentintehtävät 8. päivänä lokakuuta 1992 ottamalla symbolisesti vastaan presidentin viran Tukholmassa 50 vuotta toimineen pakolaishallituksen pääministeri Heinrich Markilta.
-Presidentin tärkein tehtävä on uskollisuus Virolle. Presidentin on osattava arvostaa historiallista jatkumoa, hän sanoi Tallinnan kansalliskirjastossa.
Kylmän sodan
argumentit
Tukholman pakolaishallitusta ei otettu maailmalla vakavasti. Sen sijaan
Yhdysvallat antoi New Yorkissa toimia koko neuvostoajan Viron konsulaatin, josta se sai kylmän sodan aikana hyvän aseen Neuvostoliittoa vastaan. Lennart Meri tukeutui tähän. Hänen mielestään Yhdysvallat oli ainoa maa, joka oli selkeästi kieltäytynyt tunnustumasta Baltian maiden kuulumista Neuvostoliittoon. Meri halusi
Yhdysvalloilta myös virallisen tunnustuksen Neuvostoliiton miehityksestä. Kylmän sodan retoriikassa Yhdysvallat kyllä puhui miehityksestä, mutta käytännössä se oli hyväksynyt Neuvostoliiton voimassa olevat rajat.
Lennart Meren voiton hetki tuli tammikuussa 1998 Yhdysvaltain ja Baltian maiden allekirjoittaessa yhteistyösopimuksen, Partnership Charter. Sopimustekstiä siteeraten: ”Muistutamme mieliin, ettei Yhdysvallat ole koskaan tunnustanut Viron, Latvian ja Liettuan pakonomaista liittämistä Neuvostoliittoon vuonna 1940 vaan Yhdysvallat pikemminkin arvioi näiden maiden valtioiden jatkuvuuden katkeamattomaksi itsenäisyyden julistuksesta lähtien – politiikka, mitä Yhdysvallat on jatkuvasti harjoittanut viiden vuosikymmenen ajan”.
Siinä se oli. Pienen maan presidentti, tuo nerokas kylmän sodan soturi oli voittanut. Yhdysvallat alkoi kirjoittaa historiaa uudelleen ja Roosevelt kääntyi haudassaan.
Ulkopolitiikan
karikot
Lennart Merellä on ollut ulkopolitiikassa myös ongelmansa. Hän on ollut huomattavasti kiinnostuneempi Viron Nato- kuin EU-jäsenyydestä. Meren väitetään motivoineen Viron Nato-jäsenyyttä muun muassa siten, että samalla tavalla kuin Israel toimii Yhdysvalloille sillanpääasemana koko arabimaailmaa vastaan, Viro voisi toimia Yhdysvalloille sillanpääasemana koko slaavilaista maailmaa vastaan. Tämän päivän kontekstissa Viro Euroopan Israelina on äärimmäisen kyyninen ajatus.
Meri sai myös suututettua Saksan liittokansleri Helmut Kohlin terävällä kielellään huomautettuaan tietävänsä, kuka on tämän päivän Molotov, mutta Ribbentroppia hän ei vielä tunne. Meri viittasi Baltian maat pettäneeseen Molotov-Ribbentropp-sopimukseen. Sujuvasta saksan kielen taidostaan huolimatta Lennart Merellä ei ole ollut erityisen läheisiä suhteita Saksaan. Saksa on pitänyt etäisyyttä Baltian maihin niin Kohlin kuin Gerhard Schröderin kaudella varjellakseen hyviä suhteita Venäjään.
Itärintamalla
jääkylmää
Lennart Meren Venäjän suhteita voisi luonnehtia lähinnä sanalla katastrofi. Se suunta on tuonut hänelle vaikeuksia ensimmäisen presidenttikauden hetkellistä hurmaa lukuunottamatta. Meri oli se presidentti, jonka aikana neuvostojoukot poistuivat maasta. Tuolloin Meri vielä kykeni skoolaamaan Boris Jeltsinin kanssa. Myöhemmin välit tulehtuivat. Yhdeksi syyksi epäillään Lennart Meren aktiivista roolia Viron ortodoksikirkon tuhoamisessa ja sen omaisuuden kansallistamisessa. Venäläiset pitävät Lennart Merta operaation pääjuonittelijana. Kun Jeltsin lähetti Merelle asiasta nootin, Meri ei vaivautunut vastaamaan vaan Venäjän lähetystö joutui kaksi kertaa huomauttamaan kirjailijanakin tunnetulle Merelle, että Venäjän presidentti odottaa vastausta.
Lennart Meren ylimielisyys on maksanut sen, että hänestä tuli ainoa Baltian presidentti, joka ei tavannut Vladimir Putinia. Miesten välejä on leimannut molemmin puolinen kylmä välinpitämättömyys.
Voimakas
vaikuttaja
Ortodoksikirkon kohtalo on yksi esimerkki, joka ilmentää Lennart Meren suhtautumista venäläiseen vähemmistöön. Hän ei ole erikoisesti kerännyt kehuja vähemmistön presidenttinä. Virolaisen väestön, ”koko kansan” presidentiksi, Meri on liian arrogantti. Hänen halunsa kieltää kommunismi kertoi, ettei hänellä ole haluja konsensuspresidentiksi.
Meri onnistui ärsyttämään sisäpolitiikassa vahvoilla otteillaan. Hän puuttui tavan takaa nimityksiin, sekaantui parlamenttivaaleihin ja ministerien eroihin. Räikein esimerkki lienee se, kun Meri kieltäytyi erottamasta yhdysvaltalaista, virolaisperäistä puolustusvoimain komentaja Alexander Einselniä. Einseln hääti puolustusvoimista virolaiset upseerit nimittäen heitä kommunisteiksi. Kun pääesikunnassa ei enää ollut jäljellä kuin konttoristinaisia, Einseln alkoi ylentää heitä upseereiksi. Yhdysvaltain puolustusministeri William Perryn tullessa kylään cocktail-tilaisuudessa miesupseereita tuurasivat vielä eilen sihteereinä työskennelleet naisupseerit. Meren vihdoin erottaessa Einselnin sotilasasiantuntijat arvioivat Viron puolustusvoimien joutuneen sabotaashin uhriksi.
Uudelleen
arviointeja
Lennart Meren charmi ja äly ovat olleet niin häikäiseviä, ettei hänen pieniin virheisiinsä ole kiinnitetty huomiota. Erityisesti ulkomailla Lennart Meri on nauttinut varauksetonta suosiota. Häntä on tituleerattu Viron käyntikortiksi maailmalla. Euroopan Instituutti palkitsi hänet viime vuonna Itävallassa ensimmäisenä pienten valtioiden päämiehille suunnatulla palkinnolla. Ranskassa hänet puolestaan valittiin vuoden eurooppalaiseksi.
Lennart Meren missio presidenttinä, toteuttaa historiallista oikeudenmukaisuutta, on päättynyt. Onnistumisen ensimmäinen arviointi on jo tullut. Arnold Rüütelin valinta on takaisku, sillä se kertoo valitsijoiden arvioivan neuvostomenneisyyttä toisin kuin Meri. Ulkomaailman silmissä missio onnistui. Vastustus Naton laajentumista Baltiaan oli hiipumassa. Syyskuun 11. päivä kuitenkin muutti maailman. Naton laajenemisen tarve on ehkä kadonnut ja historia ajanut Meren mission ohi.
Kuva: Andres Teiss
KUVATEKSTI:
Presidentin virasta hyvän tuulisena luopuva Lennart Meri antoi puhekokoelmansa luettavaksi tulevalle presidentille, Arnold Rüütelille.
Presidentti Lennart Meri teki Viroa tunnetuksi maailmalla. Kuten hän itse sanoo, yksikään valtio ei enää sekoita Viroa Kirgisiaan ja Moldoviaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
