sunnuntai 23. elokuuta 2009

Viron puolustettava merirosvojaan

http://leenahietanen.blogit.uusisuomi.fi/2009/08/21/viron-puolustettava-merirosvojaan/

Viron hallitukselle tulee kova paikka eteen, kun se joutuu puolustamaan myös ei-kansalaisiaan, jotka jäivät kiinni Arctic Sea - laivan merirosvouksesta. Viimeisimmät tiedot kertovat, että vain yhdellä merirosvoista on Viron kansalaisuus. Kolme on ei-kansalaista ja kahdella on Venäjän kansalaisuus. Kaikilla viidellä viime mainituilla on tietenkin pysyvä oleskelulupa Virossa. Huomion arvoista on, että Venäjä ei enää tunnusta Viron ei-kansalaisuutta. Venäjä laskee laivakaappareista neljän olevan Viron kansalaista. Suomen antifasistisen komitean (SAFKA) mielestä kaikki kuusi virolaistaustaista venäläistä tulee katsoa Viron kansalaisiksi ja Viron valtion tulee puolustaa heitä. He ovat kaikki Viron rasistisen kansalaisuuspolitiikan uhreja. Viron ulkoministeri Urmas Paet on jo onneksi ennättänyt ilmoittaa, että Viro tulee tarjoamaan apuaan myös näille miehille, jotka eivät ole vielä määritelleet kansalaisuuttaan.
Viron suojelupoliisin mukaan miehet ovat syntyneet 1964-1980. Heillä on rikollistausta; huume-, omaisuus- ja henkirikoksia.
Viron ulkoministeriön velvollisuus on näyttää maailmalle, etteivät venäläiset ole Virossa toisen luokan kansalaisia. Tähän saakka on ollut syytä epäillä, että Virossa kansalaisuuden saaneet venäläiset eivät ole oikeutettuja samaan kohteluun kuin virolaiset. Nyt Viron valtion tulee näyttää todeksi, että myös Viron kansalaisuuden saaneita venäläisiä tullaan kohtelemaan ensimmäisen luokan kansalaisina.
Viro ja Venäjä käyttävät merirosvoutta omaan propagandasotaansa. Virolaiset ovat tähän saakka pyrkineet eroon koko sopasta yrittäen väittää laivakaappausta venäläisten keskinäiseksi asiaksi. Virossa on tarjoiltu myös suurvaltapoliittisia fantasioita ydinkärkiohjusten salakuljetuksesta Iraniin. Venäjä taas on selkeästi lähtenyt puolustamaan laivakaappauksen uhreiksi joutuneita omia kansalaisiaan ja ottaa siitä pisteet.
Selvää on, että laivakaappaus merkitsee Viron itsenäisyydelle monen vuoden lyhennystä. Kun SAFKA:n aktivisti Johan Bäckman on ennustanut, että Virolla on eväitä vielä kymmenen vuoden itsenäisyyteen, Viron romahtaminen Somalian tapaisen merirosvovaltion tasolle syö siitä monta vuotta. Viro ja Latvia ovat pääsemässä ”failed state”- kategoriaan.
Tässä yhteydessä ei sovi unohtaa Suomenlahden pohjoisrannan rantarosvoja, Nord Stream - kaasuputkea kampeavia Pro Karelian löyhäpäitä. Molemmilla puolella Suomenlahtea on ryhdytty jo ottamaan avuksi äärimmäisiä, epätoivoisia keinoja.

Ei kommentteja: