sunnuntai 30. elokuuta 2009

Rantarosvot iskivät

(Julkaistu ensin:
http://leenahietanen.blogit.uusisuomi.fi/2009/08/27/rantarosvot-iskivat/)

Joudun palaamaan parin viikon takaiseen aiheeseen eli fasismin nousuun Suomessa. Yhtenä esimerkkinä mainitsin Pro Karelia-liikkeen ja sen halun torpedoida Nord Stream-kaasuputki. En ole koskaan nähnyt mitään viatonta Veikko Saksin johtamassa Karjalan palautus-hankkeessa. Näitä ihmisiä on helppo vähätellä huru-ukkoina ja energisenä eläkeläiskerhona. Nyt heidän todellinen luonteensa paljastuu. He ovat vaarallisia sodanlietsojia, jotka potentiaalisesti kykenevät vakavasti uhkaamaan Suomen ja myös Viron turvallisuutta.
Mitään häpeämättömien, itsestään liikemies-nimitystä käyttävien rantarosvojen eteneminen pääuutisiin on todiste presidentti Tarja Halosen epäonnistumisesta. Hänellä ei ole oikeaa valtaa, mutta ei hänellä ole myöskään mielipidevaltaa. Halonen kävi juuri Sotshissa tapaamassa Venäjän presidentti Dmitri Medvedeviä. Tapaamisessa korostettiin kaasuputken tärkeyttä. Halosen auktoriteetti ei edes riitä siihen, etteikö neljä ”liikemiestä” ota ohjat omiin käsiinsä ja avaa Halosen juuri kotiin päästyä keskustelua Karjalan palautuksesta ja kaasuputkihankkeesta! Suomesta olisi nyt löydyttävä rohkeutta
saattaa nämä liikemiehet oikeisiin mittasuhteisiin: ulkoluodolla räksyttäviksi tsuhnalaisiksi rantarosvoiksi.
Pariisin rauhansopimus (1947) kieltää Suomessa kaikenlaisen fasistisen liikehdinnän ja varmistaa nykyiset rajat. Veikko Saksin propagoima Karjalan palautus ja sotasyyllisyyksien kumoaminen ovat kaikki Pariisin rauhansopimuksen vastaista toimintaa. Miten sokea on Suomen ulkopoliittinen johto?
Muutama vuosi sitten, kun europarlamentaarikko Lasse Lehtinen rehabilitoi Risto Rytiä, olin yhteydessä kansainväliseen uutistoimistoon AP:hen ja ihmettelin, miksei AP tee uutista siitä, että Suomessa rehabilitoidaan toisen maailman sodan sotasyyllisiä? Vastaus oli, että näkemykseni edustaa tulkintaa. Se oli hirvittävän huono vastaus. Suomen ongelma on se, että meillä olevat kansainväliset uutistoimistot, Reuters, AP ja muut, eivät syvimmiltään ymmärrä Suomen asioista yhtään mitään. Useasti toimittajina ovat vielä suomalaiset itse, jotka pääsevät sensuroimaan ikävät asiat kansainvälisestä mediasta.
Järkyttävä yllätys oli se, että CIA:n vuoden 2006 maaopaskirja sijoitti Suomen maiden joukkoon, jolla oli ratkaisemattomia rajakiistoja. Sen täytyi viitata Pro Kareliaan. CIA siis suhtautuu vakavasti rantarosvoihin ja pitää heitä uhkana Suomen turvallisuudelle.
Venäjä saattaa syystäkin nähdä merenkulun vapauden Itämerellä rajoittuneen tai olevan uhattuna. Suomenlahden kaasuputkisaarrossa ovat suomalaisten mukana lisäksi virolaiset. Uutena ilmiönä merirosvot.

Ei kommentteja: