tiistai 18. elokuuta 2009

Fasismi nousee epäuskosta

http://leenahietanen.blogit.uusisuomi.fi/2009/08/14/fasismi-nousee-epauskosta/

(Apartheid-katsaus viikko 33/2009):

Suomen poliittinen johto on täydellisesti laiminlyönyt Suomessa rehottavan fasismin nousun. Yhtenä esimerkkinä tästä on Pohjan kirkkoherra Juha Molariin kohdistuneet erottamisvaatimukset. Molaria on ryhtynyt jahtaamaan oikein toden teolla suomalainen äärijärjestö Pro Karelia. Sitä ei miellytä se, että Juha Molari ei suostu vihaamaan venäläisiä eikä halua Karjalaa takaisin. Suomessa löytyy vielä niitä, jotka sanovat ääneen, ettei heitä kiinnosta lyödä päätään toista kertaa Karjalan mäntyyn.
Vakavaksi asian tekee se, että luterilaisen kirkon johto antaa ulkopuolisten painostaa itseään. Suomessa kirkko on valtion kirkko juuri sen takia, etteivät ulkopuoliset pääsisi vaikuttamaan kirkon päätöksiin. Presidentti Tarja Halonen on kirkon pää ja hänen tulisi olla tehtäviensä tasalla. Hänen olisi puututtava pikaisesti luterilaisen kirkon hölmöilyyn. Suomessa tulee välttää epämiellyttävä skandaali, mikä seuraa siitä, että äärijärjestö erottaa papin tämän mielipiteiden vuoksi. Papit edustavat perinteisesti Suomessa taantumusta, joten on erittäin tervetullutta, että joukossa on Juha Molarin tapaisia rohkeita toisinajattelijoita.
Jos asia etenee niin pitkälle, ettei presidentti käytä valtaansa kirkon johtajana, on syytä ryhtyä vakavasti vaatimaan kirkon erottamista valtiosta.
Pro Karelian toiminta Nord Stream-kaasuputkiasiassa paljastaa, ettei tämä järjestö ole pelkkä eläkeläisten päiväkahvikerho. Heidän pyrkimyksensä pysäyttää Nord Stream-kaasuputkihanke ei jää pelkästään sanojen tasolle vaan heillä on jo tekoja. Pro Karelia on aito provokaattori, joka ei laske omia uhreja vaan vain ”vihollisen” uhrit. Nämä herrat ovat tosissaan. Milloin Halonen aikoo herätä?
Suomen poliittinen johto on ollut vastenmielisen hiljaa Suomessa riehuvasta venäläisvastaisuudesta. Ilmeisesti kuvitellaan, että asiaa ei ole olemassa, kun siihen ei oteta kantaa. Todellisuudessa tapahtuu juuri päinvastoin. Tällaiset ilmiöt, joihin suhtaudutaan epäuskolla; eihän tämä voi olla totta, ovat juuri paras kasvualusta fasismille.

Ei kommentteja: