(Julkaistu ensin:
http://leenahietanen.blogit.uusisuomi.fi/2009/08/28/latvian-antifasistien-leirilla/)
(Apartheid-katsaus viikko 35/2009):
Leiristä on jo kaksi viikkoa, mutta muutama keskustelun poikanen täytyy tallentaa. Latvian antifasistinen komitea järjesti aivan kesän viime hetkillä telttailua Daugava-joen rannassa Baltian ja Puolan antifasisteille. Seminaariin osallistui noin kuutisenkymmentä ihmistä. Ohjelma alkoi perjantai-iltana ja loppui sunnuntai-iltapäivällä.
Puitteiltaan leiri oli luontomatkailua. Vesi Daugavassa oli lämmintä, joten aamulla sai itsensä hereille uimalla. Hampaat pestiin jokivedellä. Ruokana oli puna-armeijan hyväksi havaitsemaan ilmeisesti tattariin sekoitettua lihaa. Kukaan läsnäolijoista ei tiennyt englanniksi sen viljan nimeä, josta puuro oli tehty. Saattoi olla hirssiäkin. Vaikutti ravitsevalta. Yhden kerran saimme riisiruokaa turkkilaisittain valkosipulilla höystettynä. Erinomaista.
Latvialaiset antifasistit eivät puhu Virosta ja Latviasta apartheid-yhteiskuntina. He puhuvat Latviasta etnokratiana, yhden kielen ja kulttuurin maana. Latvian venäläiset olivat yrittäneet valittaa YK:hon (en tiedä, miten ja milloin) kohtelustaan, mutta YK oli todennut, ettei Latvian järjestelmä täytä apartheidin tunnusmerkkejä. Seminaarin vetäjä totesi, että vaikka de jure Latvia ei olisi apartheid-yhteiskunta, de facto venäläiset ovat sorrettuja. Venäläiset myös vierastavat apartheid-sanaa liian vierasperäisenä. Heistä etnokratia ilmaisee paremmin, mistä on kysymys.
Tunnetuin etnokratia on Israel. Viron perustuslaki on hyvin samankaltainen Israelin perustuslain kanssa.
Latvialaiset näkivät pahimpana ongelmana neonatsismin. Muutamat suomalaiset paikalla olleet antifasistit pitivät neonatsismia sivuilmiönä suuremmassa kuviossa. Suurin murhe on Baltian maiden historian vääristely, joka palvelee vaarallista ideaa rinnastaa kommunismi fasismiin. Sillä pyritään tuhoamaan vasemmisto ja viime kädessä mitätöimään koko 1900-luvun yhteiskunnallinen edistys, joka on ollut työväenliikkeen ja Neuvostoliiton aikaansaamaa.
Kommunismin merkitystä työväenliikkeen johtavana voimana ei kannata kiistää, vielä vähemmän sen historiallista merkitystä fasismin vastavoimana. Kummallista oli, ettei latvialaisetkaan uskaltaneet puhua Neuvostoliitosta saati kommunismista. Kiellettyjä aiheita. Vain dosentti Johan Bäckman uskalsi aiheita sivuta omassa alustuksessaan puhumalla Neuvostoliiton hajoamisen aiheuttamista tuhoista.
Paikalla ollut vanha tuttava, latvialainen EU-parlamentaarikko Tatjana Zdanoka kertoi huolestuneena, että EU:n parlamentissa on mahdoton estää sitä joukkiota etenemästä, joka vaatii kommunismille ja Neuvostoliitolle oikeudenkäyntiä Nürnbergin tapaan. Erityisen pettynyt hän oli Venäjän asettamaan historiakomiteaan. Se on hänen mielestään luonteeltaan muodollinen, eikä tule koskaan etenemään tekojen tasolle.
Tunnustan pitäväni Zdanokasta. On mukavaa nähdä EU-parlamentaarikko, joka ottaa työnsä tosissaan, on kiinnostunut asioista, sitoutunut ajamaan tärkeänä pitämäänsä Baltian venäläisten asiaa, suostuu tapaamaan kenttäväkeä ja kertomaan, mitä Brysselissä tapahtuu. Suomalaisia EU-parlamentaarikkoja ei voi uneksiakaan näkevänsä tällaisessa paikassa. Ne iilimadot. Zdanoka on puoliksi venäläinen, puoliksi juutalainen. Hänen isänsä on juutalainen, joten puhdasoppiset eivät laske häntä juutalaiseksi. Ollut kommunisti neuvostoaikana ja edelleen ylpeä siitä.
Eräs latvialainen valitti, että EU on ajanut Latvian talouden alas, vienyt autoteollisuuden, tuhonnut maatalouden jne. Hänen käsityksensä oli, että ellei Latvia olisi sulkenut omia teollisuuslaitoksiaan, Latvia ei olisi koskaan päässyt EU:n jäseneksi. Asia lienee monimutkaisempi. Hän saattoi kuulua heihin, joka haluaisi Latvian liittyvän Venäjään. Latvian teollisuudella ei juurikaan ollut menestymisen mahdollisuuksia lännessä. EU ei herättänyt sympatiaa tässä henkilössä. Varsin katkeria tuntoja ilmassa.
Paikalla oli tällä kertaa Virosta myös venäläisten lisäksi eräs etninen virolainen. Hän oli erikoinen tapaus. Hän oli ollut neuvostoarmeijassa töissä ja Afganistanin sodassa laskuvarjojääkärinä. Hän oli vihainen siitä, ettei Virossa kunnioiteta Neuvostoliiton puolella taistelleita sotaveteraaneja. Hän hoiti heidän hautojaan sekä kuului Viron Afganistanin sodan veteraanijärjestöön. Hän oli tullut antifasistien tapaamiseen, koska ”Viron pääministeri Andrus Ansip on tuhonnut Viron talouden ja haluan tietää, mitä täällä tapahtuu.”
Se selitys oli viedä jalat alta.
sunnuntai 30. elokuuta 2009
Rantarosvot iskivät
(Julkaistu ensin:
http://leenahietanen.blogit.uusisuomi.fi/2009/08/27/rantarosvot-iskivat/)
Joudun palaamaan parin viikon takaiseen aiheeseen eli fasismin nousuun Suomessa. Yhtenä esimerkkinä mainitsin Pro Karelia-liikkeen ja sen halun torpedoida Nord Stream-kaasuputki. En ole koskaan nähnyt mitään viatonta Veikko Saksin johtamassa Karjalan palautus-hankkeessa. Näitä ihmisiä on helppo vähätellä huru-ukkoina ja energisenä eläkeläiskerhona. Nyt heidän todellinen luonteensa paljastuu. He ovat vaarallisia sodanlietsojia, jotka potentiaalisesti kykenevät vakavasti uhkaamaan Suomen ja myös Viron turvallisuutta.
Mitään häpeämättömien, itsestään liikemies-nimitystä käyttävien rantarosvojen eteneminen pääuutisiin on todiste presidentti Tarja Halosen epäonnistumisesta. Hänellä ei ole oikeaa valtaa, mutta ei hänellä ole myöskään mielipidevaltaa. Halonen kävi juuri Sotshissa tapaamassa Venäjän presidentti Dmitri Medvedeviä. Tapaamisessa korostettiin kaasuputken tärkeyttä. Halosen auktoriteetti ei edes riitä siihen, etteikö neljä ”liikemiestä” ota ohjat omiin käsiinsä ja avaa Halosen juuri kotiin päästyä keskustelua Karjalan palautuksesta ja kaasuputkihankkeesta! Suomesta olisi nyt löydyttävä rohkeutta
saattaa nämä liikemiehet oikeisiin mittasuhteisiin: ulkoluodolla räksyttäviksi tsuhnalaisiksi rantarosvoiksi.
Pariisin rauhansopimus (1947) kieltää Suomessa kaikenlaisen fasistisen liikehdinnän ja varmistaa nykyiset rajat. Veikko Saksin propagoima Karjalan palautus ja sotasyyllisyyksien kumoaminen ovat kaikki Pariisin rauhansopimuksen vastaista toimintaa. Miten sokea on Suomen ulkopoliittinen johto?
Muutama vuosi sitten, kun europarlamentaarikko Lasse Lehtinen rehabilitoi Risto Rytiä, olin yhteydessä kansainväliseen uutistoimistoon AP:hen ja ihmettelin, miksei AP tee uutista siitä, että Suomessa rehabilitoidaan toisen maailman sodan sotasyyllisiä? Vastaus oli, että näkemykseni edustaa tulkintaa. Se oli hirvittävän huono vastaus. Suomen ongelma on se, että meillä olevat kansainväliset uutistoimistot, Reuters, AP ja muut, eivät syvimmiltään ymmärrä Suomen asioista yhtään mitään. Useasti toimittajina ovat vielä suomalaiset itse, jotka pääsevät sensuroimaan ikävät asiat kansainvälisestä mediasta.
Järkyttävä yllätys oli se, että CIA:n vuoden 2006 maaopaskirja sijoitti Suomen maiden joukkoon, jolla oli ratkaisemattomia rajakiistoja. Sen täytyi viitata Pro Kareliaan. CIA siis suhtautuu vakavasti rantarosvoihin ja pitää heitä uhkana Suomen turvallisuudelle.
Venäjä saattaa syystäkin nähdä merenkulun vapauden Itämerellä rajoittuneen tai olevan uhattuna. Suomenlahden kaasuputkisaarrossa ovat suomalaisten mukana lisäksi virolaiset. Uutena ilmiönä merirosvot.
http://leenahietanen.blogit.uusisuomi.fi/2009/08/27/rantarosvot-iskivat/)
Joudun palaamaan parin viikon takaiseen aiheeseen eli fasismin nousuun Suomessa. Yhtenä esimerkkinä mainitsin Pro Karelia-liikkeen ja sen halun torpedoida Nord Stream-kaasuputki. En ole koskaan nähnyt mitään viatonta Veikko Saksin johtamassa Karjalan palautus-hankkeessa. Näitä ihmisiä on helppo vähätellä huru-ukkoina ja energisenä eläkeläiskerhona. Nyt heidän todellinen luonteensa paljastuu. He ovat vaarallisia sodanlietsojia, jotka potentiaalisesti kykenevät vakavasti uhkaamaan Suomen ja myös Viron turvallisuutta.
Mitään häpeämättömien, itsestään liikemies-nimitystä käyttävien rantarosvojen eteneminen pääuutisiin on todiste presidentti Tarja Halosen epäonnistumisesta. Hänellä ei ole oikeaa valtaa, mutta ei hänellä ole myöskään mielipidevaltaa. Halonen kävi juuri Sotshissa tapaamassa Venäjän presidentti Dmitri Medvedeviä. Tapaamisessa korostettiin kaasuputken tärkeyttä. Halosen auktoriteetti ei edes riitä siihen, etteikö neljä ”liikemiestä” ota ohjat omiin käsiinsä ja avaa Halosen juuri kotiin päästyä keskustelua Karjalan palautuksesta ja kaasuputkihankkeesta! Suomesta olisi nyt löydyttävä rohkeutta
saattaa nämä liikemiehet oikeisiin mittasuhteisiin: ulkoluodolla räksyttäviksi tsuhnalaisiksi rantarosvoiksi.
Pariisin rauhansopimus (1947) kieltää Suomessa kaikenlaisen fasistisen liikehdinnän ja varmistaa nykyiset rajat. Veikko Saksin propagoima Karjalan palautus ja sotasyyllisyyksien kumoaminen ovat kaikki Pariisin rauhansopimuksen vastaista toimintaa. Miten sokea on Suomen ulkopoliittinen johto?
Muutama vuosi sitten, kun europarlamentaarikko Lasse Lehtinen rehabilitoi Risto Rytiä, olin yhteydessä kansainväliseen uutistoimistoon AP:hen ja ihmettelin, miksei AP tee uutista siitä, että Suomessa rehabilitoidaan toisen maailman sodan sotasyyllisiä? Vastaus oli, että näkemykseni edustaa tulkintaa. Se oli hirvittävän huono vastaus. Suomen ongelma on se, että meillä olevat kansainväliset uutistoimistot, Reuters, AP ja muut, eivät syvimmiltään ymmärrä Suomen asioista yhtään mitään. Useasti toimittajina ovat vielä suomalaiset itse, jotka pääsevät sensuroimaan ikävät asiat kansainvälisestä mediasta.
Järkyttävä yllätys oli se, että CIA:n vuoden 2006 maaopaskirja sijoitti Suomen maiden joukkoon, jolla oli ratkaisemattomia rajakiistoja. Sen täytyi viitata Pro Kareliaan. CIA siis suhtautuu vakavasti rantarosvoihin ja pitää heitä uhkana Suomen turvallisuudelle.
Venäjä saattaa syystäkin nähdä merenkulun vapauden Itämerellä rajoittuneen tai olevan uhattuna. Suomenlahden kaasuputkisaarrossa ovat suomalaisten mukana lisäksi virolaiset. Uutena ilmiönä merirosvot.
Neuvostokauhut ja Joulupukinmaa
(Julkaistu ensin http://leenahietanen.blogit.uusisuomi.fi/2009/08/23/neuvostokauhut-ja-joulupukinmaa/)
Arctic Sea-aluksen kaappareiden paljastuminen virolaisiksi on poikinut Virossa jo ensimmäiset ääneen lausutut vaatimukset ei-kansalaisten maasta karkottamiseksi ja venäläisten etniseksi puhdistukseksi maasta. Parlamentin entinen puhemies Ülo Nugis vaatii, että Viron on karkotettava maasta turvallisuudelle vaaralliset henkilöt ja tuotava tilalle Naton tukikohdat ja ydinase. Maan satatuhatta ei-kansalaista ja Naton kiinnostuksen puute Viron puolustamiseksi ovat Nugisin mielestä Viron suurimmat turvallisuusuhat.
Hänen mielipiteensä kuuluu sarjaan, josta viisaasti sanotaan: ”Opinion is like an asshole. Everyone has one.”
(http://www.ohtuleht.ee/index.aspx?id=342842)
Molotov-Ribbentropp-sopimuksen (MRP) vuosipäivän johdosta tämä blogikirjoitus keskittyy siihen, kuinka taiteiden avulla luodaan myyttiä pahasta Neuvostoliitosta. Kanadan virolainen Vello Vikerkaar (http://vellovikerkaar.blogspot.com/2009/08/estonian-rovaniemi.html)
ihmettelee, mikseivät virolaiset tee maailmalle palvelusta, ja paljasta, ettei Hollywoodin ja Bond-elokuvien luoma mielikuva Neuvostoliitosta pidä paikkaansa. Hänen liikeideansa on Rovaniemen Joulupukinmaata vastaava fantasiapuisto ”Neuvostokauhuista”. Siellä saisi leikisti piiskaa, kun karkotetaan jne. Kauhupuisto olisi hauska paikka. Pahimmat ilonpilaajat tälle Viron turismin pelastajalle ovat Vello Vikerkaaren mukaan: Solzenitsyn, Edward Lucas ja Anne Appelbaum. Nämä kirjailijat ja toimittajat ovat niitä, jotka kertomakirjallisuuden avulla hallitsevat myyttiä Neuvostoliiton pahuudesta.
Kun kirjailija on hyvä, hänen luullaan kirjoittavan totta. Näin on käynyt muun muassa Väinö Linnalle. Hänen Täällä Pohjan tähden alla -teoksensa on niin vakuuttava, että monet suomalaiset yhä uskovat kansalaissodan alkaneen torppareiden huonosta kohtelusta, ei työväestön liikehdinnästä. Aleksander Solzenitsyn kuuluu samaan sarjaan. Gulag ja karkotukset ovat yksi ja sama asia. Totuus unohtuu, kun kirjailija koskettaa tunteita.
Näitä kirjailija-taiteilijoita, jotka ovat pyhittäneet tuotantonsa neuvostokauhuille löytyy joka maasta, koska se on taloudellisesti tuottavaa. Suomessa tätä tyylilajia edustavat Sofi Oksanen, Imbi Paju, Iivi-Anna Masso ja historioitsija Seppo Zetterberg. Virossa heihin kuuluvat kirjailija Jaan Kross, entinen pääministeri, historioitsija Mart Laar ja historioitsija Lauri Vahtre. Latviassa tätä kauhukabinettia luovat elokuvaohjaaja Edvin Snore ja kirjailija, poliitikko Sandra Kalniete.
Koko tämän kuvion fantasialuonteen paljastaa se, että kukaan ei kuvittele tekevänsä elämysmatkoja Natsi-Viron kauhuihin. Sellaista turismikierrosta ei voi ostaa, että käydään leikkimässä juutalaista Jägalan kuolemanleirissä Ain-Ervin Meren seksiorgioissa ja sitten lähdetään hiekkakuopan reunalle odottamaan kuolettavaa laukausta. Kaikki tietävät tämän todeksi, kun ”neuvostokauhut” tiedetään fantasiaksi.
Englanninkielisessä maailmassa on hivenen toivoa. Baltian historian väärentäjien arvostelijoiden määrä lisääntyy. Nyt siellä ovat amerikkalaisprofessori Dovid Katzin lisäksi englantilainen kansanedustaja John Mann, Israelin Simon Wiesenthal Centerin johtaja Efraim Zuroff ja Guardianin toimittaja Johathan Steel.
(http://www.guardian.co.uk:80/commentisfree/2009/aug/19/eu-parliament-soviet-nazi-history)
Meitä on vähän, mutta päivä päivältä enemmän. Tänään muistetaan niin sanotusti totalitarismin uhreja (23.08.) Tämä päivä on häpeä Euroopalle. Eurooppa ei koskaan saa pestä holokaustia omalta tunnoltaan vetoamalla Neuvostoliiton (olemattomiin) rikoksiin.
Arctic Sea-aluksen kaappareiden paljastuminen virolaisiksi on poikinut Virossa jo ensimmäiset ääneen lausutut vaatimukset ei-kansalaisten maasta karkottamiseksi ja venäläisten etniseksi puhdistukseksi maasta. Parlamentin entinen puhemies Ülo Nugis vaatii, että Viron on karkotettava maasta turvallisuudelle vaaralliset henkilöt ja tuotava tilalle Naton tukikohdat ja ydinase. Maan satatuhatta ei-kansalaista ja Naton kiinnostuksen puute Viron puolustamiseksi ovat Nugisin mielestä Viron suurimmat turvallisuusuhat.
Hänen mielipiteensä kuuluu sarjaan, josta viisaasti sanotaan: ”Opinion is like an asshole. Everyone has one.”
(http://www.ohtuleht.ee/index.aspx?id=342842)
Molotov-Ribbentropp-sopimuksen (MRP) vuosipäivän johdosta tämä blogikirjoitus keskittyy siihen, kuinka taiteiden avulla luodaan myyttiä pahasta Neuvostoliitosta. Kanadan virolainen Vello Vikerkaar (http://vellovikerkaar.blogspot.com/2009/08/estonian-rovaniemi.html)
ihmettelee, mikseivät virolaiset tee maailmalle palvelusta, ja paljasta, ettei Hollywoodin ja Bond-elokuvien luoma mielikuva Neuvostoliitosta pidä paikkaansa. Hänen liikeideansa on Rovaniemen Joulupukinmaata vastaava fantasiapuisto ”Neuvostokauhuista”. Siellä saisi leikisti piiskaa, kun karkotetaan jne. Kauhupuisto olisi hauska paikka. Pahimmat ilonpilaajat tälle Viron turismin pelastajalle ovat Vello Vikerkaaren mukaan: Solzenitsyn, Edward Lucas ja Anne Appelbaum. Nämä kirjailijat ja toimittajat ovat niitä, jotka kertomakirjallisuuden avulla hallitsevat myyttiä Neuvostoliiton pahuudesta.
Kun kirjailija on hyvä, hänen luullaan kirjoittavan totta. Näin on käynyt muun muassa Väinö Linnalle. Hänen Täällä Pohjan tähden alla -teoksensa on niin vakuuttava, että monet suomalaiset yhä uskovat kansalaissodan alkaneen torppareiden huonosta kohtelusta, ei työväestön liikehdinnästä. Aleksander Solzenitsyn kuuluu samaan sarjaan. Gulag ja karkotukset ovat yksi ja sama asia. Totuus unohtuu, kun kirjailija koskettaa tunteita.
Näitä kirjailija-taiteilijoita, jotka ovat pyhittäneet tuotantonsa neuvostokauhuille löytyy joka maasta, koska se on taloudellisesti tuottavaa. Suomessa tätä tyylilajia edustavat Sofi Oksanen, Imbi Paju, Iivi-Anna Masso ja historioitsija Seppo Zetterberg. Virossa heihin kuuluvat kirjailija Jaan Kross, entinen pääministeri, historioitsija Mart Laar ja historioitsija Lauri Vahtre. Latviassa tätä kauhukabinettia luovat elokuvaohjaaja Edvin Snore ja kirjailija, poliitikko Sandra Kalniete.
Koko tämän kuvion fantasialuonteen paljastaa se, että kukaan ei kuvittele tekevänsä elämysmatkoja Natsi-Viron kauhuihin. Sellaista turismikierrosta ei voi ostaa, että käydään leikkimässä juutalaista Jägalan kuolemanleirissä Ain-Ervin Meren seksiorgioissa ja sitten lähdetään hiekkakuopan reunalle odottamaan kuolettavaa laukausta. Kaikki tietävät tämän todeksi, kun ”neuvostokauhut” tiedetään fantasiaksi.
Englanninkielisessä maailmassa on hivenen toivoa. Baltian historian väärentäjien arvostelijoiden määrä lisääntyy. Nyt siellä ovat amerikkalaisprofessori Dovid Katzin lisäksi englantilainen kansanedustaja John Mann, Israelin Simon Wiesenthal Centerin johtaja Efraim Zuroff ja Guardianin toimittaja Johathan Steel.
(http://www.guardian.co.uk:80/commentisfree/2009/aug/19/eu-parliament-soviet-nazi-history)
Meitä on vähän, mutta päivä päivältä enemmän. Tänään muistetaan niin sanotusti totalitarismin uhreja (23.08.) Tämä päivä on häpeä Euroopalle. Eurooppa ei koskaan saa pestä holokaustia omalta tunnoltaan vetoamalla Neuvostoliiton (olemattomiin) rikoksiin.
sunnuntai 23. elokuuta 2009
Viron puolustettava merirosvojaan
http://leenahietanen.blogit.uusisuomi.fi/2009/08/21/viron-puolustettava-merirosvojaan/
Viron hallitukselle tulee kova paikka eteen, kun se joutuu puolustamaan myös ei-kansalaisiaan, jotka jäivät kiinni Arctic Sea - laivan merirosvouksesta. Viimeisimmät tiedot kertovat, että vain yhdellä merirosvoista on Viron kansalaisuus. Kolme on ei-kansalaista ja kahdella on Venäjän kansalaisuus. Kaikilla viidellä viime mainituilla on tietenkin pysyvä oleskelulupa Virossa. Huomion arvoista on, että Venäjä ei enää tunnusta Viron ei-kansalaisuutta. Venäjä laskee laivakaappareista neljän olevan Viron kansalaista. Suomen antifasistisen komitean (SAFKA) mielestä kaikki kuusi virolaistaustaista venäläistä tulee katsoa Viron kansalaisiksi ja Viron valtion tulee puolustaa heitä. He ovat kaikki Viron rasistisen kansalaisuuspolitiikan uhreja. Viron ulkoministeri Urmas Paet on jo onneksi ennättänyt ilmoittaa, että Viro tulee tarjoamaan apuaan myös näille miehille, jotka eivät ole vielä määritelleet kansalaisuuttaan.
Viron suojelupoliisin mukaan miehet ovat syntyneet 1964-1980. Heillä on rikollistausta; huume-, omaisuus- ja henkirikoksia.
Viron ulkoministeriön velvollisuus on näyttää maailmalle, etteivät venäläiset ole Virossa toisen luokan kansalaisia. Tähän saakka on ollut syytä epäillä, että Virossa kansalaisuuden saaneet venäläiset eivät ole oikeutettuja samaan kohteluun kuin virolaiset. Nyt Viron valtion tulee näyttää todeksi, että myös Viron kansalaisuuden saaneita venäläisiä tullaan kohtelemaan ensimmäisen luokan kansalaisina.
Viro ja Venäjä käyttävät merirosvoutta omaan propagandasotaansa. Virolaiset ovat tähän saakka pyrkineet eroon koko sopasta yrittäen väittää laivakaappausta venäläisten keskinäiseksi asiaksi. Virossa on tarjoiltu myös suurvaltapoliittisia fantasioita ydinkärkiohjusten salakuljetuksesta Iraniin. Venäjä taas on selkeästi lähtenyt puolustamaan laivakaappauksen uhreiksi joutuneita omia kansalaisiaan ja ottaa siitä pisteet.
Selvää on, että laivakaappaus merkitsee Viron itsenäisyydelle monen vuoden lyhennystä. Kun SAFKA:n aktivisti Johan Bäckman on ennustanut, että Virolla on eväitä vielä kymmenen vuoden itsenäisyyteen, Viron romahtaminen Somalian tapaisen merirosvovaltion tasolle syö siitä monta vuotta. Viro ja Latvia ovat pääsemässä ”failed state”- kategoriaan.
Tässä yhteydessä ei sovi unohtaa Suomenlahden pohjoisrannan rantarosvoja, Nord Stream - kaasuputkea kampeavia Pro Karelian löyhäpäitä. Molemmilla puolella Suomenlahtea on ryhdytty jo ottamaan avuksi äärimmäisiä, epätoivoisia keinoja.
Viron hallitukselle tulee kova paikka eteen, kun se joutuu puolustamaan myös ei-kansalaisiaan, jotka jäivät kiinni Arctic Sea - laivan merirosvouksesta. Viimeisimmät tiedot kertovat, että vain yhdellä merirosvoista on Viron kansalaisuus. Kolme on ei-kansalaista ja kahdella on Venäjän kansalaisuus. Kaikilla viidellä viime mainituilla on tietenkin pysyvä oleskelulupa Virossa. Huomion arvoista on, että Venäjä ei enää tunnusta Viron ei-kansalaisuutta. Venäjä laskee laivakaappareista neljän olevan Viron kansalaista. Suomen antifasistisen komitean (SAFKA) mielestä kaikki kuusi virolaistaustaista venäläistä tulee katsoa Viron kansalaisiksi ja Viron valtion tulee puolustaa heitä. He ovat kaikki Viron rasistisen kansalaisuuspolitiikan uhreja. Viron ulkoministeri Urmas Paet on jo onneksi ennättänyt ilmoittaa, että Viro tulee tarjoamaan apuaan myös näille miehille, jotka eivät ole vielä määritelleet kansalaisuuttaan.
Viron suojelupoliisin mukaan miehet ovat syntyneet 1964-1980. Heillä on rikollistausta; huume-, omaisuus- ja henkirikoksia.
Viron ulkoministeriön velvollisuus on näyttää maailmalle, etteivät venäläiset ole Virossa toisen luokan kansalaisia. Tähän saakka on ollut syytä epäillä, että Virossa kansalaisuuden saaneet venäläiset eivät ole oikeutettuja samaan kohteluun kuin virolaiset. Nyt Viron valtion tulee näyttää todeksi, että myös Viron kansalaisuuden saaneita venäläisiä tullaan kohtelemaan ensimmäisen luokan kansalaisina.
Viro ja Venäjä käyttävät merirosvoutta omaan propagandasotaansa. Virolaiset ovat tähän saakka pyrkineet eroon koko sopasta yrittäen väittää laivakaappausta venäläisten keskinäiseksi asiaksi. Virossa on tarjoiltu myös suurvaltapoliittisia fantasioita ydinkärkiohjusten salakuljetuksesta Iraniin. Venäjä taas on selkeästi lähtenyt puolustamaan laivakaappauksen uhreiksi joutuneita omia kansalaisiaan ja ottaa siitä pisteet.
Selvää on, että laivakaappaus merkitsee Viron itsenäisyydelle monen vuoden lyhennystä. Kun SAFKA:n aktivisti Johan Bäckman on ennustanut, että Virolla on eväitä vielä kymmenen vuoden itsenäisyyteen, Viron romahtaminen Somalian tapaisen merirosvovaltion tasolle syö siitä monta vuotta. Viro ja Latvia ovat pääsemässä ”failed state”- kategoriaan.
Tässä yhteydessä ei sovi unohtaa Suomenlahden pohjoisrannan rantarosvoja, Nord Stream - kaasuputkea kampeavia Pro Karelian löyhäpäitä. Molemmilla puolella Suomenlahtea on ryhdytty jo ottamaan avuksi äärimmäisiä, epätoivoisia keinoja.
Toinen mielipide
http://leenahietanen.blogit.uusisuomi.fi/2009/08/19/toinen-mielipide/
Amerikkalainen professori Dovid Katz pitää Baltian maiden yrityksiä rinnastaa Stalinin ja Hitlerin rikokset vaarallisena yrityksenä kirjoittaa holokausti ulos eurooppalaisesta historiasta. Katz pitää velvollisuutenaan sanoa ääneen toinen mielipide, se tärkeä ”second opinion”.
Missä se Suomessa esitetään? Aloitin Hesarista, koska se on suurin ja mahtavin. Ulkomaan uutispäällikkö Heikki Aittokoski ilmoitti, ettei hän ole kiinnostunut tekemästäni Katzin haastattelusta, koska hänen täytyy turvata HS:n Baltian oman avustajan, Kaja Kunnaksen toimeentulo. Kaja on virolaisessa naistenlehdessä kertonut parhaina kuukausina saavansa 60 juttua läpi, joten eiköhän hänen toimeentulonsa ole turvattu. Aittokoski loukkaantui, kun sanoin, ettei niihin juttuihin koskaan mahdu tämä toinen mielipide. Kulttuuritoimituksen esimies Saska Saarikoski katsoi, etten ole sopiva kirjoittamaan aiheesta, koska olen itse siitä kiinnostunut, kirjoittanut pamfletin ja politikoinut aiheella. Se ei tee minusta asiantuntijaa vaan puolueellisen. Pystyn hyväksymään tämän vastauksen.
Käännyin vasemmistolehtien puolueen, koska heitä luulisi kiinnostavan fasismin ja kommunismin rinnastusyritykset. Kansan Uutisten päätoimittaja Jouko Joentausta valitti, että KU:ssa joudutaan poliittisen korrektiuden nimissä rypemään Stalinin rikoksissa, joten hän ei voi juttua ostaa. Demarin päätoimittaja Juha Peltonen oli kauhuissaan ajatuksestakin, että hänen pitäisi puolustaa kommunismia saati Neuvostoliittoa. Hänen mielestään Neuvostoliitto pitää julistaa Natsi-Saksan tapaan rikollisvaltioksi. Sosiaalidemokraattisen puolueen pää-äänenkannattaja sanoi myös, ettei Neuvostoliitolla ole ollut mitään tekemistä työväenliikkeen historian kanssa!
Ymmärsin, etteivät Suomessa oikea ja vasen eroa toisistaan. Keväällä Suomen Kuvalehden päätoimittaja Tapani Ruokanen luonnehti minua ”natsinilkiksi”, kun puolustin venäläisten oikeuksia Virossa, siis Neuvostoliittoa ja kommunismia. Aamulehden päätoimittaja Matti Apunen teki minusta maanpetturin, kun syytin Suomea Viron apartheidin tukemista ja olin puhunut venäläisen diplomaatin kanssa. Tämä tapahtui jo vuonna 2004. Hän onnistui rikkomaan suhteeni Turun Sanomiin. Apuselle terveisiä: kun ryhtyy teloittamaan toimittajaa, siinä puuhassa ei saa epäonnistua.
Onko Suomen sanomalehdistössä yhtään tervejärkistä päätoimittajaa? Löytyykö juutalaista päätoimittajaa, joka ymmärtää, mitä tässä jutussa sanotaan?
P.S. Journalisti-lehti ei julkaissut tätä näkökulmaa, koska olen itse asianosainen eikä tästä jutusta ole lehden mielestä odotettavissa hedelmällistä keskustelua.
Amerikkalainen professori Dovid Katz pitää Baltian maiden yrityksiä rinnastaa Stalinin ja Hitlerin rikokset vaarallisena yrityksenä kirjoittaa holokausti ulos eurooppalaisesta historiasta. Katz pitää velvollisuutenaan sanoa ääneen toinen mielipide, se tärkeä ”second opinion”.
Missä se Suomessa esitetään? Aloitin Hesarista, koska se on suurin ja mahtavin. Ulkomaan uutispäällikkö Heikki Aittokoski ilmoitti, ettei hän ole kiinnostunut tekemästäni Katzin haastattelusta, koska hänen täytyy turvata HS:n Baltian oman avustajan, Kaja Kunnaksen toimeentulo. Kaja on virolaisessa naistenlehdessä kertonut parhaina kuukausina saavansa 60 juttua läpi, joten eiköhän hänen toimeentulonsa ole turvattu. Aittokoski loukkaantui, kun sanoin, ettei niihin juttuihin koskaan mahdu tämä toinen mielipide. Kulttuuritoimituksen esimies Saska Saarikoski katsoi, etten ole sopiva kirjoittamaan aiheesta, koska olen itse siitä kiinnostunut, kirjoittanut pamfletin ja politikoinut aiheella. Se ei tee minusta asiantuntijaa vaan puolueellisen. Pystyn hyväksymään tämän vastauksen.
Käännyin vasemmistolehtien puolueen, koska heitä luulisi kiinnostavan fasismin ja kommunismin rinnastusyritykset. Kansan Uutisten päätoimittaja Jouko Joentausta valitti, että KU:ssa joudutaan poliittisen korrektiuden nimissä rypemään Stalinin rikoksissa, joten hän ei voi juttua ostaa. Demarin päätoimittaja Juha Peltonen oli kauhuissaan ajatuksestakin, että hänen pitäisi puolustaa kommunismia saati Neuvostoliittoa. Hänen mielestään Neuvostoliitto pitää julistaa Natsi-Saksan tapaan rikollisvaltioksi. Sosiaalidemokraattisen puolueen pää-äänenkannattaja sanoi myös, ettei Neuvostoliitolla ole ollut mitään tekemistä työväenliikkeen historian kanssa!
Ymmärsin, etteivät Suomessa oikea ja vasen eroa toisistaan. Keväällä Suomen Kuvalehden päätoimittaja Tapani Ruokanen luonnehti minua ”natsinilkiksi”, kun puolustin venäläisten oikeuksia Virossa, siis Neuvostoliittoa ja kommunismia. Aamulehden päätoimittaja Matti Apunen teki minusta maanpetturin, kun syytin Suomea Viron apartheidin tukemista ja olin puhunut venäläisen diplomaatin kanssa. Tämä tapahtui jo vuonna 2004. Hän onnistui rikkomaan suhteeni Turun Sanomiin. Apuselle terveisiä: kun ryhtyy teloittamaan toimittajaa, siinä puuhassa ei saa epäonnistua.
Onko Suomen sanomalehdistössä yhtään tervejärkistä päätoimittajaa? Löytyykö juutalaista päätoimittajaa, joka ymmärtää, mitä tässä jutussa sanotaan?
P.S. Journalisti-lehti ei julkaissut tätä näkökulmaa, koska olen itse asianosainen eikä tästä jutusta ole lehden mielestä odotettavissa hedelmällistä keskustelua.
tiistai 18. elokuuta 2009
Virolainen maailmanparantaja Georgiassa
http://leenahietanen.blogit.uusisuomi.fi/2009/08/17/virolainen-maailmanparantaja-georgiassa/
Virolaisen maailmanparantaja Eerik-Niiles Krossin tulot kasvoivat huomattavasti Georgian sodan aikana. Hänen yhtiönsä Trustcorp toimii konsulttina Kaukasuksella, erityisesti Georgian hallituksen neuvonantajana. Sotavuonna 2008 hänen yhtiönsä liikevaihto nousi 70 prosenttia ja tulos 56 prosenttia.
Viron kaupparekisterin mukaan Trustcorpin liikevaihto vuonna 2007 oli 8 miljoonaa kruunua (n. 460 000 euroa), kun se viime vuonna oli 27,5 miljoonaa kruunua (1,7 miljoonaa euroa). Vuonna 2007 yhtiö tuotti voittoa 4,3 miljoonaa Viron kruunua (258 000 euroa), kun viime vuonna voitto tuplaantui 7,7 miljoonaan kruunuun (462 000 euroon).
Yhtiön liikevaihdosta 96 prosenttia tulee Georgiasta ja neljä Virosta. Eerik-Niiles Kross kirjoittaa yrityksen vuosikertomuksessa, että maailmalla tarvitaan runsaasti asiantuntevaa apua Etelä-Kaukasiassa ja Balkanilla, joten yhtiön tulevaisuuden näkymät ovat valoisat. Trustcorp työllistää viisi henkilöä.
Eerik-Niiles Kross on syvästi sitoutunut demokratian puolustamiseen kaikkialla, missä USA vie demokratian lippua eteenpäin. Eerik-Niiles Kross johti aikanaan niin sanottua Viron koordinaatiovirastoa, joka vastasi Viron ulkoisesta vakoilusta. Hän otti tehtävän niin henkilökohtaisesti, että seurusteli amerikkalaisen naisen kanssa. Suhde poiki skandaalin ja oikeusjuttuja. Hän on toiminut myös presidentti Lennart Meren neuvonantajana ja diplomaattina. Eräänlaisena uran huippuna lienee ollut jonkinlainen pesti Yhdysvaltain ”neuvonantajana” Irakin sodassa. Samanaikaisesti hän kirjoitti virolaisiin lehtiin analyysejä Venäjästä, joiden räikeydessä Juhani Putkinen jää toiseksi.
Eerik-Niiles Kross on aina siellä, missä on korruptiota. Hän oli mukana jakamassa vanhan kaupungin asuntoja itselleen ja lähipiirilleen niin sanotun asuntoskandaalin yhteydessä. Hän sai itselleen pilkkahintaan asunnon Toompealta. Vuonna 1999 Krossin haltuun oli kasaantunut koordinaatioviraston johtajana kaikki virolaisen vakoilun salainen materiaali. Hän kuitenkin pyrki hankkimaan rautatieyksityistäjänä esiintyneelle, myöhemmin rikolliseksi osoittautuneelle, Antonio Angottille päivässä Viron oleskeluluvan. Kross henkilökohtaisesti painosti rajavartioston päällikkö Tarmo Kõutsia vaatien Antonio Angottille vapaata pääsyä Viroon. Vuonna 2000 selvisi, että Kross oli käyttänyt väärin valtioneuvoston rahoja hallituksen huvilan kunnostukseen Keila-Joella, johon hän itse perheineen myöhemmin muutti asumaan. Hän joutui eroamaan saman vuoden joulukuussa, kun oli selvinnyt, että hän ei osannut erottaa työpaikan luottokorttia omastaan. Toissa vuonna presidentti Toomas-Hendrik Ilves palkitsi Eerik-Niiles Krossin kunniamerkillä ansioistaan Viron Nato-jäsenyyden edistämisessä.
Eerik-Niiles Krossin yhtiö Trustcorpin saamat lähes kaksi miljoonaa euroa eivät ole suomalaisittain erityisen paljon rahaa, mutta Georgian valtiolle ne ovat sitä. Lienee syytä epäillä, että Krossin palkan maksaa jokin amerikkalainen demokratiaa edistävä säätiö.
Eerik-Niiles Krossin isä on edesmennyt kirjailija Jaan Kross.
Lähde:
http://www.ap3.ee/Default2.aspx?ArticleID=ddf98551-d1de-4316-a688-945da8c98e5a&open=sec
Virolaisen maailmanparantaja Eerik-Niiles Krossin tulot kasvoivat huomattavasti Georgian sodan aikana. Hänen yhtiönsä Trustcorp toimii konsulttina Kaukasuksella, erityisesti Georgian hallituksen neuvonantajana. Sotavuonna 2008 hänen yhtiönsä liikevaihto nousi 70 prosenttia ja tulos 56 prosenttia.
Viron kaupparekisterin mukaan Trustcorpin liikevaihto vuonna 2007 oli 8 miljoonaa kruunua (n. 460 000 euroa), kun se viime vuonna oli 27,5 miljoonaa kruunua (1,7 miljoonaa euroa). Vuonna 2007 yhtiö tuotti voittoa 4,3 miljoonaa Viron kruunua (258 000 euroa), kun viime vuonna voitto tuplaantui 7,7 miljoonaan kruunuun (462 000 euroon).
Yhtiön liikevaihdosta 96 prosenttia tulee Georgiasta ja neljä Virosta. Eerik-Niiles Kross kirjoittaa yrityksen vuosikertomuksessa, että maailmalla tarvitaan runsaasti asiantuntevaa apua Etelä-Kaukasiassa ja Balkanilla, joten yhtiön tulevaisuuden näkymät ovat valoisat. Trustcorp työllistää viisi henkilöä.
Eerik-Niiles Kross on syvästi sitoutunut demokratian puolustamiseen kaikkialla, missä USA vie demokratian lippua eteenpäin. Eerik-Niiles Kross johti aikanaan niin sanottua Viron koordinaatiovirastoa, joka vastasi Viron ulkoisesta vakoilusta. Hän otti tehtävän niin henkilökohtaisesti, että seurusteli amerikkalaisen naisen kanssa. Suhde poiki skandaalin ja oikeusjuttuja. Hän on toiminut myös presidentti Lennart Meren neuvonantajana ja diplomaattina. Eräänlaisena uran huippuna lienee ollut jonkinlainen pesti Yhdysvaltain ”neuvonantajana” Irakin sodassa. Samanaikaisesti hän kirjoitti virolaisiin lehtiin analyysejä Venäjästä, joiden räikeydessä Juhani Putkinen jää toiseksi.
Eerik-Niiles Kross on aina siellä, missä on korruptiota. Hän oli mukana jakamassa vanhan kaupungin asuntoja itselleen ja lähipiirilleen niin sanotun asuntoskandaalin yhteydessä. Hän sai itselleen pilkkahintaan asunnon Toompealta. Vuonna 1999 Krossin haltuun oli kasaantunut koordinaatioviraston johtajana kaikki virolaisen vakoilun salainen materiaali. Hän kuitenkin pyrki hankkimaan rautatieyksityistäjänä esiintyneelle, myöhemmin rikolliseksi osoittautuneelle, Antonio Angottille päivässä Viron oleskeluluvan. Kross henkilökohtaisesti painosti rajavartioston päällikkö Tarmo Kõutsia vaatien Antonio Angottille vapaata pääsyä Viroon. Vuonna 2000 selvisi, että Kross oli käyttänyt väärin valtioneuvoston rahoja hallituksen huvilan kunnostukseen Keila-Joella, johon hän itse perheineen myöhemmin muutti asumaan. Hän joutui eroamaan saman vuoden joulukuussa, kun oli selvinnyt, että hän ei osannut erottaa työpaikan luottokorttia omastaan. Toissa vuonna presidentti Toomas-Hendrik Ilves palkitsi Eerik-Niiles Krossin kunniamerkillä ansioistaan Viron Nato-jäsenyyden edistämisessä.
Eerik-Niiles Krossin yhtiö Trustcorpin saamat lähes kaksi miljoonaa euroa eivät ole suomalaisittain erityisen paljon rahaa, mutta Georgian valtiolle ne ovat sitä. Lienee syytä epäillä, että Krossin palkan maksaa jokin amerikkalainen demokratiaa edistävä säätiö.
Eerik-Niiles Krossin isä on edesmennyt kirjailija Jaan Kross.
Lähde:
http://www.ap3.ee/Default2.aspx?ArticleID=ddf98551-d1de-4316-a688-945da8c98e5a&open=sec
Fasismi nousee epäuskosta
http://leenahietanen.blogit.uusisuomi.fi/2009/08/14/fasismi-nousee-epauskosta/
(Apartheid-katsaus viikko 33/2009):
Suomen poliittinen johto on täydellisesti laiminlyönyt Suomessa rehottavan fasismin nousun. Yhtenä esimerkkinä tästä on Pohjan kirkkoherra Juha Molariin kohdistuneet erottamisvaatimukset. Molaria on ryhtynyt jahtaamaan oikein toden teolla suomalainen äärijärjestö Pro Karelia. Sitä ei miellytä se, että Juha Molari ei suostu vihaamaan venäläisiä eikä halua Karjalaa takaisin. Suomessa löytyy vielä niitä, jotka sanovat ääneen, ettei heitä kiinnosta lyödä päätään toista kertaa Karjalan mäntyyn.
Vakavaksi asian tekee se, että luterilaisen kirkon johto antaa ulkopuolisten painostaa itseään. Suomessa kirkko on valtion kirkko juuri sen takia, etteivät ulkopuoliset pääsisi vaikuttamaan kirkon päätöksiin. Presidentti Tarja Halonen on kirkon pää ja hänen tulisi olla tehtäviensä tasalla. Hänen olisi puututtava pikaisesti luterilaisen kirkon hölmöilyyn. Suomessa tulee välttää epämiellyttävä skandaali, mikä seuraa siitä, että äärijärjestö erottaa papin tämän mielipiteiden vuoksi. Papit edustavat perinteisesti Suomessa taantumusta, joten on erittäin tervetullutta, että joukossa on Juha Molarin tapaisia rohkeita toisinajattelijoita.
Jos asia etenee niin pitkälle, ettei presidentti käytä valtaansa kirkon johtajana, on syytä ryhtyä vakavasti vaatimaan kirkon erottamista valtiosta.
Pro Karelian toiminta Nord Stream-kaasuputkiasiassa paljastaa, ettei tämä järjestö ole pelkkä eläkeläisten päiväkahvikerho. Heidän pyrkimyksensä pysäyttää Nord Stream-kaasuputkihanke ei jää pelkästään sanojen tasolle vaan heillä on jo tekoja. Pro Karelia on aito provokaattori, joka ei laske omia uhreja vaan vain ”vihollisen” uhrit. Nämä herrat ovat tosissaan. Milloin Halonen aikoo herätä?
Suomen poliittinen johto on ollut vastenmielisen hiljaa Suomessa riehuvasta venäläisvastaisuudesta. Ilmeisesti kuvitellaan, että asiaa ei ole olemassa, kun siihen ei oteta kantaa. Todellisuudessa tapahtuu juuri päinvastoin. Tällaiset ilmiöt, joihin suhtaudutaan epäuskolla; eihän tämä voi olla totta, ovat juuri paras kasvualusta fasismille.
(Apartheid-katsaus viikko 33/2009):
Suomen poliittinen johto on täydellisesti laiminlyönyt Suomessa rehottavan fasismin nousun. Yhtenä esimerkkinä tästä on Pohjan kirkkoherra Juha Molariin kohdistuneet erottamisvaatimukset. Molaria on ryhtynyt jahtaamaan oikein toden teolla suomalainen äärijärjestö Pro Karelia. Sitä ei miellytä se, että Juha Molari ei suostu vihaamaan venäläisiä eikä halua Karjalaa takaisin. Suomessa löytyy vielä niitä, jotka sanovat ääneen, ettei heitä kiinnosta lyödä päätään toista kertaa Karjalan mäntyyn.
Vakavaksi asian tekee se, että luterilaisen kirkon johto antaa ulkopuolisten painostaa itseään. Suomessa kirkko on valtion kirkko juuri sen takia, etteivät ulkopuoliset pääsisi vaikuttamaan kirkon päätöksiin. Presidentti Tarja Halonen on kirkon pää ja hänen tulisi olla tehtäviensä tasalla. Hänen olisi puututtava pikaisesti luterilaisen kirkon hölmöilyyn. Suomessa tulee välttää epämiellyttävä skandaali, mikä seuraa siitä, että äärijärjestö erottaa papin tämän mielipiteiden vuoksi. Papit edustavat perinteisesti Suomessa taantumusta, joten on erittäin tervetullutta, että joukossa on Juha Molarin tapaisia rohkeita toisinajattelijoita.
Jos asia etenee niin pitkälle, ettei presidentti käytä valtaansa kirkon johtajana, on syytä ryhtyä vakavasti vaatimaan kirkon erottamista valtiosta.
Pro Karelian toiminta Nord Stream-kaasuputkiasiassa paljastaa, ettei tämä järjestö ole pelkkä eläkeläisten päiväkahvikerho. Heidän pyrkimyksensä pysäyttää Nord Stream-kaasuputkihanke ei jää pelkästään sanojen tasolle vaan heillä on jo tekoja. Pro Karelia on aito provokaattori, joka ei laske omia uhreja vaan vain ”vihollisen” uhrit. Nämä herrat ovat tosissaan. Milloin Halonen aikoo herätä?
Suomen poliittinen johto on ollut vastenmielisen hiljaa Suomessa riehuvasta venäläisvastaisuudesta. Ilmeisesti kuvitellaan, että asiaa ei ole olemassa, kun siihen ei oteta kantaa. Todellisuudessa tapahtuu juuri päinvastoin. Tällaiset ilmiöt, joihin suhtaudutaan epäuskolla; eihän tämä voi olla totta, ovat juuri paras kasvualusta fasismille.
maanantai 10. elokuuta 2009
Vähin äänin Brysselissä
http://leenahietanen.blogit.uusisuomi.fi/2009/08/10/vahin-aanin-brysselissa/
(Apartheid-katsaus viikko 32/2009):
Etelä-Ossetian uunituore valtio piti Brysselissä keskustelutilaisuuden vuoden takaisen Georgian verisen hyökkäyksen muistoksi. Sain yllättäen kutsun osallistua pyöreän pöydän keskusteluun, joten pääsin kuin pääsinkin Brysseliin vähäisestä äänimäärästäni huolimatta.
Vuosi sitten kirjoitimme yhdessä Petri Krohnin kanssa Baltian maiden legitimiteettivajeesta Etelä-Ossetian tilanteen huolestuttamina. Muistutimme, että EU:ssa on kymmenenkertainen legitimiteettivaje Etelä-Ossetiaan verrattuna. Virossa ja Latviassa on yhteensä 600 000 venäläistä vailla EU-kansalaisuutta, kun Etelä-Ossetiassa tilanteen riitti kärjistämään 80 000 etelä-osseettia, jotka eivät enää halunneet mistään hinnasta ottaa Georgian kansalaisuutta. Venäjä ryhtyi jakamaan heille omia passejaan.
Taloustilanteen kärjistyessä kansalaisuusongelma pysyy edelleen ajankohtaisena Baltiassa. En käyttänyt Brysselin lyhyttä puheenvuoroani kuitenkaan muistuttamaan läsnäolijoita EU:n takapihan ongelmista eli EU:n omasta ”Etelä-Ossetiasta”, joka muhii Viron ja Latvian apartheid-valtioissa. Pidin tärkeämpänä puhua suurista linjoista. Pari minuuttia puheaikaa edellyttää täsmäpuhetta.
Suomalaisena ja eurooppalaisena olin huolissani siitä, että ympärillämme käy jo eräänlainen kolmas maailmansota. Venäjävastaisen rintaman muodostavat 1900-luvun pahimmat ja pimeimmät voimat, jotka päätyivät toisen maailmansodan loputtua Yhdysvaltoihin. Nyt käynnissä olevaa sotaa käydään ideologisin asein värivallankumousten kautta ja pääsääntöisesti verettömästi. Ainoan väkivaltaisen poikkeuksen muodosti Georgian sota. Näiden pahuuden voimien päämääränä on kumota toisen maailmansodan lopputulos ja varmistaa voitto Natsi-Saksan liittolaisille. Nämä voimat koostuvat Itä-Euroopan ja Baltian maista. Korostin, ettei nykyinen Saksa kuulu näihin pahuuden voimiin. Nämä pimeät voimat haluavat poistaa Neuvostoliiton toisen maailman sodan voittajien joukosta ja korvata Hitlerin Stalinilla. Historian vääristelijät ja kommunismin fasismiin rinnastajat haluavat viime kädessä kirjoittaa Holokaustin pois eurooppalaisesta historiasta. Kehotin läsnäolijoita olemaan valveilla, sillä käynnissä ovat sodan viime vaiheet. Se näkyy länsimediassa, joka on sotapsykoosissa. Esimerkkinä tästä toin esille BBC:n uutisoinnin Georgian sodasta. Kun BBC vielä sodan alkaessa uutisoi Georgian olleen hyökkääjän, se viikossa käänsi uutisoinnin päälaelleen. Kun yksinkertaiset faktat torjutaan ja niihin suhtaudutaan vihalla, kysymys on sotapsykoosista.
Sain aikamoiset aplodit.
Keskusteluista jäi mieleeni erään venäläisen professorin arvio, että 2100-luku tulee olemaan pienten valtioiden muodostumisen aikaa. Hän siteerasi Bismarckia, jonka mukaan valtioiden pirstoutuminen tuo mukanaan vain verta ja kyyneliä. Samainen professori muistutti, että Neuvostoliitossa perustuslaki oli kaikkein demokraattisin Stalinin aikana! Venäläisten kuunteleminen on kiinnostavaa, sillä he todella näkevät maailman aivan eri tavalla. Moskovalaisen politologian laitoksen varajohtaja Sergei Miheev taas vei keskustelua siihen suuntaan, että kansallisuusriidat Neuvostoliitosta syntyneissä uusissa valtioissa ovat seurausta Neuvostoliiton laittomasta hajoamisesta. Ultranationalismi pääsi vallalla ja se on estänyt demokratian synnyn uusissa valtioissa. Hän piti länsimaisia käsityksiä demokratiasta myös harhaanjohtavina ja pinnallisina. Europarlamentaarikko, latvialainen Tatjana Zdanoka kertoi puolestaan, että Europarlamentissa alkaa pienessä piirissä keskustelu kansojen itsemääräämisoikeudesta. Siis puhutaan Leninistä!
Viime perjantain tilaisuudessa paikalla oli parinkymmenen keskustelijan lisäksi toimittajia, jotka olivat valtaosaltaan ranskankielisiä. Yleisenä havaintoja on todettava, että venäläisten ystävät lännessä ovat todella vähässä: vain minä, Johan Bäckman ja Tatjana Zdanoka. Suomalaisista europarlamentaarikoista saati suomalaisesta mediasta ei tällaisissa tilaisuuksissa Euroopassa kannata edes unta nähdä. Ne nukkuvat.
(Apartheid-katsaus viikko 32/2009):
Etelä-Ossetian uunituore valtio piti Brysselissä keskustelutilaisuuden vuoden takaisen Georgian verisen hyökkäyksen muistoksi. Sain yllättäen kutsun osallistua pyöreän pöydän keskusteluun, joten pääsin kuin pääsinkin Brysseliin vähäisestä äänimäärästäni huolimatta.
Vuosi sitten kirjoitimme yhdessä Petri Krohnin kanssa Baltian maiden legitimiteettivajeesta Etelä-Ossetian tilanteen huolestuttamina. Muistutimme, että EU:ssa on kymmenenkertainen legitimiteettivaje Etelä-Ossetiaan verrattuna. Virossa ja Latviassa on yhteensä 600 000 venäläistä vailla EU-kansalaisuutta, kun Etelä-Ossetiassa tilanteen riitti kärjistämään 80 000 etelä-osseettia, jotka eivät enää halunneet mistään hinnasta ottaa Georgian kansalaisuutta. Venäjä ryhtyi jakamaan heille omia passejaan.
Taloustilanteen kärjistyessä kansalaisuusongelma pysyy edelleen ajankohtaisena Baltiassa. En käyttänyt Brysselin lyhyttä puheenvuoroani kuitenkaan muistuttamaan läsnäolijoita EU:n takapihan ongelmista eli EU:n omasta ”Etelä-Ossetiasta”, joka muhii Viron ja Latvian apartheid-valtioissa. Pidin tärkeämpänä puhua suurista linjoista. Pari minuuttia puheaikaa edellyttää täsmäpuhetta.
Suomalaisena ja eurooppalaisena olin huolissani siitä, että ympärillämme käy jo eräänlainen kolmas maailmansota. Venäjävastaisen rintaman muodostavat 1900-luvun pahimmat ja pimeimmät voimat, jotka päätyivät toisen maailmansodan loputtua Yhdysvaltoihin. Nyt käynnissä olevaa sotaa käydään ideologisin asein värivallankumousten kautta ja pääsääntöisesti verettömästi. Ainoan väkivaltaisen poikkeuksen muodosti Georgian sota. Näiden pahuuden voimien päämääränä on kumota toisen maailmansodan lopputulos ja varmistaa voitto Natsi-Saksan liittolaisille. Nämä voimat koostuvat Itä-Euroopan ja Baltian maista. Korostin, ettei nykyinen Saksa kuulu näihin pahuuden voimiin. Nämä pimeät voimat haluavat poistaa Neuvostoliiton toisen maailman sodan voittajien joukosta ja korvata Hitlerin Stalinilla. Historian vääristelijät ja kommunismin fasismiin rinnastajat haluavat viime kädessä kirjoittaa Holokaustin pois eurooppalaisesta historiasta. Kehotin läsnäolijoita olemaan valveilla, sillä käynnissä ovat sodan viime vaiheet. Se näkyy länsimediassa, joka on sotapsykoosissa. Esimerkkinä tästä toin esille BBC:n uutisoinnin Georgian sodasta. Kun BBC vielä sodan alkaessa uutisoi Georgian olleen hyökkääjän, se viikossa käänsi uutisoinnin päälaelleen. Kun yksinkertaiset faktat torjutaan ja niihin suhtaudutaan vihalla, kysymys on sotapsykoosista.
Sain aikamoiset aplodit.
Keskusteluista jäi mieleeni erään venäläisen professorin arvio, että 2100-luku tulee olemaan pienten valtioiden muodostumisen aikaa. Hän siteerasi Bismarckia, jonka mukaan valtioiden pirstoutuminen tuo mukanaan vain verta ja kyyneliä. Samainen professori muistutti, että Neuvostoliitossa perustuslaki oli kaikkein demokraattisin Stalinin aikana! Venäläisten kuunteleminen on kiinnostavaa, sillä he todella näkevät maailman aivan eri tavalla. Moskovalaisen politologian laitoksen varajohtaja Sergei Miheev taas vei keskustelua siihen suuntaan, että kansallisuusriidat Neuvostoliitosta syntyneissä uusissa valtioissa ovat seurausta Neuvostoliiton laittomasta hajoamisesta. Ultranationalismi pääsi vallalla ja se on estänyt demokratian synnyn uusissa valtioissa. Hän piti länsimaisia käsityksiä demokratiasta myös harhaanjohtavina ja pinnallisina. Europarlamentaarikko, latvialainen Tatjana Zdanoka kertoi puolestaan, että Europarlamentissa alkaa pienessä piirissä keskustelu kansojen itsemääräämisoikeudesta. Siis puhutaan Leninistä!
Viime perjantain tilaisuudessa paikalla oli parinkymmenen keskustelijan lisäksi toimittajia, jotka olivat valtaosaltaan ranskankielisiä. Yleisenä havaintoja on todettava, että venäläisten ystävät lännessä ovat todella vähässä: vain minä, Johan Bäckman ja Tatjana Zdanoka. Suomalaisista europarlamentaarikoista saati suomalaisesta mediasta ei tällaisissa tilaisuuksissa Euroopassa kannata edes unta nähdä. Ne nukkuvat.
Baltian talouskriisistä
http://leenahietanen.blogit.uusisuomi.fi/2009/08/05/baltian-talouskriisista/
Uutistoimisto AP:n Tallinnan toimittaja kertoi joutuneensa peruuttamaan kesälomansa Baltian kriisin vuoksi. Ohje ei tullut uutistoimiston kotimaasta USA:sta vaan Ruotsista. Ruotsalaisten pankkien huolen Baltian talouksien romahduksesta ymmärtää.
Amerikkalaisilla on vanha sääntö totuuden etsinnässä: ”follow the money”. Niin kauan kuin Baltian maat olivat kytköksissä Neuvostoliiton talouteen, AP teki Baltian uutiset Moskovasta. Nyt kun Baltian taloudet on rahoitettu Ruotsista, AP:n Baltian komentokeskus on Tukholmassa.
Baltian maiden taloudet romahtavat kaksinumeroisia lukuja, kun muualla Euroopassa riittää yksi numero. Syy on yksinkertainen. Baltian maiden talouden romahduksen taustalla on niiden täysin väärä analyysi Neuvostoliiton merkityksestä maiden historiassa. Baltian maat ovat tuhonneet historiavalheillaan taloutensa perustan, Venäjän markkinat. Tämä valheen paljastuminen näkyy talousluvuissa. Baltian maat uskottelivat lännelle, että niiden elinvoimaa on kahlinnut vain suuri ja paha Neuvostoliitto. Ruotsalaiset pankit nielaisivat tämän ja maksavat nyt hölmöydestään.
Virolainen talousanalyytikko Hardo Pajula kertoi lehtihaastattelussa keväällä, että sijoitusrahastot ”sylkäisevät” kuullessaan sanan Baltia. Baltian maat ovat menettäneet uskottavuutensa läntisten sijoittajien silmissä täysin. He eivät luota Baltian maiden valuuttojen kestävän vaan pelkäävät niiden devalvaatiota. Heikko valuutta kertoo epäluottamuksesta kyseisen valtion elinkelpoisuutta kohtaan.
Baltian talouden harhojen suuruus näkyi parhaiten Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimittaja Antti Blåfieldin yliökirjoituksessa nashi-mielenosoituksen jälkeen maaliskuussa. Hän epäili safkalaisten olevan vain kateellisia Viron elinvoimalle, elinkelpoisuudelle ja luovuudelle, joka oli vapautunut Viron itsenäistyttyä Neuvostoliitosta. Ei mennyt pitkään, kun Latvian jälkeen alkoivat huonot uutiset kaikua myös Virosta ja Liettuasta. Blåfield oli täydellisesti hämääntynyt uskomaan ”kokaiini-todellisuutta”. Tuon termin lanseerasi Virossa käynyt italialainen kirjailija Umberto Eco, jonka mielestä kokaiinihuuruissa olevat pankkiirit olivat syyllisiä maailmanlaajuiseen talouslamaan. Minkäänlaisia aitoja perusteita Viron talousihmeelle ei ollut. Vain ”huumeista” saatua keinoenergiaa; pankkilainoja ja neuvostoaikaisen yhteisen omaisuuden yksityistämisestä saatuja tuloja.
Baltian maat pyrkivät epätoivoisesti euroon palauttaakseen investoijien luottamuksen itseensä. Se tuskin on mahdollista. Ihmisten tulot jatkavat vähenemistään Baltiassa ja hinnat jatkavat nousemistaan. Yhtälö on mahdoton. Viro lienee IMF:n hallinnassa jo ennen vuoden loppua heti Liettuan jälkeen.
Kuvaavaa Baltian maiden todellisuudentajulle on se, minkälaisten lakien valmistelujen kanssa ne puuhastelevat kriisin keskellä. Virossa halutaan kiristää kielilakia!
Viron ystävinä esiintyvät venäläisvihaajat eivät ole silloin paikalla, kun ryhdytään miettimään, kuka maksaa Viron valtion ylläpidon. Ehkä Helsingin yliopiston viron kielen laitos on asiasta kiinnostunut?
Uutistoimisto AP:n Tallinnan toimittaja kertoi joutuneensa peruuttamaan kesälomansa Baltian kriisin vuoksi. Ohje ei tullut uutistoimiston kotimaasta USA:sta vaan Ruotsista. Ruotsalaisten pankkien huolen Baltian talouksien romahduksesta ymmärtää.
Amerikkalaisilla on vanha sääntö totuuden etsinnässä: ”follow the money”. Niin kauan kuin Baltian maat olivat kytköksissä Neuvostoliiton talouteen, AP teki Baltian uutiset Moskovasta. Nyt kun Baltian taloudet on rahoitettu Ruotsista, AP:n Baltian komentokeskus on Tukholmassa.
Baltian maiden taloudet romahtavat kaksinumeroisia lukuja, kun muualla Euroopassa riittää yksi numero. Syy on yksinkertainen. Baltian maiden talouden romahduksen taustalla on niiden täysin väärä analyysi Neuvostoliiton merkityksestä maiden historiassa. Baltian maat ovat tuhonneet historiavalheillaan taloutensa perustan, Venäjän markkinat. Tämä valheen paljastuminen näkyy talousluvuissa. Baltian maat uskottelivat lännelle, että niiden elinvoimaa on kahlinnut vain suuri ja paha Neuvostoliitto. Ruotsalaiset pankit nielaisivat tämän ja maksavat nyt hölmöydestään.
Virolainen talousanalyytikko Hardo Pajula kertoi lehtihaastattelussa keväällä, että sijoitusrahastot ”sylkäisevät” kuullessaan sanan Baltia. Baltian maat ovat menettäneet uskottavuutensa läntisten sijoittajien silmissä täysin. He eivät luota Baltian maiden valuuttojen kestävän vaan pelkäävät niiden devalvaatiota. Heikko valuutta kertoo epäluottamuksesta kyseisen valtion elinkelpoisuutta kohtaan.
Baltian talouden harhojen suuruus näkyi parhaiten Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimittaja Antti Blåfieldin yliökirjoituksessa nashi-mielenosoituksen jälkeen maaliskuussa. Hän epäili safkalaisten olevan vain kateellisia Viron elinvoimalle, elinkelpoisuudelle ja luovuudelle, joka oli vapautunut Viron itsenäistyttyä Neuvostoliitosta. Ei mennyt pitkään, kun Latvian jälkeen alkoivat huonot uutiset kaikua myös Virosta ja Liettuasta. Blåfield oli täydellisesti hämääntynyt uskomaan ”kokaiini-todellisuutta”. Tuon termin lanseerasi Virossa käynyt italialainen kirjailija Umberto Eco, jonka mielestä kokaiinihuuruissa olevat pankkiirit olivat syyllisiä maailmanlaajuiseen talouslamaan. Minkäänlaisia aitoja perusteita Viron talousihmeelle ei ollut. Vain ”huumeista” saatua keinoenergiaa; pankkilainoja ja neuvostoaikaisen yhteisen omaisuuden yksityistämisestä saatuja tuloja.
Baltian maat pyrkivät epätoivoisesti euroon palauttaakseen investoijien luottamuksen itseensä. Se tuskin on mahdollista. Ihmisten tulot jatkavat vähenemistään Baltiassa ja hinnat jatkavat nousemistaan. Yhtälö on mahdoton. Viro lienee IMF:n hallinnassa jo ennen vuoden loppua heti Liettuan jälkeen.
Kuvaavaa Baltian maiden todellisuudentajulle on se, minkälaisten lakien valmistelujen kanssa ne puuhastelevat kriisin keskellä. Virossa halutaan kiristää kielilakia!
Viron ystävinä esiintyvät venäläisvihaajat eivät ole silloin paikalla, kun ryhdytään miettimään, kuka maksaa Viron valtion ylläpidon. Ehkä Helsingin yliopiston viron kielen laitos on asiasta kiinnostunut?
sunnuntai 2. elokuuta 2009
Baltian kansanmurhatehtailijat
http://leenahietanen.blogit.uusisuomi.fi/2009/08/01/baltian-kansanmurhatehtailijat/
(Apartheid-katsaus viikko 31/2009):
Mistä tietää, että on tekemisissä intelligentsian kanssa? Siitä, että amerikkalainen professori aloittaa esitelmänsä sanomalla, että me amerikkalaiset ja juutalaiset olemme myös itse syyllisiä siihen, mitä Baltiassa tällä hetkellä tapahtuu. Kuulijoiden joukossa Vilnassa istui niin Yhdysvaltain suurlähetystön edustajia kuin parisenkymmentä amerikanjuutalaista.
Palaan myöhemmin tuon lauseen jatkoon, missä amerikkalaiset ovat professori Dovid Katzin mielestä tehneet vääriä valintoja. Varsinaisesti hänen esitelmänsä koski Baltian maiden historian vääristelyä eli sitä, miten maat pyrkivät hämärtämään holokaustin ja korvaamaan sen omalla irvikuvallaan historiasta. Johan Bäckman käytti tästä ilmiöstä oivaltavaa nimeä – Satu ”Neuvosto-Auschwitzistä”.
Katzin ”case study” oli Vilnan niin sanottu kansanmurhan museo, jossa ei puhuta mitään siitä ainoasta kansanmurhasta, joka Liettuassa tapahtui eli 200 000 juutalaisen murhasta. Sen sijaan museo on löytänyt Liettuan neuvostoajalta 200 000 liettualaista ”kansanmurhan” uhria. Turha kaiketi mainitakaan, että nämä uhrit ovat pääosin elossa. Katz kärjisti sanomalla, että liettualaiset ovat kelpuuttaneet ”kansanmurhattujen” joukkoon neuvostoaikana vankilaan tuomitut ja työpaikastaan irtisanotutkin liettualaiset. Kaikella tällä hölynpölyllä on Liettuan valtion tuki. Katzin mielestä kaikissa Baltian maissa on samanlaista valtiollisella tuella ylläpidettyä kansanmurhateollisuutta, jonka tarkoituksena on vain historian vääristely.
Osallistuin muutamille luennoille professorin henkilökohtaisena vieraana, joten en täsmälleen tiedä, keitä Liettuan juutalaisuutta käsittelevän seminaarin osanottajat olivat. Kaksi naista ilmoitti ammatikseen ”writer”. Uskaltaudun kääntämään sen kirjailijaksi. Toinen heistä oli niin nuoren näköinen, että ajattelin hänen kirjoittavan vielä päiväkirjoja. Eräs osanottaja avasi keskustelun toisen amerikkalaisen naisen kanssa puhumalla ”In your father´s book...”. Siis ilmeisesti kirjailijan tytär.
Amerikkalaisten kanssa oli hauska keskustella. Eräs heistä tivasi kymmenen vuotta Vilnan yliopistossa opettaneelta Dovid Katzilta, että mitä on liettualaisuus, onko se kieltä vai etnisyyttä? Amerikkalaiset kun saavat olla mitä uskontokuntaa ja etnisyyttä tahansa eikä se tee heitä yhtään vähemmän amerikkalaisiksi. Professori vastasi tähän, että liettualaisuus on alun perin ollut ihan samanlaista kuin amerikkalaisuus. Nyt siitä on tullut sekä kieltä että etnisyyttä.
Itse nostin mekkalan siitä, että amerikkalaiset kehtaavat tulla Eurooppaan tekemään etnisyydestä numeroa, kun he eivät kerta tee sitä Amerikassa. Häirikkö nimeltä Richard Holbrooke kiertää ex-Jugoslaviaa naukumassa, että serbit ovat sortaneet bosnialaisia ja kroaatteja ja ketä siellä nyt lieneekin. Valistin amerikkalaisia, että neuvostoliittolaisuus ja jugoslavialaisuus olivat aivan samanlaisia kansallisia identiteettejä kuin heidän amerikkalaisuutensa. Venäläiset eivät sortaneet liettualaisia eivätkä serbit sortaneet muita Jugoslavian kansoja. Amerikkalainen nainen pahoitteli tietämättömyyttään ja sitä, että Yhdysvalloissa ollaan niin vähän kiinnostuneita Euroopan asioista. Amerikkalaiset kun eivät hänen mukaansa oikeasti ole kiinnostuneita mistään itsensä ulkopuolella olevasta asiasta.
Minuun teki vaikutuksen myös se, että eräällä opastetulla kierroksella eräs naisista kehotti minua tutustumaan New York Review of Booksissa olleeseen Yalen professori Timothy Snyderin kirjoitukseen holokaustista. Vaikutuksen teki se, että nainen sanoi napanneensa kotoaan jotakin luettavaa lentokoneeseen ja se oli sattunut olemaan tuo kyseinen lehti. Naistenlehti sekin.
Joudun tunnustamaan, että täydensin Dovid Katzin esitelmää siltä osin, kun hän esitteli virolaisen europarlamentaarikko Tunne Kelamin aloitetta rinnastaa Hitlerin ja Stalinin rikoksia. Selitin virolaisten aktiivisuuden johtuvan siitä, että he latvialaisten tapaan joutuvat peittämään kahta rikosta, holokausti- ja apartheid-rikostaan, kun liettualaisilla on vain holokaustirikos omalla tunnollaan.
Tunnustan senkin, että USA:n suurlähetystön työntekijöiden läsnä ollessa pidin Katzin esitelmän lopuksi pienen puheen aidossa YYA-hengessä. Kehotin amerikkalaisia pitämään päänsä kylmänä, kun he kuuntelevat balttien kauhutarinoita Neuvostoliitosta. Muistutin, miten baltit olivat itsekin neuvostoliittolaisia ja käyttivät kaikki mahdolliset edut hyväkseen aina kosmonauttien koulutusohjelmaa myöten. Kerroin, että baltteja lahjakkaampia valehtelijoita on vaikea maailmassa löytää. He kun eivät vaadi itseltään minkäänlaista älyllistä rehellisyyttä.
Amerikkalaiset katsoivat minua hiljaa ja nyökyttelivät. Tänä iltana (lauantaina) heillä on juhlat professori Katzin residenssissä, jonne minutkin kutsuttiin. En voinut jäädä Vilnaan, mutta hengessä nostan maljan kaikille viisaille amerikkalaisille.
Professori Dovid Katzin ajatuksiin voi tutustua seuraavissa linkeissä:
http://www.thejc.com:80/articles/prague’s-declaration-disgrace
http://www.irishtimes.com/newspaper/opinion/2009/0530/1224247744866.html?via=mr
(Apartheid-katsaus viikko 31/2009):
Mistä tietää, että on tekemisissä intelligentsian kanssa? Siitä, että amerikkalainen professori aloittaa esitelmänsä sanomalla, että me amerikkalaiset ja juutalaiset olemme myös itse syyllisiä siihen, mitä Baltiassa tällä hetkellä tapahtuu. Kuulijoiden joukossa Vilnassa istui niin Yhdysvaltain suurlähetystön edustajia kuin parisenkymmentä amerikanjuutalaista.
Palaan myöhemmin tuon lauseen jatkoon, missä amerikkalaiset ovat professori Dovid Katzin mielestä tehneet vääriä valintoja. Varsinaisesti hänen esitelmänsä koski Baltian maiden historian vääristelyä eli sitä, miten maat pyrkivät hämärtämään holokaustin ja korvaamaan sen omalla irvikuvallaan historiasta. Johan Bäckman käytti tästä ilmiöstä oivaltavaa nimeä – Satu ”Neuvosto-Auschwitzistä”.
Katzin ”case study” oli Vilnan niin sanottu kansanmurhan museo, jossa ei puhuta mitään siitä ainoasta kansanmurhasta, joka Liettuassa tapahtui eli 200 000 juutalaisen murhasta. Sen sijaan museo on löytänyt Liettuan neuvostoajalta 200 000 liettualaista ”kansanmurhan” uhria. Turha kaiketi mainitakaan, että nämä uhrit ovat pääosin elossa. Katz kärjisti sanomalla, että liettualaiset ovat kelpuuttaneet ”kansanmurhattujen” joukkoon neuvostoaikana vankilaan tuomitut ja työpaikastaan irtisanotutkin liettualaiset. Kaikella tällä hölynpölyllä on Liettuan valtion tuki. Katzin mielestä kaikissa Baltian maissa on samanlaista valtiollisella tuella ylläpidettyä kansanmurhateollisuutta, jonka tarkoituksena on vain historian vääristely.
Osallistuin muutamille luennoille professorin henkilökohtaisena vieraana, joten en täsmälleen tiedä, keitä Liettuan juutalaisuutta käsittelevän seminaarin osanottajat olivat. Kaksi naista ilmoitti ammatikseen ”writer”. Uskaltaudun kääntämään sen kirjailijaksi. Toinen heistä oli niin nuoren näköinen, että ajattelin hänen kirjoittavan vielä päiväkirjoja. Eräs osanottaja avasi keskustelun toisen amerikkalaisen naisen kanssa puhumalla ”In your father´s book...”. Siis ilmeisesti kirjailijan tytär.
Amerikkalaisten kanssa oli hauska keskustella. Eräs heistä tivasi kymmenen vuotta Vilnan yliopistossa opettaneelta Dovid Katzilta, että mitä on liettualaisuus, onko se kieltä vai etnisyyttä? Amerikkalaiset kun saavat olla mitä uskontokuntaa ja etnisyyttä tahansa eikä se tee heitä yhtään vähemmän amerikkalaisiksi. Professori vastasi tähän, että liettualaisuus on alun perin ollut ihan samanlaista kuin amerikkalaisuus. Nyt siitä on tullut sekä kieltä että etnisyyttä.
Itse nostin mekkalan siitä, että amerikkalaiset kehtaavat tulla Eurooppaan tekemään etnisyydestä numeroa, kun he eivät kerta tee sitä Amerikassa. Häirikkö nimeltä Richard Holbrooke kiertää ex-Jugoslaviaa naukumassa, että serbit ovat sortaneet bosnialaisia ja kroaatteja ja ketä siellä nyt lieneekin. Valistin amerikkalaisia, että neuvostoliittolaisuus ja jugoslavialaisuus olivat aivan samanlaisia kansallisia identiteettejä kuin heidän amerikkalaisuutensa. Venäläiset eivät sortaneet liettualaisia eivätkä serbit sortaneet muita Jugoslavian kansoja. Amerikkalainen nainen pahoitteli tietämättömyyttään ja sitä, että Yhdysvalloissa ollaan niin vähän kiinnostuneita Euroopan asioista. Amerikkalaiset kun eivät hänen mukaansa oikeasti ole kiinnostuneita mistään itsensä ulkopuolella olevasta asiasta.
Minuun teki vaikutuksen myös se, että eräällä opastetulla kierroksella eräs naisista kehotti minua tutustumaan New York Review of Booksissa olleeseen Yalen professori Timothy Snyderin kirjoitukseen holokaustista. Vaikutuksen teki se, että nainen sanoi napanneensa kotoaan jotakin luettavaa lentokoneeseen ja se oli sattunut olemaan tuo kyseinen lehti. Naistenlehti sekin.
Joudun tunnustamaan, että täydensin Dovid Katzin esitelmää siltä osin, kun hän esitteli virolaisen europarlamentaarikko Tunne Kelamin aloitetta rinnastaa Hitlerin ja Stalinin rikoksia. Selitin virolaisten aktiivisuuden johtuvan siitä, että he latvialaisten tapaan joutuvat peittämään kahta rikosta, holokausti- ja apartheid-rikostaan, kun liettualaisilla on vain holokaustirikos omalla tunnollaan.
Tunnustan senkin, että USA:n suurlähetystön työntekijöiden läsnä ollessa pidin Katzin esitelmän lopuksi pienen puheen aidossa YYA-hengessä. Kehotin amerikkalaisia pitämään päänsä kylmänä, kun he kuuntelevat balttien kauhutarinoita Neuvostoliitosta. Muistutin, miten baltit olivat itsekin neuvostoliittolaisia ja käyttivät kaikki mahdolliset edut hyväkseen aina kosmonauttien koulutusohjelmaa myöten. Kerroin, että baltteja lahjakkaampia valehtelijoita on vaikea maailmassa löytää. He kun eivät vaadi itseltään minkäänlaista älyllistä rehellisyyttä.
Amerikkalaiset katsoivat minua hiljaa ja nyökyttelivät. Tänä iltana (lauantaina) heillä on juhlat professori Katzin residenssissä, jonne minutkin kutsuttiin. En voinut jäädä Vilnaan, mutta hengessä nostan maljan kaikille viisaille amerikkalaisille.
Professori Dovid Katzin ajatuksiin voi tutustua seuraavissa linkeissä:
http://www.thejc.com:80/articles/prague’s-declaration-disgrace
http://www.irishtimes.com/newspaper/opinion/2009/0530/1224247744866.html?via=mr
lauantai 1. elokuuta 2009
Bruno nähty Liettuassa
http://leenahietanen.blogit.uusisuomi.fi/2009/07/30/bruno-nahty-liettuassa/
Homofobiaa kärsivässä Liettuassa on katutasolla kaikki kunnossa. Bruno-elokuva tuli ensi-iltaan ja vetää Vilnassa täysiä saleja kuten muuallakin sivistyneessä maailmassa. Pakko tunnustaa, että Neuvostoliiton romahtaminen on vapauttanut maailmaa. Kun Woody Allen teki siveellisesti vielä elokuvan ”Kaikki mitä olet aina halunnut tietää seksistä” niin Sacha Baron Cohen kertoo meille kaiken, mitä olemme halunneet tietää homoseksistä. Olen lumoutunut Sacha Baron Cohenin nerokkuudesta. Liettuassa elokuvia ei dubata. Elokuvassa puhutaan englantia ja jonkinlaista saksaa, mutta se on siansaksaa, joten en usko kielen tasolla juurikaan mitään menettäväni. Peruspilkan kohteena on tietenkin julkkisteollisuus eli celebrity industry, se ainoa paperimedian laji, joka saa lisää tilauksia.
Englanninkielisessä maailmassa on helppoa, kun voi tehdä pilkkaa Angelicasta, Brad Butlerista ja Madonnasta. Elokuvaan saa mukaan omat kaverinsa Stingin, Bonon ja Elton Johnin. Kaikki meidän omia tuttuja nykyisessä globaalissa maailmassa. Pidin erikoisesti siitä, että Bruno haki adoptiolapsen maasta nimeltä Afrikka ja kertoi tosi-tv:ssä Los Angelesissa hakeneensa itselleen aidon afroamerikkalaisen lapsen. Ymmärsin myös, miten nerokas oli teatteri Jurkassa Katja Krohnin ohjaama ja käsikirjoittama Ahmatti (2007). Hän teki yhtä rivon ja röyhkeän näytelmän Suomessa samasta maailmasta kuin Cohen, mutta kaksi vuotta aikaisemmin ja ilman englanninkielisen maailman julkkisnimilistaa. Ahmija olisi syytä saada Broadwaylle. Cohen on varastanut monta kohtaa Katja Krohnin näytelmästä.
Muuten Liettuan parlamentti näytti uudelle presidentille, rautarouvaksi luonnehditulle Dalia Grybauskaitelle heti paikan pyyhkäisemällä hänellä pöytää. Paljastui, ettei Liettuan rautarouvalla ole edes mielipidevaltaa. Edellinen presidentti Valdas Adamkus oli jo käyttänyt veto-oikeuttaan kuuluisaan homolakiin. Liettuassa parlamentti voi ottaa lain uudelleen käsittelyyn ja mikäli se toistamiseen hyväksyy lain, presidentillä ei ole enää veto-oikeutta. Rautarouva joutui levittelemään käsiään. Liettuan parlamentti vielä erikseen taputti itselleen hyväksyessään lain toistamiseen. Turha sanoakaan, että ratkaisevaa oli sosiaalidemokraattien äänet. Liettuan sosiaalidemokraatteja vaivaa sama tauti kuin suomalaisia virkaveljiään. He ovat siirtyneet äärioikealle.
Erikoista on EU-maiden käytös. Niiden suurlähettiläät ovat käyneet presidentille valittamassa, miten laki on epäsoinnussa vähemmistöjen turvan kanssa. Sen sijaan EU-maat eivät ole mitenkään reagoineet Holokaustista selvinneiden juutalaisnaisten joutumisesta epäilyksen alaisiksi toiminnastaan neuvostopartisaanien joukossa.
Hiukan samaa todistin pari vuotta sitten Latvian homoparaatin yhteydessä. Paikalla olleet europarlamentaarikot olivat valmiita harkitsemaan boikottitoimia Latviaa vastaan, kun tuhat homoseksuaalia ei saanut marssia kadulla. Kysyessäni, eikö heitä huolestuta, että puoli miljoonaa venäläistä ei saa Latviassa äänestää, europarlamentaarikot vaikenivat. Sain viisaan neuvon tuttavaltani, ettei ole tärkeää, minkä vähemmistön oloja parannetaan, kunhan parannetaan. Joskus ne paranevat kaikilla.
Timo Aron hyökkäykseen en jaksa vaivautua kommentoimaan muutoin kuin että olen seurannut Vilnassa Amerikan juutalaisten seminaaria Liettuan juutalaisuudesta. Siellä puhutaan pelkkää Safka-kamaa. Brooklynin juutalaiset alkavat olla huolissaan, mihin Baltian maiden historian vääristely johtaa. Timo Aro ja suomalainen valtamedia voi sensuroida Safkan, mutta Yhdysvaltoihin saakka heidän valtansa ei ylety. Asiat ovat Suomessa vasta sitten totta, kun amerikkalainen professori sen sanoo. En todellakaan häpeä sitä, missä seurassa olemme. Olen myös kiitollinen niille muutamille lukijoille, jotka ovat jaksaneet olla kiinnostuneita siitä tärkeästä toisesta mielipiteestä. Se täytyy aina uskaltaa esittää.
P.S. Aika hyvin tämä ”toinen mielipide” on menestynyt luetuimpien blogien joukossa. Millähän agendalla Timo Aro kuvittelee siellä pysyvänsä, puhumalla Safkasta tietenkin.
Homofobiaa kärsivässä Liettuassa on katutasolla kaikki kunnossa. Bruno-elokuva tuli ensi-iltaan ja vetää Vilnassa täysiä saleja kuten muuallakin sivistyneessä maailmassa. Pakko tunnustaa, että Neuvostoliiton romahtaminen on vapauttanut maailmaa. Kun Woody Allen teki siveellisesti vielä elokuvan ”Kaikki mitä olet aina halunnut tietää seksistä” niin Sacha Baron Cohen kertoo meille kaiken, mitä olemme halunneet tietää homoseksistä. Olen lumoutunut Sacha Baron Cohenin nerokkuudesta. Liettuassa elokuvia ei dubata. Elokuvassa puhutaan englantia ja jonkinlaista saksaa, mutta se on siansaksaa, joten en usko kielen tasolla juurikaan mitään menettäväni. Peruspilkan kohteena on tietenkin julkkisteollisuus eli celebrity industry, se ainoa paperimedian laji, joka saa lisää tilauksia.
Englanninkielisessä maailmassa on helppoa, kun voi tehdä pilkkaa Angelicasta, Brad Butlerista ja Madonnasta. Elokuvaan saa mukaan omat kaverinsa Stingin, Bonon ja Elton Johnin. Kaikki meidän omia tuttuja nykyisessä globaalissa maailmassa. Pidin erikoisesti siitä, että Bruno haki adoptiolapsen maasta nimeltä Afrikka ja kertoi tosi-tv:ssä Los Angelesissa hakeneensa itselleen aidon afroamerikkalaisen lapsen. Ymmärsin myös, miten nerokas oli teatteri Jurkassa Katja Krohnin ohjaama ja käsikirjoittama Ahmatti (2007). Hän teki yhtä rivon ja röyhkeän näytelmän Suomessa samasta maailmasta kuin Cohen, mutta kaksi vuotta aikaisemmin ja ilman englanninkielisen maailman julkkisnimilistaa. Ahmija olisi syytä saada Broadwaylle. Cohen on varastanut monta kohtaa Katja Krohnin näytelmästä.
Muuten Liettuan parlamentti näytti uudelle presidentille, rautarouvaksi luonnehditulle Dalia Grybauskaitelle heti paikan pyyhkäisemällä hänellä pöytää. Paljastui, ettei Liettuan rautarouvalla ole edes mielipidevaltaa. Edellinen presidentti Valdas Adamkus oli jo käyttänyt veto-oikeuttaan kuuluisaan homolakiin. Liettuassa parlamentti voi ottaa lain uudelleen käsittelyyn ja mikäli se toistamiseen hyväksyy lain, presidentillä ei ole enää veto-oikeutta. Rautarouva joutui levittelemään käsiään. Liettuan parlamentti vielä erikseen taputti itselleen hyväksyessään lain toistamiseen. Turha sanoakaan, että ratkaisevaa oli sosiaalidemokraattien äänet. Liettuan sosiaalidemokraatteja vaivaa sama tauti kuin suomalaisia virkaveljiään. He ovat siirtyneet äärioikealle.
Erikoista on EU-maiden käytös. Niiden suurlähettiläät ovat käyneet presidentille valittamassa, miten laki on epäsoinnussa vähemmistöjen turvan kanssa. Sen sijaan EU-maat eivät ole mitenkään reagoineet Holokaustista selvinneiden juutalaisnaisten joutumisesta epäilyksen alaisiksi toiminnastaan neuvostopartisaanien joukossa.
Hiukan samaa todistin pari vuotta sitten Latvian homoparaatin yhteydessä. Paikalla olleet europarlamentaarikot olivat valmiita harkitsemaan boikottitoimia Latviaa vastaan, kun tuhat homoseksuaalia ei saanut marssia kadulla. Kysyessäni, eikö heitä huolestuta, että puoli miljoonaa venäläistä ei saa Latviassa äänestää, europarlamentaarikot vaikenivat. Sain viisaan neuvon tuttavaltani, ettei ole tärkeää, minkä vähemmistön oloja parannetaan, kunhan parannetaan. Joskus ne paranevat kaikilla.
Timo Aron hyökkäykseen en jaksa vaivautua kommentoimaan muutoin kuin että olen seurannut Vilnassa Amerikan juutalaisten seminaaria Liettuan juutalaisuudesta. Siellä puhutaan pelkkää Safka-kamaa. Brooklynin juutalaiset alkavat olla huolissaan, mihin Baltian maiden historian vääristely johtaa. Timo Aro ja suomalainen valtamedia voi sensuroida Safkan, mutta Yhdysvaltoihin saakka heidän valtansa ei ylety. Asiat ovat Suomessa vasta sitten totta, kun amerikkalainen professori sen sanoo. En todellakaan häpeä sitä, missä seurassa olemme. Olen myös kiitollinen niille muutamille lukijoille, jotka ovat jaksaneet olla kiinnostuneita siitä tärkeästä toisesta mielipiteestä. Se täytyy aina uskaltaa esittää.
P.S. Aika hyvin tämä ”toinen mielipide” on menestynyt luetuimpien blogien joukossa. Millähän agendalla Timo Aro kuvittelee siellä pysyvänsä, puhumalla Safkasta tietenkin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
