(Apartheid-katsaus viikko 18/2009):
Viime sunnuntaina, kun Johan Bäckman käännytettiin Tallinnan satamasta 26.04., Viron television iltalähetyksessä ensimmäistä kertaa yhdistettiin Suomen antifasistinen komitea ja Venäjällä valmisteilla oleva niin sanottu natsilaki. Sattumalta kylläkin, sillä ohjelma oli nauhoitettu jo aiemmin samalla viikolla.
Venäjän duuma valmistelee lakia, jonka seurauksena Venäjälle tulisi eräänlainen yhteiskunnallinen tuomioistuin, tribunaali, joka voisi tuomita natseja entisen Neuvostoliiton alueella itsenäistyneissä maissa. Erityisesti tähtäimessä ovat Baltian maat ja Ukraina. Natseina voitaisiin käsitellä kaikkia, jotka rehabilitoivat fasismia tai ovat tehneet yhteistyötä Natsi-Saksan miehityksen aikana. Virolainen historioitsija Toomas Hiio katsoi lain tarkoittavan sitä, että esimerkiksi Virossa voitaisiin pitää syyllisenä kokonaista sukupolvea, kaikkia vuosina 1927-28 syntyneitä ja heitä vanhempia. Laki kriminalisoi myös Baltian neuvostoajan kutsumisen miehitykseksi.
Viron television ajankohtaisohjelmassa ”Aeg Luubis” mediakonsultti Raul Rebane katsoi, että natsilaki on Venäjän antifasistinen valttikortti, jolla hyökätään Baltian maita vastaan.
”Venäjä pyrkii rikkomaan Suomen ja Viron suhteet. Suomi on perinteisesti ollut Viron tärkein ystävä niin poliittisesti kuin henkilökohtaisella tasolla. Ei ole sattumaa, että juuri viimeisen puolentoista vuoden aikana mukaan on tullut tekijöitä kuten hietaset, lotilat ja bäckmanit”, Rebane sanoi ohjelmassa.
Safkan maaliskuinen manifesti julisti Venäjän natsilain tapaan, että Baltian miehityksestä puhuminen on rikollista kiihotusta kansanryhmää vastaan. Asian sanoi ääneen viime syksynä Tallinnassa Johan Bäckman Pronssisoturi-kirjansa julkistamistilaisuudessa. Bäckman heitti Venäjän televisiolle antamassaan haastattelussa, että rikoksesta voisi saada viisi vuotta vankeutta. Venäjän lakiesityksessä ehdotetaan nyt viiden vuoden rangaistusta lain rikkomisesta.
Kun tiedetään, että Johan Bäckman tuntee yhden natsilain laatijan, historioitsija Aleksander Djukovin, ei voi välttyä ajatukselta, että Safka olisi vaikuttanut lain syntyyn. Todellisuudessa meillä ei ole mitään tekemistä lainvalmistelun kanssa. Laki on ollut valmisteilla jo vuosia. Sen päätyminen otsikoihin liittyi osaltaan Euroopan parlamentin parin viikon takaiseen päätökseen tuomita totalitaariset järjestelmät ja niiden rikokset. Baltit katsovat tämän tarkoittavan nimenomaisesti kommunismin rikoksia. Natsilaki olisi siten Venäjän vastaisku.
Laki on voitto Safkalle. Se kriminalisoi Baltian venäläisten pitämisen miehittäjinä ja heidän kansalaisuuden riistonsa. Safkalle on tärkeää, että virolaisille tulee selväksi, etteivät kaikki suomalaiset ole kiinnostuneita ”ryssän” sortamisesta Virossa. Olemme tämän tavoitteen nyt saavuttaneet. Viron TV3 teki kyselyn, jonka mukaan 68 prosenttia virolaista katsoo, etteivät he enää voi luottaa Suomen tukeen Venäjää vastaan. Viestimme on mennyt perille.
torstai 30. huhtikuuta 2009
perjantai 24. huhtikuuta 2009
Suomen rikokset USA:n tiliin
(Apartheid-katsaus viikko 17/2009)
Motto:
Venäjällä uskotaan, että Baltiassa olevat 650 000 EU-kansalaisuutta vailla olevaa venäläistä ovat Yhdysvaltain salajuoni EU:n ja Venäjän suhteiden heikentämiseksi. Tosiasiassa Baltian venäläiset jäivät vaille eurooppalaisia oikeuksia Suomen rikosten tähden. Kysymys on Karjalasta.
Tampereella maanantaina 20.04. pidetyssä seminaarissa ”Historian väärentäminen Venäjä-vastaisen informaatiosodan aseena” esitelmäni aiheena oli ”Pro Karelian Lebensraum ja etnisten puhdistusten valmistelu”. Seminaarin järjesti Pirkanmaan kansandemokraatit. Esitelmä sivuaa Baltian venäläisiä, joten käsittelen aihetta tämän viikon apartheid-katsauksessa.
"Törmäsin Pro Kareliaan ensimmäisen kerran kirjoittaessani Viron kirjeenvaihtajana juttuja venäläisten asemasta niin Kauppalehteen kuin Turun Sanomiin. Pro Karelian jäsenet hyökkäsivät artikkeleita vastaan väittäen, että toimittaja unohtaa järjestelmällisesti yhden oleellisen seikan: nimittäin sen, että venäläiset ovat ”miehittäjiä”. Heillä ei kuulukaan olla mitään oikeuksia. Jatkuva hyökkäily vaikutti siihen, että päätoimitukset alkoivat suhtautua varauksella koko teeman käsittelyyn. Pro Karelia ei ollut yksin. Aiheen käsittelyä haittasi myös Pro Estonia-lehden ympärillä olevat estofiilit. Ristin mielessäni nämä kaksi ryhmää, Pro Karelian ja Pro Estonian Suomen Pro Fasismukseksi. Pro Karelian nimen alla esiintyvät henkilöt eivät koskaan salanneet sitä, että heidän mielestään myös Karjala oli edelleen ”miehitetty”.
Tutustuin Pro Karelian kotisivuilla, miten venäläisten olot mahdollisesti palautetussa Karjalassa järjestetään. Kaikille on ilmeisesti sanomattakin selvää, etteivät Karjalan palautusta havittelevat tahot halua paikallisia venäläisiä Karjalan mukana. Miten he siis etnisen puhdistuksen tekevät? Palautetussa Karjalassa noudatettaisiin niin sanottua Baltian mallia, Euroopan Turvallisuus- ja Yhteistyöjärjestön Virossa ja Latviassa hyväksymää toimintatapaa. Venäläiset eivät saisi Suomen kansalaisuutta. Heidän poismuuttoaan Karjalasta Venäjälle tuettaisiin. Heidän suomalaistamistaan edistettäisiin kieliopinnoilla. Kaiken kansalaisuuspolitiikan päämääränä olisi venäläisen väestön katoaminen Karjalasta. Viro ja Latvia toteuttavat jo Pro Karelian visiota. Näissä maissa kansalaisuuspolitiikan päämääränä on kansallisen enemmistön aseman vahvistaminen vähemmistön kustannuksella. Tämä johtaa aina väistämättä fasistiseen politiikkaan.
Pro Karelia on osa suomalais-virolaista aateklusteria, joka edistää Suur-Suomi-aatetta. Tätä suomalaista Lebensraumia vievät eteenpäin Suomessa asuvat viehättävät virottaret: Iivi Anna Masso, Imbi Paju ja Sofi Oksanen yhdessä Pro Karelian kanssa. Heitä tukee valtamedia niin Suomessa kuin Virossa. Lebensraum on tuttu käsite Hitlerin Natsi-Saksasta. Tällä perusteltiin saksalaisten elintilan tarvetta idässä. Suomalaisen Lebensraumin avulla haetaan suomalaisuudella lisää tilaa niin Karjalasta kuin Virosta. Suomalaiset yhdessä virolaisten kanssa katsovat edustavansa läntisiä heimoja, jotka tunkevat itäisiä heimoja itään.
Suomalais-virolaisen russofobian taustalla voi nähdä kaksi asiaa. Suomalaisia ja virolaisia yhdistää pelko, että ruotsalaiset pitävät meitä vähän liian mongoleina. Meillä on heikko identiteetti lännen suhteen. Toisena syynä saattaa olla varsinkin Virossa vallitseva käsitys siitä, ettei maa kykene todellisuudessa olemaan itsenäinen Venäjän ja Saksan välissä.
Suur-Suomi-haaveet eivät ole ainutlaatuisia. Suomessa ne olivat vallalla jo 1930-luvulla. Tuolloin suomalaisten ristiretket Viroon päätyivät huonosti. Viron presidentti Konstantin Päts lähetti suomalaiset AKS:läiset agitaattorit poliisisaatossa maasta ulos fasismin nousun estämiseksi.
Suomalaisessa mediassa Lebensraumia edustaa Yhtyneet Kuvalehdet Oy, jonka omistajasuku Reenpäät ovat johtoasemassa myös Pro Kareliassa. SanomaWSOY:ssä taas pahan akseli koostuu Aatos Erkosta, Max Jakobsonista ja Henry Kissingeristä, kaikki tunnettuja Neuvostoliitto-Venäjä-vihaajia.
Pro Karelian toiveet palautetusta Karjalasta hallitsevat suomalaista todellisuutta, vaikka palautus on pelkkä illuusio. Se estää käsittelemästä Baltian venäläisten oikeuksia ja Suomen rikoksia Baltiassa. Suomen presidentit ovat vaikuttaneet Virossa vähemmistön aseman heikkenemiseen heti Martti Ahtisaaresta alkaen. Hänen aikanaan vietiin läpi Viron ortodoksikirkon tuhoamisyritys. Nykyisin vähemmistön kirkon hävittäminen katsotaan kansanmurhaksi. Meidän Rauhan nobelistimme on varsin erikoisessa valossa Baltian ansioillaan. Pääministeri Paavo Lipponen puolestaan lahjoitti maailmalle miljoona ongelmaa viemällä Baltian maat EU:n jäseneksi vuonna 2003. Lipposen aikana miljoonalla venäläisellä ei ollut minkään maan kansalaisuutta Virossa ja Latviassa. Presidentti Tarja Halosen aikana apartheid on Virossa ja Latviassa vain sementoitunut. Halonen on suhtautunut ongelmiin kuin paavi Hitleriin.
Suomalaiset ovat luoneet Baltian apartheidin perustan jo Euroopan Neuvostossa viemällä vuonna 1993 läpi Viron jäsenyyden ilman venäläisten kansalaisoikeuksia. Tästä jaksaa leuhkia kokoomuksen entinen kansanedustaja Jouni J. Särkijärvi. Toinen kokoomuslainen Kirsi Piha puolestaan europarlamentaarikkona valehteli Viron puolesta integraation etenevän mallikelpoisesti. Piha käänsi päälaelleen Jörn Donnerin kriittiset raportit Virosta.
Selvää on, että kun Viron apartheidia puretaan, Suomesta Haagin ihmisoikeustuomioistuimiin lähtevä juna on lastattu demareilla, heidän kärkikolmikollaan."
Motto:
Venäjällä uskotaan, että Baltiassa olevat 650 000 EU-kansalaisuutta vailla olevaa venäläistä ovat Yhdysvaltain salajuoni EU:n ja Venäjän suhteiden heikentämiseksi. Tosiasiassa Baltian venäläiset jäivät vaille eurooppalaisia oikeuksia Suomen rikosten tähden. Kysymys on Karjalasta.
Tampereella maanantaina 20.04. pidetyssä seminaarissa ”Historian väärentäminen Venäjä-vastaisen informaatiosodan aseena” esitelmäni aiheena oli ”Pro Karelian Lebensraum ja etnisten puhdistusten valmistelu”. Seminaarin järjesti Pirkanmaan kansandemokraatit. Esitelmä sivuaa Baltian venäläisiä, joten käsittelen aihetta tämän viikon apartheid-katsauksessa.
"Törmäsin Pro Kareliaan ensimmäisen kerran kirjoittaessani Viron kirjeenvaihtajana juttuja venäläisten asemasta niin Kauppalehteen kuin Turun Sanomiin. Pro Karelian jäsenet hyökkäsivät artikkeleita vastaan väittäen, että toimittaja unohtaa järjestelmällisesti yhden oleellisen seikan: nimittäin sen, että venäläiset ovat ”miehittäjiä”. Heillä ei kuulukaan olla mitään oikeuksia. Jatkuva hyökkäily vaikutti siihen, että päätoimitukset alkoivat suhtautua varauksella koko teeman käsittelyyn. Pro Karelia ei ollut yksin. Aiheen käsittelyä haittasi myös Pro Estonia-lehden ympärillä olevat estofiilit. Ristin mielessäni nämä kaksi ryhmää, Pro Karelian ja Pro Estonian Suomen Pro Fasismukseksi. Pro Karelian nimen alla esiintyvät henkilöt eivät koskaan salanneet sitä, että heidän mielestään myös Karjala oli edelleen ”miehitetty”.
Tutustuin Pro Karelian kotisivuilla, miten venäläisten olot mahdollisesti palautetussa Karjalassa järjestetään. Kaikille on ilmeisesti sanomattakin selvää, etteivät Karjalan palautusta havittelevat tahot halua paikallisia venäläisiä Karjalan mukana. Miten he siis etnisen puhdistuksen tekevät? Palautetussa Karjalassa noudatettaisiin niin sanottua Baltian mallia, Euroopan Turvallisuus- ja Yhteistyöjärjestön Virossa ja Latviassa hyväksymää toimintatapaa. Venäläiset eivät saisi Suomen kansalaisuutta. Heidän poismuuttoaan Karjalasta Venäjälle tuettaisiin. Heidän suomalaistamistaan edistettäisiin kieliopinnoilla. Kaiken kansalaisuuspolitiikan päämääränä olisi venäläisen väestön katoaminen Karjalasta. Viro ja Latvia toteuttavat jo Pro Karelian visiota. Näissä maissa kansalaisuuspolitiikan päämääränä on kansallisen enemmistön aseman vahvistaminen vähemmistön kustannuksella. Tämä johtaa aina väistämättä fasistiseen politiikkaan.
Pro Karelia on osa suomalais-virolaista aateklusteria, joka edistää Suur-Suomi-aatetta. Tätä suomalaista Lebensraumia vievät eteenpäin Suomessa asuvat viehättävät virottaret: Iivi Anna Masso, Imbi Paju ja Sofi Oksanen yhdessä Pro Karelian kanssa. Heitä tukee valtamedia niin Suomessa kuin Virossa. Lebensraum on tuttu käsite Hitlerin Natsi-Saksasta. Tällä perusteltiin saksalaisten elintilan tarvetta idässä. Suomalaisen Lebensraumin avulla haetaan suomalaisuudella lisää tilaa niin Karjalasta kuin Virosta. Suomalaiset yhdessä virolaisten kanssa katsovat edustavansa läntisiä heimoja, jotka tunkevat itäisiä heimoja itään.
Suomalais-virolaisen russofobian taustalla voi nähdä kaksi asiaa. Suomalaisia ja virolaisia yhdistää pelko, että ruotsalaiset pitävät meitä vähän liian mongoleina. Meillä on heikko identiteetti lännen suhteen. Toisena syynä saattaa olla varsinkin Virossa vallitseva käsitys siitä, ettei maa kykene todellisuudessa olemaan itsenäinen Venäjän ja Saksan välissä.
Suur-Suomi-haaveet eivät ole ainutlaatuisia. Suomessa ne olivat vallalla jo 1930-luvulla. Tuolloin suomalaisten ristiretket Viroon päätyivät huonosti. Viron presidentti Konstantin Päts lähetti suomalaiset AKS:läiset agitaattorit poliisisaatossa maasta ulos fasismin nousun estämiseksi.
Suomalaisessa mediassa Lebensraumia edustaa Yhtyneet Kuvalehdet Oy, jonka omistajasuku Reenpäät ovat johtoasemassa myös Pro Kareliassa. SanomaWSOY:ssä taas pahan akseli koostuu Aatos Erkosta, Max Jakobsonista ja Henry Kissingeristä, kaikki tunnettuja Neuvostoliitto-Venäjä-vihaajia.
Pro Karelian toiveet palautetusta Karjalasta hallitsevat suomalaista todellisuutta, vaikka palautus on pelkkä illuusio. Se estää käsittelemästä Baltian venäläisten oikeuksia ja Suomen rikoksia Baltiassa. Suomen presidentit ovat vaikuttaneet Virossa vähemmistön aseman heikkenemiseen heti Martti Ahtisaaresta alkaen. Hänen aikanaan vietiin läpi Viron ortodoksikirkon tuhoamisyritys. Nykyisin vähemmistön kirkon hävittäminen katsotaan kansanmurhaksi. Meidän Rauhan nobelistimme on varsin erikoisessa valossa Baltian ansioillaan. Pääministeri Paavo Lipponen puolestaan lahjoitti maailmalle miljoona ongelmaa viemällä Baltian maat EU:n jäseneksi vuonna 2003. Lipposen aikana miljoonalla venäläisellä ei ollut minkään maan kansalaisuutta Virossa ja Latviassa. Presidentti Tarja Halosen aikana apartheid on Virossa ja Latviassa vain sementoitunut. Halonen on suhtautunut ongelmiin kuin paavi Hitleriin.
Suomalaiset ovat luoneet Baltian apartheidin perustan jo Euroopan Neuvostossa viemällä vuonna 1993 läpi Viron jäsenyyden ilman venäläisten kansalaisoikeuksia. Tästä jaksaa leuhkia kokoomuksen entinen kansanedustaja Jouni J. Särkijärvi. Toinen kokoomuslainen Kirsi Piha puolestaan europarlamentaarikkona valehteli Viron puolesta integraation etenevän mallikelpoisesti. Piha käänsi päälaelleen Jörn Donnerin kriittiset raportit Virosta.
Selvää on, että kun Viron apartheidia puretaan, Suomesta Haagin ihmisoikeustuomioistuimiin lähtevä juna on lastattu demareilla, heidän kärkikolmikollaan."
perjantai 17. huhtikuuta 2009
Isä Mitro ei pelkää venäläisiä
(Apartheid-katsaus viikko 16/2009)
Demarien euro-ehdokkaaksi valittu Isä Mitro ei ole russofobi. Sen hän todisti rohkealla toiminnallaan Viron kirkkoriidan yhteydessä 13 vuotta sitten. Kiistely Viron ortodoksikirkon asemasta vuosina 1996-2003 päätyi kirkon hajoamiseen kahteen jurisdiktioon, Konstantinopoliin ja Moskovaan. Kirkon hajoamista edesauttoi Suomen ortodoksikirkko. Vain isä Mitro uskalsi avoimesti vastustaa Suomen ortodoksikirkon johdon sekaantumista asiaan. Hänen mielestään Viron venäläiset olisivat saaneet itse vapaasti valita kirkkonsa. Arkkipiispa Johannes oli toista mieltä ja rankaisi isä Mitroa laittamalla hänet palvelukieltoon.
Viron ortodoksien vaino oli yksi pahimpia uskonnollisia vainoja Euroopassa 1990-luvulla. Viron ortodoksikirkon johtaja arkkipiispa Kornelius vetosi vuonna 1996 presidentti Martti Ahtisaareen kaksikin kertaa, että tämä estäisi Suomen arkkipiispa Johanneksen sekaantumisen Viron ortodoksikirkon sisäisiin asioihin. Tuloksetta. Suomessa ortodoksit alkoivat irrottautua kirkon johdon Viro-seikkailusta. Se alkoi jäädä vain arkkipiispa Johanneksen, isä Ambrosiuksen ja pastori Heikki Huttusen henkilökohtaiseksi ristiretkeksi. Iltasanomissa pastori Mitro Repo arvosteli arkkipiispaa.
”Arkkipiispan omat tiedot Viron kirkon asioista olivat puutteelliset. Hän kiisti koskaan saaneensa Konstantinopolin patriarkalta tunnustelijan tehtävää ja vahvisti, että taustatyön olivat tehneet hänen avustajansa. Todennäköisempää on se, että patriarkaatti on tehnyt päätöksensä sille toimitetun yksipuolisen informaation varassa ja että suomalaiset ovat itse tarjoutuneet ”takuumiehiksi” Suomen ortodoksikirkon nimissä”, Repo kirjoitti.
Konstantinopolin patriarkka oli Suomen ortodoksikirkon suosituksesta tehnyt radikaalin päätöksen siirtää Moskovan alaisuudessa toiminut Viron ortodoksikirkko Konstantinopolin alaisuuteen. Venäläiset ryhtyivät marssimaan kaduilla Virossa. Moskovan patriarkka Aleksius II katkaisi välittömästi välinsä Konstantinopoliin ja rukousyhteyden Suomeen. Johanneksen arvostelija isä Mitro joutui palvelukieltoon.
Pääjuonittelija Lennart Meri
Uuden, Konstantinopolin alaisuuteen kuuluvan Viron ortodoksikirkon johtoon nimitettiin Suomen arkkipiispa Johannes. Päätös raivostutti Moskovalle kuuluneen ortodoksikirkon jäsenet. Sen tiedottaja Leonti Morozkin arvioi Suomen ortodoksien toimintaa Viron kirkkokriisissä vain yhdellä sanalla:
"Huligaanit."
Arkkipiispa Johannekselle hän ei povannut suosiota seurakuntalaisten parissa.
”Arkkipiispamme Kornelius on Viron kansalainen ja puhuu viroa. Kuka on arkkipiispa Johannes? Hän ei ole Viron kansalainen eikä puhu viroa eikä venäjää”, Morozkin ihmetteli.
Morozkin katsoi, ettei Konstantinopolin päätös millään tavalla ratkaissut ortodoksien asemaa Virossa.
”Konstantinopoli voi sanoa edustavansa ortodokseja, mutta me emme tule koskaan antamaan sille sitä asemaa”, hän vakuutti.
Kysymykseen, hajoaako Bysantti kiistan seurauksena, Morozkin vastasi:
”Tilanne vastaa presidentti Lennart Meren mielilausetta: kolmas maailmansota on alkanut”.
Morozkinin mukaan Viron ortodoksisen kirkon selän takana oli juoniteltu ja juonittelun pääarkkitehtina oli presidentti Lennart Meri.
”Viron valtio ei tunnusta kirkkomme toiminnan laillisuutta. Lennart Meri ilmoitti jo kaksi vuotta sitten, että Viron ortodoksit eivät voi kuulua Moskovan alaisuuteen”.
Kylmän sodan veteraani Johannes
Tiedottaja Leonti Morozkin jatkoi hyökkäyksiään arkkipiispa Johannesta vastaan avoimesti. Hän vakuutti, ettei Korneliuksen johtama kirkko tule luottamaan Johannekseen eikä Konstantinopolin pappeihin. Arkkipiispa Johannes jakoi uskovaisia kansalaisiksi ja ei-kansalaisiksi, alkuperäisväestöksi ja muukalaisiksi.
”Tämä kylmän sodan keksintöjen suora toteuttaja jäi lähes täydelliseen eristykseen Suomen kirkossa. Kaikki se merkitsee Viron uskontoviraston ja Henn Tosson häviötä heidän taistelussaan Viron ortodoksikirkkoa vastaan, jota he nimittävät miehitysrakenteeksi Virossa”, Morozkin kirjoitti vetoomuksessaan.
Kornelius tiivisti kirkkokiistan syyn seuraavasti:
"Viron ortodoksikirkon hajoaminen alkoi kansalliselta pinnalta. Sen aiheutti Konstantinopolin patriarkka ja sitä syvensi Suomen ortodoksikirkko.”
Tartossa Gabriel Keres- niminen pappi ei suostunut tunnustamaan Johanneksen asemaa Viron kirkon päänä.
”Konstantinopolin patriarkka haluaa suomalaisen kätyrinsä avulla alistaa Viron ortodoksikirkon omaksi provinssikseen”, Keres sanoi.
Omaisuusriidat kärjistyvät
Kirkon hajoaminen Moskovan ja Konstantinopolin alaisiin kirkkoihin kärjistyi omaisuusriitoihin. Viron viranomaisten tunnustama Konstantinopolin alainen kirkko alkoi ottaa haltuunsa kirkkoja. Sinodin sihteeri Henn Tosso ja suomalainen isä Ambrosius tutkivat kirkkojen taloudenhoitoa ja irtaimistoa. Esimerkiksi Tarton Uspenskin katedraalissa suomalaiset kävivät houkuttelemassa seurakuntalaisia siirtymään Moskovan alaisuudesta Konstantinopoliin.
”Suomalaiset isä Ambrosius ja pastori Heikki Huttunen kävivät rauhoittelemassa seurakuntalaisia ja näkivät omin silmin tilanteen. He lupasivat seurakunnalle avustuksena linja-auton ja suklaata, mutta heille huudettiin vain tylysti, etteivät he halua suklaata ja linja-autoa vaan kirkkonsa takaisin. Eikö tilanne ole jo kirkollisessa mielessä miehitys”, virolainen pappi Juvenalius ihmetteli.
Viron uskontoviraston näkökulma omaisuuskysymykseen oli se, että kirkon ja seurakuntien omaisuuden pitää olla virolaisten valvonnassa.
”Me emme voi valvoa vieraan vallan omaisuutta. Jos luostarit ja metsä jäävät Moskovalle, niitä voidaan käyttää sotilastukikohtina”, Viron uskontoviraston Mari-Ann Heljas perusteli.
Yöllisiä tappeluita
Veriset riidat omaisuusjaosta johtivat öisiin tappeluihin. Yhtenä huhtikuun yönä kolme ”rikollista” kidutti Konstantinopolin patriarkaatin alaisuuteen siirtynyttä pappia, Vladimir von Berensiä lyöden häntä päähän, iskien kasvoihin ja ajaen hänen päänsä paljaaksi. He uhkasivat leikata myös papilta korvat, jos hän ei allekirjoita Konstantinopolin pappeja mustamaalaavaa kirjettä.
Moskovan patriarkaatin käytössä olleen Kasanin kirkon pappi uhkasi tehdä itsemurhan seurakuntalaistensa kanssa ja polttaa kirkon maan tasalle, jos kirkko annetaan Konstantinopolin kirkolle.
Viron suurliikemiehet vetosivat sisäministeriin, jotta Moskovan kirkko saisi toimiluvan ja osuutensa omaisuudesta. Öljyn toimitukset Viron kautta maailmalle olivat uhattuna. Talouselämän mielestä kysymys oli Viron ja Venäjän suhteista. Kirkkokiistaan oli sotkettu rajasopimus, kaksoistullit, kansalaisuuskysymys ja Viron ja Venäjän välinen kauppa.
Suomalaisia emämunauksia
Heimoveljeyden innoittamana Suomen ortodoksikirkon johto osallistui 1990-luvulla Viron kirkon sisäisiin riitoihin sillä seurauksella, että kirkko hajosi ja sen omaisuus kansallistettiin. Virolaiset eivät olisi onnistuneet ilman suomalaista apua näyttämään maailman silmissä lähes pogromin omaista vähemmistön kirkon tuhoamista laillisena toimenpiteenä. Tuosta suomalaisten emämunauksesta on tullut virolaisille kallis lasku. Kaksoistullit ovat käytännössä romahduttaneet Viron kaupankäynnin itään, niin viennin kuin tuonnin.
(Teksti muokattu Turun Sanomissa (03.03.1996), Kalevassa (24.04.1996) ja Kauppalehdessä (21.02.2002) olleiden artikkeleiden pohjalta. Apuna käytetty myös virolaisia lehtijuttuja.)
Viron ortodoksien asema uhkaa hajottaa Bysantin
(Julkaistu 03.03.1996 Turun Sanomissa)
Viron kirkkorauha kadonnut
(Julkaistu Kalevassa 24.04.1996)
Kirkkoriita jarruttaa Viron ja Venäjän suhteita
(Julkaistu Kauppalehdessä 21.02.2002)
Kirkkokiistasta tabu Suomessa
(Julkaistu Venäjän aika-lehdessä 2003/1)
Papit tukkanuottasilla
(Otteita virolaisista ja suomalaisista lehdistä 1996-1999)
Patriarkkojen laiha sopu
(Julkaistu Turun Sanomissa 18.05.1996)
Viron ortodoksit yhä syvästi erimielisiä
(Julkaistu Turun Sanomissa 22.05.1996)
Viron ortodoksinen kirkko hajoamassa
(Julkaistu Turun Sanomissa 23.06.1999)
Kirkon omaisuuden jako
(Julkaistu Turun Sanomissa 3.10.2002)
torstai 9. huhtikuuta 2009
Venäläisellä lentokentällä
(Hiihtolomaviikon takia apartheid-katsaus viikko 15/2009 tulee Suomesta.)
Kuopio on henkisesti vireä kaupunki. Vakuutuin siitä Kuopion torin reunalla sijaitsevassa kahvilassa tavatessani vanhaa tuttavaani, rastafari Sakari, Saku Savolaista. Myssyn alla oli piilossa aidot rastakiharat! Zeniläinen ajattelija tunnustautui antifasistiksi. Hän oli käynyt antifasistien tapaamisissa jo 70-luvulla KOM-teatterissa Helsingissä. Kateeksi kävi.
Antifasismista puhuttaessa juttu kääntyy aina kommunismiin. Ja Neuvostoliittoon. Safka ei ole oikeastaan koskaan määritellyt selkeästi suhdettaan vasemmistoon. Sen takia on omituista, että englanninkielisessä Wikipediassa meistä on tehty neo-stalinisteja.
Safka on omassa manifestissaan määritellyt kolme oleellista tavoitetta: vastustaa oikeistoradikaalien aseharrastusta, joka ilmenee kouluampumisina; vastustaa rasismia ja muukalaisvihaa, joka maahanmuuttokriittisyyden nimellä pyrkii tunkeutumaan suomalaisen politiikan valtavirtaan; vastustaa Viron ja Latvian apartheid-hallintoja sekä näiden tueksi toteutettavaa historian väärennöstä.
Safkan yksi pääideologeista, Petri Krohn kiteytti, että toimintamme päämääränä on palauttaa demokratia Baltiaan. Se joudutaan tekemään Suomen kautta siksi, että näiltä apartheid-järjestelmiltä tulee poistaa Suomen tuki.
Safka on määritellyt suhteensa sekä Venäjään että Amerikkaan. Me olemme sosialisteja, jos Barack Obama on sosialisti. Me olemme ”putinisteja”, kun ”putinistiksi ” määritellään henkilö, jolla on vaikeuksia muistaa Venäjän presidentin nimi.
Suhde Neuvostoliittoon ja erityisesti ”neuvostopanssareihin” on vaikea aihe. Suomessa on vielä ihmisiä, jotka muistavat Tali-Ihantalan taistelut. Heille neuvostopanssareissa ei ole mitään positiivista. Minä taas puolustan niitä siksi, että Euroopassa vasemmisto ei olisi koskaan voinut viedä läpi sitä yhteiskunnallista edistystä 1960-70-luvuilla ilman Neuvostoliiton mahtiasemaa maailmassa. Neuvostoliitto oli utopia, joka toteutui ruotsalaisessa hyvinvointivaltiossa. Neuvostoliiton ihanteita toteutti ruotsalainen vasemmisto. Ruotsalaisen oikeiston piti hiljaisena ne kuuluisat neuvostopanssarit. Sama pätee muihinkin Euroopan valtioihin, joissa sosialistit olivat vallalla 1960- ja 70-luvuilla.
Safkan suhdetta Neuvostoliittoon selittänee parhaiten se, että ihailemme sitä 1900-luvun yhteiskunnallista edistystä, mikä alkoi Venäjän Lokakuun vallankumouksesta 1917. Se sanotaan manifestissamme siten, että Safka ei halua mitätöidä kansainvälisen työväenliikkeen saavutuksia ja kumota 1900-luvun yhteiskunnallista edistystä.
Safkan joukossa oleva SKP:n eurovaaliehdokas Tommi Lievemaa muuten sanoi, ettei Suomen kommunistisessa puolueessa saa puhua mitään hyvää Neuvostoliitosta. Safkassa se ei ole kiellettyä. Ehkä se on sitä neo-stalinismia.
Katsauksen nimi, venäläinen lentokenttä, tulee siitä, että Kuopion kaupunginjohtajana piipahtanut oikeusministeri Kari Häkämies oli nimittänyt Kuopion toria venäläiseksi lentokentäksi. Ilmeisesti vihjasi torin olevan kuoppainen. En sellaista havainnut. Muutoinkin ilmaisu tuntui epäonnistuneelta. Torilla sijaitseva kauppahalli oli todellinen herkkukauppa.
Kuopio on henkisesti vireä kaupunki. Vakuutuin siitä Kuopion torin reunalla sijaitsevassa kahvilassa tavatessani vanhaa tuttavaani, rastafari Sakari, Saku Savolaista. Myssyn alla oli piilossa aidot rastakiharat! Zeniläinen ajattelija tunnustautui antifasistiksi. Hän oli käynyt antifasistien tapaamisissa jo 70-luvulla KOM-teatterissa Helsingissä. Kateeksi kävi.
Antifasismista puhuttaessa juttu kääntyy aina kommunismiin. Ja Neuvostoliittoon. Safka ei ole oikeastaan koskaan määritellyt selkeästi suhdettaan vasemmistoon. Sen takia on omituista, että englanninkielisessä Wikipediassa meistä on tehty neo-stalinisteja.
Safka on omassa manifestissaan määritellyt kolme oleellista tavoitetta: vastustaa oikeistoradikaalien aseharrastusta, joka ilmenee kouluampumisina; vastustaa rasismia ja muukalaisvihaa, joka maahanmuuttokriittisyyden nimellä pyrkii tunkeutumaan suomalaisen politiikan valtavirtaan; vastustaa Viron ja Latvian apartheid-hallintoja sekä näiden tueksi toteutettavaa historian väärennöstä.
Safkan yksi pääideologeista, Petri Krohn kiteytti, että toimintamme päämääränä on palauttaa demokratia Baltiaan. Se joudutaan tekemään Suomen kautta siksi, että näiltä apartheid-järjestelmiltä tulee poistaa Suomen tuki.
Safka on määritellyt suhteensa sekä Venäjään että Amerikkaan. Me olemme sosialisteja, jos Barack Obama on sosialisti. Me olemme ”putinisteja”, kun ”putinistiksi ” määritellään henkilö, jolla on vaikeuksia muistaa Venäjän presidentin nimi.
Suhde Neuvostoliittoon ja erityisesti ”neuvostopanssareihin” on vaikea aihe. Suomessa on vielä ihmisiä, jotka muistavat Tali-Ihantalan taistelut. Heille neuvostopanssareissa ei ole mitään positiivista. Minä taas puolustan niitä siksi, että Euroopassa vasemmisto ei olisi koskaan voinut viedä läpi sitä yhteiskunnallista edistystä 1960-70-luvuilla ilman Neuvostoliiton mahtiasemaa maailmassa. Neuvostoliitto oli utopia, joka toteutui ruotsalaisessa hyvinvointivaltiossa. Neuvostoliiton ihanteita toteutti ruotsalainen vasemmisto. Ruotsalaisen oikeiston piti hiljaisena ne kuuluisat neuvostopanssarit. Sama pätee muihinkin Euroopan valtioihin, joissa sosialistit olivat vallalla 1960- ja 70-luvuilla.
Safkan suhdetta Neuvostoliittoon selittänee parhaiten se, että ihailemme sitä 1900-luvun yhteiskunnallista edistystä, mikä alkoi Venäjän Lokakuun vallankumouksesta 1917. Se sanotaan manifestissamme siten, että Safka ei halua mitätöidä kansainvälisen työväenliikkeen saavutuksia ja kumota 1900-luvun yhteiskunnallista edistystä.
Safkan joukossa oleva SKP:n eurovaaliehdokas Tommi Lievemaa muuten sanoi, ettei Suomen kommunistisessa puolueessa saa puhua mitään hyvää Neuvostoliitosta. Safkassa se ei ole kiellettyä. Ehkä se on sitä neo-stalinismia.
Katsauksen nimi, venäläinen lentokenttä, tulee siitä, että Kuopion kaupunginjohtajana piipahtanut oikeusministeri Kari Häkämies oli nimittänyt Kuopion toria venäläiseksi lentokentäksi. Ilmeisesti vihjasi torin olevan kuoppainen. En sellaista havainnut. Muutoinkin ilmaisu tuntui epäonnistuneelta. Torilla sijaitseva kauppahalli oli todellinen herkkukauppa.
tiistai 7. huhtikuuta 2009
Viron muisti on poissa
(Apartheid-katsaus viikko 14/2009):
Keskiviikkona, huhtikuun ensimmäisenä päivänä haudattu Arnold Meri oli vielä 85-vuotiaana edellisten kunnallisvaalien aikaan valmis asettumaan ehdolle vaaleissa puolustaakseen venäläistä koulujärjestelmää Virossa. Hän oli viimeinen virolainen, joka avoimesti uskalsi vaatia venäläisille kaikkia oikeuksia. Meri teki sen siksi, että hän kiisti eläessään johdonmukaisesti miehityksen. Meri perusteli asiaa yksinkertaisesti sillä, ettei hän kykene koskaan sanomaan vaimoaan miehittäjäksi. Meren vaimo oli venäläinen lääkäri, jonka hän oli tavannut omassa karkotuspaikassaan Venäjällä.
Meri oli elänyt intensiivistä nuoruuttaan juuri vuodet 1939-1945. Hänen hyvä muistinsa ja terävä älynsä ei pettänyt vähääkään ennen hänen kuolemaansa. Meri toisti jatkuvasti, että Virossa oli vuonna 1940 vain kaksi vaihtoehtoa: joko valita Hitlerin rinnalla fasismi tai vastustaa sitä Neuvostoliiton kanssa. Mitään muita vaihtoehtoja ei ollut. Meri myös puolusti vuoden 1941 karkotuksia sotilaallisena toimenpiteenä. Stalin odotti Hitlerin hyökkäystä ja puhdisti kotirintamaa epäilyttävistä aineksista. Jopa prostituoidut toimitettiin Siperiaan heikentämästä miesten sotaintoa. Tälläkään lausunnollaan Meri ei kerännyt sympatiaa virolaisten parissa, jotka halusivat ryhtyä näkemään karkotukset itseensä kohdistuvana kansanmurhana. Meren periksi antamattomuus johti lopulta siihen, että Viron suojelupoliisi päätti hiljentää Viron elävän muistin, Arnold Meren, syyttämällä häntä kansanmurhasta. Meri oli ollut valvomassa karkotettavien lastausta maaliskuussa 1949 Hiidenmaalla. Noistakin karkotuksista Meri on vain todennut, että ne olivat välttämättömiä verenvuodatuksen estämiseksi. Virossa olisi ryhdytty maan sisällä tappamaan toisiaan, ellei talonpoikia olisi toimitettu Siperiaan.
Arnold Meren perivihollinen Viron suojelupoliisissa on ollut poliisikomissaari Andres Kahar, joka esittelee itsensä myös historioitsijana. Hän on erikoistunut kyydityksiin. On merkille pantavaa, että kyydityksiä tutkii Virossa erityisesti suojelupoliisi, ei historioitsijat. Viron suojelupoliisi valvoo historian väärennöstä ja sen noudattamista. Tähän kuvioon Arnold Meri ei sopinut. Meri ei suostunut vaikenemaan.
Virossa on ollut muitakin Meren sukupolven ihmisiä, jotka olisivat muistaneet ja ovat itsekin osallistuneet Neuvostovallan pystytykseen Virossa. Eräs sellainen oli Olga Lauristin, Neuvosto-Viron ensimmäisen pääministerin, Johannes Lauristinin vaimo ja nykyisten virolaispoliitikkojen, Marju Lauristinin ja Jaak Allikin äiti. Hänet pidettiin tiukasti kuitenkin lähes kotiarestissa niin, etteivät toimittajat päässeet häntä haastattelemaan. Häneltä on säilynyt yksi kirje, jossa Olga Lauristin kertoo Stalinin sanoneen Johannes Lauristinille vuoden 1940 elokuussa Moskovassa:
”Nyt olette sitten omat isäntänne, pitäkää huoli siitä, ettei kansanne elämä huonone siitä, mitä se oli porvarillisella ajalla.”
Arnold Meren hautajaisissa oli runsaasti saattoväkeä, mikä kertoo siitä, että hänen suoruuttaan ja rehellisyyttään arvostettiin. Virossa ei kukaan muu rohjennut muistaa kuin Arnold Meri.
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/arkisto/showArticle.do?db=KKL0001T&ris=0&rid=41246&qid=1&rsi=0&page=0&size=20&hits=1
Vuoden 1949
karkotuksista
Virossa pidettiin pari viikkoa sitten vuoden 1949 maaliskuun karkotusten muistoksi seminaareja, joista sekä karkotetut että historioitsijat esittivät näkemyksiään tapahtumista. Eräs karkotettu, Leida Seim kertoo Postimees-lehdessä (24.03.2009) matkan Siperiaan kestäneen kaksi viikkoa ja että Võrun asemalla soi lähtiessä Neuvostoliiton kansallislaulu.
”Ruokaa annettiin ihmistä kohti leipäviipale, lusikallinen hirssipuuroa, lautasellinen hernekeittoa tai pieni suolakala. Ruoka oli vaatimatonta”, hän kertoo.
Historioitsija Tõnu Tannberg kertoo ohjeistuksen karkotuksille olleen täsmällisen. Neuvostoliiton sisäministeriö antoi määräyksen, jossa oli tarkkaan määritelty junien muodostaminen ja karkotettavien saattaminen. Karjavaunuja käytettiin, koska jokainen perhe sai ottaa matkatavaraa 1500 kiloa. Määräysten mukaan valittiin junan johtajat, junavaunujen johtajat ja kaksi apulaista, toinen operatiivinen ja toinen varustaja, sekä terveydenhoitajat, lääkäri ja kaksi sairaanhoitajat sekä 25-henkinen saattohenkilökunta upseerin johdolla. Ohjeet määräsivät senkin, kuinka monta ihmistä vaunua kohti sai laittaa, montako ämpäriä vaunussa piti olla lämpimän ruuan tuontia varten ja kuinka paljon rahaa sai kuluttaa yhden karkotettavan ruokaan varten. Ruokkiminen tapahtui reitin varrella olevien rautatieasemien ravintoloiden kautta, ruoka tuli etukäteen tilata. Ruokaraha annettiin vaunun johtajan käteen, joka piti rahan laskemisesta huolta – tai sitten hänen varamiehensä. Jokaisella asemalla maksettiin käteisellä. Ruokaa hakivat kaksi karkotettavaa jokaisesta vaunusta saattaja mukanaan. Jokaisessa vaunussa piti määrätä karkotettavien joukosta myös järjestyksestä vastaava. Turvallisuusmateriaalien perusteella tuli etukäteen perehtyä, ketkä voisivat yrittää paeta ja sellaiset erottaa toisistaan.
Pakoyrityksiä ei voitu kuitenkaan välttää. Pärnun maakunnassa tapahtui junasta kolme pakoyritystä, joista kaksi loppui pakenijan ampumiseen.
Virossa karkotuksista vastasi Viron sosialistisen neuvostotasavallan turvallisuusministeriö, mutta niiden teknisestä toteutuksesta vastasi Viron SNTL:n sisäministeriö. Kummankin virkamiehistön työtä ohjasivat Moskovasta saapuneet emissaarit ja johtavaa roolia veti koko operaatiossa lopulta turvallisuusministeriö.
Junien johtajat ja sisäministeriön saattoväki tulivat pääosin Viron ulkopuolelta. Virossa oli operaatiota varten rekrytoitu 2198 työntekijää, 5953 sotilasta, 3665 hävityspataljoonalaista ja 8438 puolueaktivistia, yhteensä 20 254 työntekijää.
Karkotettavia oli 20 702, joista 70 prosenttia oli naisia, lapsia ja vanhuksia. Määränpäähän Siperiaan heistä pääsi 20 601 henkeä. Junissa kuolivat pääosin vanhukset, jotka eivät kestäneet olosuhteiden jyrkkää muutosta.
Yhdessä Pärnusta lähteneessä junassa kuoli viisi ihmistä, yhtä paljon kuoli vielä neljässä muussa junassa. Kuolleista kerättiin tiedot ja heidät poltettiin. Pysähdyspaikoissa junasta poistettiin sairastuneet, jotka sijoitettiin paikallisiin sairaaloihin ja parantumisen jälkeen matka jatkui. Tiettävästi ennätys oli yhdestä junasta 38 sairaan poistaminen junasta.
Ihmisten määrä myös lisääntyi junissa. Ihmisiä syntyi junamatkalla. Ainakin kahdesta syntyneestä on merkintä.
Karkotettavien etsintää tehneet kyydittäjät palkittiin kunniamerkeillä. Julkisesti kunniamerkkejä ei kuitenkaan esitelty.
Tannbergin tutkimusten mukaan Pärnusta lähteneessä kahdessa junassa erehdyksen takia karkotettuja palautettiin Pärnuun 6, pakoja tapahtui 12, kuolleita oli 45, sairastuneita 58 ja syntyneitä 3.
Keskiviikkona, huhtikuun ensimmäisenä päivänä haudattu Arnold Meri oli vielä 85-vuotiaana edellisten kunnallisvaalien aikaan valmis asettumaan ehdolle vaaleissa puolustaakseen venäläistä koulujärjestelmää Virossa. Hän oli viimeinen virolainen, joka avoimesti uskalsi vaatia venäläisille kaikkia oikeuksia. Meri teki sen siksi, että hän kiisti eläessään johdonmukaisesti miehityksen. Meri perusteli asiaa yksinkertaisesti sillä, ettei hän kykene koskaan sanomaan vaimoaan miehittäjäksi. Meren vaimo oli venäläinen lääkäri, jonka hän oli tavannut omassa karkotuspaikassaan Venäjällä.
Meri oli elänyt intensiivistä nuoruuttaan juuri vuodet 1939-1945. Hänen hyvä muistinsa ja terävä älynsä ei pettänyt vähääkään ennen hänen kuolemaansa. Meri toisti jatkuvasti, että Virossa oli vuonna 1940 vain kaksi vaihtoehtoa: joko valita Hitlerin rinnalla fasismi tai vastustaa sitä Neuvostoliiton kanssa. Mitään muita vaihtoehtoja ei ollut. Meri myös puolusti vuoden 1941 karkotuksia sotilaallisena toimenpiteenä. Stalin odotti Hitlerin hyökkäystä ja puhdisti kotirintamaa epäilyttävistä aineksista. Jopa prostituoidut toimitettiin Siperiaan heikentämästä miesten sotaintoa. Tälläkään lausunnollaan Meri ei kerännyt sympatiaa virolaisten parissa, jotka halusivat ryhtyä näkemään karkotukset itseensä kohdistuvana kansanmurhana. Meren periksi antamattomuus johti lopulta siihen, että Viron suojelupoliisi päätti hiljentää Viron elävän muistin, Arnold Meren, syyttämällä häntä kansanmurhasta. Meri oli ollut valvomassa karkotettavien lastausta maaliskuussa 1949 Hiidenmaalla. Noistakin karkotuksista Meri on vain todennut, että ne olivat välttämättömiä verenvuodatuksen estämiseksi. Virossa olisi ryhdytty maan sisällä tappamaan toisiaan, ellei talonpoikia olisi toimitettu Siperiaan.
Arnold Meren perivihollinen Viron suojelupoliisissa on ollut poliisikomissaari Andres Kahar, joka esittelee itsensä myös historioitsijana. Hän on erikoistunut kyydityksiin. On merkille pantavaa, että kyydityksiä tutkii Virossa erityisesti suojelupoliisi, ei historioitsijat. Viron suojelupoliisi valvoo historian väärennöstä ja sen noudattamista. Tähän kuvioon Arnold Meri ei sopinut. Meri ei suostunut vaikenemaan.
Virossa on ollut muitakin Meren sukupolven ihmisiä, jotka olisivat muistaneet ja ovat itsekin osallistuneet Neuvostovallan pystytykseen Virossa. Eräs sellainen oli Olga Lauristin, Neuvosto-Viron ensimmäisen pääministerin, Johannes Lauristinin vaimo ja nykyisten virolaispoliitikkojen, Marju Lauristinin ja Jaak Allikin äiti. Hänet pidettiin tiukasti kuitenkin lähes kotiarestissa niin, etteivät toimittajat päässeet häntä haastattelemaan. Häneltä on säilynyt yksi kirje, jossa Olga Lauristin kertoo Stalinin sanoneen Johannes Lauristinille vuoden 1940 elokuussa Moskovassa:
”Nyt olette sitten omat isäntänne, pitäkää huoli siitä, ettei kansanne elämä huonone siitä, mitä se oli porvarillisella ajalla.”
Arnold Meren hautajaisissa oli runsaasti saattoväkeä, mikä kertoo siitä, että hänen suoruuttaan ja rehellisyyttään arvostettiin. Virossa ei kukaan muu rohjennut muistaa kuin Arnold Meri.
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/arkisto/showArticle.do?db=KKL0001T&ris=0&rid=41246&qid=1&rsi=0&page=0&size=20&hits=1
Vuoden 1949
karkotuksista
Virossa pidettiin pari viikkoa sitten vuoden 1949 maaliskuun karkotusten muistoksi seminaareja, joista sekä karkotetut että historioitsijat esittivät näkemyksiään tapahtumista. Eräs karkotettu, Leida Seim kertoo Postimees-lehdessä (24.03.2009) matkan Siperiaan kestäneen kaksi viikkoa ja että Võrun asemalla soi lähtiessä Neuvostoliiton kansallislaulu.
”Ruokaa annettiin ihmistä kohti leipäviipale, lusikallinen hirssipuuroa, lautasellinen hernekeittoa tai pieni suolakala. Ruoka oli vaatimatonta”, hän kertoo.
Historioitsija Tõnu Tannberg kertoo ohjeistuksen karkotuksille olleen täsmällisen. Neuvostoliiton sisäministeriö antoi määräyksen, jossa oli tarkkaan määritelty junien muodostaminen ja karkotettavien saattaminen. Karjavaunuja käytettiin, koska jokainen perhe sai ottaa matkatavaraa 1500 kiloa. Määräysten mukaan valittiin junan johtajat, junavaunujen johtajat ja kaksi apulaista, toinen operatiivinen ja toinen varustaja, sekä terveydenhoitajat, lääkäri ja kaksi sairaanhoitajat sekä 25-henkinen saattohenkilökunta upseerin johdolla. Ohjeet määräsivät senkin, kuinka monta ihmistä vaunua kohti sai laittaa, montako ämpäriä vaunussa piti olla lämpimän ruuan tuontia varten ja kuinka paljon rahaa sai kuluttaa yhden karkotettavan ruokaan varten. Ruokkiminen tapahtui reitin varrella olevien rautatieasemien ravintoloiden kautta, ruoka tuli etukäteen tilata. Ruokaraha annettiin vaunun johtajan käteen, joka piti rahan laskemisesta huolta – tai sitten hänen varamiehensä. Jokaisella asemalla maksettiin käteisellä. Ruokaa hakivat kaksi karkotettavaa jokaisesta vaunusta saattaja mukanaan. Jokaisessa vaunussa piti määrätä karkotettavien joukosta myös järjestyksestä vastaava. Turvallisuusmateriaalien perusteella tuli etukäteen perehtyä, ketkä voisivat yrittää paeta ja sellaiset erottaa toisistaan.
Pakoyrityksiä ei voitu kuitenkaan välttää. Pärnun maakunnassa tapahtui junasta kolme pakoyritystä, joista kaksi loppui pakenijan ampumiseen.
Virossa karkotuksista vastasi Viron sosialistisen neuvostotasavallan turvallisuusministeriö, mutta niiden teknisestä toteutuksesta vastasi Viron SNTL:n sisäministeriö. Kummankin virkamiehistön työtä ohjasivat Moskovasta saapuneet emissaarit ja johtavaa roolia veti koko operaatiossa lopulta turvallisuusministeriö.
Junien johtajat ja sisäministeriön saattoväki tulivat pääosin Viron ulkopuolelta. Virossa oli operaatiota varten rekrytoitu 2198 työntekijää, 5953 sotilasta, 3665 hävityspataljoonalaista ja 8438 puolueaktivistia, yhteensä 20 254 työntekijää.
Karkotettavia oli 20 702, joista 70 prosenttia oli naisia, lapsia ja vanhuksia. Määränpäähän Siperiaan heistä pääsi 20 601 henkeä. Junissa kuolivat pääosin vanhukset, jotka eivät kestäneet olosuhteiden jyrkkää muutosta.
Yhdessä Pärnusta lähteneessä junassa kuoli viisi ihmistä, yhtä paljon kuoli vielä neljässä muussa junassa. Kuolleista kerättiin tiedot ja heidät poltettiin. Pysähdyspaikoissa junasta poistettiin sairastuneet, jotka sijoitettiin paikallisiin sairaaloihin ja parantumisen jälkeen matka jatkui. Tiettävästi ennätys oli yhdestä junasta 38 sairaan poistaminen junasta.
Ihmisten määrä myös lisääntyi junissa. Ihmisiä syntyi junamatkalla. Ainakin kahdesta syntyneestä on merkintä.
Karkotettavien etsintää tehneet kyydittäjät palkittiin kunniamerkeillä. Julkisesti kunniamerkkejä ei kuitenkaan esitelty.
Tannbergin tutkimusten mukaan Pärnusta lähteneessä kahdessa junassa erehdyksen takia karkotettuja palautettiin Pärnuun 6, pakoja tapahtui 12, kuolleita oli 45, sairastuneita 58 ja syntyneitä 3.
Se Meri, joka tapasi Vladimir Putinin
Tallinna, Leena Hietanen Kauppalehti 31.07.2001 , sivu 35
Kaksi serkusta ja kaksi vastakkaista maailmaa: Arnold ja Lennart. Toinen on kommunisti, toinen haluaa kieltää heidät lailla. Toinen on Neuvostoliiton sankari, toinen Viron presidentti. He eivät onnittele toisiaan syntymäpäivänä. Tyypillinen tarina jakaantuneesta Virosta.
- Virossa ei koskaan ole ollut yhtenäistä kansaa. Hetken aikaa virolaiset tunsivat yhteisyyttä 1989-90, mutta sekin perustui myyttisille harhoille, Arnold Meri kuittaa sukunsa tilanteen.
*- Sankarin titteli -*
Arnold Meri, 82, sai ensimmäisenä virolaisena Neuvostoliiton korkeimman kunniamerkin, Neuvostosankarin kultaisen tähden, sotasaavutuksistaan vuonna 1941. Kymmenen vuotta nuorempi serkku Lennart Meri vanhempineen joutui samaan aikaan Siperiaan.
Kun Arnold Merestä tuli vuonna 1945 Viron komsomolin pääsihteeri, hän kirjoitti Lavrenti Berialle pyytäen sukulaistensa vapautusta. Lennart Meren perhe vapautettiin, ja yhtenä perusteena olivat Arnoldin sankariteot.
Arnold Meri kiistää olleensa serkkunsa suojelusenkeli ja mahdollistaneensa Lennartille Neuvostoliitossa epätavallisia vapauksia, kuten pienten kansojen tutkintaa ja runsaita ulkomaanmatkoja.
- Hän aloitti uransa silloin, kun minä istuin Siperiassa kunniamerkeistä riisuttuna. En voinut olla hänen suojelusenkelinsä, Arnold Meri sanoo.
*- Talouden globalisaatio -*
Päinvastoin kuin serkkunsa, Arnold Meri on tunnettu Nato-vastustaja. Hänestä Nato on vain vallitsevan taloussysteemin oma turvamiesjoukko.
- Tuntuu, että kaikkien suurten poliittisten päätösten taloudelliset perusteet pohjaavat vain yhteen asiaan: talouden globalisaatioon, Meri aloittaa.
- Nato pitää yllä systeemiä, joka on mahdollistanut tuottavuuden rajun kasvun, suuremmat voitot sekä ihmisten ja maailman rikkauksien herruuden.
Globalisaatiota voitaisiin Arnold Meren mielestä käyttää koko ihmiskunnan hyväksi, mutta sitä ei tehdä.
- Natossa voima on niiden käsissä, jotka haluavat varmistaa, että globalisaatiosta saatava voitto päätyy "oikeisiin" käsiin, hän pohtii.
Meren mielestä Natoa tarvitaan, koska talouden globalisaatio merkitsee väistämättä joidenkin jäämistä köyhiksi.
- Kapinoijia vastaan on oltava organisaatio, joka taltuttaa heidät ja takaa omistajille turvallisen elämän, Meri sanoo.
*- Viron tulisi jarrutella -*
Arnold Meri on hyvin epäilevä Viron Nato-jäsenyyden suhteen.
- Jo vuonna 1988 pidin mahdollisena, että jos Viro itsenäistyy, se saattaa päätyä Naton jäseneksi ja saada maaperälleen Naton tukikohdat. Se merkitsee Viron kansan tuhoa, Meri sanoo.
- Sellainen kehityssuunta, että maailmassa on kaksi leiriä, joista toinen hallitsee ja toinen seuraa kuuliaisena perässä, voi päätyä vain katas-trofiin. Niissä olosuhteissa pieni maa, joka on raja-alueella, kärsii eniten, Meri ennustaa.
Meren mielestä Virolla tuskin on todellista vapautta kieltäytyä Nato-jäsenyydestä.
- Voisimme ainoastaan pyrkiä vähemmän innokkaasti.
Mielipiteiden lisäksi Arnold ja Lennart Merta erottaa eräs pieni seikka. Kutsun Kremliin Venäjän presidentti Vladimir Putinin luokse sai Arnold. Hän oli voiton päivänä (9.5.) sotaveteraanien edustajana Putinin vieraana.
Baltian presidenteistä Lennart Meri on ainoa, joka ei ole tavannut Putinia.
Osasto: Tyttösivu
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/arkisto/showArticle.do?db=KKL0001T&ris=0&rid=41246&qid=1&rsi=0&page=0&size=20&hits=1
Kaksi serkusta ja kaksi vastakkaista maailmaa: Arnold ja Lennart. Toinen on kommunisti, toinen haluaa kieltää heidät lailla. Toinen on Neuvostoliiton sankari, toinen Viron presidentti. He eivät onnittele toisiaan syntymäpäivänä. Tyypillinen tarina jakaantuneesta Virosta.
- Virossa ei koskaan ole ollut yhtenäistä kansaa. Hetken aikaa virolaiset tunsivat yhteisyyttä 1989-90, mutta sekin perustui myyttisille harhoille, Arnold Meri kuittaa sukunsa tilanteen.
*- Sankarin titteli -*
Arnold Meri, 82, sai ensimmäisenä virolaisena Neuvostoliiton korkeimman kunniamerkin, Neuvostosankarin kultaisen tähden, sotasaavutuksistaan vuonna 1941. Kymmenen vuotta nuorempi serkku Lennart Meri vanhempineen joutui samaan aikaan Siperiaan.
Kun Arnold Merestä tuli vuonna 1945 Viron komsomolin pääsihteeri, hän kirjoitti Lavrenti Berialle pyytäen sukulaistensa vapautusta. Lennart Meren perhe vapautettiin, ja yhtenä perusteena olivat Arnoldin sankariteot.
Arnold Meri kiistää olleensa serkkunsa suojelusenkeli ja mahdollistaneensa Lennartille Neuvostoliitossa epätavallisia vapauksia, kuten pienten kansojen tutkintaa ja runsaita ulkomaanmatkoja.
- Hän aloitti uransa silloin, kun minä istuin Siperiassa kunniamerkeistä riisuttuna. En voinut olla hänen suojelusenkelinsä, Arnold Meri sanoo.
*- Talouden globalisaatio -*
Päinvastoin kuin serkkunsa, Arnold Meri on tunnettu Nato-vastustaja. Hänestä Nato on vain vallitsevan taloussysteemin oma turvamiesjoukko.
- Tuntuu, että kaikkien suurten poliittisten päätösten taloudelliset perusteet pohjaavat vain yhteen asiaan: talouden globalisaatioon, Meri aloittaa.
- Nato pitää yllä systeemiä, joka on mahdollistanut tuottavuuden rajun kasvun, suuremmat voitot sekä ihmisten ja maailman rikkauksien herruuden.
Globalisaatiota voitaisiin Arnold Meren mielestä käyttää koko ihmiskunnan hyväksi, mutta sitä ei tehdä.
- Natossa voima on niiden käsissä, jotka haluavat varmistaa, että globalisaatiosta saatava voitto päätyy "oikeisiin" käsiin, hän pohtii.
Meren mielestä Natoa tarvitaan, koska talouden globalisaatio merkitsee väistämättä joidenkin jäämistä köyhiksi.
- Kapinoijia vastaan on oltava organisaatio, joka taltuttaa heidät ja takaa omistajille turvallisen elämän, Meri sanoo.
*- Viron tulisi jarrutella -*
Arnold Meri on hyvin epäilevä Viron Nato-jäsenyyden suhteen.
- Jo vuonna 1988 pidin mahdollisena, että jos Viro itsenäistyy, se saattaa päätyä Naton jäseneksi ja saada maaperälleen Naton tukikohdat. Se merkitsee Viron kansan tuhoa, Meri sanoo.
- Sellainen kehityssuunta, että maailmassa on kaksi leiriä, joista toinen hallitsee ja toinen seuraa kuuliaisena perässä, voi päätyä vain katas-trofiin. Niissä olosuhteissa pieni maa, joka on raja-alueella, kärsii eniten, Meri ennustaa.
Meren mielestä Virolla tuskin on todellista vapautta kieltäytyä Nato-jäsenyydestä.
- Voisimme ainoastaan pyrkiä vähemmän innokkaasti.
Mielipiteiden lisäksi Arnold ja Lennart Merta erottaa eräs pieni seikka. Kutsun Kremliin Venäjän presidentti Vladimir Putinin luokse sai Arnold. Hän oli voiton päivänä (9.5.) sotaveteraanien edustajana Putinin vieraana.
Baltian presidenteistä Lennart Meri on ainoa, joka ei ole tavannut Putinia.
Osasto: Tyttösivu
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/arkisto/showArticle.do?db=KKL0001T&ris=0&rid=41246&qid=1&rsi=0&page=0&size=20&hits=1
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
