Papit tukkanuottasilla

(Otteita virolaisista ja suomalaisista lehdistä 1996-1999)

Kirkkojen ryöstely alkoi

Kun valtioneuvos Harri Holkeri poltti itsensä loppuun Kosovossa keväällä 2004, tapahtumat lähtivät liikkeelle siitä, että enemmistönä olevat albaanit sytyttivät tuleen vähemmistönä olevien serbien kirkkoja. Tuolloin kansainvälinen yhteisö katsoi, että Kosovon albaaneja voitaisiin syyttää kansanmurhasta, sillä vähemmistön kirkon tuhoaminen on kansanmurhaa. Miksi suomalaiset kuvittelevat, ettei heitä voi syyttää samasta kuin albaaneja, jos he osallistuvat Virossa vähemmistön kirkon tuhoamisyritykseen?

Suomen osuus
kiistaton
Viron ortodoksikirkon johtaja arkkipiispa Kornelius vetosi tuloksetta presidentti Martti Ahtisaareen kaksikin kertaa, että tämä estäisi Suomen arkkipiispa Johanneksen sekaantumisen Viron ortodoksikirkon sisäisiin asioihin. (HS 28.2.1996, IS 9.3.1996)
Suomessa ortodoksit alkoivat irrottautua kirkon johdon Viro-seikkailusta. Se alkoi jäädä van arkkipiispa Johanneksen, isä Ambrosiuksen ja pastori Heikki Huttusen henkilökohtaiseksi ristiretkeksi. Iltasanomissa Suomen ortodoksikirkon pastori Mitro Repo arvosteli arkkipiispaa.
”Arkkipiispan omat tiedot Viron kirkon asioista olivat puutteelliset. Hän kiisti koskaan saaneensa Konstantinopolin patriarkalta tunnustelijan tehtävää ja vahvisti, että taustatyön olivat tehneet hänen avustajansa.”
”Todennäköisempää on se, että patriarkaatti on tehnyt päätöksensä sille toimitetun yksipuolisen informaation varassa ja että suomalaiset ovat itse tarjoutuneet ”takuumiehiksi” Suomen ortodoksikirkon nimissä.” (IS 16.3.1996)
Repo joutui hetkeksi palveluskieltoon.
Viron ortodoksikirkon tiedottaja Leonti Morozkin hyökkäsi Johannesta vastaan avoimesti.
Hän vakuutti, ettei Korneliuksen johtama kirkko tule luottamaan Johannekseen eikä Konstantinopolin pappeihin. Morozkinin mukaan Johannes korostaa ajatusta ”neuvostomiehityksestä”, mitä Moskovan patriarkaatti ei tunnusta eikä jaa uskovaisia kansalaisiksi ja ei-kansalaisiksi, alkuperäisväestöksi ja muukalaisiksi. (SL 18.03.1996)
Morozkin perusteli Konstantinopolin ja Moskovan välirikkoa arkkipiispa Johanneksen asemalla Suomen ortodoksikirkossa.
”Tämän kylmän sodan keksintöjen suora toteuttaja jäi lähes täydelliseen eristykseen Suomen kirkossa. Kaikki se merkitsee Viron uskontoviraston ja herran Tosson häviötä heidän taistelussaan Viron ortodoksikirkkoa vastan, jota he nimittävät miehitysrakenteeksi Virossa”, Morozkin kirjoittaa vetoomuksessaan. (PM 27.5.1996)
Kornelius tiivisti kirkkokiistan syyn vetoomuksessaan seuraavasti.
Viro ortodoksikirkon hajoaminen alkoi kansalliselta pinnalta. Sen aiheutti Konstantinopolin patriarkka ja sitä syvensi Suomen ortodoksikirkko. (PM 3.8.1998, Estonija 1.8.1998)
Miehitysteoria nousi esille myös Korneliuksen puheissa.
”Meitähän nimitetään miehityskirkoksi ja luonnollisesti haltuumme ei voida jättää laillista omaisuuttamme.” (SL 31.8.1998)
Kirkon hajoaminen Moskovan ja Konstantinopolin alaisiin kirkkoihin kärjistyi omaisuusriitoihin. Seuraavassa otteita vuosien 1996-2001 uutisista.
Postimees-lehti siteerasi uutistoimisto BNS:in uutista 27.02.1996: ”Ortodoksikirkkoja ei vielä miehitetä, vakuuttaa Moskovan alainen ortodoksikirkko”. Viron viranomaisten tunnustama Konstantinopolin alainen kirkko alkoi ottaa haltuunsa kirkkoja. Sinodin sihteeri Henn Tosso ja suomalainen isä Ambrosius tutkivat kirkkojen paperitaloutta ja irtaimistoa. Moskovalle kuuluvan kirkon lehdistöedustaja Leonti Morozkin varoitti, ettei kirkkoja ole vielä miehitetty, mutta kirkkokiista voi kasvaa jopa fyysiseksi väkivallaksi. Morozkin arvosteli Viron ortodoksikirkon väliaikaiseksi johtajaksi määrättyä Suomen arkkipiispa Johannesta siitä, ettei tämä ole kertaakaan ollut ottanut yhteyttä arkkipiispa Korneliukseen eikä paikalliseen papistoon. (Postimees 27.02.1996)
Seurakuntien sisällä alkoi taistelu, kumpaan jurisdiktion, Moskovaan vai Konstantinopoliin ne haluavat kuulua. Tarton Uspenskin katedraalissa tilanne kärjistyi niin, ettei arkkipiispa päässyt kirkkoonsa sisälle. ”Arkkipiispa Kornelius kävi kampeamassa Uspenskin seurakuntaa Moskovan alaisuuteen” Postimees-lehti otsikoi 11.03.1996.
Kirkon ovella oli lappu: ”Mahdollisen provokaation välttämiseksi 9. maaliskuun jumalanpalvelus on peruutettu.” Tarton Uspenskin katedraalin kirkkoherra Simeon Kruzkov jakoi tiedotetta:
”Karjalan ja koko Suomen arkkipiispa Johanneksen siunausta vailla olevat kaikki kirkolliset kokoukset on kielletty”.
Kaakkois-Virossa sijaitsevan Värskan kirkkoherra ryhtyi johtamaan Uspenskin katedraalin Moskovan osastoa.
”Hän tuli tunnetuksi siitä, että ajoi risti kädessään kirkosta ulos vanhemman seurakuntalaisen, joka ehdotti rukoilemista Konstantinopolin patriarkka Bartholomeuksen puolesta”, Postimees kertoi. (Postimees 11.03.1996).
Kirkkokiista levisi Viron rajan taaksekin Venäjälle Petserin luostariin. Munkit jakaantuivat kahteen leiriin. Noin 70 halusi vaihtaa puolta Konstantinopoliin, kun 60 halusi jäädä Moskovan alaisuuteen. Kapinaa johtaneet kaksi munkkia, isä Georgi ja isä Jevgeni pitivät omana johtajanaan arkkipiispa Johannesta ja väittivät KGB:n uhkailevan heitä. Viron suojelupoliisin päällikkö Jüri Pihl ei innostunut asiasta.
”Kyseessä on Venäjän sisäinen asia eikä asian pitäisi kuulua suojelupoliisille ja vielä vähemmän Virolle”, hän sanoi. (EPL 12.08.1996)
Käännynnäiset heitettiin ulos Petserin luostarista. (EPL 13.08.1996)
”Se on räikeää mielivaltaa, mutta ketään ei voi rangaista, koska Moskovan patriarkka on todellinen itsevaltias”, Konstantinopolille kuuluvan Viron kirkon sinodi Henn Tosso totesi.
Tosson mukaan luostarista karkotetut munkit tuodaan Viroon ja heille tarjotaan mahdollisuutta perustaa luostari Hiidenmaalle. Se näyttäisi Viron vapaamielistä suhtautumista uskontoihin ja nostaisi Viron ja Venäjän suhteet aivan uudelle tasolle. Virolaiset saisivat tilaisuuden ”uskonpuhdistaa” Venäjän kirkkoa.
”Venäjän ortodoksikirkko on jo herättänyt epäilyjä, onko kirkko ylipäätään kristillinen vai vain pelkkä valtiollinen rakennelma”, Tossa pohti. (EPL 13.08.1996)
Omaisuusriita alkoi saada yhä äärimmäisempiä muotoja. Postimees-lehden otsikko kertoi:
”Valgan ortodoksikirkon tyhjensivät asiantuntijat”. Kirkosta katosi 70 arvokkainta ikonia. Epäilys oli, että ”varkaus” liittyi kirkkoriitaan.
”Ortodoksikirkon riita on ollut Valgassa kaikkein pitkäkestoisin ja saanut räikeimpiä muotoja. Kirkon pappi Valentin Savin rekisteröi seurakuntansa Konstantinopolin alaisuuteen. Hänen kuolemansa jälkeen niin Konstantinopolin kuin Moskovan alainen kirkko nimittävät omat pappinsa. Kirkkoa käyttää parhaillaan Konstantinopolin alainen kirkko, kun Moskovan alainen seurakunta kokoontuu kirkon hautausmaalla”, Postimees-lehti kirjoitti.
Virolainen pappi oli saanut tappouhkauksen, hänen edeltäjänsä oli pieksetty. Virolaisten pappien terrorisoijiksi epäiltiin Moskovan kirkon edustajia, jotka kiistivät epäilyt. (Postimees 25.04.1997)
”Varastetut” ikonit ilmestyivät myöhemmin hautausmaalle venäläisten pitäessä siellä jumalanpalvelustaan.
Viron talouselämää edustanut kokoomuslainen sisäministeri Robert Lepikson pyrki voimakkaasti etsimään ratkaisua kirkkokiistaan. Viron arvokkain luostari, Kuremäellä sijaitseva Pühtitsan luostari oli vaarassa. Kuremäen luostari oli Neuvostoliiton ainoa naisluostari. Sen nunnat olivat sataprosenttisesti venäjänkielisiä ja pelkäsivät ”luostarin ryöstöä”. Lomallaan Sveitsissä Lepikson tapasi Moskovan patriarkka Aleksius II edustajan ja sopi, että luostari siirretään suoraan Aleksiuksen hallintaan. Siitä tehtiin virolaissyntyisen Aleksius II hautapaikka. (Postimees 07.07.1997 ja 08.11.1997)
Aleksi II oli toiminut Neuvosto-Virossa pappina 11 ja piispana 25 vuotta. Hän tunsi hyvin Viron asiat.
”Voin kaiken vastuuni tuntien sanoa, että minkäänlaista Viron kirkon venäläistämistä ei ole harjoitettu. (Suomen kuvalehti 4.4.1996)
Aleksin tavannut virolainen parlamentaarikko Viktor Andrejev puolusti Aleksia.
”Aleksi teki paljon sen eteen, ettei 1960-luvulla neuvostovalta sulkisi Pühtitsan nunnaluostaria eikä Aleksander Nevskin katedraalia”. (Postimees 8.3.1996)
Kirkkokiista muuttui poliittiseksi valtataisteluksi. Tallinnassa Nõmmen kirkon siirto Moskovan alaisuudesta Konstantinopolin alaisuuteen kuohutti tunteita. Johannes Kastajan kirkon nimellä tunnetun kirkon seurakuntalainen kertoi, että seurakuntalaiset ovat valmiita polttamaan itsenä kirkon mukana.
”Omaa kirkkoamme emme luovuta ja olemme valmiita uhriksi”, Olga kertoi.
Tallinnan kaupunginvaltuustossa venäläiset ja keskustalaiset käyttivät kirkkokiistaa äänten keräämiseen. (Sõnumileht 08.09.1998)
Ruotsalaisen kustantaja Bonnierin omistama talouslehti Äripäev (8.10.1998) kirjoitti otsikolla ”Verinen riita omaisuusjaosta” öisistä tappeluista. Yhtenä huhtikuun yönä kolme rikollista kidutti Konstantinopolin patriarkaatin alaisuuteen siirtynyttä pappia, Vladimir von Berensiä lyöden häntä päähän, iskien kasvoihin ja ajaen hänen päänsä paljaaksi. He uhkasivat leikata myös papilta korvat, jos hän ei allekirjoita Konstantinopolin pappeja kompromentoivaa kirjettä. Yksi pieksäjistä oli lehden mukaan arkkipiispa Korneliuksen vävypoika.
Moskovan patriarkaatin käytössä olleen Kasanin kirkon pappi uhkasi tehdä itsemurhan seurakuntalaistensa kanssa ja polttaa kirkon maan tasalle, jos kirkko annetaan Konstantinopolin kirkolle.
Viron suurliikemiehet vetosivat sisäministeriin, jotta Moskovan kirkko saisi toimiluvan ja osuutensa omaisuudesta. Öljyn toimitukset Viron kautta maailmalle olivat uhattuna. Sisäministeriön mielestä kysymys oli Viron ja Venäjän suhteista.
Omaisuusriitaan on sotkettu rajasopimus, kaksoistullit, kansalaisuuskysymys ja Viron ja Venäjän välinen kauppa. (ÄP 8.10.1998)
Kirkoissa syntyi käsikähmää. Arkkipiispa Johannes erotti Tartossa hankalaksi heittäytyneen pappi Gabriel Keresin, joka vastusti Johanneksen nimittämistä Viron ortodoksikirkon pääksi. Keres käytti saarnastuolia politikointiin.
”Konstantinopolin patriarkka haluaa suomalaisen kätyrinsä avulla alistaa Viron ortodoksikirkon omaksi provinssikseen”, Keres sanoi.
Keres ja hänen aatetoverinsa Samuel Puusaar halusivat Viron ortodoksikirkolle täyttä itsenäisyyttä. Seurakunta muuttui taistelutantereeksi. Keres ja Puusaar takavarikoivat pukuhuoneen avaimet. Papeille syntyi kirkossa käsirysy, jossa potkuja sai armopöydän tavarat ja pyhä vesi. Paikalle kutsuttiin poliisi. Paljastui, että yhdellä Johanneksen nimittämistä papeista ei ollut Viron kansalaisuutta ja eikä hän osannut viron kieltä.
Osa seurakuntalaisia kääntyi Johanneksen puoleen pyytäen tätä ja hänen apulaistaan Heikki Huttusta jättämään seurakunta rauhaan. (Postimees 9.01.1999)
Poliisia tarvittiin myös Valgassa, jonne kirkosta heitetyt papit, Gabriel Keres ja Samuel Puusaar siirtyivät. Nyt vuorostaan Johanneksen seuraajaksi määrätty arkkipiispa Stefanos erotti kapinalliset. (Sõnumileht 21.12.1999)
Viron ja Venäjän väliset taloussuhteet jumiutuivat kirkkokiistan takia. Venäjä laittoi Viron tuotteille kaksoistullit. Viron suuryrittäjät kävivät Moskovassa tuloksettomia neuvotteluja. Venäjä edellytti, että Viro ratkaisee Moskovan patriarkaattiin kuuluvan kirkon ongelmat. Venäjän toive oli, että Viro rekisteröi kirkon ja takaa seurakuntien saavan omaisuutensa takaisin. (Äripäev 15.10.2001)