Varastamisen käsikirja

(Julkaistu Kauppalehdessä 5.7.1996)

Ookeanin oikeudenkäynti
on muuttunut farssiksi

Suomalaispankit eivät aio luopua saatavistaan

KL Tallinna

Virossa vuoden ajan jatkuneet oikeudenkäynnit RAS Ookeanin konkurssipesän ympärillä ovat johtamassa siihen, ettei Postipankilla ja OKO:lla ole mitään saatavaa pesän raunioista.
Neuvostoliiton perua olleen valtamerikalastusyhtiön, RAS Ookeanin jättimäinen omaisuus on häivytetty. Pankkien pantit on myyty. Yhteensä OKO:lla, Postipankilla ja saksalaisella Ost-West Handelsbankilla oli saatavia lainojen takauksista 60 miljoonaa markkaa.
OKO:n lakimies Harri Kastepohja sanoo, että virolaisten kiihkeässä neuvosto-omaisuuden kansallistamisessa on menossa mukana suomalaisten pankkienkin omaisuus.
Omaan
taskuun
Itsenäistyttyään 1991 Viro sai lahjana Neuvostoliiton läntisen valtamerikalastusyhtiön, Estrobromin, jonka toimipaikka oli Tallinnassa. Sen omaisuuteen kuului 57 valtamerilaivaa, Pärnun kalanjalostustehdas, Koplin satama, laivanrakennustehdas, jäähdyttämö, merimieshotelli, sairaala ja kiinteistöjä. Yhtiöllä oli myös takuuvastuu muun muassa suomalaisista pankeista.
Virolaiset eivät tunteneet valtamerikalastusyhtiötä omakseen. Kalavedet katosivat ja huoltoverkko romahti Neuvostoliiton hajoamisen mukana.
Yhtiö
jaettiin
Yhtiötä ryhdyttiin jakamaan omiin taskuihin. Tallinnan kaupunki sai korvauksetta sairaalan. Koplin satama liitettiin vastikkeetta Tallinnan satamaan. Tiuhaan vaihtunut johto yksityisti vuorollaan osansa yhtiöstä. Kauppahinta ei useimmiten vastannut markkinahintaa.
Harri Kastepohjan mukaan suomalaiset pankit olivat koko ajan tietoisia yhtiön taloudellisista vaikeuksista ja johtajien holtittomuuksista.
Pankit laittoivat konkurssihakemuksen vireille keväällä 1993. Se vedettiin kuitenkin takaisin virolaisten toivomuksesta, sillä silloinen talousministeri Toomas Sildmäe allekirjoitti syksyllä 1993 asiakirjan, jolla pankkien saatavat taattiin panttaamalla yhtiön kuusi laivaa.
Juonittelua
selän takana
Kun yhtiöstä oli enää jäljellä pääkonttori ja pankeille pantatut laivat, RAS Ookean vedettiin konkurssiin syksyllä 1995. Pankeille ei ilmoitettu asiasta. Ne saapuivat kutsumattomina vieraina ensimmäiseen velkojien kokoukseen vain kuullakseen, että pesänhoitajat eivät kelpuuttaneet heitä velkojiksi. Ookeanin kirjanpidossa ei ollut pankeista mainintaakaan.
Harri kastepohja käyttää tapahtuneesta nimitystä ”oikeudenloukkaus”. Se ei jäänyt lajissaan ainoaksi. Pahempaa seurasi. Pankkien tietämättä oli ollut oikeudenkäynti, jonka perusteella panttausmerkinnät oli poistettu. Laivarekisteristä olivat hävinneet tiedot, jotka vahvistivat laivojen panttauksen pankeille.
Vaikka Tallinnan käräjäoikeuden väliaikainen päätös mitätöidä panttausmerkinnät ei antanut oikeutta valittaa, pankit valittivat ensin hovioikeuteen ja sitten Viron Korkeimpaan oikeuteen.
Kastepohjaa loukkaa erityisesti se, että vaikka Korkein oikeus totesi alioikeuden päätöksen laittomaksi, se samalla antoi pesänhoitajille oikeuden myydä pantatut laivat eli realisoida pankkien vakuudet.
”Päätös ei antanut pankkien omaisuudelle mitään suojaa”, hän sanoo.
Laki ja
maan tapa
Viron kirjoitetussa laissa pantinhaltijalla on ensisijainen oikeus panttiin. Kastepohjaa hämmästyttää se, että kirjoitetun lain ja maan tavan välillä on niin suuri ristiriita.
”Ookeanin pesänhoitajat ovat keskittyneet pääsääntöisesti kuluttamaan tarmoaan ja aikaansa vain pankkien velkojastatuksen kiistämiseen”, hän sanoo.
Pesänhoitajat eivät ole toimineet yksin vaan heillä on Viron viranomaisten tuki takanaan.
Verovirasto
ei yhteistyöhön
Pankit yrittivät saada pesän suurinta velkojaa, Tallinnan verovirastoa, yhteistyöhön pesänhoidossa. Verovirasto kieltäytyi. Viron talousministeriö alkoi perua vuoden 1993 panttaussopimusta.
Talousministeriön mielestä asiakirja on sisällöltään vain ”kirje” eikä lainvoiminen dokumentti.
”Törkeätä on se, että kymmenet ihmiset todistivat Toomas Sildmäen allekirjoitusta juhlallisissa seremonioissa Viron hallituksen tiloissa ja nyt talousministeriö ei tunnusta allekirjoitusta eikä asiakirjan sitovuutta”, Kastepohja sanoo.
Toomas Sildmäe on kahdesti jäänyt pois oikeudenkäynneistä, joissa häntä oli tarkoitus kuulla todistajana. Harri Kastepohja tunnustaa, ettei hän ole aikaisemmin kokenut vastaavaa vihamielisyyttä: vastassa ovat niin pesänhoitajat, viranomaiset kuin oikeuslaitoskin.
Pukit vahtimassa
kaalimaata
Pesänhoitajien toiminta konkurssissa on ollut erityisen arveluttavaa. Kastepohjan mielestä on selvää, etteivät he toimi velkojien eduksi.
”Virossa on mahdotonta luottaa asioiden puolueettomaan käsittelyyn”, hän sanoo.
Pesänhoitajat ovat todistettavasti myyneet pesän pantattua omaisuutta alihintaan eikä kaupoista ole annettu tietoa pantin haltijoille.
Yhtenä esimerkkinä on Georg Kask-aluksen myynti Etelä-Afrikassa. Pankit ja pesänhoitajat olivat sopineet, ettei alusta myydä ennen kuin löytyy markkinahinnan maksava ostaja. Pankit kuulivat pian tämän jälkeen Etelä-Afrikasta, että alus oli myyty. Pesänhoitajat kiistivät asian. Laivarekisteri puolestaan vahvisti myyntitapahtuman. Vasta tämän jälkeen pesänhoitajat tunnustivat myyneensä laivan hieman yli miljoonan dollarin hintaan, joka oli tuskin puolta sen markkina-arvosta.
Pesänhoitajien innokkuus myydä pesän omaisuutta selittyy osittain sillä, että he saavat vähintään yhden prosentin jokaisesta myyntitapahtumasta.
Viron valtio
suurin velkoja
Koska Tallinnan verovirasto ja sitä kautta Viron valtio on suurin velkoja, Kastepohjan mielestä on käsittämätöntä, ettei yksikään viranomainen puutu pesänhoitajien omaisuuden hävittämiseen. Pankkien arvion mukaan pesänhoitajat ovat käyttäneet viimeisen puolen vuoden aikana pesän varoja kuusi miljoonaa markkaa. Georg Kask-aluksen myyntitulot lienee jo kulutettu.
Pesänhoitajien tiedetään käyttäneen laivojen myynnistä saatuja varoja pääasiallisesti venäläisten työntekijöiden palkkasaatavien maksuun, vaikka palkkasaatavat maksetaan etuoikeusjärjestyksessä pantinhaltijoiden jälkeen. Viron lain mukaan valtio on viime kädessä velvollinen maksamaan palkkasaatavat.
Oikeudenkäynnit
ajan peluuta
Postipankissa Ookeanin tapausta hoitava Aarne Nyholm on yhtä järkyttynyt kuin harri Kastepohja.
”Oikeudenkäyntien avulla pelataan aikaa, jotta pesässä ei ole enää mitään omaisuutta”, Nyholm arvioi.
Kastepohjalle ja Nyholmille on kummallekin epäselvää, miksi virolaisten suhde Ookeaniin ja pankkien saataviin on niin ongelmallinen. Jo vuonna 1993 Ookean todettiin neuvostoyrityksen lailliseksi jatkajaksi. Nyt virolaisten uudelleen herännyt halu kieltää neuvostomenneisyys hyväksymällä vain saatavat, mutta unohtamalla velat on heistä käsittämätöntä.
Poliitikot
apuun
Nyholmin mielestä on selvää, että asian ratkaisu siirtyy poliittiselle tasolle. OKO:n, Postipankin ja Ost-West Handelsbankenin saatavat konkurssipesästä ovat kullakin noin 20 miljoonaa Suomen markkaa (3,4 miljoonaa euroa).
Pankit eivät aio antaa periksi. Suomen ja Saksan ulkoministeriöt ovat tietoisia tapahtumista. Vaikka neuvosto-omaisuuden kansallistaminen kävikin virolaisilta näppärästi, suomalaiset pankit eivät anna omaisuutensa mennä ilmaiseksi.
Nyholm ja Kastepohja katsovat, että maa, joka johtaa Euroopan Neuvostoa ja haluaa Euroopan Unioniin, ei voi jatkaa politiikkaa, jossa kirjoitettu laki ja maan tapa eivät vastaa toisiaan. Kysymys kuuluu, täyttääkö Viro oikeusvaltion periaatteet?
Ookeanin oikeudenkäynti jatkuu elokuun 13. päivänä.
Leena Hietanen