tiistai 12. helmikuuta 2008

Donnerin raportti

(Julkaistu Turun Sanomissa 8.8.1997)
Donner suosittelee
Virolle kaksikielisyyttä
TS/Tallinna
Leena Hietanen
Euroopan komissiolle Virosta raporttia kirjoittava Jörn Donner suosittelee Virolle maan muuttamista kaksikieliseksi ja venäläisten kansalaisuuden helpottamista. Donner vietti Virossa alkuviikon käyden muun muassa Narvassa. Hän toteaa Eesti Ekspress-lehden haastattelussa, että Viron olisi helpotettava venäjänkielisen vähemmistön asemaa tekemällä venäjän kielestä toinen virallinen virallinen kieli Viroon.
Donnerin raportti valmistuu syyskuun alkuun mennessä ja sen ottaa käsiteltäväkseen Euroopan parlamentti ryhtyessään käsittelemään Viron jäsenyyttä.
Donner piti Viron ongelmina myös oikeusjärjestelmän puutteita, julkisen sektorin virkamieskunnan vähäisyyttä sekä taloudellisen perustan ja teollisen tuotannon kapeutta. Donner sanoo Euroopan parlamentin käsittelyyn menevässä raportissaan suosittelevansa Viroa EU:n jäseneksi. Viron ulkoministeriön lehdistöosaston päällikkö Ethel Halliste toteaa, että Donnerin ehdotukset kaksikielisestä Virosta ovat epävirallisella vierailulla olevan Donnerin henkilökohtaisia mielipiteitä.
Viron perustuslaissa taataan viron kielelle valtion virallisen kielen asema, eivätkä perustuslain muuttamisehdotukset kuulu Hallisten mielestä Euroopan parlamentin kompetenssiin.
Viron parlamentin ulkoasiainvaliokunnan jäsen Kristina Ojuland katsoo, että mikäli venäjän kielelle taattaisiin yhdenvertainen asema, se entisestään heikentäisi venäjänkielisen väestön halua oppia viroa – ja heidän integrointinsa virolaiseen yhteiskuntaan olisi entistä vaikeampaa.

Ei kommentteja: