lauantai 3. tammikuuta 2009

Apartheid-katsaus viikko 1/2009:

Asepalvelusta suorittavat venäläiset ovat Eesti Ekspressin kolumnisti Andrei Hostovin mukaan yliedustettuja Viron armeijassa. Hänen venäläinen tuttavansa on viestintäkomppaniassa, jossa venäläisten ja virolaisten suhde on 50:50. Hostov epäilee, että Virossa on lähes valtion salaisuus, että myös muissa yksiköissä etnisten ryhmien suhteessa pätee venäläisten yliedustus. Se on kuitenkin Hostovista pieni murhe. Huolestuttavampaa on, että hänen venäläiselle tuttavalleen on selvää, että venäjänkielisten sotureiden lojaalisuus Viroa kohtaan kestää vain rauhan aikana. Hostovin mukaan armeijassa leirinuotiolla puhutaan rehellisesti. Se on taso, jota sosiologiset tutkimukset ja haastattelut eivät koskaan tavoita. (EE 31.12.2008)

Poimintoja joululahjakirjasta, Pekka Lilja ja Kulle Raig: ”Urho Kekkonen ja Viro” (2006):
Suomalaista Lebensraumia. Vuonna 1941 Helsingin yliopiston maantieteen professori Väinö Auer ja Eino Jutikkala kirjoittivat Suur-Suomea perustelevan kirjan ”Finlands Lebensraum”, jonka yksi ajatus oli Estofennia, Viron ja Suomen tiivis yhteys, lähes liittovaltio. Kekkonen oli 1930-luvulla Estofennian kiihkeä kannattaja. Kekkonen joutui kuitenkin ottamaan etäisyyttä aatteen suomalaisiin kannattajiin A KS:ään ja omaan osakuntaansa, Pohjois-Pohjalaiseen osakuntaan sen joutuessa konfliktiin Pätsin hallinnon kanssa vuonna 1934. PPO:n edustajat kävivät Tarton yliopistossa kannustamassa virolaisia vapseja ja sen suomalaista veljesjärjestöä IKL:ää. Salissa puhkesi täysi mellakka ja poliisi kehotti suomalaisia välittömästi poistumaan maasta. Viron presidentti Konstantin Päts sieti huomattavasti huonommin fasistisia järjestöjä kuin suomalaiset virkaveljensä. Hän oli kieltänyt vapsien toiminnan.
Ruotsalaisten käsityksiä Baltian ”miehityksestä” vuonna 1940: ”Meidän kannaltamme olivat Baltian maat yhä edelleen Venäjän aluetta, nehän olivat olleet sitä vuosisatojen ajan aina vuoteen 1920. Ne reunavaltiot, jotka muodostettiin länsivaltojen tuella vuonna 1920 ja jotka sulkivat Venäjältä pääsyn Suomenlahdelle, eivät voineet mielestämme jäädä pysymään eivätkä sitten jääneetkään. Ruotsihan oli ensimmäisiä maita, joka tunnusti Baltian maiden olevan Venäjän aluetta.” (Ruotsin valtiovarainministeri Wigfors ruotsalaiselle kirjailija P.O. Enquistille vuonna 1940.) Tässä se kuuluisa geopoliittinen imperatiivi. Baltian maiden itsenäisyys on perimmiltään vain lännen tukemaa Venäjän eristämiseen tähtäävää toimintaa!?
Kekkosen viisauksia antifasisteille vuonna 1964:
”Ja sitten meidän täytyy kenties lähteä loppujen lopuksi siitä, että historia ei pääty tähän päivään. Minä henkilökohtaisesti en kyllä usko, että tulipa historiassa mitä muutoksia tahansa, että se omistusjärjestelmä, joka nyt on NL:ssa ja Virossa toteutettu, että se muuttuisi. ....Ja kun yleinen kehitys maailmassa näyttää kulkevan jonkinlaiseen sosialismiin, niin turha meidän täällä on kapitalistisen yhteiskuntajärjestelmän vuoksi kieltäytyä ylläpitämästä suhteita virolaisiin sen vuoksi, että heillä on toinen yhteiskuntajärjestelmä. (Kekkosen puhe Tamminiemessä 14.5.1964) Kekkonen oli aito estofiili, sillä hän piti virolaisista myös kommunisteina.

Lähteet: Eesti Ekspress, Pekka Lilja ja Kulle Raig: Urho Kekkonen ja Viro, Minerva 2006.

1 kommentti:

Miacek kirjoitti...

''Kes seal kõnnib kuues hallis? See on meie Stalin kallis...'''