Yhdeksäntoista terroristia
Yhdeksäntoista aseistettua terroristia hyökkäsi eräänä kirkkaana syyspäivänä Yhdysvaltain symboliseen ytimeen. Miehet ovat kaikki valmiita uhraamaan henkensä itsemurhaiskussa. Pitkään salassa suunnitellun iskun rahoittajana toimii uskonnollisen fundamentalismin ohjaama terroristijärjestö. Iskun kohde on tarkoin valittu aiheuttamaan maksimaallisen järkytyksen läpi Yhdysvaltojen. Terroriteon perimmäisenä tarkoituksena on kuitenkin provosoida sota, joka tuhoaisi pahuuden valtakunnan.
Sota alkaakin reilun vuoden kuluttua keväällä ja päättyy usean vuoden ja noin miljoonan kuolonuhrin jälkeen terroristinen kannattajien voittoon – ja pahuuden valtakunnan täydelliseen tappioon. Syrjäytetty amerikkalaispresidentti viedään kahleissa tuomittavaksi, ei kuitenkaan Haagiin, vaan yhdysvaltalaiseen tuomioistuimeen.
Terroristijohtaja kylvää tuhoa pitkin Amerikkaa.
Ei, vuosi ei ole 2001, vaan 1859. Iskun kohteena on Yhdysvaltain liittovaltion asevarikko ja asetehdas Harpers Ferryssä, Potomac-joen varrella nykyisessä Länsi-Virginiassa, Etelä- ja Pohjoisvaltioiden tulevalla rajalla. Nimellisesti tarkoituksena oli takavarikoida 100000 muskettia ja jakaa ne Etelävaltioiden mustille orjille orjakapinan käynnistämiseksi. Terroristijoukon johtajana toimi John Brown niminen pitkäpartainen uskonnollinen fundamentalisti. Aate kulki nimellä abolitionismi, orjuuden vastustaminen.
Onnistumien iskussa oli alusta alkaen epätodennäköistä ja tuskin edes sen tekijöille tärkeää. Olennaista oli väkivaltaisella toiminnalla näyttää esimerkkiä omille joukoille sekä provosoida vastustajia mukaan väkivallan kierteeseen. Haaveissa saattoi olla myös marttyyrin asema. Useimmat Brownin miehistä kuolivatkin valtauksen päättäneessä tulitaistelussa. John Brown itse tuomittiin maanpetoksesta kuolemaan ja hirtettiin.
Seurauksena oli Yhdysvaltain polarisoitumien abolitionisteihin ja heidän vastustajiinsa. Abolitionistipuolueen, republikaanien ehdokas Abraham Lincoln valittiin Pohjoisvaltioiden äänin presidentiksi vuonna 1860. Sovittamattomat moraaliset ristiriidat johtavat Yhdysvaltain hajoamiseen ja sisällissodan käynnistymiseen vuonna 1861.
Terroristijohtajan ruumisrenkutus
Pian sodan alettua muodostui Pohjoisvaltioiden marssilauluksi aiempia kappaleita yhdistelevä renkutus. Kertosäkeessä lauletaan ylistystä jumalalle, tai ehkä Jeesukselle. Itse säkeistöt kertovat, että vaikka John Brownin hirtetty ruumis mätänee haudassaan, hänen sielunsa jatkaa voitokasta marssiaan.
John Brown's body lies a-mouldering in the grave; (3X)
His soul's marching on!
(Kertosäe)
Glory, halle—hallelujah! Glory, halle—hallelujah!
Glory, halle—hallelujah! his soul's marching on!
Abolitionistit kirjoittelivat kilpaa uusia sanoja renkutukselle, jossa pyrkivät toinen toistaan kiivaimmin sanankääntein ja uskonnollisella paatoksella ylistämään terroristien väkivaltaa. Erään tunnetun version kirjoitti William Weston Patton vuonna 1861. Mukaan pääsevät nyt kaikki 19 terroristia:
He captured Harper’s Ferry, with his nineteen men so few,
And frightened "Old Virginny" till she trembled thru and thru;
They hung him for a traitor, they themselves the traitor crew,
But his soul is marching on.
Vihan vuosikerrat
Lopullisen ja ylittämättömän version kirjoitti kuitenkin Julia Ward Howe vuonna 1862. Howen säkeissä ei John Brownia enää suoraan mainita nimeltä. Tilalle ovat tulleet apokalyptiset näyt vallankumouksen joukkojen aikaansaamasta täydellisestä tuhosta. Tulen karaisemat tykkien rivistöt puhuvat nyt jumalallisella äänellä. Kertoja todistaa omin silmin nähneensä, että tuhon ylväys on Jeesuksen toinen tuleminen. Marssimassa ei enää ole yksin John Brownin sielu vaan myös taivaallinen sotajoukko ja jumalallinen totuus.
Laulu ja sen sanoitus tunnetaan nimellä ”The Battle Hymn of the Republic” – Tasavallan tasteluvirsi. Yhdysvaltain kansallisessa kuvastossa se on saavuttanut ohittamattoman aseman. Euroopassa samanlaiseen asemaan on päässyt ehkä vain Lutherin virsi ”Jumala ompi linnamme” kolmekymmentävuotisen sodan Ruotsissa ja myöhemmin kiihkoisänmaallisessa Suomessa. Rinnastusta korostaen Lutherin virsi tunnetaankin englannin kielellä usein nimellä “The Battle Hymn of the Reformation”.
Virsi ei mainitse John Brownia nimeltä, mutta Howe tuskin pyrki peittämään viittauksia Browniin. Hänen miehensä Samuel Gridley Howe oli yksi John Brownin terrori-iskun kuudesta salaisesta rahoittajista (Secret Committee of Six). Sanat tuovat vain uusia säkeistöjä marssilauluun. Kenellekään aikalaiselle ei ollut epäselvää mistä laulettiin.
Punaiset ja siniset osavaltiot
Puolueiden värit poliittisilla kartoilla vakiintuivat vasta vuoden 2000 vaaleissa: Republikaanien osavaltiot merkitään nyt vallankumouksen punaisella. Vuoden 2008 presidentinvaalien tulokset seuraavat kansalaissodan rintamalinjoja.
150 vuoden aikana Yhdysvaltain poliittinen kartta on kääntynyt päälaelleen. Prosessi on liian pitkä ja monimutkainen läpikäytäväksi tässä. Lopputulos on kuitenkin, se, että ne osavaltiot, jotka sisällissodassa kuuluivat Etelään ovat nyt republikaanien kiivainta tukialuetta. Pohjoisvaltiot ovat taas demokraattisen puolueen reviiriä.
Lincolnin puolue, Republikaanit, edustaa nyt äärimmäistä oikeistoa. Valkoihoiset protestantit, jotka ennen sisällissotaa olivat abolitionistien eturintamassa, ovat nyt WASPeja, poroporvarillisen yhteiskunnan taantumuksellisia tukipilareita. Sama inversio on tapahtunut myös kaikilla muilla yhteiskunnan akseleilla. Mustat ja muut vähemmistöt ovat demokraatteja. Suurkapitalistit ja suurmaanomistajat republikaaneja.
Muutos on ollut hidas ja se on vaiheineen vienyt lähes koko kuluneen 150 vuotta. Vielä 1960-luvulla merkittävässä asemassa olivat kansalaissodan jäänteet: pohjoisen liberaalit republikaanit ja etelän konservatiiviset ja rasistiset demokraatit. Kolme viimeistä demokraatti-presidenttiä, Johnson, Carter ja Clinton ovat kaikki etelästä ja nousseet valtaan etelävaltioiden äänillä. Vasta George W Bushin virkakausi on lopullisesti polarisoinut Amerikan. Vuoden 2008 presidentinvaalit olivat ensimmäiset, jotka aidosti käytiin oikeisto-vasemmisto akselilla.
Unohduksen politiikka (Pukki kaalimaan vartijana)
Lincolnin perinnön vartijoiksi joutuvat siis arvokonservatiivit, republikaanipuolueen patriootit. The Battle Hymn muuttui vallankumouslaulusta isämaalliseksi virreksi. Laulun vallankumouksellinen sanoma aiheutti kuitenkin ongelmia sen uusille omistajille. Unohduksen politiikka pyrki irrottamaan laulun kontekstistaan. Nyt Howen sanat pyritään näkemän itsenäisenä teoksena.
Yleisimmissä tulkinnoissa myös sanoja on muutettu. Siinä missä Howe lauloi ylistystä itsemurhaterroristeille sanoilla ”let us die to make men free”, nykyinen kastraattiversion kehottaa vaan elämän ja kuluttamaan: "let us live to make men free".
Ironia saavutti huippunsa, kun laulusta tuli Yhdysvaltain ”terrorismin vastaisen sodan” tunnuslaulu.
Taistelu Lincolnin perinnöstä
Darwinin ”Lajien synty” mahdollisti tieteellisen ateismin. Euroopassa ateismista tuli vallankumouksellisen ajattelun edellytys. Uskonnollisuudesta tuli taantumuksen tunnusmerkki, ”oopiumia” kansalle. Amerikassa kehittyi 1800-luvulla oma kristillisen sosialismin perinteensä. Kylmän sodan myötä kaikista sosialismin muodoista tuli kuitenkin Yhdysvalloissa kiellettyjä aatteita.
Missä siis Julia Ward Howe ja muut abolitionistit olisivat nykyajan ideologisella kartalla? Minun on vaikea nähdä heitä herännäiskristittyjen rinnalla puolustamassa Israelin terrorihyökkäystä Gazaan. Yhtäläisyyksiä on helpompi nähdä fundamentalistimuslimien al-Qaidaan ja sen johtajaan Osama bin Ladeniin. En kuitenkaan usko, että uskonto näyttelee abolitionistien ajattelussa fundamentaalista roolia, pikemminkin se edustaa aikakautensa yleistä ajattelua ja aikansa korkeinta tunnettua oikeudenmukaisuuden lähdettä. Uskonnollisuuden vaihtoehto, tieteellinen ateismi oli hädin tuskin syntynyt. Julia Ward Howe oli myös kiivas feministi ja naisten äänioikeuden ajaja, suffragetti. Voin hyvin nähdä hänet Suomessa 1970-luvun taistolaisena, tai missä tahansa marxilaisessa liikkeessä. Laulun sanoissa eivät oikeudenmukaisuutta jaa amerikkalaiset tykit vaan neuvostoliiton panssarit. Teleologinen viisaus ei tule jumalalta, vaan dialektisesta materialismista.
Tämä kaikki on tietysti puhdasta spekulaatiota. Kysymys Lincolnin perinnöstä on tosiasiassa edelleen täysin auki.
Kansalaisoikeusliike
Pohjoisen bolshevikkien sisällissodan jälkeinen miehitys etelässä (”Reconstruction”) päättyi täydelliseen epäonnistumiseen. Rasistinen taantumus palasi valtaan. Kysymys rotujen tasa-arvosta poistui Yhdysvaltojen politiikan eturintamasta lähes sadaksi vuodeksi. Lincolnin ajattelu palasi pintaan vasta 1950-luvulla kansalaisoikeusliikkeen myötä. Samalla alkoi taistelu Lincolnin perinnöstä.
Well, I don't know what will happen now. We've got some difficult days ahead. But it doesn't matter with me now. Because I've been to the mountaintop. And I don't mind. Like anybody, I would like to live a long life. Longevity has its place. But I'm not concerned about that now. I just want to do God's will. And He's allowed me to go up to the mountain. And I've looked over. And I've seen the promised land. I may not get there with you. But I want you to know tonight, that we, as a people will get to the promised land. And I'm happy, tonight. I'm not worried about anything. I'm not fearing any man. Mine eyes have seen the glory of the coming of the Lord.
Eräs tärkeimpiä viittauksia Julia Ward Howen sanoihin ja välillisesti Lincolnin vallankumoukselliseen perintöön on Martin Luther Kingin vuonna 1968, päivää ennen kuolemaansa pitämässä puheessa. Memphisissä, Tennesseessä mustille lakkolaisille pidetty puhe tunnetaan nimellä ”I've Been To The Mountaintop”. Se on elämään jääneistä amerikkalaispuheista ehkä viimeinen, joka on pidetty Amerikan mantereella. Kuolemansa aavistava, mutta sitä pelkäämätön King kertoo käyneensä ”vuoren hupulla” ja nähneensä ”luvatun maan”. Samalla hän antaa lupauksen, jonka toteutumista Yhdysvaltain mustat ovat odottaneet 40 vuotta: ”But I want you to know tonight, that we, as a people will get to the promised land.” Puheensa hän päättää suoraan lainaukseen Howelta: ”Mine eyes have seen the glory of the coming of the Lord.”
King oli gandhilaisen väkivallattomuuden tunnetuimpia edustajia. Sanojen pukeminen näkymäksi jumalallisesta kostosta on kuitenkin äärimmäisin väkivallalla uhkaamisen muoto.
United Socialist States of America
Newyorkilaista toiveajattelua. Yhdysvaltojen lipun polttamien on kuitenkin tarpeetonta, Obaman Amerikassa vallankumous on aitoamerikkalaista.
Barack Obaman vaalikampanja käytiin ideologisesti pimennetyin lyhdyin, ainakaan ideologiset kysymykset eivät koskaan yltäneet suomalaiseen tai edes kansainväliseen mediaan. Rotu oli vaalitaistelussa kielletyt aihe.
Ideologinen väritys tuli ensi kertaa esille vaalivoiton jälkeisessä puheessa. Obama lainasi kahdesti Lincolnia. Merkittävintä oli kuitenkin viittaus Kingin vuorenhuippu-puheeseen: ”I promise you, we as a people will get there.” Martin Luther Kingin lupaus ja visio on nyt käymässä toteen. Kansasta, ”we as a people” on tulossa Obaman uuden kansandemokratian keskeinen teema.
Virkaanastujaisten teemaksi on nyt muodostunut Lincolnin perinnön kaappaaminen taantumukselta. Tänään tiistaina Obama tulee vannomaan virkavalansa käsi samalla Raamatulla, jolla Abraham Lincoln vannoi valansa. Washingtoniin hän saapui junalla, samaa reittiä kuin Lincoln aikanaan. Lincolnilaisen vallankumouksen ilmeisin ylistys oli ”We Are One” -konsertti, joka sunnuntaina järjestettiin Lincolnin muistomerkillä. Edistykselliset teemat ja Lincolnin vallankumouksellinen symboliikka yhdistettiin tavalla jota Yhdysvalloissa ei ole tehty neljäänkymmeneen vuoteen.
Mitä siis on edistyksellinen Amerikka, jos se saa haltuunsa Lincolnin vallankumouksellisen perinnön? Suomalaisesta tai eurooppalaisesta näkökulmasta se voi tuskin olla muuta kuin sosialistinen. Vähintäänkin sillä tulisi olemaan keskeinen asema maailman sosialistisessa liikkeessä.
On epätodennäköistä, että Obama itse tulle johtamaan ideologista muutosta. Tämä jää kansan tehtäväksi. Obama ei tule julistautumaan sosialistiksi. Tämän ovat jo amerikkalaiset viharyhmät tehneet. Kaikesta siitä Yhdysvalloissa leviävästä vallankumouksellisesta kuvastosta, joka yhdistää Obaman marxilaisuuteen on kuitenkin vaikea nähdä, mikä on tehty pelottelutarkoituksesta ja mikä on toiveajattelua.
Aika näyttää, mihin Obaman kausi vie. Yksi asia on kuitenkin varma, Joseph McCarthyn haamu on lopullisesti karkotettu Amerikan poliittiselta näyttämöltä. Vallankumouksellisella symboliikalla Obama on luonut edellytykset syvälliselle ideologiselle muutokselle. Ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin kansa saa itse vapaasti valita aatteensa. Amerikkalainen saa halutessaan lukea Leniniä ja kantaa punalippua avoimesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti