Apartheid-katsaus viikko 5/2009:

Viron Unabomberille vaaditaan elinkautista. Syyttäjä haluaa virolaiselle Märt Ringmaalle (70) elinkautisen tuomion terroripommituksista, joita hän suoritti venäläisiä vastaan vuosina 1998 -2003. Ringmaa asetti Tallinnan Lasnamäen kaupunginosassa yhteensä 11 pommia, jotka tappoivat 7 venäläistä. Hän asetti pommit venäläisten (lähinnä alkoholistien ja narkomaanien) oleskelupaikkoihin. Suojelupoliisi luonnehti Ringmaata kiihkokansallismieliseksi. (Postimees 27.01.2009)

Viron television Ulkolinja-ohjelmassa toimittaja Astrid Kannel kysyi, palaako Viro Venäjän valtapiiriin taloudellisen kriisin seurauksena? Viron ulkoministeriön edustaja Jüri Kahn kiisti ajatuksen uskoen, että Viro joutuu auttamaan Venäjää. Ohjelma sivusi Venäjän naapurivaltioiden mahdollista romahdusta. Uzbekistan, Tadzikistan, Moldova ja Ukraina saattavat pyytää apua Venäjältä taloutensa pelastamiseksi. (ETV 26.01.2009)

Virolainen talousguru Hardo Pajula pitää devalvaatiopelkoakin tärkeimpänä ”taloudellisena” kysymyksenä sovintoa venäläisvähemmistön kanssa. ”Virossa rinnakkain kehittyvät kaksi yhteisöä joutuivat käsirysyyn, vaikka ruokaa ja napsia oli riittävästi. Miten käy, kun hyveitä on tarjolla vähemmän.” (EPL 28.01.2009)

Virolaiset kävivät rukoilemassa rahtikuljetuksia Venäjältä. Kuljetusliike Jupiter Plusin johtaja Jevgeni Sidorovin mukaan Venäjällä ei ole nyt kenelläkään aikaa muistella pronssiyötä eikä puuttuvaa rajasopimusta. ”Jumalan kiitos omat poliitikkomme ovat myös pitäneet suunsa kiinni eivätkä heitä kranaatteja niskaamme. Kiitos heille siitä. Tilanne muuttuu paremmaksi.” (Äripäev 28.01.2009)

Suomalaisen kirjallisuuden pohjanoteeraus

Sain kuin sainkin Sofi Oksasen Puhdistus-kirjan luettua. Helppolukuinen ja sujuva. Ja kirjan lopusta löytyi se tärkeä dokumentti: KGB:n asiakirja, jossa kirjan päähenkilön kerrotaan kuulunen Omakaitse-järjestöön ja osallistuneen terroritekoihin neuvostokansalaisia vastaan. Niinpä niin. Tämä kirjan naisten himoitsema mies, Hans, ei ollut kukaan muu kuin ihan ehta virolainen natsirikollinen. Omakaitse-järjestö piti huolta siitä, että Viro oli ”judenfrei” jo ennen Natsi-Saksan Wannsee-kongressia tammikuussa 1942. Sohvi on kirjoittanut 300 sivua kehnohkoa rakkaushömppää ja aivan lopussa kertoo KGB:n suulla lukijalle, että kirjan päähenkilömies on murhaaja. Nyt on pakko kysyä, oliko Finlandia-kirjojen taso todella niin heikko, että oli ryhdyttävä fasismia rehabilitoimaan? Suomessa täytyy totisesti tarinoiden olla lopussa, kun sankariksi kelpaa ”juutalaistentappaja”.
Suuressa maailmassa tämä olisi kulttuuriskandaali. Valtakunnan ykköslehden Helsingin Sanomien kulttuuritoimituksen esimies Saska Saarikoski eroasi. Hänen alaisensa, kirjallisuus- ja teatterikriitikot ovat kilvan kehuneet teosta paljastaen, ettei heillä ole mitään käsitystä Viron historiasta eikä kirjallisuuskriitikolla ilmeisesti edes kirjallisuudesta. Suomen Kirjailijaliiton uusi puheenjohtaja Tuula-Liina Varis eroaisi. Hän on julkisuudessa suitsuttanut teosta kyseenalaistaen siten koko suomalaisten kirjailijakunnan moraalin. On huomautettava, että molemmat henkilöt niin Saska Saarikoski kuin Tuula-Liina Varis tuntevat varsin hyvin kunnianarvoisan suomalaisen kommunistirunoilijan Pentti Saarikosken. Eikö heitä edes hävetä? Pentti-raukan on täytynyt pyöriä haudassaan häpeän tuskasta kiemurrellen. Pahimman takinkäännöksen teki kuitenkin kulttirunoilijamme suuri ihailija Pekka Tarkka. Entinen kommunistirunoilijan suuri ymmärtäjä lumoutui nyt fasismin ylipapittaresta. Pekka Tarkan täytyy hourailla. Tätä ei todeksi usko! Ellei sitten kyse ole koko suomalaisen kulttuurieliitin puhdistautumisrituaalista. Edistyksellisyys haudataan. Suomi ja Viro siirtävät moraalista kompassiaan niin, että Neuvostoliittoa tarkastellaan virolaisen fasistin silmin.
Uskon, että WSOY on vastuullinen kustantaja. He tilaavat Sofi Oksaselta seuraavaksi Gertrudin tarinan. Gertrud oli Tsekkoslovakian juutalainen, joka tuotiin virolaiselle kuolemanleirille tapettavaksi. Hän joutui virolaisten miesten raiskaamiksi ennen kuin hänet ammuttiin. Jägalan kuolemanleirin 70 nuorta juutalaisnaista taistelivat itselleen elinpäiviä lisää leirin virolaisen päällystön viihdytysjoukoissa. Tapahtumat on dokumentoitu Virossa niin oikeuden pöytäkirjoissa kuin natsioikeuden käynneistä tehdyistä filmeissä. Oksanen ansaitsee toisen tilaisuuden.
On vaikea uskoa, että nuori lahjakas kirjailija lähtisi tosissaan puolustamaan fasismia. Sofi Oksanen tekee sen, koska ei tiedä, mistä hän kirjoittaa. Voidaanko Suomen merkittävin kirjallisuuspalkinto antaa kirjailijalle, joka ei tiedä, mistä hän kirjoittaa?

Erään vallankumouksen perintö

Yhdeksäntoista terroristia

Yhdeksäntoista aseistettua terroristia hyökkäsi eräänä kirkkaana syyspäivänä Yhdysvaltain symboliseen ytimeen. Miehet ovat kaikki valmiita uhraamaan henkensä itsemurhaiskussa. Pitkään salassa suunnitellun iskun rahoittajana toimii uskonnollisen fundamentalismin ohjaama terroristijärjestö. Iskun kohde on tarkoin valittu aiheuttamaan maksimaallisen järkytyksen läpi Yhdysvaltojen. Terroriteon perimmäisenä tarkoituksena on kuitenkin provosoida sota, joka tuhoaisi pahuuden valtakunnan.

Sota alkaakin reilun vuoden kuluttua keväällä ja päättyy usean vuoden ja noin miljoonan kuolonuhrin jälkeen terroristinen kannattajien voittoon – ja pahuuden valtakunnan täydelliseen tappioon. Syrjäytetty amerikkalaispresidentti viedään kahleissa tuomittavaksi, ei kuitenkaan Haagiin, vaan yhdysvaltalaiseen tuomioistuimeen.


Terroristijohtaja kylvää tuhoa pitkin Amerikkaa.

Ei, vuosi ei ole 2001, vaan 1859. Iskun kohteena on Yhdysvaltain liittovaltion asevarikko ja asetehdas Harpers Ferryssä, Potomac-joen varrella nykyisessä Länsi-Virginiassa, Etelä- ja Pohjoisvaltioiden tulevalla rajalla. Nimellisesti tarkoituksena oli takavarikoida 100000 muskettia ja jakaa ne Etelävaltioiden mustille orjille orjakapinan käynnistämiseksi. Terroristijoukon johtajana toimi John Brown niminen pitkäpartainen uskonnollinen fundamentalisti. Aate kulki nimellä abolitionismi, orjuuden vastustaminen.

Onnistumien iskussa oli alusta alkaen epätodennäköistä ja tuskin edes sen tekijöille tärkeää. Olennaista oli väkivaltaisella toiminnalla näyttää esimerkkiä omille joukoille sekä provosoida vastustajia mukaan väkivallan kierteeseen. Haaveissa saattoi olla myös marttyyrin asema. Useimmat Brownin miehistä kuolivatkin valtauksen päättäneessä tulitaistelussa. John Brown itse tuomittiin maanpetoksesta kuolemaan ja hirtettiin.

Seurauksena oli Yhdysvaltain polarisoitumien abolitionisteihin ja heidän vastustajiinsa. Abolitionistipuolueen, republikaanien ehdokas Abraham Lincoln valittiin Pohjoisvaltioiden äänin presidentiksi vuonna 1860. Sovittamattomat moraaliset ristiriidat johtavat Yhdysvaltain hajoamiseen ja sisällissodan käynnistymiseen vuonna 1861.

Terroristijohtajan ruumisrenkutus

Pian sodan alettua muodostui Pohjoisvaltioiden marssilauluksi aiempia kappaleita yhdistelevä renkutus. Kertosäkeessä lauletaan ylistystä jumalalle, tai ehkä Jeesukselle. Itse säkeistöt kertovat, että vaikka John Brownin hirtetty ruumis mätänee haudassaan, hänen sielunsa jatkaa voitokasta marssiaan.

John Brown's body lies a-mouldering in the grave; (3X)
His soul's marching on!
(Kertosäe)
Glory, halle—hallelujah! Glory, halle—hallelujah!
Glory, halle—hallelujah! his soul's marching on!

Abolitionistit kirjoittelivat kilpaa uusia sanoja renkutukselle, jossa pyrkivät toinen toistaan kiivaimmin sanankääntein ja uskonnollisella paatoksella ylistämään terroristien väkivaltaa. Erään tunnetun version kirjoitti William Weston Patton vuonna 1861. Mukaan pääsevät nyt kaikki 19 terroristia:

He captured Harper’s Ferry, with his nineteen men so few,
And frightened "Old Virginny" till she trembled thru and thru;
They hung him for a traitor, they themselves the traitor crew,
But his soul is marching on.

Vihan vuosikerrat

Lopullisen ja ylittämättömän version kirjoitti kuitenkin Julia Ward Howe vuonna 1862. Howen säkeissä ei John Brownia enää suoraan mainita nimeltä. Tilalle ovat tulleet apokalyptiset näyt vallankumouksen joukkojen aikaansaamasta täydellisestä tuhosta. Tulen karaisemat tykkien rivistöt puhuvat nyt jumalallisella äänellä. Kertoja todistaa omin silmin nähneensä, että tuhon ylväys on Jeesuksen toinen tuleminen. Marssimassa ei enää ole yksin John Brownin sielu vaan myös taivaallinen sotajoukko ja jumalallinen totuus.

Laulu ja sen sanoitus tunnetaan nimellä ”The Battle Hymn of the Republic” – Tasavallan tasteluvirsi. Yhdysvaltain kansallisessa kuvastossa se on saavuttanut ohittamattoman aseman. Euroopassa samanlaiseen asemaan on päässyt ehkä vain Lutherin virsi ”Jumala ompi linnamme” kolmekymmentävuotisen sodan Ruotsissa ja myöhemmin kiihkoisänmaallisessa Suomessa. Rinnastusta korostaen Lutherin virsi tunnetaankin englannin kielellä usein nimellä “The Battle Hymn of the Reformation”.

Virsi ei mainitse John Brownia nimeltä, mutta Howe tuskin pyrki peittämään viittauksia Browniin. Hänen miehensä Samuel Gridley Howe oli yksi John Brownin terrori-iskun kuudesta salaisesta rahoittajista (Secret Committee of Six). Sanat tuovat vain uusia säkeistöjä marssilauluun. Kenellekään aikalaiselle ei ollut epäselvää mistä laulettiin.

Punaiset ja siniset osavaltiot

Puolueiden värit poliittisilla kartoilla vakiintuivat vasta vuoden 2000 vaaleissa: Republikaanien osavaltiot merkitään nyt vallankumouksen punaisella. Vuoden 2008 presidentinvaalien tulokset seuraavat kansalaissodan rintamalinjoja.

150 vuoden aikana Yhdysvaltain poliittinen kartta on kääntynyt päälaelleen. Prosessi on liian pitkä ja monimutkainen läpikäytäväksi tässä. Lopputulos on kuitenkin, se, että ne osavaltiot, jotka sisällissodassa kuuluivat Etelään ovat nyt republikaanien kiivainta tukialuetta. Pohjoisvaltiot ovat taas demokraattisen puolueen reviiriä.

Lincolnin puolue, Republikaanit, edustaa nyt äärimmäistä oikeistoa. Valkoihoiset protestantit, jotka ennen sisällissotaa olivat abolitionistien eturintamassa, ovat nyt WASPeja, poroporvarillisen yhteiskunnan taantumuksellisia tukipilareita. Sama inversio on tapahtunut myös kaikilla muilla yhteiskunnan akseleilla. Mustat ja muut vähemmistöt ovat demokraatteja. Suurkapitalistit ja suurmaanomistajat republikaaneja.

Muutos on ollut hidas ja se on vaiheineen vienyt lähes koko kuluneen 150 vuotta. Vielä 1960-luvulla merkittävässä asemassa olivat kansalaissodan jäänteet: pohjoisen liberaalit republikaanit ja etelän konservatiiviset ja rasistiset demokraatit. Kolme viimeistä demokraatti-presidenttiä, Johnson, Carter ja Clinton ovat kaikki etelästä ja nousseet valtaan etelävaltioiden äänillä. Vasta George W Bushin virkakausi on lopullisesti polarisoinut Amerikan. Vuoden 2008 presidentinvaalit olivat ensimmäiset, jotka aidosti käytiin oikeisto-vasemmisto akselilla.

Unohduksen politiikka (Pukki kaalimaan vartijana)

Lincolnin perinnön vartijoiksi joutuvat siis arvokonservatiivit, republikaanipuolueen patriootit. The Battle Hymn muuttui vallankumouslaulusta isämaalliseksi virreksi. Laulun vallankumouksellinen sanoma aiheutti kuitenkin ongelmia sen uusille omistajille. Unohduksen politiikka pyrki irrottamaan laulun kontekstistaan. Nyt Howen sanat pyritään näkemän itsenäisenä teoksena.

Yleisimmissä tulkinnoissa myös sanoja on muutettu. Siinä missä Howe lauloi ylistystä itsemurhaterroristeille sanoilla ”let us die to make men free”, nykyinen kastraattiversion kehottaa vaan elämän ja kuluttamaan: "let us live to make men free".

Ironia saavutti huippunsa, kun laulusta tuli Yhdysvaltain ”terrorismin vastaisen sodan” tunnuslaulu.

Taistelu Lincolnin perinnöstä

Darwinin ”Lajien synty” mahdollisti tieteellisen ateismin. Euroopassa ateismista tuli vallankumouksellisen ajattelun edellytys. Uskonnollisuudesta tuli taantumuksen tunnusmerkki, ”oopiumia” kansalle. Amerikassa kehittyi 1800-luvulla oma kristillisen sosialismin perinteensä. Kylmän sodan myötä kaikista sosialismin muodoista tuli kuitenkin Yhdysvalloissa kiellettyjä aatteita.

Missä siis Julia Ward Howe ja muut abolitionistit olisivat nykyajan ideologisella kartalla? Minun on vaikea nähdä heitä herännäiskristittyjen rinnalla puolustamassa Israelin terrorihyökkäystä Gazaan. Yhtäläisyyksiä on helpompi nähdä fundamentalistimuslimien al-Qaidaan ja sen johtajaan Osama bin Ladeniin. En kuitenkaan usko, että uskonto näyttelee abolitionistien ajattelussa fundamentaalista roolia, pikemminkin se edustaa aikakautensa yleistä ajattelua ja aikansa korkeinta tunnettua oikeudenmukaisuuden lähdettä. Uskonnollisuuden vaihtoehto, tieteellinen ateismi oli hädin tuskin syntynyt. Julia Ward Howe oli myös kiivas feministi ja naisten äänioikeuden ajaja, suffragetti. Voin hyvin nähdä hänet Suomessa 1970-luvun taistolaisena, tai missä tahansa marxilaisessa liikkeessä. Laulun sanoissa eivät oikeudenmukaisuutta jaa amerikkalaiset tykit vaan neuvostoliiton panssarit. Teleologinen viisaus ei tule jumalalta, vaan dialektisesta materialismista.

Tämä kaikki on tietysti puhdasta spekulaatiota. Kysymys Lincolnin perinnöstä on tosiasiassa edelleen täysin auki.

Kansalaisoikeusliike

Pohjoisen bolshevikkien sisällissodan jälkeinen miehitys etelässä (”Reconstruction”) päättyi täydelliseen epäonnistumiseen. Rasistinen taantumus palasi valtaan. Kysymys rotujen tasa-arvosta poistui Yhdysvaltojen politiikan eturintamasta lähes sadaksi vuodeksi. Lincolnin ajattelu palasi pintaan vasta 1950-luvulla kansalaisoikeusliikkeen myötä. Samalla alkoi taistelu Lincolnin perinnöstä.

Well, I don't know what will happen now. We've got some difficult days ahead. But it doesn't matter with me now. Because I've been to the mountaintop. And I don't mind. Like anybody, I would like to live a long life. Longevity has its place. But I'm not concerned about that now. I just want to do God's will. And He's allowed me to go up to the mountain. And I've looked over. And I've seen the promised land. I may not get there with you. But I want you to know tonight, that we, as a people will get to the promised land. And I'm happy, tonight. I'm not worried about anything. I'm not fearing any man. Mine eyes have seen the glory of the coming of the Lord.

Eräs tärkeimpiä viittauksia Julia Ward Howen sanoihin ja välillisesti Lincolnin vallankumoukselliseen perintöön on Martin Luther Kingin vuonna 1968, päivää ennen kuolemaansa pitämässä puheessa. Memphisissä, Tennesseessä mustille lakkolaisille pidetty puhe tunnetaan nimellä ”I've Been To The Mountaintop”. Se on elämään jääneistä amerikkalaispuheista ehkä viimeinen, joka on pidetty Amerikan mantereella. Kuolemansa aavistava, mutta sitä pelkäämätön King kertoo käyneensä ”vuoren hupulla” ja nähneensä ”luvatun maan”. Samalla hän antaa lupauksen, jonka toteutumista Yhdysvaltain mustat ovat odottaneet 40 vuotta: ”But I want you to know tonight, that we, as a people will get to the promised land.” Puheensa hän päättää suoraan lainaukseen Howelta: ”Mine eyes have seen the glory of the coming of the Lord.”

King oli gandhilaisen väkivallattomuuden tunnetuimpia edustajia. Sanojen pukeminen näkymäksi jumalallisesta kostosta on kuitenkin äärimmäisin väkivallalla uhkaamisen muoto.

United Socialist States of America

Newyorkilaista toiveajattelua. Yhdysvaltojen lipun polttamien on kuitenkin tarpeetonta, Obaman Amerikassa vallankumous on aitoamerikkalaista.

Barack Obaman vaalikampanja käytiin ideologisesti pimennetyin lyhdyin, ainakaan ideologiset kysymykset eivät koskaan yltäneet suomalaiseen tai edes kansainväliseen mediaan. Rotu oli vaalitaistelussa kielletyt aihe.

Ideologinen väritys tuli ensi kertaa esille vaalivoiton jälkeisessä puheessa. Obama lainasi kahdesti Lincolnia. Merkittävintä oli kuitenkin viittaus Kingin vuorenhuippu-puheeseen: ”I promise you, we as a people will get there.” Martin Luther Kingin lupaus ja visio on nyt käymässä toteen. Kansasta, ”we as a people” on tulossa Obaman uuden kansandemokratian keskeinen teema.

Virkaanastujaisten teemaksi on nyt muodostunut Lincolnin perinnön kaappaaminen taantumukselta. Tänään tiistaina Obama tulee vannomaan virkavalansa käsi samalla Raamatulla, jolla Abraham Lincoln vannoi valansa. Washingtoniin hän saapui junalla, samaa reittiä kuin Lincoln aikanaan. Lincolnilaisen vallankumouksen ilmeisin ylistys oli ”We Are One” -konsertti, joka sunnuntaina järjestettiin Lincolnin muistomerkillä. Edistykselliset teemat ja Lincolnin vallankumouksellinen symboliikka yhdistettiin tavalla jota Yhdysvalloissa ei ole tehty neljäänkymmeneen vuoteen.

Mitä siis on edistyksellinen Amerikka, jos se saa haltuunsa Lincolnin vallankumouksellisen perinnön? Suomalaisesta tai eurooppalaisesta näkökulmasta se voi tuskin olla muuta kuin sosialistinen. Vähintäänkin sillä tulisi olemaan keskeinen asema maailman sosialistisessa liikkeessä.

On epätodennäköistä, että Obama itse tulle johtamaan ideologista muutosta. Tämä jää kansan tehtäväksi. Obama ei tule julistautumaan sosialistiksi. Tämän ovat jo amerikkalaiset viharyhmät tehneet. Kaikesta siitä Yhdysvalloissa leviävästä vallankumouksellisesta kuvastosta, joka yhdistää Obaman marxilaisuuteen on kuitenkin vaikea nähdä, mikä on tehty pelottelutarkoituksesta ja mikä on toiveajattelua.



Aika näyttää, mihin Obaman kausi vie. Yksi asia on kuitenkin varma, Joseph McCarthyn haamu on lopullisesti karkotettu Amerikan poliittiselta näyttämöltä. Vallankumouksellisella symboliikalla Obama on luonut edellytykset syvälliselle ideologiselle muutokselle. Ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin kansa saa itse vapaasti valita aatteensa. Amerikkalainen saa halutessaan lukea Leniniä ja kantaa punalippua avoimesti.

Apartheid-katsaus viikko 4/2009:

Virolaiset puna-armeijan puolella taistelleet veteraanit eivät häpeä taisteluaan fasismia vastaan. Tallinnan venäjänkielisen esikaupungin, Maardun, veteraanijärjestö juhlisti viikonloppuna Viron 8. kivääripataljoonan Velike Lukissa saavuttamaa voittoa Natsi-Saksasta. Veteraanit pahoittelivat, että heitä pidetään Virossa ”miehittäjinä”.
”Punaveteraanit ovat ylpeitä elämästään ja taistelustaan fasismia vastaan eivätkä katso pettäneensä Viroa”, veteraanien edustaja Vladimir Zaitsev sanoi Pihkovan uutisportaalille Lenta. (EPL online 20.01.2009)

Ei-kansalaisille opetetaan Viron historiaa uuden filmin avulla. Viron integraatiovirasto sai valmiiksi dvd:n, jota jaetaan ei-kansalaisille perustuslaki- ja kansalaisuuskokeeseen valmentavilla kursseilla. Uudessa filmissä Viro on Neuvostoliiton ”miehittämä”. (Postimees 21.01.2009)

”Ulkomaalaiset Virossa olivat kuin keskellä kylmää sotaa; he yleensä pitivät molemmista puolista, ja toivoivat oman bisneksensä takia, etteivät jännitteet kasvaisi. Mutta helppoa ei ollut jäädä puolueettomaksi, pienessä yrityksessä oli vaikeaa sekoittaa työntekijöitä molemmista kulttuureista, juhlissa oli sopimatonta kutsua vieraita molemmista etnisistä ryhmistä. Tämä oli yksi suurimmista ongelmista ulkomaalaiselle Virossa.”
”Pinnalta näytti kuin etniset venäläiset olisivat vuosi vuodelta yhä enemmän sopeutuneet virolaiseen yhteiskuntaan, esimerkiksi viron kieltä puhuvien venäläisten määrä kasvoi nopeasti. Vastoin tervettä järkeä näytti siltä, että mitä korkeammaksi elintaso nousi, molemmat puolet suhtautuivat toisiinsa luotaantyöntävämmin ja vastentahtoisemmin. Siten pinnan alla jännitteet saavuttivat kiehumispisteen ja tarvittiin vain tekosyy räjähdykseen. Pronssisotilaspatsas täytti täydellisesti sen tehtävän”, Caludio Zucchelli ja Dag Kirsebom kirjassaan Hard Landing (2008) virolaisten ja venäläisten suhteista. (ss. 68-69)

Irakin miehityksen loppuminen Viron joukkojen osalta herättää Virossa pelkoa, että maan mahdollisuudet näyttää uskollisuutta amerikkalaisille vähenevät.
”Virolle on aukaistu mahdollisuuksien ikkuna, jota tulee käyttää, jotta voimme sopia jatkossa sotilaallisen yhteistyön Yhdysvaltojen kanssa – meille kaikkein oleellisimman strategisen liittolaisen kanssa kaikkein tärkeimmissä sotilaallisissa operaatioissa”, Viron turvallisuustutkimuslaitoksen tutkija Indrek Elling kirjoittaa.
Viro päätti torstaina 22. tammikuuta lopettaa joukkojen lähettämisen Irakiin, koska Irakin parlamentti ei enää uudistanut sopimusta virolaisten joukkojen läsnäolosta Irakissa. (Postimees 23.01.2009)

Evening Standard ja Marlekov

Mitä yhteistä on englantilaisella sanomalehdellä The Evening Standardilla ja Moskovassa ammutulla asianajaja Stanislav Marlekovilla? Boris Berezovski.
Mielenkiintoinen uutinen Englannista. Venäläinen miljardööri Aleksandr Lebedev ostaa sikäläisen sanomalehden, The Evening Standardin. Uusi omistaja ei ole aivan uunituore lehden omistaja. Hän omistaa Venäjällä osan lehdestä, jonka nimi on Novaja Gazeta. Me tiedämme jo vanhastaan, että Novaja Gazetan kuuluisin toimittaja oli edesmennyt, ammuttu Anna Politkovskaja.
Lebedevillä on KGB-tausta. Kiinnostava kysymys on, ketkä ovat Lebedevin tukijoukot Lontoossa? Miten hän suhtautuu Moskova-vastaiseen terroristisoluun, Boris Berezovskiin ja Ahmed Zakajeviin? Onko hän heidän kaveri?
Boris Berezovskin nimi oli esillä jo Politkovskajan murhan yhteydessä. Hän on ilmoittanut haluavansa kaapata vallan Venäjällä. Mikään ei ole ollut tehokkaampaa Venäjän mustamaalausta kuin ihmisoikeustaistelijoiden murhaaminen ja murhauttaminen. Entisenä lehtimogulina Berezovski tietää, miten tärkeää on omistaa lehti, että voi edistää omaa asiaansa. Berezovski osaa oivallisesti käydä Venäjän vastaista taistelua lännen mediassa. Hän tietää, miten russofobia kukkii lehdistössä maailmanlaajuisesti. Millekään uutiselle ei ole niin helppo löytää palstatilaa kuin Venäjällä tapahtuville toimittajamurhille tai niin sanottujen ihmisoikeustaistelijoiden kiusaamisille. Esitin jo Politkovskajan murhan yhteydessä epäilyn, että murhan takana on taistelu Venäjästä ja tilaaja on Boris Berezovski. Juttu julkaistiin Journalistilehdessä.
Kiinnostavaa, että aikana, kun printtimedia alkaa voida yhä huonommin, venäläinen investoi sanomalehdistöön Englannissa. Lehden ostajalla täytyy olla hurja usko median merkitykseen tai sitten hän tietää saavansa sinne uutisia. Kuten nyt Stanislav Marlekovin murha! Vaikea uskoa, että lehtikauppa olisi syntynyt ilman konsultointia Boris Berezovskin kanssa. Talouslaman iskiessä myös Venäjälle Berezovski näkee taas tilaisuutensa tulleen ryhtyä epästabiloimaan Venäjää murhauttamalla viattomia. Lehti Englannissa on erinomainen valtataistelun apuväline. Tulemme lukemaan entistä Venäjä-vastaisempaa englanninkielistä lehteä.
Media alkaa olla täydellisesti valjastettu informaatiosotaan. Journalismi katoaa.

Hard landing

Norjalais-ruotsalainen Dag Kirsebom ja italialais-saksalainen Claudio Zucchelli kirjoittivat kirjan, ”Hard Landing, the fairy tale of rise and fall of the Estonian Economy” omista kokemuksistaan Virossa 2000-luvulla. Kirsebom on it-yrittäjä, Zucchelli kiinteistösijoittaja. Molemmat ovat nähneet aitiopaikalta kuplatalouden synnyn, kuten he näkemäänsä nimittävät. Kirsebom työllisti virolaisia yrityksessään, joka teki alihankintaa Norjaan, Ruotsiin ja Englantiin. Zucchelli puolestaan toimi kiinteistömarkkinoilla. Aluksi kaikki on hienoa. Viron kauniit naiset saavat ansaitsemansa suitsutuksen ja toistuvan maininnan. Teksti muuttuu kuitenkin nopeasti pisteliääksi. Paratiisissa on sittenkin käärmeitä.
Viron talouden ylikuumenemisen syiksi kirjoittajat löytävät osittain samat syyt kuin Ruotsissa ja Suomessa 1980-90-lukujen taitteessa. Pankit löysäsivät liikaa lainan antoa. Lainalla hankittiin asuntoja, sitä käytettiin myös kulutukseen kuten hienoihin autoihin. Talouskasvu olikin lainattua rahaa kiinteistöihin sijoitettuna eikä vientiteollisuutteen panostettu. Virossa kuplatalouden puhkeamista auttoi kaksi asiaa: pronssisotilaan siirto ja maailman talouden jäähtyminen. Lama on siis kotimaista ja ulkomaista alkuperää. Se tekee Viron talouskriisistä vaikeamman kuin muualla. Virossa ei voida puhua kuplan pehmeästä puhkeamisesta vaan kaikki tapahtuu kovimman kautta.
Kiinteistömarkkinoiden kuumeneminen näkyi tavasta, jolla virolaiset kiinteistövälittäjät suhtautuivat ulkomaisiin investoijiin kuplan ollessa pahimmillaan. Miljoonan kruunun, 64 000 euron, investoijan kanssa ei haluttu edes keskustella. Viroa vaivasi myös työvoimapula. Työntekijöillä ei ollut mitään työpaikkauskollisuutta, vain raha ratkaisi. Kuplatalous näkyi myös turismitaloudessa. Ravintoloissa ja hotelleissa palvelu romahti työvoimapulan ollessa pahimmillaan.
Kirsebom ja Zucchelli aloittivat Virossa yrittäjinä 2002-2003. He ovat nähneet vain rahan virtaavan pankeista Viron talouteen. Se vääristää hiukan heidän käsitystään virolaisten elämisestä vain lainarahalla. Heiltä puuttuu kokonaan näkökulma monopolileikkiin eli yhteisen sosialistisen omistuksen siirtymisestä yksityisiin taskuihin. Virossa on runsaasti omaa rahaa, joka on tullut markkinoille omaisuuden palautuksista ja yksityistämisestä. Tämän rahan osuuden Kirsebom ja Zucchelli kokonaan unohtavat. Kirja antaa hiukan liian synkän kuvan Viron lainatilanteesta.
Viro pelastuu kriisistä panostamalla vientiteollisuuteen ja Venäjän markkinoille. Kirjoittajat kehottavat Viroa unohtamaan ylpeytensä ja pelastamaan suhteet Venäjään. He muistuttavat, että talouden kasvaessa Viron on tuotava työntekijöitä ulkomailta, Ukrainasta ja Valko-Venäjältä. Viron talous ei kestä kasvua, koska maassa ei ole työvoimaa.

Claudio Zuchelli ja Dag Kirsebom: Hard Landing. 116 s. Hinta 155 EEK. Kustantaja: Beautiful People OÜ. 2008.

Kirjaa voi tilata osoitteesta:
www.hardlanding.ee

Apartheid-review, week 2/2009:

The show trial against four Russian Estonian men ended expectedly with the release from all the charges. The men were charged with organizing the riots during the so called Bronze Nights in April 2007. The court did not find any evidence that the riots were planned and not spontaneous. One of the defendants, Maksim Reva, told the Russian tv-channel Vesti, that he has considered the court case as political from the very beginning: “In one sentence the judge released me from all guilt. She criticized the work of the prosecutor and the Estonian Secret Police as suspicious.” (Eesti Päevaleht online 05.01.2009)
From the protocols of the Harju County Court one can read, that another defendant, Mark Sirõk felt that he is being "tortured" psychologically. Under the questioning in police chamber he was forced for three hours to read a history book of Mart Laar. In his books on Estonian history Mart Laar, the ex-prime minister, is rehabilitating fascism and considers Soviet Estonia as Soviet occupation. (Eesti Päevaleht online 07.01.2009)
Estonian Secret Police was tapping the telephones of the group, Night Watch, already long before the riot night. Night Watch volunteers were guarding the Bronze Soldier war memorial. On the tapes Dmitri Linter, the leader of the Night Watch, was analysing the situation just before the riots started in the night of 25th of April. According to the Secret Police Linter said that there is no need for him to do anything as people are ready to do nasty things without him raising his finger: “Boys are ready for war.” (Eesti Ekspress 08.01.2009)
The fourth defendant, journalist Dimitri Klenski did not think that the decision made Estonia a democratic constitutional state. “That I don´t believe, but the decision showed me that the court is independent”, he thanked. (Postimees 06.01.2009)

The Russian Foreign Ministry regarded the decision as a defeat for those that want to rewrite Second World War history. “The Court Decision confirmed once again that the social discontent with the Estonian Government´s provocation to disgrace the grave of soviet soldiers and dismantle the statue of liberators in Tallinn, was justified. The release of the Night Watch leaders points the finger at the real culprits: those who intend to disgrace the memory of the fallen soldiers and rewrite the history”, Russian FM informed through Interfax. (Eesti Päevaleht online 05.01.2009)

The Russian media and some Estonian columnists demanded the resignation of Estonian Prime Minister Andrus Ansip because of the Bronze Night events. “In any case the Prime Minister should have taken the responsibility of the fiasco of the Bronze Night. First, PM represents the state, which took the riots to the court - and state lost. Secondly PM´s promise to cruelly punish hooligans, is not fulfilled. Thirdly, somebody has to carry the responsibility for the Bronze Night”, Estonian columnist Ahto Lobjakas wrote in the Estonian Daily "Postimees" (10.01.2009).

Eastern Police District is suffering because of its non-Estonian speaking police force. The Estonian language police has given fines to 112 police officers. All together 160 policemen in eastern Estonia are not fulfilling the language requirements and should, according to law, be sacked. The chief of the district, Aivar Otsalt, considers it impossible to fire all these policemen without a collapse in the security in the region. Besides, the policemen working in the Russian speaking environment, are very professional. “It's impossible for them to be sacked or replaced by some other workers. We have to find some other measures to motivate them to learn the state language” said the police chief inspector in Eesti Päevaleht online (10.01.2009)

Apartheid-katsaus viikko 3/2009:

Harkun leirissä neljä vuotta ja 20 päivää viettänyt Nikolai Mikolenko arvioi Harkun leirin olevan pahemman kuin vankilan. Vankilaan joutuva tietää, kuinka kauan hän joutuu vankilassa istumaan. Harkun eristysleirille joutuva ei sitä tiedä. Kahden kuukauden välein hallinto-oikeus pidentää tarvittaessa aina uudestaan vangitsemista niin sanottujen videokonferenssien avulla. Vierailuajat leirillä ovat hyvin lyhyitä, tunti kaksi kertaa viikossa vartijan seisoessa vieressä. Lehdistön pääsy leirille on rajoitettu. Vankilassa hyvä käytös palkitaan muun muassa kotilomalla, mutta leirillä ei. Vangittu ei saa leirillä terveydenhoitoa, ainoastaan leirin oma ensiapu auttaa. Sairastuessa lääkkeitä ei saa, koska vangituilla ei usein ole sairasvakuutusta. Leirin keittiö ei tunne erityisruokavalioita.
Mikolenko näki pitkän vankeutensa aikana lapsiaan 4-5 kertaa. Mikolenkolla on Tallinnassa kaksi lasta. Joutuessaan leirille hän oli pakotettu eroamaan vaimostaan. Avioero oli fiktiivinen. Viro ei anna karkotettavaksi määrättyjen vaimoille erikseen oikeutta hakea oleskelulupaa. Perhe päätti keskenään, että kouluikäiset lapset jatkavat kouluaan Tallinnassa ja vaimo jää lasten luokse. Tämä ei kuitenkaan auttanut vaan kansalaisuusviraston viranomaiset hakivat myös vaimon leirille. Pariskunta avioitui uudelleen leirillä. Vaimo pääsi ennen joulua hetkeksi kotiin.
Harkun leiri sijaitsee 20 kilometriä Tallinnan keskustasta. Se on entinen naisten vankila, jossa virolaiset tappoivat juutalaisensa vuonna 1941. Kaksikerroksinen rakennus on remontoitu vuonna 2003. Rakennusta ympäröi piikkilanka-aita. Kansalaisuusvirastolle kuuluvaa rakennusta valvoo yksityinen turvafirma Falck. Leirillä olevat eivät ole rikollisia. Syystä tai toisesta Viron valtio ei halua antaa heille oleskelulupaa ja haluaa karkottaa heidät maasta. Keskimäärin leirillä on noin 15-20 henkeä, jotka viipyvät leirillä kuukausista vuosiin. Nikolai Mikolenko on viipynyt leirillä pisimpään.
Valtaosa leiriläisistä on entisiä Neuvostoliiton kansalaisia, jotka ovat viettäneet elämänsä Virossa. Viro sijoittaa heidät Harkun leirille odottamaan karkotusta. Yleinen karkotuskohde on Venäjä, mutta Venäjä ei suostu ottamaan karkotettavia vastaan. Taustalla on Venäjän ja Viron vuonna 1994 solmima Neuvostojoukkojen poistumissopimus. Lennart Meren ja Boris Jeltsinin allekirjoittaman sopimuksen mukaan Viro takaa sotilaseläkeläisille kaikki oikeudet Virossa. Ratifioidessaan sopimuksen Viron parlamentti kuitenkin poisti sopimuksesta kyseiset sosiaaliset takuut eikä katso kansainvälisen sopimuksen sitovan itseänsä.

Latvian parlamentti hylkäsi lakiehdotuksen antaa ei-kansalaisille oikeus osallistua paikallisvaaleihin. Oppositiopuolueen ”Ihmisoikeuksien puolesta yhteisessä Latviassa” tekemää ehdotusta kannatti 22 ehdokasta, 56 vastusti ja 8 jätti äänestämättä. Virossa ei-kansalaiset saavat osallistua paikallisvaaleihin äänestäjinä, ei ehdokkaina. (ItarTass 15.01.2009)

Latvian presidentti ei enää anna haastatteluja venäläiselle medialle venäjän kielellä vaan vain valtion virallisella kielellä, latvialla. Presidentti Valdis Zatlers hyväksyi myös lakimuutoksen, joka suurentaa työnantajien sakkoja latvian kielitaidon puutteesta. Venäjän ulkoministeriö syytti Latviaa vähemmistön oikeuksien sorrosta. Virossa presidentti Toomas-Hendrik Ilves on jo aiemmin ilmoittanut, ettei hän opettele venäjän kieltä, koska se on ”miehittäjän” kieli. (EPL online 11.01.2009)

Viron kieltä opetetaan kielileireillä. Viron integraatiovirasto jakaa 215 000 euroa kielileirien järjestämiseksi venäjänkielisille nuorille aina 18-ikävuoteen saakka. Leirien esimerkki on harjoituttaa venäjänkielisten nuorten viron kielen taitoa. (Õhtuleht 12.01.2009)

”Olemmeko me sittenkin natsikansa”, toimittaja Andres Keil kysyy virolaisten dokumentaristien Andres Maimikin ja Rein Tolkin uusimman elokuvan, ”Radikaalin” nähtyään. Maimik ja Tolk ovat tehneet dokumentin Nõmmen radion toimittajasta Margus Leppistä, joka avoimesti liputtaa Hitlerin ideoita. (EPL 13.01.2009)

Isänmaa-puolueen puheenjohtaja Mart Laar on huolissaan infosodasta, jossa Venäjä pyrkii näyttämään kaikki neuvostovaltaa vastaan taistelleet fasisteina tai heidän kätyreinään. Venäjä pyrkii Laarin mukaan todistamaan, että jos Stalinin aikana muutamia ihmisiä tapettiinkin tai karkotettiin, he olivat yleensä kohtalonsa ansainneet. (Eesti Eest 15.01.2009)

Apartheid-katsaus viikko 2/2009:

Näytösoikeudenkäynti neljää Viron venäläistä miestä vastaan pronssiyön mellakoiden järjestämisestä vapautti odotetusti miehet kaikista syytteistä. Oikeus ei löytänyt mitään todisteita siitä, että mellakat olisivat olleet suunniteltuja. Syytetyistä Maksim Reva kertoi venäläiselle televisiokanavalle Vesti pitäneensä oikeudenkäyntiä alusta lähtien poliittisena. ”Tuomari sanoi yhden lauseen, joka vapautti minut täysin syyllisyydestä. Hän piti syyttäjän ja Viron suojelupoliisin työtä epäpätevänä.” (Eesti Päevaleht online 05.01.2009)
Oikeuden pöytäkirjoista selviää myös, että yksi syytetyistä, Mark Sirõk koki joutuneensa psykologisen painostuksen kohteeksi. Hänet pakotettiin pidätettynä ollessaan lukemaan kolme tuntia Mart Laarin kirjoittamaa historian kirjaa. Entinen pääministeri Mart Laar katsoo omissa historiankirjoituksissaan Neuvostoliiton miehittäneen Viron. (Eesti Päevaleht online 07.01.2009)
Viron suojelupoliisi salakuunteli patsasta vartioineen, Öinen vahtivuoro-järjestön puheluita jo ennen mellakoita. Notsnoi Dazorin johtaja Dmitri Linter analysoi tunnelmaa puhelimessa yöllä hetkeä ennen mellakoita, 25.04.2007, ettei hänen tarvitse tehdä mitään, kun tietty joukko ihmisiä on valmis kaikkeen. ”Pojat ovat valmiita sotaan”, Eesti Ekspress-lehti siteeraa Linterin sanoja. (Eesti Ekspress 08.01.2009)
Syytettynä ollut neljäs mies, toimittaja Dimitri Klensk katsoi, ettei päätös tehnyt vielä Virosta demokraattista oikeusvaltiota. ”Sitä en usko, mutta sen näin, että Viron oikeuslaitos toimii riippumattomasti”, hän kiitteli. (Postimees 06.01.2009)

Venäjän ulkoministeriö katsoi oikeuden päätöksen merkitsevän tappiota historian uudelleen kirjoittajille. ”Oikeudenpäätös vahvisti taas kerran, että se yhteiskunnallinen tyytymättömyys Viron hallituksen provokaatiolle häpäistä neuvostosotilaiden hautoja ja poistaa vapauttajan patsas Tallinnassa, oli oikeutettu. Oisen vahtivuoron johtajien vapauttaminen oli syyllistävä päätös niille, jotka aikoivat pilkata kaatuneiden muistoa ja kirjoittaa historia uudelleen”, Venäjän ulkoministeriö tiedotti Interfaxin kautta. (Eesti Päevaleht online 05.01.2009)

Viron pääministeri Andrus Ansipin saamista vastuuseen pronssiyön tapahtumiin vaativat niin venäläinen media kuin muutamat virolaiset kommentaattorit.
”Joka tapauksessa pääministerin olisi pitänyt kantaa vastuu pronssiyön fiaskosta. Ensiksi, pääministeri edustaa valtiota, joka vei mellakat oikeuteen – ja valtio hävisi. Toiseksi pääministerin lupaus julmasti rangaista huligaaneja on täyttämättä. Kolmanneksi jonkun pitää kantaa pronssiyöstä vastuu”, kolumnisti Ahto Lobjakas kirjoittaa, (Postimees 10.01.2009)

Itäinen poliisipiiri on hädissään viron kieltä taitamattomien poliisien kanssa. Kielipoliisi on antanut sakot 112 poliisille. Kielivaatimukset on täyttämättä yhteensä 160 poliisilla. Alueen poliisipäällikkö Aivar Otsalt pitää mahdottomana poliisien irtisanomista, koska alueen turvallisuus kärsisi. Lisäksi kyseessä ovat hyvin ammattitaitoiset poliisit, joiden työympäristö on venäjänkielinen.
”On mahdotonta, että heidät pitäisi irtisanoa tai vaihtaa toisiin työntekijöihin. On etsittävä muita keinoja motivoida heitä oppimaan valtion virallista kieltä”, poliisipäällikkö sanoi. (Eesti Päevaleht online 10.01.2009)

Apartheid-katsaus viikko 1/2009:

Asepalvelusta suorittavat venäläiset ovat Eesti Ekspressin kolumnisti Andrei Hostovin mukaan yliedustettuja Viron armeijassa. Hänen venäläinen tuttavansa on viestintäkomppaniassa, jossa venäläisten ja virolaisten suhde on 50:50. Hostov epäilee, että Virossa on lähes valtion salaisuus, että myös muissa yksiköissä etnisten ryhmien suhteessa pätee venäläisten yliedustus. Se on kuitenkin Hostovista pieni murhe. Huolestuttavampaa on, että hänen venäläiselle tuttavalleen on selvää, että venäjänkielisten sotureiden lojaalisuus Viroa kohtaan kestää vain rauhan aikana. Hostovin mukaan armeijassa leirinuotiolla puhutaan rehellisesti. Se on taso, jota sosiologiset tutkimukset ja haastattelut eivät koskaan tavoita. (EE 31.12.2008)

Poimintoja joululahjakirjasta, Pekka Lilja ja Kulle Raig: ”Urho Kekkonen ja Viro” (2006):
Suomalaista Lebensraumia. Vuonna 1941 Helsingin yliopiston maantieteen professori Väinö Auer ja Eino Jutikkala kirjoittivat Suur-Suomea perustelevan kirjan ”Finlands Lebensraum”, jonka yksi ajatus oli Estofennia, Viron ja Suomen tiivis yhteys, lähes liittovaltio. Kekkonen oli 1930-luvulla Estofennian kiihkeä kannattaja. Kekkonen joutui kuitenkin ottamaan etäisyyttä aatteen suomalaisiin kannattajiin A KS:ään ja omaan osakuntaansa, Pohjois-Pohjalaiseen osakuntaan sen joutuessa konfliktiin Pätsin hallinnon kanssa vuonna 1934. PPO:n edustajat kävivät Tarton yliopistossa kannustamassa virolaisia vapseja ja sen suomalaista veljesjärjestöä IKL:ää. Salissa puhkesi täysi mellakka ja poliisi kehotti suomalaisia välittömästi poistumaan maasta. Viron presidentti Konstantin Päts sieti huomattavasti huonommin fasistisia järjestöjä kuin suomalaiset virkaveljensä. Hän oli kieltänyt vapsien toiminnan.
Ruotsalaisten käsityksiä Baltian ”miehityksestä” vuonna 1940: ”Meidän kannaltamme olivat Baltian maat yhä edelleen Venäjän aluetta, nehän olivat olleet sitä vuosisatojen ajan aina vuoteen 1920. Ne reunavaltiot, jotka muodostettiin länsivaltojen tuella vuonna 1920 ja jotka sulkivat Venäjältä pääsyn Suomenlahdelle, eivät voineet mielestämme jäädä pysymään eivätkä sitten jääneetkään. Ruotsihan oli ensimmäisiä maita, joka tunnusti Baltian maiden olevan Venäjän aluetta.” (Ruotsin valtiovarainministeri Wigfors ruotsalaiselle kirjailija P.O. Enquistille vuonna 1940.) Tässä se kuuluisa geopoliittinen imperatiivi. Baltian maiden itsenäisyys on perimmiltään vain lännen tukemaa Venäjän eristämiseen tähtäävää toimintaa!?
Kekkosen viisauksia antifasisteille vuonna 1964:
”Ja sitten meidän täytyy kenties lähteä loppujen lopuksi siitä, että historia ei pääty tähän päivään. Minä henkilökohtaisesti en kyllä usko, että tulipa historiassa mitä muutoksia tahansa, että se omistusjärjestelmä, joka nyt on NL:ssa ja Virossa toteutettu, että se muuttuisi. ....Ja kun yleinen kehitys maailmassa näyttää kulkevan jonkinlaiseen sosialismiin, niin turha meidän täällä on kapitalistisen yhteiskuntajärjestelmän vuoksi kieltäytyä ylläpitämästä suhteita virolaisiin sen vuoksi, että heillä on toinen yhteiskuntajärjestelmä. (Kekkosen puhe Tamminiemessä 14.5.1964) Kekkonen oli aito estofiili, sillä hän piti virolaisista myös kommunisteina.

Lähteet: Eesti Ekspress, Pekka Lilja ja Kulle Raig: Urho Kekkonen ja Viro, Minerva 2006.