Siim Kallas ulos EU:n komissiosta heti

(Julkaistu Uudessa Suomen blogipalvelussa 06.01.2011)

Virolainen nationalisti ei voi hoitaa Euroopan Unionin ja Venäjän välisiä suhteita. Tämä tuli selväksi Venäjän rautateiden pääjohtaja Vladimir Jakuninin raivostumisesta EU:n liikennekomissaari Siim Kallasille Kallasin sekaannuttua Viron sisäpoliittisiin kähinöihin. Kallas käytti hyväkseen asemaansa komissaarina antaakseen tukensa virolaisille nationalisteille, Ansipille, Laarille ja Ilvekselle (pääministerille, hänen pikkuapulaiselleen ja presidentille) oppositiojohtaja Edgar Savisaaren tuhoamisyrityksessä. Aseenaan Kallas käytti maailman suurimman rautatieyhtiön, Venäjän rautateiden johtajaa, Vladimir Jakuninia.

Jakunin johtaa Suomen ja Venäjän välistä talouskomissiota. Suomelle on tärkeää, että rautatieyhteydet Baltian kautta Eurooppaan kehittyvät. Siinä tarvitaan Venäjää. Kallasin puuttuminen Viron sisäpolitiikkaan ja yritys kompromentoida Venäjän rautateiden pääjohtaja on erittäin vaarallista Suomen etujen vaarantamista. Suomalaisten tulee pitää huoli siitä, että Kallasin lähtölaskenta liikennekomissaarin virasta alkaa välittömästi.

Siim Kallas antoi lausunnon Virossa Kuku-radiolle, jossa hän katsoi Venäjän rautateiden pääjohtajan Vladimir Jakuninin toimineen väärin, kun hänen johtamansa säätiö rahoittaa Virossa ortodoksikirkon rakentamista. Kallasin mielestä kirkkoraha oli suoraa puoluetukea Viron oppositiopuolue keskustalle ja Edgar Savisaarelle. Kallas katsoi, ettei Jakuninia oteta enää vakavasti Euroopassa, varsinkaan Itä-Euroopassa, jossa pelätään Venäjän vaikutusvaltaa. Liikennekomissaari teki selväksi, että Viron sisäpolitiikan laineet lyövät häiritsevästi hänen kabinettiinsa Brysselissä.

Sellaisen liikennekomissaarin on aika siivota työpöytänsä Brysselissä.

Jakunin vastasi kirjeitse Kallasille olevansa hyvin pettynyt siihen, että Kallas suhtautui niin vakavasti virolaisten nationalistien räikeään yritykseen mustamaalata hänen hyvää ystäväänsä Edgar Savisaarta. Jakuninin mielestä Kallas ei ollut käyttänyt harkintaa vaan syöksynyt jakelemaan tuomioita tarkistamatta lehtijuttujen lähteitä ja uskonut surkeimpia provokaatioita. Jakunin korosti, ettei hänellä ole tapana pettää ystäviään. Jakunin viittasi hänen ja Kallasin hyvin alkaneeseen yhteistyöhön Euroopan ja Venäjän tasolla.

Jakunin käytti tilanteen hyväkseen ja hän sivalsi kirjeessään Viron johtoa nationalismista, russofobiasta, pronssisotilaan siirrosta ja fasismin rehabilitaatiosta. Aivan aiheesta.


Taustaa:
Vladimir Jakunin on viettänyt nuoruutensa Pärnussa, Virossa. Hän on hyvä ystävä Tallinnan kaupunginjohtaja Edgar Savisaaren kanssa. Savisaaren johtama keskusta on hallitustasolla Virossa oppositiossa. Keskusta johtaa yksin Tallinnan kaupunkia. Sen yksi vaalilupaus oli rakentaa ortodoksinen kirkko Tallinnaan Lasnamäen kaupunginosaan. Jakuninin johtama ortodoksikirkkojen rakentamista tukeva säätiö antoi kirkon rakentamista varten pienen avustuksen, 1,5 miljoonaa euroa. Se ei riitä kirkon valmistumiseen. Viron suojelupoliisi pyrki esittämään rahan kuin suorana puoluetukena Jakuninilta ja Venäjän rautateiltä suoraan Savisaarelle ja keskustapuolueen tilille.
Presidentti Ilves kiirehti lausumaan, ettei keskustapuolue voi kevään parlamenttivaalien jälkeen kuvitellakaan osallistuvansa hallitustyöskentelyyn. Vastalauseena Virossa on ryhdytty vaatimaan presidentti-instituution lopettamista.
Savisaaren oma ”totuuskomissio” antoi Savisaarelle täysin puhtaat paperit. Viron suojelupoliisi kieltäytyi paljastamasta nauhoja suojelupoliisin johtaja Raivo Aegin ja Edgar Savisaaren keskusteluista. Totuuskomissio kehotti Savisaarta valittamaan ihmisoikeusjärjestöille kuten Amnesty Internationalille yms. oppositioon kohdistuneesta vainosta.


Lähde:
www.postimees.ee/?id=367930

Viron suojelupoliisi on todellinen uhka demokratialle

Tallinnan Lasnamäelle rakennettavan ortodoksikirkon rahoituksesta tarkoituksella nostettu skandaali paljastaa Viron suojelupoliisin (Kapo) olevan todellinen uhka Viron demokratialle.

Edgar Savisaar tekee tärkeää työtä rakentaessaan yhteiskuntarauhaa. Tallinnan kaupunki hyvittää kirkon rakentamisella sitä rikosta, jonka Viron oikeistohallitukset ja presidentti Lennart Meri tekivät ryöstäessään Viron ortodoksisen kirkon omaisuuden vuonna 1996. Savisaaren ele on erittäin tervetullut ja ansiokas teko kaupunginjohtajalta.

Tallinnan kaupunginjohtaja Edgar Savisaar on sopinut Venäjän rautateiden johtaja Vladimir Jakuninin kanssa 1,5 miljoonan euron avustuksesta Lasnamäen ortodoksikirkon rakennustöihin. Jakunin johtaa Venäjällä säätiötä, jonka tehtävänä on muun muassa rahoittaa historiallisten ja uskonnollisten rakennusten rakentamista ja suojelua. Tämä rahoitus on julkista ja yleistä tietoa. Savisaar on ilmoittanut, että Jumalan äidin nimeä kantava kirkko tarvitsee vielä huomattavasti suuremman summan valmistuakseen.

Viron suojelupoliisin kehittämän salaliittoteorian mukaan 1,5 miljoonan euron summia on kaksi. Savisaar ja Jakunin olisivat salaliittoteorian mukaan sopineet, että salainen avustus kätketään saman suuruisen summan varjoon. Tämä toinen 1,5 miljoonaa euroa olisi tullut Viron keskustapuolueelle. Jälkimmäisestä rahasta ei ole minkäänlaista näyttöä. Suojelupoliisilla on epämääräisiä salakuuntelunauhoja, joista on vuodettu julkisuuteen satunnaisia pätkiä mielivaltaisesti, jotta saataisiin välitettyä suojelupoliisin haluama kuva asioista.

Näin alhaalle Viron suojelupoliisi ei ole vielä koskaan vajonnut. Ketään ei epäillä rikoksesta. Suojelupoliisin näytöillä ei ole mitään todistusarvoa. Koko suojelupoliisin puuhastelu on pelkkää loanheittokampanjaa.

On käsittämätöntä, että EU:ssa voi olla maa, jonka suojelupoliisi tuhoaa hallituksen käskystä oppositiojohtajia. On täysin mahdollista, että tämä loanheittokampanja kääntyy itseään vastaan.

Fasismi nousee epäuskosta

http://leenahietanen.blogit.uusisuomi.fi/2009/08/14/fasismi-nousee-epauskosta/

(Apartheid-katsaus viikko 33/2009):

Suomen poliittinen johto on täydellisesti laiminlyönyt Suomessa rehottavan fasismin nousun. Yhtenä esimerkkinä tästä on Pohjan kirkkoherra Juha Molariin kohdistuneet erottamisvaatimukset. Molaria on ryhtynyt jahtaamaan oikein toden teolla suomalainen äärijärjestö Pro Karelia. Sitä ei miellytä se, että Juha Molari ei suostu vihaamaan venäläisiä eikä halua Karjalaa takaisin. Suomessa löytyy vielä niitä, jotka sanovat ääneen, ettei heitä kiinnosta lyödä päätään toista kertaa Karjalan mäntyyn.
Vakavaksi asian tekee se, että luterilaisen kirkon johto antaa ulkopuolisten painostaa itseään. Suomessa kirkko on valtion kirkko juuri sen takia, etteivät ulkopuoliset pääsisi vaikuttamaan kirkon päätöksiin. Presidentti Tarja Halonen on kirkon pää ja hänen tulisi olla tehtäviensä tasalla. Hänen olisi puututtava pikaisesti luterilaisen kirkon hölmöilyyn. Suomessa tulee välttää epämiellyttävä skandaali, mikä seuraa siitä, että äärijärjestö erottaa papin tämän mielipiteiden vuoksi. Papit edustavat perinteisesti Suomessa taantumusta, joten on erittäin tervetullutta, että joukossa on Juha Molarin tapaisia rohkeita toisinajattelijoita.
Jos asia etenee niin pitkälle, ettei presidentti käytä valtaansa kirkon johtajana, on syytä ryhtyä vakavasti vaatimaan kirkon erottamista valtiosta.
Pro Karelian toiminta Nord Stream-kaasuputkiasiassa paljastaa, ettei tämä järjestö ole pelkkä eläkeläisten päiväkahvikerho. Heidän pyrkimyksensä pysäyttää Nord Stream-kaasuputkihanke ei jää pelkästään sanojen tasolle vaan heillä on jo tekoja. Pro Karelia on aito provokaattori, joka ei laske omia uhreja vaan vain ”vihollisen” uhrit. Nämä herrat ovat tosissaan. Milloin Halonen aikoo herätä?
Suomen poliittinen johto on ollut vastenmielisen hiljaa Suomessa riehuvasta venäläisvastaisuudesta. Ilmeisesti kuvitellaan, että asiaa ei ole olemassa, kun siihen ei oteta kantaa. Todellisuudessa tapahtuu juuri päinvastoin. Tällaiset ilmiöt, joihin suhtaudutaan epäuskolla; eihän tämä voi olla totta, ovat juuri paras kasvualusta fasismille.

Anton ja Viro

Olen yhtä shokissa ja masentunut kuin valtaosa Johanin ihailijoista ja vihaajista, jotka jäämme nyt ilman jokapäiväistä piristettämme tai kiukkukohtaustamme. Uuden Suomen blogipalvelu menetti valovoimaisen ja loistavan kirjoittajan. Valtakunnan ykköshärnääjän. Johan kirjoittaa tyylilleen uskollisesti niin, että ottaa aina puolustaakseen yhden totuuden. Johan jatkaa Antonin tapauksen seuraamista omassa eurovaaliblogissaan: http://johaneurovaali.blogspot.com/.
Kiitän kovasti kommenteista, jotka ovat nyt ajautuneet sivuilleni ilmeisesti silkasta ikävästä Johania kohtaan. Kiitos myötätunnosta. Uuden Suomen säännöt olivat selvät. Kolme varoitusta ja ulos. Johan käytti pelotta kaikki kolme. Safkalle Uusi Suomi on ollut äärimmäisen tärkeä kanava esitellä ajatuksiamme. Käytännössä meidän pää-äänenkannattajamme, mikä on tietenkin hyvin sympaattista erikoista, kun edustamme niin ääripäätä Suomessa.
Anton omalla kohtalollaan sivuaa Viroa ja Safkaa. Hänen Rimma-äitinsä on vironvenäläinen, joka on mennyt naimisiin itseään 20 vuotta vanhemman suomalaisen miehen kanssa päästäkseen pois Virosta, järjestelmästä, jota syytämme apartheidiksi. Olemme kritisoineet myös suomalaisten sekaantumista Viron ortodoksikirkon asemaan. Sen sotkun laineet lyövät nyt Suomeenkin. Safka vastustaa uskonnolista vainoa ja muukalaisvihaa, joka ilmenee Suomessa russofobiana.
Kannustakaa ja äänestäkää Johania, loistavaa soturia, jonka suuta ei internetin maailmassa enää kukaan voi tukkia.

Lenin ja Stalin uskonpuhdistajina

Neuvostoliiton yksi suuria saavutuksia oli kristillisyyden kitkeminen. Asia lähti liikkeelle Leninistä ja Stalinista. He näkivät uskovaisissa vaarallista ”lahkolaisuutta”, samoin kuin pienen Anton-pojan isä Paavo Salonen ja Johan Bäckmanin blogissa riehuvat suomalaiskansalliset kiihkoilijat. Uskovaiset rukoilevat, veisaavat virsiä, tekevät ristinmerkkejä, pitävät hartausharjoituksia. Papit ovat hyvin tärkeitä henkilöitä uskoville. Seurakunnissa uskovaiset naiset mielellään tapaavat sielunpaimentaan, joka usein on mies. Ulkopuolisesta tämä näyttää pelkästään jumalattomalta menolta, jos ei pedofilialta niin ainakin seksuaaliselta ahdistelulta.
Suomalaisessa uskonnollisessa kulttuurissa olemme jo tottuneet siihen, että meidän luterilaisemme ja ortodoksimme ovat ateisteja. Eihän ne mitään oikeita uskovaisia ole. Voimme luottaa siihen, että kirkollisessa hierarkiassa virkaa toimittavat henkilöt arkkipiispasta alaspäin eivät ole oikeasti ”uskossa”. Pienen Anton-pojan äidin uskonnollisuudesta on tehty kummajainen. Sen avulla Suomi purkaa taas kerran russofobiaansa, rasismiansa ja pelkoaan ortodoksista uskoa kohtaan. Kaikki tämä vain sen takia, että joku käy kirkossa, joka on tsasouna.
Suomalaisten natsien tapaan Lenin ja Stalin olivat sitä mieltä, että uskonto on myrkkyä kansalle. Eurovaaliehdokkaana olin kuvitellut vastustavani Euroopan parlamentissa kaikenlaista uskonnollista vainoa, erityisesti Virossa ja Suomessa venäläisiin ortodokseihin kohdistuvaa vainoa. Ehkä täytyy palata takaisin Leninin ja Stalinin linjalle ja ryhtyäkin vaatimaan lopullista kristillisyyden kitkemistä maailmasta.

Kun suojelupoliisi soittaa...

(Julkaistu ensin Uuden Suomen eurovaaliblogissa.)

Virolainen toimittajapari Inno ja Irja Tähismaa järkytti eilen (la 9.5.2009) kuulijoitaan tarinallaan siitä, miltä tuntuu, kun poliisi takavarikoi toimittajan työvälineet, tietokoneen ja puhelimen. Kuulijoiden joukossa oli ystäväni, joka jälkikäteen tivasi, että eihän se tarina voinut olla totta! Muistin oman kokemukseni, mitä tuntuu, kun suojelupoliisi soittaa. Eräänä kesänä virolainen valokuvaajani soitti hätääntyneenä minulle Helsinkiin, että Viron suojelupoliisi haluaa keskustella hänen kanssaan minusta. Valokuvaaja kyseli ärtyneenä, tietääkö hän minusta kaiken, mikä hänen tuleekin tietää? Vastasin rehellisesti, että en keksi mitään, mitä hän ei tietäisi. Säikähdin niin hirveästi sitä puhelinsoittoa, että jouduin etsimään Helsingissä puistonpenkin, jolla istuin polvet vetelänä odottaen valokuvaajani soittoa. Hän soittikin takaisin ja kertoi helpottuneena, että suojelupoliisi oli vain kiinnostunut tuttavistani. ”Sinä kuulemma tiedät niin hyvin asioista”, hän kertoi. Hän oli antanut suojelupoliisille puhelinnumeroni. Suojelupoliisi kuulemma halusi soittaa minulle. Sitä soittoa olen odottanut tähän päivään saakka.
Kysymys oli kirkkokriisistä. Suojelupoliisissa oli luettu lehtiä. Siellä seurattiin samoja asioita virolaisessa yhteiskunnassa kuin minä. Pidin heidän kiinnostustaan työtodistuksena. Samalla hiukan ihmettelin suojelupoliisin käyntiä valokuvaajani luona, sillä yhteystietoni olivat täysin julkisesti saatavilla Viron ulkoministeriössä lehdistöosastolla. Jos heidän tarkoitus oli pelotella, sen he onnistuivat tekemään. Tosin vain hetkellisesti.
Säikähdykseni syy oli yksinkertainen. Pelkäisin suojelupoliisin voivan estää oleskelulupani jatkon. Kauppalehden päätoimittaja Lauri Helve oli joutunut kirjoittamaan suurlähetystöön, että työlupaani jatkettaisiin. Minulla oli asuntovelkaa, joten työpaikan menetys todella hirvitti. Enää tuollaisia pelkoja ei ole, joten suhteeni virkavallan puhelinsoittoihin on muuttunut yhdentekeväksi. Se ei silti tarkoita, että hyväksyisin kollegoihini suuntautuvan vainon.

Isä Mitro ei pelkää venäläisiä

(Apartheid-katsaus viikko 16/2009)

Demarien euro-ehdokkaaksi valittu Isä Mitro ei ole russofobi. Sen hän todisti rohkealla toiminnallaan Viron kirkkoriidan yhteydessä 13 vuotta sitten. Kiistely Viron ortodoksikirkon asemasta vuosina 1996-2003 päätyi kirkon hajoamiseen kahteen jurisdiktioon, Konstantinopoliin ja Moskovaan. Kirkon hajoamista edesauttoi Suomen ortodoksikirkko. Vain isä Mitro uskalsi avoimesti vastustaa Suomen ortodoksikirkon johdon sekaantumista asiaan. Hänen mielestään Viron venäläiset olisivat saaneet itse vapaasti valita kirkkonsa. Arkkipiispa Johannes oli toista mieltä ja rankaisi isä Mitroa laittamalla hänet palvelukieltoon.

Viron ortodoksien vaino oli yksi pahimpia uskonnollisia vainoja Euroopassa 1990-luvulla. Viron ortodoksikirkon johtaja arkkipiispa Kornelius vetosi vuonna 1996 presidentti Martti Ahtisaareen kaksikin kertaa, että tämä estäisi Suomen arkkipiispa Johanneksen sekaantumisen Viron ortodoksikirkon sisäisiin asioihin. Tuloksetta. Suomessa ortodoksit alkoivat irrottautua kirkon johdon Viro-seikkailusta. Se alkoi jäädä vain arkkipiispa Johanneksen, isä Ambrosiuksen ja pastori Heikki Huttusen henkilökohtaiseksi ristiretkeksi. Iltasanomissa pastori Mitro Repo arvosteli arkkipiispaa.

”Arkkipiispan omat tiedot Viron kirkon asioista olivat puutteelliset. Hän kiisti koskaan saaneensa Konstantinopolin patriarkalta tunnustelijan tehtävää ja vahvisti, että taustatyön olivat tehneet hänen avustajansa. Todennäköisempää on se, että patriarkaatti on tehnyt päätöksensä sille toimitetun yksipuolisen informaation varassa ja että suomalaiset ovat itse tarjoutuneet ”takuumiehiksi” Suomen ortodoksikirkon nimissä”, Repo kirjoitti.

Konstantinopolin patriarkka oli Suomen ortodoksikirkon suosituksesta tehnyt radikaalin päätöksen siirtää Moskovan alaisuudessa toiminut Viron ortodoksikirkko Konstantinopolin alaisuuteen. Venäläiset ryhtyivät marssimaan kaduilla Virossa. Moskovan patriarkka Aleksius II katkaisi välittömästi välinsä Konstantinopoliin ja rukousyhteyden Suomeen. Johanneksen arvostelija isä Mitro joutui palvelukieltoon.

Pääjuonittelija Lennart Meri

Uuden, Konstantinopolin alaisuuteen kuuluvan Viron ortodoksikirkon johtoon nimitettiin Suomen arkkipiispa Johannes. Päätös raivostutti Moskovalle kuuluneen ortodoksikirkon jäsenet. Sen tiedottaja Leonti Morozkin arvioi Suomen ortodoksien toimintaa Viron kirkkokriisissä vain yhdellä sanalla:

"Huligaanit."

Arkkipiispa Johannekselle hän ei povannut suosiota seurakuntalaisten parissa.

”Arkkipiispamme Kornelius on Viron kansalainen ja puhuu viroa. Kuka on arkkipiispa Johannes? Hän ei ole Viron kansalainen eikä puhu viroa eikä venäjää”, Morozkin ihmetteli.

Morozkin katsoi, ettei Konstantinopolin päätös millään tavalla ratkaissut ortodoksien asemaa Virossa.

”Konstantinopoli voi sanoa edustavansa ortodokseja, mutta me emme tule koskaan antamaan sille sitä asemaa”, hän vakuutti.

Kysymykseen, hajoaako Bysantti kiistan seurauksena, Morozkin vastasi:

”Tilanne vastaa presidentti Lennart Meren mielilausetta: kolmas maailmansota on alkanut”.

Morozkinin mukaan Viron ortodoksisen kirkon selän takana oli juoniteltu ja juonittelun pääarkkitehtina oli presidentti Lennart Meri.

”Viron valtio ei tunnusta kirkkomme toiminnan laillisuutta. Lennart Meri ilmoitti jo kaksi vuotta sitten, että Viron ortodoksit eivät voi kuulua Moskovan alaisuuteen”.

Kylmän sodan veteraani Johannes

Tiedottaja Leonti Morozkin jatkoi hyökkäyksiään arkkipiispa Johannesta vastaan avoimesti. Hän vakuutti, ettei Korneliuksen johtama kirkko tule luottamaan Johannekseen eikä Konstantinopolin pappeihin. Arkkipiispa Johannes jakoi uskovaisia kansalaisiksi ja ei-kansalaisiksi, alkuperäisväestöksi ja muukalaisiksi.

”Tämä kylmän sodan keksintöjen suora toteuttaja jäi lähes täydelliseen eristykseen Suomen kirkossa. Kaikki se merkitsee Viron uskontoviraston ja Henn Tosson häviötä heidän taistelussaan Viron ortodoksikirkkoa vastaan, jota he nimittävät miehitysrakenteeksi Virossa”, Morozkin kirjoitti vetoomuksessaan.

Kornelius tiivisti kirkkokiistan syyn seuraavasti:

"Viron ortodoksikirkon hajoaminen alkoi kansalliselta pinnalta. Sen aiheutti Konstantinopolin patriarkka ja sitä syvensi Suomen ortodoksikirkko.”

Tartossa Gabriel Keres- niminen pappi ei suostunut tunnustamaan Johanneksen asemaa Viron kirkon päänä.

”Konstantinopolin patriarkka haluaa suomalaisen kätyrinsä avulla alistaa Viron ortodoksikirkon omaksi provinssikseen”, Keres sanoi.

Omaisuusriidat kärjistyvät

Kirkon hajoaminen Moskovan ja Konstantinopolin alaisiin kirkkoihin kärjistyi omaisuusriitoihin. Viron viranomaisten tunnustama Konstantinopolin alainen kirkko alkoi ottaa haltuunsa kirkkoja. Sinodin sihteeri Henn Tosso ja suomalainen isä Ambrosius tutkivat kirkkojen taloudenhoitoa ja irtaimistoa. Esimerkiksi Tarton Uspenskin katedraalissa suomalaiset kävivät houkuttelemassa seurakuntalaisia siirtymään Moskovan alaisuudesta Konstantinopoliin.

”Suomalaiset isä Ambrosius ja pastori Heikki Huttunen kävivät rauhoittelemassa seurakuntalaisia ja näkivät omin silmin tilanteen. He lupasivat seurakunnalle avustuksena linja-auton ja suklaata, mutta heille huudettiin vain tylysti, etteivät he halua suklaata ja linja-autoa vaan kirkkonsa takaisin. Eikö tilanne ole jo kirkollisessa mielessä miehitys”, virolainen pappi Juvenalius ihmetteli.

Viron uskontoviraston näkökulma omaisuuskysymykseen oli se, että kirkon ja seurakuntien omaisuuden pitää olla virolaisten valvonnassa.

”Me emme voi valvoa vieraan vallan omaisuutta. Jos luostarit ja metsä jäävät Moskovalle, niitä voidaan käyttää sotilastukikohtina”, Viron uskontoviraston Mari-Ann Heljas perusteli.

Yöllisiä tappeluita

Veriset riidat omaisuusjaosta johtivat öisiin tappeluihin. Yhtenä huhtikuun yönä kolme ”rikollista” kidutti Konstantinopolin patriarkaatin alaisuuteen siirtynyttä pappia, Vladimir von Berensiä lyöden häntä päähän, iskien kasvoihin ja ajaen hänen päänsä paljaaksi. He uhkasivat leikata myös papilta korvat, jos hän ei allekirjoita Konstantinopolin pappeja mustamaalaavaa kirjettä.

Moskovan patriarkaatin käytössä olleen Kasanin kirkon pappi uhkasi tehdä itsemurhan seurakuntalaistensa kanssa ja polttaa kirkon maan tasalle, jos kirkko annetaan Konstantinopolin kirkolle.

Viron suurliikemiehet vetosivat sisäministeriin, jotta Moskovan kirkko saisi toimiluvan ja osuutensa omaisuudesta. Öljyn toimitukset Viron kautta maailmalle olivat uhattuna. Talouselämän mielestä kysymys oli Viron ja Venäjän suhteista. Kirkkokiistaan oli sotkettu rajasopimus, kaksoistullit, kansalaisuuskysymys ja Viron ja Venäjän välinen kauppa.

Suomalaisia emämunauksia

Heimoveljeyden innoittamana Suomen ortodoksikirkon johto osallistui 1990-luvulla Viron kirkon sisäisiin riitoihin sillä seurauksella, että kirkko hajosi ja sen omaisuus kansallistettiin. Virolaiset eivät olisi onnistuneet ilman suomalaista apua näyttämään maailman silmissä lähes pogromin omaista vähemmistön kirkon tuhoamista laillisena toimenpiteenä. Tuosta suomalaisten emämunauksesta on tullut virolaisille kallis lasku. Kaksoistullit ovat käytännössä romahduttaneet Viron kaupankäynnin itään, niin viennin kuin tuonnin.


(Teksti muokattu Turun Sanomissa (03.03.1996), Kalevassa (24.04.1996) ja Kauppalehdessä (21.02.2002) olleiden artikkeleiden pohjalta. Apuna käytetty myös virolaisia lehtijuttuja.)

Viron ortodoksien asema uhkaa hajottaa Bysantin
(Julkaistu 03.03.1996 Turun Sanomissa)

Viron kirkkorauha kadonnut
(Julkaistu Kalevassa 24.04.1996)

Kirkkoriita jarruttaa Viron ja Venäjän suhteita
(Julkaistu Kauppalehdessä 21.02.2002)

Kirkkokiistasta tabu Suomessa
(Julkaistu Venäjän aika-lehdessä 2003/1)

Papit tukkanuottasilla
(Otteita virolaisista ja suomalaisista lehdistä 1996-1999)

Patriarkkojen laiha sopu
(Julkaistu Turun Sanomissa 18.05.1996)

Viron ortodoksit yhä syvästi erimielisiä
(Julkaistu Turun Sanomissa 22.05.1996)

Viron ortodoksinen kirkko hajoamassa
(Julkaistu Turun Sanomissa 23.06.1999)

Kirkon omaisuuden jako
(Julkaistu Turun Sanomissa 3.10.2002)

Papit tukkanuottasilla

(Otteita virolaisista ja suomalaisista lehdistä 1996-1999)

Kirkkojen ryöstely alkoi

Kun valtioneuvos Harri Holkeri poltti itsensä loppuun Kosovossa keväällä 2004, tapahtumat lähtivät liikkeelle siitä, että enemmistönä olevat albaanit sytyttivät tuleen vähemmistönä olevien serbien kirkkoja. Tuolloin kansainvälinen yhteisö katsoi, että Kosovon albaaneja voitaisiin syyttää kansanmurhasta, sillä vähemmistön kirkon tuhoaminen on kansanmurhaa. Miksi suomalaiset kuvittelevat, ettei heitä voi syyttää samasta kuin albaaneja, jos he osallistuvat Virossa vähemmistön kirkon tuhoamisyritykseen?

Suomen osuus
kiistaton
Viron ortodoksikirkon johtaja arkkipiispa Kornelius vetosi tuloksetta presidentti Martti Ahtisaareen kaksikin kertaa, että tämä estäisi Suomen arkkipiispa Johanneksen sekaantumisen Viron ortodoksikirkon sisäisiin asioihin. (HS 28.2.1996, IS 9.3.1996)
Suomessa ortodoksit alkoivat irrottautua kirkon johdon Viro-seikkailusta. Se alkoi jäädä van arkkipiispa Johanneksen, isä Ambrosiuksen ja pastori Heikki Huttusen henkilökohtaiseksi ristiretkeksi. Iltasanomissa Suomen ortodoksikirkon pastori Mitro Repo arvosteli arkkipiispaa.
”Arkkipiispan omat tiedot Viron kirkon asioista olivat puutteelliset. Hän kiisti koskaan saaneensa Konstantinopolin patriarkalta tunnustelijan tehtävää ja vahvisti, että taustatyön olivat tehneet hänen avustajansa.”
”Todennäköisempää on se, että patriarkaatti on tehnyt päätöksensä sille toimitetun yksipuolisen informaation varassa ja että suomalaiset ovat itse tarjoutuneet ”takuumiehiksi” Suomen ortodoksikirkon nimissä.” (IS 16.3.1996)
Repo joutui hetkeksi palveluskieltoon.
Viron ortodoksikirkon tiedottaja Leonti Morozkin hyökkäsi Johannesta vastaan avoimesti.
Hän vakuutti, ettei Korneliuksen johtama kirkko tule luottamaan Johannekseen eikä Konstantinopolin pappeihin. Morozkinin mukaan Johannes korostaa ajatusta ”neuvostomiehityksestä”, mitä Moskovan patriarkaatti ei tunnusta eikä jaa uskovaisia kansalaisiksi ja ei-kansalaisiksi, alkuperäisväestöksi ja muukalaisiksi. (SL 18.03.1996)
Morozkin perusteli Konstantinopolin ja Moskovan välirikkoa arkkipiispa Johanneksen asemalla Suomen ortodoksikirkossa.
”Tämän kylmän sodan keksintöjen suora toteuttaja jäi lähes täydelliseen eristykseen Suomen kirkossa. Kaikki se merkitsee Viron uskontoviraston ja herran Tosson häviötä heidän taistelussaan Viron ortodoksikirkkoa vastan, jota he nimittävät miehitysrakenteeksi Virossa”, Morozkin kirjoittaa vetoomuksessaan. (PM 27.5.1996)
Kornelius tiivisti kirkkokiistan syyn vetoomuksessaan seuraavasti.
Viro ortodoksikirkon hajoaminen alkoi kansalliselta pinnalta. Sen aiheutti Konstantinopolin patriarkka ja sitä syvensi Suomen ortodoksikirkko. (PM 3.8.1998, Estonija 1.8.1998)
Miehitysteoria nousi esille myös Korneliuksen puheissa.
”Meitähän nimitetään miehityskirkoksi ja luonnollisesti haltuumme ei voida jättää laillista omaisuuttamme.” (SL 31.8.1998)
Kirkon hajoaminen Moskovan ja Konstantinopolin alaisiin kirkkoihin kärjistyi omaisuusriitoihin. Seuraavassa otteita vuosien 1996-2001 uutisista.
Postimees-lehti siteerasi uutistoimisto BNS:in uutista 27.02.1996: ”Ortodoksikirkkoja ei vielä miehitetä, vakuuttaa Moskovan alainen ortodoksikirkko”. Viron viranomaisten tunnustama Konstantinopolin alainen kirkko alkoi ottaa haltuunsa kirkkoja. Sinodin sihteeri Henn Tosso ja suomalainen isä Ambrosius tutkivat kirkkojen paperitaloutta ja irtaimistoa. Moskovalle kuuluvan kirkon lehdistöedustaja Leonti Morozkin varoitti, ettei kirkkoja ole vielä miehitetty, mutta kirkkokiista voi kasvaa jopa fyysiseksi väkivallaksi. Morozkin arvosteli Viron ortodoksikirkon väliaikaiseksi johtajaksi määrättyä Suomen arkkipiispa Johannesta siitä, ettei tämä ole kertaakaan ollut ottanut yhteyttä arkkipiispa Korneliukseen eikä paikalliseen papistoon. (Postimees 27.02.1996)
Seurakuntien sisällä alkoi taistelu, kumpaan jurisdiktion, Moskovaan vai Konstantinopoliin ne haluavat kuulua. Tarton Uspenskin katedraalissa tilanne kärjistyi niin, ettei arkkipiispa päässyt kirkkoonsa sisälle. ”Arkkipiispa Kornelius kävi kampeamassa Uspenskin seurakuntaa Moskovan alaisuuteen” Postimees-lehti otsikoi 11.03.1996.
Kirkon ovella oli lappu: ”Mahdollisen provokaation välttämiseksi 9. maaliskuun jumalanpalvelus on peruutettu.” Tarton Uspenskin katedraalin kirkkoherra Simeon Kruzkov jakoi tiedotetta:
”Karjalan ja koko Suomen arkkipiispa Johanneksen siunausta vailla olevat kaikki kirkolliset kokoukset on kielletty”.
Kaakkois-Virossa sijaitsevan Värskan kirkkoherra ryhtyi johtamaan Uspenskin katedraalin Moskovan osastoa.
”Hän tuli tunnetuksi siitä, että ajoi risti kädessään kirkosta ulos vanhemman seurakuntalaisen, joka ehdotti rukoilemista Konstantinopolin patriarkka Bartholomeuksen puolesta”, Postimees kertoi. (Postimees 11.03.1996).
Kirkkokiista levisi Viron rajan taaksekin Venäjälle Petserin luostariin. Munkit jakaantuivat kahteen leiriin. Noin 70 halusi vaihtaa puolta Konstantinopoliin, kun 60 halusi jäädä Moskovan alaisuuteen. Kapinaa johtaneet kaksi munkkia, isä Georgi ja isä Jevgeni pitivät omana johtajanaan arkkipiispa Johannesta ja väittivät KGB:n uhkailevan heitä. Viron suojelupoliisin päällikkö Jüri Pihl ei innostunut asiasta.
”Kyseessä on Venäjän sisäinen asia eikä asian pitäisi kuulua suojelupoliisille ja vielä vähemmän Virolle”, hän sanoi. (EPL 12.08.1996)
Käännynnäiset heitettiin ulos Petserin luostarista. (EPL 13.08.1996)
”Se on räikeää mielivaltaa, mutta ketään ei voi rangaista, koska Moskovan patriarkka on todellinen itsevaltias”, Konstantinopolille kuuluvan Viron kirkon sinodi Henn Tosso totesi.
Tosson mukaan luostarista karkotetut munkit tuodaan Viroon ja heille tarjotaan mahdollisuutta perustaa luostari Hiidenmaalle. Se näyttäisi Viron vapaamielistä suhtautumista uskontoihin ja nostaisi Viron ja Venäjän suhteet aivan uudelle tasolle. Virolaiset saisivat tilaisuuden ”uskonpuhdistaa” Venäjän kirkkoa.
”Venäjän ortodoksikirkko on jo herättänyt epäilyjä, onko kirkko ylipäätään kristillinen vai vain pelkkä valtiollinen rakennelma”, Tossa pohti. (EPL 13.08.1996)
Omaisuusriita alkoi saada yhä äärimmäisempiä muotoja. Postimees-lehden otsikko kertoi:
”Valgan ortodoksikirkon tyhjensivät asiantuntijat”. Kirkosta katosi 70 arvokkainta ikonia. Epäilys oli, että ”varkaus” liittyi kirkkoriitaan.
”Ortodoksikirkon riita on ollut Valgassa kaikkein pitkäkestoisin ja saanut räikeimpiä muotoja. Kirkon pappi Valentin Savin rekisteröi seurakuntansa Konstantinopolin alaisuuteen. Hänen kuolemansa jälkeen niin Konstantinopolin kuin Moskovan alainen kirkko nimittävät omat pappinsa. Kirkkoa käyttää parhaillaan Konstantinopolin alainen kirkko, kun Moskovan alainen seurakunta kokoontuu kirkon hautausmaalla”, Postimees-lehti kirjoitti.
Virolainen pappi oli saanut tappouhkauksen, hänen edeltäjänsä oli pieksetty. Virolaisten pappien terrorisoijiksi epäiltiin Moskovan kirkon edustajia, jotka kiistivät epäilyt. (Postimees 25.04.1997)
”Varastetut” ikonit ilmestyivät myöhemmin hautausmaalle venäläisten pitäessä siellä jumalanpalvelustaan.
Viron talouselämää edustanut kokoomuslainen sisäministeri Robert Lepikson pyrki voimakkaasti etsimään ratkaisua kirkkokiistaan. Viron arvokkain luostari, Kuremäellä sijaitseva Pühtitsan luostari oli vaarassa. Kuremäen luostari oli Neuvostoliiton ainoa naisluostari. Sen nunnat olivat sataprosenttisesti venäjänkielisiä ja pelkäsivät ”luostarin ryöstöä”. Lomallaan Sveitsissä Lepikson tapasi Moskovan patriarkka Aleksius II edustajan ja sopi, että luostari siirretään suoraan Aleksiuksen hallintaan. Siitä tehtiin virolaissyntyisen Aleksius II hautapaikka. (Postimees 07.07.1997 ja 08.11.1997)
Aleksi II oli toiminut Neuvosto-Virossa pappina 11 ja piispana 25 vuotta. Hän tunsi hyvin Viron asiat.
”Voin kaiken vastuuni tuntien sanoa, että minkäänlaista Viron kirkon venäläistämistä ei ole harjoitettu. (Suomen kuvalehti 4.4.1996)
Aleksin tavannut virolainen parlamentaarikko Viktor Andrejev puolusti Aleksia.
”Aleksi teki paljon sen eteen, ettei 1960-luvulla neuvostovalta sulkisi Pühtitsan nunnaluostaria eikä Aleksander Nevskin katedraalia”. (Postimees 8.3.1996)
Kirkkokiista muuttui poliittiseksi valtataisteluksi. Tallinnassa Nõmmen kirkon siirto Moskovan alaisuudesta Konstantinopolin alaisuuteen kuohutti tunteita. Johannes Kastajan kirkon nimellä tunnetun kirkon seurakuntalainen kertoi, että seurakuntalaiset ovat valmiita polttamaan itsenä kirkon mukana.
”Omaa kirkkoamme emme luovuta ja olemme valmiita uhriksi”, Olga kertoi.
Tallinnan kaupunginvaltuustossa venäläiset ja keskustalaiset käyttivät kirkkokiistaa äänten keräämiseen. (Sõnumileht 08.09.1998)
Ruotsalaisen kustantaja Bonnierin omistama talouslehti Äripäev (8.10.1998) kirjoitti otsikolla ”Verinen riita omaisuusjaosta” öisistä tappeluista. Yhtenä huhtikuun yönä kolme rikollista kidutti Konstantinopolin patriarkaatin alaisuuteen siirtynyttä pappia, Vladimir von Berensiä lyöden häntä päähän, iskien kasvoihin ja ajaen hänen päänsä paljaaksi. He uhkasivat leikata myös papilta korvat, jos hän ei allekirjoita Konstantinopolin pappeja kompromentoivaa kirjettä. Yksi pieksäjistä oli lehden mukaan arkkipiispa Korneliuksen vävypoika.
Moskovan patriarkaatin käytössä olleen Kasanin kirkon pappi uhkasi tehdä itsemurhan seurakuntalaistensa kanssa ja polttaa kirkon maan tasalle, jos kirkko annetaan Konstantinopolin kirkolle.
Viron suurliikemiehet vetosivat sisäministeriin, jotta Moskovan kirkko saisi toimiluvan ja osuutensa omaisuudesta. Öljyn toimitukset Viron kautta maailmalle olivat uhattuna. Sisäministeriön mielestä kysymys oli Viron ja Venäjän suhteista.
Omaisuusriitaan on sotkettu rajasopimus, kaksoistullit, kansalaisuuskysymys ja Viron ja Venäjän välinen kauppa. (ÄP 8.10.1998)
Kirkoissa syntyi käsikähmää. Arkkipiispa Johannes erotti Tartossa hankalaksi heittäytyneen pappi Gabriel Keresin, joka vastusti Johanneksen nimittämistä Viron ortodoksikirkon pääksi. Keres käytti saarnastuolia politikointiin.
”Konstantinopolin patriarkka haluaa suomalaisen kätyrinsä avulla alistaa Viron ortodoksikirkon omaksi provinssikseen”, Keres sanoi.
Keres ja hänen aatetoverinsa Samuel Puusaar halusivat Viron ortodoksikirkolle täyttä itsenäisyyttä. Seurakunta muuttui taistelutantereeksi. Keres ja Puusaar takavarikoivat pukuhuoneen avaimet. Papeille syntyi kirkossa käsirysy, jossa potkuja sai armopöydän tavarat ja pyhä vesi. Paikalle kutsuttiin poliisi. Paljastui, että yhdellä Johanneksen nimittämistä papeista ei ollut Viron kansalaisuutta ja eikä hän osannut viron kieltä.
Osa seurakuntalaisia kääntyi Johanneksen puoleen pyytäen tätä ja hänen apulaistaan Heikki Huttusta jättämään seurakunta rauhaan. (Postimees 9.01.1999)
Poliisia tarvittiin myös Valgassa, jonne kirkosta heitetyt papit, Gabriel Keres ja Samuel Puusaar siirtyivät. Nyt vuorostaan Johanneksen seuraajaksi määrätty arkkipiispa Stefanos erotti kapinalliset. (Sõnumileht 21.12.1999)
Viron ja Venäjän väliset taloussuhteet jumiutuivat kirkkokiistan takia. Venäjä laittoi Viron tuotteille kaksoistullit. Viron suuryrittäjät kävivät Moskovassa tuloksettomia neuvotteluja. Venäjä edellytti, että Viro ratkaisee Moskovan patriarkaattiin kuuluvan kirkon ongelmat. Venäjän toive oli, että Viro rekisteröi kirkon ja takaa seurakuntien saavan omaisuutensa takaisin. (Äripäev 15.10.2001)

Kirkon omaisuuden jako

(Julkaistu Turun Sanomissa 3.10.2002)
Viron ortodoksikirkon
omaisuus jaetaan
TS/Tallinna
Leena Hietanen
Viron hallitus hyväksyi tiistaina sisäministeriön ehdotuksen Viron ortodoksikirkon vuosia jatkuneen omaisuustaistelun ratkaisuksi. Kirkon omaisuus jaetaan Moskovan ja Konstantinopolin patriarkaattien alaisuudessa olevien Viron ortodoksikirkkojen kesken. Viron valtio ottaa haluunsa 15 Konstantinopolille kuuluvaa kirkkoa ja vuokraa ne 50 vuodeksi Moskovan patriarkaatin kirkolle yhden kruunun kuukausivuokraa vastaan. Valtio maksaa vastaavasti kirkoista kompensaatiota Konstantinopolille 35 miljoonaa kruunua eli 2,2 miljoonaa euroa, joilla se remontoi tulevan kahden vuoden aikana 28 Konstantinopolille kuuluvaa kulttuurihistoriallisesti merkittävää kirkkoa.
Viron sisäministeri Ain Seppik on saanut hallituksen valtuudet allekirjoittaa sopimus Konstantinopolille kuuluvan Viron ortodoksikirkon EAÕK:n ja Moskovan patriarkaatille kuuluvan Viron ortodoksikirkon kanssa. Kirkot ovat sopimuksen jo hyväksyneet.

Kirkkokiistasta tabu Suomessa

(Julkaistu Venäjän aika-lehdessä 2003/1)
Viron ortodoksikirkon nykytilanne

Jutussa ”Viides Kolonna ja kolmas Rooma” Venäjän aika-lehti (2002/2) on tarttunut aiheeseen, joka on Suomen valtalehdistössä muuttunut tabuksi: suomalaisten osuus Viron ortodoksikirkon nykytilanteeseen.

Viron Kontantinopolin alaisen ortodoksikirkon perustaminen tuskin täyttää kirkko-oikeudellisia kriteerejä. Vuonna 1992 pidetty Viron ortodoksikirkon kirkolliskokous teki enemmistöpäätöksen kirkon hajoamisen estämiseksi. Kaksi kansallismielistä virolaista, Ain Sarapik ja Emmanuel Kirss yhdessä kirkon ulkopuolisen Henn Tosson avustuksella rekisteröivät kuitenkin vastoin kirkolliskokouksen enemmistön päätöstä Eesti Apostolik Õigeusukirik – nimen yritysrekisteriin. Viron sisäministeriö puolestaan rekisteröi nimen kirkkorekisteriin. Keväällä 1993 Viron parlamentti omaisuuden palautukseen vedoten siirsi päätöksellään koko Virossa olevan ortodoksisen omaisuuden ”pöytälaatikkokirkolle”; myös seurakuntien omaisuuden, vaikka seurakunnat itse olivat ennen vuotta 1940 omistaneet kirkkonsa. Kirkkojen Maailman Neuvosto arvioi Viron sisäministeriön kiirehtineen kirkon rekisteröinnissä ja epäili sitä ihmisoikeusrikkomuksesta.
Viron Konstantinopolin alainen ortodoksikirkko on poliittinen luomus. Se ei olisi koskaan syntynyt ilman poliitikkojen sekaantumista asiaan. Pääjuonittelija oli presidentti Lennart Meri, joka lähti puhumaan henkeä pöytälaatikkokirkolle. Ateistina tunnettu Meri kirjoitti Konstantinopolin patriarkalle Viron kansan nimissä, miten koko Viron kansa haluaa siirtyä Konstantinopolin alaiseen kirkkoon. Kirkon rakenteiden luojaksi ryhtyi Suomen arkkipiispa Johannes. Miksi hän sen teki, tyhmyyttään vai turhamaisuuttaanko? Viron venäläiset ortodoksit eivät luonnollisesti Johannesta kiittäneet vaan nimittivät häntä huligaaniksi.
Konstantinopolin alaisen kirkon asioita järjestelivät presidentin linnassa presidentti Lennart Meri ja Suomen arkkipiispa Johannes. Tapaamisiin ei koskaan kutsuttu toimivan kirkon johtajaa arkkipiispa Korneliusta. Lopputulos tiedetään.
Poliittinen juonittelu kirkon ympärillä jatkuu yhä. Viron sisäministeriö on jakanut seurakunnille takaisin omaisuutta, mikäli ne liittyvät Konstantinopolin alaiseen kirkkoon. Kiristys on tehonnut enemmistöön seurakunnista. Moskovan alainen kirkko ja sen seurakunnat eivät ole saaneet omaisuuttaan takaisin. Viron sisäministeriö hallinnoi Moskovan kirkon käyttämiä kirkkoja, jotka ovat virallisesti Viron valtion omaisuutta. Sisäministeriö on antanut seurakunnille kirkkonsa vuokralle 50 vuodeksi nimellistä vuokraa vastaan. Jo aiemmin omaisuustaisteluista turvaan siirretty Aleksanteri Nevskin katedraali on oma lukunsa. Katedraali on Tallinnan kaupungin omaisuutta. Edellinen kaupunginjohtaja Jüri Mõis antoi Aleksanteri Nevskin katedraalin Moskovan patriarkaatin alaiselle ortodoksikirkolle ilmaiseksi vuokralle 99 vuodeksi, kun hän tarvitsi venäläisten poliitikkojen tuen pysyäkseen vallassa Tallinnassa. Viron sisäministeriö piti tekoa laittomana, muttei ryhtynyt oikeustoimiin asian arkaluontoisuuden takia. Parhaillaan Tallinnan kaupunginjohtaja Edgar Savisaar kerää venäläisten ääniä estämällä Moskovan patriarkaatin alaisen kirkon vanhassa kaupungissa sijaitsevan virkahuoneen siirron Konstantinopolin alaiselle kirkolle ja niin edelleen...
Yleisemmällä tasolla suomalaisten sekaantuminen Viron kirkon sisäisiin asioihin on koko jälkisuomettuneen Suomen haaksirikko ja emämunaus. 1990-luvun Suomi piehtaroi synnintunnossaan kuvitellen olleensa liian kiltti Neuvostoliitolle. Lehdistö kehui kilvan arkkipiispa Johanneksen vihdoin todistaneen suomalaisten uskaltavan näyttää Moskovalle. Vastenmieliseksi asian tekee se, että suomalaiset valitsivat näytönpaikaksi naapurimaan. Suomalaiset unohtavat myös täysin, että he itse ETYJ:in isäntämaana olivat sitoutuneet vähemmistöjen oikeuksien kunnioittamiseen.
Suomen ortodoksikirkko pelkää nyt Viron taudin, kirkon hajoamisen, leviävän Suomeenkin. Kahden heimoveljen uhittelu Moskovalle on epäonnistunut. Moskovan ei tarvitse kuin seurata sivusta, kun kaksi tolloa ”tsuhnaa” syö omia myrkkyjään.

Leena Hietanen
toimittaja

Leena Hietanen on ollut Virossa freelancer - toimittajana vuodesta 1993 lähtien. Hän on kirjoittanut Viron ortodoksikirkon ongelmista muun muassa Turun Sanomiin, Kalevaan ja Kauppalehteen.

Suomalainen emämunaus

(Julkaistu Kauppalehdessä 21.02.2002)

Kirkkoriita jarruttaa Viron ja Venäjän suhteita
Suuryrittäjät syyttävät kaksoistulleista ortodoksikirkon ongelmia

Tallinna

Viro on kahden Afrikan maan lisäksi ainoa maa, jolle Venäjä on asettanut kaksoistullit.
Virolaiset eivät halua puhua talouspakotteista, mutta Viron suuryrittäjien liitto (ESEA) on alkanut lobata painostaakseen Viron viranomaisia ratkaisemaan maan ortodoksikirkkoa pitkään vaivanneet ongelmat. ESEA:n toimitusjohtaja Jaak Saarniit arvioi kirkkoriidan olevan päällimmäinen este sille, miksei Venäjä allekirjoita jo valmiiksi neuvoteltua taloussopimusta.
”Jokin syy täytyy olla, ettei Venäjältä löydy poliittista tahtoa istua neuvottelupöytään. Tavatessamme Venäjän duuman edustajia ja ministeriöiden virkamiehiä vastaamme tulee aina sama syytös: Viro ei ole rekisteröinyt Moskovan patriarkaatin alaista ortodoksikirkkoa”, Saarniit sanoo.

Lisävaatimuksia
pelätään

ESEA on vaatinut kirkon pikaista rekisteröintiä, jotta taloussopimus voitaisiin allekirjoittaa mahdollisesti Viron ja Venäjän presidenttien keväällä suunnitteilla olevan tapaamisen yhteydessä. Taloussopimus takaisi Virolle suosituimmuusaseman Venäjän kaupassa poistaen kaksoistullit. Se sisältää myös investointisuojan ja kuljetuksia koskevat säännöt.
”Virossa on paljon suuryrityksiä, jotka haluavat ostaa tavaraa idästä. Vastaavasti monille suurille yrityksille ainoat todelliset markkinat ovat idässä. Ne markkinat ovat nyt kokonaan poissuljetut”, Saarniit sanoo.
Virossa on herännyt pelko, että ESEA:n esimerkki innoittaa Venäjän vaatimaan Virolta lisämyönnytyksiä venäläisen vähemmistön aseman parantamiseksi.
”Venäjän suurlähettiläs Konstantin Provalov on tehnyt selväksi, että taloussopimuksen allekirjoitus edellyttää vain kirkkoriidan ratkaisua”, Saarniit sanoo.
”Virolla ja Venäjällä on myös rajasopimus allekirjoittamatta. Sen yhteydessä voi tulla lisävaatimuksia”, Saarniit arvioi.

Omaisuudesta
taistelu

Viron sisäministeriö rekisteröi vuonna 1993 jo uuden Konstantinopolin alaisen kirkon mitätöiden toiminnassa olleen Moskovan patriarkaatin kirkon. Samalla Viro kansallisti koko ortodoksisen omaisuuden. Valtaosa Viron ortodokseista on venäläisiä, jotka jäivät siten ilman kirkkoaan.
Viron sisäministeriö on kieltäytynyt rekisteröimästä Moskovan patriarkaatin alaista kirkkoa sen säännöissä olevan kohdan takia, joka tekee kirkosta toiminnassa olleen ortodoksikirkon seuraajan. Se oikeuttaisi kirkon tavoittelemaan kansallistettua omaisuutta. Kohta on nyt poistettu säännöistä ja Viron sisäministeriö on valmis rekisteröimään kirkon.
Moskovan patriarkaatin Viron edustaja Vladimir Iljasevitsin mukaan venäläiset eivät ole kuitenkaan luopuneet omaisuustaistelusta.
”Tulemme käymään läpi Viron oikeusasteet ja Euroopan Neuvoston ihmisoikeustuomioistuimet näyttääksemme maailmalle, mitä Viro tekee”, Vladimir Iljasevits sanoo.
Viroon syntyy ainutlaatuinen tilanne maailmassa, kun maassa toimii virallisesti kaksi samaa uskoa edustavaa kirkkoa.

Kainalo:
Suomalaisia emämunauksia

Heimoveljeyden innoittamana Suomen ortodoksikirkon johto osallistui 1990-luvulla Viron kirkon sisäisiin riitoihin sillä seurauksella, että kirkko hajosi ja sen omaisuus kansallistettiin. Virolaiset eivät olisi onnistuneet ilman suomalaista apua näyttämään maailman silmissä lähes pogromin omaista vähemmistön kirkon tuhoamista laillisena toimenpiteenä. Tuosta suomalaisten emämunauksesta on tullut virolaisille kallis lasku. Kaksoistullit ovat käytännössä romahduttaneet Viron kaupankäynnin itään, niin viennin kuin tuonnin.
Virolaisilla on yllin kyllin ongelmia Venäjän suhteissaan. Viron talouseliitti on ryhtynyt vakavasti vaatimaan suhteiden parannusta Venäjään. Suomen ulkopoliittisen johdon olisi syytä vihjaista heimoveljille, ettei EU:hun pyrkivä maa heitä kirkoista ulos uskovaisia, ei edes venäläisiä.
Kommentit:
1. Kauppalehti sai ennätysmäisen määrän puhelinsoittoja jutun johdosta. Hetken aikaa kaikki Suomen ortodoksit lukivat Kauppalehteä. Suomalaisessa julkisuudessa asia oli jätetty käsittelemättä. Valtaosa soittajista oli raivoissaan, kun suomalaisten toimia arvosteltiin. Muutama kehukin tuli. Jotkut suomalaiset tuntevat syvää häpeää tästä ”ristiretkestä”.

Viron ortodoksinen kirkko hajoamassa

(Julkaistu Turun Sanomissa 23.06.1999)

Suomen arkkipiispa Johannesta syytetään lupausten pettämisestä
TS/Tallinna
LEENA HIETANEN
Viron ortodoksisen kirkon johto on tyytymätön Konstantinopolin patriarkaatin ratkaisuun määrätä Viron kirkon johtoon Turkin kansalainen, piispa Stephanos. Hän seuraa tehtävässään Suomen ortodoksisen kirkon johtajaa, arkkipiispa Johannesta.
Stephanos aloitti työnsä Viron metropoliittana eli Viron ortodoksisen kirkon korkeimpana johtajana jo viime maaliskuusssa. Ristiriidat kirkon sisällä tulivat esille viime viikolla ylimääräisen kirkolliskokouksen yhteydessä. Virolaiset papit valitsivat metropoliitaksi virolaisen piispa Emmanuel Kirssin kieltäytyen samalla tunnustamasta Stephanosta johtajanaan.

Suomen ja
Turkin piispat
Kirkon johto katsoo, että vuonna 1996 Viron kirkon väliaikaiseksi johtajaksi määrätty Suomen arkkipiispa Johannes on pettänyt lupauksensa.
”Sekä Johannes että (Konstantinopolin) patriarkka lupasivat viipymättä valmistella Viron kirkon johtoon paikallisen henkilön”, sanotaan pappien julkilausumassa, joka on toimitettu niin Moskovan ja Konstantinopolin patriarkoille kuin presidentti Lennart Merelle ja pääministeri Mart Laarille.
Julkilausumassa väitetään ulkomaisten voimien uhkaavan tuhota Viron ortodoksisen kirkon.
”Ulkomaiset voimat ja pappien kyvyttömyys sopia veljellisesti asoista on vienyt Viron itsenäisen ortodoksisen kirkon tuhon partaalle. Olemme tilanteessa, missä kontrolli kirkon asioista on siirtynyt ulkomaalaisten käsiin”, julkilausumassa sanotaan.
Viron ortodoksisen kirkon sinodin sihteeri Henn Tosso sanoo Eesti Päevalehdessä Viron metropoliitan valinnan tapahtuneen viime keväänä kiireesti ja ilman avointa vaalia. Arkkipiispa Johannes oli perustellut Stephanoksen valintaa sillä, ettei Virosta löydy riittävän pätevää piispa-ainesta metropoliitaksi.

Kirkko on
jo hajonnut
Arkkipiispa Johanneksen saama kriitikki on vain jäävuoren huippu Viron otrodoksien ongelmista. Käytännössä kirkko hajosi jo vuonna 1996. Tuolloin Moskovan patriarkan alaisuudessa toiminut ortodoksinen kirkko jätettiin toimiluvatta ja sen tilalle pystytettiin Konstantinopolin alaisuuteen uusi ortodoksinen kirkko. Samalla koko Viron ortodoksinen omaisuus siirrettiin Konstantinopolin kirkolle.
Omaisuustaistelut ovat sen jälkeen hallinneet Viron ortodoksien kristillistä elämää. Edelleenkin 58 ortodoksiseurakunnasta 40 haluaa kuulua Moskovan alaisuuteen vaatien Viron viranomaisia tunnustamaan omistusoikeutensa seurakuntansa omaisuuteen.
Konstantinopolille kuuluvista seurakunnista osa haluaa palata takaisin Moskovan alaisuuteen vastalauseenaan ulkomaisille johtajille. Osa taas haluaa perustaa niin Moskovan kuin Konstantinopolin patriarkasta riippumattoman täysin autonomisen kirkon Viroon.

Kommentit:
1. Tämän artikkelin jälkeen Karjalan ja koko Suomen arkkipiispa Johannes lähestyi kirjeellä Turun Sanomien päätoimittaja Ari Valjakkaa vaatien toimittajan erottamista. Johannes katsoi, että arvostetun suomalaisen lehden toimittaja katsoo asioita vain Moskovan näkökulmasta. Perustelin puhelinkeskustelussa Valjakalle välttämättömäksi raportoida Suomeen suomalaisiin kohdistuvaa kritiikkiä. Kaikki, mitä suomalaiset maailmalla tekevät, ei aina saa varauksetonta kiitosta. Valjakka kehotti jatkamaan ja sanoi tukevansa minua.
2. Virolaisia loukkasi Stefanoksen nimittämisessä erityisesti se, että Stephanos oli mustaihoinen. Heillä oli ensin ollut kirkon johtajana suomalainen ja nyt he saivat "neekerin".

Patriarkkojen laiha sopu

(Julkaistu Turun Sanomissa 18.05.1996)
Patriarkkojen päätös ristiriidassa
itsenäisen Viron lakien kanssa
Viron ortodoksien rauha
edellyttää lainmuutoksia
TS/Tallinna
Leena Hietanen
Moskovan ja Konstantinopolin patriarkkojen torstaina tekemä Viron ortodokseja koskeva sovintoesitys vahvistaa Moskovan patriarkaatin alaisuudessa toimivan, arkkipiispa Korneliuksen johtaman ortodoksikirkon laillisuuden Virossa.
Päätös on ristiriidassa Viron lakien kanssa, sillä Viron valtio on toistaiseksi hyväksynyt vain Konstantinopolille kuuluvan ortodoksikirkon ja lainsäädännöllä vahvistanut seurakuntien omaisuuden siirron kyseiselle kirkolle.

Autonomia
jäihin
Patriarkaattien sovintoesitys jäädyttää helmikuussa Viron ortodoksikirkolle myönnetyn autonomian neljäksi kuukaudeksi. Arkkipiispa Johannes johtaa toistaiseksi vain Konstantinopolin alaisuuteen kuuluvia seurakuntia. Sovintoesityksessä lähdetään siitä, että seurakunnat saavat vapaasti päättää, mihin jurisdiktioon ne haluavat kuulua. Kesäkuussa molemmista patriarkaateista tulevat delegaatiot Viroon päättämään omaisuuskysymyksistä seurakunnittain.
Viron viranomaisten näkökulma ortodoksikiistaan on ollut, että Moskovalle kuuluvat seurakunnat eivät edusta ennen toista maailmansotaa toimineen ortodoksikirkon laillisia jatkajia eivätkä ole oikeutettuja seurakuntien omaisuuteen.
Viranomaiset ovat myös voimakkaasti ajaneet ortodoksien siirtämistä Moskovan alaisuudesta Konstantinopoliin. Siinä onnistuttiinkin, kun Konstantinopoli myönsi autonomian vastaperustetulle Viron ortodoksikirkolle helmikuussa vastoin ortodoksien enemmistön tahtoa.

Konstantinopoli
perumassa
Konstantinopoli on kuitenkin perumassa päätöstään. Autonomia jäädytys merkitsee sitä, että Konstantinopoli ei tunnusta pelkästään Suomen arkkipiispa Johanneksen johtaman kirkon laillisuutta eikä myöskään hyväksy seurakuntien omaisuuden takavarikkoa.
Kompromissiehdotus sisältää vaatimuksen paluusta Viron edellisen itsenäisyyden ajan Konstantinopolille kuuluneen kirkon sääntöihin vuodelta 1935, joissa määritellään, että seurakunnat hallitsevat omaa omaisuuttaan.
Uusi tilanne merkitsee sitä, että Viron ortodoksikirkko hajoaa kahteen jurisdiktioon. Hajoaminen pyritään tekemään rauhanomaisesti.
Viron viranomaisten kanta asiaan on toistaiseksi epäselvä. Viron uskontoasiain virastossa uskotaan, että seurakuntien omaisuus palautetaan Viron lakien mukaisesti vain Konstantinopolille kuuluville seurakunnille – eli omaisuuden takavarikko jatkuu toistaiseksi.

Viron ortodoksit yhä syvästi erimielisiä

(Julkaistu Turun Sanomissa 22.05.1996)

Viron ortodoksit yhä syvästi erimielisiä

TS/Tallinna
Leena Hietanen

Huolimatta Konstantinopolin ja Moskovan patriarkaattien tekemästä sopimuksesta hyväksyä Viron ortodoksiseurakuntien jakautuminen jompaan kumpaan patriarkaattiin, Viron ortodoksikirkkojen syvä erimielisyys jatkuu yhä.
Moskovan alaisuuteen kuuluvan kirkon johtaja Kornelius katsoo, että Suomen arkkipiispa Johanneksen johtaman ja Konstantinopolille kuuluvan kirkon jäädyttämispäätös merkitsee Korneliuksen nousemista Viron ortodoksikirkon johtajaksi.
Kornelius katsoo sopimuksen merkitsevän myös Moskovalle kuuluvien seurakuntien omaisuuden takavarikoinnin loppumista. Konstantinopolille kuuluvan kirkon edustaja Henn Tosso puolestaan katsoo, että sopimus tunnustaa Johanneksen Konstantinopolille kuuluvan kirkon johtajaksi ja antaa Viron valtiolle oikeuden päättää seurakuntien omaisuuskysymyksistä. Patriarkaattien delegaatiot saapuvat kesäkuussa neuvottelemaan Viron hallituksen edustajien kanssa omaisuuskysymyksistä.

Viron kirkkorauha kadonnut

(Julkaistu Kalevassa 24.04.1996)

Viron kirkkorauha kadonnut

Viron ortodoksisen kirkon jakautuminen kahteen jurisdiktioon, Moskovan ja Konstantinopolin patriarkaattiin on todennäköinen. Vain ihme voi säilyttää kirkon eheänä. Kirkon hajoamisesta on tulossa riitaisa, sillä osapuolten näkemykset ovat ovat kiivaan erimieliset.
Viron ortodoksisen kirkon pappi Juvenalius katsoo kansalliskiihkoilun syrjäyttäneen kristillisen rinnakkaiselon.
”Kansallisuuksien mukaan erottelu on täysin epäkristillistä. Kirkossa on alettu saarnata kristillisen sanoman sijasta kansallisia arvoja”, hän sanoo.
Juvenalius on itse virolainen ja haluaa jäädä Moskovan patriarkaatin yhteyteen.
”Viron ortodoksisen kirkon juuret ovat Venäjän ortodoksisessa kirkossa. Venäjän vallankumouksen jälkeen syntyi hätätilanne, kun ateistisessa Neuvostoliitossa haluttiin hajottaa kirkko palasiksi. Päätös siirtyä Konstantinopoliin oli puhtaasti käytännön ratkaisu. Isoäiti otti hoiviin, kun äiti ei siihen kyennyt. Mikäli vallankumousta ei olisi tullut, olisimme jatkaneet harmonista eloa Moskovan kirkon osana”, Juvenalius katsoo.

Neuvostoliitto ja
Natsi-Saksa
Viron ortodoksinen kirkko sai Konstantinopolilta autonomian 1923. Se toimi normaalisti Viron Neuvostoliittoon liittymiseen saakka 1940. Kirkon johtaja metropoliitta Aleksander kutsuttiin Moskovaan maaliskuussa 1941, jolloin hän ilmeisesti painostuksen alaisena allekirjoitti paperin, jolla Viron ortodoksinen kirkko liitettiin Moskovan patriarkaattiin.
Kun saksalaismiehitys alkoi Virossa syksyllä 1941, metropoliitta Aleksander haki natsien hyväksyntää kirkolleen ja sai sen. Ostlandin valtionkomissaari rekisteröi Aleksanterin johtaman kirkon Konstantinopolin alaisuuteen ilman Narvan ja Petserin seurakuntia ja luostareita. Ne jäivät Moskovan alaisuuteen Riiassa toimivan saksalaismielisen ”Moskovan patriarkaatin” edustuston kautta. Natsimiehityksen valtuutuksella Virossa toimi vuosina 1942-44 kaksi eri jurisdiktion alla olevaa ortodoksista kirkkoa.
Syksyllä 1944 neuvostoarmeijan lähestyessä Tallinnaa metropoliitta Aleksander lähti pakenevien natsijoukkojen mukana Saksaan. Myöhemmin hän siirtyi maanpakoon Tukholmaan. Häntä seurasi 21 pappia ja yksi kirkkoneuvoston jäsen.
Neuvostovallan alkaessa ortodoksiset seurakunnat olivat vailla johtajaa. Vuonna 1945 uusi hallitsija hajotti Viroon jääneen ortodoksisen kirkon neuvoston ja asetti tilalle uuden, jonka tehtäväksi tuli edustaa Moskovan patriarkaatille kuuluvaa Tallinnan hiippakuntaa.
Sisäasianministeriön uskontoasiain juristi Mari-Anne Heljas on yksi tärkeimpiä henkilöitä ortodoksisen kirkon asioiden hoitajana ja laillisuuden määrittelijänä. Hän ei salaa lähtökohtiaan. Hän on syvästi luterilainen, mutta harkitsee siirtymistä Konstantinopolin alaiseen ortodoksiseen kirkkoon. Hänelle Moskovan patriarkaatti edustaa harhaoppia.
”Moskova on politiikan väline. Konstantinopoli on puhdas politiikasta. Voisi olla hyväksi, jos Moskovan kirkko hajoaisi ja tilalle luotaisiin uusi kirkko”, hän sanoo.
Mari-Anne Heljas katsoo, että Viron ortodoksisen kirkon toiminta lakkautettiin laittomasti vuonna 1945.
”Virossa alkoi toimia uusi kirkko. Samalla seurakunnista tuli uuden kirkon jäseniä eivätkä ne ole ennen miehitystä toimineiden seurakuntien jatkajia. Koska ne eivät ole jatkajia, ne eivät myöskään voi omistaa seurakuntien omaisuutta.”
Konstantinopolin ekumeeninen patriarkka tunnusti ”de jure” vuonna 1978 Moskovan patriarkaatin oikeuden toimia Virossa. Se ei kuitenkaan Heljaksen mukaan muuta tilannetta. Moskovan patriarkaatin alaisuuteen haluavien näkökulma on toinen.
”Viron itsenäisyyden ajan papit jatkoivat edelleen toimintaansa omissa seurakunnissaan. Oleellista oli, että vaikka valtioiden välinen olotila muuttui, seurakuntalaisille uskovaisina oli tärkeintä palvella kirkkoa. Heille Moskovan alaisuuteen siirtyminen ei ollut periaatteellisesti merkittävä kysymys, sillä Viron kirkko on kasvanut Venäjän kirkosta”, Juvenalius sanoo.

Henkiin herätys
Viron uudelleen itsenäistyttyä virolainen ortodoksi Henn Tosso alkoi puuhata Tukholmassa maanpaossa olleen kirkon palautusta. Viron eduskunta oli päättänyt toukokuussa 1993, että seurakuntien ja kirkkojen oli uudelleen rekisteröidyttävä. Viron ortodoksinen kirkko järjesti kirkolliskokouksen, jossa äänten enemmistöllä hyväksyttiin päätös rekisteröitymisestä yhdellä nimellä. Kirkolliskokouksen päätöksestä piittaamatta Henn Tosso kiirehti elokuussa 1993 uskontoasiain virastoon rekisteröimään nimen ”Viron oikeauskoinen kirkko” omaan käyttöönsä. Kirkkoon kuului pappi Emmanuel Kirssin kolme seurakuntaa. Kuukauden päästä rekisteröinnistä Tallinnan kaupunginoikeus oli päättänyt, että vielä pöytälaatikkoasteella oleva kirkko oli oikeutettu saamaan haltuunsa kaiken Virossa olevan ortodoksisen omaisuuden.
”Viron oikeauskoinen kirkko” oli rekisteröity ennen neuvostoaikaa toimineen kirkon säännöillä vuodelta 1935. Säännöissä todetaan selkeästi, että seurakuntien omaisuus kuuluu seurakunnille ja kirkolle kuuluu vain metropoliitan välittömässä käytössä oleva omaisuus ja luostarit.

Lennart Meri
pääjuonittelijana
Henn Tosso alkoi hakea kirkolleen tunnustusta Konstantinopolista. Viron ortodoksien mielestä presidentti Lennart Meri toimi pääjuonittelijana. Meri ryhtyi julkisesti vaatimaan kirkon siirtoa Moskovasta Konstantinopoliin ja kirjoitti asiasta patriarkka Bartholomeukselle. Seuraavaksi Eurooppa-ministeri Endel Lippmaa vakuutti ”kaikkien Viron ortodoksien haluavan kuulua Konstantinopolin alaisuuteen” ja että pääministeri Tiit Vähi antaa tukensa uudelle kirkolle.
Yksikään Viron poliitikoista ei tiedustellut asiaa Viron ortodoksisen kirkon arkkipiispalta Korneliukselta.
Bartholomeus epäröi kirkon siirtoa Moskovasta Konstantinopoliin muun muassa Moskovan patriarkka Aleksius II jyrkän vastustuksen vuoksi. Apuun riensivät Suomen ortodoksisen kirkon edustajat. He aloittivat lobbaustyön Konstantinopolissa vakuuttaen Viron ortodoksien hätää Moskovan alaisuudessa.
Helmikuun 20. päivänä 1996 Bartholomeus julkisti päästöksen Viron kirkon autonomiasta ja arkkipiispa Johanneksen nimittämisestä Viron väliaikaiseksi arkkipiispaksi.
Moskovan patriarkka Aleksi II katkaisi suhteensa sekä Konstantinopoliin että Suomeen.
Suomen ortodoksisen kirkon johto on perustellut Viron ortodoksien asioihin puuttumista vainolla, jonka kohteeksi vironkielinen papisto olisi joutunut. Juvanalius pitää näitä perusteluita onttoina.
”Arkkipiispa Kornelius on vihkinyt virkaan astumisensa jälkeen vuodesta 1990 kuusi virolaista pappia ja yhden diakonissan. Kaikki virolaiset ovat tervetulleita. Hän on kieltäytynyt vihkimästä vain yhtä diakonissaa. Palvelukieltoon ovat joutuneet vain ne, jotka aloittivat kirkon hajottamisen vastoin kirkolliskokouksen enemmistön päätöstä.”
Konstantinopoliin siirtymisen kannattaja, pappi Emmanuel Kirss katsoo itsensä ja muitten virolaisten pappien joutuneen vainon kohteeksi.
”Meiltä puuttuvat vironkieliset papit ja heidän koulutuksensa. Korneliuksen vihkimät papit palvelevat myös venäjänkielisiä seurakuntia ja ovat venäläismielisiä. He eivät ymmärrä, mitä Viro tarvitsee. Meidän täytyy pitää Viron kansan puolta”, hän sanoo.
”Korneliuksen kirkko on laiton ja kirkon ovet voitaisiin sulkea. Kornelius ei tunnusta Venäjän kirkkoa miehittäjäksi eikä maanpakolaiskirkon oikeuksia. Arkkipiispa ei johda hengellä vaan voimalla”, Kirss jatkaa.
Hän on ihmeissään, kun kaksi venäjänkielistä pappia on rekisteröinyt seurakuntansa Konstantinopoliin. Konstantinopolin yhteyteen haluaa toistaiseksi 35 seurakuntaa 81 seurakunnasta.
”Tähän saakka on ollut selvää, että Konstantinopoliin siirtyvät valtaosa vironkielisistä seurakunnista ja venäläiset jäävät Moskovan yhteyteen”, Kirss huomauttaa.

Kiristystä
omaisuudella
Arkkipiispa Kornelius on valittanut Viron oikeusasteet läpi sekä kirkon rekisteröinnistä että seurakuntien omaisuuden takavarikosta. Yksikään Viron oikeusaste ei ole nähnyt valituksia aiheelliseksi.
Kolme vuotta sitten Kirkkojen Maailmanneuvoston sihteeri Herbert van Beek arvosteli uskontoasiain virastoa hätiköinnistä kirkon rekisteröinnissä. KMN vaati myös seurakuntien omaisuuden siirtojen välitöntä lopettamista ja esitti epäilyjä ihmisoikeusloukkauksista.
Uskontoasiain juristilla Mari-Anne Heljaksella on vastaus valmiina.
”Missä he olivat silloin, kun virolaisia pidätettiin, kyydittiin, vietiin leireille ja tapettiin? Miksi kukaan ei silloin sanonut, että täällä loukataan ihmisoikeuksia?”, hän kysyy.
Juvenalius yhtyy KMN:n esittämään arvosteluun.
”Mari-Anne Heljas ja Henn Tosso kiertelevät seurakuntia kysymällä, oletteko Venäjän vai Viron puolella. Omaisuus luvataan palauttaa vain, jos seurakunta liittyy Konstantinopoliin”, Juvenalius kertoo.
”Uskonnon vapaus edellyttää seurakuntien omistusoikeuden turvaamista. Seurakuntien on saatava itse vapaasti päättää, mihin jurisdiktioon ne haluavat kuulua. Nyt sitä vapautta rajoitetaan vaatimalla Konstantinopoliin liittymistä omaisuuden hallussa pitämisen ehtona”, hän jatkaa.
”Yhtenä esimerkkinä on Tarton Uspenskin katedraali, missä pappi vastoin seurakunnan tahtoa rekisteröi kirkkonsa Konstantinopoliin ja omaisuus palautettiin. Suomalaiset isä Ambrosius ja pastori Heikki Huttunen kävivät rauhoittelemassa seurakuntalaisia ja näkivät omin silmin tilanteen. He lupasivat seurakunnalle avustuksena linja-auton ja suklaata, mutta heille huudettiin vain tylysti, etteivät he halua suklaata ja linja-autoa vaan kirkkonsa takaisin. Eikö tilanne ole jo kirkollisessa mielessä miehitys”, Juvenalius ihmettelee.
Heljaksella ja Tossolla on omaisuuskysymyksiin selkeä lähtökohta. Heidän mielestään sekä kirkon että seurakuntien omaisuuden pitää olla virolaisten valvonnassa.
”Me emme voi valvoa vieraan vallan omaisuutta. Jos luostarit ja metsä jäävät Moskovalle, niitä voidaan käyttää sotilastukikohtina”, he perustelevat.

Leena Hietanen

Viron ortodoksien asema uhkaa hajottaa Bysantin

(Julkaistu 03.03.1996 Turun Sanomissa)

Kirkkokiista rasittaa Viron, Venäjän ja Suomenkin suhteita
Viron ortodoksien asema uhkaa hajottaa Bysantin
TS/Tallinna
Leena Hietanen
Konstantinopolin päätös antaa autonomia vasta rekisteröidylle kansallismieliselle Viron oikeauskoiselle kirkolle merkitsee sitä, että uusi kirkko sai yksinoikeuden oikeauskoiseen (ortodoksiseen) uskoon ja omaisuuteen Virossa. Samanaikaisesti Viron ortodoksinen kirkko, jota johtaa arkkipiispa Kornelius ja johon arvioidaan kuuluvan 200 000 ortodoksia, kadotti kirkon jalkojensa alta. Viron ortodoksit ovat kuuluneet Moskovan patriarkaattiin, jolta Konstantinopolin päätös vei oikeuden edustaa ortodokseja Virossa.
Moskovan patriarkka Aleksius II katkaisi välittömästi välinsä Konstantinopoliin. Välirikko on ensimmäinen Bysantin tuhatvuotisessa historiassa.

Kolme
Roomaa
Ortodoksisen kirkon ”paavi”, Konstantinopolin ekumeeninen patriarkka Bartholomeus istuu Turkin Istanbulissa. Läntinen ja itäinen kristikunta erosivat vuonna 1054. Katolinen kirkko jäi Roomaan, itäinen kirkko sijoittui Konstantinopoliin, nykyiseen Istanbuliin.
Konstantinopolin alaisista patriarkaateista ylivoimaisesti suurin on Moskovan patriarkaatti. Moskovan ja Konstantinopolin suhde on aina ollut vaikea, sillä Moskovan patriarkaatin painoarvo ja itsenäisyys on häirinnyt Konstantinopolin valta-asemaa.
Viime lokakuussa Moskovaa alettiin vakavasti kutsua kolmanneksi ”Roomaksi”. Moskovan patriarkka kieltäytyi tuolloin osallistumasta ortodoksijohtajien kokoukseen Patmoksen saarella. Kieltäytyminen oli protesti Konstantinopolin pyrkimyksille tukea Virossa ja Ukrainassa syntyneitä kansallismielisiä ortodoksikirkkoja.

Kirkko
maanpaossa
Viron oikeauskoisen kirkon historia alkaa vuodesta 1923, jolloin Konstantinopoli antoi sille autonomian. Kirkko toimi normaalisti ns. ”neuvostomiehitykseen” saakka vuoteen 1940. Viron arkkipiispa pakeni ”miehitystä” Tukholmaan vuonna 1944. Viron oikeauskoinen kirkko jatkoi toimintaansa Tukholmassa maanpaossa. Virosta paenneet noin 8000 ortodoksia muodostivat eri puolilla maailmaa seurakuntia Viron ortodoksikirkon nimen alla. Viron arkkipiispa Aleksander kuoli maanpaossa 1953, minkä jälkeen kirkon tehtäviä Tukholmassa on hoitanut näihin päiviin saakka kirkkoneuvosto.
Neuvosto-Viron ortodoksiset seurakunnat liitettiin Moskovan patriarkaattiin. Konstantinopoli tunnusti de jure Moskovan patriarkaatin oikeuden toimia Virossa vuonna 1978. Samalla Konstantinopoli poisti Viron oikeauskoisen kirkon oikeuden toimia Virossa, mutta vahvisti sen maanpaossa Tukholmassa. Määritelmän mukaan oikeaoppisuutta voi alueella edustaa vain yksi ortodoksinen kirkko kerrallaan.

Uusi
kirkko
Viron uudelleen itsenäistyttyä 1991 virolainen ortodoksi Henn Tosso alkoi puuhata kansallismielisen Viron oikeauskoisen kirkon toiminnan aloittamista Virossa. Hän sai Tukholmasta valtuutuksen toimia kirkon nimissä.
”Tukholmalla ei ole mitään muuta tekemistä meidän kanssamme. Viro ja Ruotsi ovat niin eri maailmat, ettei Tukholmassa ymmärretä”, mitä Virossa tapahtuu, Henn Tosso sanoo.
Viron eduskunta hyväksyi 1993 kirkkolain, joka määräsi kaikki Viron kirkot ja seurakunnat rekisteröitymään uudelleen. Henn Tosso sai rekisteröityä ”Viron oikeauskoisen kirkon” elokuussa 1993. Kuukauden päästä Tallinnan kaupunginoikeus oli päättänyt, että rekisteröity, vielä pöytälaatikkokirkko oli oikeutettu saamaan takaisin Viron ortodoksikirkolle kuuluneet varat ennen vuotta 1940. Samalla laki määriteltiin niin, että seurakunnilla ei ole oikeutta omaisuuden palautukseen. Virossa syntyi ainoalaatuinen tilanne maailmassa: kirkko sai itselleen myös seurakuntien omaisuuden.
Viron ortodoksisen kirkon johtaja, arkkipiispa Kornelius, sai tylyn vastauksen pyrkiessään rekisteröimään kirkkoansa: sellainen oli jo olemassa. Samalla arkkipiispa Kornelius sai kuulla, että ortodoksisen kirkon omaisuus oli siirretty pöytälaatikkokirkolle.

Poliitikot ja
suomalaiset apuun
Kansallismielinen Viron oikeauskoinen kirkko ei voinut aloittaa toimintaansa ennen kuin sen asema olisi vahvistettu Konstantinopolissa.
Presidentti Lennart Meri lähetti helmikuussa 1995 Konstantinopoliin kirjeen, missä hän ilmoitti virallisesti tukevansa Viron ortodoksien siirtämistä Moskovan alaisuudesta Konstantinopolin alle. Hän ei keskustellut asiasta ortodoksien johtaja Korneliuksen kanssa.
Eurooppa-ministeri Endel Lippmaa kirjoitti Konstantinopoliin vahvistaen, että pääministeri Tiit Vähi antaa tukensa järjestölle, joka on rekisteröity ”Viron oikeauskoiseksi kirkoksi”. Lippmaa otti valtuudet ortodoksien nimissä vakuuttaa, että ”kaikki Viron ortodoksit haluavat kuulua Konstantinopolin alaisuuteen”.
Viron poliittisen johdon avuksi tuli Suomen ortodoksinen kirkko, joka aloitti lobbaustyön Konstantinopolissa. Vihdoin helmikuun 20. päivänä 1996 Konstantinopoli päätti, että kansallismielinen Viron oikeauskoinen kirkko saa autonomisen aseman ja yksinoikeuden ortodoksiseen uskoon Virossa.
”Viron neuvostomiehitys loppui tuohon päätökseen”, Henn Tosso sanoo.

Hajaannus
edessä
Viron ortodoksien määrästä on hyvin vaihtelevia lukuja. Viron ortodoksisen kirkon tiedottaja Leonti Morozkin toteaa, ettei Moskovan patriarkaatilla ole perinnettä rekisterin pidosta. Suomen luterilaisessa kirkossa rekisteri on samalla henkikirjoitusrekisteri, mitä tehtävää Moskovan patriarkaatilla ei ole. Morozkin arvioi, että ortodokseja on Virossa 200 000, joista viisi prosenttia on vironkielistä väestöä.
Ortodoksiseurakuntia on 84, joista 54 seurakuntaa on ilmoittanut halunsa liittyä kansallismieliseen Viron oikeauskoiseen kirkkoon. Henkilömäärissä lukujen suhde on toinen, sillä Moskovan alaisuuteen jäävän 30 seurakunnan osuuden ortodokseista arvioidaan olevan 80 prosenttia.
Sekä Henn Tosso että Leonti Morozkin pitävät lukuja alustavina. Kamppailu sieluista vasta käynnistyy. Ensimmäiseen kansallismielisen Viron oikeauskoisen kirkon jumalanpalvelukseen, jonka piti Viron uudeksi arkkipiispaksi nimitetty Suomen arkkipiispa Johannes, osallistui 76 ihmistä. Vastaavasti arkkipiispa Korneliuksen ristisaattoon joulukuussa osallistui 7000-10000 ihmistä.

Pääjuonittelija
Lennart Meri
Leonti Morozkin arvioi Suomen ortodoksien toimintaa Viron kirkkokriisissä yhdellä sanalla: ”Huligaanit”.
Hän ei usko arkkipiispa Johanneksen saavuttavan suosiota seurakuntalaisten parissa.
”Arkkipiispamme Kornelius on Viron kansalainen ja puhuu viroa. Kuka on arkkipiispa Johannes? Hän ei ole Viron kansalainen eikä puhu viroa eikä venäjää”, Morozkin ihmettelee.
Morozkin katsoo, ettei Konstantinopolin päätös millään tavalla ole ratkaissut ortodoksien asemaa Virossa.
”Konstantinopoli voi sanoa edustavansa oikeauskoisia, mutta me emme tule koskaan antamaan sille sitä asemaa”, hän vakuuttaa.
Kysymykseen, hajoaako Bysantti kiistan seurauksena, Morozkin vastaa:
”Tilanne vastaa presidentti Lennart Meren mielilausetta: kolmas maailmansota on alkanut”.
Morozkinin mukaan Viron ortodoksisen kirkon elän takana on juoniteltu ja juonittelun pääarkkitehtina on presidentti Lennart Meri.
”Viron valtio ei tunnusta kirkkomme toiminnan laillisuutta. Lennart Meri on ilmoittanut jo kaksi vuotta sitten, että Viron ortodoksit eivät voi kuulua Moskovan alaisuuteen”.

Laittomia
lakeja
Viron ortodoksinen kirkko on protestoinut kansallismielisen Viron oikeauskoisen kirkon rekisteröintitapaa ja omaisuuden siirtoja koskevia kohtia. Laatimassaan muistiossa arkkipiispa Kornelius katsoo, että ”Viron oikeauskoinen kirkko” ei täyttänyt rekisteröintihetkellä kirkolle määriteltyä järjestysmuotoa eikä sen Tukholmaan rekisteröity hallinnollinen johto istunut Virossa yhtään sen enempää kuin Moskovan patriarkka. Omaisuuden siirrot on tehty kyseenalaisesti kansallismieliselle Viron oikeauskoiselle kirkolle varta vasten säädetyllä lailla, jolla pääosin venäjänkielisten seurakuntien omaisuus siirrettiin uudelle rekisteröidylle kirkolle.
Viron ortodoksisen kirkon omaisuus ei ole merkittävä. Se omistaa maata 3500 hehtaaria, kirkkoja ja Tallinnan vanhassa kaupungissa toimivan hallinnollisen rakennuksen.
Morozkin ei pidä omaisuuskysymyksiä merkittävinä. Hänen mielestään peruskysymys on Viron venäjänkielisen vähemmistön oikeudesta kuulua Moskovan patriarkaatin alaisuuteen. Henn Tosso arvioi, että omaisuuskysymykset tulevat olemaan vaikeita etenkin Moskovalle.
”Moskova ei anna periksi. Venäjän lehdistössä on jo esitetty fyysisiä uhkauksia”, Tosso sanoo.
Tosson mukaan Suomen ortodoksien virolaisille antaman tuen kautta Suomikin on asiaan sidottu.
”Nyt Suomen ja Viron ortodoksikirkot ovat yhdessä rintamassa Venäjää vastaan. Suomikin saa tuntea Venäjän vihan”, hän virnistää.
Viron ortodoksinen kirkko järjestää maaliskuun 16. päivänä ristisaaton, jonka pelätään muuttuvan mielenosoitukseksi.


Kommentit:
1. Petri Krohn neuvoi pakanaa ymmärtämään ortodoksien jurisdiktio-käsitettä lähtemällä liikkeelle ortodoksisuutta tarkoittavasta venäjänkielisestä sanasta ”pravoslavnij”. Sen voi lähes sanan mukaisesti kääntää: the real thing. Ortodoksinen maailma toimii samoin kuin Coca-Cola ja Pepsi-Cola 1970-luvulla, kun ne jakoivat maailman. Pepsi sai Neuvostoliiton ja Coca-Cola Kiinan. Kumpikaan ei pullota omaa juomaansa toisen alueella. Pullotuslisenssit olivat eksklusiivisia eli poissulkevia. Samalla tavalla Konstantinopoli ja Moskova jakavat maailman. Ne eivät vie uskoaan toisen jurisdiktion alueelle. Tämä sääntö on nyt rikottu sekä Virossa että Suomessa suomalaisten hölmöilyn seurauksena Virossa.

2. Leonti Morozkin määritteli Moskovan ja Konstantinopolin suhteen seuraavasti: Konstantinopoli on paperiseurakuntien paperivatikaani, kun tosiuskovaiset ovat Moskovassa.

3.Tarjosin Etelä-Suomen Sanomiin samaista juttua lyhennettynä otsikolla: "Arkkipiispa Johannes on huligaani". En koskaan kysellyt, julkaistiinko juttua ja saako siitä rahaa. Ei sitä julkaistu. Asia selvisi 11.09.2007.

4. Virolainen toimittaja Märt Kivine löi lyttyyn yllä olevan artikkelin Luup-lehdessä 18.03.1996 toteamalla, että Bysantti hajosi jo vuonna 1453 turkkilaisten valloitettua Konstantinopolin. Tosin Venäjä on mieltänyt itsensä sen jatkajana 1500-luvulta lähtien. Kivine katsoi, että Turun Sanomista on kehkeytynyt Moskovan propagandakoneiston osa, jossa kirjoittaja viljelee suoria valheita ja on asenteellinen. Virheenä hän piti esimerkiksi uuden kirkon nimittämistä pöytälaatikkokirkoksi. Muut arkkipiispa Johannesta Suomessa arvostelevat kirjoittajat paljastavat Kivisen mielestä vain oman henkilökohtaisen kaunan Johannesta kohtaan ja pelkonsa Venäjän edessä.

5.Suomi oli ollut ETYJ:in kokoonkutsujamaa vuonna 1975. Sen olisi erityisesti pitänyt velvoittaa Suomea varmistamaan, etteivät suomalaiset sekaannu vähemmistön kirkon tuhoamiseen naapurimaassa. ETYJ keskittyi erityisesti vähemmistöjen oikeuksien vaalintaan Euroopassa. Erikoista oli, ettei Suomessa nähty asiassa mitään kummallista. Venäläisillä ei ollut tuolloin edes kansalaisuutta. Lähes puolella miljoonalla venäläisellä ei ollut Virossa edes oleskelulupaa! Viro oli tehnyt heidät täysin lainsuojattomiksi. Suomalaiset katsoivat asiakseen rajoitaa vielä heidän uskonnon vapauttaan. Nimitin myöhemmin tätä toimepidettä Kauppalehdessä vähemmistöön kohdistuvana pogromina, väkivaltaisena sortotoimenpiteenä.