torstai 29. huhtikuuta 2010

SAFKA valitti Ylen Viro-vääristelystä

SAFKA valitti eilisestä Yleisradion A-studion ohjelmasta, jossa jälleen kerran vääristeltiin ja vähäteltiin Viron venäläisten asemaa. Ohjelma antoi mielikuvan, että Viron venäläiset ovat toisen luokan kansalaisia, kun he todellisuudessa eivät ole minkään luokan kansalaisia. Yleisradio (kuten koko muukin suomalainen media) jättää järjestelmällisesti kertomatta, että osalla venäläisistä ei ole minkään valtakunnan kansalaisuutta ja Virossa on yhä noin 250 tuhatta venäläistä ulkopuolella poliittisten prosessien.

Valitus lähti Yleisradion johdon lisäksi Suomen ja Viron Venäjän suurlähetystöille sekä ETYJ:in vähemmistövaltuutetulle Virossa.
(http://antifasistit.blogspot.com/2010/04/yleisradion-viro-vaaristeltya.html)

Edellisen kerran Yleisradio sortui samanlaiseen vääristelyyn heti pronssimellakoiden jälkeen. Tuolloin toimittaja Risto Makkonen veti englanninkielisen lähetyksen Brysselissä, jossa ohjelmassa läsnä olleet suomalaiset Olli Rehnin johdolla antoivat muille EU-parlamentaarikoille mielikuvan, että Baltian venäläisillä on sekä Viron että Latvian kansalaisuus. Suomalaisten viesti oli, että ongelmana on vain se, etteivät venäläiset suostu käyttäytymään kansalaisuuden edellyttämällä tavalla.

Näin ei voi enää jatkua. Yleisradio ei voi manifestoida ammattitaidottomuutta. Yleisradion kuuluu varmistaa, että Viron venäläisistä juttuja tekevät toimittajat ovat perillä asioista. Jutun voi säännöllisesti aloittaa toistamalla faktat eli että Virossa yli 200 tuhatta venäläistä on ulkopuolella poliittisten prosessien. Heistä ei-kansalaisia on noin 109 tuhatta ja Venäjän tai muun IVY-maan kansalaisia 110-140 tuhatta. Joka tätä ei opi, saakoon kenkää.

Saksassa puolestaan pronssimellakassa poliisin jalkoihin jäänyt saksalainen Karl Krugmann hyökkää Viron viranomaisia vastaan heidän kyvyttömyydestään tuoda oikeuteen Dmitri Ganinin tappajia. Hänen vetoomuksensa on lähtenyt Viron suurlähetystöön Saksassa, Saksan ulkoasianvaliokunnalle sekä EU-parlamentaarikoille, Tatjana Zdanokalle ja Gabriela Zimmerille. Virolaiset ja saksalaiset lehdet ovat myös päässeet tutustumaan vetoomuksen sisältöön. (http://www.ekspress.ee/news/paevauudised/eestiuudised/saksamaal-taunitakse-pronksioo-uurimist.d?id=30726761)

Viron venäläinen Sergei Ivanov puolestaan tämän päiväisessä artikkelissaan Eesti Päevalehdessä toteaa virolaisten päässeen päämääräänsä. Otsikko on paljon puhuva: ”Pääsimmekin eroon venäläisistä”. Hän tutkii venäläisten määrää Viron hallintokoneistossa ja toteaa, että venäläiset on puhdistettu kokonaan ministeriöistä ja muista virastoista. Hän siteeraa erästä virolaista nationalistitoimittajaa, joka muutama vuosi sitten tekopyhästi valitteli: ”Kuulostaa omituiselta, mutta ei meidän pidäkään tehdä integraation eteen mitään. Jos jotakin, niin hiukan teatteria EU:lle (ja USA:lle).”

Ivanovin ennuste on synkkä. Venäläisistä kehittyy Viroon etninen alaluokka, joka pitää virolaiset jatkuvassa Venäjän pelossa. (http://www.epl.ee/artikkel/575832)

tiistai 27. huhtikuuta 2010

Venäjä hajottaa Naton

Viime viikkoisesta tyhjänpäiväisestä Nato-kokouksesta Tallinnassa ei jäänyt muuta mieleen kuin eräs televisiokeskustelu. Virolaiset kommentaattorit analysoivat kokouksen antia ja tuumasivat, että Venäjä hajottaa Naton. Näin epäili Viron parlamentin ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja Marko Mihkelson.

Venäjä ei vaivautunut itse kokoukseen ollenkaan. Se oli virolaisille karvas imagotappio, koska kokous oli merkityksen jo syntyessään.

Venäjän painoarvo näkyi siinä, etteivät kokouksen osanottajat tehneet mitään muuta kuin puhuivat Venäjästä. Naton pääsihteeri Anders Fogh Rasmussen hoki hokemasta päästyään, miten Nato haluaa hyvät suhteet Venäjään, miten Venäjä täytyy saada mukaan raketintorjuntakilpeen, miten Nato haluaa Venäjän ystäväksi, miksei Venäjä leiki Naton kanssa jne....

Marko Mihkelson arvioi, että Nato hajoaa sisäisiin erimielisyyksiin suhteessa Venäjään. Natoa ei hajota Irak, ei Afganistan vaan Venäjä. Nato-maat jakaantuvat niihin, jotka haluavat hyvät suhteet Venäjään ja niihin, jotka haluavat pitää Venäjää vihollisena. Jo nyt Mihkelsonin mukaan Naton sisällä on tukalaa Venäjä-näkemysten vastakkaisuuksien takia.

Kuin pisteeksi i:n päälle Venäjän presidentti Dimitri Medvedev ja USA:n presidentti Barack Obama liittoutuivat yhdessä taisteluun Itä-Euroopan natseja vastaan. Medvedev ja Obama antoivat eilen yhteisen lausunnon, miten maiden tulee löytää se toisen maailman sodan aikainen henki. Eilen oli kulunut 65 vuotta siitä, kun Neuvostoliiton ja USA:n joukot kohtasivat Elbellä yhteisessä taistelussa Natsi-Saksaa vastaan.

”Historiallisen kädenpuristuksen Elbe-joella mahdollisti molemminpuolinen luottamus ja yhteinen sitoutuminen voittoon, mitä tarvitaan erityisesti tänään, kun Venäjä ja Yhdysvallat rakentavat kumppanuutta vakaan ja vahvan maailman luomiseksi”, Kremlin julkaisemassa tiedotteessa sanottiin.

Barack Obama on siirtynyt ulkopolitiikkaan. Alku on häikäisevä. Obama ei aio olla Venäjän vihollinen. Yhteinen sävel haetaan siitä, että toisessa maailmassa sodittiin samalla puolella fasismia vastaan.

Kenenkähän puolelle Itä-Euroopan maat mahtavat jäädä? En keksi muuta kuin Natsi-Saksan.

Yksi merkillinen kuriositeetti Obaman suhteissa Venäjään on. Hän käyttää neuvonantajanaan Viron presidentti Toomas Hendrik Ilvestä.

sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Virolaiset palkitsivat Venäjän presidentin

Virolaisilla on posketon huumorintaju. Venäläisten pahin kiusaaja Virossa, entinen pääministeri Mart Laar lähti leikkimään valtiomiestä ja päätti palkita Venäjän presidentti Dmitri Medvedevin. Kuten hän itse sanoo, hiukan etu ajassa, samaan tapaan kuin Amerikan presidentti Barack Obama sai Nobelinsa.

Venäläisten sortoa harjoittavan Isämaa-puolueen suojissa toimii uusi järjestö nimeltään Unitas, joka antoi ensimmäistä kertaa kolme ”Euroopan muisti ja sovinto”-palkintoa. Nimikin viittaa siihen, että pyrkimyksenä on ottaa todesta Euroopan parlamentissa huhtikuussa hyväksytty perverssi päätöslauselma totalitarististen rikosten rinnastamisesta ja tuomitsemisesta.

Isänmaan euroedustaja, Tunne Kelam johti julkilausuman läpimenoa Euroopan parlamentissa. Saman puolueen Mart Laar nostaa nyt kissan hännän ja jakaa tuosta uroteosta palkintoja itselleen.

Palkinnon sai nimen omaa Euroopan Komissio huhtikuisesta parlamentin julkilausumasta. Toisen palkinnon sai kukapas muu kuin Ruotsin ulkoministeri Carl Bildt, Mart Laarin vanha kaveri ja kummisetä. Joskus ruotsalaista ihmisoikeusherkkyyttä edusti Olof Palme, nyt Carl Bildt. Ruotsin romahdusta on vaikea uskoa todeksi.

Kolmas palkinto meni siis Venäjän presidentti Dmitri Medvedeville. Perusteluna oli, että Medvedev on ottanut etäisyyttä Putiniin, tuominnut Stalinin ihannoinnin ja etsinyt sovintoa Katynin tragediaan. Medvedev ei ole saanut palkintoaan eikä tiedetä, ottaako hän sen vastaan.

Carl Bildt on jo kuvattu prenikka kädessään. Juhlakuvassa poseeraa Laarin ja Bildtin lisäksi virolainen Meelis Niinepuu.

Laar kertoi palkinnoista päättäneen kolmihenkisen raadin olleen täysin yksimielinen kahdesta ensimmäisestä saajasta. Sen sijaan Medvedev oli vaikea pala.

Yhdessäkään tiedotteessa ei ole kerrottu, ketä olivat nämä kolme viisasta miestä. Herää epäilys, että taustalla on järjestö ”Kommunismin rikokset”. Sen perustajina on kolme nimeä, kaksi on virolaista, Mart Laar ja Meelis Niinepuu. Kolmas nimi on saksalainen, Damian von Stauffenberg, Aatun adjutantin poika. Hänen isänsä Claus yritti murhata Adolf Hitlerin. Damian von Stauffenberg tunnetaan siitä, että hän uskoo fasismin olevan hyvä aate, jonka Aatu vain pilasi.

Euroopan parlamentin julkilausuma totalitarististen rikosten rinnastamisesta ja tuomitsemista on osa virolaisten salajuonta palauttaa fasismi Eurooppaan. Virolaiset tekevät sen kommunismin ja fasismin rinnastamisen savuverhon alla. Päämääränä on Neuvostoliiton tuomitseminen rikollisvaltiona ja toisen maailmansodan lopputuloksen mitätöinti. Tämän operaation johtavat ideologit ovat Mart Laar ja Tunne Kelam.

Käsittämätöntä ja pelottavaa, miten pitkälle nämä pellet ovat päässeet. Että jakavat jo Dmitri Medvedeville palkintoja!

Medvedevin vastaus tuli omalla tavallaan jo Voiton päivän kommenteissa. Medvedev korosti, että Moskovan juhlallisuuksilla muistutetaan maailmaa siitä, minkä uroteon Neuvostoliitto teki tuhotessaan Natsi-Saksan.

Lähde:
http://uuseesti.ee/30714
http://www.ohtuleht.ee/index.aspx?id=375833

keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

Dokulle Mannerheim-risti

Presidentti Tarja Halosen tulee viipymättä myöntää Kaukasuksen islamilaista emiirikuntaa perustavalle Doku Umaroville ensimmäisen luokan Mannerheim-risti ansiokkaasta Venäjän vastaisesta työstä. Suomen antifarisealainen komitea (SAFKA) vaatii, että Suomi kunnioittaa perinteidensä velvoittamana Mannerheim-ristillä kiistatonta Venäjä-vastaista taistelijaa.

Umarov on pienen Suomen innoittamana ryhtynyt sotaan ylivoimaiselta vaikuttavaa vihollista vastaan. Suomen kansan suuri enemmistö tukee Umarovia hänen taistelussaan Venäjää, Suomen ikiaikaista vihollista vastaan. Samalla tavalla kuin Umarov haluaa puhtaan islamilaisvaltion, Suomi on aina halunnut olla lännen etuvartiona raakalaismaisia itäisiä heimoja vastaan. Tsetseeni(terroristeilla)vapaustaistelijoilla on aina paikka suomalaisten sydämissä.

Presidentti Tarja Halonen on jo palkinnut korkealla suomalaisella kunniamerkillä tsetseeni(terroristien) vapaustaistelijoiden rahoittajan ja Venäjä-vastaisen rintaman esitaistelijan, Viron entisen pääministeri Mart Laarin. Pääministerinä ollessaan vuonna 1994 Laar rahoitti tsetseeni(taistelijoita)vapaustaistelijoita myymällä Viron keskuspankissa olleet ruplat tsetseeneille aseiden ostoa varten.
Me suomalaiset ja virolaiset taistelemme yhdessä tsetseeni(terroristien) vapaustaistelijoiden kanssa Venäjää vastaan.

Suomi on antanut panoksensa jo Doku Umarovin päätiedottajana. Suomesta hoidetaan Dokun tiedotteet maailman levitykseen. Tarja Halosen tulee myöntää myös Doku Umarovin parhaalle kaverille, Mikael Storsjölle joku muu suomalainen korkea vapaudenristin ritarikunnan kunniamerkki.

Kaikki (Venäjän vihaajat) vapaustaistelijat, urheat fennougrit ja fundamentalisti-islamilaiset liittykää yhteen!

perjantai 2. huhtikuuta 2010

Neuvostokansalaisen paluu

Venäjän terrori-iskut paljastavat jälleen kerran Neuvostoliiton hajoamisen tragedian. Neuvostoliiton hajoaminen ei ollut ainoastaan 2000-luvun suurin geopoliittinen katastrofi vaan myös inhimillinen kärsimysnäytelmä vailla vertaa.

Tsetseeneillä ei ollut mitään vaikeuksia olla ateistisen, ei-kansallisen Neuvostoliiton osana. Heille näyttää sen sijaan olevan aivan mahdotonta olla muslimeina osana ortodoksista, kansallista Venäjää. Vuoristo-Karabahin muslimiheimot olivat viimeisiä, jotka luopuivat punalipun käytöstä ja ”Suuren ja mahtavan” laulamisesta vielä monta vuotta Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Heille Neuvostoliitto merkitsi rauhaa heimojen väliseen yhteiseloon.

Imperiumin romahtamisen ei aina tarvitse merkitä sitä, että imperiumin kansalaisuuden pitää kadota. Esimerkiksi kelpaavat romanit, jotka yhä katsovat edustavansa Rooman imperiumin kansalaisen ikiaikaista oikeutta liikkua vapaasti maasta toiseen. Neuvostokansalaisuudenkaan ei olisi tarvinnut kadota. Neuvostoliittoa kesti 75 vuotta. Se on riittävän pitkä aika, että uusi kansalaisuus syntyy. Venäjän muslimialueet erityisesti kaipaisivat fundamentalismin vastapainona ei-kansallista ja ei-uskonnollista kansallisuutta.

Vanha tuttavani, kirjailija Markus Nummi on kirjoittanut hienon kirjan Kiinalainen puutarha, joka kertoo sivulauseessa Mannerheimin Kiinan ratsastusretkestä. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Itä-Turkmenistaniin, jossa erilaiset heimot eri uskontokuntineen tappavat toisiaan niin että ”ropina käy”. Kirja päättyy Neuvostoliiton syntyyn. En ole koskaan mistään romaanista niin hyvin ymmärtänyt, mihin tarvittiin Leniniä ja hänen vähemmistöasiain komissaariaan Stalinia. Käsittämätöntä oli, että nämä herrat saivat alueen rauhalliseksi yli 50 vuodeksi. Se on yksi ihmiskunnan suurista saavutuksista.
Markus Nummi loukkaantuu, jos hän tietäisi, mitä sanon hänen romaanistaan. Markus on valkoisen Suomen kasvatti. Hän on käsitellyt romaaneissaan sukupolveni tulkkina molemmat fasistipressat, Mannerheimin ja Rytin, ihmisinä ymmärtäen. Olen kehunut hänen Mannerheimiaan, mutta Ryti tuottaa tuskaa. Markus teki tilaustyönä Rytin 100-vuotissynttäreiden kunniaksi libreton pienoisoopperaan ”Vapauden vanki”. Markus löytää aina jokaisesta ihmisestä jotain hyvää ja juhlapuheessa on tapana jättää ikävät asiat käsittelemättä. Minä varoitin Markusta, että Ryti-librettoa ei pitäisi tehdä. Kehun silti aina hänen runouttaan.

Yleisradion kirjeenvaihtaja Ulla-Maija Määttäsen kuvasryhmän kanssa matkustaessani kuvausryhmän miehet viihdyttivät meitä naisia kertomalla tarinoita neuvostoarmeijasta. Virolaiset olivat ylpeitä siitä, että heidät arvioitiin aina ”parempiin” joukko-osastoihin kuin Etelä-Venäjän muslimit. Muslimikomppania tarkoitti heidän mielestään rangaistuskomppaniaa. Virolaiset pääsivät varusmiesaikanaan osallistumaan rakennusprojekteihin ja erilaisiin siviilitehtäviin, koska he olivat niin ahkeria ja tunnollisia neuvostokansalaisia toisin kuin Etelä-Venäjän muslimit. He olivat virolaisten mielestä lähes ”rajatilatapauksia”. Eräskin dagestanilainen oli pyytänyt seitsemän kertaa lupaa päästä omiin häihinsä ja se oli hänelle aina myönnetty!

Määttäsen juutalainen äänittäjä Ariel väitti minulle, että Neuvostoliitossa kukaan ei jaksanut ottaa vakavasti muslimien kummallisuuksia kuten että he olivat moniavioisia. Jos joku väitti pitävänsä seitsemää vaimoa, se oli hänen asiansa. Neuvostoliitossa oli kaikkinainen etninen vihapuhe (hate-speech) ehdottomasti kielletty.

Uuden Suomen blogipalstalla valtaosa kommentoijista kutsuu tätä tiukkaa poliittista korrektiutta totalitarismiksi. Typeryydellä ei ole mitään rajaa.

Muslimien epäviihtyvyys saattaisi helpottua ortodoksisen Venäjän osana neuvostokansalaisuuden paluun myötä. Se olisi kuolinisku nationalismille ja fundamentalismille.