keskiviikko 26. marraskuuta 2008

Viron Wannsee vuonna 1989

Kansalaisten päivänä 26.11.2008 Postimees-lehdessä europarlamentaarikko Tunne Kelam paljastaa Viron valtion syntysalat. Kelam on äärikansallisen Isänmaa-puolueen listoilta europarlamenttiin päässyt parlamentaarikko. (Aito natsi!) Hän kertoo seikkaperäisesti, kuinka vuonna 1988 Neuvosto-Virossa syntyi idea itsenäisestä Virosta. Tuolloin oli itsestään selvää, että uuden itsenäisen Viron kansalaiset muodostuvat Neuvosto-Viron kaikista asukkaista niin sanotun nolla-vaihtoehdon pohjalta. Myös maassa asuvat venäjänkieliset saisivat automaattisesti itsenäistyvän Viron kansalaisuuden.
”Viron kansalaisuuden olisi saanut automaattisesti kaikki neuvostoajan siirtolaiset, lähes puoli miljoonaa muukalaista, joukossa neuvostoarmeijan upseerit perheineen. Tällainen vaihtoehto olisi todellisuudessa mitätöinyt koko itsenäistymisen idean”, Kelam kirjoittaa artikkelissaan ”Eesti kodanikud iseseisvuse teel” (PM 26.11.2008).
Vuoden 1988 lopussa löytyi toinen vaihtoehto. Kelam kumppaneineen perusti ensimmäisen niin sanotusti ei-kommunistisen puolueen, Viron kansallisen riippumattomuuden puolueen (ERSP), joka esitti vaihtoehtona perustaa täysin itsenäinen kansallisvaltio, joka olisi vuoden 1918 itsenäistyneen Viron oikeusseuraaja. Tätä vaihtoehtoa alkoi kannattaa myös vuoden 1989 alussa Viron muinaismuistoyhdistys ja Kristillinen liitto.
”Lähdettiin siitä, että jos miehitetty Viro oli edelleen olemassa kansainvälisen oikeuden subjektina, silloin oli myös olemassa sen valtion lihaa ja verta olevat kansalaiset. Nyt tuli vain se kansalaisjoukko määritellä ja kutsua kaikkia rekisteröimään itsensä, eli toisin sanoen heidän tuli löytää itsensä jälleen virolaisina huolimatta siitä, että heillä oli Neuvostoliiton passi”, Kelam kirjoittaa.
Vuona 1989 alkoi Viron ”Wannseen kongressi”. Virossa ryhdyttiin määrittelemään, ketkä ovat Viron ”juutalaisia”. Virossa rekisteröi itsensä virolaisina 800 000 virolaista ja 60 000 rekisteröityi kansalaisuuden tavoittelijana. (Kansalaisuuden tavoittelijat eivät saaneet koskaan automaattisesti Viron kansalaisuutta.)
Vielä elokuussa 1991 Viron itsenäistyessä Tunne Kelamin kauhuksi ehdoton enemmistö poliittisista puolueista puolsi nollavaihtoehtoa.
Nyt 20 vuotta myöhemmin Kelam katsoo, että kansalaisuuden ulkopuolelle jääneet ei-kansalaiset ja Venäjän kansalaiset tulisi rekisteröidä erikseen, koska heidän lukumäärästään ei ole tarkkaa tietoa.
”Olemme taas monimutkaisten valintojen edessä. Globaalissa monikulttuurisessa maailmassa on vakavia vaikeuksia asianmukaisesti ymmärtää pienen kansan kansallisia intressejä. Virossa on asetettava ensi sijaiseksi tavoitteeksi rekisteröidä täsmällisesti! Tällä kertaa ei omia kansalaisia vaan Virossa elävät vieraan valtion kansalaiset ja ei-kansalaiset. Sillä virheelliset tiedot johtavat myös vääriin poliittisiin päätöksiin”, Kelam lopettaa kirjoituksensa.
Mitä Viron Eichmann, Tunne Kelam tarkoittaa!? Aikooko hän tilata junat Viron ”juutalaisille”?

2 kommenttia:

lahtari kirjoitti...

Juutalaisia (tarkoitan tässä ihan oikeita juutalaisia) varmaan huvittaa hirveesti, kun rinnastetaan se, ettei saa kansalaisuutta ilman kielikoetta siihen, että laitetaan kaasukammioon ja polttouuniin.

Valkobandiitti kirjoitti...

Aikooko hän tilata junat Viron ”juutalaisille”?

Yksityiskohtaiset ohjeethan tämän operaation toteuttamiseksi löytyvät vanhastaan Virosta:

Neuvostovastaisten ainesten Liettuasta, Latviasta ja Virosta karkoittamisen tapaa koskevat ohjeet. Määräys nro 001223. (Erittäin salainen)
Neuvostovastaisten ainesten karkoittaminen Baltian valtioista on tehtävä, jolla on suuri poliittinen merkitys...
... Perusedellytys on, että operaatiot pitäisi toteuttaa ilman melua ja paniikkia, siten ettei mitään mielenosoituksia tai muita levottomuuksia sallita, ei ainostaan karkoitettavien toimesta, vaan myös ympäröivän väestön erään osan taholta, joka on vihamielisesti asennoitunut neuvostohallintoa kohtaan...
... Operaatio pitäisi toteuttaa aamun sarastaessa. Karkoitettavan henkilön kotiin tunkeutumisen jälkeen on ryhmän vanhimman koottava koko perhe yhteen huoneeseen ja ryhdyttävä kaikkiin tarpeellisiin varokoinoihin mahdollisten välikohtausten varalta. Kotietsinnän ajaksi on yksi ryhmän jäsenistä jätettävä vartioimaan karkoitettavia. Kotietsinnän jälkeen on karkoitettaville ilmoitettava, että hallituksen päätöksen mukaisesti heidät karkoitetaan Neuvostoliiton muihin osiin. Karkoitettavilla on oikeus ottaa mukaansa taloustavaroita sataan kiloon saakka....
...Mikäli karkoitettava kieltäytyy avaamasta oveaan huolimatta siitä, että hän tietää, että NKGB:n henkilökunta on siellä, on ovi murrettava. Karkoitettavien kuljetus kylistä kokoontumispaikkaan tulisi suorittaa päivänvalossa. Lisäksi pitää huolehtia siitä, että yhden perheen kuljettaminen ei kestäisi kahta tuntia kauempaa. Operaation kaikissa vaiheissa on toimittava lujasti ja päättäväisesti, ilman minkäänlaista mahtailua, meteliä tai paniikkia...
...Ottaen huomioon sen tosiseikan, että suuri osa karkoitettavista on pidätettävä ja sijoitettava erityisiin leireihin ja että heidän perheensä asutetaan tiettyihin paikkoihin kaukaisilla alueilla, on tarpeen toteuttaa karkoitusoperaatio sekä karkoitettavan että hänen perheensä osalta yhtäaikaa, paljastamatta heille edessä olevaa toisistaan erottamista...
...Koko perheen siirtäminen asemalle tulisi kuitenkin tapahtua samassa kulkuneuvossa, ja vasta asemalla pitää perheenpää sijoittaa perheestään erillään perheenpäille tarkoitettuun rautatievaunuun. Kun perhe kerätään kokoon karkoitettavan kotona, on perheenpäätä kehotettava panemaan omat tarvikkeensa erilliseen matkalaukkuun, koska karkoitettaville miehille tullaan suorittamaan terveystarkastus erillään karkoitettavista naisista ja lapsista...
...Saattueen on käyttäydyttävä erityisen varovaisesti, kun karkoitettuja kuljetetaan asuttujen keskusten läpi, samoin vastaantulijoiden kohdalla; heidän on huolehdittava siitä, ettei pakoyrityksiä tapahdu ja ettei kekustelua sallita karkoitettavien ja vastaantulijoiden välillä...
...Karkoitettavat on lastattava perheittäin vaunuihin; perheiden hajoittaminen ei ole sallittua (paitsi pidätetyt perheenpäät). Vaunuihin on sijoitettava noin 25 henkeä. Kun vaunuihin on sijoitettu tarpeellinen määrä perheitä, on ne lukittava.

Myös kokeneita junanlähettäjiä löytyy Virosta tähän vaativaan tehtävään esim. Arnold Meri.