(Julkaistu 13.12.2004 Molodosh Estonija -lehdessä)
Suomi laillistaa Baltian
apartheid-politiikan
Suomi on näytellyt merkittävää roolia Baltian venäläisvähemmistön oikeuksia rajoittavan kansalaisuuspolitiikan synnyssä Euroopassa. Suomi on ollut varmasti läsnä silloin, kun venäläisten oikeuksia on poljettu, mutta erityisesti silloin, kun oikeuksien loukkauksille on tarvittu laillisuuden kaapu. Suomi on vienyt läpi Euroopan Neuvostossa (EN) venäläisten kansalaisuuden riiston. Viron ja Latvian EU-jäsenyyden kummisetänä Suomi lanseerasi Euroopassa ”integrointi”-sanalle positiivisen sisällön, vaikka se toimii näissä maissa juuri päinvastoin segregaation perustana. Suomen lobbaustyön tuloksena EU:ssa on nyt miljoona venäläistä vailla eurooppalaisia oikeuksia.
Pitkäaikainen
prosessi
Suomen rooli tulee korostetusti esiin Viron kohdalla. Pro Estonia-lehdessä (2004/1) suomalainen, kokoomuspuolueen entinen kansanedustaja Jouni J. Särkijärvi kertoo seikkaperäisesti, kuinka vaikean haasteen eteen suomalaiset joutuivat vuonna 1993 Euroopan Neuvostossa saadakseen läpi tulkinnan Baltian ”miehityksestä”. Sille on vaikea löytää tukea faktoista. ”Miehitys” on avainsana, jolla kansalaisuuden epääminen venäjänkieliseltä väestöltä perusteltiin. Särkijärven mukaan Venäjä antoi EN:lle yksipuolista tietoa jättäen kertomatta oleellisimman asia, ”miehityksen”.
”Neuvostovallan aika Baltiassa katsotaan nykyään miehitykseksi. Olisi outoa, jos miehitetyksi tullut maa joutuisi vielä jälkikäteen suomaan miehittäjilleen ylimääräisiä etuja. Neuvostoliiton aikana Baltiaan tulleet venäläiset olivat siis edelleen ulkomaalaisia, samoin heidän jälkeläisensä”, Särkijärvi kirjoittaa.
Venäjää
vastaan
Suomalaiset liittoutuivat Viron EN-jäsenyydestä neuvoteltaessa Venäjää vastaan ryhtyen vakuuttamaan muiden maiden delegaatioita puolustamaan Viron jäsenyyttä.
”Jotta Viron jäsenhakemus käsiteltäisiin asiallisesti, oikean tiedon pohjalta, laadin Viron delegaation avulla lyhyen selostuksen siitä, miksi Venäjän vaatimukset eivät olleet perusteltuja”, Särkijärvi toteaa.
Suomen delegaatioon kuului kymmenen kansanedustajaa, joukossa nykyinen presidentti Tarja Halonen ja Euroopan komission laajentumisasioista vastaava komissaari Olli Rehn. He veivät asian käsittelyn EN:ssa omiin poliittisiin ryhmiinsä.
”Tällä tavoin saavutimme kattavasti kaikki kollegamme”, Särkijärvi huomauttaa.
Särkijärven omassa ryhmässä, Euroopan Demokraattiryhmässä, jouduttiin tekemään vielä henkilövaihdoksia, jotta Viron jäsenyys saatiin hyväksyttyä.
”Ryhmän puheenjohtaja oli tukeutunut asiassa venäläiseen informaatioon, ja me jouduimme sitten vaihtamaan hänet toiseen brittikonservatiiviin”, Särkijärvi muistelee.
Ennakkotapaus
omaan käyttöön
Suomessa on piirejä, joille on ollut äärimmäisen tärkeää hankkia Viron ja Latvian kansalaisuuspolitiikalle kansainvälinen hyväksyntä ennakkotapauksena omia tarkoitusperiä varten. Revanssihenkinen, Karjalan palautusta ajava kansanliike Pro Karelia on yksi näistä. Järjestön suomenkielisillä nettisivuilla ohjeet palautetun Karjalan venäläisten kohteluksi ovat Latvian ja Viron mallin mukaisia. Karjalassa olevalla venäläisväestöllä ei olisi oikeutta Suomen kansalaisuuteen. Heidät katsottaisiin ulkomaalaisiksi. Järjestö määrittelee alueelle jäävälle venäläiselle vähemmistölle erikseen asumisoikeuden, rajoittaa heidän poliittisia oikeuksiaan ja liikkumisvapauttaan. Kaikenlaisen väestöpoliittisen toiminnan päämääränä on venäläisten määrän vähentäminen alueella.
Etnokratiat
takaisin EU:ssa
Edellisen kerran Euroopassa massiivinen kansalaisuuden riisto tapahtui Natsi-Saksassa vuonna 1935, kun natsit Nürnbergin lakeihin vedoten poistivat juutalaisilta oikeuden Saksan kansalaisuuteen. Yhteiskuntajärjestelmiä, joissa demokraattiset oikeudet koskevat vain tiettyä etnistä ryhmää, voidaan pitää etnokratioina. Ne harjoittavat väistämättä fasistista politiikkaa puolustaessaan valtaväestön erioikeuksia.
Suomen sitoutuminen nationalististen apartheid-valtioiden, Viron ja Latvian tukemiseen on johtanut siihen, että EU:ssa etnokratiat ovat nyt hyväksyttyjä. Fasismi tekee paluutaan Eurooppaan.
Leena Hietanen
Kainalo:
Pro Estonia ja Pro Karelia
Pro Estonia-lehti on perustettu vuonna 1989 tukemaan Viron itsenäisyyttä. Sen painos on 2500-4000 kappaletta. Lehti on pyhittäytynyt Viron kulttuurin, talouden ja politiikan esittelyyn hartaudella, jossa ei pahaa sanaa Virosta löydy. Se on niin sanottujen estofiilien lehti. Heitä yhdistää palava rakkaus virolaisiin ja russofobia.
Pro Karelia kansanliike tuli virallisesti julkisuuteen vasta 1999. Sen tavoitteena on saada Venäjä palauttamaan ennen toista maailman sotaa Suomelle kuulunet alueet Karjalasta, Petsamosta ja Sallasta. Karjala ei tarkoita tässä yhteydessä Venäjän Karjalan tasavaltaa vaan Moskovan ja Pariisin rauhansopimuksissa Neuvostoliitolle luovutettavaksi määrättyä aluetta Karjalasta. Järjestön vetoomuksen Karjalan palautuksesta on allekirjoittanut hiukan yli 100 000 henkeä viisi miljoonaisesta Suomen kansasta. Kansanliikkeen kannattajia on tasaisesti eri väestöryhmistä professoreista kensaareilihin ja toimittajiin. Heitä yhdistää revanssihenki ja russofobia.
Leena Hietanen
Kommentit:
1.Artikkeli julkaistiin venäjäksi Molodesh Estonija-lehdessä 13.12.2004. Artikkelin otsikko oli muutettu muotoon ”Kansalaisuus murtaen”. Apartheid-sana oli myös sensuroitu.
2.Suomen delegaatioon kuuluivat kansanedustajat Tarja Halonen, Olli Rehn, Mirja Ryynänen, Jaakko Laakso, Sirkka-Liisa Anttila, Iris Hacklin, Martti Tiuri, Kaarina Dromberg, Gunnar Jansson ja Jouni J. Särkijärvi.
sunnuntai 2. maaliskuuta 2008
Hiihtokuningattaren isän kohtalo
(Julkaistu Turun Sanomissa 22.11.1995)
Anatoli Smigun ei
saa Virossa oleskelulupaa
TS/Tallinna
Leena Hietanen
Kristina ja Katrin Smigunin talven hiihtojen suurin huolen aihe on heidän isänsä kansalaisuusongelmat Virossa. Entisenä Neuvostoliiton huippuhiihtäjänä hän on nauttinut upseerin palkasta ja tittelistä. Viron lakien mukaan neuvostoarmeijan upseerilla ei ole mahdollisuutta saada Viron kansalaisuutta eikä oleskelu- ja työlupaa Virossa. Ikänsä puolesta Anatoli Smigun kuuluu reserviupseereihin, jotka Viro haluaa kansallisista turvallisuussyistä palauttaa Venäjälle.
Kristina Smigun on vedonnut virolaisissa lehdissä siihen, että hänen isänsä ei ole kantanut asetta eikä näin olleen muodosta uhkaa Viron turvallisuudelle.
Anatoli Smigun pystyy matkustamaan tytärtensä kilpailumatkoille Suomeen ja Ruotsiin, muttei Keski-Eurooppaan, sillä virolaisia matkustusdokumentteja ei hyväksytä Keski-Euroopassa. Viron hiihtoliitto on anonut Viron hallitusta myöntämään Anatoli Smigunille Viron kansalaisuuden erillisten palveluiden edestä. Anatoli Smigunin vaimo Rutt on virolainen ja tytöillä on automaattisesti Viron kansalaisuus.
Viron hallitus ei ole vielä kyennyt tekemään päätöstä asiasta. Ehkäpä voitot syntyvät jännitteistä. Tytöt hiihtävät isälleen kansalaisuutta. Kuten Viron Hiihtoliitossa Anatoli Smigunin kansalaisuushakemusta perusteltiin: hänellä on erinomaiset tyttäret.
Anatoli Smigun ei
saa Virossa oleskelulupaa
TS/Tallinna
Leena Hietanen
Kristina ja Katrin Smigunin talven hiihtojen suurin huolen aihe on heidän isänsä kansalaisuusongelmat Virossa. Entisenä Neuvostoliiton huippuhiihtäjänä hän on nauttinut upseerin palkasta ja tittelistä. Viron lakien mukaan neuvostoarmeijan upseerilla ei ole mahdollisuutta saada Viron kansalaisuutta eikä oleskelu- ja työlupaa Virossa. Ikänsä puolesta Anatoli Smigun kuuluu reserviupseereihin, jotka Viro haluaa kansallisista turvallisuussyistä palauttaa Venäjälle.
Kristina Smigun on vedonnut virolaisissa lehdissä siihen, että hänen isänsä ei ole kantanut asetta eikä näin olleen muodosta uhkaa Viron turvallisuudelle.
Anatoli Smigun pystyy matkustamaan tytärtensä kilpailumatkoille Suomeen ja Ruotsiin, muttei Keski-Eurooppaan, sillä virolaisia matkustusdokumentteja ei hyväksytä Keski-Euroopassa. Viron hiihtoliitto on anonut Viron hallitusta myöntämään Anatoli Smigunille Viron kansalaisuuden erillisten palveluiden edestä. Anatoli Smigunin vaimo Rutt on virolainen ja tytöillä on automaattisesti Viron kansalaisuus.
Viron hallitus ei ole vielä kyennyt tekemään päätöstä asiasta. Ehkäpä voitot syntyvät jännitteistä. Tytöt hiihtävät isälleen kansalaisuutta. Kuten Viron Hiihtoliitossa Anatoli Smigunin kansalaisuushakemusta perusteltiin: hänellä on erinomaiset tyttäret.
torstai 28. helmikuuta 2008
Papit tukkanuottasilla
(Otteita virolaisista ja suomalaisista lehdistä 1996-1999)
Kirkkojen ryöstely alkoi
Kun valtioneuvos Harri Holkeri poltti itsensä loppuun Kosovossa keväällä 2004, tapahtumat lähtivät liikkeelle siitä, että enemmistönä olevat albaanit sytyttivät tuleen vähemmistönä olevien serbien kirkkoja. Tuolloin kansainvälinen yhteisö katsoi, että Kosovon albaaneja voitaisiin syyttää kansanmurhasta, sillä vähemmistön kirkon tuhoaminen on kansanmurhaa. Miksi suomalaiset kuvittelevat, ettei heitä voi syyttää samasta kuin albaaneja, jos he osallistuvat Virossa vähemmistön kirkon tuhoamisyritykseen?
Suomen osuus
kiistaton
Viron ortodoksikirkon johtaja arkkipiispa Kornelius vetosi tuloksetta presidentti Martti Ahtisaareen kaksikin kertaa, että tämä estäisi Suomen arkkipiispa Johanneksen sekaantumisen Viron ortodoksikirkon sisäisiin asioihin. (HS 28.2.1996, IS 9.3.1996)
Suomessa ortodoksit alkoivat irrottautua kirkon johdon Viro-seikkailusta. Se alkoi jäädä van arkkipiispa Johanneksen, isä Ambrosiuksen ja pastori Heikki Huttusen henkilökohtaiseksi ristiretkeksi. Iltasanomissa Suomen ortodoksikirkon pastori Mitro Repo arvosteli arkkipiispaa.
”Arkkipiispan omat tiedot Viron kirkon asioista olivat puutteelliset. Hän kiisti koskaan saaneensa Konstantinopolin patriarkalta tunnustelijan tehtävää ja vahvisti, että taustatyön olivat tehneet hänen avustajansa.”
”Todennäköisempää on se, että patriarkaatti on tehnyt päätöksensä sille toimitetun yksipuolisen informaation varassa ja että suomalaiset ovat itse tarjoutuneet ”takuumiehiksi” Suomen ortodoksikirkon nimissä.” (IS 16.3.1996)
Repo joutui hetkeksi palveluskieltoon.
Viron ortodoksikirkon tiedottaja Leonti Morozkin hyökkäsi Johannesta vastaan avoimesti.
Hän vakuutti, ettei Korneliuksen johtama kirkko tule luottamaan Johannekseen eikä Konstantinopolin pappeihin. Morozkinin mukaan Johannes korostaa ajatusta ”neuvostomiehityksestä”, mitä Moskovan patriarkaatti ei tunnusta eikä jaa uskovaisia kansalaisiksi ja ei-kansalaisiksi, alkuperäisväestöksi ja muukalaisiksi. (SL 18.03.1996)
Morozkin perusteli Konstantinopolin ja Moskovan välirikkoa arkkipiispa Johanneksen asemalla Suomen ortodoksikirkossa.
”Tämän kylmän sodan keksintöjen suora toteuttaja jäi lähes täydelliseen eristykseen Suomen kirkossa. Kaikki se merkitsee Viron uskontoviraston ja herran Tosson häviötä heidän taistelussaan Viron ortodoksikirkkoa vastan, jota he nimittävät miehitysrakenteeksi Virossa”, Morozkin kirjoittaa vetoomuksessaan. (PM 27.5.1996)
Kornelius tiivisti kirkkokiistan syyn vetoomuksessaan seuraavasti.
Viro ortodoksikirkon hajoaminen alkoi kansalliselta pinnalta. Sen aiheutti Konstantinopolin patriarkka ja sitä syvensi Suomen ortodoksikirkko. (PM 3.8.1998, Estonija 1.8.1998)
Miehitysteoria nousi esille myös Korneliuksen puheissa.
”Meitähän nimitetään miehityskirkoksi ja luonnollisesti haltuumme ei voida jättää laillista omaisuuttamme.” (SL 31.8.1998)
Kirkon hajoaminen Moskovan ja Konstantinopolin alaisiin kirkkoihin kärjistyi omaisuusriitoihin. Seuraavassa otteita vuosien 1996-2001 uutisista.
Postimees-lehti siteerasi uutistoimisto BNS:in uutista 27.02.1996: ”Ortodoksikirkkoja ei vielä miehitetä, vakuuttaa Moskovan alainen ortodoksikirkko”. Viron viranomaisten tunnustama Konstantinopolin alainen kirkko alkoi ottaa haltuunsa kirkkoja. Sinodin sihteeri Henn Tosso ja suomalainen isä Ambrosius tutkivat kirkkojen paperitaloutta ja irtaimistoa. Moskovalle kuuluvan kirkon lehdistöedustaja Leonti Morozkin varoitti, ettei kirkkoja ole vielä miehitetty, mutta kirkkokiista voi kasvaa jopa fyysiseksi väkivallaksi. Morozkin arvosteli Viron ortodoksikirkon väliaikaiseksi johtajaksi määrättyä Suomen arkkipiispa Johannesta siitä, ettei tämä ole kertaakaan ollut ottanut yhteyttä arkkipiispa Korneliukseen eikä paikalliseen papistoon. (Postimees 27.02.1996)
Seurakuntien sisällä alkoi taistelu, kumpaan jurisdiktion, Moskovaan vai Konstantinopoliin ne haluavat kuulua. Tarton Uspenskin katedraalissa tilanne kärjistyi niin, ettei arkkipiispa päässyt kirkkoonsa sisälle. ”Arkkipiispa Kornelius kävi kampeamassa Uspenskin seurakuntaa Moskovan alaisuuteen” Postimees-lehti otsikoi 11.03.1996.
Kirkon ovella oli lappu: ”Mahdollisen provokaation välttämiseksi 9. maaliskuun jumalanpalvelus on peruutettu.” Tarton Uspenskin katedraalin kirkkoherra Simeon Kruzkov jakoi tiedotetta:
”Karjalan ja koko Suomen arkkipiispa Johanneksen siunausta vailla olevat kaikki kirkolliset kokoukset on kielletty”.
Kaakkois-Virossa sijaitsevan Värskan kirkkoherra ryhtyi johtamaan Uspenskin katedraalin Moskovan osastoa.
”Hän tuli tunnetuksi siitä, että ajoi risti kädessään kirkosta ulos vanhemman seurakuntalaisen, joka ehdotti rukoilemista Konstantinopolin patriarkka Bartholomeuksen puolesta”, Postimees kertoi. (Postimees 11.03.1996).
Kirkkokiista levisi Viron rajan taaksekin Venäjälle Petserin luostariin. Munkit jakaantuivat kahteen leiriin. Noin 70 halusi vaihtaa puolta Konstantinopoliin, kun 60 halusi jäädä Moskovan alaisuuteen. Kapinaa johtaneet kaksi munkkia, isä Georgi ja isä Jevgeni pitivät omana johtajanaan arkkipiispa Johannesta ja väittivät KGB:n uhkailevan heitä. Viron suojelupoliisin päällikkö Jüri Pihl ei innostunut asiasta.
”Kyseessä on Venäjän sisäinen asia eikä asian pitäisi kuulua suojelupoliisille ja vielä vähemmän Virolle”, hän sanoi. (EPL 12.08.1996)
Käännynnäiset heitettiin ulos Petserin luostarista. (EPL 13.08.1996)
”Se on räikeää mielivaltaa, mutta ketään ei voi rangaista, koska Moskovan patriarkka on todellinen itsevaltias”, Konstantinopolille kuuluvan Viron kirkon sinodi Henn Tosso totesi.
Tosson mukaan luostarista karkotetut munkit tuodaan Viroon ja heille tarjotaan mahdollisuutta perustaa luostari Hiidenmaalle. Se näyttäisi Viron vapaamielistä suhtautumista uskontoihin ja nostaisi Viron ja Venäjän suhteet aivan uudelle tasolle. Virolaiset saisivat tilaisuuden ”uskonpuhdistaa” Venäjän kirkkoa.
”Venäjän ortodoksikirkko on jo herättänyt epäilyjä, onko kirkko ylipäätään kristillinen vai vain pelkkä valtiollinen rakennelma”, Tossa pohti. (EPL 13.08.1996)
Omaisuusriita alkoi saada yhä äärimmäisempiä muotoja. Postimees-lehden otsikko kertoi:
”Valgan ortodoksikirkon tyhjensivät asiantuntijat”. Kirkosta katosi 70 arvokkainta ikonia. Epäilys oli, että ”varkaus” liittyi kirkkoriitaan.
”Ortodoksikirkon riita on ollut Valgassa kaikkein pitkäkestoisin ja saanut räikeimpiä muotoja. Kirkon pappi Valentin Savin rekisteröi seurakuntansa Konstantinopolin alaisuuteen. Hänen kuolemansa jälkeen niin Konstantinopolin kuin Moskovan alainen kirkko nimittävät omat pappinsa. Kirkkoa käyttää parhaillaan Konstantinopolin alainen kirkko, kun Moskovan alainen seurakunta kokoontuu kirkon hautausmaalla”, Postimees-lehti kirjoitti.
Virolainen pappi oli saanut tappouhkauksen, hänen edeltäjänsä oli pieksetty. Virolaisten pappien terrorisoijiksi epäiltiin Moskovan kirkon edustajia, jotka kiistivät epäilyt. (Postimees 25.04.1997)
”Varastetut” ikonit ilmestyivät myöhemmin hautausmaalle venäläisten pitäessä siellä jumalanpalvelustaan.
Viron talouselämää edustanut kokoomuslainen sisäministeri Robert Lepikson pyrki voimakkaasti etsimään ratkaisua kirkkokiistaan. Viron arvokkain luostari, Kuremäellä sijaitseva Pühtitsan luostari oli vaarassa. Kuremäen luostari oli Neuvostoliiton ainoa naisluostari. Sen nunnat olivat sataprosenttisesti venäjänkielisiä ja pelkäsivät ”luostarin ryöstöä”. Lomallaan Sveitsissä Lepikson tapasi Moskovan patriarkka Aleksius II edustajan ja sopi, että luostari siirretään suoraan Aleksiuksen hallintaan. Siitä tehtiin virolaissyntyisen Aleksius II hautapaikka. (Postimees 07.07.1997 ja 08.11.1997)
Aleksi II oli toiminut Neuvosto-Virossa pappina 11 ja piispana 25 vuotta. Hän tunsi hyvin Viron asiat.
”Voin kaiken vastuuni tuntien sanoa, että minkäänlaista Viron kirkon venäläistämistä ei ole harjoitettu. (Suomen kuvalehti 4.4.1996)
Aleksin tavannut virolainen parlamentaarikko Viktor Andrejev puolusti Aleksia.
”Aleksi teki paljon sen eteen, ettei 1960-luvulla neuvostovalta sulkisi Pühtitsan nunnaluostaria eikä Aleksander Nevskin katedraalia”. (Postimees 8.3.1996)
Kirkkokiista muuttui poliittiseksi valtataisteluksi. Tallinnassa Nõmmen kirkon siirto Moskovan alaisuudesta Konstantinopolin alaisuuteen kuohutti tunteita. Johannes Kastajan kirkon nimellä tunnetun kirkon seurakuntalainen kertoi, että seurakuntalaiset ovat valmiita polttamaan itsenä kirkon mukana.
”Omaa kirkkoamme emme luovuta ja olemme valmiita uhriksi”, Olga kertoi.
Tallinnan kaupunginvaltuustossa venäläiset ja keskustalaiset käyttivät kirkkokiistaa äänten keräämiseen. (Sõnumileht 08.09.1998)
Ruotsalaisen kustantaja Bonnierin omistama talouslehti Äripäev (8.10.1998) kirjoitti otsikolla ”Verinen riita omaisuusjaosta” öisistä tappeluista. Yhtenä huhtikuun yönä kolme rikollista kidutti Konstantinopolin patriarkaatin alaisuuteen siirtynyttä pappia, Vladimir von Berensiä lyöden häntä päähän, iskien kasvoihin ja ajaen hänen päänsä paljaaksi. He uhkasivat leikata myös papilta korvat, jos hän ei allekirjoita Konstantinopolin pappeja kompromentoivaa kirjettä. Yksi pieksäjistä oli lehden mukaan arkkipiispa Korneliuksen vävypoika.
Moskovan patriarkaatin käytössä olleen Kasanin kirkon pappi uhkasi tehdä itsemurhan seurakuntalaistensa kanssa ja polttaa kirkon maan tasalle, jos kirkko annetaan Konstantinopolin kirkolle.
Viron suurliikemiehet vetosivat sisäministeriin, jotta Moskovan kirkko saisi toimiluvan ja osuutensa omaisuudesta. Öljyn toimitukset Viron kautta maailmalle olivat uhattuna. Sisäministeriön mielestä kysymys oli Viron ja Venäjän suhteista.
Omaisuusriitaan on sotkettu rajasopimus, kaksoistullit, kansalaisuuskysymys ja Viron ja Venäjän välinen kauppa. (ÄP 8.10.1998)
Kirkoissa syntyi käsikähmää. Arkkipiispa Johannes erotti Tartossa hankalaksi heittäytyneen pappi Gabriel Keresin, joka vastusti Johanneksen nimittämistä Viron ortodoksikirkon pääksi. Keres käytti saarnastuolia politikointiin.
”Konstantinopolin patriarkka haluaa suomalaisen kätyrinsä avulla alistaa Viron ortodoksikirkon omaksi provinssikseen”, Keres sanoi.
Keres ja hänen aatetoverinsa Samuel Puusaar halusivat Viron ortodoksikirkolle täyttä itsenäisyyttä. Seurakunta muuttui taistelutantereeksi. Keres ja Puusaar takavarikoivat pukuhuoneen avaimet. Papeille syntyi kirkossa käsirysy, jossa potkuja sai armopöydän tavarat ja pyhä vesi. Paikalle kutsuttiin poliisi. Paljastui, että yhdellä Johanneksen nimittämistä papeista ei ollut Viron kansalaisuutta ja eikä hän osannut viron kieltä.
Osa seurakuntalaisia kääntyi Johanneksen puoleen pyytäen tätä ja hänen apulaistaan Heikki Huttusta jättämään seurakunta rauhaan. (Postimees 9.01.1999)
Poliisia tarvittiin myös Valgassa, jonne kirkosta heitetyt papit, Gabriel Keres ja Samuel Puusaar siirtyivät. Nyt vuorostaan Johanneksen seuraajaksi määrätty arkkipiispa Stefanos erotti kapinalliset. (Sõnumileht 21.12.1999)
Viron ja Venäjän väliset taloussuhteet jumiutuivat kirkkokiistan takia. Venäjä laittoi Viron tuotteille kaksoistullit. Viron suuryrittäjät kävivät Moskovassa tuloksettomia neuvotteluja. Venäjä edellytti, että Viro ratkaisee Moskovan patriarkaattiin kuuluvan kirkon ongelmat. Venäjän toive oli, että Viro rekisteröi kirkon ja takaa seurakuntien saavan omaisuutensa takaisin. (Äripäev 15.10.2001)
Kirkkojen ryöstely alkoi
Kun valtioneuvos Harri Holkeri poltti itsensä loppuun Kosovossa keväällä 2004, tapahtumat lähtivät liikkeelle siitä, että enemmistönä olevat albaanit sytyttivät tuleen vähemmistönä olevien serbien kirkkoja. Tuolloin kansainvälinen yhteisö katsoi, että Kosovon albaaneja voitaisiin syyttää kansanmurhasta, sillä vähemmistön kirkon tuhoaminen on kansanmurhaa. Miksi suomalaiset kuvittelevat, ettei heitä voi syyttää samasta kuin albaaneja, jos he osallistuvat Virossa vähemmistön kirkon tuhoamisyritykseen?
Suomen osuus
kiistaton
Viron ortodoksikirkon johtaja arkkipiispa Kornelius vetosi tuloksetta presidentti Martti Ahtisaareen kaksikin kertaa, että tämä estäisi Suomen arkkipiispa Johanneksen sekaantumisen Viron ortodoksikirkon sisäisiin asioihin. (HS 28.2.1996, IS 9.3.1996)
Suomessa ortodoksit alkoivat irrottautua kirkon johdon Viro-seikkailusta. Se alkoi jäädä van arkkipiispa Johanneksen, isä Ambrosiuksen ja pastori Heikki Huttusen henkilökohtaiseksi ristiretkeksi. Iltasanomissa Suomen ortodoksikirkon pastori Mitro Repo arvosteli arkkipiispaa.
”Arkkipiispan omat tiedot Viron kirkon asioista olivat puutteelliset. Hän kiisti koskaan saaneensa Konstantinopolin patriarkalta tunnustelijan tehtävää ja vahvisti, että taustatyön olivat tehneet hänen avustajansa.”
”Todennäköisempää on se, että patriarkaatti on tehnyt päätöksensä sille toimitetun yksipuolisen informaation varassa ja että suomalaiset ovat itse tarjoutuneet ”takuumiehiksi” Suomen ortodoksikirkon nimissä.” (IS 16.3.1996)
Repo joutui hetkeksi palveluskieltoon.
Viron ortodoksikirkon tiedottaja Leonti Morozkin hyökkäsi Johannesta vastaan avoimesti.
Hän vakuutti, ettei Korneliuksen johtama kirkko tule luottamaan Johannekseen eikä Konstantinopolin pappeihin. Morozkinin mukaan Johannes korostaa ajatusta ”neuvostomiehityksestä”, mitä Moskovan patriarkaatti ei tunnusta eikä jaa uskovaisia kansalaisiksi ja ei-kansalaisiksi, alkuperäisväestöksi ja muukalaisiksi. (SL 18.03.1996)
Morozkin perusteli Konstantinopolin ja Moskovan välirikkoa arkkipiispa Johanneksen asemalla Suomen ortodoksikirkossa.
”Tämän kylmän sodan keksintöjen suora toteuttaja jäi lähes täydelliseen eristykseen Suomen kirkossa. Kaikki se merkitsee Viron uskontoviraston ja herran Tosson häviötä heidän taistelussaan Viron ortodoksikirkkoa vastan, jota he nimittävät miehitysrakenteeksi Virossa”, Morozkin kirjoittaa vetoomuksessaan. (PM 27.5.1996)
Kornelius tiivisti kirkkokiistan syyn vetoomuksessaan seuraavasti.
Viro ortodoksikirkon hajoaminen alkoi kansalliselta pinnalta. Sen aiheutti Konstantinopolin patriarkka ja sitä syvensi Suomen ortodoksikirkko. (PM 3.8.1998, Estonija 1.8.1998)
Miehitysteoria nousi esille myös Korneliuksen puheissa.
”Meitähän nimitetään miehityskirkoksi ja luonnollisesti haltuumme ei voida jättää laillista omaisuuttamme.” (SL 31.8.1998)
Kirkon hajoaminen Moskovan ja Konstantinopolin alaisiin kirkkoihin kärjistyi omaisuusriitoihin. Seuraavassa otteita vuosien 1996-2001 uutisista.
Postimees-lehti siteerasi uutistoimisto BNS:in uutista 27.02.1996: ”Ortodoksikirkkoja ei vielä miehitetä, vakuuttaa Moskovan alainen ortodoksikirkko”. Viron viranomaisten tunnustama Konstantinopolin alainen kirkko alkoi ottaa haltuunsa kirkkoja. Sinodin sihteeri Henn Tosso ja suomalainen isä Ambrosius tutkivat kirkkojen paperitaloutta ja irtaimistoa. Moskovalle kuuluvan kirkon lehdistöedustaja Leonti Morozkin varoitti, ettei kirkkoja ole vielä miehitetty, mutta kirkkokiista voi kasvaa jopa fyysiseksi väkivallaksi. Morozkin arvosteli Viron ortodoksikirkon väliaikaiseksi johtajaksi määrättyä Suomen arkkipiispa Johannesta siitä, ettei tämä ole kertaakaan ollut ottanut yhteyttä arkkipiispa Korneliukseen eikä paikalliseen papistoon. (Postimees 27.02.1996)
Seurakuntien sisällä alkoi taistelu, kumpaan jurisdiktion, Moskovaan vai Konstantinopoliin ne haluavat kuulua. Tarton Uspenskin katedraalissa tilanne kärjistyi niin, ettei arkkipiispa päässyt kirkkoonsa sisälle. ”Arkkipiispa Kornelius kävi kampeamassa Uspenskin seurakuntaa Moskovan alaisuuteen” Postimees-lehti otsikoi 11.03.1996.
Kirkon ovella oli lappu: ”Mahdollisen provokaation välttämiseksi 9. maaliskuun jumalanpalvelus on peruutettu.” Tarton Uspenskin katedraalin kirkkoherra Simeon Kruzkov jakoi tiedotetta:
”Karjalan ja koko Suomen arkkipiispa Johanneksen siunausta vailla olevat kaikki kirkolliset kokoukset on kielletty”.
Kaakkois-Virossa sijaitsevan Värskan kirkkoherra ryhtyi johtamaan Uspenskin katedraalin Moskovan osastoa.
”Hän tuli tunnetuksi siitä, että ajoi risti kädessään kirkosta ulos vanhemman seurakuntalaisen, joka ehdotti rukoilemista Konstantinopolin patriarkka Bartholomeuksen puolesta”, Postimees kertoi. (Postimees 11.03.1996).
Kirkkokiista levisi Viron rajan taaksekin Venäjälle Petserin luostariin. Munkit jakaantuivat kahteen leiriin. Noin 70 halusi vaihtaa puolta Konstantinopoliin, kun 60 halusi jäädä Moskovan alaisuuteen. Kapinaa johtaneet kaksi munkkia, isä Georgi ja isä Jevgeni pitivät omana johtajanaan arkkipiispa Johannesta ja väittivät KGB:n uhkailevan heitä. Viron suojelupoliisin päällikkö Jüri Pihl ei innostunut asiasta.
”Kyseessä on Venäjän sisäinen asia eikä asian pitäisi kuulua suojelupoliisille ja vielä vähemmän Virolle”, hän sanoi. (EPL 12.08.1996)
Käännynnäiset heitettiin ulos Petserin luostarista. (EPL 13.08.1996)
”Se on räikeää mielivaltaa, mutta ketään ei voi rangaista, koska Moskovan patriarkka on todellinen itsevaltias”, Konstantinopolille kuuluvan Viron kirkon sinodi Henn Tosso totesi.
Tosson mukaan luostarista karkotetut munkit tuodaan Viroon ja heille tarjotaan mahdollisuutta perustaa luostari Hiidenmaalle. Se näyttäisi Viron vapaamielistä suhtautumista uskontoihin ja nostaisi Viron ja Venäjän suhteet aivan uudelle tasolle. Virolaiset saisivat tilaisuuden ”uskonpuhdistaa” Venäjän kirkkoa.
”Venäjän ortodoksikirkko on jo herättänyt epäilyjä, onko kirkko ylipäätään kristillinen vai vain pelkkä valtiollinen rakennelma”, Tossa pohti. (EPL 13.08.1996)
Omaisuusriita alkoi saada yhä äärimmäisempiä muotoja. Postimees-lehden otsikko kertoi:
”Valgan ortodoksikirkon tyhjensivät asiantuntijat”. Kirkosta katosi 70 arvokkainta ikonia. Epäilys oli, että ”varkaus” liittyi kirkkoriitaan.
”Ortodoksikirkon riita on ollut Valgassa kaikkein pitkäkestoisin ja saanut räikeimpiä muotoja. Kirkon pappi Valentin Savin rekisteröi seurakuntansa Konstantinopolin alaisuuteen. Hänen kuolemansa jälkeen niin Konstantinopolin kuin Moskovan alainen kirkko nimittävät omat pappinsa. Kirkkoa käyttää parhaillaan Konstantinopolin alainen kirkko, kun Moskovan alainen seurakunta kokoontuu kirkon hautausmaalla”, Postimees-lehti kirjoitti.
Virolainen pappi oli saanut tappouhkauksen, hänen edeltäjänsä oli pieksetty. Virolaisten pappien terrorisoijiksi epäiltiin Moskovan kirkon edustajia, jotka kiistivät epäilyt. (Postimees 25.04.1997)
”Varastetut” ikonit ilmestyivät myöhemmin hautausmaalle venäläisten pitäessä siellä jumalanpalvelustaan.
Viron talouselämää edustanut kokoomuslainen sisäministeri Robert Lepikson pyrki voimakkaasti etsimään ratkaisua kirkkokiistaan. Viron arvokkain luostari, Kuremäellä sijaitseva Pühtitsan luostari oli vaarassa. Kuremäen luostari oli Neuvostoliiton ainoa naisluostari. Sen nunnat olivat sataprosenttisesti venäjänkielisiä ja pelkäsivät ”luostarin ryöstöä”. Lomallaan Sveitsissä Lepikson tapasi Moskovan patriarkka Aleksius II edustajan ja sopi, että luostari siirretään suoraan Aleksiuksen hallintaan. Siitä tehtiin virolaissyntyisen Aleksius II hautapaikka. (Postimees 07.07.1997 ja 08.11.1997)
Aleksi II oli toiminut Neuvosto-Virossa pappina 11 ja piispana 25 vuotta. Hän tunsi hyvin Viron asiat.
”Voin kaiken vastuuni tuntien sanoa, että minkäänlaista Viron kirkon venäläistämistä ei ole harjoitettu. (Suomen kuvalehti 4.4.1996)
Aleksin tavannut virolainen parlamentaarikko Viktor Andrejev puolusti Aleksia.
”Aleksi teki paljon sen eteen, ettei 1960-luvulla neuvostovalta sulkisi Pühtitsan nunnaluostaria eikä Aleksander Nevskin katedraalia”. (Postimees 8.3.1996)
Kirkkokiista muuttui poliittiseksi valtataisteluksi. Tallinnassa Nõmmen kirkon siirto Moskovan alaisuudesta Konstantinopolin alaisuuteen kuohutti tunteita. Johannes Kastajan kirkon nimellä tunnetun kirkon seurakuntalainen kertoi, että seurakuntalaiset ovat valmiita polttamaan itsenä kirkon mukana.
”Omaa kirkkoamme emme luovuta ja olemme valmiita uhriksi”, Olga kertoi.
Tallinnan kaupunginvaltuustossa venäläiset ja keskustalaiset käyttivät kirkkokiistaa äänten keräämiseen. (Sõnumileht 08.09.1998)
Ruotsalaisen kustantaja Bonnierin omistama talouslehti Äripäev (8.10.1998) kirjoitti otsikolla ”Verinen riita omaisuusjaosta” öisistä tappeluista. Yhtenä huhtikuun yönä kolme rikollista kidutti Konstantinopolin patriarkaatin alaisuuteen siirtynyttä pappia, Vladimir von Berensiä lyöden häntä päähän, iskien kasvoihin ja ajaen hänen päänsä paljaaksi. He uhkasivat leikata myös papilta korvat, jos hän ei allekirjoita Konstantinopolin pappeja kompromentoivaa kirjettä. Yksi pieksäjistä oli lehden mukaan arkkipiispa Korneliuksen vävypoika.
Moskovan patriarkaatin käytössä olleen Kasanin kirkon pappi uhkasi tehdä itsemurhan seurakuntalaistensa kanssa ja polttaa kirkon maan tasalle, jos kirkko annetaan Konstantinopolin kirkolle.
Viron suurliikemiehet vetosivat sisäministeriin, jotta Moskovan kirkko saisi toimiluvan ja osuutensa omaisuudesta. Öljyn toimitukset Viron kautta maailmalle olivat uhattuna. Sisäministeriön mielestä kysymys oli Viron ja Venäjän suhteista.
Omaisuusriitaan on sotkettu rajasopimus, kaksoistullit, kansalaisuuskysymys ja Viron ja Venäjän välinen kauppa. (ÄP 8.10.1998)
Kirkoissa syntyi käsikähmää. Arkkipiispa Johannes erotti Tartossa hankalaksi heittäytyneen pappi Gabriel Keresin, joka vastusti Johanneksen nimittämistä Viron ortodoksikirkon pääksi. Keres käytti saarnastuolia politikointiin.
”Konstantinopolin patriarkka haluaa suomalaisen kätyrinsä avulla alistaa Viron ortodoksikirkon omaksi provinssikseen”, Keres sanoi.
Keres ja hänen aatetoverinsa Samuel Puusaar halusivat Viron ortodoksikirkolle täyttä itsenäisyyttä. Seurakunta muuttui taistelutantereeksi. Keres ja Puusaar takavarikoivat pukuhuoneen avaimet. Papeille syntyi kirkossa käsirysy, jossa potkuja sai armopöydän tavarat ja pyhä vesi. Paikalle kutsuttiin poliisi. Paljastui, että yhdellä Johanneksen nimittämistä papeista ei ollut Viron kansalaisuutta ja eikä hän osannut viron kieltä.
Osa seurakuntalaisia kääntyi Johanneksen puoleen pyytäen tätä ja hänen apulaistaan Heikki Huttusta jättämään seurakunta rauhaan. (Postimees 9.01.1999)
Poliisia tarvittiin myös Valgassa, jonne kirkosta heitetyt papit, Gabriel Keres ja Samuel Puusaar siirtyivät. Nyt vuorostaan Johanneksen seuraajaksi määrätty arkkipiispa Stefanos erotti kapinalliset. (Sõnumileht 21.12.1999)
Viron ja Venäjän väliset taloussuhteet jumiutuivat kirkkokiistan takia. Venäjä laittoi Viron tuotteille kaksoistullit. Viron suuryrittäjät kävivät Moskovassa tuloksettomia neuvotteluja. Venäjä edellytti, että Viro ratkaisee Moskovan patriarkaattiin kuuluvan kirkon ongelmat. Venäjän toive oli, että Viro rekisteröi kirkon ja takaa seurakuntien saavan omaisuutensa takaisin. (Äripäev 15.10.2001)
Kirkon omaisuuden jako
(Julkaistu Turun Sanomissa 3.10.2002)
Viron ortodoksikirkon
omaisuus jaetaan
TS/Tallinna
Leena Hietanen
Viron hallitus hyväksyi tiistaina sisäministeriön ehdotuksen Viron ortodoksikirkon vuosia jatkuneen omaisuustaistelun ratkaisuksi. Kirkon omaisuus jaetaan Moskovan ja Konstantinopolin patriarkaattien alaisuudessa olevien Viron ortodoksikirkkojen kesken. Viron valtio ottaa haluunsa 15 Konstantinopolille kuuluvaa kirkkoa ja vuokraa ne 50 vuodeksi Moskovan patriarkaatin kirkolle yhden kruunun kuukausivuokraa vastaan. Valtio maksaa vastaavasti kirkoista kompensaatiota Konstantinopolille 35 miljoonaa kruunua eli 2,2 miljoonaa euroa, joilla se remontoi tulevan kahden vuoden aikana 28 Konstantinopolille kuuluvaa kulttuurihistoriallisesti merkittävää kirkkoa.
Viron sisäministeri Ain Seppik on saanut hallituksen valtuudet allekirjoittaa sopimus Konstantinopolille kuuluvan Viron ortodoksikirkon EAÕK:n ja Moskovan patriarkaatille kuuluvan Viron ortodoksikirkon kanssa. Kirkot ovat sopimuksen jo hyväksyneet.
Viron ortodoksikirkon
omaisuus jaetaan
TS/Tallinna
Leena Hietanen
Viron hallitus hyväksyi tiistaina sisäministeriön ehdotuksen Viron ortodoksikirkon vuosia jatkuneen omaisuustaistelun ratkaisuksi. Kirkon omaisuus jaetaan Moskovan ja Konstantinopolin patriarkaattien alaisuudessa olevien Viron ortodoksikirkkojen kesken. Viron valtio ottaa haluunsa 15 Konstantinopolille kuuluvaa kirkkoa ja vuokraa ne 50 vuodeksi Moskovan patriarkaatin kirkolle yhden kruunun kuukausivuokraa vastaan. Valtio maksaa vastaavasti kirkoista kompensaatiota Konstantinopolille 35 miljoonaa kruunua eli 2,2 miljoonaa euroa, joilla se remontoi tulevan kahden vuoden aikana 28 Konstantinopolille kuuluvaa kulttuurihistoriallisesti merkittävää kirkkoa.
Viron sisäministeri Ain Seppik on saanut hallituksen valtuudet allekirjoittaa sopimus Konstantinopolille kuuluvan Viron ortodoksikirkon EAÕK:n ja Moskovan patriarkaatille kuuluvan Viron ortodoksikirkon kanssa. Kirkot ovat sopimuksen jo hyväksyneet.
Kirkkokiistasta tabu Suomessa
(Julkaistu Venäjän aika-lehdessä 2003/1)
Viron ortodoksikirkon nykytilanne
Jutussa ”Viides Kolonna ja kolmas Rooma” Venäjän aika-lehti (2002/2) on tarttunut aiheeseen, joka on Suomen valtalehdistössä muuttunut tabuksi: suomalaisten osuus Viron ortodoksikirkon nykytilanteeseen.
Viron Kontantinopolin alaisen ortodoksikirkon perustaminen tuskin täyttää kirkko-oikeudellisia kriteerejä. Vuonna 1992 pidetty Viron ortodoksikirkon kirkolliskokous teki enemmistöpäätöksen kirkon hajoamisen estämiseksi. Kaksi kansallismielistä virolaista, Ain Sarapik ja Emmanuel Kirss yhdessä kirkon ulkopuolisen Henn Tosson avustuksella rekisteröivät kuitenkin vastoin kirkolliskokouksen enemmistön päätöstä Eesti Apostolik Õigeusukirik – nimen yritysrekisteriin. Viron sisäministeriö puolestaan rekisteröi nimen kirkkorekisteriin. Keväällä 1993 Viron parlamentti omaisuuden palautukseen vedoten siirsi päätöksellään koko Virossa olevan ortodoksisen omaisuuden ”pöytälaatikkokirkolle”; myös seurakuntien omaisuuden, vaikka seurakunnat itse olivat ennen vuotta 1940 omistaneet kirkkonsa. Kirkkojen Maailman Neuvosto arvioi Viron sisäministeriön kiirehtineen kirkon rekisteröinnissä ja epäili sitä ihmisoikeusrikkomuksesta.
Viron Konstantinopolin alainen ortodoksikirkko on poliittinen luomus. Se ei olisi koskaan syntynyt ilman poliitikkojen sekaantumista asiaan. Pääjuonittelija oli presidentti Lennart Meri, joka lähti puhumaan henkeä pöytälaatikkokirkolle. Ateistina tunnettu Meri kirjoitti Konstantinopolin patriarkalle Viron kansan nimissä, miten koko Viron kansa haluaa siirtyä Konstantinopolin alaiseen kirkkoon. Kirkon rakenteiden luojaksi ryhtyi Suomen arkkipiispa Johannes. Miksi hän sen teki, tyhmyyttään vai turhamaisuuttaanko? Viron venäläiset ortodoksit eivät luonnollisesti Johannesta kiittäneet vaan nimittivät häntä huligaaniksi.
Konstantinopolin alaisen kirkon asioita järjestelivät presidentin linnassa presidentti Lennart Meri ja Suomen arkkipiispa Johannes. Tapaamisiin ei koskaan kutsuttu toimivan kirkon johtajaa arkkipiispa Korneliusta. Lopputulos tiedetään.
Poliittinen juonittelu kirkon ympärillä jatkuu yhä. Viron sisäministeriö on jakanut seurakunnille takaisin omaisuutta, mikäli ne liittyvät Konstantinopolin alaiseen kirkkoon. Kiristys on tehonnut enemmistöön seurakunnista. Moskovan alainen kirkko ja sen seurakunnat eivät ole saaneet omaisuuttaan takaisin. Viron sisäministeriö hallinnoi Moskovan kirkon käyttämiä kirkkoja, jotka ovat virallisesti Viron valtion omaisuutta. Sisäministeriö on antanut seurakunnille kirkkonsa vuokralle 50 vuodeksi nimellistä vuokraa vastaan. Jo aiemmin omaisuustaisteluista turvaan siirretty Aleksanteri Nevskin katedraali on oma lukunsa. Katedraali on Tallinnan kaupungin omaisuutta. Edellinen kaupunginjohtaja Jüri Mõis antoi Aleksanteri Nevskin katedraalin Moskovan patriarkaatin alaiselle ortodoksikirkolle ilmaiseksi vuokralle 99 vuodeksi, kun hän tarvitsi venäläisten poliitikkojen tuen pysyäkseen vallassa Tallinnassa. Viron sisäministeriö piti tekoa laittomana, muttei ryhtynyt oikeustoimiin asian arkaluontoisuuden takia. Parhaillaan Tallinnan kaupunginjohtaja Edgar Savisaar kerää venäläisten ääniä estämällä Moskovan patriarkaatin alaisen kirkon vanhassa kaupungissa sijaitsevan virkahuoneen siirron Konstantinopolin alaiselle kirkolle ja niin edelleen...
Yleisemmällä tasolla suomalaisten sekaantuminen Viron kirkon sisäisiin asioihin on koko jälkisuomettuneen Suomen haaksirikko ja emämunaus. 1990-luvun Suomi piehtaroi synnintunnossaan kuvitellen olleensa liian kiltti Neuvostoliitolle. Lehdistö kehui kilvan arkkipiispa Johanneksen vihdoin todistaneen suomalaisten uskaltavan näyttää Moskovalle. Vastenmieliseksi asian tekee se, että suomalaiset valitsivat näytönpaikaksi naapurimaan. Suomalaiset unohtavat myös täysin, että he itse ETYJ:in isäntämaana olivat sitoutuneet vähemmistöjen oikeuksien kunnioittamiseen.
Suomen ortodoksikirkko pelkää nyt Viron taudin, kirkon hajoamisen, leviävän Suomeenkin. Kahden heimoveljen uhittelu Moskovalle on epäonnistunut. Moskovan ei tarvitse kuin seurata sivusta, kun kaksi tolloa ”tsuhnaa” syö omia myrkkyjään.
Leena Hietanen
toimittaja
Leena Hietanen on ollut Virossa freelancer - toimittajana vuodesta 1993 lähtien. Hän on kirjoittanut Viron ortodoksikirkon ongelmista muun muassa Turun Sanomiin, Kalevaan ja Kauppalehteen.
Viron ortodoksikirkon nykytilanne
Jutussa ”Viides Kolonna ja kolmas Rooma” Venäjän aika-lehti (2002/2) on tarttunut aiheeseen, joka on Suomen valtalehdistössä muuttunut tabuksi: suomalaisten osuus Viron ortodoksikirkon nykytilanteeseen.
Viron Kontantinopolin alaisen ortodoksikirkon perustaminen tuskin täyttää kirkko-oikeudellisia kriteerejä. Vuonna 1992 pidetty Viron ortodoksikirkon kirkolliskokous teki enemmistöpäätöksen kirkon hajoamisen estämiseksi. Kaksi kansallismielistä virolaista, Ain Sarapik ja Emmanuel Kirss yhdessä kirkon ulkopuolisen Henn Tosson avustuksella rekisteröivät kuitenkin vastoin kirkolliskokouksen enemmistön päätöstä Eesti Apostolik Õigeusukirik – nimen yritysrekisteriin. Viron sisäministeriö puolestaan rekisteröi nimen kirkkorekisteriin. Keväällä 1993 Viron parlamentti omaisuuden palautukseen vedoten siirsi päätöksellään koko Virossa olevan ortodoksisen omaisuuden ”pöytälaatikkokirkolle”; myös seurakuntien omaisuuden, vaikka seurakunnat itse olivat ennen vuotta 1940 omistaneet kirkkonsa. Kirkkojen Maailman Neuvosto arvioi Viron sisäministeriön kiirehtineen kirkon rekisteröinnissä ja epäili sitä ihmisoikeusrikkomuksesta.
Viron Konstantinopolin alainen ortodoksikirkko on poliittinen luomus. Se ei olisi koskaan syntynyt ilman poliitikkojen sekaantumista asiaan. Pääjuonittelija oli presidentti Lennart Meri, joka lähti puhumaan henkeä pöytälaatikkokirkolle. Ateistina tunnettu Meri kirjoitti Konstantinopolin patriarkalle Viron kansan nimissä, miten koko Viron kansa haluaa siirtyä Konstantinopolin alaiseen kirkkoon. Kirkon rakenteiden luojaksi ryhtyi Suomen arkkipiispa Johannes. Miksi hän sen teki, tyhmyyttään vai turhamaisuuttaanko? Viron venäläiset ortodoksit eivät luonnollisesti Johannesta kiittäneet vaan nimittivät häntä huligaaniksi.
Konstantinopolin alaisen kirkon asioita järjestelivät presidentin linnassa presidentti Lennart Meri ja Suomen arkkipiispa Johannes. Tapaamisiin ei koskaan kutsuttu toimivan kirkon johtajaa arkkipiispa Korneliusta. Lopputulos tiedetään.
Poliittinen juonittelu kirkon ympärillä jatkuu yhä. Viron sisäministeriö on jakanut seurakunnille takaisin omaisuutta, mikäli ne liittyvät Konstantinopolin alaiseen kirkkoon. Kiristys on tehonnut enemmistöön seurakunnista. Moskovan alainen kirkko ja sen seurakunnat eivät ole saaneet omaisuuttaan takaisin. Viron sisäministeriö hallinnoi Moskovan kirkon käyttämiä kirkkoja, jotka ovat virallisesti Viron valtion omaisuutta. Sisäministeriö on antanut seurakunnille kirkkonsa vuokralle 50 vuodeksi nimellistä vuokraa vastaan. Jo aiemmin omaisuustaisteluista turvaan siirretty Aleksanteri Nevskin katedraali on oma lukunsa. Katedraali on Tallinnan kaupungin omaisuutta. Edellinen kaupunginjohtaja Jüri Mõis antoi Aleksanteri Nevskin katedraalin Moskovan patriarkaatin alaiselle ortodoksikirkolle ilmaiseksi vuokralle 99 vuodeksi, kun hän tarvitsi venäläisten poliitikkojen tuen pysyäkseen vallassa Tallinnassa. Viron sisäministeriö piti tekoa laittomana, muttei ryhtynyt oikeustoimiin asian arkaluontoisuuden takia. Parhaillaan Tallinnan kaupunginjohtaja Edgar Savisaar kerää venäläisten ääniä estämällä Moskovan patriarkaatin alaisen kirkon vanhassa kaupungissa sijaitsevan virkahuoneen siirron Konstantinopolin alaiselle kirkolle ja niin edelleen...
Yleisemmällä tasolla suomalaisten sekaantuminen Viron kirkon sisäisiin asioihin on koko jälkisuomettuneen Suomen haaksirikko ja emämunaus. 1990-luvun Suomi piehtaroi synnintunnossaan kuvitellen olleensa liian kiltti Neuvostoliitolle. Lehdistö kehui kilvan arkkipiispa Johanneksen vihdoin todistaneen suomalaisten uskaltavan näyttää Moskovalle. Vastenmieliseksi asian tekee se, että suomalaiset valitsivat näytönpaikaksi naapurimaan. Suomalaiset unohtavat myös täysin, että he itse ETYJ:in isäntämaana olivat sitoutuneet vähemmistöjen oikeuksien kunnioittamiseen.
Suomen ortodoksikirkko pelkää nyt Viron taudin, kirkon hajoamisen, leviävän Suomeenkin. Kahden heimoveljen uhittelu Moskovalle on epäonnistunut. Moskovan ei tarvitse kuin seurata sivusta, kun kaksi tolloa ”tsuhnaa” syö omia myrkkyjään.
Leena Hietanen
toimittaja
Leena Hietanen on ollut Virossa freelancer - toimittajana vuodesta 1993 lähtien. Hän on kirjoittanut Viron ortodoksikirkon ongelmista muun muassa Turun Sanomiin, Kalevaan ja Kauppalehteen.
Suomalainen emämunaus
(Julkaistu Kauppalehdessä 21.02.2002)
Kirkkoriita jarruttaa Viron ja Venäjän suhteita
Suuryrittäjät syyttävät kaksoistulleista ortodoksikirkon ongelmia
Tallinna
Viro on kahden Afrikan maan lisäksi ainoa maa, jolle Venäjä on asettanut kaksoistullit.
Virolaiset eivät halua puhua talouspakotteista, mutta Viron suuryrittäjien liitto (ESEA) on alkanut lobata painostaakseen Viron viranomaisia ratkaisemaan maan ortodoksikirkkoa pitkään vaivanneet ongelmat. ESEA:n toimitusjohtaja Jaak Saarniit arvioi kirkkoriidan olevan päällimmäinen este sille, miksei Venäjä allekirjoita jo valmiiksi neuvoteltua taloussopimusta.
”Jokin syy täytyy olla, ettei Venäjältä löydy poliittista tahtoa istua neuvottelupöytään. Tavatessamme Venäjän duuman edustajia ja ministeriöiden virkamiehiä vastaamme tulee aina sama syytös: Viro ei ole rekisteröinyt Moskovan patriarkaatin alaista ortodoksikirkkoa”, Saarniit sanoo.
Lisävaatimuksia
pelätään
ESEA on vaatinut kirkon pikaista rekisteröintiä, jotta taloussopimus voitaisiin allekirjoittaa mahdollisesti Viron ja Venäjän presidenttien keväällä suunnitteilla olevan tapaamisen yhteydessä. Taloussopimus takaisi Virolle suosituimmuusaseman Venäjän kaupassa poistaen kaksoistullit. Se sisältää myös investointisuojan ja kuljetuksia koskevat säännöt.
”Virossa on paljon suuryrityksiä, jotka haluavat ostaa tavaraa idästä. Vastaavasti monille suurille yrityksille ainoat todelliset markkinat ovat idässä. Ne markkinat ovat nyt kokonaan poissuljetut”, Saarniit sanoo.
Virossa on herännyt pelko, että ESEA:n esimerkki innoittaa Venäjän vaatimaan Virolta lisämyönnytyksiä venäläisen vähemmistön aseman parantamiseksi.
”Venäjän suurlähettiläs Konstantin Provalov on tehnyt selväksi, että taloussopimuksen allekirjoitus edellyttää vain kirkkoriidan ratkaisua”, Saarniit sanoo.
”Virolla ja Venäjällä on myös rajasopimus allekirjoittamatta. Sen yhteydessä voi tulla lisävaatimuksia”, Saarniit arvioi.
Omaisuudesta
taistelu
Viron sisäministeriö rekisteröi vuonna 1993 jo uuden Konstantinopolin alaisen kirkon mitätöiden toiminnassa olleen Moskovan patriarkaatin kirkon. Samalla Viro kansallisti koko ortodoksisen omaisuuden. Valtaosa Viron ortodokseista on venäläisiä, jotka jäivät siten ilman kirkkoaan.
Viron sisäministeriö on kieltäytynyt rekisteröimästä Moskovan patriarkaatin alaista kirkkoa sen säännöissä olevan kohdan takia, joka tekee kirkosta toiminnassa olleen ortodoksikirkon seuraajan. Se oikeuttaisi kirkon tavoittelemaan kansallistettua omaisuutta. Kohta on nyt poistettu säännöistä ja Viron sisäministeriö on valmis rekisteröimään kirkon.
Moskovan patriarkaatin Viron edustaja Vladimir Iljasevitsin mukaan venäläiset eivät ole kuitenkaan luopuneet omaisuustaistelusta.
”Tulemme käymään läpi Viron oikeusasteet ja Euroopan Neuvoston ihmisoikeustuomioistuimet näyttääksemme maailmalle, mitä Viro tekee”, Vladimir Iljasevits sanoo.
Viroon syntyy ainutlaatuinen tilanne maailmassa, kun maassa toimii virallisesti kaksi samaa uskoa edustavaa kirkkoa.
Kainalo:
Suomalaisia emämunauksia
Heimoveljeyden innoittamana Suomen ortodoksikirkon johto osallistui 1990-luvulla Viron kirkon sisäisiin riitoihin sillä seurauksella, että kirkko hajosi ja sen omaisuus kansallistettiin. Virolaiset eivät olisi onnistuneet ilman suomalaista apua näyttämään maailman silmissä lähes pogromin omaista vähemmistön kirkon tuhoamista laillisena toimenpiteenä. Tuosta suomalaisten emämunauksesta on tullut virolaisille kallis lasku. Kaksoistullit ovat käytännössä romahduttaneet Viron kaupankäynnin itään, niin viennin kuin tuonnin.
Virolaisilla on yllin kyllin ongelmia Venäjän suhteissaan. Viron talouseliitti on ryhtynyt vakavasti vaatimaan suhteiden parannusta Venäjään. Suomen ulkopoliittisen johdon olisi syytä vihjaista heimoveljille, ettei EU:hun pyrkivä maa heitä kirkoista ulos uskovaisia, ei edes venäläisiä.
Kommentit:
1. Kauppalehti sai ennätysmäisen määrän puhelinsoittoja jutun johdosta. Hetken aikaa kaikki Suomen ortodoksit lukivat Kauppalehteä. Suomalaisessa julkisuudessa asia oli jätetty käsittelemättä. Valtaosa soittajista oli raivoissaan, kun suomalaisten toimia arvosteltiin. Muutama kehukin tuli. Jotkut suomalaiset tuntevat syvää häpeää tästä ”ristiretkestä”.
Kirkkoriita jarruttaa Viron ja Venäjän suhteita
Suuryrittäjät syyttävät kaksoistulleista ortodoksikirkon ongelmia
Tallinna
Viro on kahden Afrikan maan lisäksi ainoa maa, jolle Venäjä on asettanut kaksoistullit.
Virolaiset eivät halua puhua talouspakotteista, mutta Viron suuryrittäjien liitto (ESEA) on alkanut lobata painostaakseen Viron viranomaisia ratkaisemaan maan ortodoksikirkkoa pitkään vaivanneet ongelmat. ESEA:n toimitusjohtaja Jaak Saarniit arvioi kirkkoriidan olevan päällimmäinen este sille, miksei Venäjä allekirjoita jo valmiiksi neuvoteltua taloussopimusta.
”Jokin syy täytyy olla, ettei Venäjältä löydy poliittista tahtoa istua neuvottelupöytään. Tavatessamme Venäjän duuman edustajia ja ministeriöiden virkamiehiä vastaamme tulee aina sama syytös: Viro ei ole rekisteröinyt Moskovan patriarkaatin alaista ortodoksikirkkoa”, Saarniit sanoo.
Lisävaatimuksia
pelätään
ESEA on vaatinut kirkon pikaista rekisteröintiä, jotta taloussopimus voitaisiin allekirjoittaa mahdollisesti Viron ja Venäjän presidenttien keväällä suunnitteilla olevan tapaamisen yhteydessä. Taloussopimus takaisi Virolle suosituimmuusaseman Venäjän kaupassa poistaen kaksoistullit. Se sisältää myös investointisuojan ja kuljetuksia koskevat säännöt.
”Virossa on paljon suuryrityksiä, jotka haluavat ostaa tavaraa idästä. Vastaavasti monille suurille yrityksille ainoat todelliset markkinat ovat idässä. Ne markkinat ovat nyt kokonaan poissuljetut”, Saarniit sanoo.
Virossa on herännyt pelko, että ESEA:n esimerkki innoittaa Venäjän vaatimaan Virolta lisämyönnytyksiä venäläisen vähemmistön aseman parantamiseksi.
”Venäjän suurlähettiläs Konstantin Provalov on tehnyt selväksi, että taloussopimuksen allekirjoitus edellyttää vain kirkkoriidan ratkaisua”, Saarniit sanoo.
”Virolla ja Venäjällä on myös rajasopimus allekirjoittamatta. Sen yhteydessä voi tulla lisävaatimuksia”, Saarniit arvioi.
Omaisuudesta
taistelu
Viron sisäministeriö rekisteröi vuonna 1993 jo uuden Konstantinopolin alaisen kirkon mitätöiden toiminnassa olleen Moskovan patriarkaatin kirkon. Samalla Viro kansallisti koko ortodoksisen omaisuuden. Valtaosa Viron ortodokseista on venäläisiä, jotka jäivät siten ilman kirkkoaan.
Viron sisäministeriö on kieltäytynyt rekisteröimästä Moskovan patriarkaatin alaista kirkkoa sen säännöissä olevan kohdan takia, joka tekee kirkosta toiminnassa olleen ortodoksikirkon seuraajan. Se oikeuttaisi kirkon tavoittelemaan kansallistettua omaisuutta. Kohta on nyt poistettu säännöistä ja Viron sisäministeriö on valmis rekisteröimään kirkon.
Moskovan patriarkaatin Viron edustaja Vladimir Iljasevitsin mukaan venäläiset eivät ole kuitenkaan luopuneet omaisuustaistelusta.
”Tulemme käymään läpi Viron oikeusasteet ja Euroopan Neuvoston ihmisoikeustuomioistuimet näyttääksemme maailmalle, mitä Viro tekee”, Vladimir Iljasevits sanoo.
Viroon syntyy ainutlaatuinen tilanne maailmassa, kun maassa toimii virallisesti kaksi samaa uskoa edustavaa kirkkoa.
Kainalo:
Suomalaisia emämunauksia
Heimoveljeyden innoittamana Suomen ortodoksikirkon johto osallistui 1990-luvulla Viron kirkon sisäisiin riitoihin sillä seurauksella, että kirkko hajosi ja sen omaisuus kansallistettiin. Virolaiset eivät olisi onnistuneet ilman suomalaista apua näyttämään maailman silmissä lähes pogromin omaista vähemmistön kirkon tuhoamista laillisena toimenpiteenä. Tuosta suomalaisten emämunauksesta on tullut virolaisille kallis lasku. Kaksoistullit ovat käytännössä romahduttaneet Viron kaupankäynnin itään, niin viennin kuin tuonnin.
Virolaisilla on yllin kyllin ongelmia Venäjän suhteissaan. Viron talouseliitti on ryhtynyt vakavasti vaatimaan suhteiden parannusta Venäjään. Suomen ulkopoliittisen johdon olisi syytä vihjaista heimoveljille, ettei EU:hun pyrkivä maa heitä kirkoista ulos uskovaisia, ei edes venäläisiä.
Kommentit:
1. Kauppalehti sai ennätysmäisen määrän puhelinsoittoja jutun johdosta. Hetken aikaa kaikki Suomen ortodoksit lukivat Kauppalehteä. Suomalaisessa julkisuudessa asia oli jätetty käsittelemättä. Valtaosa soittajista oli raivoissaan, kun suomalaisten toimia arvosteltiin. Muutama kehukin tuli. Jotkut suomalaiset tuntevat syvää häpeää tästä ”ristiretkestä”.
keskiviikko 20. helmikuuta 2008
Varastamisen käsikirja
(Julkaistu Kauppalehdessä 5.7.1996)
Ookeanin oikeudenkäynti
on muuttunut farssiksi
Suomalaispankit eivät aio luopua saatavistaan
KL Tallinna
Virossa vuoden ajan jatkuneet oikeudenkäynnit RAS Ookeanin konkurssipesän ympärillä ovat johtamassa siihen, ettei Postipankilla ja OKO:lla ole mitään saatavaa pesän raunioista.
Neuvostoliiton perua olleen valtamerikalastusyhtiön, RAS Ookeanin jättimäinen omaisuus on häivytetty. Pankkien pantit on myyty. Yhteensä OKO:lla, Postipankilla ja saksalaisella Ost-West Handelsbankilla oli saatavia lainojen takauksista 60 miljoonaa markkaa.
OKO:n lakimies Harri Kastepohja sanoo, että virolaisten kiihkeässä neuvosto-omaisuuden kansallistamisessa on menossa mukana suomalaisten pankkienkin omaisuus.
Omaan
taskuun
Itsenäistyttyään 1991 Viro sai lahjana Neuvostoliiton läntisen valtamerikalastusyhtiön, Estrobromin, jonka toimipaikka oli Tallinnassa. Sen omaisuuteen kuului 57 valtamerilaivaa, Pärnun kalanjalostustehdas, Koplin satama, laivanrakennustehdas, jäähdyttämö, merimieshotelli, sairaala ja kiinteistöjä. Yhtiöllä oli myös takuuvastuu muun muassa suomalaisista pankeista.
Virolaiset eivät tunteneet valtamerikalastusyhtiötä omakseen. Kalavedet katosivat ja huoltoverkko romahti Neuvostoliiton hajoamisen mukana.
Yhtiö
jaettiin
Yhtiötä ryhdyttiin jakamaan omiin taskuihin. Tallinnan kaupunki sai korvauksetta sairaalan. Koplin satama liitettiin vastikkeetta Tallinnan satamaan. Tiuhaan vaihtunut johto yksityisti vuorollaan osansa yhtiöstä. Kauppahinta ei useimmiten vastannut markkinahintaa.
Harri Kastepohjan mukaan suomalaiset pankit olivat koko ajan tietoisia yhtiön taloudellisista vaikeuksista ja johtajien holtittomuuksista.
Pankit laittoivat konkurssihakemuksen vireille keväällä 1993. Se vedettiin kuitenkin takaisin virolaisten toivomuksesta, sillä silloinen talousministeri Toomas Sildmäe allekirjoitti syksyllä 1993 asiakirjan, jolla pankkien saatavat taattiin panttaamalla yhtiön kuusi laivaa.
Juonittelua
selän takana
Kun yhtiöstä oli enää jäljellä pääkonttori ja pankeille pantatut laivat, RAS Ookean vedettiin konkurssiin syksyllä 1995. Pankeille ei ilmoitettu asiasta. Ne saapuivat kutsumattomina vieraina ensimmäiseen velkojien kokoukseen vain kuullakseen, että pesänhoitajat eivät kelpuuttaneet heitä velkojiksi. Ookeanin kirjanpidossa ei ollut pankeista mainintaakaan.
Harri kastepohja käyttää tapahtuneesta nimitystä ”oikeudenloukkaus”. Se ei jäänyt lajissaan ainoaksi. Pahempaa seurasi. Pankkien tietämättä oli ollut oikeudenkäynti, jonka perusteella panttausmerkinnät oli poistettu. Laivarekisteristä olivat hävinneet tiedot, jotka vahvistivat laivojen panttauksen pankeille.
Vaikka Tallinnan käräjäoikeuden väliaikainen päätös mitätöidä panttausmerkinnät ei antanut oikeutta valittaa, pankit valittivat ensin hovioikeuteen ja sitten Viron Korkeimpaan oikeuteen.
Kastepohjaa loukkaa erityisesti se, että vaikka Korkein oikeus totesi alioikeuden päätöksen laittomaksi, se samalla antoi pesänhoitajille oikeuden myydä pantatut laivat eli realisoida pankkien vakuudet.
”Päätös ei antanut pankkien omaisuudelle mitään suojaa”, hän sanoo.
Laki ja
maan tapa
Viron kirjoitetussa laissa pantinhaltijalla on ensisijainen oikeus panttiin. Kastepohjaa hämmästyttää se, että kirjoitetun lain ja maan tavan välillä on niin suuri ristiriita.
”Ookeanin pesänhoitajat ovat keskittyneet pääsääntöisesti kuluttamaan tarmoaan ja aikaansa vain pankkien velkojastatuksen kiistämiseen”, hän sanoo.
Pesänhoitajat eivät ole toimineet yksin vaan heillä on Viron viranomaisten tuki takanaan.
Verovirasto
ei yhteistyöhön
Pankit yrittivät saada pesän suurinta velkojaa, Tallinnan verovirastoa, yhteistyöhön pesänhoidossa. Verovirasto kieltäytyi. Viron talousministeriö alkoi perua vuoden 1993 panttaussopimusta.
Talousministeriön mielestä asiakirja on sisällöltään vain ”kirje” eikä lainvoiminen dokumentti.
”Törkeätä on se, että kymmenet ihmiset todistivat Toomas Sildmäen allekirjoitusta juhlallisissa seremonioissa Viron hallituksen tiloissa ja nyt talousministeriö ei tunnusta allekirjoitusta eikä asiakirjan sitovuutta”, Kastepohja sanoo.
Toomas Sildmäe on kahdesti jäänyt pois oikeudenkäynneistä, joissa häntä oli tarkoitus kuulla todistajana. Harri Kastepohja tunnustaa, ettei hän ole aikaisemmin kokenut vastaavaa vihamielisyyttä: vastassa ovat niin pesänhoitajat, viranomaiset kuin oikeuslaitoskin.
Pukit vahtimassa
kaalimaata
Pesänhoitajien toiminta konkurssissa on ollut erityisen arveluttavaa. Kastepohjan mielestä on selvää, etteivät he toimi velkojien eduksi.
”Virossa on mahdotonta luottaa asioiden puolueettomaan käsittelyyn”, hän sanoo.
Pesänhoitajat ovat todistettavasti myyneet pesän pantattua omaisuutta alihintaan eikä kaupoista ole annettu tietoa pantin haltijoille.
Yhtenä esimerkkinä on Georg Kask-aluksen myynti Etelä-Afrikassa. Pankit ja pesänhoitajat olivat sopineet, ettei alusta myydä ennen kuin löytyy markkinahinnan maksava ostaja. Pankit kuulivat pian tämän jälkeen Etelä-Afrikasta, että alus oli myyty. Pesänhoitajat kiistivät asian. Laivarekisteri puolestaan vahvisti myyntitapahtuman. Vasta tämän jälkeen pesänhoitajat tunnustivat myyneensä laivan hieman yli miljoonan dollarin hintaan, joka oli tuskin puolta sen markkina-arvosta.
Pesänhoitajien innokkuus myydä pesän omaisuutta selittyy osittain sillä, että he saavat vähintään yhden prosentin jokaisesta myyntitapahtumasta.
Viron valtio
suurin velkoja
Koska Tallinnan verovirasto ja sitä kautta Viron valtio on suurin velkoja, Kastepohjan mielestä on käsittämätöntä, ettei yksikään viranomainen puutu pesänhoitajien omaisuuden hävittämiseen. Pankkien arvion mukaan pesänhoitajat ovat käyttäneet viimeisen puolen vuoden aikana pesän varoja kuusi miljoonaa markkaa. Georg Kask-aluksen myyntitulot lienee jo kulutettu.
Pesänhoitajien tiedetään käyttäneen laivojen myynnistä saatuja varoja pääasiallisesti venäläisten työntekijöiden palkkasaatavien maksuun, vaikka palkkasaatavat maksetaan etuoikeusjärjestyksessä pantinhaltijoiden jälkeen. Viron lain mukaan valtio on viime kädessä velvollinen maksamaan palkkasaatavat.
Oikeudenkäynnit
ajan peluuta
Postipankissa Ookeanin tapausta hoitava Aarne Nyholm on yhtä järkyttynyt kuin harri Kastepohja.
”Oikeudenkäyntien avulla pelataan aikaa, jotta pesässä ei ole enää mitään omaisuutta”, Nyholm arvioi.
Kastepohjalle ja Nyholmille on kummallekin epäselvää, miksi virolaisten suhde Ookeaniin ja pankkien saataviin on niin ongelmallinen. Jo vuonna 1993 Ookean todettiin neuvostoyrityksen lailliseksi jatkajaksi. Nyt virolaisten uudelleen herännyt halu kieltää neuvostomenneisyys hyväksymällä vain saatavat, mutta unohtamalla velat on heistä käsittämätöntä.
Poliitikot
apuun
Nyholmin mielestä on selvää, että asian ratkaisu siirtyy poliittiselle tasolle. OKO:n, Postipankin ja Ost-West Handelsbankenin saatavat konkurssipesästä ovat kullakin noin 20 miljoonaa Suomen markkaa (3,4 miljoonaa euroa).
Pankit eivät aio antaa periksi. Suomen ja Saksan ulkoministeriöt ovat tietoisia tapahtumista. Vaikka neuvosto-omaisuuden kansallistaminen kävikin virolaisilta näppärästi, suomalaiset pankit eivät anna omaisuutensa mennä ilmaiseksi.
Nyholm ja Kastepohja katsovat, että maa, joka johtaa Euroopan Neuvostoa ja haluaa Euroopan Unioniin, ei voi jatkaa politiikkaa, jossa kirjoitettu laki ja maan tapa eivät vastaa toisiaan. Kysymys kuuluu, täyttääkö Viro oikeusvaltion periaatteet?
Ookeanin oikeudenkäynti jatkuu elokuun 13. päivänä.
Leena Hietanen
Ookeanin oikeudenkäynti
on muuttunut farssiksi
Suomalaispankit eivät aio luopua saatavistaan
KL Tallinna
Virossa vuoden ajan jatkuneet oikeudenkäynnit RAS Ookeanin konkurssipesän ympärillä ovat johtamassa siihen, ettei Postipankilla ja OKO:lla ole mitään saatavaa pesän raunioista.
Neuvostoliiton perua olleen valtamerikalastusyhtiön, RAS Ookeanin jättimäinen omaisuus on häivytetty. Pankkien pantit on myyty. Yhteensä OKO:lla, Postipankilla ja saksalaisella Ost-West Handelsbankilla oli saatavia lainojen takauksista 60 miljoonaa markkaa.
OKO:n lakimies Harri Kastepohja sanoo, että virolaisten kiihkeässä neuvosto-omaisuuden kansallistamisessa on menossa mukana suomalaisten pankkienkin omaisuus.
Omaan
taskuun
Itsenäistyttyään 1991 Viro sai lahjana Neuvostoliiton läntisen valtamerikalastusyhtiön, Estrobromin, jonka toimipaikka oli Tallinnassa. Sen omaisuuteen kuului 57 valtamerilaivaa, Pärnun kalanjalostustehdas, Koplin satama, laivanrakennustehdas, jäähdyttämö, merimieshotelli, sairaala ja kiinteistöjä. Yhtiöllä oli myös takuuvastuu muun muassa suomalaisista pankeista.
Virolaiset eivät tunteneet valtamerikalastusyhtiötä omakseen. Kalavedet katosivat ja huoltoverkko romahti Neuvostoliiton hajoamisen mukana.
Yhtiö
jaettiin
Yhtiötä ryhdyttiin jakamaan omiin taskuihin. Tallinnan kaupunki sai korvauksetta sairaalan. Koplin satama liitettiin vastikkeetta Tallinnan satamaan. Tiuhaan vaihtunut johto yksityisti vuorollaan osansa yhtiöstä. Kauppahinta ei useimmiten vastannut markkinahintaa.
Harri Kastepohjan mukaan suomalaiset pankit olivat koko ajan tietoisia yhtiön taloudellisista vaikeuksista ja johtajien holtittomuuksista.
Pankit laittoivat konkurssihakemuksen vireille keväällä 1993. Se vedettiin kuitenkin takaisin virolaisten toivomuksesta, sillä silloinen talousministeri Toomas Sildmäe allekirjoitti syksyllä 1993 asiakirjan, jolla pankkien saatavat taattiin panttaamalla yhtiön kuusi laivaa.
Juonittelua
selän takana
Kun yhtiöstä oli enää jäljellä pääkonttori ja pankeille pantatut laivat, RAS Ookean vedettiin konkurssiin syksyllä 1995. Pankeille ei ilmoitettu asiasta. Ne saapuivat kutsumattomina vieraina ensimmäiseen velkojien kokoukseen vain kuullakseen, että pesänhoitajat eivät kelpuuttaneet heitä velkojiksi. Ookeanin kirjanpidossa ei ollut pankeista mainintaakaan.
Harri kastepohja käyttää tapahtuneesta nimitystä ”oikeudenloukkaus”. Se ei jäänyt lajissaan ainoaksi. Pahempaa seurasi. Pankkien tietämättä oli ollut oikeudenkäynti, jonka perusteella panttausmerkinnät oli poistettu. Laivarekisteristä olivat hävinneet tiedot, jotka vahvistivat laivojen panttauksen pankeille.
Vaikka Tallinnan käräjäoikeuden väliaikainen päätös mitätöidä panttausmerkinnät ei antanut oikeutta valittaa, pankit valittivat ensin hovioikeuteen ja sitten Viron Korkeimpaan oikeuteen.
Kastepohjaa loukkaa erityisesti se, että vaikka Korkein oikeus totesi alioikeuden päätöksen laittomaksi, se samalla antoi pesänhoitajille oikeuden myydä pantatut laivat eli realisoida pankkien vakuudet.
”Päätös ei antanut pankkien omaisuudelle mitään suojaa”, hän sanoo.
Laki ja
maan tapa
Viron kirjoitetussa laissa pantinhaltijalla on ensisijainen oikeus panttiin. Kastepohjaa hämmästyttää se, että kirjoitetun lain ja maan tavan välillä on niin suuri ristiriita.
”Ookeanin pesänhoitajat ovat keskittyneet pääsääntöisesti kuluttamaan tarmoaan ja aikaansa vain pankkien velkojastatuksen kiistämiseen”, hän sanoo.
Pesänhoitajat eivät ole toimineet yksin vaan heillä on Viron viranomaisten tuki takanaan.
Verovirasto
ei yhteistyöhön
Pankit yrittivät saada pesän suurinta velkojaa, Tallinnan verovirastoa, yhteistyöhön pesänhoidossa. Verovirasto kieltäytyi. Viron talousministeriö alkoi perua vuoden 1993 panttaussopimusta.
Talousministeriön mielestä asiakirja on sisällöltään vain ”kirje” eikä lainvoiminen dokumentti.
”Törkeätä on se, että kymmenet ihmiset todistivat Toomas Sildmäen allekirjoitusta juhlallisissa seremonioissa Viron hallituksen tiloissa ja nyt talousministeriö ei tunnusta allekirjoitusta eikä asiakirjan sitovuutta”, Kastepohja sanoo.
Toomas Sildmäe on kahdesti jäänyt pois oikeudenkäynneistä, joissa häntä oli tarkoitus kuulla todistajana. Harri Kastepohja tunnustaa, ettei hän ole aikaisemmin kokenut vastaavaa vihamielisyyttä: vastassa ovat niin pesänhoitajat, viranomaiset kuin oikeuslaitoskin.
Pukit vahtimassa
kaalimaata
Pesänhoitajien toiminta konkurssissa on ollut erityisen arveluttavaa. Kastepohjan mielestä on selvää, etteivät he toimi velkojien eduksi.
”Virossa on mahdotonta luottaa asioiden puolueettomaan käsittelyyn”, hän sanoo.
Pesänhoitajat ovat todistettavasti myyneet pesän pantattua omaisuutta alihintaan eikä kaupoista ole annettu tietoa pantin haltijoille.
Yhtenä esimerkkinä on Georg Kask-aluksen myynti Etelä-Afrikassa. Pankit ja pesänhoitajat olivat sopineet, ettei alusta myydä ennen kuin löytyy markkinahinnan maksava ostaja. Pankit kuulivat pian tämän jälkeen Etelä-Afrikasta, että alus oli myyty. Pesänhoitajat kiistivät asian. Laivarekisteri puolestaan vahvisti myyntitapahtuman. Vasta tämän jälkeen pesänhoitajat tunnustivat myyneensä laivan hieman yli miljoonan dollarin hintaan, joka oli tuskin puolta sen markkina-arvosta.
Pesänhoitajien innokkuus myydä pesän omaisuutta selittyy osittain sillä, että he saavat vähintään yhden prosentin jokaisesta myyntitapahtumasta.
Viron valtio
suurin velkoja
Koska Tallinnan verovirasto ja sitä kautta Viron valtio on suurin velkoja, Kastepohjan mielestä on käsittämätöntä, ettei yksikään viranomainen puutu pesänhoitajien omaisuuden hävittämiseen. Pankkien arvion mukaan pesänhoitajat ovat käyttäneet viimeisen puolen vuoden aikana pesän varoja kuusi miljoonaa markkaa. Georg Kask-aluksen myyntitulot lienee jo kulutettu.
Pesänhoitajien tiedetään käyttäneen laivojen myynnistä saatuja varoja pääasiallisesti venäläisten työntekijöiden palkkasaatavien maksuun, vaikka palkkasaatavat maksetaan etuoikeusjärjestyksessä pantinhaltijoiden jälkeen. Viron lain mukaan valtio on viime kädessä velvollinen maksamaan palkkasaatavat.
Oikeudenkäynnit
ajan peluuta
Postipankissa Ookeanin tapausta hoitava Aarne Nyholm on yhtä järkyttynyt kuin harri Kastepohja.
”Oikeudenkäyntien avulla pelataan aikaa, jotta pesässä ei ole enää mitään omaisuutta”, Nyholm arvioi.
Kastepohjalle ja Nyholmille on kummallekin epäselvää, miksi virolaisten suhde Ookeaniin ja pankkien saataviin on niin ongelmallinen. Jo vuonna 1993 Ookean todettiin neuvostoyrityksen lailliseksi jatkajaksi. Nyt virolaisten uudelleen herännyt halu kieltää neuvostomenneisyys hyväksymällä vain saatavat, mutta unohtamalla velat on heistä käsittämätöntä.
Poliitikot
apuun
Nyholmin mielestä on selvää, että asian ratkaisu siirtyy poliittiselle tasolle. OKO:n, Postipankin ja Ost-West Handelsbankenin saatavat konkurssipesästä ovat kullakin noin 20 miljoonaa Suomen markkaa (3,4 miljoonaa euroa).
Pankit eivät aio antaa periksi. Suomen ja Saksan ulkoministeriöt ovat tietoisia tapahtumista. Vaikka neuvosto-omaisuuden kansallistaminen kävikin virolaisilta näppärästi, suomalaiset pankit eivät anna omaisuutensa mennä ilmaiseksi.
Nyholm ja Kastepohja katsovat, että maa, joka johtaa Euroopan Neuvostoa ja haluaa Euroopan Unioniin, ei voi jatkaa politiikkaa, jossa kirjoitettu laki ja maan tapa eivät vastaa toisiaan. Kysymys kuuluu, täyttääkö Viro oikeusvaltion periaatteet?
Ookeanin oikeudenkäynti jatkuu elokuun 13. päivänä.
Leena Hietanen
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
