Juutalaiset katoavat Liettuasta

Holokausti oli Liettuan juutalaisille tuhoisa. Liettuan uusi itsenäisyys on sitä omalla tavallaan. Kun vuonna 1989 Liettuassa oli vielä 12 500 juutalaista, heitä on nyt enää 4000. Lietuvos Jeruzale-lehden päätoimittaja Milan Herkovsky on huolissaan yhteisönsä jatkuvuudesta.
”Juutalaiset uhkaavat hävitä Liettuasta kokonaan seuraavan 20 vuoden aikana”, hän ennustaa.
Liettuan juutalaisesta yhteisöstä noin 3000 asuu Vilnassa. He ovat neuvostoajan maallistamia. Juutalaisilla on oma koulu Vilnassa, mutta sen pääopetuskieli on liettua. Puolet Liettuan juutalaisväestöstä on eläkeläisiä. Heidän kuolleisuutensa on kaksi kertaa suurempaa kuin syntyvyys. Suurin uhka on muuttoliike. Nuoret ja keski-ikäiset pyrkivät muuttamaan maasta ulos.
”Muuttoliike alkoi jo Neuvostoliiton viimeisinä vuosina, mutta erityisen dramaattiseksi se kääntyi 1990-luvun puolivälissä”, Herkovsky kertoo.

Alkuperäisiä
asukkaita vähän
Vilnan yliopiston jiddishin kielen professori Dovid Katz vetää kesäkurssia Liettuan juutalaisuudesta. Hän on syntynyt New Yorkissa, mutta saanut Iso-Britannian kansalaisuuden vuonna 2007. Hänen isänsä, liettualaissyntyinen Menke Katz (1906-1991) oli jiddishin ja englannin kielinen runoilija, joka muutti perheensä kanssa Yhdysvaltoihin vuonna 1920.
Dovid Katz muistuttaa, että Liettuassa tapettiin juutalaisia suhteessa oman maan väestöön kaikkein eniten Euroopassa. Liettuassa oli ennen toista maailman sotaa noin 209 000 juutalaista, joista 96 prosenttia tuhottiin eli lähes 200 000. Vilnan lähellä oleva Paneriain metsä on kuuluisin joukkotuhopaikka. Saksalaiset saivat teloituksiin runsaasti apua paikallisilta liettualaisilta. Spontaaneja pogromeja johtivat liettualaisista koostuneet aseistetut omavaltaiset ryhmät ja myöhemmin salaisen poliisin yksiköt. Liettualaisten osuutta joukkotuhoon on koko ajan pyritty väheksymään.
Vilnassa oli kaksi gettoa. Viimeinen getto likvidoitiin 23. syyskuuta 1943. Valtaosa tapettiin Paneriain metsässä, mutta osa geton asukkaista vietiin Tallinnaan Kloogaan, jossa heidät tuhottiin myöhemmin. Muutama henkilö onnistui selviämään getosta pakenemalla.
”Tuona päivänä ei tuhoutunut ainoastaan Liettuan viimeiset juutalaiset vaan 600 vuotta juutalaista historiaa katosi Liettuasta”, Katz sanoo.
Hänen mukaansa nykyisistä kolmesta tuhannesta Vilnan juutalaisesta vain 5-7 on syntynyt Vilnassa. Muut ovat tulleet Vilnaan neuvostoaikaisen muuttoliikkeen mukana. Katz on pyrkinyt omissa tutkimuksissaan etsimään Neuvostoliiton romahdettua Itä-Euroopasta ennen toista maailman sotaa syntyneitä juutalaisia.

Pakeneminen
getosta
Hasya Spanerflieg (88) on yksi Vilnan getosta paenneita. Hän oli joutunut gettoon 20-vuotiaana aviomiehensä ja pienen poikavauvansa kanssa heti geton perustamisen aikoihin syyskuussa 1941. Saksalaiset olivat tulleet Liettuaan heti kesäkuussa 1941 ja ottaneet maassa kaiken haltuun. Juutalaisia miehiä oli pidätetty ja viety välittömästi ammuttavaksi Paneriain metsään Vilnan lähellä.
Gettoon vientiä ohjasi liettualaiset yhdessä saksalaisten kanssa. Heidät lastattiin vaunuihin ja siirrettiin gettoon, jossa heidät majoitettiin suuriin huoneisiin yhdessä 25 perheen kanssa. Hasya Spanerfliegin vanhemmat ja veli siirrettiin myös gettoon, jossa SS-upseerit tekivät öisiä tarkastuksia. Asukkaat tekivät gettoonsa pienelle kadulle synagoogan, jossa kaikki kävivät rukoilemassa. Joskus Saksan ja Liettuan poliisi tuli ja vei kaikki Paneriain metsään. Getossa oli epäselvyyttä, mitä Paneriaissa tapahtuu. Huhuttiin, että se on keskitysleiri.
”Se kuulosti hyvältä, koska silloin se ei ollut joukkomurhapaikka. Toisen huhun mukaan siellä tapettiin heti”, Hasya Spanerflieg kertoo seminaarissa.
Getossa tapahtuivat jatkuvat operaatiot, joita kutsuttiin saksaksi nimellä ”aktsia”, joiden aikana ihmisiä vietiin tapettavaksi.
Pienempi getto likvidoitiin heti. Lähes kaikki sen asukkaat tapettiin. Suuremmassa getossa jaettiin keltaisia lupia, joka tarkoitti sitä, että henkilö saa luvan elää pitempään.
”Getossa ymmärrettiin, että täytyy pelastautua”, Spanerflieg jatkaa.
Vuosi 1942 oli getossa hiljainen vuosi. Vastarintaliike FPO alkoi kuitenkin muotoutua johdossa Hasya Spanerfliegin aviomies Boris Friedman. Varsovan geton kapina tapahtui huhtikuussa 1943. Vilnan getossa alkoivat erimielisyydet siitä, miten selviydytään. Yksi ryhmä halusi gettoon aseita ja nousta kapinaan. Toinen ryhmä piti itsemurhana alkaa ampua geton sisällä. Hasyan mies halusi ystävineen ulos getosta liittyäkseen neuvostopartisaaneihin taistellakseen natseja vastaan.
”Amerikkalaisia, brittejä tai ranskalaisia ei ollut lähettyvillä. Vain venäläiset taistelivat saksalaisia vastaan”, professori Katz huikkaa väliin.
Hasya ei tiennyt miehensä suunnitelmista mitään. Getossa oli sääntö, että jos karkaa, gettoon jäävät omaiset tapetaan. Hasyan mies pakeni getosta huhtikuussa 1943. Seuraavana päivänä poliisi tuli hakemaan Hasyan, hänen vanhempansa, lapsensa ja veljen lapsen geton vankilaan. Veli oli jo tapettu, joten Hasya huolehti hänen lapsestaan getossa. Hänellä oli vastuullaan oma 2,5-vuotias poika sekä veljensä 4,5 -vuotias poika. Kaikki perheenjäsenet sanoivat vankilassa toisilleen jo hyvästit. Yhtenä päivänä heidät huudettiin ulos vankilasta: Perhe Friedman heraus! Heidät tempaistiin vankilasta ulos ja heitettiin samantien kellariin. He olivat pelastettuja!
Hasya Spanerfliegin mielestä on selvää, että pahaa poliisia näytelleet henkilöt olivat hänen miehensä Boriksen tuttuja, joka oli huolehtinut perheensä turvallisuudesta pakonsa takia. Geton juutalainen poliisipäällikkö Genz oli myös tietoinen siitä, että perhettä ei lähdetäkään viemään Paneriaihin.
”Näiden juutalaisten rooli oli hyvin vaikea. He joutuivat auttamaan saksalaisia, mutta suostuivat myös pelastamaan joitakin juutalaisia perheitä”, Hasya Spanerflieg kertoo.
Perhe pääsi palaamaan omaan vanhaan asuntoonsa. Myöhemmin Hasyalle selvisi, että hänen miehensä oli geton ulkopuolella yrittänyt järjestää vastarintaa, mutta paikalliset liettualaiset olivat antaneet heidät ilmi ja kaikki pakolaiset oli tapettu.
Getossa alkoivat seuraavat ryhmät valmistautua pakenemaan. Getossa nousi kapina syyskuun ensimmäisenä päivänä. Hasya alkoi miettiä omaa pakoaan.
”En tiennyt aviomiehestäni mitään. Minun piti päättää, jättääkö lapsi ja vanhemmat? Vanhemmat vakuuttivat, etten koskaan pääse elävänä muuten kuin lähtemällä. Saanko pelastaa vain itseni vai menenkö Paneriaihin yhdessä lapseni kanssa?”
Hasya pakeni yhdessä 24 muun ihmisen kanssa. Hänen lapsensa ja vanhempansa tapettiin Paneriain metsässä.
”Olen kärsinyt päätöksestä jatkuvasti. Suren joka päivä päätöstäni jättää lapseni tapettavaksi yksin vanhempieni kanssa”, hän sanoo.
Hasya pakeni Trakain metsiin painaen ainoastaan 48 kiloa. Hän oli luuranko. Hän liittyi neuvostoliittolaisten partisaaniryhmään, jossa oli noin 20 henkeä ryhmässä, joista 5-6 oli juutalaista. Kylissä perheet toivat partisaaniryhmälle vaatteita. Venäläinen johtaja opetti Hasyan lypsämään.
”Mies nauroi, että jätti opettamatta minulle, kuinka juodaan samagonia (venäläistä pirtua)”, Hasya lopettaa.
Hasya meni uudelleen naimisiin ja sai pojan. Hän elää Vilnassa.

Fania Brantsovsky (87)

Fania Brantsovsky ei puhu ympärillään käynnissä olevasta rikostutkinnasta lakimiehensä pyynnöstä. Hän kertoo Vilnassa amerikkalaisille turisteille ties monennenko kerran ihmeellisestä pelastumisestaan Holokaustista ja Vilnan getosta. Fania Brantsovsky järjestää myös kiertoajeluja Vilnan ympäristön metsiin näyttäen kiinnostuneille natsien vastaisia taistelupaikkojaan.
Fania Brantsovsky joutui gettoon heti saksalaisten valloitettua Liettuan kesällä 1941. Hän oli 19-vuotias. Perhe hajosi. Hänen äitinsä vietiin Riikaan, jossa hänet tapettiin. Hänen isänsä murhattiin Virossa vuoden 1944 syksyllä Kloogan leirillä. Yhteensä hän kadotti perheestään 50 henkeä.
Getossa muodostettiin maanalainen organisaatio. Brantsovsky kuvaa elävästi, kuinka getossa ei vielä alkuvaiheessa ymmärretty tilanteen vakavuutta.
”Kolme juutalaista kykenee muodostamaan viisi puoluetta. Käytimme aikaa politikointiin, sillä getossa oli monen kirjavaa aktiivista nuorisoa. Joukossa oli sionisteja, sosialisteja, kommunisteja, revisionisteja, työläissionisteja, antikommunisteja, oikeistolaisia ja nykyisen Israelin Likud-puolueen edeltäjiä”, Brantsovsky selittää.
Seuraavan vuoden aikana poliisien viedessä väkeä Paneriain metsään teloitettavaksi getossa ryhdyttiin ymmärtämään, että vastarinnan on yhdistettävä voimansa poliittisen kinastelun sijaan. Vuoden 1942 lopulla getossa perustettiin kaikkia eri poliittisia suuntauksia edustava Yhteinen Partisaaniorganisaatio.
Vastarintaliikkeen johtaja Itzhak Fittenberg pakeni järjestääkseen vastarintaa geton ulkopuolella. Hänen pakonsa jälkeen saksalaiset uhkasivat tappaa 20 000 geton jäsentä, jos Fittenberg ei antautuisi. Hän antautui ja tapettiin.
Fania Brantsovsky oli aivan viimeisten joukossa, joka pelastui getosta. Getto likvidoitiin syyskuun 23. päivä 1943. Samaisena aamuna Fanian piti paeta getosta yhdessä kolmen tytön kanssa. Naisten pakenemista suosittiin, koska heidän uskottiin selviävän miehiä paremmin. Tytöt saivat ohjeet, mihin kyliin mennä. He hyvästelivät perheensä ja ottivat irti juutalaismerkit vaatteistaan. Yksi tytöistä ei ennättänyt portille, kun liettualainen poliisi pysäytti tytöt portin oviaukossa ja komensi heidät kadulle pois tieltä. Gettoon saapui juuri kuorma-autot tyhjentämään gettoa juutalaisista. Fania katsoi kumppaninsa ja poliisin kanssa kadun toiselta puolelta, miten getto piiritettiin ja kuorma-autokolonna ajoi gettoon sisälle.
Fanian mukaan liettualainen poliisi ei tajunnut tyttöjen olevan geton juutalaisia.
Fania pelkäsi koko pakomatkan ajan, että ihmiset kavaltaisivat heidät saksalaisille. Partisaanileiriin oli 40 kilometriä matkaa eikä matkalla saanut jäädä kiinni. Monet kuolivat pakomatkalla. He olivat eksyneet metsässä, ja joutuivat turvautumaan nuoren puolalaisen miehen apuun.
”En tiedä vieläkään, ymmärsikö hän meidän olevan juutalaisia”, Fania sanoo.
Kahden päivän päästä tytöt löysivät kylänsä ja liittyivät partisaanijoukkoihin.
Fania oli partisaanien mukana sodan loppuun saakka. Hän muistaa vieläkin ensimmäisen tehtävänsä, joka oli saksalaisten puhelinlinjojen katkaiseminen. Fania ei ollut erityisemmin hyvä suunnistamaan ja hän eksyi silläkin sotaretkellä. Fanian muisti toimii vieläkin terävästi.
”Tiesin voittavamme sodan 8.-9. heinäkuuta 1944, kun saksalaiset alkoivat paeta”, hän sanoo varmasti.
Fania meni naimisiin partisaanitoverinsa kanssa 17.7. 1944. Hänellä on kaksi tytärtä ja kuusi lastenlasta. Toinen tyttäristä asuu Israelissa, toinen Vilnassa.

Amerikkalaisten
virheet
Vilnan yliopiston professori Dovid Katzin luennon aihe ”Projekti kirjoittaa Holokausti ulos eurooppalaisesta historiasta” herättää suurta kiinnostusta Liettuan pääkaupunkiin kokoontuneessa amerikkalaisessa yleisössä, joka koostuu yliopistoväestä ja Yhdysvaltain suurlähetystön henkilökunnasta. Katz sanoo heti aluksi, että amerikkalaiset ovat itse tehneet virheitä ja syyllisiä siihen, mitä Baltiassa parhaillaan tapahtuu. Hänen mielestään juutalaisten lobby vaati Yhdysvalloissa, että Baltian maita ei saa ottaa Naton jäseneksi ilman, että maat käsittelevät osuutensa Holokaustissa.
”Me hylkäisimme paikalliset Holokaustin tutkijat. Valitsimme aivan väärät henkilöt hyväksymällä niin sanotut kansainväliset komissiot tutkimaan sekä Neuvostoajan että Natsi-Saksan rikoksia. Se on johtanut siihen, että Holokaustin osuus on jäänyt sivuseikaksi”, Katz valittaa.
Katzin huolen aiheena on Euroopassa lyhyen ajan sisällä tapahtunut muutos suhteessa Hitlerin rikoksiin. Vuosi sitten (3.6.2008) Tsekin parlamentti hyväksyi Prahan julkilausuman, jolla kommunismi ja fasismi rinnastetaan. Euroopan parlamentissa hyväksyttiin tämän vuoden huhtikuussa (2.4.2009) julkilausuma Stalinin ja Hitlerin rikosten tuomitsemisesta. Samanaikaisesti Euroopan Turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö rinnasti heinäkuun alussa (2.7.2009) Natsi-Saksan ja Neuvostoliiton.
”Tässä ei ole kysymys Holokaustin kieltämisestä vaan Holokaustin hämärtämiseen tähtäävästä liikkeestä, jossa Baltian maat ovat johtavassa roolissa”, Katz sanoo.
Virolainen europarlamentaarikko Tunne Kelam on ollut erikoisen aktiivinen valittamaan balteista toisen luokan uhreina verrattuna Holokaustin uhreihin. Katzin mielestä rinnastus on väärä.
”Kaikki pahuus maailmassa ei ole samanarvoista. Stalinin karkotukset eivät koskaan olleet kansanmurhaa samalla tavalla kuin sitä oli Holokausti”, hän sanoo.
Euroopassa on äärimmäisen vähän kritisoitu julkisuudessa päätöksiä. Vain englantilainen parlamentaarikko John Mann on nostanut metelin Baltian maiden toimista. Hän näkee taustalla antisemitismin nousun, jossa kommunismi halutaan rinnastaa juutalaisuuteen.
”Euroopan parlamentti muutti jo Holokaustin muistopäivän totalitarismin rikosten muistopäiväksi, mikä on ensimmäinen askel hämärtämään Holokaustin muistoa”, Katz varoittaa.
Katzia mielestä kommunismin rikokset tulee tutkia ja hyvittää uhreille. Hän ei siltikään ymmärrä, ettei Euroopassa ymmärretä asioiden eroa.
”Rinnastusta ovat vastustaneet vain venäläiset ja Euroopan parlamentin kommunistit”, Katz hämmästelee.

Himokkaat
teloittajat
Baltian maat osallistuivat maissaan juutalaisten joukkotuhoon varsin innokkaasti. He ovat saaneet lempinimen Hitlerin himokkaat teloittajat. Virossa tapettiin lähes tuhannesta juutalaisesta kaikki, 997. Latvian 70 000 juutalaisesta tuhottiin 67000 ja Liettuan 209 000 juutalaisesta tuhottiin 200 000.
”Juutalaisten joukkomurha oli Baltiassa lähes täydellistä”, Katz kertoo.
Baltiassa myös paikallisen väestön osallistuminen joukkomurhiin ylitti tavallisen yhteistyön verrattuna muuhun Eurooppaan. Kaikissa Baltian maissa paikalliset osallistuivat mielellään juutalaisten murhaamiseen.
”Perusteluina tarjoiltiin yleensä sitä, että juutalaiset olivat kommunisteja, epälojaaleja ja kuuluivat salaiseen poliisiin”, Katz kertoo.
Katz pitää surullisena sitä, että Liettuassa etniset liettualaiset historioitsijat olivat valmiita tutkimaan paikallista Holokaustia. He ovat joutuneet lähes poikkeuksetta hankaluuksiin. Sellainen on naistutkija Ruta Puisyte.
”Hän kirjoitti erään kylän uhreista ja listan teloittajista, jotka olivat paikallisia. Hän kadotti virkansa yliopistolla”, Katz kertoo.
Yleisesti Liettuassa pyritään perustelemaan juutalaisten murhia sillä, että juutalaiset olivat kommunisteja eli syytetään uhria.

Kansanmurhia
teollisuutena
Baltiassa on Katzin mukaan valtion tukemaa kansanmurhateollisuutta, jolla pyritään tehokkaasti rinnastamaan Hitlerin rikokset Stalinin rikoksiin ja osoittamaan, että historiassa olisi ollut kaksi samanlaista kansanmurhaa. Tämä on Katzin mielestä silkkaa historian vääristelyä. Sitä varten Liettuassa on luotu propagandamerkityksessä esimerkiksi Kansanmurhan ja vastarinnan tutkimuskeskus, KGB-museo, Leninin puisto ja historian komissio tutkimaan Neuvostoajan ja Natsi-Saksan rikoksia. Kaikkein pahinta tässä historian vääristelyssä on se, että niin sanottu kansanmurhan museo vaikenee täysin juutalaisten tuhosta, mutta löytää 200 000 neuvostoajan uhria. Määrä vastaa tapettujen juutalaisten määrää.
”Huomion arvoista on, että valtaosa näistä neuvostoajan uhreista ei kadottanut henkeään. He ovat karkotettuja. Joukkoon on laskettu myös vankilatuomion saaneet ja työpaikan menettäneet”, Katz sanoo.
Kaikkea tätä ”tutkimuksen” nimissä tapahtuvaa historian väärennöstä tehdään Katzin mukaan niin EU-rahalla kuin juutalaisten omalla rahalla.
Hälyttävänä Katz pitää sitä, että Liettuassa alkaa hämärtyä uhrin ja selviytyjän rooli. Liettuassa on ryhdytty harkitsemaan syytteitä Holokaustista selvinneille, jotka liittyivät Vilnan getosta paettuaan neuvostopartisaaneihin taistellakseen natseja vastaan.
”Tähän ei voi suhtautua muulla kuin epäuskolla. Tämä ei voi olla totta”, Katz sanoo.
Liettuan punaruskean historiakomitean puheenjohtaja Yiatzak Arad, sekä lähes 90-vuotiaat naiset, Fania Brantsovsky ja Rachel Margolis ovat joutuneet epäiltyjen listalle. Kaksi poliisia tuli hakemaan Fania Brantsovskyä kotoaan väittäen, että heillä oli vaikeuksia löytää häntä.
”Poliisi antoi ymmärtää, että naiset olivat karkulaisia ja että juutalaiset piilottelevat sotarikollisiaan”, Katz paheksuu.

Historian
”delete”-nappula
Kuinka Holokaustin deletointi historiasta sitten tapahtuu? Katz hahmottelee eri vaiheet. Ensimmäisessä vaiheessa hyväksytään kuolleet. Sen jälkeen määritellään uudelleen käsite kansanmurha. Sitten nostetaan Neuvostoliiton vääryydet ”kansanmurhan” tasolle. Juutalaisten tappajat nostetaan jalustalle kutsumalla heitä neuvostovastaisiksi sankareiksi. Sitten ryhdytään puhumaan ”juutalaisten salaliitosta” eli kieltäydytään yhteistyöstä natsirikollisten etsinnässä. Juutalaisten roolia rikollisina korostetaan, rahaa sijoitetaan juutalaisiin ja jiddish-projekteihin, sotketaan Holokausti-aiheet uuteen kylmään sotaan ja vääristellään toisen maailmansodan historia. Paikallisella tasolla kritiikki vaimennetaan marginalisoimalla rohkeat paikalliset intellektuellit.

Kuvissa: Fania Brantsovsky ja professori Dovid Katz.

(Tämä kirjoitus on syntynyt 22.-29.07.2009 Vilnassa juutalaisuuskonferenssin materiaalista professori Dovid Katzin henkilökohtaisena vieraana.)