lauantai 11. lokakuuta 2008

Rauhanpalkinto riidankylväjälle

Suomella oli kylmän sodan aikana maailmalla hyvä maine suurvaltojen ristiriitojen liennyttäjänä. YYA:n ansiosta maailmalla oli pitkään usko, ettei Suomessa ole Moskova-vastaisia voimia. Ahtisaari hyödynsi tätä naiivia kuvitelmaa ottaessaan vastaan Jugoslavian kriisin ratkaisijan roolin. Maailman silmissä hänen piti tasapainnottaa Venäjän ja USA:n näkemyksiä. Sitä hän ei koskaan tehnyt vaan hän asettui ehdoitta USA:n sätkynukeksi. Ahtisaari ei ole koskaan hävennyt tätä puolen vaihtoa, kun Suomesta tuli Yhdysvaltain "paras ystävä" sen sijaan että olimme tunnettuja Venäjän parhaana ystävänä.

Suomalaisena on häpeä seurata, miten suomalainen on osallistunut Euroopan hajoittamiseen ja Jugoslavian tuhoon. Se ei voi olla koskaan aidon eurooppalaisen ja rauhantahtoisen ihmisen tavoitteena. Ahtisaaren palkinto devalvoi Nobelin rauhanpalkinnon. Se annetaan Euroopan hajottajalle ja todelliselle riidankylväjälle. Koskaan aikaisemmin Suomi ei ole osallistunut ongelmien tuottamiseen suurvaltojen välille. Nyt sellainen toiminta jopa palkitaan. Suomi kytketään tällä palkinnolla myös Venäjän vastaisten valtioiden joukkoon. Suomi oli viimeinen linkki "Axis of Assholes"- ketjua, Venäjään vihamielisesti suhtautuvien persläpivaltioiden helminauhaa, Viron, Latvian, Liettuan, Puolan, Ukrainan ja Georgian kanssa. Näillä mailla ei ole muuta päämäärää kuin Venäjän hajottaminen Naton avulla. Turhaan ei Ahtisaari peräänkuuluta Suomelle Nato-jäsenyyttä.

Yhdysvaltain presidentti Bill Clintonin varaulkoministeri Strobe Tallbott muistelee Ahtisaaren ansioita varsin vaatimattomina kirjassaan "The Russia Hand" (2002). Seuraava ote on sanomalehti Kalevassa helmikuussa 2005 ilmestyneestä arvostelustani. Kaleva joutui kaksi kertaa peräkkäin kirjoittamaan pääkirjoituksissaan anteeksipyynnön Ahtisaarelle.

"Intohimoton Ahtisaari"


Talbott teki läheisesti yhteistyötä myös Suomen presidentti Martti Ahtisaaren kanssa Kosovon pommitusten lopettamiseksi vuonna 1999. Ahtisaari oli Talbottin ehdottama nimi neuvotteluissa Venäjää edustaneelle Viktor Tðernomyrdinille. Tsernomyrdin hyväksyi Ahtisaaren ilahtuneena, koska "Suomi on aina ymmärtänyt Venäjää".

Talbott tiesi jo etukäteen Ahtisaaren kannattavan amerikkalaisten toivomaa ratkaisumallia. Tsernomyrdinin pettymys oli suuri, kun Ahtisaari heti ensimmäisessä tapaamisessa ei ottanut Venäjän ehdotuksia edes huomioon. Talbott luonnehti Ahtisaarta mistään innostumattomaksi veteraanitoimittajaksi.

-Jopa kaikkein kriittisimmillä hetkilläkin Ahtisaari oli aina asiallinen ja intohimoton, Talbott arvioi.

Ahtisaaren lojaalisuus amerikkalaisia kohtaan tulee hyvin esille hänen palattuaan ratkaisevista neuvotteluista Belgradista. Saksalaiset odottivat EU:n saavan ensimmäisenä tietää Ahtisaaren neuvottelujen tuloksista. Ahtisaari teki toisin. Hän meni Bonnin lentokentällä odottavaan limusiiniin antamaan ensin selvitystä tapahtumista Talbottille.

-Tai paremminkin kehumaan omia saavutuksiaan, Talbott huomauttaa.

5 kommenttia:

Ironmistress kirjoitti...

Koirat haukkuu, karavaani kulkee. Mahtaa fasismin nuoleskelijoita vituttaa, kun pienet kansat saavat itsemääräämisoikeuden Ahtisaaren ansiosta.

Jussi Halla-aho kirjoitti...

Mitä kieltä on "Axes of Asholes"? Tarkoititko sanoa "Axis of Assholes"?

Timo Elonen kirjoitti...

Jos ironmistress tarkoittaa Etelä-Ossetiaa tai Abhaasiaa, niin sekin kyllä välillisesti on Ahtisaaren ansiota. Ilman hänen toimintaansa ne valtiot eivät vieläkään olisi itsenäisiä.

Timo Elonen kirjoitti...

Katsottaessa Norjan kansankäräjien myöntämiä Nobelin rauhanpalkintoja aikaisemmilta vuosilta, niin kyllä Ahtisaarelle myönnetty on kuitenkin niitä eniten rauhantahtoisia. Se, että Ahtisaari on ollut Suomen puolueetonta ja rauhantahtoista mainetta hyväksikäyttänyt Yhdysvaltain ja yleensä lännen etuja ensisijaisesti valvonut neuvottelija on tietysti ehdoton edellytys. Viime vuosina on Nobelin rauhanpalkintoja jaettu myös ympäristön ja kehitysmaiden asoiden parantamiseen. Aikaisemminhan ne ovat olleet lähinnä puukonpistoja kansankäräjien suurimman vihollisen selkään.

Esimerkiksi entinen presidentimme U.K.Kekkonen ei Nobelin palkintoa saanut, vaikka ilman hänen toimintaansa saattaisi kolmas maailmansota olla käyty. Silloin me emme olisi tässä kirjoittelemassa. Maailmassa olisi vain muutamia ihmisiä, jotka jossain kellareissa yrittäisivät selvitä hengissä nälkää ja kylmää vastaan. Hekään eivät eläisi pitkään, eivätkä pystyisi jatkamaan sukua.

Olen aikanaan osannut kohtalaisesti serbokroatiaa (jonka jätin kokonaan syrjään muutettuani Suomeen -82, koska uskoin, ettei sille olisi mitään käyttöä Suomessa) ja siitäkin syystä tuli seurattua Jugoslavian tapahtumia. Olin alusta alkaen sitä mieltä, ettei yhdysvallat tule sallimaan suurimman osavaltion Serbian saavan merkittävää osaa vallan uusjaossa Jugoslaviassa. Läntisimmät osavaltiot Slovenia ja Kroatia, varsinkin jälkimmäinen , olivat hyvin kansallismielisiä ja Venäjävastaisia. Perinteisesti Serbialla oli kohtalaiset Venäjäsuhteet. Bosnia-Herzegovina joutui enemmänkin uhriksi, kun siellä länsimaiden yllytyksellä 40%:n väestöosuuden omanneet muslimit ottivat vallan.

Rauhanneuvottelijana Serbiassa Ahtisaari onnistui kyllä saamaan lopun Serbian pommituksille. Se onnistuminen perustui Miloshevitsin pettämiseen.

Kosovon neuvottelujen tulos oli etukäteen selvä. Hänellä oli hyvin pinnalliset tiedot alueen historiasta ja ihmisten arvoista ja kokemuksista. Lisäksi hän oli jo kerran pettänyt serbejä. Neuvotteluilla ei saatu mitään aikaan. Lopulta Yhdysvaltain ehdot saneltiin Serbialle.

Parempia neuvottelijoita olisi Suomesta sinne löytynyt. Pekka Visuri esimerkiksi tiesi taustat paremmin.

Jurpo kirjoitti...

Taustaa (todenperäisyydestä en tiedä, ainakin lähteet on mainittu):

http://www.counterpunch.org/elich10142008.html