keskiviikko 30. kesäkuuta 2010

Tenalan kirkon punikit

Tenholan (ruots. Tenala) kirkon hautausmaalla oli nimiä marmoritaulussa. Muistomerkissä lueteltiin Suomen sisällissodassa kuolleita paikallisia kommunisteja. Kaikki 50 nimeä olivat suomenruotsalaisia. Heidät oli teloitettu Suomenlinnassa. Taulu oli otsikoitu: ”Vapaan köyhälistön puolesta”.

Tenholan kirkko oli korjannut hirveän syntinsä vasta 15 vuotta sitten. Paikallinen Holmbergin suku oli tuonut oman muistolaattansa valkoisten puolella kuolleen omaisensa muistoksi. Hakaristilaatta oli kirkon sisällä. Se oli ilmestynyt heti Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen, kun fasismi alkoi Suomessa nousta.

Barösundissa puolestaan oli Valhalla-nimisen talon seinälle muutama vuosi sitten myös laitettu nimiä marmoritauluun. Ruotsinkielinen ”vapaussodan” muistoyhdistys oli tuonut seinälaatan, joka kertoi talossa toimineen suojeluskunnan ja Lotta Svärd-järjestön. Laatassa hehkutettiin erityisesti päivämääriä, jolloin sekä suojeluskunta että Lotta Svärd-järjestö oli lakkautettu.

Tenholan vieressä Pohjan kunnassa on punaisten joukossa jo suomalaisiakin. Alueen suomenruotsalaiset ovat perinteisesti olleet mahtisukuja, kun taas työläiset ovat muualta tulleita suomalaisia. Pohjan kunnassa on kirkkoherra Juha Molarin mukaan perinteisesti ollut tapana juhlapyhinä seppeleiden laskun yhteydessä laskea seppele myös punaisten muistomerkille.

Otsikossa on tarkoituksella sekoitettu suomea ja ruotsia. Tenala on suomeksi Tenhola. Se sijaitsee Raaseporin kaupungissa. Alue on Suomen ruotsinkielisintä. Juhannusretkellä tutustuttiin Suomen keskiaikaisiin harmaakivikirkkoihin. Vastaan tuli mielenkiintoista suomenruotsalaista punikkihistoriaa. Neuvostoliiton romahduksesta seurannut fasismin nousu näkyi myös selvästi.

Ei kommentteja: