Jenkki Moskovassa on yhtä mielenkiintoinen ilmiö kuin neukku New Yorkissa.
Maailma ilman natsismia-konferenssissa Moskovassa juuri ennen joulua mukana oli myös amerikkalaisia. Joukko New Yorkin osavaltion kansanedustajia uskaltautui Venäjän parlamentin ylähuoneen isännöimään antifasistiseen tapahtumaan. He olivat juutalaisia ja demokraatteja, Barack Obaman kannattajia. Kolmen kansanedustajan kanssa tuli vietettyä yksi vapaapäivä Moskovassa.
Kenellekään ei varmaankaan ole epäselvää, mitä amerikkalaiset halusivat nähdä ja tietää Moskovasta? Heitä kiinnosti vain kommunistinen menneisyys, Punainen tori, Lenin ja Stalin. Kävimme katsomassa Leniniä hänen mausoleumissaan. Lenin makasi paikallaan erittäin hyväkuntoisen ja levollisen näköisenä. Jonot olivat kadonneet. Mausoleumiin oli ilmainen sisäänpääsy. Otto-Ville Kuusisen seinälaatta Kremlin muurissa oli paikallaan. Amerikkalaiset ihastelivat omia kommunistejaan, John Reediä ja jotakin toista. Heidätkin on haudattu Kremliin. Kamerat oli jätettävä narikkaan, joten minkäänlaisia kuvia mausoleumissa ei voinut ottaa.
Seuraava kohde oli ”traktorinäyttely” eli sosialistinen realismi Tretjakovin gallerian uudessa näyttelytilassa Gorkin puiston lähellä. Malevits ja Kandisky eivät amerikkalaisia ystäviämme kiinnostaneet, sillä parhaimmat heidän työnsä ovat MoMassa ja Guggenheimin museossa New Yorkissa.
Olimme pettyneitä. Museossa oli hyvin vähän esillä Stalinin ja Leninin kuvia. Tallinnan modernin taiteen museossa Kumussa on huomattavasti runsaampi ”traktoriosasto”. Ei ihme, että se kiertää maailman museoita. Tretjakov oli selvästi seinänsä sensuroinut ja vienyt töitä kellariin.
Matkamuistojen osto oli oma lukunsa. Taidemuseon kauppa myi Leninin kuvilla varustettuja kommunistisia vallankumousjulisteita, jotka erityisesti ihastuttivat jenkkejämme. Illalla hotellissa heidän kesken syntyi riita siitä, kuka saa eniten Leninin kuvia.
Amerikkalaiset sen todistivat: kaikissa meissä asuu pieni Lenin.
perjantai 31. joulukuuta 2010
keskiviikko 22. joulukuuta 2010
Viron suojelupoliisi on todellinen uhka demokratialle
Tallinnan Lasnamäelle rakennettavan ortodoksikirkon rahoituksesta tarkoituksella nostettu skandaali paljastaa Viron suojelupoliisin (Kapo) olevan todellinen uhka Viron demokratialle.
Edgar Savisaar tekee tärkeää työtä rakentaessaan yhteiskuntarauhaa. Tallinnan kaupunki hyvittää kirkon rakentamisella sitä rikosta, jonka Viron oikeistohallitukset ja presidentti Lennart Meri tekivät ryöstäessään Viron ortodoksisen kirkon omaisuuden vuonna 1996. Savisaaren ele on erittäin tervetullut ja ansiokas teko kaupunginjohtajalta.
Tallinnan kaupunginjohtaja Edgar Savisaar on sopinut Venäjän rautateiden johtaja Vladimir Jakuninin kanssa 1,5 miljoonan euron avustuksesta Lasnamäen ortodoksikirkon rakennustöihin. Jakunin johtaa Venäjällä säätiötä, jonka tehtävänä on muun muassa rahoittaa historiallisten ja uskonnollisten rakennusten rakentamista ja suojelua. Tämä rahoitus on julkista ja yleistä tietoa. Savisaar on ilmoittanut, että Jumalan äidin nimeä kantava kirkko tarvitsee vielä huomattavasti suuremman summan valmistuakseen.
Viron suojelupoliisin kehittämän salaliittoteorian mukaan 1,5 miljoonan euron summia on kaksi. Savisaar ja Jakunin olisivat salaliittoteorian mukaan sopineet, että salainen avustus kätketään saman suuruisen summan varjoon. Tämä toinen 1,5 miljoonaa euroa olisi tullut Viron keskustapuolueelle. Jälkimmäisestä rahasta ei ole minkäänlaista näyttöä. Suojelupoliisilla on epämääräisiä salakuuntelunauhoja, joista on vuodettu julkisuuteen satunnaisia pätkiä mielivaltaisesti, jotta saataisiin välitettyä suojelupoliisin haluama kuva asioista.
Näin alhaalle Viron suojelupoliisi ei ole vielä koskaan vajonnut. Ketään ei epäillä rikoksesta. Suojelupoliisin näytöillä ei ole mitään todistusarvoa. Koko suojelupoliisin puuhastelu on pelkkää loanheittokampanjaa.
On käsittämätöntä, että EU:ssa voi olla maa, jonka suojelupoliisi tuhoaa hallituksen käskystä oppositiojohtajia. On täysin mahdollista, että tämä loanheittokampanja kääntyy itseään vastaan.
Edgar Savisaar tekee tärkeää työtä rakentaessaan yhteiskuntarauhaa. Tallinnan kaupunki hyvittää kirkon rakentamisella sitä rikosta, jonka Viron oikeistohallitukset ja presidentti Lennart Meri tekivät ryöstäessään Viron ortodoksisen kirkon omaisuuden vuonna 1996. Savisaaren ele on erittäin tervetullut ja ansiokas teko kaupunginjohtajalta.
Tallinnan kaupunginjohtaja Edgar Savisaar on sopinut Venäjän rautateiden johtaja Vladimir Jakuninin kanssa 1,5 miljoonan euron avustuksesta Lasnamäen ortodoksikirkon rakennustöihin. Jakunin johtaa Venäjällä säätiötä, jonka tehtävänä on muun muassa rahoittaa historiallisten ja uskonnollisten rakennusten rakentamista ja suojelua. Tämä rahoitus on julkista ja yleistä tietoa. Savisaar on ilmoittanut, että Jumalan äidin nimeä kantava kirkko tarvitsee vielä huomattavasti suuremman summan valmistuakseen.
Viron suojelupoliisin kehittämän salaliittoteorian mukaan 1,5 miljoonan euron summia on kaksi. Savisaar ja Jakunin olisivat salaliittoteorian mukaan sopineet, että salainen avustus kätketään saman suuruisen summan varjoon. Tämä toinen 1,5 miljoonaa euroa olisi tullut Viron keskustapuolueelle. Jälkimmäisestä rahasta ei ole minkäänlaista näyttöä. Suojelupoliisilla on epämääräisiä salakuuntelunauhoja, joista on vuodettu julkisuuteen satunnaisia pätkiä mielivaltaisesti, jotta saataisiin välitettyä suojelupoliisin haluama kuva asioista.
Näin alhaalle Viron suojelupoliisi ei ole vielä koskaan vajonnut. Ketään ei epäillä rikoksesta. Suojelupoliisin näytöillä ei ole mitään todistusarvoa. Koko suojelupoliisin puuhastelu on pelkkää loanheittokampanjaa.
On käsittämätöntä, että EU:ssa voi olla maa, jonka suojelupoliisi tuhoaa hallituksen käskystä oppositiojohtajia. On täysin mahdollista, että tämä loanheittokampanja kääntyy itseään vastaan.
Savisaarta kaadetaan oikein urakalla Virossa
Naton Lissabonin kokouksen seuraukset lyövät Virossa todella lujaa ja vaarallisesti. Jälleen kerran kaadetaan Venäjän kanssa yhteistyöhön kykenevää ja venäläistä vähemmistöä puolustavaa Edgar Savisaarta. On vaikea keksiä ajojahdille muuta selitystä kuin se, että Naton kokouksessa puolustussuunnitelman vastapainona Viro joutui lupaamaan kansalaisuuden venäläisilleen.
Wikileaksin paljastuksista tiedetään, että Naton puolustussuunnitelma Baltian maille, englanninkieliseltä nimeltään Eagle Guardian ei tullut ilmaiseksi. Vastapainona Yhdysvallat edellytti, että Baltian maat lopettavat suunsoittonsa Venäjän kanssa. Virossa tätä Venäjän ärsyttämistä pahimmillaan edustaa rasistinen apartheid-järjestelmä, joka on vienyt maan venäläisiltä kansalaisuuden.
Ensi kevään parlamenttivaaleissa vahvoilla ovat nationalistit, Andrus Ansipin johtama reformipuolue ja kansalliskiihkoilija Mart Laarin johtama Isänmaa. Viron venäläiset eivät erehdy unissaankaan antamaan ääntä näille puolueille. He kutsuvat näitä puolueita fasistisiksi järjestöiksi.
Jos Virossa ilman äänioikeutta oleville noin parille sadalle tuhannelle venäläiselle annettaisiin Viron kansalaisuus, Ansip ja Laar joutuisivat sanomaan hyvästit vallalle. He pysyvät vallankahvassa vain niin kauan kuin venäläiset eivät saa äänestää. Kaikille Virossa on itsestään selvää, että venäläisten äänet menevät Savisaaren johtamalle keskustalle.
Ansip ja Laar voivat antaa kansalaisuuden venäläisilleen vain sen jälkeen kuin Savisaar on tuhottu.
Erikoista ja täysin uskomatonta tässä Viron suojelupoliisin johtamassa ajojahdissa on se, että Viron suojelupoliisi väittää tehneensä yhteistyötä Venäjän tiedustelupalvelun kanssa. Täydellisen absurdia. Virossa alkaa olla pelottava salainen poliisi, joka palvelee Viron hallitusta salakuuntelemalla oppositiojohtajaa.
Tallinnan kaupungin hankkimat rahat Venäjältä ortodoksikirkon rakentamiseen eivät voi olla aito syy ajojahtiin. Kuten ei myöskään se, että puolueita rahoitetaan Virossa ulkomailta. Isänmaa on aina saanut rahaa sekä Venäjältä että Yhdysvalloista, Mart Laar suoraan Tea Party-liikettä rahoittavilta Kochin veljeksiltä Cato-instituutin kautta.
Ensi syksynä Virossa on tarkoitus lopettaa venäjänkieliset lukiot. Tätä ohjelmaa ajaa Isänmaa-puolue. Opetuskieleksi lukioissa tulee viro. Savisaaren tuhoaminen, edes sen yritykset, kärjistävät edelleen etnisiä jännitteitä Virossa. Kuinka kauan enää uuteen pronssiyöhön?
Wikileaksin paljastuksista tiedetään, että Naton puolustussuunnitelma Baltian maille, englanninkieliseltä nimeltään Eagle Guardian ei tullut ilmaiseksi. Vastapainona Yhdysvallat edellytti, että Baltian maat lopettavat suunsoittonsa Venäjän kanssa. Virossa tätä Venäjän ärsyttämistä pahimmillaan edustaa rasistinen apartheid-järjestelmä, joka on vienyt maan venäläisiltä kansalaisuuden.
Ensi kevään parlamenttivaaleissa vahvoilla ovat nationalistit, Andrus Ansipin johtama reformipuolue ja kansalliskiihkoilija Mart Laarin johtama Isänmaa. Viron venäläiset eivät erehdy unissaankaan antamaan ääntä näille puolueille. He kutsuvat näitä puolueita fasistisiksi järjestöiksi.
Jos Virossa ilman äänioikeutta oleville noin parille sadalle tuhannelle venäläiselle annettaisiin Viron kansalaisuus, Ansip ja Laar joutuisivat sanomaan hyvästit vallalle. He pysyvät vallankahvassa vain niin kauan kuin venäläiset eivät saa äänestää. Kaikille Virossa on itsestään selvää, että venäläisten äänet menevät Savisaaren johtamalle keskustalle.
Ansip ja Laar voivat antaa kansalaisuuden venäläisilleen vain sen jälkeen kuin Savisaar on tuhottu.
Erikoista ja täysin uskomatonta tässä Viron suojelupoliisin johtamassa ajojahdissa on se, että Viron suojelupoliisi väittää tehneensä yhteistyötä Venäjän tiedustelupalvelun kanssa. Täydellisen absurdia. Virossa alkaa olla pelottava salainen poliisi, joka palvelee Viron hallitusta salakuuntelemalla oppositiojohtajaa.
Tallinnan kaupungin hankkimat rahat Venäjältä ortodoksikirkon rakentamiseen eivät voi olla aito syy ajojahtiin. Kuten ei myöskään se, että puolueita rahoitetaan Virossa ulkomailta. Isänmaa on aina saanut rahaa sekä Venäjältä että Yhdysvalloista, Mart Laar suoraan Tea Party-liikettä rahoittavilta Kochin veljeksiltä Cato-instituutin kautta.
Ensi syksynä Virossa on tarkoitus lopettaa venäjänkieliset lukiot. Tätä ohjelmaa ajaa Isänmaa-puolue. Opetuskieleksi lukioissa tulee viro. Savisaaren tuhoaminen, edes sen yritykset, kärjistävät edelleen etnisiä jännitteitä Virossa. Kuinka kauan enää uuteen pronssiyöhön?
tiistai 21. joulukuuta 2010
Ruki ver
Moskovan matka paljasti, että suomalaisen tarvitsee ymmärtää vain kaksi sanaa venäjää: ”ruki ver!” Nämä jo suomalaisesta kansanperinteestä tutut sanat lausahti tomera naisvirkailija Moskovan Sheremetovan lentokentän turvatarkastuksessa maasta poistuttaessa. Matkustajien läpivalaisussa oli nostettava kädet ylös.
Venäjän liittoneuvoston (ei Neuvostoliiton) eli duuman ylähuoneen järjestämä seminaari, Maailman ilman natsismia, oli menestys. Paikalla oli 280 vierasta 48 maasta. Suomen antifasistinen komitea osallistui viime perjantain seminaariin varsin runsaslukuisesti. Avajaispuheessa duuman ylähuoneen puheenjohtaja Sergei Mironov varoitti historian uudelleen kirjoittamisen vaaroista, jonka avulla halutaan mitätöidä neuvostokansojen ja koko anti-hitleriläisen koalition yhteinen moraalinen voitto fasismista. Mironovin mielestä Euroopassa riehuvan oikeistolaisten puolueiden nousun siivellä hiipii natsismin rehabilitaatio. Siitä on oivana esimerkkinä pyrkimys rinnastaa kommunismi ja fasismi.
Antifasistinen viesti on mennyt läpi Venäjän huipulla. Antifasismista on tulossa ilmeisesti myös osa Venäjän ulkopolitiikkaa. Se on hyvä asia.
Täsmälleen samat teemat toistuivat useissa puheenvuoroissa eli vihollinen on tiedossa: historian vääristely, revisionismi, natsismin rehabilitaatio, Prahan julistus, kaksoiskansanmurhateoreetikot eli fasismin ja kommunismin rinnastajat. Siinä vihollisten sloganit.
Muutama puhuja tuomitsi Viron ja Latvian apartheidin. Italialainen kommunisti, L'Unita -lehden entinen Moskovan kirjeenvaihtaja ja entinen europarlamentaarikko Giulietto Chiesa hämmästeli, miten EU:ssa hyväksytään ihmisoikeuksien polkeminen Baltiassa. Venäläisten jättäminen vaille kansalaisuutta Virossa ja Latviassa kyseenalaisti hänen mielestään koko EU:n ihmisoikeuspolitiikan uskottavuuden.
Itävaltalainen vähemmistöjen oikeuksien puolustaja Karl Smolle osoitti puheessaan solidaarisuutta Baltian venäläiselle vähemmistölle. Venäläisiä pyritään hänen mielestään väkivaltaisesti assimiloimaan. Jos Baltian maat, Viro ja Latvia eivät aio puolustaa vähemmistöjensä oikeuksia, Venäjällä on aina oikeus suojella heitä. Varmuuden vuoksi siteeraus sanasta sanaan käännettynä:
”Siinä tapauksessa Venäjällä on oikeus toimia suojelevana voimana, jos Baltian hallitukset eivät kykene luomaan ja turvaamaan nykyaikaisia, dynaamisia oikeuksia etnisille vähemmistöille.”
Että tällaisia tankki-puheita siellä Moskovassa pidettiin; eurooppalaisten toimesta.
Venäjän liittoneuvoston (ei Neuvostoliiton) eli duuman ylähuoneen järjestämä seminaari, Maailman ilman natsismia, oli menestys. Paikalla oli 280 vierasta 48 maasta. Suomen antifasistinen komitea osallistui viime perjantain seminaariin varsin runsaslukuisesti. Avajaispuheessa duuman ylähuoneen puheenjohtaja Sergei Mironov varoitti historian uudelleen kirjoittamisen vaaroista, jonka avulla halutaan mitätöidä neuvostokansojen ja koko anti-hitleriläisen koalition yhteinen moraalinen voitto fasismista. Mironovin mielestä Euroopassa riehuvan oikeistolaisten puolueiden nousun siivellä hiipii natsismin rehabilitaatio. Siitä on oivana esimerkkinä pyrkimys rinnastaa kommunismi ja fasismi.
Antifasistinen viesti on mennyt läpi Venäjän huipulla. Antifasismista on tulossa ilmeisesti myös osa Venäjän ulkopolitiikkaa. Se on hyvä asia.
Täsmälleen samat teemat toistuivat useissa puheenvuoroissa eli vihollinen on tiedossa: historian vääristely, revisionismi, natsismin rehabilitaatio, Prahan julistus, kaksoiskansanmurhateoreetikot eli fasismin ja kommunismin rinnastajat. Siinä vihollisten sloganit.
Muutama puhuja tuomitsi Viron ja Latvian apartheidin. Italialainen kommunisti, L'Unita -lehden entinen Moskovan kirjeenvaihtaja ja entinen europarlamentaarikko Giulietto Chiesa hämmästeli, miten EU:ssa hyväksytään ihmisoikeuksien polkeminen Baltiassa. Venäläisten jättäminen vaille kansalaisuutta Virossa ja Latviassa kyseenalaisti hänen mielestään koko EU:n ihmisoikeuspolitiikan uskottavuuden.
Itävaltalainen vähemmistöjen oikeuksien puolustaja Karl Smolle osoitti puheessaan solidaarisuutta Baltian venäläiselle vähemmistölle. Venäläisiä pyritään hänen mielestään väkivaltaisesti assimiloimaan. Jos Baltian maat, Viro ja Latvia eivät aio puolustaa vähemmistöjensä oikeuksia, Venäjällä on aina oikeus suojella heitä. Varmuuden vuoksi siteeraus sanasta sanaan käännettynä:
”Siinä tapauksessa Venäjällä on oikeus toimia suojelevana voimana, jos Baltian hallitukset eivät kykene luomaan ja turvaamaan nykyaikaisia, dynaamisia oikeuksia etnisille vähemmistöille.”
Että tällaisia tankki-puheita siellä Moskovassa pidettiin; eurooppalaisten toimesta.
tiistai 14. joulukuuta 2010
Vanha, kunnon MRP
Ihmettelin Wikileaksin vuotamaksi mainostettua Eagle Guardian- tapausta, kuuluisaa Naton puolustussuunnitelmaa Baltian maille.
Ensimmäinen ihmetykseni oli asian uutisointi. Puolustussuunnitelman ei enää pitänyt ylipäätään olla uutinen, koska asiaa oli puitu julkisuudessa. Heräsi epäilys, että kaikki Wikileaksin vuodot ovat yhtä lailla vesitettyjä – ei mitään oikeasti salaista.
Toinen ihmetykseni aihe oli jo syksyllä vilahtanut omituinen uutinen. Saksan liittokansleri Angela Merkel vieraili syyskuussa Latviassa ja Liettuassa ja kehotti Baltian maita ryhtymään sotilaalliseen yhteistyöhän Venäjän kanssa! Olin vakuuttunut, että Eesti Päevalehden uutisessa oli jotakin mätää, koira haudattuna.
”Me haluamme Venäjän kanssa tiivistä, puolustuksellista yhteistyötä. Kuinka siihen pääsemme, ryhdymme tietenkin keskustelemaan siitä ystäviemme Baltian maiden kanssa”, Merkel kertoi Riiassa toimittajille. (http://www.epl.ee/artikkel/583114)
Nyt se siis selvisi. Vanhan kunnon Molotov-Ribbentrop-sopimus. Sehän sieltä alta pilkistää.
Venäjä on koko ajan tiennyt Naton Baltian puolustussuunnitelman olemassaolosta. Virossa vieraillut Puolan ulkoministeri Radoslaw Sikorski arvosteli erityisesti Venäjän Nato-suurlähettiläs Dmitri Rogozinia, joka hyvin äänekkäästi valitti Naton loukkaavan Venäjän tunteita paljastuneella puolustussuunnitelmallaan. Sikorskin mielestä juuri Rogozin oli hyvin ja ajoissa informoitu asiasta. Samoin Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov ja puolustusministeri Anatoli Serdjukov, jotka lähinnä virkansa puolesta murahtelevat paheksuntaansa.
(http://www.postimees.ee/?id=356546)
Länsi ja Venäjä ovat jo kauan sitten sopineet asiasta. Merkel kävi Baltiassa lukemassa lakia pienille jäsenmaille, ettei niiltä enää odoteta vastalauseita. Tarvittaessa Baltian maat pitävät vaikka yhteiset sotaharjoitukset Venäjän joukkojen kanssa, Venäjän joukkojen läsnä ollessa Baltian maaperällä. Näin se taas kerran menee. Ei Saksa eikä USA, ei edes Nato aio tehdä mitään Venäjän eteisessä ilman että Venäjä tietää asiasta. Eikä edes sittenkään.
Natossa on sovittu, että Baltian maat ja Puola muuttavat retoriikkaansa. Niiden on luovuttava jatkuvasta riidan haastamisesta Venäjän kanssa. Se näkyy jo Virossa. Presidentti Ilves on pessyt suunsa saippualla. Nationalistinen, apartheidin tukipilari, Isänmaa-niminen puolue lähtee ensi maaliskuun vaaleihin hakemaan ”käytännöllisiä” suhteita Venäjän kanssa. Että ihan vaaliohjelmassa tällainen lahja maailmalle.
Tämä tarkoittaa sitä, että Isänmaa ei enää häpäise Neuvostoliiton muistoa, ei jahtaa kommunismin rikoksia, ei rinnasta kommunismia fasismiin ja antaa kansalaisuuden maan venäläisille.
SAFKA:n agenda jää tyhjänpäälle.
Ensimmäinen ihmetykseni oli asian uutisointi. Puolustussuunnitelman ei enää pitänyt ylipäätään olla uutinen, koska asiaa oli puitu julkisuudessa. Heräsi epäilys, että kaikki Wikileaksin vuodot ovat yhtä lailla vesitettyjä – ei mitään oikeasti salaista.
Toinen ihmetykseni aihe oli jo syksyllä vilahtanut omituinen uutinen. Saksan liittokansleri Angela Merkel vieraili syyskuussa Latviassa ja Liettuassa ja kehotti Baltian maita ryhtymään sotilaalliseen yhteistyöhän Venäjän kanssa! Olin vakuuttunut, että Eesti Päevalehden uutisessa oli jotakin mätää, koira haudattuna.
”Me haluamme Venäjän kanssa tiivistä, puolustuksellista yhteistyötä. Kuinka siihen pääsemme, ryhdymme tietenkin keskustelemaan siitä ystäviemme Baltian maiden kanssa”, Merkel kertoi Riiassa toimittajille. (http://www.epl.ee/artikkel/583114)
Nyt se siis selvisi. Vanhan kunnon Molotov-Ribbentrop-sopimus. Sehän sieltä alta pilkistää.
Venäjä on koko ajan tiennyt Naton Baltian puolustussuunnitelman olemassaolosta. Virossa vieraillut Puolan ulkoministeri Radoslaw Sikorski arvosteli erityisesti Venäjän Nato-suurlähettiläs Dmitri Rogozinia, joka hyvin äänekkäästi valitti Naton loukkaavan Venäjän tunteita paljastuneella puolustussuunnitelmallaan. Sikorskin mielestä juuri Rogozin oli hyvin ja ajoissa informoitu asiasta. Samoin Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov ja puolustusministeri Anatoli Serdjukov, jotka lähinnä virkansa puolesta murahtelevat paheksuntaansa.
(http://www.postimees.ee/?id=356546)
Länsi ja Venäjä ovat jo kauan sitten sopineet asiasta. Merkel kävi Baltiassa lukemassa lakia pienille jäsenmaille, ettei niiltä enää odoteta vastalauseita. Tarvittaessa Baltian maat pitävät vaikka yhteiset sotaharjoitukset Venäjän joukkojen kanssa, Venäjän joukkojen läsnä ollessa Baltian maaperällä. Näin se taas kerran menee. Ei Saksa eikä USA, ei edes Nato aio tehdä mitään Venäjän eteisessä ilman että Venäjä tietää asiasta. Eikä edes sittenkään.
Natossa on sovittu, että Baltian maat ja Puola muuttavat retoriikkaansa. Niiden on luovuttava jatkuvasta riidan haastamisesta Venäjän kanssa. Se näkyy jo Virossa. Presidentti Ilves on pessyt suunsa saippualla. Nationalistinen, apartheidin tukipilari, Isänmaa-niminen puolue lähtee ensi maaliskuun vaaleihin hakemaan ”käytännöllisiä” suhteita Venäjän kanssa. Että ihan vaaliohjelmassa tällainen lahja maailmalle.
Tämä tarkoittaa sitä, että Isänmaa ei enää häpäise Neuvostoliiton muistoa, ei jahtaa kommunismin rikoksia, ei rinnasta kommunismia fasismiin ja antaa kansalaisuuden maan venäläisille.
SAFKA:n agenda jää tyhjänpäälle.
Amerikkalaisia häirikköjä
On sopimatonta sanoa mitään epämiellyttävää juuri kuolleista, mutta Richard Holbrooke tuskin pysyy monta päivää otsikoissa. Hän kuului Madeleine Albrightin kanssa niihin amerikkalaisiin, jotka tunnetaan sanalla ”troublemaker”, häirikkö. Missä nämä kaksi amerikkalaista raskaan sarjan tekijää liikkuivatkin, maailma ei enää ollut entisensä. Erityisesti nämä tekijät kunnostautuivat entisessä Jugoslaviassa. Heidän jäljiltään ei juuri mitään jäänyt jäljelle. Holbrooke oli myös ensimmäisenä paikalla Georgiassa tuomitsemassa Venäjää, kun Georgia hyökkäsi Etelä-Ossetiaan. Ja tietenkin Afganistanissa. Sieltä uutiset tosin kertoivat, että hänen asemansa ”jyränä” ei ollut kiistaton. Jotkut tahot olivat jo kyllästyneet hänen öykkäröintiinsä.
Kun Slobodan Milosevic kuoli vuonna 2006, kiinnostuin BBC:n uutisen perusteella Holbrookesta. Ostin hänen kirjoittamansa kirjan, To end a war (1998). Se kertoo Jugoslavian sodista, erityisesti Daytonin sopimuksesta ja Bosnian jaosta. Kirjassa vilahtavat jatkuvasti sekä Milosevic että nyt Haagissa sotarikoksista syytetty Radovan Karadzic. Erittäin sympaattisina tietenkin. Holbrooke keskittyy ihmettelemään, miten Milosevic voikin olla niin miellyttävää seuraa ja soittaa pianoa niin kauniisti. Neuvotteluissa se ei tietenkään ole Milosevic, joka on hankala, vaan Holbrooke, joka koko ajan epäilee entistä kommunistia.
Amerikkalaisten avoimuus on arvostettava piirre. Heidän uskonsa oikeassa olemiseen on niin suuri, että he eivät häpeä kirjoittaa rehellisesti. Holbrooke paljastaa kirjassaan halveksuntansa, epäluulonsa ja rasistisen asenteensa serbejä kohtaan. Hän ei myöskään yhtään ymmärtänyt, miten Jugoslavia toimi. Hän liikkui Jugoslaviassa ”vapauttamassa” kansoja toinen toistensa sorrosta. Huomion arvoista on, että amerikkalaiset eivät tee numeroa etnisyydestä Yhdysvalloissa, mutta Euroopassa sen sijaan, varsinkin entisissä kommunistimaissa, he kulkevat nimenomaisesti kylvämässä riitaa erilaisten etnisten ryhmien väliin. Ja pyrkivät hyötymään hajaannuksesta.
Kun Milosevicin vaimo Mira Markovic sanoi, ettei vanhassa Jugoslaviassa kukaan tehnyt numeroa siitä, kuka oli bosnialainen, serbi tai kroaatti, Holbrooke ei uskonut asiaa todeksi. Samoin häneltä jäi kokonaan tajuamatta vaimon toteamus, ettei etnisesti puhtaita valtioita kannata luoda, koska ne ovat mahdottomia. Vanhat kommunistit, Jugoslavian partisaanit, Slobo ja Mira, olivat internationalisteja, eivät nationalisteja. Meni ihan ohi Holbrookelta.
Slobodan Milosevic kuoli samana päivänä, kun Lennart Meri haudattiin. Suunnittelimme vierailua Viron suurlähetystöön ja viestiä avoinna olevaan Lennun surunvalittelukirjaan: HYVÄ SLOBO!
Jäi sillä kertaa tekemättä. Vielä sen aika tulee.
Kun Slobodan Milosevic kuoli vuonna 2006, kiinnostuin BBC:n uutisen perusteella Holbrookesta. Ostin hänen kirjoittamansa kirjan, To end a war (1998). Se kertoo Jugoslavian sodista, erityisesti Daytonin sopimuksesta ja Bosnian jaosta. Kirjassa vilahtavat jatkuvasti sekä Milosevic että nyt Haagissa sotarikoksista syytetty Radovan Karadzic. Erittäin sympaattisina tietenkin. Holbrooke keskittyy ihmettelemään, miten Milosevic voikin olla niin miellyttävää seuraa ja soittaa pianoa niin kauniisti. Neuvotteluissa se ei tietenkään ole Milosevic, joka on hankala, vaan Holbrooke, joka koko ajan epäilee entistä kommunistia.
Amerikkalaisten avoimuus on arvostettava piirre. Heidän uskonsa oikeassa olemiseen on niin suuri, että he eivät häpeä kirjoittaa rehellisesti. Holbrooke paljastaa kirjassaan halveksuntansa, epäluulonsa ja rasistisen asenteensa serbejä kohtaan. Hän ei myöskään yhtään ymmärtänyt, miten Jugoslavia toimi. Hän liikkui Jugoslaviassa ”vapauttamassa” kansoja toinen toistensa sorrosta. Huomion arvoista on, että amerikkalaiset eivät tee numeroa etnisyydestä Yhdysvalloissa, mutta Euroopassa sen sijaan, varsinkin entisissä kommunistimaissa, he kulkevat nimenomaisesti kylvämässä riitaa erilaisten etnisten ryhmien väliin. Ja pyrkivät hyötymään hajaannuksesta.
Kun Milosevicin vaimo Mira Markovic sanoi, ettei vanhassa Jugoslaviassa kukaan tehnyt numeroa siitä, kuka oli bosnialainen, serbi tai kroaatti, Holbrooke ei uskonut asiaa todeksi. Samoin häneltä jäi kokonaan tajuamatta vaimon toteamus, ettei etnisesti puhtaita valtioita kannata luoda, koska ne ovat mahdottomia. Vanhat kommunistit, Jugoslavian partisaanit, Slobo ja Mira, olivat internationalisteja, eivät nationalisteja. Meni ihan ohi Holbrookelta.
Slobodan Milosevic kuoli samana päivänä, kun Lennart Meri haudattiin. Suunnittelimme vierailua Viron suurlähetystöön ja viestiä avoinna olevaan Lennun surunvalittelukirjaan: HYVÄ SLOBO!
Jäi sillä kertaa tekemättä. Vielä sen aika tulee.
lauantai 4. joulukuuta 2010
Ganz ja Wenders Tallinnassa
Saksankielisen maailman elokuvahuiput, näyttelijä Bruno Ganz ja elokuvaohjaaja Win Wenders istuivat tänään Tallinnassa yleisön edessä kertomassa käsityksiään elokuvasta. Keskustelutilaisuus oli osa PÖFF:iä eli Pimeiden öiden elokuvafestivaalia. Varsinaisesti Bruno Ganz (69) oli tullut Tallinnaan Euroopan Filmiakatemian (EFA) vuosittaisten elokuvapalkintojen takia. Hän saa tänä iltana Euroopan ”oscarin” elämäntyöstään elokuvanäyttelijänä. Win Wenders on Tallinnassa EFA:n puheenjohtajan ominaisuudessa.
Bruno Ganz näytti vaatimattomalta vanhalta herralta tennareissaan ja villapaidassaan. Kymmenissä elokuvissa Euroopassa ja Amerikassa näytellyt tähti kertoi, ettei hänellä ole mitään ranking-listaa omista elokuvistaan. Hän joskus maailmalla hotellihuoneissa vahingossa törmää itseensä elokuvassa. Silloin hän katsoo elokuvaa vain sillä silmällä, onko aika tuhonnut filmin.
”On helpotus huomata, ettei niitä elokuvia tarvitse hävetä. Omista elokuvistani kestän noin kaksi kolmasosaa tuntematta häpeää.”
Ganz ei omista kaikkia omia elokuviaan dvd:nä. Elokuva kuuluu valmistuessaan yleisölle, ei näyttelijälle.
”Muistan paremmin jonkin elokuvan kuin toisen, mutta vain ihmisten, paikan tai aiheen takia, en niiden elokuvallisten ansioiden takia”, hän kertoi virolaisen elokuvaohjaaja Ilmar Raagin haastattelemana.
Ganz kertoi rehellisesti tehneensä elokuvia myös rahasta. Niissä elokuvissa on eniten sellaisia, joista hän ei voi olla ylpeä.
Ganz on tehnyt elokuvia sellaisten saksalaisten elokuvaohjaajien kuin Win Wendersin, Werner Herzogin ja Volker Schlöndorffin kanssa. Muita ohjaajia ovat Erich Rohmer ja Francis Ford Coppola.
Ganz korosti katsovansa elokuvia toisin kuin elokuvakriitikot.
”Olen tietämätön tyylilajeista. Minua ei kiinnosta, onko kysymyksessä komedia tai tragedia. Katson vain, puhuuko elokuva minulle. Istun ja katson”, hän lausahteli tylysti.
Amerikkalainen elokuva on Ganzin mielestä kuin sotakoneisto: elokuvan tekijät ovat armeijaa ja tekniikka heidän koneistonsa. Amerikkalainen elokuva on teollisuutta, jossa liikkuu paljon rahaa. Ganz kuitenkin muisteli mielellään, kuinka hän näytteli kaksi ja puoli päivää Berliinissä kohtauksia Hollywood-elokuvaan Unknown White Male (2010), jossa Liam Neelson näyttelee pääosaa.
”On hienoa, kun vastanäyttelijänä on ammattilainen. Ne olivat unohtumattomia kuvauspäiviä. Ratkaisevaa on aina ihmisten suhteet”, hän sanoi.
Wim Wenders kommentoi, että hänen mielestään eurooppalainen elokuva on enemmän ilmaisua, kun amerikkalainen elokuva on teollisuutta.
”Amerikassa elokuvaa tehdään teollisena prosessina, kun Euroopassa se on taideilmaisun laji. Tosin on muistettava, että Yhdysvalloissa tehdään myös hyvin kauniita, runollisia elokuvia, joten kategoriat eivät aina päde”, Wenders sanoi.
Bruno Ganz arvosteli kovin sanoin saksalaista teatteria. Hän on ollut myös tunnettu teatterinäyttelijä.
”En ole viiteen vuoteen enää näyttelyt. Saksalaisella kielialueella teatterista on tullut vitsien kerrontaa. Teatterissa ei tiedetä näytelmää aloitettaessa, mitä ollaan tekemässä. En pysty olemaan sellaisessa pelleilyssä mukana. En ole onnellinen tilanteesta. Tein teatteria 20 vuotta intohimosta. Teatteri on kehittynyt suuntaan, jossa minun ei ole enää mahdollista näytellä”, hän pahoitteli.
Teatteri- ja elokuvanäytteleminen eroavat suuresti toisistaan. Ganz heräsi tuolinsa pohjalta havainnollistamaan, kuinka teatterilavalla hänen täytyy saada kuljetettua tunne viimeiselle penkkiriville katsomossa. Hän joutuu käyttämään siihen koko hahmonsa päästä kantapäähän.
”Elokuvassa kamera pystyy tallentamaan tunteita intiimisti läheltä”, hän totesi.
Ganz joutui luonnollisesti kertomaan suurta mielenkiintoa herättäneestä Hitlerin roolistaan elokuvassa Perikato (2004). Elokuva kertoo Hitlerin viimeisistä päivistä hänen Berliinin bunkkerissaan. Ganz kertoi perehtyneensä Hitlerin elämään kirjojen avulla. Hän luki erilaisia psykoanalyyttisiä kirjoituksia ja Hitlerin sihteerin muistelmat.
”Bunkkerista ei ole olemassa minkäänlaista dokumentaatiota. Se oli palapeliä. Oli vain kirjat ja minä.”
Ganz sanoi Hitlerin rooliin olleen vaikean..
”Koko maailmalla on hänestä käsitys. Hänen kasvonsa ja äänensä tunnetaan. Se teki roolin vaikeaksi”, hän totesi.
Keskustelutilaisuudessa italialainen La Stampa-lehden toimittaja kyseli Bruno Ganzilta hänen roolistaan italialaisena toimittaja Tiziano Terzanina (1938-2004). Elokuva valmistuu ensi vuoden puolella. Siinä Ganz näyttelee maailmalta Italiaan palaavaa syöpään kuolevaa sotakirjeenvaihtajaa ja kommunistia, joka oli raportoinut Italiaan niin Vietnamin sodan kuin Kiinan tapahtumat ja Kambodzan sodan. Toimittaja tunnettiin Maon ihailijana, mutta pettyi myöhemmin Maoon.
”Elokuva kertoo isän ja pojan keskusteluista ja siitä, miten isä oppii kuolemaan”, Ganz kertoo.
Win Wendres ja Bruno Ganz nostivat lopuksi esille elokuvan Wings of Desire
(Berliinin taivaan alla, 1987).
”Se on tehty ennen Itä- ja Länsi-Saksan yhdistymistä paikoissa, joita ei enää ole. Se on tänä päivänä dokumentti Berliinistä”, Wenders sanoi.
Bruno Ganz näytti vaatimattomalta vanhalta herralta tennareissaan ja villapaidassaan. Kymmenissä elokuvissa Euroopassa ja Amerikassa näytellyt tähti kertoi, ettei hänellä ole mitään ranking-listaa omista elokuvistaan. Hän joskus maailmalla hotellihuoneissa vahingossa törmää itseensä elokuvassa. Silloin hän katsoo elokuvaa vain sillä silmällä, onko aika tuhonnut filmin.
”On helpotus huomata, ettei niitä elokuvia tarvitse hävetä. Omista elokuvistani kestän noin kaksi kolmasosaa tuntematta häpeää.”
Ganz ei omista kaikkia omia elokuviaan dvd:nä. Elokuva kuuluu valmistuessaan yleisölle, ei näyttelijälle.
”Muistan paremmin jonkin elokuvan kuin toisen, mutta vain ihmisten, paikan tai aiheen takia, en niiden elokuvallisten ansioiden takia”, hän kertoi virolaisen elokuvaohjaaja Ilmar Raagin haastattelemana.
Ganz kertoi rehellisesti tehneensä elokuvia myös rahasta. Niissä elokuvissa on eniten sellaisia, joista hän ei voi olla ylpeä.
Ganz on tehnyt elokuvia sellaisten saksalaisten elokuvaohjaajien kuin Win Wendersin, Werner Herzogin ja Volker Schlöndorffin kanssa. Muita ohjaajia ovat Erich Rohmer ja Francis Ford Coppola.
Ganz korosti katsovansa elokuvia toisin kuin elokuvakriitikot.
”Olen tietämätön tyylilajeista. Minua ei kiinnosta, onko kysymyksessä komedia tai tragedia. Katson vain, puhuuko elokuva minulle. Istun ja katson”, hän lausahteli tylysti.
Amerikkalainen elokuva on Ganzin mielestä kuin sotakoneisto: elokuvan tekijät ovat armeijaa ja tekniikka heidän koneistonsa. Amerikkalainen elokuva on teollisuutta, jossa liikkuu paljon rahaa. Ganz kuitenkin muisteli mielellään, kuinka hän näytteli kaksi ja puoli päivää Berliinissä kohtauksia Hollywood-elokuvaan Unknown White Male (2010), jossa Liam Neelson näyttelee pääosaa.
”On hienoa, kun vastanäyttelijänä on ammattilainen. Ne olivat unohtumattomia kuvauspäiviä. Ratkaisevaa on aina ihmisten suhteet”, hän sanoi.
Wim Wenders kommentoi, että hänen mielestään eurooppalainen elokuva on enemmän ilmaisua, kun amerikkalainen elokuva on teollisuutta.
”Amerikassa elokuvaa tehdään teollisena prosessina, kun Euroopassa se on taideilmaisun laji. Tosin on muistettava, että Yhdysvalloissa tehdään myös hyvin kauniita, runollisia elokuvia, joten kategoriat eivät aina päde”, Wenders sanoi.
Bruno Ganz arvosteli kovin sanoin saksalaista teatteria. Hän on ollut myös tunnettu teatterinäyttelijä.
”En ole viiteen vuoteen enää näyttelyt. Saksalaisella kielialueella teatterista on tullut vitsien kerrontaa. Teatterissa ei tiedetä näytelmää aloitettaessa, mitä ollaan tekemässä. En pysty olemaan sellaisessa pelleilyssä mukana. En ole onnellinen tilanteesta. Tein teatteria 20 vuotta intohimosta. Teatteri on kehittynyt suuntaan, jossa minun ei ole enää mahdollista näytellä”, hän pahoitteli.
Teatteri- ja elokuvanäytteleminen eroavat suuresti toisistaan. Ganz heräsi tuolinsa pohjalta havainnollistamaan, kuinka teatterilavalla hänen täytyy saada kuljetettua tunne viimeiselle penkkiriville katsomossa. Hän joutuu käyttämään siihen koko hahmonsa päästä kantapäähän.
”Elokuvassa kamera pystyy tallentamaan tunteita intiimisti läheltä”, hän totesi.
Ganz joutui luonnollisesti kertomaan suurta mielenkiintoa herättäneestä Hitlerin roolistaan elokuvassa Perikato (2004). Elokuva kertoo Hitlerin viimeisistä päivistä hänen Berliinin bunkkerissaan. Ganz kertoi perehtyneensä Hitlerin elämään kirjojen avulla. Hän luki erilaisia psykoanalyyttisiä kirjoituksia ja Hitlerin sihteerin muistelmat.
”Bunkkerista ei ole olemassa minkäänlaista dokumentaatiota. Se oli palapeliä. Oli vain kirjat ja minä.”
Ganz sanoi Hitlerin rooliin olleen vaikean..
”Koko maailmalla on hänestä käsitys. Hänen kasvonsa ja äänensä tunnetaan. Se teki roolin vaikeaksi”, hän totesi.
Keskustelutilaisuudessa italialainen La Stampa-lehden toimittaja kyseli Bruno Ganzilta hänen roolistaan italialaisena toimittaja Tiziano Terzanina (1938-2004). Elokuva valmistuu ensi vuoden puolella. Siinä Ganz näyttelee maailmalta Italiaan palaavaa syöpään kuolevaa sotakirjeenvaihtajaa ja kommunistia, joka oli raportoinut Italiaan niin Vietnamin sodan kuin Kiinan tapahtumat ja Kambodzan sodan. Toimittaja tunnettiin Maon ihailijana, mutta pettyi myöhemmin Maoon.
”Elokuva kertoo isän ja pojan keskusteluista ja siitä, miten isä oppii kuolemaan”, Ganz kertoo.
Win Wendres ja Bruno Ganz nostivat lopuksi esille elokuvan Wings of Desire
(Berliinin taivaan alla, 1987).
”Se on tehty ennen Itä- ja Länsi-Saksan yhdistymistä paikoissa, joita ei enää ole. Se on tänä päivänä dokumentti Berliinistä”, Wenders sanoi.
perjantai 3. joulukuuta 2010
Yhdysvaltain diplomatian pohjanoteeraus
Jos Yhdysvaltain diplomatia on kriisissä, amerikkalainen media ei sitä välttämättä ole. Wikileaksin paljastuksia analysoidaan varsin murhaavasti New York Timesin kansainvälisessä versiossa International Herald Tribunessa (IHT). Lehti on käynyt läpi Yhdysvaltain diplomaattien sähkeitä Georgian sodan aikana Tbilisistä Washingtoniin. Tyly johtopäätös on, että amerikkalaiset diplomaatit ovat järjestelmällisesti hämänneet omaa hallintoaan todellisesta tilanteesta alueella. Diplomaatit ovat lähettäneet Saakashvilin tiedotteet eteenpäin sellaisenaan Washingtoniin millään tavalla kommentoimatta tietoja tai tarkistamatta sisältöä. Viimeinen sähke ennen Georgian hyökkäystä osoittautui täysin valheelliseksi. Lähetystön lähettämä viesti kertoo georgialaisen varapuolustusministerin suulla, että Georgian armeija on hälytystilassa, mutta mitään joukkojen liikehdintää ei tapahdu. Varapuolustusministerin lausunto oli ”puutaheinää”, sillä samanaikaisesti eräs amerikkalainen lähetystövirkailija oli nähnyt georgialaisten joukko-osastojen siirtyvän maanteitse pohjoiseen.
Amerikkalaiset diplomaatit käytännössä käänsivät koko tilanteen päälaelleen omalle hallinnolleen. He välittivät Saakashvilin viestiä, että hyökkäyksen olisi tilannut Etelä-Ossetian presidentti Eduard Kokoity vahvistaakseen asemansa Venäjän armeijan avulla. Todellisuus oli juuri päinvastainen. Myöhemmät sähkeet kertovat Mihail Saakashvilin ryömineen amerikkalaisten luokse peläten, että Venäjä jyrää Georgian ja hänet vaihtaen hänet mieleisempään johtajaan.
IHT jatkaa armotonta amerikkalaisdiplomaattien pilkkaa kertoen, että Saakashvilin esittämät luvut uhreista kelpasivat sellaisenaan lähetettäväksi Washingtoniin. Amerikkalaiset jättivät noteeraamatta ETYJ:in sotilastarkkailijoiden näkemykset hyökkääjästä. Lehti muistuttaa, että kun yleisesti amerikkalaisdiplomaatit pitävät jonkinlaista etäisyyttä sijoitusmaahansa, Georgian kohdalla kaikenlainen etäisyys oli unohtunut. Amerikka oli turvallisesti Georgian syleilyssä.
Putin on epäillyt, että Wikileaksin vuotojen takana olisi Amerikan tiedustelupalvelu. Tarkoituksena olisi osoittaa, että tiedustelupalvelu kykenee tarjoamaan paljon tarkempaa tietoa kuin diplomaatit. Ei yhtään huonompi selitys.
Toinen mielenkiintoinen linkki on Moscow Times -lehteen. Siellä kerrotaan, ettei amerikkalaisilla diplomaateilla ole juuri minkäänlaisia suhteita Kremliin tai Venäjän hallintoon. Moskovassa olevat amerikkalaiset diplomaatit häviävät tiedoissa arkisille lehtien kirjeenvaihtajille. He saavat tietonsa Venäjän tapahtumista ja politiikasta lukemalla lehtiä.
On tärkeää, että Wikileaks paljastaa, ettei amerikkalainen diplomatia juuri eroa Suomesta, kansasta, jota pidetään ulkopoliittisesti täysin lahjattomana.
Lähteet:
http://www.nytimes.com/2010/12/02/world/europe/02wikileaks-georgia.html?_r=1&scp=2&sq=georgia&st=cse
http://www.themoscowtimes.com/news/article/leaks-show-us-embassy-lacks-access/425569.html
Amerikkalaiset diplomaatit käytännössä käänsivät koko tilanteen päälaelleen omalle hallinnolleen. He välittivät Saakashvilin viestiä, että hyökkäyksen olisi tilannut Etelä-Ossetian presidentti Eduard Kokoity vahvistaakseen asemansa Venäjän armeijan avulla. Todellisuus oli juuri päinvastainen. Myöhemmät sähkeet kertovat Mihail Saakashvilin ryömineen amerikkalaisten luokse peläten, että Venäjä jyrää Georgian ja hänet vaihtaen hänet mieleisempään johtajaan.
IHT jatkaa armotonta amerikkalaisdiplomaattien pilkkaa kertoen, että Saakashvilin esittämät luvut uhreista kelpasivat sellaisenaan lähetettäväksi Washingtoniin. Amerikkalaiset jättivät noteeraamatta ETYJ:in sotilastarkkailijoiden näkemykset hyökkääjästä. Lehti muistuttaa, että kun yleisesti amerikkalaisdiplomaatit pitävät jonkinlaista etäisyyttä sijoitusmaahansa, Georgian kohdalla kaikenlainen etäisyys oli unohtunut. Amerikka oli turvallisesti Georgian syleilyssä.
Putin on epäillyt, että Wikileaksin vuotojen takana olisi Amerikan tiedustelupalvelu. Tarkoituksena olisi osoittaa, että tiedustelupalvelu kykenee tarjoamaan paljon tarkempaa tietoa kuin diplomaatit. Ei yhtään huonompi selitys.
Toinen mielenkiintoinen linkki on Moscow Times -lehteen. Siellä kerrotaan, ettei amerikkalaisilla diplomaateilla ole juuri minkäänlaisia suhteita Kremliin tai Venäjän hallintoon. Moskovassa olevat amerikkalaiset diplomaatit häviävät tiedoissa arkisille lehtien kirjeenvaihtajille. He saavat tietonsa Venäjän tapahtumista ja politiikasta lukemalla lehtiä.
On tärkeää, että Wikileaks paljastaa, ettei amerikkalainen diplomatia juuri eroa Suomesta, kansasta, jota pidetään ulkopoliittisesti täysin lahjattomana.
Lähteet:
http://www.nytimes.com/2010/12/02/world/europe/02wikileaks-georgia.html?_r=1&scp=2&sq=georgia&st=cse
http://www.themoscowtimes.com/news/article/leaks-show-us-embassy-lacks-access/425569.html
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
