maanantai 25. lokakuuta 2010

Zetterberg tuli järkiinsä

(Julkaistu ensin Uuden Suomen blogissa
http://leenahietanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/49952-zetterberg-tuli-jarkiinsa)

Historian professori Seppo Zetterberg, aiemmin apartheid-professorina tunnettu Viron miehitysteoreetikko, on tehnyt täyskäännöksen. Tämän päivän Helsingin Sanomien (24.10) kulttuuriosastolla hänen kirjoittamassaan Viron historiaa käsittelevästä kirja-arvostelusta sana ”miehitys” on kadonnut kokonaan. Sen sijaan Viro liitetään passiivimuodossa Neuvostoliittoon, ”neuvostomiehitys” on nyt neuvostojärjestelmä, Tõnisson teloitettiin, koska hän piti virolaisia kommunisteja vihollisenaan jne. Nyt ollaan jo puolimatkassa siihen, että Viron historia kirjoitetaan niin kuin se aina on kirjoitettu.

Seppo Zetterberg on tullut järkiinsä. Suomen antifasistinen komitea (SAFKA) on saanut yhden ihmisen ymmärtämään oleellisen. SAFKA:n ainoa missio on saada ihmiset tajuamaan, että puhe Viron ”miehityksestä” on kiihotusta kansanryhmää vastaan. Miehitysmyytti on olemassa vain Viron apartheid-rikoksen peittämiseksi ja apartheid-järjestelmän legitimoimiseksi. Sen avulla venäläiseltä vähemmistöltä riistettiin kansalaisuus.

Hienoa nähdä, että professori ymmärtää aateluuden velvoittavan. Seppo Zetterberg on nyt sanoutunut irti Viron apartheidin tukijoiden joukosta.

Kirja-arvostelu koskee Erkki Tuomiojan kirjaa virolaisesta oppositiojohtaja Jaan Tõnissonista ja Viron itsenäisyydestä. Arvostelusta näkee, että Seppo Zetterbergin on vaikea hyväksyä tosiasiaa, että virolaiset liittyivät Neuvostoliittoon oman kommunistisen vallankumouksen seurauksena. Tämä paljastuu lähteistä, jotka Sepon mielestä ovat ”länsimaiselle ihmiselle käsittämätöntä kieltä”.

Seppo Zetterberg itse kirjoitti Viron historian kirjansa halveksien kaikkia venäläisiä lähteitä ja ylenkatsoen virolaisten kommunistien lähteitä. Hyvä, että edes Erkki Tuomioja uskaltaa niitä dokumentteja aukaista.

http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Viron+hyv%C3%A4+henki+ei+ollut+pyhimys/HS20101024SI1KU02r57

http://www.epl.ee/artikkel/585825

P.S. Imbi Paju on kirjoittanut oman hysteerisen purkauksensa Tuomiojan kirjasta. Arvostelusta ei saa selvää, onko Paju tuohtunut Tuomiojalle vai Tõnissonille siitä, että Tõnissoninkin kannatti yhteistyötä Neuvostoliiton kanssa. Selväksi tulee, että Imbi on edelleen loukkaantunut Johan Bäckmanille.

Ei kommentteja: