keskiviikko 11. elokuuta 2010

Neuvostonostalgiaa

Virossa on muisteltu Viron Neuvostoliittoon liittymistä 70 vuotta sitten. Elokuun 6. päivänä tuli kuluneeksi 70 vuotta siitä, kun Neuvostoliiton korkein neuvosto hyväksyi Viron Neuvostoliiton jäseneksi sen omasta pyynnöstä. Seuraavana päivänä 7.08.1940 Tallinnassa järjestettiin suuri kansanjuhla jäsenyyden kunniaksi. Paikalla oli 70 000 ihmistä. Määrä oli moninkertainen verrattuna ihmisjoukkoon, joka juhli Viron liittymistä EU:hun vuoden 2004 toukokuussa.

Lehtien pääkirjoitukset ovat arvioineet halventavaan sävyyn tuon aikaista päätöstä hakeutua Neuvostoliiton turviin. Pääkirjoitustoimittajille tuli kuitenkin yllätyksenä lukijoiden kiukkuinen palaute. Valtaosa lukijoista oli sitä mieltä, että neuvostoaikana elämä Virossa oli parempaa.
”Ihokarvat nousevat pystyyn, todella. Me voisimme ajatella, että nettikommentoijat ovat lampaita ja yhteiskunnan pohjasakkaa, jonka mielipiteellä ei ole mitään väliä, mutta se olisi liian yksinkertainen ratkaisu”, iltapäivälehti SL Õhtuleht kirjoittaa.
”Suurin osa kommentoijista katsoi, että verrattaessa nykyistä elämää neuvostoaikaan, silloin oli paremmin. Totta kyllä, pulaa oli ja banaaneja ei saanut, mutta muuten ei juurikaan suurta eroa ole”, lehti kirjoittaa.
Lehden mukaan on selvää, että työttömyys ja masennus ruokkivat neuvostonostalgiaa. Se loppuu lehden mukaan vasta sitten, kun virolainen sosiaaliturva kykenee takaamaan virolaisille turvallisuudentunteen, työtä ja huomisen.
(Lähde: http://www.ohtuleht.ee/index.aspx?id=389970)


Muistin virkistämiseksi, kuinka kaikki tapahtuikaan:

”Elokuun ensimmäisenä päivänä Moskovassa alkoi Neuvostoliiton korkeimman neuvoston kokous, jonne oli kutsuttu Liettuan, Latvian, Viron ja Bessarabian työläisten delegaatiot. Työjärjestyksessä oli lisäksi Moldovan neuvostotasavallan luominen. Kolmantena elokuuta Moskovassa hyväksyttiin Liettua ja Latvia Neuvostoliiton jäseniksi. Viron vuoro oli elokuun 6. päivänä. Viron delegaatio saapui korkeimman neuvoston istuntosaliin kantaen Viron työläisten taistelulippuja vuosilta 1905 ja 1917. Korkeimman neuvoston jäsenet tervehtivät lämpimästi Viron delegaatiota. Johannes Lauristin muistutti omassa puheessaan virolaisten työläisten taistelusta jo vuonna 1917.
”Viron työläiset ovat olleet sidoksissa NL:n kansoihin jo muinaisista ajoista lähtien veljellisin sitein yhteisessä taistelussa tsarismia, kapitalismia ja kartanonherroja vastaan, jotka sortivat niin venäläisiä kuin virolaisia työläisiä ja talonpoikia. Meidän yhteisen vallankumouksellisen taistelun symboliksi ovat taisteluliput, joiden alla virolaiset työläiset taistelivat tsarismia ja kapitalismia vastaan jo vuonna 1917.”
Neuvostoliiton korkeimman neuvoston jäsen Otto-Ville Kuusinen käytti tilaisuudessa myös puheenvuoron.
”20 vuotta kestänyt taistelu Viron porvariston ja työläisten välillä on loppunut työläisten voittoon…. Viron historiassa ennen näkemättömän yksimielisyyden vallitessa koko Viron työtä tekevä kansa kokosi omat rivinsä neuvostojen lippujen alle, heitti menemään konkurssiin ajautuneen porvarillisen klikin ja vaati iskulausein liittämään Viroa sosialistisen Neuvostoliiton jäseneksi. ”
Kuusisen ehdotuksesta Neuvostoliiton korkein neuvosto hyväksyi Viron Neuvostoliittoon yhdenvertaiseksi sosialistiseksi neuvostotasavallaksi. Seuraavana päivänä 7. elokuuta Tallinnassa juhlittiin suurmielenosoituksissa päätöstä. Juhlintaan otti osaa 70 000 ihmistä.”
(Lähde Olaf Kuuli:
http://dissidentti.blogspot.com/2009/07/vallankumous-virolaisittain-1940.html

Ei kommentteja: