lauantai 20. helmikuuta 2010

Vihreä Lanka Safkan asialla

Uusin Vihreä Lanka-lehti toistaa sanatarkasti Safkan ydinagendaa.
Vastuu asian esille tuomisesta on sekä Pulman että Veijo Baltzarin mielestä EU:lla. Pulman mukaan EU on toiminut vastuuttomasti ottaessaan jäseniksi maita, joiden ihmisoikeustilanne ei täytä unionin vaatimuksia.
”Kun EU on ottanut jäsenikseen Romanian ja Bulgarian kaltaisia maita, se on samalla ottanut vastuun siitä politiikasta, jota näissä maissa noudatetaan. Näiden maiden politiikasta tulee tavallaan EU:n sisällä hyväksytty asennoitumistapa”, Pulma sanoo.

Safkan aktivistit ovat vuosikausia sanoneet samaa. Ainoana erona on se, että Romanian ja Bulgarian tilalla ovat Viro ja Latvia. Safkan kiinnostuksen kohteena on lähempi sorto maissa, jotka ovat olleet pitempään EU:n jäseniä kuin Romania ja Bulgaria.
Vihreä Lanka-lehden toimittaja Noora Jussila haastattelee jutussaan ”Holokausti jatkuu yhä romanien kohdalla” Helsingin yliopiston tutkija Panu Pulmaa ja kirjailija Veijo Baltzaria romanien unohdetusta kansanmurhasta Euroopassa 1930-1940-luvuilla.
On hyvä, että Vihreä Lanka on herännyt mustalaisten sorrolle Romaniassa ja Bulgariassa. Toivoa on, että jonakin päivänä he huomaavat vielä aivan naapurissa tapahtuvan venäläisten sorron. Kohtahan Viro ja Latvia ovat olleet EU:n jäseniä jo 10 vuotta.

http://www.vihrealanka.fi/uutiset/holokaustin-perint%C3%B6-el%C3%A4%C3%A4

Ei kommentteja: