torstai 5. helmikuuta 2009

Tsuhnat fasismia rehabilitoimassa

Sofi Oksasen voittokulku vetää hiljaiseksi. Masentua ei silti kannata, vaikka Suomi ja Viro menevätkin metsään. Jos tsuhnat rehabilitoivatkin fasismia, kyseessä ei ole koko maailma. Selvää on, että niin Suomessa kuin Virossa moraalinen kompassi on nyt asetettu niin, että Hitler oli vapaustaistelija. Suomalaisen kulttuurieliitin tila lienee jotakin samanlaista, josta Väinö Linna sanoi vuonna 1939: ”Parasta kirjallisuuskritiikkiä oli satatuhatta tankkia itärajalla”.
Puhdistus-kirjan menestys kuuluu samaan sarjaan Seppo Zetterbergin Viro-historiakirjan kanssa. Senkin palkitsi samainen Kalevi Jäntti -seura, joka antoi Sofi Oksasen Puhdistukselle palkinnon. Seura on jonkinlainen natsikerho, fenno-ugrilaisten shovinistien käärmeiden pesä. Sekä Zetterberg että Oksanen puolustavat sellaista Viroa, joka oli maailman ensimmäinen Judenfrei- maa ja joka nyt vie läpi venäläisten etnistä puhdistusta. Kun virolaiset tykkäävät niin natseilla, niin pitääkö hullua vielä yllyttää?
Suomessa ilmipiiri on ilmeisen myrkyttynyt, kun kukaan vanhasta intelligentsiasta ei uskalla edes suutaan aukaista. Missä on esimerkiksi sellainen auktoriteetti kuin Hannu Salama? Kukaan järkevä ihminen ei ilmeisesti ota tätä suurta karnevaalia enää edes vakavasti.

2 kommenttia:

Kaija Olin-Arvola kirjoitti...

Samaa ihmettelen myös minä. Mihin järki on ihmisiltä kokonaan kadonnut? Jotenkin tuntuu, että jotain uutta ja suurta puhdistusta valmistellaan parhaillaankin.

Talouskin näyttää parhaillaan siltä, että kauppa alkaa käydä vasta, kun veri vuotaa.

Luoja meitä varjelkoon!

terveisin Kaija Olin-Arvola

Leena Hietanen kirjoitti...

Itse uskon, että tämä talousturbulenssi laittaa paikalleen nämä pienet maat. Suomessa on mahdotonta puolustaa Neuvostoliiton merkitystä omana aikanaan pienten kansojen turvana. Suomalaisen vasemmiston romahdus on täydellinen. Sen tehtävä olisi puolustaa työväen liikkeen historiallista merkitystä ja virolaisen vasemmiston valintoja vuosina 1939-40, mutta siitä se juuri vaikenee.