tiistai 8. marraskuuta 2011

Virallinen totuus eli fasistinen fiktio

Viron ulko- ja opetusministeriöt yhdessä amerikkalaisten dokumentaristien, Maureen ja Jim Tustyn kanssa ovat tehneet amerikkalaisille koululaisille opetusfilmin Neuvostoliiton kauheudesta. Tustyt, joista miehellä on virolaiset sukujuuret, ovat tehneet dokumentin Viron laulujuhlista, jotka esitetään suurena itsenäisyystaisteluna kommunistien sorron alta.
http://uudised.err.ee/?06238479

Amerikkalaiset koululaiset oppivat, kuinka kommunismi oli paha ideologia, joka sorti pieniä kansoja, ja kuinka virolaiset säilyttivät sorron alla aina uskon itseensä ja oikeuden itsenäisyyteensä. Filmiä ”Laulava vallankumous” käytetään Yhdysvalloissa englannin, historian, psykologian ja sosiologian oppituntien materiaalina.
Filmin avulla opetetaan englannin kieltä, koska filmissä esiintyvät virolaiset ovat pääsääntöisesti Yhdysvaltoihin muuttaneita virolaisia emigrantteja. Heidän äidinkielensä on Amerikan englanti. Neuvostoliitosta kertovat siis ihmiset, jotka eivät ole olleet siellä päivääkään.
Viron television uutiset näyttävät nuoria, amerikkalaisia oppilaita toistamassa oppimaansa, kuinka ”sovjetit” olivat kauheita virolaisille.

Propagandan menestys tekee voimattomaksi. Ketä ovat ”sovjetit”? Virolaiset olivat itsekin neuvostoliittolaisia eli ”sovjetteja”. Sitä filmi ei kerro. Dokumentin tarkoituksena on tietenkin vahvistaa Viron miehitysmyyttiä ja laillistaa nykyistä apartheid-hallintoa, venäläisten kansalaisuudettomuutta. ”Laulava vallankumous” on antikommunistinen manifesti, jolla edelleen käydään sotaa Neuvostoliittoa vastaan. Ei ole vaikea arvata, ketkä edustavat tänä päivänä ”sovjetteja”? He ovat tietenkin venäläisiä. Dokumentti ”Laulava vallankumous” on sekä rasistinen että fasistinen fiktio Neuvostoliitosta. Sama pätee Sofi Oksasen menestysteos ”Puhdistukseen”.

Näitä kahta teosta yhdistää se, että ne vastaavat tämän päivän käsitystä virallisesta totuudesta Neuvostoliitosta. Neuvostoliittoa itseään aina syytettiin siitä, että maata hallitsee virallinen totuus. Neuvostoliitossa oli sitouduttu kommunismiin. Ihmisten tunteet ja arvot olivat vahvasti sitoutuneet palvelemaan kommunistisia tavoitteita. Virallinen totuus vastasi näihin tarpeisiin. Yksikään ideologia ei selviä ilman emotionaalista sitoutumista.
Suomessa on sitouduttu russofobiseen militarismiin ja rasistiseen apartheidiin. Vallalla oleva virallinen totuus, fasistinen fiktio Neuvostoliitosta tasoittaa tien Viron apartheidin hyväksynnälle Suomessa ja maailmalla.

17 kommenttia:

Jokke Karjalainen kirjoitti...

"Laulava vallankumous" oli pyrkimys herättää henkiin jotain, minkä virolaiset kokivat neuvostoaikana tukahdutetuksi. NL:n ollessa pystyssä, ja Viron ollessa yhä sen osa, kansa lauloi yhdessä, suuren yhteenkuuluvuudentunteen vallitessa.

Lauletaanko Virossa yhä? Ei. Kapitalismissa ei näet ole sijaa muulle "laululle" kuin suuren musiikkibisneksen masinoimalle taustahutulle.

Sami Mollgren kirjoitti...

Soisin, että "The Singing Revolution" -dokumenttifilmi sisällytettäisiin meillä Suomessa koulun historianopetuksen osaksi, valaisemaan lähialueidemme lähimenneisyyden tapahtumia. Suomettunut kouluopetuksemme ei juuri noteerannut etelänaapurimme olemassaoloa ennen neuvostomiehityksen päättymistä, eikä senkään jälkeen tilanne ole päätynyt sille tasolle, jolla sen tulisi olla.

Neuvostokommunismi oli ideologiana yhtä tuhoisa kuin natsismi. Natsismi sentään saatiin valtiollisena järjestyksenä kitkettyä Saksasta toisen maailmansodan myötä. Kommunistinen yhteiskuntajärjestys romahti viimein Neuvostoliiton kaatumisen myötä. Sitä tietä viitoitti Neuvostoliiton harjoittama imperialistinen politiikka, johon järjestelmän näännyttämällä "neuvostokansalla" ei ollut rahkeita.

Virolaiset eivät olleet "sovjetteja", vaikka neuvostoliittolaistajat sellaisia virolaisista olisivat halunneet tehdäkin. Eivät ihan ehtineet suuressa mitassa, vaikka neuvostokommunismin aiheuttamia jälkiä korjataan edelleen niin ihmisten mielistä kuin konkreettisemmista asioistakin.

Virossa ei oltu raskaina miehityksen vuosina sitouduttu imperialistista politiikkaansa harjoittavan miehittäjänsä pakkotuomaan kommunistiseen aatteeseen, vaan virolaiset sopeutuivat elämään syntyneissä olosuhteissa, rakentaen turvaverkostonsa ystävien varaan. Sosiaalisenakin turvaverkkona toimi kulttuuri, etenkin laulaminen ja laulujuhlat.

Jokke Karjalainen kirjoitti...

Sami Mollgren taitaa puhua samasta näkökulmasta kuin kyseisen "dokumentin" "asiantuntijatkin", ts. toistelee kritiikittömästi viimeisen 10–20 vuoden valtavirran fraseologiaa. Sellaisesta näkökulmasta ei ole mitään katetta puhua "suomettumisesta", sillä on itse yhtä lailla uskollinen vallitsevalle opille kuin eräät aikanaankin olivat. Oppi on vaihtunut, mutta suhde oppiin on sama.

Neuvostokommunismissa oli omat ongelmansa ja vikansa, siitä ei ole epäilystäkään. Nykyisin sitä kuitenkin haukkuvat äänekkäimmin minua (s. 1974) nuoremman ikäluokan edustajat, jotka ovat kuulleet tai lukeneet Stalinin vainoista ja vankileireistä, ja olettavat NL:n todellisuuden pysyneen samanlaisena vuoteen 1991 asti. Kun suomalaiset hoksaavat virolaisten ja virolaistaustaisten (mukaan lukien Sofi Oksanen, syntynyt 1977 Jyväskylässä) puhuvan "sovjeteista" tällä tavalla niin kuin tietäisivät asian, he uskovat asian olevan niin ja jättävät aktiivisesti huomaamatta, että puhujien oma kokemus on ohut (tai täysin olematon) ja ideologia oikeistolainen.

Viron 1980-luvun laulukulttuuri taas oli luonteeltaan Neuvostoliitossa syntynyt sosialistisen kulttuurin tuote, vaikka se muodostuikin nationalistis-separatistisen politiikan symboliksi.

Mitä tulee "etelänaapurimme olemassaolon noteeraamiseen", NL:n aikana oli käynyt käsky Suomen valtiokoneistolle (koululaitos mukaan lukien), että kyseisestä maasta on käytettävä sen omakielistä nimeä Eesti. Kun maa itsenäistyi, Suomessa ryhdyttiin viipymättä käyttämään nimeä Viro, vaikka sehän on väärä nimi. NL:n nimikoodi oli siis kunnioittavampi kuin Suomen oma. Voi myös pohtia, millaista noteeraamista oli 1990-luvun Tallinnaan suuntautunut sikailuturismi. Sehän oli ensimmäinen asia, millä suomalaiset kenenkään niin käskemättä halusivat noteerata etelänaapurinsa.

Vielä sivumennen sanoen, NL:ää tuskin näännytti oma imperialistinen politiikka, vaan USA:n vastainen kilpavarustelu. Breznev ja Andropov olivat liian kilpailuhenkisiä (lue "tyhmiä" ja mieti miten kapitalismissa suhtaudutaan kilpailuhenkisyyteen!) välttääkseen Reaganin uuden kylmän sodan haasteen.

Sami Mollgren kirjoitti...

En ole aivan pihalla Viron historiasta. Olen seurannut Viron tapahtumia 1980-luvun puolivälistä lähtien sikäläisestä radiosta ja televisiosta (siis neuvostomiehityksen ajoista lähtien). Myöhemmin myös lehdistä ja netistä. Toki olen tehnyt myös historian "kotiläksyni".

Minä näen asian siten, että neuvostovalta kohteli törkeän rikollisesti niitä alueita ja niillä asuvia kansoja, joihin se katsoi omistavansa jonkinlaisen nautintaoikeuden. Monet suomalais-ugrilaisia kieliä puhuvat kansat ehtivät kokea "sovjetisoinnin" katkerasti. Sukupuuttoon kuolleita kansoja, iäksi hävinneitä kulttuureita ja sammuneita kieliä. Surullista.

Venäläisiä syyttelemättä määrätietoinen venäläistämispolitiikka edusti täydellistä piittaamattomuutta ja rasismiin verrattavaa ilmiötä. Eikä kansanmurhista puhuminenkaan ole aivan tuulesta temmattu kuvaus tapahtuneista.

Virolainen laulukulttuuri on ikiaikaista perua. Virolaisen kansanperinteen ja viron kielen onneksi neuvostovalta otti kansankulttuurin kansallispukuineen ja lauluineen propagandavälineekseen. Ilmeisesti, koska eivät kokeneet pyntättyjä lauluryhmiä kovin suureksi uhkaksi neuvostovalheelleen. Ehkä pyrkivät siten todistamaan, että onpa Suuressa ja Mahtavassa tilaa pienelle ihmiselle ja kansankulttuurillekin. Vaan näillä raukoilla rajoilla laulu on ollut keino muistaa, viestiä ja vaikuttaa. Laulaa voi muustakin kuin rakkauden tuskasta.

Keijun huomio Eesti vs. Viro -nimiasiasta on sangen liikuttava, vaikkakaan se nyt ei oikeastaan liity tähän aiheeseen kovin suuresti. Paitsi siten, että jos neuvostovalta on tosissaan antanut Suomelle ukaasin käyttää Virosta nimitystä Eesti, niin siinäpä taas yksi käytetty keino suomalaisten ja virolaisten välisten yhteyksien hankaloittamisessa.

Ajatus "eestiläisistä" on tunnetusti viron kielessäkin aika uusi asia. Se ei ole omakielistä ja vanhaa perua. Virolaiset ovat olleet maakansaa ja puhuneet maakieltä. Suomalaisten suhteet Suomenlahden etelärannan ihmisiin ovat historiallisesti olleet vilkkaimmat Virunmaalla asuviin, joten maakunnan nimi on suomen kielessä laajentunut viittaamaan muihinkin etelärannalla asuviin.

Ajatus "virolaisista" kantaa viestiä ylimuistoisista ajoista periytyvistä läheisistä suhteista. Samalla tavoin kunnioitamme historiallisia yhteyksiä puhumalla Ruotsista, Pietarista, Saksasta, Venäjästä ja monista muistakin paikoista, maista ja kansoista, joista suomessa käytetään omaan kieleemme vakiintuneita, mutta kansainvälisistä tai omakielisistä poikkeavia nimityksiä.

Ja juu... suomalaista ryyppyturismia on suuntautunut Tallinnan ohella myös Leningradiin (sittemmin varmaan Pietariinkin) ja Ruotsin-laivoille.

Jos se järjestelmä oli edes jotenkin hyväksi nimitettävä, niin miksi ihmeessä ihmisiä ei laskettu sieltä pois? Miksi pelättiin, että sieltä poistunut ei olisi palannut?

Jokke Karjalainen kirjoitti...

Tämähän se on ongelma: tarkastellaanko koko järjestelmää miehitysdiskurssin kautta. Kuten tiedämme, Viro oli 1920- ja 1930-luvuilla itsenäinen, mutta Stalin palautti sen osaksi venäläisten hallinnoimaa aluetta, tällä kertaa NL:n muodossa. "Palautti" sikäli, että Viro oli kuulunut keisarilliseen Venäjään noin 200 vuotta. Oliko tsaarien Venäjä jotenkin parempi miehittäjä kuin näennäiskommunistien NL? Toki Virossa elää vahvana antipatia nimenomaan Venäjää ja venäläisiä kohtaan, ja kielteinen erityishuomio NL:ää kohtaan on psykologisesti ymmärrettävä sitä kautta, että se miehitti Viroa viimeksi. Tätä taustaa vasten on sinänsä ironista, että Viro on luopunut vapaaehtoisesti täydestä itsenäisyydestä liittymällä Euroopan unioniin (ja Natoon).

On totta, ettei NL:n suhtautuminen vähemmistökieliin ja -kulttuureihin ollut myönteinen. Gorbatsovin aikana näiden piirissä heräsi suuri toivo, mutta Jeltsinin–Putinin–Medvedevin Venäjällä se on hiipunut. Joskus mieleeni tulee ajatus, että nimenomaan Gorbatsovin ajan olisi täytynyt jatkua – riippumatta siitä miksi valtionrajat olisivat muotoutuneet. Gorba oli oman sukupolveni sankari, Jeltsin ja Lennart Meri eivät kiinnostaneet. Silti Gorba oli loppuun asti neuvostojohtaja. Ei NL:n asema NL:nä tai edes "sosialistisena" liittovaltiona sinänsä merkinnyt tai vaatinut vähemmistökielten ja -kulttuurien hävittämistä.

Mainintani laulukulttuurin sosialistisesta luonteesta ei viitannut mihinkään neuvostojohdettuun laulun hyödyntämiseen vallan välineenä. "Laululiike" vain on sinänsä epäkapitalistinen konseptio. Viron lauluperinne on tosiaan ikivanha, peräisin feodaaliselta ajalta. Laulun nousu muutostekijäksi 1980-luvulla on kulttuurihistoriallisessa jatkumossa, paradoksaalista kyllä, 1970-luvun kansainvälisen vasemmistolaisen laululiikkeen perinnön jatkoa.

Eihän neuvostojärjestelmä takuulla kaikille sopinut – ei olisi sopinut minullekaan. Olen vuorenvarma siitä, että ne länsimaalaiset, jotka tänään ylistävät länsimaista järjestelmää ja haukkuvat neuvostosysteemiä, edustavat samaa luonnetyyppiä kuin ne jotka kaikkein parhaiten sopeutuivat neuvostosysteemiin. Se kun oli kannattajilleen hyvä, vastustajilleen huono – niin kuin eriasteisesti kaikki tunnetut järjestelmät.

Sami Mollgren kirjoitti...

Venäjä on kansainvälisoikeudellisesti Neuvostoliiton seuraaja. Se joutuu kantamaan historian taakkaa. Samoin (etenkin Länsi-)Saksa on joutunut kantamaan toisessa maailmansodassa kukistuneen ihmisoikeuksia polkeneen järjestelmän taakkaa näihin aikoihin asti.

Tässä maailmassa "täysi itsenäisyys" on aika mahdoton ajatus, tai riipuu tietysti siitä, missä kulkee raja. Käytännössä kaikkia maita sitovat erilaiset kansainväliset sopimukset. Pohjois-Korea taitaa olla lähinpänä "täydellisen itsenäisyyden" utopiaa, joskin jonkinlaisessa Kiinan suojeluksessa sekin.

Itsenäisyyden käyttämistä on myös oma valinta siitä, mihin joukkoon haluaa kuulua. Jos minä saisin päättää, niin Pohjoismaat ja Viro muodostaisivat vahvan Natoon, Euroopan Unioniin ja Euroon kuuluvan ryhmän ja EU:n olemusta vietäisiin kohti liittovaltiota.

Venäläisten lisäksi myös tanskalaiset, ruotsalaiset ja saksalaiset ovat pitäneet nykyistä Viron aluetta tai sen osia valtapiirissään. Miehityksestä ei voi puhua, ennen kuin maa ensimmäistä kertaa määritellään kansainvälisoikeudelliseksi kohteeksi. Kansallinen herääminen tapahtui Suomessa ja Virossa 1800-luvun loppupuolella, joskin Suomi oli jo tsaarinvallan aikaan jossain määrin omaksi valtapiirikseen määritelty kohde (omine lakeineen, rahoineen ja koneistoineen), joten Suomessa itsenäisen valtiollisen elämän alku oli enemmän jatkumon kaltainen tapahtuma kuin Virossa.

Itsenäisen Viron syntymisen hyväksyi ensimmäisen maailmansodan jälkimainingeissa myös NL, samoin Suomen. Suomella oli toisessa maailmansodassa uskoa puolustaa voimalla omaa valtiota. Virolla valitettavasti ei. Neuvostoliitto Stalinin ja Saksa Hitlerin johdolla jakoivat Eurooppaa, Viro jäi NL:n valtaan, mukavuudenhaluisten brittien, ranskalaisten ja yhdysvaltalaisten hiljaa hyväksyessä tapahtuneen.

Gorban ajan näen melko samoin. Se oli inhimillistä aikaa neuvostomittapuun mukaan, etenkin ei-venäläisille neuvostomaan asukkaille. Gorba toi toivoa jonkinlaisesta vapaudesta ja aggressiivisen venäläistämispolitiikan päättymisestä. Gorba olisi voinut viedä NL:a kohti ihmiskasvoista järjestelmää, mutta neuvostorealismi tuli vastaan. Tämä, yhdistettynä venäjälle historiallisesti tyypilliseen yhden vahvan johtajan kaipuuseen, vaikuttaa siihen, että yhden johtajan visiot vaikuttavat liikaa maan makaamiseen.

Minusta mahdollisuus henkilökohtaisen paremman tavoitteluun omilla ponnistuksilla on tuottavampaa kokonaisuuden kannalta kuin työn tekeminen jonkin kasvottoman järjestelmän hyväksi. Näen myös, että Viron (sekä Latvian, Liettuan ja eräiden muidenkin alueiden) tulevaisuus ei olisi missään tapauksessa ollut osana Neuvostoliittoa.

Mainittu kansainvälinen vasemmistoilainen laululiike on perintöä siitä, että NL otti kansankulttuurin lauluineen propagandakeinoksi. Pyrittiin levittämään kommunismin ilosanomaa kansainvälisesti. Se, että Viro lauloi itsensä vapaaksi, ehkä vähän liittyy tähän. Minä en kuitenkaan näe asiassa paradoksia, vaan onnekkaita yhteensattumia. Tosiasia on kuitenkin, että neuvostovalta pyrki typistämään kansalliset kulttuurit ja kielet pyntätyiksi neuvosto-ilosanomaa toitottaviksi kansanlauluryhmiksi, joita sitten käytettiin näyttelykapineina.

Totuus oli NL:ssä valtion monopoli. Tätä linjaa Venäjä nyt taitaa yhä jossain muodossa jatkaa. Gorban aikana oli totuuden määrittelyn suhteen suojasään aika, ja sehän ei kaikkia vanhan vallan kannattajia miellyttänyt lainkaan. Neuvostojärjestelmä oli erityisen huono heille, jotka halusivat sananvapautta, tahtoivat kritisoida järjestelmän ongelmia, valtaapitävien toimia tai muuten ajatella tai toimia toisin kuin neuvostovalta hyväksi katsoi. Neuvostoliitto oli lyhyesti sanottuna tyrannia.

Mikä erottaa vaikkapa Viron tyranniasta? Esimerkiksi se, että Viro ja sen kansa ovat vapaita, ja virolainen yhteiskunta edustaa länsimaista käsitystä vapaudesta tai vähintäänkin pyrkimystä sellaiseen. Virossakin kansalaiset voivat vapaasti kritisoida valtaapitäviä ja "järjestelmää", lähteä halutessaan maailmalle ja palata takaisin kotiin.

Jokke Karjalainen kirjoitti...

Tämä Nato-mielisyys, jonka Sami Mollberg sanoi viimeisessä puheenvuorossaan ääneen, on tietysti näkynyt jo aikaisemmin. Itse en – tietenkään – kannata tai edes hyväksy Natoa, ja koska nykyinen Viro on Naton jäsenmaa, en myöskään hyväksy Viron nykyistä politiikkaa. "Viron ja sen kansan vapaus" ei nykyisellään sisällä Viron venäläissyntyistä väestöä. Ilmaus "apartheid-Viro" on hyvin oikeutettu. Lisäksi kommunistisen puolueen toiminta on Virossa käytännössä laitonta. Epäilen, että sinä Sami soisit kommunisteille vastaavan kohtelun Suomessakin? Olen itse jonkinasteinen kommunisti tai vallankumouksellinen sosialisti, joten asetelmassa on kysymys myös omasta vapaudestani. Jos asuisin Virossa, minun pitäisi salata aatteeni. Länsimainen käsitys vapaudesta? Kyllä, läntisistä läntisimmän maan, USA:n suuntainen. Läntisyys ei ole liberaalin demokraattisuuden synonyymi.

1970-luvun kansainvälinen laululiike ei suinkaan ole NL:n valtaeliitin peruja, vaan lähtöisin Etelä-Amerikasta (erityisesti Chilestä), jossa se tunnettiin nimillä 'nueva canción' ja 'canto nuevo'. Kansainvälisesti siihen vaikutti myös folk-liike. Laululiike oli alun perin luonteeltaan poliittinen, sosialistinen ja internationalistinen. Kuten jokainen asioihin tutustunut tietää, myöskään Suomen laululiike ei ollut millään lailla NL:n tai NKP:n masinoima. Nuoret vasemmistolaiset ottivat laulun osaksi poliittis-kulttuurista taistelua ja solidaarisuustyötä ihan itse, ilman ylhäältä annettua käskyä.

Edelleen, Sami, kirjoitat Gorbatsovista ja neuvostovallasta ristiriitaisesti, ottaen huomioon että Gorbatsovin aika OLI neuvostovallan aikaa. Stalin oli tyranni. Siitä ei päästä mihinkään. Hrustsev sen sijaan oli laajojen kansankerrosten keskuudessa oikeasti suosittu johtaja. Breznevistä voi tuskin sanoa samaa. Lenin on tietysti oma legendansa. Neuvostovaltion perustaja Lenin sai seuraajan, jota hän ei olisi halunnut (ja hänen työparinsa Trotski karkotettiin maasta). Hrustsev syrjäytettiin. Gorbatsov koki tavallaan Hrustseviakin pahemman kohtalon: koko hänen valtakuntansa syrjäytettiin. Toivottavasti tämä avaa sinullekin uusia näkökulmia siihen, mitä NL oli, mitä se olisi voinut olla, ja miksi se oli mitä oli.

Sosiologi Antti Eskolan Neuvosto-Virossa vuonna 1973 tapaaman kännisen NKP:läisen sanoin: "Kommunistin kirja. Fasistin sydän."

Jokke Karjalainen kirjoitti...

Mollgren tietysti eikä Mollberg. Anteeksi.

Sami Mollgren kirjoitti...

En tietenkään hyväksy sellaisten puolueiden kieltämistä, jotka toimivat hyväksyttävin pelisäännöin. Hyväksyttävillä pelisäännöillä tarkoitan sitä, että toiminnassa ei turvauduta vaikkapa väkivaltaan tai muihin rikoksiin. Tietääkseni Virossa vasemmistopuolueita koskevat samat säännöt kuin muitakin.

En myöskään näe, että Virossa venäläissyntyisen väestön vapautta olisi jotenkin erikoisesti rajoitettu.

Viitataanko vapauden rajoittamisella jotenkin kansalaisuudettomiin Virossa asuviin venäläistaustaisiin ihmisiin? Tietääkseni heillä on mahdollisuus saada Viron kansalaisuus, niin halutessaan.

Vai viitataanko vapauden rajoittamisella heikentyneisiin työnsaantimahdollisuuksiin kielitaidottomuuden takia? Venäläistaustaisella väestöllä on kaikki mahdollisuudet opetella paikallinen kieli ja parantaa siten työmahdollisuuksian.

Toki eräillä neuvostoaikaisilla teollisuuspaikkakunnilla tapahtunut rakennemuutos on synnyttänyt paljon työttömyyttä ja se on usein kohdistunut juuri venäläistaustaiseen väestönosaan, koska juuri heitä haalittiin Neuvostoliistosta tehtaisiin, samalla tukemaan venäläistämispolitiikkaa. Nyt monien neuvostomiehityksen aikaisten teollisuuslaitosten piiput ovat kylmenneet.

Tuota apartheid-asiaa on epämääräisin vihjauksin sen verran tuotu esiin, että olisi hyvä käsitellä asiaa ihan käytännön kysymysten kautta. Miten venäläisvähemmistön oikeuksia rajoitetaan, missä rajoitetaan ja kuka rajoittaa? Entä olisiko sittenkin paikka myös peiliin katsomiselle?

Minusta ei ole perusteita puhua mistään "apartheidista" Viron kohdalla.

Mitä tulee laululiikkeeseen, niin Virolainen laulujuhlaperinne on syntynyt jo kansallisen heräämisen aikana, 1800-luvun loppupuolella. Virossa laulujuhlia on järjestetty säännöllisesti niistä ajoista asti. Virosta laulujuhlaperinne on levinnyt pienimuotoisena myös mm. Suomeen. Yleisesti lauluperinne ja siihen liittyvä kansankulttuuri Virossa (ja myös Suomessa) on ylimuistoista. Laulu on ollut keino välittää tietoa ja muistaa.

Nimenomaan tuohon lauluperinteeseen tukeutuu Viron laulava vallankumous.

Mitä taas tulee mainintaani Gorban aijasta, niin en havaitse kirjoituksessani erikoista ristiriitaa. Totesin, että Gorban aika oli neuvostomittapuun mukaan inhimillisempää aikaa. Niin varmasti oli Hrustsevin aikakin.

Yksi perusongelma Neuvostoliitossa oli se, että valta oli kovin harvojen käsissä. Johtajan vaidos toi aina enemmän tai vähemmän uuden suunnan. Johtaja vaihtui poliittisen eliitin valtataistelun saattelemana. Kansalla ei ollut mitään sanomista maan asioihin, eli heitä itseään koskeviin asioihin. Tämä perinne näyttää jatkuvan nyky-Venäjällä. Liekö sitten syynä sikäläisen hallitsemisen perinne, johon kuuluu hallitsija ja hallittavat.

Jokke Karjalainen kirjoitti...

Sadoilta tuhansilta vironvenäläisiltä otettiin kansalaisuus pois vuonna 1993 yksiselitteisesti heidän etnisen taustansa tähden. Heitä kohdeltiin siis "miehittäjinä", vaikka he olisivat muuttaneet maahan ainoastaan järjestelmää hyväksikäyttäneinä neuvostokansalaisina, ja vaikka heidän koko elämänsä lapsia myöten olisi ollut Virossa. Tietääkseni heidän lähtökohtansa kansallisuuden saavuttamiseksi ovat olleet yhtä kehnot koko myöhemmän ajan.

Sami M., sanot ettei sinusta "ole perusteita puhua mistään apartheidista Viron kohdalla". Miten voit sanoa näin, vaikket selvästikään ole tutustunut asiaan?

NL:n johtajanvaihdokset arvioit eri tavalla kuin minä. Itse käsitän, että NL oli systeemi, jonka johdossa (alkuperäinen) edistyksellinen ja (harhaoppinen, tsaristinen) taantumuksellinen suunta vaihtelivat päätyen liian usein jälkimmäisen voittoon. Hrustsevin voi monessa mielessä nähdä olleen "tyhmä": esimerkiksi Keski-Aasiassa Aral-järven kuivuminen, jonka Stalinin hallinto oli vasta pannut alulle, pääsi Hrustsevin aikana oikein kunnolla vauhtiin. Mutta Hrustsev oli hyväntahtoinen (lue "hyväuskoinen", jos tahdot). Lenin, Hrustsev ja Gorbatsov antavat kuvitteellisena jatkumona mielenkiintoista ajateltavaa: millainen NL olisi lähtökohtiensa pohjalta voinut olla. Breznev ja varsinkin Stalin edustavat vastakkaista puolta: millaiset vallantavoittelijat viime kädessä usein perivät NL:n.

Viron 1980-luvun laululiike sai toki voimaa maan ikivanhasta lauluperinteestä, mutta käyttövoimaa 1970-luvun kansainvälisestä laululiikkeestä. Ensimmäistä viestiäni myötäillen: arvaapa, missä jamassa on virolainen lauluperinne tänään? Mitä tarkoittaa se, että jokin eli niin vahvana läpi neuvostoajan, mutta on niin heikkona jo 20 vuoden kapitalismin jälkeen?

Sami Mollgren kirjoitti...

Katson tuntevani Viron kansalaisuus-asiaa jonkin verran.

Sadoilla tuhansilla Viroon miehitysvuosina muuttaneilla venäläisillä ei koskaan ollut Viron kansalaisuutta, joten kansalaisuutta ei keneltäkään ole otettu pois. Ennen Viron miehitystä venäläisvähemmistöön kuuluvat Viron kansalaiset ja näiden jälkeläiset olivat taas Viron kansalaisia miehityksen päätyttyä, muiden virolaisten tapaan. Etnisyydestä ei siis kansalaisuusasiassa ole kyse, joten apartheidista puhuminen on jokseenkin asiatonta.

Neuvostomiehityksen aikana sovjetisoimispolitiikan tukemisen nimissä Viroon asutettu ei-virolaistaustainen väestö on miehittäjän maahan asuttamaa väestöä. Sellainen asutustoiminta on kansainvälisoikeudellisesti laitonta.

Miehityksen päätyttyä Viro ei kuitenkaan vaatinut Viron maaperälle asutetun väestön siirtämistä pois, vaan hyväksyi sen, että väestö jää maahan, mutta Viron kansalaisuuden saamiseksi heidän on osattava kommunikoida viroksi ja tunnettava jonkin verran virolaista yhteiskuntaa ja historiaa. Tämän väestön mahdollisuus hankkia Viron kansalaisuus on kuitenkin kiinni vain ja ainoastaan heidän omasta halustaan ja aktiivisuudesta.

Onhan nyt kuitenkin vähän outo tilanne, että vaikkapa tallinnalaisella elintarvikekioskilla asioidessaan ei ole mitenkään itsestäänselvää, että asiakaspalvelutapahtuma hoituisi viroksi. Tai että bussikuskilta voisi kysyä jotain viroksi. Pitäisi osata venäjää. Tai koettaa käyttää englantia.

Viro ei ole asettanut kansalaisuuden ehdoksi kansainvälisesti erityisen tiukkoja normeja. Raskaista miehitysvuosista toipuva valtio on mielestäni jopa tyydyttävästi koettanut tasoittaa tietä kansalaisuutta haluaville; on järjestetty mm. tarvittavia kursseja. Lisäksi ei-kansalaisten asema ei oikeasti ole kesämätön, vaan monet ovat valinneet sen pysyväksi olotilakseen. Nykyisin Virossa taitaa olla kansalaisuudettomia noin 100 000.

Viron laulava vallankumous oli kyllä mielestäni eräällä tavalla toisinto 1800-luvun lopulla alkaneesta kansallisesta heräämisestä. Tällä kertaa kaikki tapahtui tietysti melko paljon nopeammin. Valtiokin oli olemassa, joskin vieraan vallan miehittämänä. Kuitenkin kerran määriteltynä, historiankirjoissa (vaikka neuvostototuutta edustavassa historiankirjoituksessa asia tämä kerrottu miten oli) ja yhä elävien muistoissa.

Itse asiassa virolainen kansan- ja lauluperinne ei ole huonossa jamassa tälläkään hetkellä. Virolaista kulttuurielämää(kin) seuraavana olen luonnollisesti seurannut tätäkin puolta. Toki neuvostovuosilta tuttu massiivisuus on vähentynyt, mutta paikallinen kulttuurielämä on varsin vilkasta. Nyt uuden vapauden aikana laulu- ja kuorokulttuuria ei myöskään ole valjastettu neuvostopropagandan "lauttureiksi". Ehkä tuo neuvosto-massiivisuuden häviäminen aiheuttaa tunteen jostain kuihtumisesta, vaikka näin ei missään mielessä ole. Ja kuinka vahvana nimenomaan aito virolainen lauluperinne eli neuvostomassiivisuuden puristuksessa?

Oli ikivanha perinne mistä oli ja oli käyttövoima mitä ikinä, niin tulos oli kuitenkin mielestäni yksinomaan hyvä.

Jokke Karjalainen kirjoitti...

Edelleen: sinä Sami tarkastelet vironvenäläiskysymystä yksipuolisen "miehitysdiskurssin" kautta. Kun Virosta oli tehty Eestin NST, ei voi katsoa että sinne muuttaneet venäläiset olisi kaikki "asutettu" uusille sijoilleen. Toki heitäkin oli, jotka siirtyivät Viroon heille osoitettuihin tehtäviin. Siitä huolimatta iso osa jopa Neuvosto-Eestin valtaklikistä oli paikallisia virolaisia. Ylivoimainen valtaosa Viroon NL:n aikana muuttaneista venäläisistä hyödynsi vain sitä tosiasiaa, että neuvostovalta loi sinne työpaikkoja ja rakennutti asuntoja. Totta kai tämän voi nähdä "miehittäjien harjoittamana asutustoimintana", mutta se on poliittinen valinta, ei faktakysymys.

Mitä kielikysymykseen tulee, voi suomenruotsalaisia pitää esimerkkinä siitä, kuinka kielivähemmistö voi aivan erinomaisesti elää rauhanomaisesti rinnakkain kielienemmistön kanssa. Kuten Suomen kouluissa opetetaan suomenkielisille ruotsia (mitä kannatan), olisi Viron koululaisten syytä oppia venäjää – ja venäjänkielisten viroa. Vironvenäläisiä on osuutena ja jopa absoluuttisena lukumääränä paljon enemmän kuin suomenruotsalaisia. Ellei Virossa vallitsisi kaikkea muuta kuin rauhantahtoinen venäläisvihan kulttuuri, Viro voisi oikein hyvin olla kaksikielinen maa.

Noin satatuhatta ihmistä ilman kansalaisuutta on yhtä kuin noin satatuhatta kansalaisuudetonta liikaa. Täytyy muistaa, että jokainen vironvenäläinen on inhimillinen ihminen kaikkine arkihuolineen, ei minkään koneiston osa tai edes armeijan sotilas. Nuoremmat polvet ovat syntyneet ja kasvaneet Virossa. Se on heidän kotinsa. Nyky-Viron vallanpitäjät kieltävät tämän silkan tosiseikan, mihin sinä Sami näytät yhtyvän. Myös ihmisten vastahakoisuus viron kielen oppimiseen on varsin ymmärrettävä psykologinen reaktio: kysehän on kääntäen samasta asiasta, mikä virolaisilla on ollut venäjän kieltä kohtaan. Revanssihenki ei riitä perusteluksi politiikalle.

Vielä laulukulttuurista: neuvostoaikana se todella merkitsi jotain, enkä nytkään puhu NL:n johdon itsetarkoituksellisesta vaikutuksesta (mistä sinä Sami et pakkomielteenomaisesti pääse irti) vaan paikallisen, alueellisen ja kansallisen kulttuuri-identiteetin kannalta. On silkka valitettava tosiasia, että kapitalismi ei tunne muita arvoja kuin rahan arvon, ja että nyky-Virolle oleellisinta "laulukulttuuria" edustavat mm. Rihanna, Lady Gaga, Jennifer Lopez ja Pitbull, kuten muillekin "läntisille" maille. Ja pärjäähän siellä myös suomalainen Sunrise Avenue ameriikankielisillä renkutuksillaan muun muassa Hollywoodin kukkuloista.

Sami Mollgren kirjoitti...

Viron kansalaisuuspolitiikassa (ja myös kielipolitiikassa) viiden vuosikymmenen mittaista neuvostomiehitystä ei voi jättää huomiotta. Se on koko nykytilanteen avain.

Neuvostomiehityksen jälkimaininkeja on myös se, että nykyinen Venäjän valtio kohtelee Viroa alentavasti ja väliin se on jopa yrittänyt asettaa Viroa alusmaan asemaan. Venäjän jatkuva halu puuttua Viron asioihin ei ole sekään omiaan helpottamaan asetelmaa, jossa Viron venäläistaustainen vähemmistö näyttäytyy Venäjän poliittisena pelinappulana - tai jopa "viidentenä kolonnana".

Juuri Venäjän valtion ja valtaapitävien masinoiman aineksen toiminta ja halu pitää Viro valtapiirissään hautaa yksilökeskeisen näkökulman venäläisvähemmistökysymyksessä ja sitä kautta myös kansalaisuuskysymyksessä.

Itämerensuomalaista kieltä puhuneet ihmiset ovat asuttaneet Peipsijärven ja Itämeren välistä mitättömän pientä maankaistaletta vuosituhansia. Myös Suomenlahden pohjoisrannalla on ollut vastaavaa asutusta. Asutus on jatkunut muinoin idemmäksikin. Vähä vähältä tila on kaventunut jokseenkin nykyiseen piiriin. Tarton rauhassa Viron valtiolliset rajat vahvistettiin.

Ennen toista maailmansotaa Virossa eli venäjänkielinen vähemmistö ja myös ruotsinkielinen vähemmistö. Noita vähemmistöjä voi verrata nykyisiin suomenruotsalaisiin. Ne olivat eläneet Virossa sopusoinnussa vironkielisen valtaväestön kanssa.

Alueellisesti pienellä alueella elävä pieni kansa ei kuitenkaan kestä yht´äkkistä massiivista ryöppyä eri kulttuurista tulevaa väkeä. Samasta syystä Suomen kaltainen kaksikielisyys ei ole toimiva ratkaisu Viroon, jos ja kun halutaan varjella virolaisen kulttuurin ja kielen olemassaoloa sukupolvien mittaisella aikavälillä.

Neuvostoliitossa ihmisen muuttaminen jonnekin maankolkkaan ei ollut yksityisasia, kuten meillä on totuttu. Siellä asettuminen jonnekin oli julkisoikeudelliselle prosessille alisteinen asia.

Tiedostan kyllä tässä asiassa olevan inhimillisen näkökulman. Ja uskon, että myös Virossa asia tiedostetaan. Nuo satatuhatta ilman kansalaisuutta Virossa elävää voivat hakea Viron kansalaisuutta halutessaan. Vaikka kansalaisuudettomat ovat varmasti pääosin kunnollista väkeä, on mielestäni aivan perusteltua, että Viron kansalaisuuden saadakseen osoittaa konkreettisesti sitoutuvansa Viroon. Arjessa kansalaisuudettomuus ei kuitenkaan ole mikään elämää hankaloittava seikka.

Toinen merkittävä asia on se, että Viro ei julistautunut itsenäiseksi vuonna 1991, vaan sen itsenäisyys palautettiin tuolloin. En oikein näe vaihtoehtona, että muut kuin miehitystä edeltäneen ajan kansalaiset ja näiden jälkeläiset olisivat automaattisesti olleet maan kansalaisia.


Oma havaintoni on, että Virossa virolainen laulu- ja muukin perinteinen kulttuuri on varsin korkeassa kurssissa, ihan itsenään ja myös muuten kuin kaupallisen arvonsa kautta. En nyt oikein hahmota mitään sellaista, miten se olisi neuvostovallan aikan "todella merkinnyt jotain", jota se ei merkitsisi nyt. Ehkä varsinkin vanhoissa lauluissa nähtiin linkki vanhaan itsenäisyyden aikaan, vapauteen ja virolaisuuteen? Eittämättä laulavan vallankumouksen aikana musiikin merkitys virolaisia yhdistävänä voimana koki huippunsa.

Virossa nykyään elävää (popimpaa) laulukulttuuria edustavat sellaiset nimet kuin Silvi Vrait, Terminaator, Kare Kauks, Laura, Anne Veski, Karl Madis, Ivo Linna, Marju Länik ja lukuisat muut.

Nyt virolaisilla on mahdollisuus määritellä vapaasti suhteensa maankerämme muihin maihin, kansoihin ja kulttuureihin. Sellaista mahdollisuutta ei neuvostomiehityksen aikana ollut.

Jokke Karjalainen kirjoitti...

Sami, kirjoitit: "Nyt virolaisilla on mahdollisuus määritellä vapaasti suhteensa maankerämme muihin maihin, kansoihin ja kulttuureihin." Erehdyt. Viro on EU:n jäsenmaa, kuten Suomi. Väitätkö, ettet ole havainnut Suomen omakohtaisen ja omaehtoisen ulkopolitiikan kadonneen viimeistään 2000-luvun kuluessa täysin? Kaiken lisäksi Viro on myös Naton jäsenmaa. Toki itse kukin voi halutessan keskittyä siihen, että Viro on luopunut itsenäisyydestään tällä kertaa vapaaehtoisesti. Kysymys on samasta asiasta kuin siinä, onko se demokratiaa, jos kansa äänestää diktatuurin puolesta. Yhdestä näkökulmasta kyllä, toisesta ei, ja on täysin poliittinen valinta, kumpaa näkökulmaa kannattaa.

"Viro ei julistautunut itsenäiseksi vuonna 1991, vaan sen itsenäisyys palautettiin tuolloin" on vääristelevää saivartelua. Jos ajassa olisi lähdetty Eestin NST:n kaudesta taaksepäin, olisi päädytty Natsi-Saksan valtaan. Ehkä nykyvirolaiset alitajuisesti samastavat EU:n vallan siihen. Ehkä heidän alitajuntansa käsittää nykytilanteesta enemmän kuin me tällä hetkellä nyt.

Toistellessasi "miehitys"-mantraa voisit pohtia sitäkin, kuka viime kädessä ylläpiti neuvostovaltaa Virossa. Ei niinkään NKP:n venäläinen keskusjohto, vaan NKP:n venäläiselle keskusjohdolle mieleiset virolaiset. Jopa alkuperäinen vuoden 1940 NL:ään liittyminen olisi ollut mahdoton ilman Viron kommunistien suurta panosta. Kansalliskiihkoilevat nykyvirolaiset sivuuttavat tämän asian ja langettavat tuomionsa nykyvenäläisten niskaan, vaikka yhä suurempi osa heistä on Viron lähihistorian vaiheisiin täysin syyttömiä. Pelottavinta on se, että Virossa suhtaudutaan suopeasti – paikoin jopa palvovasti – natseihin ja heidän kanssaan yhteistyötä tehneisiin. Heihin lukeutuvat "metsäveljet", joiden ympärille on luotu kokonainen myytti.

Summa summarum: vaikka miehitys myönnettäisiinkin osatotuudeksi, ei päästä mihinkään siitä että nyky-Viro rakastaa saksalaisia natsimiehittäjiään ja vihaa venäläisiä kommunistimiehittäjiään.

Sami Mollgren kirjoitti...

Kuten jo aiemmin totesin, ei tässä maailmassa "täysi itsenäisyys" ole oikein realistinen ajatus. Ainakaan, jos itsenäisyys tarkoittaa sitä, että touhutaan jotain täysin omaehtoisesti. Käytännössä jokainen valtio on sitoutunut johonkin viiteryhmään, enemmän tai vähemmän. Sanoisin, että nyky-Viro on valinnut seuransa hyvin. Suomi voisi seurata hyvinkin Viron tietä. Soisin siis Suomenkin liittyvän Natoon.

Mitä tulee toisen maailmansodan tapahtumiin ja Viron muutaman vuoden mittaista natsimiehitystä edeltävään aikaan, niin jälleen johtavat jäljet sylttytehtaalle. Tuskin tarvitsee kertoa, minne - etten turhaan harrasta tautologiaa. En lähtisi myöskään kehittämään pseudopsykologisia teorioita "kansan alitajunnasta". Ei sellaista taida olla.

Virossa neuvostovallan ja -panssarien suosiollisella tuella pääsi valtaan mädännyt aines. Se tuskin olisi valtaa kauan käsissään pitänyt, ellei Moskova olisi vähemmän inhimillisiä keinoja käyttäen kantanut huolta paikallisesta vallanjaosta. Olihan meilläkin O. W. Kuusisen tapaisia Suomen myyjiä, mutta Suomessa kyettiin pitämään kohtalo tarpeeksi omissa käsissä.

Kumpi sitten lopultakaan oli pahempi, tehdä yhteistyötä natsien hirmuhallinnon kanssa vai neuvostoliiton hirmuhallinnon? Jälkimmäinen noista onnistui tuhoamaan Viron kehityksen puoleksi vuosisadaksi, kuten monen muunkin maan. Natsivallan liittoutuneet onneksi lopetettivat nopeammin, mutta samalla Viron kohtalo oli joutua muiden liittoutuneiden hiljaisella siunauksella Neuvostovallan alle.

Kun on kahden toisiaan vastaan taistelevan pahan välissä, on ainoa toivo valita puolensa. Molempia vastaan pyssysille lähteminen johtaa varmaan häviöön. Kun toinen paha voittaa ja toinen häviää, niin jälkikäteen on helppo osoitella voittajaa vastaan toimineita - heitä, jotka ensisijaisesti kuitenkin puolustivat vain uhan alla olevaa omaa ja itselle rakasta. Se metsäveljistä.

Virolaiset rakastavat omaa kulttuuriaan, kieltään ja Peipsijärven ja Itämeren väliin jäävää pientä maaplänttiään. Aivan kuin me suomalaiset rakastamme omaamme, joskin hieman isompaa.

En ole havainnut Virossa erityistä natsimielisyyttä, mutta kylläkin pohdintaa siitä, että jos asiat olisivatkin menneet toisin. Mutta ei se ole rakkautta natsimiehittäjiä kohtaan. Olen myös nähnyt katkeruutta ja epäluuloa neuvostomiehittäjiä kohtaan. Se on oikeutettua, mutta ei toivottavaa. Pitäisi jaksaa katsoa eteenpäin.

Perusongelmahan on, että Moskova ei ole tehnyt elettäkään hyvittääkseen menetettyjä vuosikymmeniä Virolle. Tai edes pahoitellakseen tapahtunutta.

Jokke Karjalainen kirjoitti...

Sami Mollgrenille, vielä kerran:

Anna joskus itsellesi mahdollisuus nähdä maailma muustakin kuin yhdistetystä venäläis- ja kommunistivihamielisestä näkökulmasta. Kirjoituksesi kertoo selvästi, vaikka oletkin työntänyt sen rivien väliin, että pidät natsien kanssa veljeilyä ihan asiallisena poliittisena valintana, mikäli sitä vertaa veljeilyyn NL:n kanssa. Otto-Wille Kuusinen oli kyllä epäisänmaallinen henkilö, sillä hän oli internationalisti. Minäkin olen sekä epäisänmaallinen että internationalisti, vaikken lähtisikään Stalinin kaltaisen psykopaatin kanssa marjaan.

Kysymyksiä pohdittavaksi (mieluiten ihan itsekseen): Mikä tekee nationalismista/patriotismista sinulle itseisarvon? Mitä kansallismielistä on liittymisessä Natoon? Millä tavoin Nato-tyyppinen rajat ylittävä vallankäyttö eroaa siitä mitä harjoitti Stalinin Neuvostoliitto (ja myöhemmin Breznevin – yksi kohdemaakin on sama)? Mikä tekee Naton politiikasta parempaa kuin Stalinin (ja Breznevin) NL:n, vaikka jälkimmäistä ehkä vauhditti oma patriotismi ja Naton jäsenmaiden touhuja vain jenkkien patriotismi? Olisiko tämä yksi merkittävä ero viime kädessä ihan oma mieltymyksiisi, ennakkoluuloihisi, vaikuteympäristöösi ja henkilöhistoriaasi palautuva poliittinen näkökulma?

Sami Mollgren kirjoitti...

Älä lue kirjoituksistani sellaista, mitä niissä ei ole. En ole venäläis- tai kommunistivihamielinen. Neuvostovastaiseksi minut saa kyllä leimata, ihan vapaasti. Valitettavasti nyky-Venäjän valtaapitävien keskuudessa elää vielä varsin voimakkaana neuvostoajan perintö.

En ole natsimyönteinen. Veljeilyn natsidiktatuurin pistän kuitenkin ihan samalle viivalle veljeilyn neuvostodiktatuurin kanssa. En pidä kumpaakaan asiallisena poliittisena valintana.


Pohdin Keiju toki esiinnostamiasi kysymyksiä myös ihan itsekseni, mutta en pidä tarpeellisena jättää niitä vain omiksi ajatuksikseni. Huomautan myös, Keiju, että yrityksesi liimata ajatuksiini omia tulkintojasi on aika läpinäkyvää. Hyvä kuitenkin niin.

Näen kielet, kansat ja paikalliset elämänmuodot itseisarvoina. Niiden säilymisen edellytyksenä on se, että niiden arvo tunnistetaan sisältä ja niiden olemassaoloa kunnioitetaan ulkoa. Käytännössä valtio on paras turva säilyttää tällaista kokonaisuutta. Ja valtion säilyttämiseksi seuran valinta voi olla kriittinen kysymys.

Tähän sivuhuomautuksena: Olen huolissani myös saamelaisten, baskien, karjalaisten, sorbien ja monien muidenkin kansojen ja niiden elämänmuotojen säilymisestä.

Nato ei ole osoittanut haluaan puuttua jäsenmaidensa sisäisiin oloihin, esimerkiksi kulttuuriin, koulutukseen, elinkeinorakenteeseen, mielipiteenvapauteen tai vaikkapa uskonnonharjoittamiseen (ja samaan hengenvetoon totean, että itse olen uskonnoton, mutta en määrittele itseäni ateistiksi).

NL taas pyrki puuttumaan valtapiiriinsä alistamiinsa maihin kaikilla tasoilla ja puuttuikin. Tarvittaessa kovalla kädellä. Neuvostoliiton imperialistinen politiikka ei rajoittunut ainoastaan Neuvostoliiton sisäänsä nielaisemiin kohteisiin, vaan Varsovan liiton kautta muihinkin pseudovaltioihin, joita NL piti valtapiirissään, niiden tahtomatta.

Se mitä mieltä vaikkapa näistä käsitellyistä kysymyksistä olen, perustuu tietysti poliittiseen näkökulmaani, elämänkokemukseeni, kohtaamiini asioihin ja varmasti myös "vaikuteympäristööni". Ennakkoluulojakin minulla voi olla, en kiellä.

Näen ihanteena arvoliberaalin markkinatalouden, jossa on mahdollista omalla työllä saavuttaa henkilökohtaista aineellista ja aineetonta hyvinvointia, samalla kuitenkin heikoimmista huolta pitämällä.

Ja edellisestä varmaan kumpuaa huomautus, että vaikkapa Virossa heikoimmassa asemassa olevien ihmisten huolenpito ei ole hyvällä tasolla. Ei olekaan. Syynä ei ole markkinatalous (tai kapitalismi), vaan se, että taloudellisesti Viro on vasta nousemassa jaloilleen niistä talouden raunioittaneista tapahtumista, joista puhuminen leimataan täällä näemmä mantran hokemiseksi.