perjantai 12. elokuuta 2011

Viron KAPO ampui antifasistin

Viron puolustusministeriöön eilen hyökännyt ja tulitaistelussa kuollut vasemmistoaktivisti Karen Drambjan (57) oli pitkään ollut Viron suojelupoliisin vainon kohteena. Juristin koulutuksen saanut Drambjan oli puolustanut oikeudessa pronssiyön mellakoiden jälkeen Yövartion jäsentä, Larissa Neshtsadimovaa. Yövartio, Notshnoi Dozor, on Viron apartheidia vastustavien venäjänkielisten aktivistien ryhmä, joka on ollut Viron suojelupoliisin, KaPon, erityisen kiinnostuksen kohteena.
Viron suojelupoliisi aloitti jo vuoden 2007 vuosiraportissaan Drambjanin mustamaalaamisen hänen oltuaan Perustuslakipuolueen kansanedustajaehdokkaana parlamenttivaaleissa. Suojelupoliisi leimasi puolueen Moskovan luomukseksi. Drambjanin tilannetta ei parantanut hänen oikeusaputyönsä Yövartio-jäsenen hyväksi. Drambjan oli yhdistyneen vasemmiston ehdokkaana Europarlamenttivaaleissa vuonna 2009. Hän julkisti tuolloin manifestinsa ”Jos kotisi on sinulle kallis...”, jossa hän totesi Viron valinneen sisällissodan tien suhteessaan venäläiseen vähemmistöön. Hän kutsui Viroa moraalisen konkurssin tehneeksi neo-fasistiseksi valtioksi. Hän syytti venäläistä vähemmistöä myös lammasmaiseksi syrjinnän edessä.
Drambjanille kävi niin kuin Virossa käy kaikille toisinajattelijoille ja aktivisteille. KaPo terrorisoi hänen elämää vuosia estäen hänen kaikki poliittiset ambitiot, tuhoten talouden, perheen, yksityiselämän, toimeentulon, maineen ja kirjoitti vuosittain panetteluja vuosikertomukseen. Drambjan oli ajautunut Viron apartheidin uhrina yksinäisyyteen ja syviin taloudellisiin vaikeuksiin ennen hyökkäystään Viron puolustusministeriöön.

Lähde:
http://en.wikipedia.org/wiki/Karen_Drambjan
Drambjanin manifesti:
http://www.slavia.ee/index.php?option=com_content&view=article&id=1734:2009-03-24-09-43-48&catid=85:vybory5

4 kommenttia:

Paavi Caius kirjoitti...

Kiitos mielenkiintoisesta kirjoituksesta! Aivan Tallinnan keskustassa sijaitsee armenialainen vanha kirkko keskellä lasipalatseja omassa vaatimattomuudessaan.

Suhtaudutaanko Tallinnassa kielteisesti armenialaisiin? Vai onko niin, että kaikkiin entisen Neuvostoliiton alueelta Viroon saapuneisiin suhtaudutaan kielteisesti?

Paavi Caius kirjoitti...

Vai oliko kyse entisestä neuvostokansalaisesta, joka ei samaistunut omaan kansalaisuuteensa ja kieleensä, vaan oli aito neuvostokansalainen, jolle ihmisten eettinen alkuperä ei merkinnyt mitään, vaan ainoastaan ihmisten koulutus sekä sosiaalinen ja poliittinen asema yhteiskunnassa. Hän itse kuului syrjäytettyihin.

Yksi syrjäytetty tappoi 77 ihmistä Oslossa saaden paljon tilaa tiedotusvälineissä ympäri maailman manifestilleen. Nyt syrjäytetyt nuoret ovat laittaneet Lontoon palamaan. Seuraavaksi tulee varmaankin Pariisi ja sitten Bryssel. Myös Tallinna voi syttyä helposti, jos Johan Bäckman saadaan salakuljetettua sinne tulitikkujen kanssa...

TheAmokz kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
TheAmokz kirjoitti...

Näitten "antifasistien" aivoitukset ovat kyllä hupaisaa luettavaa. Jokainen joka kritisoi entistä neuvostoliittoa tai venäjää on automaattisesti rasistifasisti.