Juutalaisten kohtalo

Artikkeli julkaistu Turun Sanomissa 19.04.1998


Virossa vaietaan edelleen virolaisten
osuudesta juutalaisten murhaamiseen

TS/Tallinna
Leena Hietanen

Natsi-Saksassa, Wannseen konferenssissa tammikuussa 1942 eräs natsiupseeri huudahtaa innostuneesti: ”Estland ist judenfrei!”. Viro merkitään saksalaiselle kartalle ensimmäisenä juutalaisvapaana alueena.
Saksalaisten valloitettua Viron vuoden 1941 kesällä maassa oli vielä jäljellä noin tuhat juutalaista. Heidän tuhoamisensa nopeus on häkellyttävä. Elokuun lopusta joulukuuhun 1941 mennessä juutalaiset oli teloitettu.
Viron historian tulkinta on pyrkinyt pitämään juutalaisten hävitystä saksalaisten tekona. Faktat kertovat muuta. Tuhoamisdokumentaatio on pääosin vironkielistä ja silminnäkijähavainnot vahvistavat virolaisten osallistuneen teloitustyöhön. Viron juutalaiset eivät saaneet myöskään merkittävää apua paikallisilta siviileiltä. Vain yksi virolainen on päässyt Israelissa Yad Vashemin museon kirjaan kiitoksena juutalaisten auttamisesta.

Pakotie
olemassa
Viron juutalaisten kohtaloa tutkinut tohtori Eugenia Gurin-Loov on julkaissut tutkimuksistaan kirjan Suur Häving (1994). Viron juutalaisten määrä oli vuoden 1934 väestönlaskennassa 4 434 henkeä. Murhattujen virolaisten juutalaisten lukumäärästä on esitetty erilaisia arvioita. Holokaustin tutkijoiden kirjallisissa lähteissä lukumäärä vaihtelee tuhannesta kahteen tuhanteen.
Eugenia Gurin-Loov uskoo tuhannen olevan lähempänä totuutta. Hän itse päätyi Viron arkistoja tutkiessaan ja ihmisiä haastatellessaan 929 teloitetun juutalaisen nimeen. Eugenia Gurin-Loov saa tutkimuksilleen vahvistusta Viron salaisen poliisin, Gestapon IV osaston vuosikatsauksesta 1.7.1942. Siinä todetaan:
”Sodan syttyessä enemmistö juutalaisista evakuoitui omaisuutensa kanssa Venäjälle, niin että Viron vapauttamisen jälkeen maahan jäi vielä 921 juutalaista (468 miestä ja 453 naista), jotka kaikki on alistettu erikoiskäsittelyyn. Tänään Viro on vapaa juutalaisista.”
Eugenia Gurin-Loov ei vielä tänä päivänäkään ymmärrä, miksi osa juutalaisista jäi, kun pakotiekin oli olemassa. Virolaisilla oli Neuvostoliiton passi ja vapaa pääsy itään.
”Kaikille piti olla selvää, mitä natsi-ideologia merkitsee juutalaisille. Jokaisella oli henkilökohtainen motiivi. Joku oli liian vanha lähtemään, joku ei halunnut jättää sairaita omaisiaan. Jotkut kuvittelivat ostavansa itsensä vapaiksi natseilta. Päämotiivi oli kuitenkin se, että useimmat pelkäsivät bolsevikkejä vielä enemmän kuin natseja”, Gurin-Loov toteaa.
Osa juutalaisista oli kokenut neuvostovallan 1940 tekemän omaisuuden kansallistamisen epäoikeudenmukaiseksi. 400 juutalaista myös joutui kesällä 1941 Siperiaan kyydityksen uhriksi. Natsit puolestaan eivät vielä 1941 olleet siirtyneet ”lopulliseen ratkaisuun” eli juutalaisten massatuhoamiseen. Mahdollisesti Viroon jääneet juutalaiset uskoivat elävänsä saksalaismiehityksen getossa.

Maanpettureita
ja kommunisteja
Saksalaismiehityksen alkaessa Viroon perustettiin salainen poliisi. Rangaistustoimen ylintä valtaa käytti Sonderkommando 1A, joka jaettiin virolaiseen ja saksalaiseen osastoon. Virolaisen osaston merkittävin osasto oli jaosto IV eli Gestapo. Sen tehtävänä oli juutalaisten vangitseminen, kuulustelu ja teloitusten organisointi.
Gestapon työtä auttoivat virolaisten tekemät runsaat ilmiannot juutalaisten olinpaikoista. Juutalaiset haettiin kodeistaan, työpaikoiltaan ja piilopaikoistaan neljässä kuukaudessa.
Hävityksen nopeutta selitetään sillä, että Virossa juutalaisia oli vähän. Virolaisten aktiivinen suostuminen saksalaisten työkaluiksi puolestaan selittyy Gurin-Loovin mielestä sillä, että virolaiset pitivät juutalaisia kommunistisen aatteen levittäjinä. Virolaisten mielestä juutalaiset olivat äänestämässä Viron Neuvostoliittoon liittämisen puolesta ja he olivat maanpettureita. Juutalasten toimet olivat johtaneet omaisuuden kansallistamiseen ja he olivat toimineet hävityspataljoonissa.
Saksalaisten hyökkäyksen edetessä 1941 Neuvostoliitto oli perustanut Viroon ns. Hävityspataljoonia toteuttamaan poltetun maan taktiikkaa. Hävityspataljoonissa oli runsaasti natseja vastaan taistelevia juutalaisia. Hävityspataljoonat etsivät vakoilijoita väkivaltaa kaihtamatta. Saksalaismieliset metsäveljet puolestaan perustivat Omakaitse-järjestön, joka pyrki helpottamaan saksalaisten etenemistä.

Keskitysleirien
juutalaiset
Viron juutalaisten tuhoaminen ei tapahtunut keskitysleireissä vaan heidät ammuttiin vankiloiden kellareissa ja pihoilla, metsissä, Tarton juoksuhaudoissa, Pärnun synagogassa – aivan missä sattui.
Eugenia Gurin-Loov kirjoittaa kirjassaan, että juutalaisten teloittamisesta vastasivat Sonderkommandon saksalainen osasto ja virolainen Omakaitse-järjestö. Niillä oli yhteinen johtaja, virolainen Johannes Soodla. Omakaitse lupasi salaiselle poliisille kaiken tarpeellisen avun.
Kun Virosta oli tullut ”judenfrei”, saksalaiset alkoivat perustaa Viroon keskitysleirejä, joita oli Viron pohjoisrannalla parikymmentä. Niihin tuotiin juutalaisia joka puolelta Eurooppaa. Keskitysleireissä tehtiin muun muassa sotatarvikkeita.
Keskitysleirien vanginvartijat olivat virolaisia. Kun keskitysleirejä ryhdyttiin likvidoimaan, teloitustyön tekijöinä olivat pääsääntöisesti virolaiset. Poikkeuksen tekee vain Viron kuuluisin keskitysleiri, Klooga, jossa kahden tuhannen juutalaisen ”tappotalkoot” oli puhtaasti saksalaiset käsialaa. Puna-armeija oli saksalaisten kannoilla. Saksalaisilla oli jo niin kiire Kloogalla, etteivät he luottaneet virolaisiin vaan lähettivät nämä kotiin ennen leirin tuhoamisen aloittamista.
Kun venäläiset joukot saapuivat Kloogalle 22.9.1944, puupinojen päälle ammutut juutalaiset sekä sikin sokin leirin pihalle ja rakennuksiin ammutut ruumiit järkyttivät maailmaa. Neuvostojoukkojen mukana (Stalinin pyynnöstä) tuli kansainvälinen lehdistö joukossa muun muassa amerikkalainen näytelmäkirjailija Lilian Hellman sekä brittikirjailija Graham Greene. Aikaa siihen, että maailmalle paljastuivat Buchenwald, Dachau ja muut kuolemanleirit kului vielä kahdeksan kuukautta. Sota oli kesken.

Sotarikollisia
etsitty
Israelissa on arvioitu, että Virossa tapettiin keskitysleireillä 20 000 juutalaista Viron omien juutalaisten lisäksi. Tallinnan lähellä sijainneessa Kalevi-Liivan keskitysleirissä on arvioitu tapetun 6000 juutalaista, joiden murhaamista johti virolainen Aleksander Laak. Natsirikoksia tutkiva Simon Wiesenthal-keskus paikansi Laakin 1960 Kanadasta. Kolmen muun lisäksi myös hänelle oli määrätty samana vuonna Tallinnan sotarikosoikeudenkäynnissä kuolemantuomio. Laak teki itsemurhan ennen kiinnijoutumistaan.
Wiesenthal-keskus etsi myös Tallinnan salaisen poliisin virkailijaa Evald Miksonia, joka johti juutalaisten kuulusteluja Tallinnassa. Hänet löydettiin Islannista muutama vuosi sitten.
Gurin-Loov uskoo, että useat sotarikoksiin syyllistyneet pakenivat Viron viimeisen suuren muuttoalloon yhteydessä 1944 Ruotsiin, Yhdysvaltoihin, Kanadaan ja Australiaan. Ne, jotka jäivät Viroon, joutuivat Neuvostoliitossa oikeuteen seurauksena kuolemantuomio.

Vain muutama
selvisi hengissä
Virossa selvisi hengissä vain muutama juutalainen. Eräs äiti ja poika palasivat Saksan keskitysleiriltä takaisin Viroon. Tartossa ainoana virolaisena Yad Vashemin kiitoskirjaan päässyt Uku Masing piilotteli onnistuneesti yliopiston juutalaista professoria (koko sodan ajan). Eräs juutalaisnainen piileskeli koko kolmivuotisen saksalaismiehityksen maatalossa. Hänen henkikirjoitusvirastossa työskentelvät tuttavansa poistivat hänen dokumenteistaan viittaukset juutalaisuuteen.
Viron juutalaiset haluavat liittää Yad Vashemin kiitoskirjaan toisenkin virolaisen, poliisin, joka tuli varoittamaan maatalon ullakolla piileskelevää juutalaismiestä. Poliisivirastoon oli saapunut ilmiantokirje hänen piilopaikastaan. Poliisi piilotti kirjeen. Vihjeen saatuaan kyseinen henkilö osasi varoa vielä viimeiset kuukaudet ennen neuvostoarmeijan tuloa.

Innokasta
apua Hitlerille
Baltian juutalaisten kohtalo on erikoinen, koska Saksassa ei vielä 1941 oltu siirrytty juutalaisten totaaliseen hävittämiseen. Baltiassa ”lopullista ratkaisua” toteutettiin jo kesästä 1941 lähtien.
Eugenia Gurin-Loov muistuttaa, että Liettuassa, samoin kuin Puolassa ja Ukrainassa, juutalaisvainot alkoivat ennen kuin saksalaiset olivat edes kunnolla paikalla. Liettuassa kesäkuussa 1941 alkoivat laajat juutalaisten joukkomurhat, joissa paikalliset asukkaat kirveillä ja rautakangilla tappoivat (vastaantulevia) juutalaisia kadulla. Ensimmäisinä saksalaisten miehitysviikkoina heitä surmattiin jopa tuhansia. Liettuassa natsit pääsivät sanomaan, että juutalaiset siirrettiin gettoihin suojaan liettualaisten terrorilta.
Kun getoissa alkoi joukkotuhoaminen, liettualaisia ilmoittautui vapaaehtoisina teloitustehtäviin, sillä he katsoivat näin kostavansa juutalaisille heidän osallisuutensa Liettuan liittymisestä Neuvostoliittoon. Kun joukkoteloitukset olivat ohi, tappajaisten kunniaksi järjestettiin juhlia.
Latviassa pantiin toimeen pogromit ja sielläkin paikalliset asukkaat osallistuivat spontaanisti teloituksiin. Juutalaisten väitetään myös Latviassa pyytäneen turvaa saksalaisilta päästä gettojen suojiin paikallisen västön julmuuksilta.
Gurin-Loovin mielestä olisi tärkeää, että Viron juutalaisten kohtalo käsiteltäisiin Viron historian kirjoissa. Toistaiseksi se puuttuu niistä.