maanantai 30. huhtikuuta 2007

Fenno-ugrien uhosta tuli Nyky-Viron tuho

Baltian maiden itsenäistyessä viisitoista vuotta sitten venäläiset politologit arvioivat kolmesta Baltian maasta Latvian jäävän Venäjän etupiiriin etnisten ja taloudellisten syiden takia. Toisin kävi. Latvialla ja Liettualla on jo rajasopimukset Venäjän kanssa. Viro sen sijaan on valinnut tien, jolla rajasopimus Venäjän kanssa on mahdoton.

Aidon itsenäisen valtion tunnusmerkkejä on, että maalla on rajasopimukset kunnossa ja että valtio kykenee pitämään kiinni kansainvälisistä sopimuksista. Viro ei ole kyennyt pitämään ensimmäisestäkään sopimuksestaan kiinni Venäjän kanssa. Juuri kuollut Venäjän ensimmäinen presidentti Boris Jeltsin kävi Virossa tammikuussa 1991, hetkeä ennen Baltian maiden itsenäistymistä ja Neuvostoliiton romahdusta. Tuolloin Jeltsin ja Neuvosto-Viron korkein johto allekirjoittivat sopimuksen, joka määritteli itsenäistyvien Venäjän ja Viron suhteita. Tärkein kohta maiden välisessä sopimuksessa oli Viron venäläisten oikeus valita vapaasti kansalaisuutensa. Itsenäistynyt Viro heitti tämän sopimuksen ensimmäisenä romukoppaan. Nyt käynnissä oleva makaaberi näytelmä Tallinnan pronssisotilaan ympärillä on tämän petoksen viimeinen näytös.

Pronssisotilas lopun alkuna

Nyky-Viro on rakennettu uskomukselle, että Neuvostoliitto miehitti maan. Tätä myyttiä tarvitaan perusteluna venäläisten kohtelulle. Viro oikeuttaa venäläisen vähemmistön kansalaisuuden riiston ja sorron tällä myytillä. Virolaisten mielestä pronssisotilas muistuttaa miehityksestä. Todellisuudessa virolaisia muistuttaa miehityksestä maassa olevat venäläiset ja venäjän kieli. Pronssisotilaan siirto oli viesti maassa oleville venäläisille, ettei heillä ole mitään oikeuksia Virossa. Venäläiset ymmärsivät tämän ja siksi vastustivat patsaan siirtoa. Tilannetta voisi verrata Natsi-Saksan vuoden 1938 kristalliöihin, joita pidetään lähtölaukauksena holokaustille. Patsaan siirtoyönä Viron nykyhallitus katkasi suhteensa maan venäläiseen vähemmistöön.

Suomen ulkopoliittinen johto on määrätietoisesti lähtenyt siitä, ettei Suomi ole koskaan Venäjän kanssa samalla puolella Viroa vastaan. Tämä suhtautuminen on viemässä Viroa umpikujaan ja tuhoamassa EU:n ja Venäjän suhteet. Virossa on noussut Suomen suojeluksessa ja tuella kansallinen shovinismi, joka ilmenee virolaisten harhaisena käsityksenä siitä, että maa voisi olla etnisesti puhdas kansallisvaltio kuten Suomi.

Viro saa oman IRA:nsa

Viron hallituksen toimet olivat kuin suora kutsu Venäjän presidentti Vladimir Putinille ryhtyä pitämään huolta Viron venäläisestä väestöstä. Jos Viro ja EU eivät sitä tee, Venäjän on se tehtävä. Viron presidentti Toomas-Hendrik Ilveksen ja parlamentin varapuhemies Kristina Ojulandin sotaisat lausunnot siitä, että mellakoijia rangaistaan ankarimman mukaan ja mahdollisesti karkotetaan maasta olivat vain puukon kääntöä haavassa. Nuorten Virossa syntyneiden venäläisten karkottaminen ei tule onnistumaan. Venäjä ei ota heitä vastaan. Esimerkkinä tästä on Harkun eristysleirissä karkotusta odottavat venäläiset, jotka ovat viruneet siellä jo neljättä vuotta. Näiden karkottavien nuorten paikaksi tulee tämä samainen leiri, jota voi alkaa jo hyvällä syyllä kutsua keskitysleiriksi.
Samanaikaisesti Viron "kristalliyön" nuorten mellakoijien viha vain kasvaa. Heidän joukostaan löytyy pian Viron ikioma "IRA", joka ryhtyy vaatimaan venäläisille omaa valtiota Virossa. Siihen heillä on nyt oikeus.

Raudan ja veren tie

Venäjällä ja Virolla on täysin vastakkaiset käsitykset Viron "miehityksestä"ja venäläisten oikeudesta asua Virossa. Erimielisyydet ratkaistaan aina lopulta raudalla ja verellä. Viron Nato-jäsenyys on aina ollut tämän ristiriidan tiedostamista ja alitajuista toivetta Natosta Viron etnisenä puhdistajana. Viro haluaa varmistaa olevansa Naton ydinasesateenvarjon alla$. Käytännössä Viro on jäämässä Suomen apartheid-protektoraatiksi, jossa rotusortoa harrastetaan Suomen suojeluksessa. Viro ja Suomi yhdessä sortavat yhdessä entisen imperiumin jälkeläisiä.
Milloin EU saa tarpeekseen fenno-ugreista? Viro on aina ylpeillyt sillä, että se hajotti Neuvostoliiton. Pystyykö Viro tuhoamaan myös Euroopan Unionin?

Leena Hietanen

torstai 26. huhtikuuta 2007

Viro tuo kristalliyöt takaisin Eurooppaan

Viron pääministeri Andrus Ansipin pakkomielle siirtää pronssipatsas tuhoaa lopullisesti Viron ja Venäjän suhteet. Viron pitäisi allekirjoittaa rajasopimus Venäjän kanssa, mutta nyt se on yhä epätodennäköisempää. Pääministeri Andrus Ansip on tekonsa jälkeen persona non grata Venäjällä. Ulkoministeri Urmas Paetista ei ole sopimuksen allekirjoittajaksi. Kerran hän se jo teki, mutta sopimus osoittautui mitättömäksi. Myöskään presidentti Toomas-Hendrik Ilves ei kuulu henkilöihin, jonka kannattaa odottaa kutsua Moskovaan.

Nyky-Viro on rakennettu myytille, että maa miehitettiin. Myyttiä tarvitaan ennen kaikkea perustelemaan venäläisen vähemmistön kohtelu ja sen kansalaisuuden riisto. Patsaan siirrosta on tulossa Viron "kristalliyöt". Viro lopullisesti ilmoittaa venäläiselle vähemmistölleen, ettei sillä ole minkäänlaisia oikeuksia maassa.
Suomen vaikeneminen on viemässä Viroa umpikujaan ja tuhoamassa Venäjän ja EU:n suhteita. Suomen ulkopoliittinen linja lähtee siitä, että Suomi ei ole koskaan Venäjän kanssa samalla puolella Viroa vastaan. Suomalaiset ovat maailmassa ainoa kansa, joka voi kyseenalaistaa Viron miehitystulkinnan. Suomi ei alistunut vuonna 1939 Stalinin uhkavaatimuksille kuten muut Baltian maat tekivät. Tukeminen Viroa historian harhoissa ja sen uudelleen kirjoittamisessa on johtanut siihen, että pieni kansa, virolaiset, on siirtynyt uskomaan myytteihinsä. Nyt Viro palauttaa maahan arvoja, joita nähtiin Euroopassa viimeksi 1930-luvulla.

Leena Hietanen

(Samana yönä alkoivat mellakat)

Pronssipatsas




(Taloussanomat 26.04.2007)
Jäähyväiset pronssipatsaalle


Tallinnassa siirrettäväksi aiottua pronssisotilasta öisin vartioivat Viron venäläiset nuoret jättivät eilen hyvästejä pronssipatsaalle kynttilöin ja kukkasin. "Öinen vahtivuoro"-aktivistiryhmän jäsen German Katkowski arvioi patsaan siirron tapahtuvan minä hetkenä hyvänsä.
-Poliisi on jo asettanut omia valvontapisteitään ja tuonut bussilasteittain poliiseja paikalle, hän kertoi.

Patsasta vastapäätä olevan kirkon pihalla seisoo poliisien käytössä oleva bussi ja aktivistien mielestä kirkosta on tehty poliisien päämaja.
German Katkowskin mielestä Viron valtion on vaikea löytää toista keinoa loukata niin verisesti omaa vähemmistöään kuin koskea patsaaseen.
- Virossa venäläisten sorto on mentaliteettikysymys. Suvaitsevaisuutta ei löydy. Meitä syrjitään avoimesti, mutta piilosyrjintä on vielä suurempaa. Minulla ei ole kansalaisuutta. Patsaan siirto on silti kaikkein pahin kuviteltavissa olevan keino satuttaa minua, Kotowski sanoo.

Juutalais-virolainen Artur kiteyttää nuorten miesten tuntoja sanomalla, ettei Viro voi ilmoittaa venäläisilleen tehokkaammin, ettei heillä ole mitään oikeuksia Virossa.
-Tämä tuhoaa viidentoista vuoden työn integraation ja assimilaation edistämisessä. Virolaiset paljastavat, ettei heitä kiinnosta, oppivatko venäläiset viron kieltä vai eivät. Virolaiset eivät todellisuudessa halua, että opimme kieltä. Meistä tulee silloin virolaisten kilpailijoita, Artur epäilee.
Larissa on jättämässä jäähyväisiä patsaalle, koska hän ei luota Viron valtion lupauksiin pystyttää patsasta Piritalla sijaitsevalle sotilashautausmaalle
-Ihmisiä tulee jättämään jäähyväisiä patsaalle joka yö yhä enemmän. Päivällä kukaan ei uskalla tulla paikalle peläten vaikeuksia töissä ja lainan saannissa, Larissa sanoo.

Keskiviikkoyönä patsaalla oli hyvästelijöitä viitisenkymmentä.
Poliisin lisääntyvä läsnäolo paikalla viittaa siihen, että Viro odottaa väkivaltaisuuksia.
- Patsaan siirto on vain yhden henkilön, pääministeri Andrus Ansipin poliittista pisteiden keruuta. Valitettavaa on, että tavalliset, järkevät virolaiset vaikenevat. Tämä on viimeinen pisara venäläisten sietokyvylle. Venäläiset kääntävät selkänsä virolaisille. Miten se ilmenee, sitä on vaikea sanoa, Artur miettii.

Viron puolustusministeriö aloitti torstaina hautojen kaivaukset patsaan alla. Patsaan siirtäjistä ei ole vielä tietoa. Vaihtoehtoina ovat joko poliisi tai armeija. German Kotkowski pitää armeijan läsnäoloa lähes sotilaallisena provokaationa.
- Jokainen liike, jonka virolaiset tekevät, on edesvastuuton. He uhkaavat tuoda paikalle armeijan, he estävät toukokuun yhdeksännen päivän juhlan. Jokaisella eleellä he vain maksimoivat loukkaavansa meitä, German valittaa.

Teksti: Leena Hietanen

(Julkaistu Taloussanomien nettivivuilla 26.04.2007. Tämä on maailman viimeinen haastattelu patsaan alkuperäisellä paikalla.)