(Julkaistu Kauppalehdessä Kaupungin valot-sarjassa 22.12.2003)
Keskuspankki paljon haltijana
Viron tämän syksyn kirjallinen tapaus on ollut keskuspankin entisen neuvonantajan Urmas Kajun muistelmat. Teos, Eesti Pank: persoonid ja saladused, on Viron oma Tamminiemen pesänjakajat. Se on poliittinen satiiri ja skandaalikirja, äärimmäisen hauska ja vaarallinen. Kirjoittajaa ei uskoisi juristiksi. Kirjan poliittiset vaikutukset heijastunevat kesän europarlamenttivaaleihin. Joillekin poliitikoille Brysselistä tulee viimeinen kunniallinen varauloskäynti Viron päivän politiikasta.
Ilman
katkeruutta
Kaju oli Viron keskuspankissa sen syntyhetkistä lähtien. Hän on nähnyt kruunun tulon ja rikollisen ruplien myynnin Tsetseniaan. Hän istui aitiopaikalla keskuspankin pitkäaikaisen pääjohtajan, Siim Kallasin oikeana kätenä. Hänen uransa päättyi surullisesti keskuspankin keinotteluyritykseen. Keskuspankin johto ryhtyi rahanahneuksissaan harrastamaan sijoitustoimintaa sillä seurauksella, että tuli vedetyksi nenästä ja 10 miljoonaa dollaria haihtui kuin tuhka tuuleen. Kajukin istui lopulta syytettyjen penkillä, mutta vapautui syyttömänä. Hän on ainoa asiaan sekaantunut, joka kadotti kaiken. Hän menetti virkansa, vaimonsa, rahansa ja terveytensä. Silti kirja ei ole katkeran miehen kirjoittama.
Tyhjäntoimittajat
keskuspankissa
Kajun kirja kuvaa hyvin virolaisen yhteiskunnan muotoutumista ja selviytymisstrategiaa heti itsenäistymisen jälkeen. Kaju muistuttaa, että koska Viro valitsi kiinteän kurssin politiikan eli valuuttakomitean, keskuspankkia ei olisi todellisuudessa tarvittu ollenkaan. Sillä kun ei ole mitään virkaa siinä systeemissä. Parhaimmillaan keskuspankissa oli kuitenkin työntekijöitä lähes kolmesataa. Pääosin tekemässä talousanalyysia maailmalta jo kotoa. Siim Kallas piti hyvän huolen työntekijöistä tuomalla keskuspankkiin kunnon ruokalan. Hän otti sen ylhäältä Toompealta eduskuntatalon henkilökuntaruokalasta. Se oli jo neuvostoaikana nomenklatuuran käytössä kehittynyt huippuunsa. Keskuspankin ruokatunneilla alettiin nähdä kansanedustajiakin, kun ateriahinnatkin olivat kaupungin edullisimmat.
Suomessa
saunassa
Keskuspankin vaurastuessa työntekijät alkoivat saada myös yhä parempia bonuksia joululahjarahasta puhumattakaan. Keskuspankki rakensi asuntoja. Autoetua laajennettiin yhä useammalle. Keskuspankki antoi edullista lainaa. Tärkeisiin kokouksiin maailmalla pyrittiin lähettämään aina mahdollisimman suuri delegaatio, jotta mahdollisimman moni saisi ulkomaan päivärahaa. Suomessakin käytiin tästä syystä aina kaksin. Samalla tavattiin Suomen Pankin kolleegoita, jotka veivät virolaisia virkaveljiä syömään ja saunaan. Suomen Pankissa Viron kaksoisedustukselle vähän naureskeltiin. Samalla virolaiset pankkivirkailijat tekivät pieniä kodinkonehankintoja vaimoilleen Helsingin tavarataloissa.
Epäpätevyys
ongelmana
Kajun kirja ei jätä epäilystä siitä, ketkä olivat vastuussa keskuspankin kadonneista miljoonista. Se myös rikkoo yleistä myyttiä Virosta menestystarinana. Viro ei eroa Venäjästä muussa kuin koossa. Päällimmäiseksi jää Kajun toteamus siitä, että asioita tekivät yleensä henkilöt, joilla ei ollut niihin minkäänlaista pätevyyttä.
Leena Hietanen
Kuva: Andres Teiss
Kuvateksti: Viron nykyinen keskuspankin pääjohtaja Vahur Kraft adjutantteineen saa osansa syksyn bestsellerissä Virossa.
maanantai 22. lokakuuta 2007
Ikarusten ikävä
(Julkaistu Kauppalehdessä Kaupungin valot-sarjassa)
Ikarukset katosivat Tallinnan katukuvasta
Tallinnan joukkoliikenteessä päättyi yksi ajanjakso helmikuun 19. päivänä, kun viimeinen Ikarus-bussi poistui liikenteestä. Tallinnan kaupungin liikennelaitoksella (TAK) on käytössään nyt vain länsibussit, Scaniat ja Volvot. TAK juhlisti tapahtumaa näyttävästi. Ihmisiä kerääntyi hyvästelemään viimeistä Ikarusta. Tallinnalaiset saivat kiivetä vielä kerran Ikarus-bussin kyytiin. Kaupunginjohtaja Edgar Savisaar istui Ikaruksen rattiin, polkaisi kevyesti kaasua ja painoi punaista nappia, joka sammutti moottorin. Ikaruksen aikakausi oli Tallinnassa loppunut kestettyään 46 vuotta. Savisaar kiitteli kauniissa muistopuheessa Ikarusta.
-On hyvin surullista luopua vanhasta ystävästä. Ikarus oli niinkin pitkään erottamaton osa kaupunkikuvaa, hän sanoi.
TAK:illa on ollut historiansa aikana lähes 1000 Ikarusta. Eniten niitä oli Olympiavuonna 1980, kun Tallinnassa pidettiin Moskovan olympialaisten purjehduskisaosuus. Ikarukset valmistettiin sosialismileiriin kuuluneessa Unkarissa. Viro oli neuvostoaikana Ikarusten testipaikka. Tallinna sai ensimmäiset uudet mallit koekäyttöön. TAK antoi arvionsa bussien ovien leveydestä, korien vahvuudesta jne.
-En tiedä, otettiinko neuvojamme vakavasti, mutta kyllä me niitä annoimme, Sirje Roht, TAK:n tiedotuspäällikkö kertoo.
-Ikarus oli meille länsiauto. Se oli laadultaan huomattavasti parempi kuin venäläisten omat bussit, Roht sanoo.
Laatu heikkeni
oleellisesti
Unkarissa tuotetiin Ikarusta 13 000 vuosivauhtia pelkästään Neuvostoliiton markkinoille. Kilpailun puuttuminen heikensi laatua. Lopullisesti Ikaruksen aika oli ohi 1990-luvun alussa Neuvostoliiton romahduksen jälkeen. TAK:n tyly arvio on, että Unkarissa ryhdyttiin säästämään metallia bussien valmistuksessa. Korit ohenivat, ruostesuojaus tehtiin puutteellisesti, matkustamon lämmitys ei toiminut talvella, ikkunat olivat yksinkertaiset eikä bussin lattia kestänyt kuormitusta. Pelastus tuli Suomesta ja Ruotsista. Helsinki lahjoitti Tallinnalle ensimmäiset käytetyt kahdeksan Volvoa 1992.
Kuljettaja Lembit Kaasik on ajanut TAK:n busseja vuodesta 1968. Hän on ennättänyt ajaa loppuun 5 Ikarusta. Nyt hän ajaa Volvoa.
-Se on kuin lomalla olisi, Kaasik sanoo.
Ikarus on hänen mielestään fyysisesti raskas. Etuna taas oli bussien yksinkertaisuus, koska automatiikkaa oli vähän. Lembit Kaasik on viimeisiä vironkielisiä bussinkuljettajia TAK:lla. Kaasik on käynyt Helsingissä kokeilemassa bussin kuljettajan työtä. Hän palasi Tallinnaan, koska Tallinnassa oli hänen mielestään paremmat työolot.
-Helsingissä vaihtui joka päivä auto ja reittien oppiminen oli vaikea. Kuskien vaihtokin tehtiin suoraan kadulla. Sehän on talvella kylmää, hän kertoo.
TAK:ssa hänellä on oma bussi, Volvo.
TAK myy viimeiset seitsemän Ikarusta Vilnan kaupungille. Yhden se pitää museoesineenä. Huhtikuun lopussa TAK saa 15 uutta Volvoa, jotka vastaavat kaikille euronormeille.
Leena Hietanen
Kuva: Albert Truuväärt
Kuvateksti: Lembit Kaasik on kuljettajan uransa aikana nähnyt Ikaruksia ja joutunut huoltamaan niitä varsin useasti.
Ikarukset katosivat Tallinnan katukuvasta
Tallinnan joukkoliikenteessä päättyi yksi ajanjakso helmikuun 19. päivänä, kun viimeinen Ikarus-bussi poistui liikenteestä. Tallinnan kaupungin liikennelaitoksella (TAK) on käytössään nyt vain länsibussit, Scaniat ja Volvot. TAK juhlisti tapahtumaa näyttävästi. Ihmisiä kerääntyi hyvästelemään viimeistä Ikarusta. Tallinnalaiset saivat kiivetä vielä kerran Ikarus-bussin kyytiin. Kaupunginjohtaja Edgar Savisaar istui Ikaruksen rattiin, polkaisi kevyesti kaasua ja painoi punaista nappia, joka sammutti moottorin. Ikaruksen aikakausi oli Tallinnassa loppunut kestettyään 46 vuotta. Savisaar kiitteli kauniissa muistopuheessa Ikarusta.
-On hyvin surullista luopua vanhasta ystävästä. Ikarus oli niinkin pitkään erottamaton osa kaupunkikuvaa, hän sanoi.
TAK:illa on ollut historiansa aikana lähes 1000 Ikarusta. Eniten niitä oli Olympiavuonna 1980, kun Tallinnassa pidettiin Moskovan olympialaisten purjehduskisaosuus. Ikarukset valmistettiin sosialismileiriin kuuluneessa Unkarissa. Viro oli neuvostoaikana Ikarusten testipaikka. Tallinna sai ensimmäiset uudet mallit koekäyttöön. TAK antoi arvionsa bussien ovien leveydestä, korien vahvuudesta jne.
-En tiedä, otettiinko neuvojamme vakavasti, mutta kyllä me niitä annoimme, Sirje Roht, TAK:n tiedotuspäällikkö kertoo.
-Ikarus oli meille länsiauto. Se oli laadultaan huomattavasti parempi kuin venäläisten omat bussit, Roht sanoo.
Laatu heikkeni
oleellisesti
Unkarissa tuotetiin Ikarusta 13 000 vuosivauhtia pelkästään Neuvostoliiton markkinoille. Kilpailun puuttuminen heikensi laatua. Lopullisesti Ikaruksen aika oli ohi 1990-luvun alussa Neuvostoliiton romahduksen jälkeen. TAK:n tyly arvio on, että Unkarissa ryhdyttiin säästämään metallia bussien valmistuksessa. Korit ohenivat, ruostesuojaus tehtiin puutteellisesti, matkustamon lämmitys ei toiminut talvella, ikkunat olivat yksinkertaiset eikä bussin lattia kestänyt kuormitusta. Pelastus tuli Suomesta ja Ruotsista. Helsinki lahjoitti Tallinnalle ensimmäiset käytetyt kahdeksan Volvoa 1992.
Kuljettaja Lembit Kaasik on ajanut TAK:n busseja vuodesta 1968. Hän on ennättänyt ajaa loppuun 5 Ikarusta. Nyt hän ajaa Volvoa.
-Se on kuin lomalla olisi, Kaasik sanoo.
Ikarus on hänen mielestään fyysisesti raskas. Etuna taas oli bussien yksinkertaisuus, koska automatiikkaa oli vähän. Lembit Kaasik on viimeisiä vironkielisiä bussinkuljettajia TAK:lla. Kaasik on käynyt Helsingissä kokeilemassa bussin kuljettajan työtä. Hän palasi Tallinnaan, koska Tallinnassa oli hänen mielestään paremmat työolot.
-Helsingissä vaihtui joka päivä auto ja reittien oppiminen oli vaikea. Kuskien vaihtokin tehtiin suoraan kadulla. Sehän on talvella kylmää, hän kertoo.
TAK:ssa hänellä on oma bussi, Volvo.
TAK myy viimeiset seitsemän Ikarusta Vilnan kaupungille. Yhden se pitää museoesineenä. Huhtikuun lopussa TAK saa 15 uutta Volvoa, jotka vastaavat kaikille euronormeille.
Leena Hietanen
Kuva: Albert Truuväärt
Kuvateksti: Lembit Kaasik on kuljettajan uransa aikana nähnyt Ikaruksia ja joutunut huoltamaan niitä varsin useasti.
Lievä miehitys
(Julkaistu Turun Sanomissa 25.02.2000)
VIRON LÄHIHISTORIAN TUTKIMUS ON ALKANUT
Historioitsija Magnus Ilmjärv etsii syitä virolaisten alistumiseen vuonna 1939
TS/Tallinna
LEENA HIETANEN
Jos Suomessa historioitsijat välttelivät pitkään sisällissodan käsittelyä, virolaisten kansallinen trauma on itsenäisyyden kadottaminen vuosina 1939-40. Virolainen historioitsija Magnus Ilmjärv järkytti virolaisia viime syksynä käymällä Viron lähihistorian kimppuun ennen kokemattomasta näkökulmasta. Myytit valtion päämiehistä romahtivat ja virolaisten oma osuus neuvostovallan pystyttämisessä alkoi tulla ilmeiseksi.
”Virossa historiankirjoittajan toivotaan näyttävän meidät kauniina ja rehellisinä. Kun jotakin epämiellyttävää tulee vastaan, se voi olla vain ulkopuolisen harhakäsitys”, Ilmjärv naurahtaa.
Lähihistorian tutkiminen on Ilmjärven mukaan Virossa vasta alussa. Neuvostoaikana tutkimusta leimasi ideologisuus. Arkistot olivat suljettuja ja vanhojen sanomalehtien lukeminenkin oli luvanvaraista.
”Kun muualla 1920-ja 30-lukuja käsiteltiin 1960- ja 70-luvuilla, me teemme sen vasta nyt”, Ilmjärv sanoo.
Itsevaltaiset
tientekijät
Viron historian instituutissa työskentelevä Magnus Ilmjärv tekee parhaillaan väitöskirjaa Helsingin yliopistoon Baltian maiden ulkopolitiikasta vuosina 1933-40 eli Hitlerin valtaantulosta neuvostovallan alkuun. Väitöskirjassaan hän tutkii mm. Baltian maiden presidenttien suhteita Neuvostoliiton lähetystöihin 1920-30-luvuilla sekä itsevaltiuden osuutta traagisiin tapahtumiin.
”Virossa alkaa haihtua edellisen itsenäisyyden idealisointi. Sitä edistää jo tieto, että vuosien 1934-40 autoritaarinen valtakausi valmisti tietä neuvostovallalle”, Ilmjärv sanoo.
Pätsin kausi ei Ilmjärven mielestä erityisesti eronnut neuvostoajasta. Lehdistöä ja liikkumista rajoitettiin tuolloinkin. Tosin ketään tapettu poliittisilla perusteilla. Latviassa 1934 vallankaapannut Karlis Ulmanis vangitutti sosiaalidemokraattisen puolueen johdon, joukossa kansanedustajia ja toimitti heidät Liepajan keskitysleiriin.
”Voi vain kuvitella sitä vihaa, mikä sosiaalidemokraateilla oli Latviassa”, Ilmjärv sanoo.
Liettuassa diktatuuria oli kestänyt jo vuodesta 1926. Siellä kansan viha diktatuuria vastaan oli voimakkainta.
”Toisin kuin Virossa Liettuassa ja Latviassa oli huomattavasti enemmän niitä, jotka iloitsivat puna-armeijan tulosta”, Ilmjärv toteaa.
Miehitys vai
anneksio
Historiankirjoituksissa on vuosien 1939-40 tapahtumista monta eri tulkintaa: Neuvostavalta alkoi miehityksen, anneksion (liittäminen) tai vapaaehtoisen liittymisen kautta.
”Miehitys toimi varmasti. Se voi tapahtua monilla tavoilla. Esimerkiksi yksi valtio marssii sisään toisen valtion rajojen yli ja panee valtaistuimille miehityshallituksen. Virossa niin ei käynyt vaan miehitys perustui kahdenpuolisiin sopimuksiin”, Ilmjärv sanoo.
Kansainvälisessä oikeudessa se luo Ilmjärven mukaan monimutkaisen tilanteen, sillä kansainvälinen oikeus ei määrittele selkeästi tapauksia, joissa miehitys toteutetaan kaksipuolisten sopimusten avulla. Kun Neuvostoliitto esitti heinäkuussa 1940 ultimatumin Baltian maille, Viron, Latvian ja Liettuan hallitukset ottivat sen vastaan kiistämättä uhkavaatimukseen sisältyviä syytöksiä.
”Ulkomailla ymmärrettiin Neuvostoliiton miehitys suurvallan turvallisuuspoliittisena tekona Saksan kasvavaa uhkaa vastaan. Yksikään ulkomaa ei protestoinut ja miksi niiden olisi oma-aloitteisesti pitänytkään, sillä kukaan ei sitä pyytänyt”, hän sanoo.
Toinen asia on elokuun 1940 anneksio. Ilmjärven mukaan sitä ei monet valtiot tunnustaneet. Tosin Baltiassa löytyi ryhmiä, jotka puolustivat liittymistä suuren itänaapurin kanssa.
Ilmjärv ymmärtää, että Venäjän kanssa miehityksestä on edelleenkin vaikea puhua.
”Tulevaisuus näyttää, voidaanko asiaa koskaan selvittää. Venäläiset voivat aina vedota johtajiemme juhlapuheisiin, ystävyyden vakuutteluihin ja sopimuksiin”, hän sanoo.
Laidoner
Ja Päts
Magnus Ilmjärv haluaa arvioida uudelleen Konstantin Pätsin lisäksi myös puolustusvoimain komentajan Johan Laidonerin. Muutamien virolaisten historioitsijoiden mielestä Laidonerista, Viron Mannerheimista ei saisi sanoa mitään mainetta himmentävää. Ilmjärven mielestä Laidonerin ansiot jäävät vapaussodan johtajuuteen. Myöhemmin hänestä tuli epäonnistunut liikemies ja vallankaappauksen järjestäjä 1934. Päts mm. mitätöi omalla päätöksellään Laidonerin velat. Alistumisessa ja täydellisessä antautumisessa vuonna 1940 hänen osuutensa oli jopa Pätsiä suurempi.
”Suomessa häntä on verrattu Mannerheimiin, mutta sitä ei voi kyllä tehdä”, Ilmjärv sanoo.
Ilmjärven mielestä osa virolaisia on kiitollisia Pätsille alistumisen takia, sillä he uskovat säilyttäneen henkensä sen ansiosta. Siperiaan joutuneet olivat luonnollisesti katkeria. He pitävät Pätsiä ja Laidoneria osasyyllisenä jopa kyydityksiin, sillä nämä olivat takavarikoineet virolaisten passit eivätkä halukkaat päässeet pakenemaan maasta.
Kilpajuoksu
Moskovaan
Ilmjärv ei usko, että Viron kohtalon ratkaisi pelkästään maailmanpolitiikka. Vaikka 1939 solmittu Molotov-Rippentropp-sopimus näytteli merkittävää osaa eristäessään Baltian maat muusta maailmasta, johtajillakin oli oma osuutensa. Ilmjärv romuttaa myös myytin, että Neuvostoliiton kanssa 1939 solmitun yhteistyösopimuksen aloite olisi tullut Moskovasta. Kun Molotov-Rippentropp-sopimus tuli tietoon, Ilmjärven tutkimusten mukaan virolaiset itse ryntäsivät Moskovaan yhteistyösopimuksen saavuttamiseksi.
”Virolaisten ja latvialaisten välillä alkoi kilpajuoksu Moskovaan. Kumpi ennättää ensin? Virolaiset voittivat. Kuvaavaa on, että kun suomalaiset matkustivat Moskovan neuvotteluihin junalla, virolaiset lensivät”, hän huomauttaa.
Ilmjärv ei hyväksy näkökulmaa, että maailmansodan alettua Viron oli pakko valita Venäjän tai Saksan välillä.
”Kaikkia päätöksiä ei oltu tehty puolestamme. Puolalaiset ja suomalaiset eivät valinneet puolta vuonna 1939. Johdolla oli kolme vaihtoehtoa: tehdä sopimus, ryhtyä sotilaalliseen vastarintaan tai poliittinen taistelu”, hän sanoo.
Poliittisilla keinoilla hän tarkoittaa mm. maanpakolaishallituksen perustamista ja diplomaattiedustustojen käyttöä. Ilmjärven mielestä jossittelu ei kuulu historioitsijalle, mutta annektion välttäminen olisi edellyttänyt myös sisäpoliittisia ratkaisuja. Hallinta olisi pitänyt muuttaa demokraattiseksi, sillä kansa oli hajonnut kaikissa Baltian maissa. Hajonnut kansa on huono taistelija.
Hän heittää myös kysymyksen: ”Onko Baltia ollenkaan puolustettavissa sotilaallisilla menetelmillä vai vain poliittisilla?”
KUVATEKSTI:
Magnus Ilmjärv hätkähdytti viime syksynä tutkimuksillaan Konstantin Pätsin suhteista Neuvostoliiton lähetystöön.
VIRON LÄHIHISTORIAN TUTKIMUS ON ALKANUT
Historioitsija Magnus Ilmjärv etsii syitä virolaisten alistumiseen vuonna 1939
TS/Tallinna
LEENA HIETANEN
Jos Suomessa historioitsijat välttelivät pitkään sisällissodan käsittelyä, virolaisten kansallinen trauma on itsenäisyyden kadottaminen vuosina 1939-40. Virolainen historioitsija Magnus Ilmjärv järkytti virolaisia viime syksynä käymällä Viron lähihistorian kimppuun ennen kokemattomasta näkökulmasta. Myytit valtion päämiehistä romahtivat ja virolaisten oma osuus neuvostovallan pystyttämisessä alkoi tulla ilmeiseksi.
”Virossa historiankirjoittajan toivotaan näyttävän meidät kauniina ja rehellisinä. Kun jotakin epämiellyttävää tulee vastaan, se voi olla vain ulkopuolisen harhakäsitys”, Ilmjärv naurahtaa.
Lähihistorian tutkiminen on Ilmjärven mukaan Virossa vasta alussa. Neuvostoaikana tutkimusta leimasi ideologisuus. Arkistot olivat suljettuja ja vanhojen sanomalehtien lukeminenkin oli luvanvaraista.
”Kun muualla 1920-ja 30-lukuja käsiteltiin 1960- ja 70-luvuilla, me teemme sen vasta nyt”, Ilmjärv sanoo.
Itsevaltaiset
tientekijät
Viron historian instituutissa työskentelevä Magnus Ilmjärv tekee parhaillaan väitöskirjaa Helsingin yliopistoon Baltian maiden ulkopolitiikasta vuosina 1933-40 eli Hitlerin valtaantulosta neuvostovallan alkuun. Väitöskirjassaan hän tutkii mm. Baltian maiden presidenttien suhteita Neuvostoliiton lähetystöihin 1920-30-luvuilla sekä itsevaltiuden osuutta traagisiin tapahtumiin.
”Virossa alkaa haihtua edellisen itsenäisyyden idealisointi. Sitä edistää jo tieto, että vuosien 1934-40 autoritaarinen valtakausi valmisti tietä neuvostovallalle”, Ilmjärv sanoo.
Pätsin kausi ei Ilmjärven mielestä erityisesti eronnut neuvostoajasta. Lehdistöä ja liikkumista rajoitettiin tuolloinkin. Tosin ketään tapettu poliittisilla perusteilla. Latviassa 1934 vallankaapannut Karlis Ulmanis vangitutti sosiaalidemokraattisen puolueen johdon, joukossa kansanedustajia ja toimitti heidät Liepajan keskitysleiriin.
”Voi vain kuvitella sitä vihaa, mikä sosiaalidemokraateilla oli Latviassa”, Ilmjärv sanoo.
Liettuassa diktatuuria oli kestänyt jo vuodesta 1926. Siellä kansan viha diktatuuria vastaan oli voimakkainta.
”Toisin kuin Virossa Liettuassa ja Latviassa oli huomattavasti enemmän niitä, jotka iloitsivat puna-armeijan tulosta”, Ilmjärv toteaa.
Miehitys vai
anneksio
Historiankirjoituksissa on vuosien 1939-40 tapahtumista monta eri tulkintaa: Neuvostavalta alkoi miehityksen, anneksion (liittäminen) tai vapaaehtoisen liittymisen kautta.
”Miehitys toimi varmasti. Se voi tapahtua monilla tavoilla. Esimerkiksi yksi valtio marssii sisään toisen valtion rajojen yli ja panee valtaistuimille miehityshallituksen. Virossa niin ei käynyt vaan miehitys perustui kahdenpuolisiin sopimuksiin”, Ilmjärv sanoo.
Kansainvälisessä oikeudessa se luo Ilmjärven mukaan monimutkaisen tilanteen, sillä kansainvälinen oikeus ei määrittele selkeästi tapauksia, joissa miehitys toteutetaan kaksipuolisten sopimusten avulla. Kun Neuvostoliitto esitti heinäkuussa 1940 ultimatumin Baltian maille, Viron, Latvian ja Liettuan hallitukset ottivat sen vastaan kiistämättä uhkavaatimukseen sisältyviä syytöksiä.
”Ulkomailla ymmärrettiin Neuvostoliiton miehitys suurvallan turvallisuuspoliittisena tekona Saksan kasvavaa uhkaa vastaan. Yksikään ulkomaa ei protestoinut ja miksi niiden olisi oma-aloitteisesti pitänytkään, sillä kukaan ei sitä pyytänyt”, hän sanoo.
Toinen asia on elokuun 1940 anneksio. Ilmjärven mukaan sitä ei monet valtiot tunnustaneet. Tosin Baltiassa löytyi ryhmiä, jotka puolustivat liittymistä suuren itänaapurin kanssa.
Ilmjärv ymmärtää, että Venäjän kanssa miehityksestä on edelleenkin vaikea puhua.
”Tulevaisuus näyttää, voidaanko asiaa koskaan selvittää. Venäläiset voivat aina vedota johtajiemme juhlapuheisiin, ystävyyden vakuutteluihin ja sopimuksiin”, hän sanoo.
Laidoner
Ja Päts
Magnus Ilmjärv haluaa arvioida uudelleen Konstantin Pätsin lisäksi myös puolustusvoimain komentajan Johan Laidonerin. Muutamien virolaisten historioitsijoiden mielestä Laidonerista, Viron Mannerheimista ei saisi sanoa mitään mainetta himmentävää. Ilmjärven mielestä Laidonerin ansiot jäävät vapaussodan johtajuuteen. Myöhemmin hänestä tuli epäonnistunut liikemies ja vallankaappauksen järjestäjä 1934. Päts mm. mitätöi omalla päätöksellään Laidonerin velat. Alistumisessa ja täydellisessä antautumisessa vuonna 1940 hänen osuutensa oli jopa Pätsiä suurempi.
”Suomessa häntä on verrattu Mannerheimiin, mutta sitä ei voi kyllä tehdä”, Ilmjärv sanoo.
Ilmjärven mielestä osa virolaisia on kiitollisia Pätsille alistumisen takia, sillä he uskovat säilyttäneen henkensä sen ansiosta. Siperiaan joutuneet olivat luonnollisesti katkeria. He pitävät Pätsiä ja Laidoneria osasyyllisenä jopa kyydityksiin, sillä nämä olivat takavarikoineet virolaisten passit eivätkä halukkaat päässeet pakenemaan maasta.
Kilpajuoksu
Moskovaan
Ilmjärv ei usko, että Viron kohtalon ratkaisi pelkästään maailmanpolitiikka. Vaikka 1939 solmittu Molotov-Rippentropp-sopimus näytteli merkittävää osaa eristäessään Baltian maat muusta maailmasta, johtajillakin oli oma osuutensa. Ilmjärv romuttaa myös myytin, että Neuvostoliiton kanssa 1939 solmitun yhteistyösopimuksen aloite olisi tullut Moskovasta. Kun Molotov-Rippentropp-sopimus tuli tietoon, Ilmjärven tutkimusten mukaan virolaiset itse ryntäsivät Moskovaan yhteistyösopimuksen saavuttamiseksi.
”Virolaisten ja latvialaisten välillä alkoi kilpajuoksu Moskovaan. Kumpi ennättää ensin? Virolaiset voittivat. Kuvaavaa on, että kun suomalaiset matkustivat Moskovan neuvotteluihin junalla, virolaiset lensivät”, hän huomauttaa.
Ilmjärv ei hyväksy näkökulmaa, että maailmansodan alettua Viron oli pakko valita Venäjän tai Saksan välillä.
”Kaikkia päätöksiä ei oltu tehty puolestamme. Puolalaiset ja suomalaiset eivät valinneet puolta vuonna 1939. Johdolla oli kolme vaihtoehtoa: tehdä sopimus, ryhtyä sotilaalliseen vastarintaan tai poliittinen taistelu”, hän sanoo.
Poliittisilla keinoilla hän tarkoittaa mm. maanpakolaishallituksen perustamista ja diplomaattiedustustojen käyttöä. Ilmjärven mielestä jossittelu ei kuulu historioitsijalle, mutta annektion välttäminen olisi edellyttänyt myös sisäpoliittisia ratkaisuja. Hallinta olisi pitänyt muuttaa demokraattiseksi, sillä kansa oli hajonnut kaikissa Baltian maissa. Hajonnut kansa on huono taistelija.
Hän heittää myös kysymyksen: ”Onko Baltia ollenkaan puolustettavissa sotilaallisilla menetelmillä vai vain poliittisilla?”
KUVATEKSTI:
Magnus Ilmjärv hätkähdytti viime syksynä tutkimuksillaan Konstantin Pätsin suhteista Neuvostoliiton lähetystöön.
Viron huumeongelma
(Julkaistu Turun Sanomissa 31.03.2000)
AIDS:in ehkäisykeskuksen johtaja Nelli Kalikova:
VIRON HUUMEONGELMAAN
PUUTUTTAVA NOPEASTI
TS/Tallinna
LEENA HIETANEN
Viron AIDS:in ehkäisykeskuksen johtaja Nelli Kalikova on nähnyt työssään Viron huumeongelman kärjistymisen.
”Se on riistäytynyt täysin käsistä”, hän väittää.
AIDS:in ehkäisykeskus seuraa huumetilannetta, koska suonensisäisten huumausaineiden käyttäjät ovat potentiaalisia hiv-potilaita. Virossa ei ole toistaiseksi rekisteröity yhtään neulojen välityksellä aidsiin sairastunutta. Narkomaaneista 80 prosentilla on jo B- ja C-hepatiittia, mikä kertoo heidän olevan vaaravyöhykkeessä.
Virossa arvioidaan Kalikovan mukaan narkomaaneja olevan noin 10 000. Heistä 70 prosenttia on heroiinin käyttäjiä. Puolet heistä, 3500 asuu Tallinnassa ja puolet Narvassa, Sillamäellä ja Kohtlajärvellä.
Venäläisten
ongelma
Kalikovan mielestä Viron huumeongelmista on vaiettu, koska valtaosa ihmisistä ei ole omasta mielestään tekemisissä huumausaineiden kanssa. He tietävät narkomaanien olemassaolosta vasta sitten, kun käsilaukku tai autoradio varastetaan. Narkomaanien vanhemmat taas ovat yllättyneitä lastensa huumeidenkäytöstä.
”Tilanne on uusi vanhemmille. Heidän ensimmäinen reaktionsa on shokki. He alkavat hävetä ja syyttää itseään eivätkä kerro kenellekään murheistaan”, Kalikova sanoo.
Heroiinin eli suonensisäisen huumeen käyttö on venäläisten ongelma. Tutkimusten mukaan 98 prosenttia käyttäjistä on venäjänkielisiä ja ne harvat virolaisetkin heroinistit ovat kasvaneet venäjänkielisessä ympäristössä. Huumeet ovat selkeästi myös nuorten ongelma. Narkomaaneista yli 50 prosenttia on aloittanut heroiinin käytön 14-20-vuotiaana. Heroiinin käyttö on myös selvästi poikien ratkaisu, sillä heitä on käyttäjistä 86 prosenttia. Tyttöjen osuus on kuitenkin koko ajan kasvamassa.
Kun venäläiset nuoret käyttävät heroiinia, virolaiset valitsevat ekstaasin ja amfetamiinin. Huumeiden käytön erilaisuudelle Kalikovalla on oma hypoteesi. Hän uskoo venäläisten valitsevan unettavia huumeita siksi, että he haluavat rauhoittaa kymmenet ongelmansa yhdellä. Virolaisten elämä sen sijaan on kiihkeää ja töitä tehdään ympäri vuorokauden.
”He tarvitsevat stimuloivia ja energiseksi tekeviä huumeita”, Kalikova uskoo.
Perheen
arvomaailma
Kalikovan mielestä huumeiden käyttö on Virossa selkeästi sosiaalinen ongelma.
”Kysymys ei ole rahasta vaan yhteiskunnallisen elämän ulkopuolelle jäämisestä”, Kalikova toteaa.
Hän on tutkinut narkomaanien vanhempien taustaa ja löytänyt altistavia tekijöitä. Vanhemmilla on yleensä materiaalisia arvoja korostava arvomaailma. Äidit haluavat lastensa näyttävän yhtä vaurailta kuin toverinsa. Koska perheet ovat keskiluokkaisia pienten tulojen perheitä, niissä työskennellään aamusta iltaan.
”Lapset tarvitsevat muutakin kuin rahaa”, hän sanoo.
Monet narkomaanit tulevat hajonneista perheistä. Narkomaanin äiti on usein yksinhuoltaja, mutta vielä useammin uudelleen naimisissa. Uusi isäpuoli on tullut perheeseen, kun lapsi on ollut 7-10-vuotias.
”Ilmeisesti se on herkkä ikä, sillä jos isäpuoli ei ota lasta täysin omakseen, lapsi tuntee itsensä torjutuksi”, hän sanoo.
Narkomaaneiksi ajautuneet nuoret eivät ole ihmelapsia vaan ns. tavallisia lapsia. Koulunsa he ovat suorittaneet joten kuten. Neuvostoaika tarjosi myös tällaisille nuorille itsensä toteuttamisen mahdollisuuksia.
”Lapsi saattoi viettää aikaa pioneerileirissä. Harrastus- ja urheilukerhot olivat ilmaisia. Jos hän menestyi hyvin, hän lähti Meriakatemiaan. Jos hän ei aivan niin hyvin menestynyt, hän meni kalateollisuuskouluun. Oli vaihtoehtoja elää normaalisti”, Kalikova luonnehtii.
Nyt koulutuksen hankkiminen on vaikeampaa, sillä se on muuttunut maksulliseksi. Myös harrastukset vaativat rahaa.
Epäonnistunut
integraatio
Kalikovan mielestä venäläisten integraatiopolitiikka on epäonnistunut. Viro on tuottanut tuhansia asosiaalisia ihmisiä herättyään liian myöhään venäläisten syrjäytymiselle.
”Virossa oli hyvin pitkään sellainen politiikka, että kun tehdään oikein tiukat lait, venäläiset lähtevät maasta. He eivät lähteneet. Vanhemmat venäläiset ovat reagoineet toisin kuin nuoret. Kun nuoret eivät pääse toteuttaman itseään laillisesti, he alkavat tehdä sitä laittomasti”, Kalikova uskoo.
Häntä ihmetyttää se, että virolaiset puhuvat nyt vasta venäläisten integraatiosta, kun kymmenen vuotta on kulunut. Integraatio olisi pitänyt aloittaa jo vuonna 1992, sillä vaikeimmassa asemassa olevat 19-20-vuotiaat pojat ovat kaikki kasvaneet Viron tasavallassa.
”He ovat Viron integraatiopolitiikan hedelmiä”, Kalikova väittää.
Huume
vaihtui
Virossa suonensisäinen huume vaihtui 1998 kesällä. Siihen saakka narkomaanit käyttivät unikkolientä, jota valmistettiin Ukrainasta ja Venäjältä tuoduista unikonsiemenistä. Se korvautui vahvemmalla heroiinilla. Kun narkomaanit oli opetettu heroiinin käyttöön, hinta nousi kolmen kuukauden päästä pilviin. Muutos merkitsi sitä, että kalliimpi ja vahvempi huume lisäsi varkauksia ja kuolemia yliannoksiin.
”Virossa on tehtävä nopeasti jotakin, sillä muutoin alkavat toteutua muualta tutut kuviot”, Kalikova sanoo.
Naiset ja miehet hankkivat huumerahoja eri tavalla. Kun miehet hankkivat huumerahaa varastamalla tai ryöstämällä, naiset pitävät kunniallisempana myydä itseänsä.
”Prostituutit, jotka tienaavat kehollaan rahaa paremman elämän toivossa, pitävät huolta itsestään. Sen sijaan narkomaaniprostituutit ovat vaarallisia, sillä huumeiden saamiseksi he eivät vaadi turvaseksiä eivätkä pidä huolta ehkäisystä vaan synnyttävät lapsia”, Kalikova sanoo.
Kalikovan mielestä Virossa pitäisi tehdä poliittisella tasolla pikaisesti päätöksiä, sillä huumeet ovat tunkeutuneet jo kouluihin. Samanaikaisesti Virosta puuttuvat narkomaanien huoltokodit ja parantolat.
Huonot välit
poliisiin
Kalikovalla on hyvin erilainen näkemys huumenuorten kohtelusta kuin poliisilla. Sen sijaan että poliisi ottaa kiinni narkomaaneja ja sakottaa heitä, sen pitäisi Kalikovan mielestä keskittyä välittäjiin.
”Nuorista tehdään rikollisia, vaikka he ovat itse rikoksen uhreja. Sakottaminen on aivan turhaa, sillä sakon maksaa vain se tyhjäksi lypsetty vanhempi”, Kalikova sanoo.
Kalikovan mielestä poliisi ei tee riittävästi töitä välittäjien kiinnisaamiseksi. Hän epäilee narkorahojen olevan niin suuria ja niin korkealle tunkeutuneita, että se estää poliisia toimimasta. Hän väittää itsekin löytävänsä välittäjät helposti.
”Minäkin tiedän paikkoja, missä huumeita myydään. Menen sinne auton kanssa ja istun hiljaa puolitoista tuntia. Auto tulee, varpusparvi lapsia pyrähtää auton luokse ja katoaa. Autojen rekisterinumerot olisi helppo poimia ylös. Miksi poliisi ei tee sitä”, hän kysyy.
Kalikova uskoo myös poliisin roolin olevan äärimmäisen vaikea nyky-Virossa. Sosiaaliset ongelmat pitäisi Kalikovan mielestä ratkaista ensin, sillä epätasa-arvoisuus ruokkii rikollisuutta.
”Rikosten tekijöiden määrä kasvaa kuin lumipallo eikä poliisi ennätä millään perässä. Poliisi on sellainen kuin on valtio ja sen politiikka”, Kalikova laukoo.
KUVA: ANDRES TEISS
Kuvateksti:
Nelli Kalikovan mielestä venäläisten huumeiden käyttö Virossa on seurausta epäonnistuneesta integraatiosta.
Taulukkoja, jos tarvis:
Suonesisäisten huumeiden käyttö kansallisuuden mukaan.
Huumeiden käytön aloittaa yli 50 prosenttia 14-20-vuotiaana.
Poikien huumeiden käyttö on huomattavasti tyttöjen huumeiden käyttöä suurempaa.
AIDS:in ehkäisykeskuksen johtaja Nelli Kalikova:
VIRON HUUMEONGELMAAN
PUUTUTTAVA NOPEASTI
TS/Tallinna
LEENA HIETANEN
Viron AIDS:in ehkäisykeskuksen johtaja Nelli Kalikova on nähnyt työssään Viron huumeongelman kärjistymisen.
”Se on riistäytynyt täysin käsistä”, hän väittää.
AIDS:in ehkäisykeskus seuraa huumetilannetta, koska suonensisäisten huumausaineiden käyttäjät ovat potentiaalisia hiv-potilaita. Virossa ei ole toistaiseksi rekisteröity yhtään neulojen välityksellä aidsiin sairastunutta. Narkomaaneista 80 prosentilla on jo B- ja C-hepatiittia, mikä kertoo heidän olevan vaaravyöhykkeessä.
Virossa arvioidaan Kalikovan mukaan narkomaaneja olevan noin 10 000. Heistä 70 prosenttia on heroiinin käyttäjiä. Puolet heistä, 3500 asuu Tallinnassa ja puolet Narvassa, Sillamäellä ja Kohtlajärvellä.
Venäläisten
ongelma
Kalikovan mielestä Viron huumeongelmista on vaiettu, koska valtaosa ihmisistä ei ole omasta mielestään tekemisissä huumausaineiden kanssa. He tietävät narkomaanien olemassaolosta vasta sitten, kun käsilaukku tai autoradio varastetaan. Narkomaanien vanhemmat taas ovat yllättyneitä lastensa huumeidenkäytöstä.
”Tilanne on uusi vanhemmille. Heidän ensimmäinen reaktionsa on shokki. He alkavat hävetä ja syyttää itseään eivätkä kerro kenellekään murheistaan”, Kalikova sanoo.
Heroiinin eli suonensisäisen huumeen käyttö on venäläisten ongelma. Tutkimusten mukaan 98 prosenttia käyttäjistä on venäjänkielisiä ja ne harvat virolaisetkin heroinistit ovat kasvaneet venäjänkielisessä ympäristössä. Huumeet ovat selkeästi myös nuorten ongelma. Narkomaaneista yli 50 prosenttia on aloittanut heroiinin käytön 14-20-vuotiaana. Heroiinin käyttö on myös selvästi poikien ratkaisu, sillä heitä on käyttäjistä 86 prosenttia. Tyttöjen osuus on kuitenkin koko ajan kasvamassa.
Kun venäläiset nuoret käyttävät heroiinia, virolaiset valitsevat ekstaasin ja amfetamiinin. Huumeiden käytön erilaisuudelle Kalikovalla on oma hypoteesi. Hän uskoo venäläisten valitsevan unettavia huumeita siksi, että he haluavat rauhoittaa kymmenet ongelmansa yhdellä. Virolaisten elämä sen sijaan on kiihkeää ja töitä tehdään ympäri vuorokauden.
”He tarvitsevat stimuloivia ja energiseksi tekeviä huumeita”, Kalikova uskoo.
Perheen
arvomaailma
Kalikovan mielestä huumeiden käyttö on Virossa selkeästi sosiaalinen ongelma.
”Kysymys ei ole rahasta vaan yhteiskunnallisen elämän ulkopuolelle jäämisestä”, Kalikova toteaa.
Hän on tutkinut narkomaanien vanhempien taustaa ja löytänyt altistavia tekijöitä. Vanhemmilla on yleensä materiaalisia arvoja korostava arvomaailma. Äidit haluavat lastensa näyttävän yhtä vaurailta kuin toverinsa. Koska perheet ovat keskiluokkaisia pienten tulojen perheitä, niissä työskennellään aamusta iltaan.
”Lapset tarvitsevat muutakin kuin rahaa”, hän sanoo.
Monet narkomaanit tulevat hajonneista perheistä. Narkomaanin äiti on usein yksinhuoltaja, mutta vielä useammin uudelleen naimisissa. Uusi isäpuoli on tullut perheeseen, kun lapsi on ollut 7-10-vuotias.
”Ilmeisesti se on herkkä ikä, sillä jos isäpuoli ei ota lasta täysin omakseen, lapsi tuntee itsensä torjutuksi”, hän sanoo.
Narkomaaneiksi ajautuneet nuoret eivät ole ihmelapsia vaan ns. tavallisia lapsia. Koulunsa he ovat suorittaneet joten kuten. Neuvostoaika tarjosi myös tällaisille nuorille itsensä toteuttamisen mahdollisuuksia.
”Lapsi saattoi viettää aikaa pioneerileirissä. Harrastus- ja urheilukerhot olivat ilmaisia. Jos hän menestyi hyvin, hän lähti Meriakatemiaan. Jos hän ei aivan niin hyvin menestynyt, hän meni kalateollisuuskouluun. Oli vaihtoehtoja elää normaalisti”, Kalikova luonnehtii.
Nyt koulutuksen hankkiminen on vaikeampaa, sillä se on muuttunut maksulliseksi. Myös harrastukset vaativat rahaa.
Epäonnistunut
integraatio
Kalikovan mielestä venäläisten integraatiopolitiikka on epäonnistunut. Viro on tuottanut tuhansia asosiaalisia ihmisiä herättyään liian myöhään venäläisten syrjäytymiselle.
”Virossa oli hyvin pitkään sellainen politiikka, että kun tehdään oikein tiukat lait, venäläiset lähtevät maasta. He eivät lähteneet. Vanhemmat venäläiset ovat reagoineet toisin kuin nuoret. Kun nuoret eivät pääse toteuttaman itseään laillisesti, he alkavat tehdä sitä laittomasti”, Kalikova uskoo.
Häntä ihmetyttää se, että virolaiset puhuvat nyt vasta venäläisten integraatiosta, kun kymmenen vuotta on kulunut. Integraatio olisi pitänyt aloittaa jo vuonna 1992, sillä vaikeimmassa asemassa olevat 19-20-vuotiaat pojat ovat kaikki kasvaneet Viron tasavallassa.
”He ovat Viron integraatiopolitiikan hedelmiä”, Kalikova väittää.
Huume
vaihtui
Virossa suonensisäinen huume vaihtui 1998 kesällä. Siihen saakka narkomaanit käyttivät unikkolientä, jota valmistettiin Ukrainasta ja Venäjältä tuoduista unikonsiemenistä. Se korvautui vahvemmalla heroiinilla. Kun narkomaanit oli opetettu heroiinin käyttöön, hinta nousi kolmen kuukauden päästä pilviin. Muutos merkitsi sitä, että kalliimpi ja vahvempi huume lisäsi varkauksia ja kuolemia yliannoksiin.
”Virossa on tehtävä nopeasti jotakin, sillä muutoin alkavat toteutua muualta tutut kuviot”, Kalikova sanoo.
Naiset ja miehet hankkivat huumerahoja eri tavalla. Kun miehet hankkivat huumerahaa varastamalla tai ryöstämällä, naiset pitävät kunniallisempana myydä itseänsä.
”Prostituutit, jotka tienaavat kehollaan rahaa paremman elämän toivossa, pitävät huolta itsestään. Sen sijaan narkomaaniprostituutit ovat vaarallisia, sillä huumeiden saamiseksi he eivät vaadi turvaseksiä eivätkä pidä huolta ehkäisystä vaan synnyttävät lapsia”, Kalikova sanoo.
Kalikovan mielestä Virossa pitäisi tehdä poliittisella tasolla pikaisesti päätöksiä, sillä huumeet ovat tunkeutuneet jo kouluihin. Samanaikaisesti Virosta puuttuvat narkomaanien huoltokodit ja parantolat.
Huonot välit
poliisiin
Kalikovalla on hyvin erilainen näkemys huumenuorten kohtelusta kuin poliisilla. Sen sijaan että poliisi ottaa kiinni narkomaaneja ja sakottaa heitä, sen pitäisi Kalikovan mielestä keskittyä välittäjiin.
”Nuorista tehdään rikollisia, vaikka he ovat itse rikoksen uhreja. Sakottaminen on aivan turhaa, sillä sakon maksaa vain se tyhjäksi lypsetty vanhempi”, Kalikova sanoo.
Kalikovan mielestä poliisi ei tee riittävästi töitä välittäjien kiinnisaamiseksi. Hän epäilee narkorahojen olevan niin suuria ja niin korkealle tunkeutuneita, että se estää poliisia toimimasta. Hän väittää itsekin löytävänsä välittäjät helposti.
”Minäkin tiedän paikkoja, missä huumeita myydään. Menen sinne auton kanssa ja istun hiljaa puolitoista tuntia. Auto tulee, varpusparvi lapsia pyrähtää auton luokse ja katoaa. Autojen rekisterinumerot olisi helppo poimia ylös. Miksi poliisi ei tee sitä”, hän kysyy.
Kalikova uskoo myös poliisin roolin olevan äärimmäisen vaikea nyky-Virossa. Sosiaaliset ongelmat pitäisi Kalikovan mielestä ratkaista ensin, sillä epätasa-arvoisuus ruokkii rikollisuutta.
”Rikosten tekijöiden määrä kasvaa kuin lumipallo eikä poliisi ennätä millään perässä. Poliisi on sellainen kuin on valtio ja sen politiikka”, Kalikova laukoo.
KUVA: ANDRES TEISS
Kuvateksti:
Nelli Kalikovan mielestä venäläisten huumeiden käyttö Virossa on seurausta epäonnistuneesta integraatiosta.
Taulukkoja, jos tarvis:
Suonesisäisten huumeiden käyttö kansallisuuden mukaan.
Huumeiden käytön aloittaa yli 50 prosenttia 14-20-vuotiaana.
Poikien huumeiden käyttö on huomattavasti tyttöjen huumeiden käyttöä suurempaa.
perjantai 19. lokakuuta 2007
Typerysten kylä
(Julkaistu Turun Sanomissa 11.7.1999 sarjassa Samaan aikaan toisaalla.)
TYPERYSTEN KYLÄSSÄ ON TILAA
Tallinnan liepeillä on erikoinen asuinalue, jota voisi kutsua muistomerkiksi Viron uhosta. Kansan suussa paikka on saanut nimen ”lollide küla”, typerysten kylä.
Alueen rakentaminen alkoi jo 1980-luvun lopulla perestroikan aikana. Ensimmäiset virolaiset olivat rikastuneet tekemällä tulonsa valuutalla ja maksamansa kulunsa ruplilla.
Alueelle alkoi nousta toinen toistaan hurjempia pytinkejä. Asuinhuoneita oli parhaimmillaan parikymmentä. Käsin taotut rauta-aidat ympäröivät luksuslinnoja. Koska rakentaminen oli tuohon aikaan lähes ilmaista, arkkitehdit olivat innoissaan saadessaan toteuttaa mitään häpeämättömien rikkaiden unelmia.
Kun Suomessa kultahammasrannikot ovat ikävystyttäviä eivätkä mitenkään vihjaa vauraista asukkaista, Virossa moista puritaanisuutta ei ymmärretä. Rahan pitää näkyä. Talossa pitää olla torni, mieluummin monta.
Kateelliset tallinnalaiset alkoivat nimitellä merenrantaan, katajaiselle kankaalle syntyvää asuinaluetta typerysten kyläksi. Pelkkää kateutta se ei ollut. Alue ei ollut Tallinnan kunnallisverkossa ja se toi ongelmia. Lämpö- ja vesijohtoverkosto puuttui. Jätehuolto ei toiminut. Alueelle ei ollut kunnon tietä. Edelleenkin sinne vie vain pieni merkkaamaton soratie.
Kun rahauudistus tuli vuonna 1992, asukkailla alkoivat ongelmat. Kulut nousivat ja tulot pienenivät. Monen talon rakentaminen jäi kesken. Linnojen myynti osoittautui vaikeaksi. Kukaan ei tuntunut tarvitsevan 20 makuuhuonetta. Typerysten kylä autioitui. Taloja yritettiin kaupata suomalaisille konferenssikeskuksiksi tuloksetta.
Virolaisten lehtijuttujen perusteella alueelle olivat rakentaneet taloja merenkulkijat. Erikoisesti kylä oli suosiossa Helsingin ja Tallinnan välisessä laivaliikenteessä operoivien firmojen omistajien ja johtajien parissa.
Entisistä omistajista juuri ketään ei enää asu typerysten kylässä. Kesäinen huviajelu paljastaa elämän kylään hiljalleen palaavan. Yksi Lexus meni ohi.
LEENA HIETANEN
Kuvateksti:
Arkkitehdit ovat saaneet käyttää mielikuvitustaan rikkaille asuntoja suunnitellessaan.
Tai
Keskelle peltoa noussut rikkaiden asuinalue kärsii asukkaiden puutteesta Virossa.
TYPERYSTEN KYLÄSSÄ ON TILAA
Tallinnan liepeillä on erikoinen asuinalue, jota voisi kutsua muistomerkiksi Viron uhosta. Kansan suussa paikka on saanut nimen ”lollide küla”, typerysten kylä.
Alueen rakentaminen alkoi jo 1980-luvun lopulla perestroikan aikana. Ensimmäiset virolaiset olivat rikastuneet tekemällä tulonsa valuutalla ja maksamansa kulunsa ruplilla.
Alueelle alkoi nousta toinen toistaan hurjempia pytinkejä. Asuinhuoneita oli parhaimmillaan parikymmentä. Käsin taotut rauta-aidat ympäröivät luksuslinnoja. Koska rakentaminen oli tuohon aikaan lähes ilmaista, arkkitehdit olivat innoissaan saadessaan toteuttaa mitään häpeämättömien rikkaiden unelmia.
Kun Suomessa kultahammasrannikot ovat ikävystyttäviä eivätkä mitenkään vihjaa vauraista asukkaista, Virossa moista puritaanisuutta ei ymmärretä. Rahan pitää näkyä. Talossa pitää olla torni, mieluummin monta.
Kateelliset tallinnalaiset alkoivat nimitellä merenrantaan, katajaiselle kankaalle syntyvää asuinaluetta typerysten kyläksi. Pelkkää kateutta se ei ollut. Alue ei ollut Tallinnan kunnallisverkossa ja se toi ongelmia. Lämpö- ja vesijohtoverkosto puuttui. Jätehuolto ei toiminut. Alueelle ei ollut kunnon tietä. Edelleenkin sinne vie vain pieni merkkaamaton soratie.
Kun rahauudistus tuli vuonna 1992, asukkailla alkoivat ongelmat. Kulut nousivat ja tulot pienenivät. Monen talon rakentaminen jäi kesken. Linnojen myynti osoittautui vaikeaksi. Kukaan ei tuntunut tarvitsevan 20 makuuhuonetta. Typerysten kylä autioitui. Taloja yritettiin kaupata suomalaisille konferenssikeskuksiksi tuloksetta.
Virolaisten lehtijuttujen perusteella alueelle olivat rakentaneet taloja merenkulkijat. Erikoisesti kylä oli suosiossa Helsingin ja Tallinnan välisessä laivaliikenteessä operoivien firmojen omistajien ja johtajien parissa.
Entisistä omistajista juuri ketään ei enää asu typerysten kylässä. Kesäinen huviajelu paljastaa elämän kylään hiljalleen palaavan. Yksi Lexus meni ohi.
LEENA HIETANEN
Kuvateksti:
Arkkitehdit ovat saaneet käyttää mielikuvitustaan rikkaille asuntoja suunnitellessaan.
Tai
Keskelle peltoa noussut rikkaiden asuinalue kärsii asukkaiden puutteesta Virossa.
Kielilakia tiukennetaan
(Julkaistu Kauppalehdessä 1.2.1999)
VIRO TIUKENSI KIELILAKIA
Stockmannin johtajalla ei ole hätää, venäläinen torimyyjä pelkää
KL TALLINNA
Viron parlamentti hyväksyi keskiviikkona kielilain, jonka mukaan palveluammatin harjoittajien ja yrittäjien on osattava viron kieltä. Heinäkuun alussa voimaan astuva laki edellyttää ymmärrettävää viron kielen taitoa paitsi taksinkuljettajilta, myyjiltä, kampaajilta ja tarjoilijoilta, myös yksityissektorin yrittäjiltä. Lakia on vastustanut niin Euroopan vähemmistöasiain komissaari Max van der Stoel kuin Viron venäläiset. Lain kohtaa, joka edellyttää yksityisyrittäjiltä ns. valtion virallisen kielen taitoa on pidetty poikkeuksellisena maailmassa. Käytännössä se koskisi myös suomalaisia yrittäjiä Virossa.
Tallinnan Stockmannin johtaja Pentti Korhonen sanoo, ettei hän ole uudesta laista huolissaan.
”En ole uhrannut ajatustakaan asialle. Alkuaikoina meillä oli 11 suomalaista johtoryhmässä. Nyt heitä on enää 4. Hyvien tapojen mukaisesti viron kielen osuus on lisääntynyt johtamisessa koko ajan”, hän sanoo.
Korhonen katsoo lain toteuttamisen olevan vaikeaa.
”En käsitä, kuinka lakia valvotaan. Saattaa olla, että työ- ja oleskelulupien myöntämisen yhteydessä aletaan tarkistaa kielitaitoa”, hän sanoo.
Lakia pidetään Virossa jo syntyessään sutena. Eesti Päevaleht arvioi pääkirjoituksessaan, etteivät suomalaiset johtajat tule pyyhkimään Tallinnan pölyjä jaloistaan vaan ne, jotka lakia pelkäävät, ovat ummikkovenäläiset torimyyjät, suutarit, jne. Lehti ei myöskään usko, että kielivirasto lähtisi tekemään tarkistuksia jokaiseen epämääräiseen kellarikapakkaan, joissa riskimmätkin miehet saavat selkäänsä. Lain täyttäminen jää työnantajan omaksi asiaksi, lehti toteaa.
LEENA HIETANEN
VIRO TIUKENSI KIELILAKIA
Stockmannin johtajalla ei ole hätää, venäläinen torimyyjä pelkää
KL TALLINNA
Viron parlamentti hyväksyi keskiviikkona kielilain, jonka mukaan palveluammatin harjoittajien ja yrittäjien on osattava viron kieltä. Heinäkuun alussa voimaan astuva laki edellyttää ymmärrettävää viron kielen taitoa paitsi taksinkuljettajilta, myyjiltä, kampaajilta ja tarjoilijoilta, myös yksityissektorin yrittäjiltä. Lakia on vastustanut niin Euroopan vähemmistöasiain komissaari Max van der Stoel kuin Viron venäläiset. Lain kohtaa, joka edellyttää yksityisyrittäjiltä ns. valtion virallisen kielen taitoa on pidetty poikkeuksellisena maailmassa. Käytännössä se koskisi myös suomalaisia yrittäjiä Virossa.
Tallinnan Stockmannin johtaja Pentti Korhonen sanoo, ettei hän ole uudesta laista huolissaan.
”En ole uhrannut ajatustakaan asialle. Alkuaikoina meillä oli 11 suomalaista johtoryhmässä. Nyt heitä on enää 4. Hyvien tapojen mukaisesti viron kielen osuus on lisääntynyt johtamisessa koko ajan”, hän sanoo.
Korhonen katsoo lain toteuttamisen olevan vaikeaa.
”En käsitä, kuinka lakia valvotaan. Saattaa olla, että työ- ja oleskelulupien myöntämisen yhteydessä aletaan tarkistaa kielitaitoa”, hän sanoo.
Lakia pidetään Virossa jo syntyessään sutena. Eesti Päevaleht arvioi pääkirjoituksessaan, etteivät suomalaiset johtajat tule pyyhkimään Tallinnan pölyjä jaloistaan vaan ne, jotka lakia pelkäävät, ovat ummikkovenäläiset torimyyjät, suutarit, jne. Lehti ei myöskään usko, että kielivirasto lähtisi tekemään tarkistuksia jokaiseen epämääräiseen kellarikapakkaan, joissa riskimmätkin miehet saavat selkäänsä. Lain täyttäminen jää työnantajan omaksi asiaksi, lehti toteaa.
LEENA HIETANEN
Kielilakia tiukennettiin
(Julkaistu Turun Sanomissa 2.07.1999)
Tiukennettu kielilaki astui Virossa voimaan eilen
MYYJIEN OSATTAVA
VIRON KIELTÄ
TS/Tallinna
LEENA HIETANEN
Virossa astui eilen voimaan tiukennettu kielilaki, joka velvoittaa niin myyjien, kampaajien, taksinkuljettajien kuin yksityisten yritysten johtajienkin puhuvan ymmärrettävää viron kieltä. Uusi kielilaki edellyttää pakollista viron kielen taitoa tavaran tai palvelun tarjoajilta. Yksityisissä yrityksissä esimerkiksi ulkomaalaisen johtajan on kyettävä tarjoamaan virolaisille alaisilleen työohjeet viron kielellä tai tarjottava tarvittaessa tulkin apua. Myös valtion virkamiehet saavat tarkennetut viron kielen tasovaatimukset.
Tiukennettu kielilaki hyväksyttiin parlamentissa helmikuun alussa ja presidentti Lennart Meri hyväksyi sen helmikuun 12. päivänä. Lakia on kritisoinut niin ETYJ:n vähemmistökomissaari Max van der Stoel kuin venäläinen vähemmistö, joka keräsi adresseja lain tiukennusta vastaan. Yrityssektori on myös hämmästellyt lakia kansainvälisestä tavasta poikkeavaksi. Jos valtion yhtiössä voidaankin määrätä valtion kieli viralliseksi, kansainvälisissä ja yksityisissä yrityksissä kommunikoinnissa käytettyä kieltä on pidetty yrityksen sisäisenä asiana.
Lain edellyttämät kielivaatimukset määrittelee Viron hallitus omalla määräyksellään. Sitä se ei ole vielä tehnyt.
Lain hyväksymisen yhteydessä virolainen lehdistö arvosteli lakia jo syntyessään sutena, sillä sen valvonnan uskotaan olevan vaikeaa. Kielilain tiukennusten ei arvioitu johtavan siihen, että suomalaiset johtajat karistaisivat Viron pölyt jaloistaan. Uutta lakia pelkäävät nimenomaan torimyyjät, suutarit ja muut yleisön palvelun kanssa tekemisissä olevat ummikkovenäläiset.
Lain valvojana tulee toimimaan kielivirasto. Suomalaiset yritysjohtajat ovat arvioineet, että lakia voidaan valvoa parhaiten oleskelu- ja työlupia myönnettäessä. Koska kieliviraston resurssit ovat rajalliset, lain toteuttamisen uskotaan jäävän hyvin pitkälle työnantajan omaksi asiaksi.
Tiukennettu kielilaki astui Virossa voimaan eilen
MYYJIEN OSATTAVA
VIRON KIELTÄ
TS/Tallinna
LEENA HIETANEN
Virossa astui eilen voimaan tiukennettu kielilaki, joka velvoittaa niin myyjien, kampaajien, taksinkuljettajien kuin yksityisten yritysten johtajienkin puhuvan ymmärrettävää viron kieltä. Uusi kielilaki edellyttää pakollista viron kielen taitoa tavaran tai palvelun tarjoajilta. Yksityisissä yrityksissä esimerkiksi ulkomaalaisen johtajan on kyettävä tarjoamaan virolaisille alaisilleen työohjeet viron kielellä tai tarjottava tarvittaessa tulkin apua. Myös valtion virkamiehet saavat tarkennetut viron kielen tasovaatimukset.
Tiukennettu kielilaki hyväksyttiin parlamentissa helmikuun alussa ja presidentti Lennart Meri hyväksyi sen helmikuun 12. päivänä. Lakia on kritisoinut niin ETYJ:n vähemmistökomissaari Max van der Stoel kuin venäläinen vähemmistö, joka keräsi adresseja lain tiukennusta vastaan. Yrityssektori on myös hämmästellyt lakia kansainvälisestä tavasta poikkeavaksi. Jos valtion yhtiössä voidaankin määrätä valtion kieli viralliseksi, kansainvälisissä ja yksityisissä yrityksissä kommunikoinnissa käytettyä kieltä on pidetty yrityksen sisäisenä asiana.
Lain edellyttämät kielivaatimukset määrittelee Viron hallitus omalla määräyksellään. Sitä se ei ole vielä tehnyt.
Lain hyväksymisen yhteydessä virolainen lehdistö arvosteli lakia jo syntyessään sutena, sillä sen valvonnan uskotaan olevan vaikeaa. Kielilain tiukennusten ei arvioitu johtavan siihen, että suomalaiset johtajat karistaisivat Viron pölyt jaloistaan. Uutta lakia pelkäävät nimenomaan torimyyjät, suutarit ja muut yleisön palvelun kanssa tekemisissä olevat ummikkovenäläiset.
Lain valvojana tulee toimimaan kielivirasto. Suomalaiset yritysjohtajat ovat arvioineet, että lakia voidaan valvoa parhaiten oleskelu- ja työlupia myönnettäessä. Koska kieliviraston resurssit ovat rajalliset, lain toteuttamisen uskotaan jäävän hyvin pitkälle työnantajan omaksi asiaksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
